Heli Vaarasen käsittämätön kolumni

Koin outona kolumnin. Olen eronnut ja lapsen rippijuhliin tulee kummankin vanhemman uusi kumppani. Olemme kaikki hyvissä väleissä, pidän exän nyxästä ja hän on minulle mukava. Exä ja mun nyxä ovat kohteliaissa väleissä. Kukaan ei järjestä kohtauksia.

Ja mun nyxä on ehdottomasti mulle parisuhdemielessä ykkönen. Tärkein aikuinen ihminen minulle. Mun lasten hyvinvointi on toki tärkeintä, mutta muuten ei todellakaan exä ole "aina ykkönen". Ei myöskään mun suvulle.

Meillä rippilapsi ei halunnut isän uutta puolisoa (ollut lapsen elämässä 13 vuotta) rippijuhliin ja totesi, että ei kutsuta isääkään. Kunnioitin lapsen toivetta ja sain kamalat haukut siitä, että roikun vihapäissäni yhä vanhassa suhteessa. Olen seurustellut kohta 10 vuotta sellaisen miehen kanssa, joka ei voi muuttaa asuinpaikkakunnalleni, minä taas en muuta hänen luokseen, koska se olisi merkinnyt luopumista lapsesta (isä ilmoitti, että yhteishuoltajuudessa etävanhempi saa päättää muutot ja lastenvalvoja oli samaa mieltä).

Aina exä tai exän nyksä ei ole mieluinen sille juhlittavallekaan.

Hyvä kirjoitus, tosin selkeästi ei auennut ihan kaikille.

Olen ollut tuollaisissa tilanteissa useasti ja aina se on yhtä kiusallista. Kummityttöni rippijuhlissa tytön äiti oli juuri löytänyt uuden rakkauden ja koko juhlan esiintyi kuin tämä uusi rakkaus olisi tytön isä. Piti oikein puheen kuinka onnellinen hän on kun heidän (mainitsi jopa uuden rakkaan nimeltä) pikkuinen tyttö on nyt iso jne. Isä ja hänen lähisukunsa olivat juhlissa mukana, mutta täysin sivuroolissa. Kummityttöni näytti kiusaantuneelta ja eikä juhlat olleet kovin onnistuneet. Lisäyksenä etten ole sukulainen vaan tutustuin vanhempiin pariskuntana ja yrittänyt eron jälkeen olla molempien kanssa tekemisissä.

Vastaavia tilanteita on ollut pienemmissäkin juhlissa, jossa rakastunut osapuoli suureen ääneen kertoo vasta nyt tietävänsä mitä rakkaus on ja ex-puoliso yhteisien lapsien kanssa kuulomatkan päässä.

Mutta näistä vain näkee, että käytöstavat ovat kadonneet ja ihmiset ovat entistä enemmän minä ensin, muista viis tyylisiä.

Harmi, että Heli Vaaranen kirjoittaa niin provosoivasti, se kääntyy itse sanomaa vastaan. Olisi kyllä hyvä, jos nyxät ymmärtäisivät, että elämä voi mennä rikki (muutenkin suuren kuorman vuoksi) ja näyttäsivät vähän tahdikkuutta. Joskushan he sen osaavat, mutta näistä tapauksista ei lueta lehdistä.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi haluaa kutsua molemmat vanhempansa häihinsä ja toisella on uusi puoliso, niin onko muka hyvää ja hienotunteista käytöstä se, että lapsen toinen vanhempi lähtee kiukuttelemaan siitä, että entinen puoliso tuo uuden puolison häihin. Onhelmana tässä on se, toinen entisistä puolisoista on niin kypsymätön, että ei voi sietää uutta puolisoa eikä hyväksy tätä. Tämän kypsymättömyyden ja kiukuttelun purkaa sitten siten, että se ei ole muka hienotunteista tuoda uutta puolisoa häihin. Niin kuka pilaa kenenkin häät. Ei se uusi puoliso vaan entinen, joka on katkeroitunut ja elättelee päässään vielä harhakuvitelmaaa yhdestä perheestä, vaikka se perhe on hajonnut eron myötä. Erossa on hyväksyttävä se tosiasia, että yleensä ennemmin tai myöhemmin toinen löytää uuden kumppanin eikä hyväksyntää uudelle kumppanille tarvita entisiltä puolisolta. Entiset puolisot eivät kuulu enää perheeseen ja yleensä heidän kanssaan ei haluta edes viettää aikaa. Silti jokainen voi olla hienotunteinen toista kohtaan ja sanoa siellä häissä terve myös entinen uudelle puolisolle - sille, jonka hääpari on halunnut kutsua myös häihinsä.

Totta, mutta viisaampi väistyy ja kun kyse oli nyt siitä, että kyseessä on lapsen juhlat, niin lapsen vanhempien pitäisi saada olla paikalla ja keskittyä lapseen. Jos exä on änkyrä, niin ei se siihen exään osu, että mennään pahoittamaan vanhan puolison mieli sinne juhlaan, vaan siihen lapseen. Erot ovat aina vaikeita tilanteita, ja lapsen kannalta on ikävää katsella äitiä/isää mustasukkaisena tai surkeana, vaikka tämä pitäisikin mölyt mahassaan.

Ihan käsittämätöntä valtataistelua johon Vaaranen kolulmillaan jopa yllyttää lisää. Miksi ihmisten pitäisi olla toisilleen ykkösiä tai kakkososa ja jos onkin juhlissa ykkösenä on se juhlittava muilla ei sijoituksia jaella.

Puolisollani on sellainen exä, joka ei ole vuosien varrella hyväksynyt minua. Komentelee ja haukkuu, kävelee rajojen yli tai yrittää. Ajatuksena ollaankin puhuttu jo etukäteen tulevat juhlat niin rippijuhlat kuin häihinkin. Puolisolleni on selvää, että näihin juhliin osallistun minäkin, sillä perhejuhlista on kyse ja lapsi on meidän perhettä ja jos eksä rupeaisi kiristämään asialla, että ei halua minua juhliin, niin ei menisi puolisonikaan. Hän ei yksinkertaisesti tahtoisi, koska tilanne olisi niin loukkaava eikä muutenkaan hän ole exän talutushihnassa.

Exän tällaisissa tilanteissa pitää katsoa peiliin ja kasvaa aikuiseksi. Hän ei voi omaa kypsymättömyyttään aiheuttaa mielipahaa ja vielä omalle lapselleen tai olettaa, että kiristää exäänsä lapsen kautta tuollaisilla asioilla ja elätellä toivetta siitä, että ovat juhlissa muka vielä perhe kun eivät ole. Se, että kumppani nykyisen puolisonsa kanssa tulee näihin juhliin (ehkä vielä "uudet" lapset mukanaan) ei pitäisi olla mikään juttu enää kenellekään, joka tietää että ero on joskus tapahtunut. Itse en lukuisissa juhlissa käyneenä ole nähnyt kertaakaan mitään epäasiallista käytöstä vaan on ollut luonnollista, eronneet ovat löytäneet uudet kumppanit ja ehkä uusia lapsiakin on siunaantunut. On häpeällistä ja syrjivää käytöstä niin erinneita kuin heidän nykyidiä puolisoitaan ja uusia lapsia kohtaan, että joku voi vaatia jäämään juhlista kotiin. On pöyristyttävää myös olettaa, että entiset puolisot leikkisivät yhdessä perhettä juhlien aikana. Molemmat tulevat juhliin omine perheineen. He eivät istu edes samassa pöydässä ellei ole pakko tai halua siihen.

Mistä näitä katkeria eksiä tulee? Miksi eivät voi jatkaa eteenpäin ja hyväksyä eroa. Miksi juhlien kuuluisi pyöriä exän ympärillä.

Mikä on kirjoittajan status? Eronnut vuonna 1995. Taustaa vasten ehkä ymmärrettävää.

Pidin lähisukulaiseni ex-vaimoa, joka väkisin kutsui itsensä ja meille tuntemattoman nyksänsä meidän lapsemme pieniin perhepiirin yo-juhliin, lähinnä typeryksynä. Iso huokaus!

Kieltämättä outo juttu. Siis uudella kumppanilla pitäisi olla elinikäinen porttikielto kaikkiin sukujuhliin yms. tapahtumiin vai ymmärsinkö väärin?

Ymmärrän pointin mutta olipa aika outoon sävyyn kirjoitettu.

Ihan oikeasti, onko tuo nyt joku yleinenkin ilmiö että uudet kumppanit esitellään ensimmäistä kertaa sukujuhlissa ja vielä niin että sitä uutta onnea hehkutetaan kaikille ja että tilanne nyt tulee vielä kaikille aivan puskista?

Suurin osa ihmisistä nyt osaa normaalit käytöstavat eikä niihin kuulu että uusien kumppaneiden pitäisi vielä madella entisten edessä ja pyydellä anteeksi olemassaoloaan.

Kirjoittaja nyt taisi lähinnä purkaa omia traumojaan hyvin ikävällä tavalla.

Tilanne veljeni kannalta oli pääosin exän käärmemäistä nöyryyttämistä meidän ja omien lähisukulaistemme edessä. Kun exä lähti aloitteestaan, hänellä mielestäni on nyksänsä kanssa nyt uudet avosukulaiskuviot ja suhteet, joihin voi suuntautua. En vain käsitä sekaantumishaluja entisiin.

Minusta oikein selkeä kolumni. Nyksän ei kuulu tuppautua paikalle. Toki, jos kaikille sopii, niin saa tulla.

Ja näin sen kuuluukin olla. Olen itsekin uusperheellinen, ja olen siis samaa mieltä. Minun kuuluu olla takavasemmalle niin kauan kuin mukaan kutsutaan.

Vähän asenteellinen kolumni. Uusperheitä on monenlaisia, kaikki eivät ole katkeroituneet erosta. Lähipiirissä suurin osa eroista on ihan sopuisasti tapahtuneet. Tai no ei niitä paljon olekaan. Yksi tapaus oli kyllä tosi absurdi: Vanhempi nainen meni naimisiin, mutta alkoi häissään haukkua exän vaimoa(erosta oli aikaa parikymmetä vuotta). 

Luojan kiitos että on ydinperhe eikä näitä wt-uusperheitä, joissa riittää eksiä, nyksiä ja kakaroita jokaiselle ja joka lähtöön. Kuvottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsitkö ap. nyt lainkaan lukemaasi?

Minusta on itsestään selvää ja kuuluu hyviin käytöstapoihin uuden puolison olla taustalla, jos juhlitaan lasten lakkiaisia, häitä jne. jolloin lapsen vanhemmat ovat yhdessä, oli erosta miten kauan tahansa.

Näin ainakin meillä, kun on juhlittu mieheni lasten juhlia, niin kyllä hän on ollut eksänsä kanssa pari ja minä taustalla, koska he edustavat lasten vanhempia.

Taustallaolo on eri asia kuin, että uuden puolison (joka voi olla ollut jo hääparin elämässä pidempään mukana ehkäpä jopa kymmeniä vuosia, ehkä kasvattanut jopa morsianta tai sulhasta) pitäisi jäädä pois juhlista (mitä on voinut olla jopa järjestämässä) on kohtuutonta, nöyristyttävää ja juhlaparin toiveen vastaista. Vaikka vieraat tuovat uusia puolisoita häihin - muutkin kuin hääparin vanhemmat, niin se on vain kestettävä jos hääpari on niin halunnut. Ei heidän tarvitse mennä kotiin häpeämään.

Ja tähän lisätäkseni. Vieraat ovat taustalla. Onneksi meillä jo useita vuosia kestänyt uusperhe tilanne ja lapsen lakniaisissa ei tarvitse olla uudenkaan puolisoiden taustalla. Nämä uudet puolisot kun ovat kasvattaneet ja kouluttaneet lasta siinä, missä isä tai äitikin ja ovat ylpeitä juhlasankarista. Suvassa solussa omine perheineen istutaan pöydässä eikä tarvitse yhdessä istua, sillä molemmilla on omat perheet eikä toistensa kanssa haluta olla tekemissä enempää edes lakniaisissa tai myöhemmin häissä.

Alku vaikutti hyvältä, mutta tuo loppu oli jäätävä. Ei haluta olla tekemisissä edes siellä juhlissa. Voi lapsiparkoja... Toivon, että jos joskus joudun eroamaan, niin ero menisi kuten mieheni vanhemmilla, jotka osaavat olla ystäviä keskenään, vaikka onkin toista perhettä. Se on joka eroperheen lapsen unelma.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän pointin mutta olipa aika outoon sävyyn kirjoitettu.

Ihan oikeasti, onko tuo nyt joku yleinenkin ilmiö että uudet kumppanit esitellään ensimmäistä kertaa sukujuhlissa ja vielä niin että sitä uutta onnea hehkutetaan kaikille ja että tilanne nyt tulee vielä kaikille aivan puskista?

Suurin osa ihmisistä nyt osaa normaalit käytöstavat eikä niihin kuulu että uusien kumppaneiden pitäisi vielä madella entisten edessä ja pyydellä anteeksi olemassaoloaan.

Kirjoittaja nyt taisi lähinnä purkaa omia traumojaan hyvin ikävällä tavalla.

Kyllä se vaikuttaa olevan yleistä, että sitä uutta onnea raahataan joka paikkaan ja hämmentyneet sukulaiset ihmettelevät. Odotetaan, et kaikki ovat ihan yhtä ihastuneita tähän ventovieraaseen, joka on hetkessä muka nyt niin osa porukka kun olla voi. Mua säälittää erityisesti lapset, joille ei anneta edes mahdollisuutta muuhun. Aikuiset pääsevät pakoon.

Kaikki ei rakastu niihin teidän ihkuihin nyxiin ensi silmäyksellä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta oikein selkeä kolumni. Nyksän ei kuulu tuppautua paikalle. Toki, jos kaikille sopii, niin saa tulla.

Ja näin sen kuuluukin olla. Olen itsekin uusperheellinen, ja olen siis samaa mieltä. Minun kuuluu olla takavasemmalle niin kauan kuin mukaan kutsutaan.

Kaikille se tuskin sopii koskaan jos se juhlijalle se riittää, juhlien emännälle/isännälle se täytyy siinä tilanteessa myös sopia. On olemassa toki myös vieraita joille se ei sovi että exä ja nyksä voivat juhlia samoissa juhlissa, silloin usein he ovat niitä jotka juhlan pilaavat kuiskuttelulla ja juoruilulla.

Taitaa olla nyksiä kommentoimassa. Hyvä kirjoitus asiantuntijalta. Ei entistä elämää voi hävittää, vaan sillekin perheelle pitää antaa arvo. Monesti vaan tunnekuohussa toimitaan toisia huomioimatta, (sekä nyksät että exät) kaikkien pitäisi mennä lasten etu edellä.

Mutta uusien puolisoiden täytyy mennä perheisiin hienotunteisesti.

Näissä ketjuissa paljon puolustellaan sitä, että aikuisten pitäisi osata käyttäytyä kuin aikuiset. Olla ystävällisissä keskusteluväleissä yms, edes juhlissa. Juu, olin ennen samaa mieltä, kunnes asia kolahti omaan nilkkaan.

Kertokaapa peukutellen, pystyttekö olemaan empaattisia minua kohtaan. Alapeukku, jos ette pysty tajuamaan, miltä minusta TUNTUU ja miksi en vuosienkaan jälkeen pysty ystävällisyyteen.

Minun 20-vuotinen avioliitto kariutui miehen vaihtaessa minut lennosta toiseen. Meillä oli ihan hyvä parisuhde, ei siis riitoja, oli seksiä, yms. Heidän suhde alkoi kaveruudesta, ja minä kun tajusin läheisyyden, niin asia ei minulle sopinut. Kuulin mieheltä koko ajan, kuinka x on niin paljon parempi kuin minä. Minä olen pienisydäminen, kun en hyväksy x:ää. X on sitä ja tätä ja tuota.

X muutti lastensa kanssa sisään vanhaan kotiini vain puoli vuotta sen jälkeen, kun minä olin poistunut. Mies hekutti ja toivoi minulle, että minäkin joskus vielä löydän sellaisen rakkauden kuin hän on löytänyt. Sielunkumppanuuden, jotain ainutlaatuista.

X osallistui heti eromme jälkeen koulun joulujuhliin ja miehen perheen elämään minun paikaltani. Ihan kuin hän olisi aina siihen kuulunut.

Ero rikkoi minut. Hajotti täysin pieniksi pirstaleiksi. Suru lasten puolesta jatkui pidempään kuin omasta puolesta. Lisäksi se, kuinka mies painoi minua rakoon hehkuttamalla uutta onneaan oli piste i:n päälle.

Sieltä lähdin itseäni kokoamaan. Sain koottua, vuosia siihen meni. Olen nykyään uudelleen naimisissa ja elämäni on onnellista ja seesteistä. Olen antanut anteeksi, en kanna kaunaa, eksä voi elää rauhassa eikä hänen toiminnat liikauta mitään minun sisälläni enää. Toivon hänelle hyvää.

Mutta SILTI: en pysty esim. Lastemme rippijuhlissa Olemaan ystävällinen kuten muille ihmisille enkä juttelemaan ”aikuismaisesti”. Pystyn kyllä olemaan samassa paikassa, ja pystyn olemaan asiallinen, mutta en pysty hymyilemään enkä smalltalkaamaan. Enkä halua istua samassa pöydässä kummankaan kanssa. Vaikka haavat ovat parantuneet, niin se olivat niin syvät, että siihen jäi pystvä arpi. Ja se arpi huutaa ”älä satuta minua enempää!”.