Lue keskustelun säännöt.
Olenko jotenkin outo kun en saa elämyksiä oikein mistään viihteestä? En konserteista, teatterista, elokuvista
Menen kyllä toisinaan mutta aina tuntuu että raha menee hukkaan ja oikeastaan vaan odotan että pääsisi kotiin. Oli mulla joskus nuorempana ihan hauskaa festareilla, mutta se taisi johtua enemmän humalasta ja kavereista.
Kommentit (74)
Onko sinulla vaikeuksia myötäelää muita ihmisiä esim elokuvan henkilöitä? Huono mielikuvitus eikä pysty samaistumaan musiikkiin tms? Vai eikö toisten ihmisten tunteet vain liikuta sinua? Minusta tämä on mielenkiintoista sillä itse olen niitä ihmisiä jotka saattavat pitkäksikin aikaa vaikuttua konsertista tai elokuvasta.
Mistä sinä koet saavasi elämyksiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Olen tullut siihen tulokseen, että olen joko tullut vanhaksi tai teen kuolemaa.
Minä olen samanlainen! En käy enää ollenkaan missään teatterissa tai tapahtumissa, koska ne ovat kohdaltani ajan ja rahan hukkaa. En katso elokuvia, enkä telkkaria. Ja en minä ainakaan ole masentunut. Kuuntelen kyllä musiikkia kotona ja autossa, luen paljon kirjoja ja siitä nautin todella paljon. Nautin myös kaikenlaisesta käsillä tekemisestä, käsitöistä, askartelusta, maalaamisesta, sisustamisesta, puutarhatöistä. Ja luonnossa viihdyn, tykkään marjastaa ja sienestää, käydä hiihtämässä ja pyöräilemässä tai ihan vain kävellä metsäpoluilla ja vaikka nojailla puihin. Koen usein suorastaan huikasevaa onnentunnetta, kun seuraan vaikka sorsaperheen uimista lammikossa tai kun katson tähtitaivasta tai kuuntelen lintujen konserttia.
Kaipa me vain olemme erilaisia?
Vierailija kirjoitti:
On. Olen tullut siihen tulokseen, että olen joko tullut vanhaksi tai teen kuolemaa.
Unohda tuo on, piti sanomani, että on meitä muitakin.
Useimmat ihmiset eivät saa, en minäkään. Se on aivan normaalia. Minulle tuottaa paljon enemmän iloa esimerkiksi pihalle istuttamieni kasvien hoitaminen ja niiden kehityksen seuraaminen. Ei se toki mitään hilpeätä teini-iän känniriemua ole, mutta lievää hyvänolontunnetta kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas rakastan tietyn tyylisiä elokuvia ja sarjoja, ja välillä tuntuu että elän niiden kautta. Vain niistä saan elämääni iloa, surua, draamaa, onnen tunteita ja ihmissuhteita.
Sensijaan en saa mitään irti esimerkiksi matkailusta, festareista tai tapahtumista yleensäkään.
Mulla sama.
Ennen en saanut seksistäkään fiilareita, nykyisessä suhteessa se on muuttunut.
Hyvässä ravintolassa voin piipahtaa, mutta baarit, elokuvat, festarit you name it. Ei kiitos. Katon mielummin telkkua;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä itse taas niin tykään konserteista, niin klassisista kuin rokkikonserteistakin. Pidän teatterista, musikaaleista, jopa tanssimusiikista tykään. Ärsyttää kun ympärilläni on vain ihmisiä, jotka eivät lähde koskaan minnekkään, eivätkä nauti jos lähtisivätkin, Miten ihmeessä olen ajatutunut tälläiseen seuraan.
Et siis ole ainoa laatuasi.
Sulla on semmoinen suvantovaihe meneillään. Kyllästyy vähtellen ihminen asioihin joista ennen piti. Jossain vaiheessa saatat saada ahaa elämyksen sellaisesta mitä et aiemmin voinut sietää ja kehität uuden suunnan intohimoillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En useinkaan koe mitään suuria elämyksiä. Ilmeisesti aika normaalia.
Musiikkiin pitää osallistua, laulaa, soittaa, tanssia tai taputtaa. Ei siitä muuten saa isoa elämystä.
Musiikin kuunteleminen on liikemiesten keksintö ja muoti-ilmiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla vaikeuksia myötäelää muita ihmisiä esim elokuvan henkilöitä? Huono mielikuvitus eikä pysty samaistumaan musiikkiin tms? Vai eikö toisten ihmisten tunteet vain liikuta sinua? Minusta tämä on mielenkiintoista sillä itse olen niitä ihmisiä jotka saattavat pitkäksikin aikaa vaikuttua konsertista tai elokuvasta.
Mistä sinä koet saavasi elämyksiä?
Itse asiassa reagoin kyllä tosielämän tapauksiin hyvinkin vahvasti. Yritän vältellä esim. lasten tai eläinten kaltoinkohtelusta lukemista, koska ne jäävät vaivaamaan niin pitkäksi aikaa. Sinänsä sekin on ehkä erikoista, että soitan itse ja se on ihan viihdyttävää mutta en oikein saa nautintoa kun kuuntelen muiden tuottamaa musiikkia.
En ole kokenut erityisiä elämyksiä vuosiin ja se minua vaivaakin. Tuntuu että jään vaille jotain. Mutta ehkä tämä sitten ei edes ole kovin harvinaista.
ap
Vierailija kirjoitti:
Musiikkiin pitää osallistua, laulaa, soittaa, tanssia tai taputtaa. Ei siitä muuten saa isoa elämystä.
Musiikin kuunteleminen on liikemiesten keksintö ja muoti-ilmiö.
Nyt tulikin mieleen että joskus vuosia sitten lauloin kuorossa ja silloin kun joku moniääninen laulu soi erityisen hyvin yhteen, tunsin jollain tapaa liikuttuvani. Ehkä se sitten omalla kohdallani on niin että pystyn eläytymään vain jos osallistun itse.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen aina ollut tuollainen. Mulla syy on paljolti että en pidä elämyksistä sosiaalisissa tilanteissa. Enkä kyllä kauhean vahvasti taiteesta muutenkaan, paitsi että jotkut usein menneiden aikojen teokset (patsaat, kuvataide, musiikki) koskettavat sopivassa rauhallisessa tilanteessa yksin koettuna. Mutta nekin menee pilalle jos joutuu istumaan konserttisalissa hiljaa muiden keskellä ja kuuntelemaan tai katsomaan patsaita turistilauman puristamana museossa. Mieluummin katson kuvia netistä tai kuuntelen musiikin yksin, vaikka puutarhassa.
En ole kuitenkaan masentunut, sillä nautin vahvasti tavallisesta elämästä. Välillä esim. puutarhassa touhutessa tuntuu, että miten voikin olla näin ihana olo, sellaista hyrisevää hiljaista tyytyväisyyttä täynnä. Tykkään valtavasti myös eläimistä, ja hyvä keskustelu ihmisten kanssakin kiinnostaa. Mutta esim. telkkari tai elokuvat, ei vaan kiinnosta, ei näytellyt toisten elämät.
Samma här. En käy tapahtumissa enkä konserteissa, kun en saa niistä muuta kuin inhon väenpaljoutta kohtaan.
Musiikki ei tuota minulle mitään, paitsi sen, että haluaa tanssia. Mutta en todellakaan ymmärrä näitä vain-elämää-puheita siitä, kuinka musiikki on tunteen kieli ja menee siluun ja koskettaa ja kaikkea. Häh.
Leffoja tykkään katsoa - jos ne ovat laadukkaita. Nasevasti kirjoitettu Dialogi tuottaa minulle elämyksen.
Itse tuskastun jo pelkästä laumatapahtumasta kuten festarit. Ahdistaa se väenpaljous kun kaikki on iholla. Suurkaupungeissa tätä fiilistä ei kuitenkaan tule.
Ehkä valtakulttuuri ei ole sinua varten? Jos pidätkin shamaanirummuista, mongolialaisesta kurkkulaulusta tai tietynlaisesta klassisesta musiikista etkä vain ole vielä löytänyt niitä?
Läpi elämän olen käynyt välillä konserteissa ja teattereiissa.Usen täyytyy sanoa ,että " tyhjä jäi käteen.Poikkeuksiakin on. Stans up: sta pidän useimmiten.
Olen nyt ja ollut aina hyvin positiivinen- en toodellakaan masentunut.
Tv:tä katson valikoiden.
Luonto,lukeminen,äänikirjat ja llikunta on minun juttuni .72v
Itsellä vähän samankaltaisia tuntemuksia. Aika usein kaikesta jää käteen vain, "ihan kiva". Oli se sitten käynti elokuvateatterissa, festareilla (Joskus nuorena), konsertissa tai ulkomailla.
Monesti haluaisi ehkä nopeasti käydä jossain, mutta ei jaksa jäädä "asumaan". Jotenkin aina vaan haluaa palata kotiin.
Lasten kanssa tosin parhaat fiilikset tulee siitä, kun näkee miten ne jostain nauttii. Mikään ei ole hienompaa, kun näkee miten lapsi kokee jotain uutta tai muuten vaan hienoa, ja kertoo siitä silmät pyöreinä :D
Oletko masentunut?