Mitä tehdä, kun ei pidä kumppaninsa kaikista piirteistä, ja kuitenkin pitäisi elää hänen kanssaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hänen kanssaan pitäisi elää?

No jotenkin jos järjellä tajuaa tai uskoo, ettei löydä parempaa. Että toisessa on hyviäkin puolia. En sitten tiedä, enkö vain osaa kokea oikeutettuinakaan oikein sellaisia tunteita, missä mies käy hermoilleni.

ap

On kovin negatiivinen ajatus että minun pitää elää jonkun kanssa. Jos haluaa elää toisen rinnalla kyllä niitä pieniä ärsyttäviä asioita oppii sietämään. Pidä minusta ei kenenkään elää toisen kanssa.

Miten niin tämä on totta? Minusta et tajua, että ei se ole noin (yksinkertaista). Sinulla on tuossa liian yksioikoinen käsitys ihmisestä. Ehkä hyvin kohdelluilla ihmisillä onkin noin, kaikilla ei ole, eikä se johdu heistä, vaan lapsuudesta. Yhtä hyvin sitten voisi sanoa, että "jos rakastaa toista ja haluaa olla hänen kanssaan, niin se, että toinen valittaa vioistani ei haittaa. Hänhän vain haluaa voida paremmin kanssani, ja haluaa, etteivät minun vikani kuormittaisi häntä".

ap

Onnellinen olen että minun ei pidä ja tarvitse elää kanssasi.

Vierailija kirjoitti:

Oletko valmis ottamaan sen riskin, että muutosta ei tapahdu koskaan, vaan käytät koko elämäsi (ellei toinen kuole ensin) toisen sietämiseen? Koko elämä olisi täynnä turhautunutta pettymystä. Onko se sen arvoista?

Minusta mulle taas on valitettu (äitini), että "ei saa olla sellainen, että ottaa aina uutta ja uutta, pitää opetella tulemaan toimen ihmisten kanssa, eikä kuvitella, että vaihtamalla saa parempaa. Pitää katsoa ne viat itsestä ja plaa plaa". Äiti itsehän ratkaisi tämän "ihmisenä kasvamisen ja toisten kanssa hioutumisen ja toimeentulemisen opettelun" elämällä yksin, niin eipähän ainakaan jatkuvasti vaihtanut partneria! Pystyi vain kätevästi opettamaan, miten pitää elää. Itse ei kokeillut.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hänen kanssaan pitäisi elää?

No jotenkin jos järjellä tajuaa tai uskoo, ettei löydä parempaa. Että toisessa on hyviäkin puolia. En sitten tiedä, enkö vain osaa kokea oikeutettuinakaan oikein sellaisia tunteita, missä mies käy hermoilleni.

ap

On kovin negatiivinen ajatus että minun pitää elää jonkun kanssa. Jos haluaa elää toisen rinnalla kyllä niitä pieniä ärsyttäviä asioita oppii sietämään. Pidä minusta ei kenenkään elää toisen kanssa.

Miten niin tämä on totta? Minusta et tajua, että ei se ole noin (yksinkertaista). Sinulla on tuossa liian yksioikoinen käsitys ihmisestä. Ehkä hyvin kohdelluilla ihmisillä onkin noin, kaikilla ei ole, eikä se johdu heistä, vaan lapsuudesta. Yhtä hyvin sitten voisi sanoa, että "jos rakastaa toista ja haluaa olla hänen kanssaan, niin se, että toinen valittaa vioistani ei haittaa. Hänhän vain haluaa voida paremmin kanssani, ja haluaa, etteivät minun vikani kuormittaisi häntä".

ap

Onnellinen olen että minun ei pidä ja tarvitse elää kanssasi.

Joku ainakin kaipaa aloituksessa varoitettua vittuilua kanssani :D Hei, dude, ei se ollut lupaus 😂

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiselämän tarkoitus on hioa ihmisestä itsekkyys ja oman mukavuuden tavoittelu.

Esim. avioliiton ensisijainen tarkoitus ei ole nauttia ihanasta elämästä toisen ihmisen kautta, avulla, vaan kehittää ihmisen omaa luonnetta. Nykyään tämä kuulostaa monen mielestätäysinhullumta puheelta, minkä erotilastotkin osoittavat. Eli heti kamppeet erikseen, kun toinen ei olekaan "minun mielihalujeni täydellinen orja".

Yhteiselämässä pitää oppia asennoitumaan niin, ettei toisen käytös ja sanomiset hetkauta omaa egoa. Jaa miten tämä onnistuu? No se oma ego pitää kuolettaa.

Sen jälkeen voit elää onnellisena. Olet päässyt vapaaksi kahleista.

Luin vasta nyt aiemmat viestit aloituksen jälkeen.

Siksi haluan selventää, että lapsella ei toki ole tällaista vastuuta itsestään, jos hän on joutunut narsistisen, kehittymättömän vanhemman uhriksi vailla pakotietä. Olen vilpittömästi pahoillani puolestasi, ap. <3. Uskon, että kyvyttömyytesi sietää puolison tapoja ja piirteitä kumpuavat traumaattisesta lapsuudestasi.

Kuten joku totesi, puolisoksi ei pidä valita ihmistä, jonka arvot ja elämäntavat poikkeavat kovasti omista. Siksi on tärkeä tutustua toiseen hyvin, ennenkuin päättää haluta jatkuvaa yhteiselämää hänen kanssaan.

Moni vanhempi (uus)pari elää mielellään omissa asunnoissaan juuri siksi, että vanhempana ihmiset ovat urautuneempia omiin tapoihinsa ja toinen siinä samassa taloudessa koko ajan johtaisi stressiin ja väsymiseen.

Niin tätähän se mun lapsuuteni oli, karmeaa kyllä. Ahdistaa, etten löytänyt pakotietäkään edes. Aloin sopeutua, mutta mä aina muistin, että tää on väärin. Se tulee takaisin nyt, aikuisuudessa. Miehen kanssa suhteessa. Muutin erilleen, mutta emme varsinaisesti ajattele eroamme erona. En vain kestänyt enää asua saman katon alla.

Enkä haluaisi loukata miestä sillä, etten siedä jotain asioita, mutta kun en vaan siedä.

ap

Ei koskaan voi olla sellaista suhdetta keneenkään ihmiseen, ettei mikään ikinä ärsytä tai harmita. Ne pitää osata suhteuttaa. Jos on hyvä, onnellinen parisuhde ja sitten pari asiaa tai ominaisuutta mikä toisessa ärsyttää, niin ei kannata keskittyä niiden kahden ärsyttävän asian ruotimiseen vaan vaalia sitä mikä on hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hänen kanssaan pitäisi elää?

No jotenkin jos järjellä tajuaa tai uskoo, ettei löydä parempaa. Että toisessa on hyviäkin puolia. En sitten tiedä, enkö vain osaa kokea oikeutettuinakaan oikein sellaisia tunteita, missä mies käy hermoilleni.

ap

On kovin negatiivinen ajatus että minun pitää elää jonkun kanssa. Jos haluaa elää toisen rinnalla kyllä niitä pieniä ärsyttäviä asioita oppii sietämään. Pidä minusta ei kenenkään elää toisen kanssa.

Miten niin tämä on totta? Minusta et tajua, että ei se ole noin (yksinkertaista). Sinulla on tuossa liian yksioikoinen käsitys ihmisestä. Ehkä hyvin kohdelluilla ihmisillä onkin noin, kaikilla ei ole, eikä se johdu heistä, vaan lapsuudesta. Yhtä hyvin sitten voisi sanoa, että "jos rakastaa toista ja haluaa olla hänen kanssaan, niin se, että toinen valittaa vioistani ei haittaa. Hänhän vain haluaa voida paremmin kanssani, ja haluaa, etteivät minun vikani kuormittaisi häntä".

ap

Onnellinen olen että minun ei pidä ja tarvitse elää kanssasi.

Ja paljastitpa ainakin sen, että vittuilusi minulle on täysin tahallista, eikä ole alunperinkään ollut mikään tahaton vahinko, josta olisit ikinä ollutkaan pahoillasi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hänen kanssaan pitäisi elää?

No jotenkin jos järjellä tajuaa tai uskoo, ettei löydä parempaa. Että toisessa on hyviäkin puolia. En sitten tiedä, enkö vain osaa kokea oikeutettuinakaan oikein sellaisia tunteita, missä mies käy hermoilleni.

ap

On kovin negatiivinen ajatus että minun pitää elää jonkun kanssa. Jos haluaa elää toisen rinnalla kyllä niitä pieniä ärsyttäviä asioita oppii sietämään. Pidä minusta ei kenenkään elää toisen kanssa.

Miten niin tämä on totta? Minusta et tajua, että ei se ole noin (yksinkertaista). Sinulla on tuossa liian yksioikoinen käsitys ihmisestä. Ehkä hyvin kohdelluilla ihmisillä onkin noin, kaikilla ei ole, eikä se johdu heistä, vaan lapsuudesta. Yhtä hyvin sitten voisi sanoa, että "jos rakastaa toista ja haluaa olla hänen kanssaan, niin se, että toinen valittaa vioistani ei haittaa. Hänhän vain haluaa voida paremmin kanssani, ja haluaa, etteivät minun vikani kuormittaisi häntä".

ap

Onnellinen olen että minun ei pidä ja tarvitse elää kanssasi.

Joku ainakin kaipaa aloituksessa varoitettua vittuilua kanssani :D Hei, dude, ei se ollut lupaus 😂

ap

Ihan aidosti olen onnellinen että voin lopettaa sen ihan koska haluan enkä joudu kanssasi siihen loputtomasti jos joutuisin elämäni kanssasi jakamaan. 😙

Vierailija kirjoitti:

Ei koskaan voi olla sellaista suhdetta keneenkään ihmiseen, ettei mikään ikinä ärsytä tai harmita. Ne pitää osata suhteuttaa. Jos on hyvä, onnellinen parisuhde ja sitten pari asiaa tai ominaisuutta mikä toisessa ärsyttää, niin ei kannata keskittyä niiden kahden ärsyttävän asian ruotimiseen vaan vaalia sitä mikä on hyvää.

Minusta sellaisia piirteitä voi suhteuttaa suhteen alussa. Mutta ei vuosikymmeniä. Suhteuttamisella ei ole mitään tekemistä itseään haittaavien piirteiden kestämiskyvyn tai sietämisen kyvyn kanssa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hänen kanssaan pitäisi elää?

No jotenkin jos järjellä tajuaa tai uskoo, ettei löydä parempaa. Että toisessa on hyviäkin puolia. En sitten tiedä, enkö vain osaa kokea oikeutettuinakaan oikein sellaisia tunteita, missä mies käy hermoilleni.

ap

On kovin negatiivinen ajatus että minun pitää elää jonkun kanssa. Jos haluaa elää toisen rinnalla kyllä niitä pieniä ärsyttäviä asioita oppii sietämään. Pidä minusta ei kenenkään elää toisen kanssa.

Miten niin tämä on totta? Minusta et tajua, että ei se ole noin (yksinkertaista). Sinulla on tuossa liian yksioikoinen käsitys ihmisestä. Ehkä hyvin kohdelluilla ihmisillä onkin noin, kaikilla ei ole, eikä se johdu heistä, vaan lapsuudesta. Yhtä hyvin sitten voisi sanoa, että "jos rakastaa toista ja haluaa olla hänen kanssaan, niin se, että toinen valittaa vioistani ei haittaa. Hänhän vain haluaa voida paremmin kanssani, ja haluaa, etteivät minun vikani kuormittaisi häntä".

ap

Onnellinen olen että minun ei pidä ja tarvitse elää kanssasi.

Joku ainakin kaipaa aloituksessa varoitettua vittuilua kanssani :D Hei, dude, ei se ollut lupaus 😂

ap

Luuletko sä olevasi jotenkin pelottava noine lapsellisine uhoamisinesi? Pipi sä olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hänen kanssaan pitäisi elää?

No jotenkin jos järjellä tajuaa tai uskoo, ettei löydä parempaa. Että toisessa on hyviäkin puolia. En sitten tiedä, enkö vain osaa kokea oikeutettuinakaan oikein sellaisia tunteita, missä mies käy hermoilleni.

ap

On kovin negatiivinen ajatus että minun pitää elää jonkun kanssa. Jos haluaa elää toisen rinnalla kyllä niitä pieniä ärsyttäviä asioita oppii sietämään. Pidä minusta ei kenenkään elää toisen kanssa.

Miten niin tämä on totta? Minusta et tajua, että ei se ole noin (yksinkertaista). Sinulla on tuossa liian yksioikoinen käsitys ihmisestä. Ehkä hyvin kohdelluilla ihmisillä onkin noin, kaikilla ei ole, eikä se johdu heistä, vaan lapsuudesta. Yhtä hyvin sitten voisi sanoa, että "jos rakastaa toista ja haluaa olla hänen kanssaan, niin se, että toinen valittaa vioistani ei haittaa. Hänhän vain haluaa voida paremmin kanssani, ja haluaa, etteivät minun vikani kuormittaisi häntä".

ap

Onnellinen olen että minun ei pidä ja tarvitse elää kanssasi.

Ja paljastitpa ainakin sen, että vittuilusi minulle on täysin tahallista, eikä ole alunperinkään ollut mikään tahaton vahinko, josta olisit ikinä ollutkaan pahoillasi.

ap

Miksi siitä pitäisi olla pahoillaan että ei halua jonkun kanssa elämään yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hänen kanssaan pitäisi elää?

No jotenkin jos järjellä tajuaa tai uskoo, ettei löydä parempaa. Että toisessa on hyviäkin puolia. En sitten tiedä, enkö vain osaa kokea oikeutettuinakaan oikein sellaisia tunteita, missä mies käy hermoilleni.

ap

On kovin negatiivinen ajatus että minun pitää elää jonkun kanssa. Jos haluaa elää toisen rinnalla kyllä niitä pieniä ärsyttäviä asioita oppii sietämään. Pidä minusta ei kenenkään elää toisen kanssa.

Miten niin tämä on totta? Minusta et tajua, että ei se ole noin (yksinkertaista). Sinulla on tuossa liian yksioikoinen käsitys ihmisestä. Ehkä hyvin kohdelluilla ihmisillä onkin noin, kaikilla ei ole, eikä se johdu heistä, vaan lapsuudesta. Yhtä hyvin sitten voisi sanoa, että "jos rakastaa toista ja haluaa olla hänen kanssaan, niin se, että toinen valittaa vioistani ei haittaa. Hänhän vain haluaa voida paremmin kanssani, ja haluaa, etteivät minun vikani kuormittaisi häntä".

ap

Onnellinen olen että minun ei pidä ja tarvitse elää kanssasi.

Joku ainakin kaipaa aloituksessa varoitettua vittuilua kanssani :D Hei, dude, ei se ollut lupaus 😂

ap

Ihan aidosti olen onnellinen että voin lopettaa sen ihan koska haluan enkä joudu kanssasi siihen loputtomasti jos joutuisin elämäni kanssasi jakamaan. 😙

Minkä sen? Ja miksi joutuisit jakamaan? Et ole kuullut av(i)oerosta? Tietenkin ihmisillä, joilla on lapsia on hankalaa päästä eroon exästä täysin, varsinkin jos haluavat hoitaa eron lasten kannalta hyvin. Vastaaja on varmaan mies, joka ei käsitä että niih, erokin on mahdollinen.

ap

Olettepa lapsellisia. Jos yhtään edes perehtyisitte parisuhteiden psykologiaan niin tietäisitte, että on täysin normaalia, että kumppanissa on epämielyttäviä piirteitä. Sellaista suhdetta ei ole olemassakaan, jossa näin ei olisi. Suhteiden aikana ihmiset myös kasvaa ja muuttuu, joten huonot piirteet voi jopa muuttua paremmaksi. Jos on nuoresta ihmisestä kyse niin huonoihin piirteisiin voi olla selityksenä myös ihan vaan kokemattomuus ja tietynlainen epäkypsyys. Yleensä parisuhteessa oppii paljon itsestä, joskus kantapään kautta. Tietenkään mikään pettäminen tai väkivalta ei koskaan ole hyväksyttävää, eli sitä en kyllä laittaisi tuon piikkiin. Sinähän loppupeleissä itse päätät mitä piirteitä et voi kestää ja mitä voit, mutta sellaista ihmistä et löydä kenellä ei negatiivisia piirteitä olisi. Täydellisyyden tavoittelu parisuhteessa on naiivia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiselämän tarkoitus on hioa ihmisestä itsekkyys ja oman mukavuuden tavoittelu.

Esim. avioliiton ensisijainen tarkoitus ei ole nauttia ihanasta elämästä toisen ihmisen kautta, avulla, vaan kehittää ihmisen omaa luonnetta. Nykyään tämä kuulostaa monen mielestätäysinhullumta puheelta, minkä erotilastotkin osoittavat. Eli heti kamppeet erikseen, kun toinen ei olekaan "minun mielihalujeni täydellinen orja".

Yhteiselämässä pitää oppia asennoitumaan niin, ettei toisen käytös ja sanomiset hetkauta omaa egoa. Jaa miten tämä onnistuu? No se oma ego pitää kuolettaa.

Sen jälkeen voit elää onnellisena. Olet päässyt vapaaksi kahleista.

Luin vasta nyt aiemmat viestit aloituksen jälkeen.

Siksi haluan selventää, että lapsella ei toki ole tällaista vastuuta itsestään, jos hän on joutunut narsistisen, kehittymättömän vanhemman uhriksi vailla pakotietä. Olen vilpittömästi pahoillani puolestasi, ap. <3. Uskon, että kyvyttömyytesi sietää puolison tapoja ja piirteitä kumpuavat traumaattisesta lapsuudestasi.

Kuten joku totesi, puolisoksi ei pidä valita ihmistä, jonka arvot ja elämäntavat poikkeavat kovasti omista. Siksi on tärkeä tutustua toiseen hyvin, ennenkuin päättää haluta jatkuvaa yhteiselämää hänen kanssaan.

Moni vanhempi (uus)pari elää mielellään omissa asunnoissaan juuri siksi, että vanhempana ihmiset ovat urautuneempia omiin tapoihinsa ja toinen siinä samassa taloudessa koko ajan johtaisi stressiin ja väsymiseen.

Niin tätähän se mun lapsuuteni oli, karmeaa kyllä. Ahdistaa, etten löytänyt pakotietäkään edes. Aloin sopeutua, mutta mä aina muistin, että tää on väärin. Se tulee takaisin nyt, aikuisuudessa. Miehen kanssa suhteessa. Muutin erilleen, mutta emme varsinaisesti ajattele eroamme erona. En vain kestänyt enää asua saman katon alla.

Enkä haluaisi loukata miestä sillä, etten siedä jotain asioita, mutta kun en vaan siedä.

ap

Kyllä te olette eronneet. Ei mitään yhteistä. Ei läheisyyttä ei mitään. Et vain halua maksaa elatusmaksuja. Et halua sopia lasten tapaamisista tai muusta. Olet hyväksikäyttäjä. Itsekäs ja ahne

Minulle tulee aina sellainen olo parisuhteessa, että se kumppani jotenkin vaatii minua sietämään omia vikojaan. Ei edes yritä muuttua. Tavallaan se on tietenkin hienoa olla noin sinut(?) sen kanssa, ettei ole kovin hyvä ihmisenä, mutta siis mua ahdistaa. Miksei yritä edes olla parempi? Oletta vaan, että muut sietää vikojaan?

ap

Vierailija kirjoitti:

Elämä on tavallaan jatkuvaa toisen kestämistä. Sellainen vie ihan hirveästi energiaa ja voimia. Sanotaan, että tämä kumppani on esim. oma äiti. Sellaisesta ei pääse edes eroon, ja ollessasi loukkaantunut tai masentunut hänen kytöksestään hän rupeaa ilkkumaan, että "nooh, piristypäs nyt"! sen sijaan, että tajuaisi vaikka kysellä, että mikä on?

Ja sellainen käytös on ehkä opettanut ettei osaa tavallaan pitää (emotionaalisesti) huolta itsestä kumppaninsakaan kanssa.

Varoitan, jos joku sanoo jotain ilkeää tähän aloitukseen, niin puren sellaiselta pään poikki. Jos asiasta ei ole omakohtaista kokemusta, tai ei ole sen verran tunneälykkyyttä, että pystyy eläytymään toisen tilanteeseen, vaikkei tuntisikaan sitä itse, olematta loukkaava, ja kokee tarvetta tulla pätemään, olemaan olevinasi jotain mua enemmän tai vittuilemaan, niin saat samalla mitalla takaisin.

Kyllä ihan kaikista pääsee eroon jos haluaa. Itse ihan saa valita haluaako kärsiä vai  voida hyvin. Ja mulla on kokemusta, mun ratkaisu oli  eroon pääseminen.

OIkeasti  valehtelet itsellesi  jos väität että on pakko  sietää eikä eroon pääse. Kyllä pääsee jos haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Olettepa lapsellisia. Jos yhtään edes perehtyisitte parisuhteiden psykologiaan niin tietäisitte, että on täysin normaalia, että kumppanissa on epämielyttäviä piirteitä. Sellaista suhdetta ei ole olemassakaan, jossa näin ei olisi. Suhteiden aikana ihmiset myös kasvaa ja muuttuu, joten huonot piirteet voi jopa muuttua paremmaksi. Jos on nuoresta ihmisestä kyse niin huonoihin piirteisiin voi olla selityksenä myös ihan vaan kokemattomuus ja tietynlainen epäkypsyys. Yleensä parisuhteessa oppii paljon itsestä, joskus kantapään kautta. Tietenkään mikään pettäminen tai väkivalta ei koskaan ole hyväksyttävää, eli sitä en kyllä laittaisi tuon piikkiin. Sinähän loppupeleissä itse päätät mitä piirteitä et voi kestää ja mitä voit, mutta sellaista ihmistä et löydä kenellä ei negatiivisia piirteitä olisi. Täydellisyyden tavoittelu parisuhteessa on naiivia.

Minusta omien vikojen siedättämisen olettaminen toisella on aivan yhtä naivia. Ja tämmöiseen olen törmännyt. Jos toiselle sanoo, että en siedä tällaista, niin toista ei hetkauta yhtään. Kyllä mä sellaisesta suutun. Että kuvitteleeko toinen tosiaan, että omien murheitteni lisäksi sopeudun hänen epäkypsyyksiinsä?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä on tavallaan jatkuvaa toisen kestämistä. Sellainen vie ihan hirveästi energiaa ja voimia. Sanotaan, että tämä kumppani on esim. oma äiti. Sellaisesta ei pääse edes eroon, ja ollessasi loukkaantunut tai masentunut hänen kytöksestään hän rupeaa ilkkumaan, että "nooh, piristypäs nyt"! sen sijaan, että tajuaisi vaikka kysellä, että mikä on?

Ja sellainen käytös on ehkä opettanut ettei osaa tavallaan pitää (emotionaalisesti) huolta itsestä kumppaninsakaan kanssa.

Varoitan, jos joku sanoo jotain ilkeää tähän aloitukseen, niin puren sellaiselta pään poikki. Jos asiasta ei ole omakohtaista kokemusta, tai ei ole sen verran tunneälykkyyttä, että pystyy eläytymään toisen tilanteeseen, vaikkei tuntisikaan sitä itse, olematta loukkaava, ja kokee tarvetta tulla pätemään, olemaan olevinasi jotain mua enemmän tai vittuilemaan, niin saat samalla mitalla takaisin.

Kyllä ihan kaikista pääsee eroon jos haluaa. Itse ihan saa valita haluaako kärsiä vai  voida hyvin. Ja mulla on kokemusta, mun ratkaisu oli  eroon pääseminen.

OIkeasti  valehtelet itsellesi  jos väität että on pakko  sietää eikä eroon pääse. Kyllä pääsee jos haluaa.

Ööööm, puhuin siitä, että kasvoin niin, että äidistäni en päässyt eroon. En ole sanallakaan sanonut, että mun olisi jokin pakko elää mieheni tai kenenkään kanssa. Pohdin tässä vain, miten sellainen olisi mahdollista! :) Ja voiden samalla hyvin!

ap

Vierailija kirjoitti:

Minulle tulee aina sellainen olo parisuhteessa, että se kumppani jotenkin vaatii minua sietämään omia vikojaan. Ei edes yritä muuttua. Tavallaan se on tietenkin hienoa olla noin sinut(?) sen kanssa, ettei ole kovin hyvä ihmisenä, mutta siis mua ahdistaa. Miksei yritä edes olla parempi? Oletta vaan, että muut sietää vikojaan?

ap

Kuten sinä. Koitat muuttua ja tulla paremmalsi. Etkä odota muiden sietävän Vikojasi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiselämän tarkoitus on hioa ihmisestä itsekkyys ja oman mukavuuden tavoittelu.

Esim. avioliiton ensisijainen tarkoitus ei ole nauttia ihanasta elämästä toisen ihmisen kautta, avulla, vaan kehittää ihmisen omaa luonnetta. Nykyään tämä kuulostaa monen mielestätäysinhullumta puheelta, minkä erotilastotkin osoittavat. Eli heti kamppeet erikseen, kun toinen ei olekaan "minun mielihalujeni täydellinen orja".

Yhteiselämässä pitää oppia asennoitumaan niin, ettei toisen käytös ja sanomiset hetkauta omaa egoa. Jaa miten tämä onnistuu? No se oma ego pitää kuolettaa.

Sen jälkeen voit elää onnellisena. Olet päässyt vapaaksi kahleista.

Luin vasta nyt aiemmat viestit aloituksen jälkeen.

Siksi haluan selventää, että lapsella ei toki ole tällaista vastuuta itsestään, jos hän on joutunut narsistisen, kehittymättömän vanhemman uhriksi vailla pakotietä. Olen vilpittömästi pahoillani puolestasi, ap. <3. Uskon, että kyvyttömyytesi sietää puolison tapoja ja piirteitä kumpuavat traumaattisesta lapsuudestasi.

Kuten joku totesi, puolisoksi ei pidä valita ihmistä, jonka arvot ja elämäntavat poikkeavat kovasti omista. Siksi on tärkeä tutustua toiseen hyvin, ennenkuin päättää haluta jatkuvaa yhteiselämää hänen kanssaan.

Moni vanhempi (uus)pari elää mielellään omissa asunnoissaan juuri siksi, että vanhempana ihmiset ovat urautuneempia omiin tapoihinsa ja toinen siinä samassa taloudessa koko ajan johtaisi stressiin ja väsymiseen.

Niin tätähän se mun lapsuuteni oli, karmeaa kyllä. Ahdistaa, etten löytänyt pakotietäkään edes. Aloin sopeutua, mutta mä aina muistin, että tää on väärin. Se tulee takaisin nyt, aikuisuudessa. Miehen kanssa suhteessa. Muutin erilleen, mutta emme varsinaisesti ajattele eroamme erona. En vain kestänyt enää asua saman katon alla.

Enkä haluaisi loukata miestä sillä, etten siedä jotain asioita, mutta kun en vaan siedä.

ap

Hienoa, tuossa olet tehnyt hyvin. Älkää ihmeessä erotko! :) Jos miehesi haluaa osoittaa rakkautta sinulle, hän tukee sinua, kun ponnistelet ulos lapsuuden traumoista. Oletko harkinnut terapiaa? (Oikeanlaisen, sopivan terapeutin löytäminen on tosin onnenkauppaa...)

Minulla on ollut samaa vikaa, kaipasin läheisyyttä ja rakkautta, mutta käytännössä entullut toimeen kenenkään kanssa parisuhteessa. Minulla kesti vuosikymmeniä päästä elämäni herraksi(?), niin ettei lapsuuden traumat kummitelleet taustalla.

Olin pitkään yksin, kun tajusin ettei minusta vaan ole kellekään vaimoksi. Lisäksi olen introvertti eli viihdyn muutenkin hyvin omissa oloissani. Omat asunnot on minulle ' must' parisuhteessa.

Ei sinulla ole oikeutta odottaa muilta sellaista mihin et itse pysty. Aloita tästä itsesi kehittäminen

Myös muut on ihmisiä. Kaikilla on murheita. Muillakin on odotuksia ja yhdessä voi olla jos kummallakin on halu tehdä oikein