Millaista elämää kadehdit?

Kadehdin sellaista hyvinvointiblogien elämäntyyliä: aamulla herätään luonnonvaloon jugendtalossa ihanassa asunnossa valkoisten pellavalakanoiden keskeltä, hurautetaan vihersmoothie aamupalaksi ja käydään joogassa bestisten tai poikaystävän kanssa, työ on jotain freelancerhommaa jossa työajat saa suunnitella itse ja se hoidetaan hipsterikahvilassa Applen koneella kauramaitolatte kädessä. Koska perheellä on rahaa, ei freelancertyön epävarmuuskaan stressaa pahasti. Koti on minimalistinen ja hyvällä maulla sisustettu ja viikonloppuisin käydään brunsseilla ja hengataan perheen ja kavereiden kanssa isolla porukalla jossain.

Näistä jos pääsisin eroon, olisin maailman onnellisin ihminen:

- omat mielenterveysongelmani

- vanhempieni mielenterveys- ja terveysongelmat

- sisarukseni mielenterveys- ja terveysongelmat

- työttömyyteni.

Kadehdin heitä, jotka saavat elää ilman jokapäiväistä stressiä toimeentulosta. Niitä, jotka eivät sairasta masennusta. Niitä, joiden ei tarvitse joka päivä olla peloissaan läheisten terveydentilan vuoksi. Niitä, joiden ei tarvitse viikoittain pettyä Suomen julkiseen terveydenhuoltoon joko omasta tai läheisen puolesta.

Vierailija kirjoitti:

En varsinaisesti kadehdi mitään. Mutta oravanpyörätön elämä olisi kyllä uskomatonta luksusta. Että voisi tehdä töitä omien aikataulujen mukaan ja enemmän omilla ehdoilla. Eikä työ olisi sidottuna yhteen paikkaan.

Yleensäkin kaikenlainen riippumattomuus olisi ihanne-elämää.

Juuri tätä minäkin kaipaan, että ei olisi sidottuna työhön ma-pe klo 8-16, vaan työajoissa ja työnteon paikoissa olisi joustoa. Olisi ihanaa pystyä tekemään pitempiäkin ulkomaareissuja pitkin vuotta, eikä vain lomaviikkoina. Muutama vuosi sitten tuli täyteen 10 vuotta työuraa, ja oli aikomus jäädä vuorotteluvapaalle, mutta eiköhän se vuorotteluvapaaseen oikeuttavien työvuosien määrä nostettu silloin 20:een vuoteen, joten siinä meni sekin haave.

Elän aika lailla sellaista elämää mitä jotkut tässä keskustelussa kadehtivat; olen freelancer ja teen työni omilla ehdoillani itselleni luontaisen aikataulun mukaan. Herään aamuisin luonnostaan/ilman herätyskelloa silloin, kun kehoni on levännyt tarpeeksi, vietän hitaan ja rennon aamun, teen töitä pari tuntia, käyn lenkillä tai salilla joskus 12-13 aikaan, teen taas töitä pari kolme tuntia, jne. Ja koska työt hoituvat missä vaan missä on nettiyhteys, voin matkustaa milloin huvittaa. Rahaa ei ole rutkasti mutta pärjään hyvin ja rahoitan reissuni Airbnb-tuloilla.

Mutta silti vaikka elämääni rakastankin, niin kyllä minäkin keksin kadehdittavia elämäntyylejä. Esimerkiksi eräs tyttö jonka kanssa opiskelin, hän on nykyään instagram-matkailija ja matkustaa valokuvaaja-poikaystävänsä kanssa ympäri maailmaa kokoaikaisesti. Hänellä on monta sataa tuhatta seuraajaa ja rahoittaa koko elämänsä instagram postauksilla. Yöpyy luksushotelleissa ilmaiseksi postauksia vastaan jne. On käynyt ihan joka maailman kolkassa ja pitää upeaa bungalowta Balissa tukikohtanaan. Kyllä kelpaisi sellainen elämä, harmi vaan että tuollaiseen tilanteeseen pääsee vain ihmiset jotka ovat huomattavan hyvännäköisiä, meitä tavallisen tallaajan näköisiä tyyppejä ei tule koskaan tarpeeksi moni seuraamaan :D

Minulla on aina ollut pieni perhe, ja olen aina kärsinyt yksinäisyydestä. Lapsena minulla ei ollut leikkikavereita, en ollut tarhassa, ei ollut isovanhempia tai serkkujakaan kaverina. Toinen vanhemmistakin kuoli kun olin muutaman vuoden ikäinen. Kaikki ne vähäiset läheiset joita minulla on kärsivät häiriöistä, esim. alkoholismista, eli tervettä lähipiiriä minulla ei ole.  Miestäkään ei ole, en pysty kokemuksieni johdosta päästämään ketään miestä lähelle.

En ymmärrä kateutta, mutta tunnen viiltävää surua kun näen ihmisiä joilla on iso ja terve ja lämminhenkinen suku, sisaruksia, isovanhempia, lapsia, puoliso. Monesti juhlapyhinä kävelen ulkona ja katselen kotien keittiöihin kun perheet viettävät yhdessä aikaa.

Minulla oli rakas lähipiiri taannoin, exäni kautta hänen perheensä, joiden kanssa matkusteltiin, vietettiin jouluja ja juhannuksia yhdessä. Silloin olin onnellinen ja kiitollinen. Nyt tämä ainoa perheeni on rikki ja hajalla kun eräs perheenjäsenistä sairastui ilmeisesti mielenterveysongelmiin ja tämä tavallaan hajotti koko yhteisön.

Mutta en oikeastaan ole kateellinen, tiedän että jokaisella on oma ristinsä kannettavana joita ei ulkopuoliset näe, esim. ihana perhejuhla voi päättyä isän juomiseen ja riehumiseen tai sisarussuhteiden taustalla voi olla katkeruutta ja välitkin voi katketa. Nainen/tyttö jonka ulkonäköä kadehditaan voi helposti joutua monenlaisen tuhoavan hyväksikäytön tai pahanilkisyyden uhriksi. Samoin rikas tai julkisuudessa oleva voi joutua erilaisten juonittelujen ja hännystelijöiden uhriksi.

Omakin elämäni voi näyttäytyä kivana muille, matkustelen silloin tällöin, harrastan näyttäviä harrastuksia, harrastan liikuntaa, ulkonäössäni on seikkoja joista tässäkin ketjussa on joku mainittu. Minulle on suoraankin sanottu että on kateellinen. Harva kateellisista kuitenkin tietää millaista on oikeasti olla yksinäinen ja täysin ilman mitään turvaverkkoa tai sairastaa näitä sairauksia joita minulla on ja jotka eivät ulospäin näy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En varsinaisesti kadehdi mitään. Mutta oravanpyörätön elämä olisi kyllä uskomatonta luksusta. Että voisi tehdä töitä omien aikataulujen mukaan ja enemmän omilla ehdoilla. Eikä työ olisi sidottuna yhteen paikkaan.

Yleensäkin kaikenlainen riippumattomuus olisi ihanne-elämää.

Juuri tätä minäkin kaipaan, että ei olisi sidottuna työhön ma-pe klo 8-16, vaan työajoissa ja työnteon paikoissa olisi joustoa. Olisi ihanaa pystyä tekemään pitempiäkin ulkomaareissuja pitkin vuotta, eikä vain lomaviikkoina. Muutama vuosi sitten tuli täyteen 10 vuotta työuraa, ja oli aikomus jäädä vuorotteluvapaalle, mutta eiköhän se vuorotteluvapaaseen oikeuttavien työvuosien määrä nostettu silloin 20:een vuoteen, joten siinä meni sekin haave.

Olen myös kironnut tätä vuorotteluvapaan uutta rajaa. 20 työvuoteen on matkaa vielä 9 vuotta, mutta eiköhän se raja taas nouse, kun sinne asti päästään. Vuorotteluvapaa vaan auttaisi jaksamaan töissä pitempään.

Up