Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko teillä kaikilla paljon ystäviä ja perhetuttuja joita tapaatte usein
10.06.2018 |
Mulla ei ole ketään ja se on surullista. Olen ujo ja introvertti mutta siitä huolimatta tarvitsisin ihmisiä elämääni. Lapsia on kaksi ja mies ja luulen että kaikilla on paljon ystäviä ja me olemme yksinämme. Vanhemmat ja sukukin asuu 600 km päässä.
Kommentit (25)
Onko aikuisena vaikeampaa saada ystäviä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole ketään ja se vituttaa älyttömästi
Ei ole. En jaksa tavata ihmisiä, tarvitsen kaiken ajan töistä toipumiseen.
On jonkin verra, mutta en tapaa ketään. Olen sosiaalinen töissä, ja siksi harvoin jaksan ketään tavata. Parhainta ystävääni tapaan parin viikon välein. Mieheni riittää minulle.
Ei ole. Koskaan ei ole ollut ystäviä, joita kutsua viettään iltaa, juhannusta, vappua ym. Ei sellaisia sukulaisiakaan. Ihan vain perheenä oltu, mikä harmittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole yhtään ketään. Juuri oli mahtava tilaisuus, jonne sain liputkin mutta ei ollut ketään, jota olisi pytänyt kaveriksi. Oli sen sortin juttu, etten yksin missään nimessä halunnut mennä. Kaikki muut ilotsee ystäviensä kanssa ja minä istun siellä yksi.
On. Kaksi vanhinta ystävyyssuhdetta on alkaneet jo hiekkalaatikolla ja ekalla luokalla, muutama muukin on solmittu peruskoulun aikana, ja onkin varsinainen ihme että ovat kestäneet tähän päivään. Minulla on kaksi parasta ystävää, joista toista tapaan viikoittain ja toista hieman harvemmin kun asuu kauempana, mutta soitellaan. Muita oikeasti läheisiä ystäviä on noin 4kpl. Ja sitten on sellaisia ei niin läheisiä joita saatan tavata yhteisen harrastuksen parissa tms muttei oikeastaan tarkoituksella nähdä kahdestaan. Myöskin useat ystävieni puolisot voisin laskea kavereikseni. Samoin miehen pari ystävää ja heidän kumppaninsa. Sitten on vielä siskoni ja kaksi veljeäni ja heidän kumppaninsa. Illanistujaisia on usein, vähintään kuukausittain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no sentään sinulla on mies ja lapset joiden kanssa sosialisoida päivittäin. minulla ei ole miestä eikä lapsia vaikka taas kavereita onkin, mutta heillä on omat menonsa joten näen heitä ehkä pari kertaa kuussa. onneksi töissä on hyvät työkaverit niin tulee senkin edestä sitten oltua ihmisten seurassa. Mutta lomat ja viikonloput vietän yksin. siihen nähen ap:lla asiat on paremmin.
Haluaisitko, että sulla olisi enemmän ystäviä ja tuttavia, jotta mahtuisit muottiin vai kaipaatko niitä oikeasti seuran vuoksi?
Mä pitkään yritin olla sosiaalinen, koska niin kuuluu olla. Jossain vaiheessa opin introverttiydestä, ja tajusin olevani hyvin introvertti persoona. Nyt olen huomannut introverttejä olevan melko paljon, ja hyväksynyt, että olen aivan riittävä ihminen näinkin. Mun ainoat kontaktit on lapsuuden perheeni, mieheni ja lapseni. Satunnaisesti leikkipuistoissa, kirjastoissa ja kaupoissa tulee juteltua muillekin ihmisille. Mä oon paljon onnellisempi näin verrattuna siihen, kun yritin väkisin olla sosiaalinen.
Jos taas kaipaat ystäviä enemmän ihan itsesi vuoksi, niin mitä jos laittaisit esimerkiksi johonkin itsesi tyyliseen fb-ryhmään ystävänhakuilmoituksen? Vaikka niin, että ensin juttelette whatsappissa ja sitten joskus tapaatte?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asumme kaukana (500km) minun suvustani. En juuri pidä yhteyttä muihin kuin sisarruksiini ja äitiini ja heihinkin puhelimen välityksellä. Miehellä ei juuri ole sukulaisia, joihin hän pitäisi yhteyttä. Kun lapset oli pieniä, piti larpata jonkinmoista sosiaalisuutta ja kutsua muita lapsia leikkimään ja järkätä ne pakolliset synttärit kerran vuoteen. Nyt teinit osaa hoitaa omat sosiaaliset kuvionsa. Emme kutsu vieraita emmekä toisaalta viitsi osallistua mihinkään toisten järjestämiin juttuihin. Viihdymme parhaiten ihan vaan oman perheen kesken kotona puuhaten ja rentoutuen. Ilmeisesti olemme sitten kovasti introvertteja koskapa näin on.
Jotenkin kummastuttaa ne ihmiset, joiden on koko ajan pakko olla laumassa, että olisi kivaa. Sekin ihmetyttää, miten monet sanovat olevansa tekemisissä lapsuuden kavereidensa kanssa. Itse en taida muistaa edes heidän nimiään, enkä ole ollut kenenkään kanssa tekemisissä lukion päättymisen jälkeen. Opiskeluaikaiset kaverit levisivät valmistumisen jälkeen ympäri Suomea, eikä yhteyttä ole tullut pidettyä joulukortteja enempää. Nykyisessä asuinpaikassa tuttavat ovat lähinnä lasten kavereiden vanhempia tai lasten harrastuksista tulleita. Eikä todellakaan kiinnosta tavata muussa yhteydessä.
Mä tuppasin itseni mukaan yhdistyksiin, jossa on tapaaminen kerran viikossa toisessa ja toisessa kerran kuukaudessa. Alussa molemmissa tuntui olo ulkopuoliselta, mutta kun alkoi touhuta, sai mielekästä tekemistä ja nyt olen sitten aika paljon mukana muutenkin varsinkin tuossa ensimmäisessä myös tapaamisen ulkopuolella. Ystäviä ei noista ole tullut, mutta sosiaalista elämää ja tapaan myös yhdistyksen "asiakkaita" osallistuessani tapahtumiin. Se ulkopuolisuuden tunne hävisi kyllä muutaman tapaamisen jälkeen, kun meni vain rohkeasti mukaan ja näytti, että minä teen täällä töitäkin. On mulla kyllä kokemusta sellaisistakin, joissa se sisäpiiri on niin vahva, ettei niissä ole ollut tervetullut olo, mutta näissä kahdessa on miellyttävä touhuta. Minulle riittääkin juuri tämä määrä, en jaksaisi jatkuvasti olla yhteydessä ja voin selittelemättä sen kummemmin olla poiskin, jos en jaksa mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut elämässä niin paljon kaikkea, että en ole pitänyt huolta sosiaalisista suhteistani ja nyt kun olen palaamassa elävien kirjoille kaikki porukat ovat tiiviitä eikä niihin ole helppoa mennä mukaan. Perseestä se kun olen tehnyt virheen siinä, etten pitänyt huolta ystävyyssuhteista ja nyt on sitten tilanne todellakin se että ketään ei ole.
Läheisiä perhetuttuja tässä samoilla nurkilla 4-5 perhettä joita tavataan ihan arkitilanteissa mutta syömme yhdessä n kerran kuukaudessa, yhden perheen kanssa tosin voi olla aikoja jolloin tavataan kerran viikossa samassa pöydässä.
LIsäksi sitten vielä oma perhe, kotoa pois muuttaneet lapset, heidän perheensä ja puolisoiden perheet. Heitäkin tapaamme usein, juuri olimme yksillä appiksilla grillaamassa. Aikuiset lapset tulevat syömään vähintään kerran kuukaudessa.
Mulla on vielä muutama lapsuuden kaveri joita tapaan satunnaisesti, suurin osa yhteydenpidosta facessa. Samoin työkavereita jotka on säilyneet matkan varrella.
En silti tunne että meillä olisi jatkuva trafiikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Läheisiä perhetuttuja tässä samoilla nurkilla 4-5 perhettä joita tavataan ihan arkitilanteissa mutta syömme yhdessä n kerran kuukaudessa, yhden perheen kanssa tosin voi olla aikoja jolloin tavataan kerran viikossa samassa pöydässä.
LIsäksi sitten vielä oma perhe, kotoa pois muuttaneet lapset, heidän perheensä ja puolisoiden perheet. Heitäkin tapaamme usein, juuri olimme yksillä appiksilla grillaamassa. Aikuiset lapset tulevat syömään vähintään kerran kuukaudessa.
Mulla on vielä muutama lapsuuden kaveri joita tapaan satunnaisesti, suurin osa yhteydenpidosta facessa. Samoin työkavereita jotka on säilyneet matkan varrella.
En silti tunne että meillä olisi jatkuva trafiikki.
Niin sitä vaan ihmiset on erilaisia. Tuollainen elämä kyllä kuullostaa tosi ahdistavalta. Ikinä ei saa olla yksin rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheisiä perhetuttuja tässä samoilla nurkilla 4-5 perhettä joita tavataan ihan arkitilanteissa mutta syömme yhdessä n kerran kuukaudessa, yhden perheen kanssa tosin voi olla aikoja jolloin tavataan kerran viikossa samassa pöydässä.
LIsäksi sitten vielä oma perhe, kotoa pois muuttaneet lapset, heidän perheensä ja puolisoiden perheet. Heitäkin tapaamme usein, juuri olimme yksillä appiksilla grillaamassa. Aikuiset lapset tulevat syömään vähintään kerran kuukaudessa.
Mulla on vielä muutama lapsuuden kaveri joita tapaan satunnaisesti, suurin osa yhteydenpidosta facessa. Samoin työkavereita jotka on säilyneet matkan varrella.
En silti tunne että meillä olisi jatkuva trafiikki.
Niin sitä vaan ihmiset on erilaisia. Tuollainen elämä kyllä kuullostaa tosi ahdistavalta. Ikinä ei saa olla yksin rauhassa.
Ikinä?
Viimeviikolla oltiin tosiaan grillaamassa pojan appisten (hyvien ystäviemme) luona ja 2 päivänä äitiyslomalla oleva tytär piipahti tässä syömässä vauvan kanssa. Jäähän tuosta 155 tuntia ihan omaa aikaa?? Ai joo, miinus 20 minuuttia kun naapuri piipahti tässä lasillisella pikapikaa asioita toimittamassa.
Eli 154h 40 min. Kyllä se mulle riittää:D
Kohta vauva tulee meille 2 tunniksi hoitoon ja ensi lauantaina mennään kavereille syömään ja suunnittelemaan yhden viiskymppisiä. Omaa aikaa jää n 160 tuntia
Me ollaan vähän tällaisia "italialaistyyppisiä", mitä enemmän porukkaa sen hauskempaa. Vastapainoksi sitten möngin tuntikausia ihan yksin tuolla pihalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheisiä perhetuttuja tässä samoilla nurkilla 4-5 perhettä joita tavataan ihan arkitilanteissa mutta syömme yhdessä n kerran kuukaudessa, yhden perheen kanssa tosin voi olla aikoja jolloin tavataan kerran viikossa samassa pöydässä.
LIsäksi sitten vielä oma perhe, kotoa pois muuttaneet lapset, heidän perheensä ja puolisoiden perheet. Heitäkin tapaamme usein, juuri olimme yksillä appiksilla grillaamassa. Aikuiset lapset tulevat syömään vähintään kerran kuukaudessa.
Mulla on vielä muutama lapsuuden kaveri joita tapaan satunnaisesti, suurin osa yhteydenpidosta facessa. Samoin työkavereita jotka on säilyneet matkan varrella.
En silti tunne että meillä olisi jatkuva trafiikki.
Niin sitä vaan ihmiset on erilaisia. Tuollainen elämä kyllä kuullostaa tosi ahdistavalta. Ikinä ei saa olla yksin rauhassa.
Ikinä?
Viimeviikolla oltiin tosiaan grillaamassa pojan appisten (hyvien ystäviemme) luona ja 2 päivänä äitiyslomalla oleva tytär piipahti tässä syömässä vauvan kanssa. Jäähän tuosta 155 tuntia ihan omaa aikaa?? Ai joo, miinus 20 minuuttia kun naapuri piipahti tässä lasillisella pikapikaa asioita toimittamassa.
Eli 154h 40 min. Kyllä se mulle riittää:D
Kohta vauva tulee meille 2 tunniksi hoitoon ja ensi lauantaina mennään kavereille syömään ja suunnittelemaan yhden viiskymppisiä. Omaa aikaa jää n 160 tuntia
Me ollaan vähän tällaisia "italialaistyyppisiä", mitä enemmän porukkaa sen hauskempaa. Vastapainoksi sitten möngin tuntikausia ihan yksin tuolla pihalla.
No mua rasittaa jo pari päivää ennen tuollaista tapahtumaa ja on henkisesti loppu monta päivää jälkeen.
Mulla on paljon tuttuja, joiden kanssa pidän oikeastaan yhteyttä somessa. 1 todella hyvä kaveri, muutama sellainen kenelle voin kyllä soittaa milloin vain ja muutama ystävä jota näen harvoin. Töissä on ehkä 1 kenen kanssa vietän aikaa. Sukua ei ole. Mies on ja hänellä perhe, joita näemme.
Ei ole ystäviä lainkaan, tuttuja kyllä mutten tapaa heitä. Sukulaisia tapaan harvoin.
Minäkin olen italialaistyyppinen, harmi vain ettei kukaan pidä minusta joten olen pakosta yksin suurimman osan aikaa elämästäni.
Alue: Aihe vapaa
Työtoverit, järjestökamuja, puolituttuja, sukua kauempana, mutta ei hyviä ystäviä kotikaupungissa. Seurakunnassa, töissä työlounaalla tai harrastuksessa saa nopeasti "yhteisöllisen fiiliksen". Olen huomannut, etten oppinut lapsena rakentamaan tyttöjen ystäväsuhteita ja liittymään rohkeasti joukkoon. Pitää nyt aikuisena opetella uudenlaista tapaa toimia... Huomion ja ajan antamista satunnaisesti eteen osuvalle tutulle ilman ladattuja odotuksia.