Mielipide: sukunimen vaihtaminen keksittyyn?

Se on ihan ok. Ehkä vähän karsastan, jos keksitty sukunimi on todella outo.

noloa

Mun mielestä se on outoa. Pitäisin oman nimeni.

Samaa mieltä miehesi kanssa.

Täysin ok. Mutta onko edessä mahdollinen identiteettikriisi? Jotenkin pohdin, että itsestä voisi alkuinnostuksen jälkeen tuntua jotenkin juurettomalta, että on vain sellainen irrallinen partikkeli, joka leijuu tyhjyydessä. Tietenkin jokainen sukunimi on jostakin alkanut, mutta kokisin todella oudoksi sen, että olisin ikään kuin sen suvun perustaja. Pitäisi määritellä itsensä ihan uudelleen. Olisi aika ahdistavaa.

Vain nimi, jota saa muuttaa ihan vain jos huvittaa. Mulla ei ole mitään tunteita sukua kohtaan, eikä velvollisuutta säilyttää nimeäni minkään takia. Jos huvittaa vaihtaa niin vaihdan. Sama koskee etunimeä. Mitättömiä asioita mun mielestä.

Kertokaas te jotka olette mieheni kanssa samaa mieltä, että mistä johtuen se olisi hävettävää ja hienostelua tai muuta vastaavaa? 

AP

Vierailija kirjoitti:

Täysin ok. Mutta onko edessä mahdollinen identiteettikriisi? Jotenkin pohdin, että itsestä voisi alkuinnostuksen jälkeen tuntua jotenkin juurettomalta, että on vain sellainen irrallinen partikkeli, joka leijuu tyhjyydessä. Tietenkin jokainen sukunimi on jostakin alkanut, mutta kokisin todella oudoksi sen, että olisin ikään kuin sen suvun perustaja. Pitäisi määritellä itsensä ihan uudelleen. Olisi aika ahdistavaa.

Luojan kiitos ei ole tuollaisia paineita. Olen ihan oma itseni ja se riittää, ilman mitään sukujen paineita. 

Nimi on nimi. Minä otin mieheni sukunimen, kun menimme naimisiin - moni kaverini on kipuillut asiaa ja kokenut menettävänsä identiteettinsä, jos tekee niin. Minä en ole koskaan kokenut niin. Minun puolestani olisimme voineet vaikka ottaa uudenkin yhteisen nimen - kuten sanoin, nimi on vain nimi. Minä olen minä, paljon muutakin kuin nimeni. Poikamme haluaa ottaa isoäitinsä tyttönimen, ja minusta se on ihan ok. Hän on silti poikamme, perhettämme ja sukuamme. 

Ei siinä mitään kummallista tai hienostelevaa minun mielestäni ole. 

Yleensä nämä keksityt sukunimet ovat kyllä teennäisiä ja korneja, en kannata.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaas te jotka olette mieheni kanssa samaa mieltä, että mistä johtuen se olisi hävettävää ja hienostelua tai muuta vastaavaa? 

AP

Mun äiti sanoisi, että mikä sekin luulee olevansa, kun ei tavallinen nimi kelpaa. Luuleeko olevansa jotenkin hienompi ja parempi ihminen. Vai häpeääkö se meitä maatiaisia sukulaisia, kun ei kehtaa samaa nimeä käyttää.

Nimi on vain nimi. Keposin perustein useat ottaa aviopuolisonsakin nimen. Ja vieläpä jos menevät naimisiin monta kertaa niin saattaavat vaihtaa joka kerta. Kuten  Jutta omaa sukua Virtanen, ent. Jussila, nykyinen Gustafsberg, tuleva Rouvinen. Joten mielestäni voi valita ihan minkä nimen tykkää. Sellainen, joka keksii kokonaan uuden sukunimen, on saattanut harkita nimenvaihtoa paljon kauemmin kuin joku joka suinpäin joka avioliiton myötä lähtee muuttamaan ihan vain koska se on perinne. Kyllä näen painavampana perusteena sen nimen muuttamiselle, ettei pidä nykyisestä nimestään kuin sen, että alistutaan patriarkaaliseen tahtoon ja otetaan miehen nimi. 

Minä keksin itselleni uuden sukunimen ja etunimenikin olen vaihtunut. Nimellä on yllättävän iso merkitys identiteetin kannalta. Oma elämänlaatuni parani oikeasti huomattavasti, mutta tietysti päätöksestään tulee olla varma.

Helmenkalastajaako aattelit?

Vierailija kirjoitti:

Yleensä nämä keksityt sukunimet ovat kyllä teennäisiä ja korneja, en kannata.

Montako tiedät? Yhden Helmenkalastajan ja siinä se?

Musta se on vähän teennäistä ja noloa.

Tunnen parin, joka teki näin.

Tätä on kyllä mielenkiintoista miettiä. Melko yleinen mielipide lienee se, että keksityn nimen vaihtaneita pidetään vähän turhamaisia, mutta pohjimmiltaan mulle on ainakin ihan sama mitä nimeä kukin käyttää.

Itse tykkään ajatuksesta, että se oma nimi on mukana läpi elämän ja kertoo omalla tavallaan mistä on tullut, vaikkei mitenkään sukurakas olisikaan. Itse olen saanut isäni tuikitavallisen nimen, vaikka isäni suku on minulle täysin vieras. Olen joskus miettinyt haluaisinko vaihtaa oman nimeni äitini (minulle rakkaan ja läheisen suvun) ”hienoon” nimeen, mutta en ehkä kehtaisi.

Meidän perheessä ja äidin suvussa on tapana ettei nimiä vaihdella, lähihistoriassa useampi nainenkin on pitänyt oman nimensä naimisiin mentyään, joten taidan itse pysyä ihan taviksena hautaan saakka.

Keksitty nimi voi toisaalta olla hyvin neutraali, jolloin kukaan ei kiinnitä siihen mitään huomiota. Sehän pistää silmään vain, jos nimi on joku Helmenkalastaja -tyylinen väännös.

Iltapäivälehdissä oli ihan lähiaikoina näitä listoja, joissa oli hyvin hillittyjä keksittyjä sukunimiä, joita ei vielä kellään ollut käytössä. Sitten toisaalta taannoin Hesarissa esiteltiin nainen, joka oli ekana keksinyt hakea Helsinkiä sukunimeksi ja sai kunnian olla ensimmäinen Helsinki.

Voithan vaihtaa vain oman nimesi, ei pariskunta välttämättä tarvitse yhteistä? Tsemppiä pohdintaan!

Itsellä on sukunimi joka herättää negatiivisia mielikuvia. Ymmärrän täysin, jos joku haluaa vaihtaa sukunimensä.

Uskon, että tästä tulee todella kova trendi lähivuosina.

Itse vaihdoin jo melkein 20 vuotta sitten itse keksittyyn. Oli hyvä veto. En ole saanut kommentteja asiasta. Kukaan tuskin ajattelee mitään.