Voiko yksin elävä olla onnellinen?

Voi elää yksin ja olla silti paljon kontakteja.

Tottakai voi olla, sehän on aina ollut täysin normaalia etteivät kaikki elä parisuhteessa. Olemme erilaisia ja nautimme erilaisista asioista elämissämme joten kaikki eivät aina ymmärrä jonkun toisen onnea, yrittää aina voi.

Kyselkää toinen toisiltanne näitä asioita ja opitte jälleen lisää.

Kyllä se siitä :)

Kyllä minä ainakin olen, kaikki lapset muuttaneet jo omilleen. Käyn uimahallissa, yleisessä saunassa, lenkillä, pyöräilemässä ja näen säännöllisesti siskoani ja lapsiani. On myös etäsuhde kivan miehen kanssa ja käydään erilaisissa tapahtumissa.

Olin parisuhteessa yli 20 vuotta kunnes erosin kaksi vuotta sitten. Asun nyt yksin ja luulen, että asun lopun ikääni. Elämäni on todella paljon parempaa, monipuolisempaa, vapautuneempaa, sosiaalisempaa jne kuin onnettomassa liitossa. 

Olen ollut parisuhteissa, jotka on alkuun ollut onnellisia, mutta pysyvästi onnellinen olen ollut vain yksin asuessani. Enkä enää ikimaailmassa muuttaisi kenenkään kanssa yhteen. Elämä on sen opettanut. Nainen 45 v.

Kyllähän tämä tietysti opettelua vaatii 35 vuoden liiton jälkeen, joka ei päättynyt minun tahdostani. Mutta kuinka minun onnellisuuteni voisi olla jonkun muun kuin itseni vastuulla?

Ei voi ja minä ainakin haen läheisyyttä maksullisilta naisilta..

Voi. Mä olen käytännössä aina asunut yksin, nyt 50 v nainen. Oli nuorena jotain seurusteluja, mutta ne ei koskaan päätyneet viikonlopputapailua pidemmälle, eli en ole aikuisiällä ikinä asunut kenenkään toisen kanssa. Nyt ei ole 20 vuoteen ollut edes mitään parisuhteita. Ei mulla ole ystäviäkään, eikä muita ihmissuhteita. Mutta mulle tämä elämä sopii, olen varsin onnellinen aikuis-hikikomori :D Tosin sillä erolla varsinaisiin hikkyihin verrattuna että mulla on työpaikka, vieläpä hyväpalkkainen sellainen: koodaan 100% etänä. Eli en ole siinä mielessä syrjäytynyt tai missään vanhempien nurkissa elävä.

Minäkin olen elänyt läpi elämäni lähinnä yksin poislukien jaksoja 'pakosta' lähiomaisten kanssa ja eläviä lapsia minulla ei ole. Olen ihan onnellinen näin. Minulla on kuitenkin sellainen tunne kuin olisin jotenkin kuollut nuoruuteni jutuista. Niihin kuuluvista miehistä toinen on jo edesmennyt ja voi olla että toivon 'jotakin' - en tarkalleen edes tiedä mitä - toisen kanssa joka on jo iäkäs. Minulla on jopa ollut joku ajatusleikki, että eläisin jossain suhteessa tämmöisen ihmisraunion kanssa edellyttäen, että mitään muistisairautta ei ole, mikä olisi minulle täysin kohtuuton tilanne... Tuntuu siltä että voisin jopa ikään kuin herätä henkiin ja elämään... Jos olen onnellinen näin kun elän tunne-elämältäni täysin köyhää mutta tasaista elämää, niin olisinko sitten onnellinen - onnellisempi - tuossa vaihtoehtoisessa tilanteessa? Ehkä tämä ihmissuhde on jotakin mikä minun pitäisi vielä saada kokea tavalla tai toisella ja sama saattaa koskee myös häntä. Minä en kuitenkaan voi tehdä asialle yhtään mitään. Olen jo tehnyt kaiken minkä ikinä voin tai edes olen voinut keksiä. Mies on kosinut minua kerran ja annoin rukkaset. Kun sitten oli kulunut yli 20 vuotta niin lähetin hänelle erään 'hömpän' josta toivon että hän ymmärsi, että rukkaset olivat johtuneet tilanteestamme eivätkä siitä mitä oikeasti ajattelin ja tunsin silloin. Nyt olen kirjoittanut hänelle kirjeen mielipiteestäni 'kosimisasiasta' ja sen enempää en kyllä enää (koskaan) voi tehdä enkä keksi mitään uutta. Mies vaikenee aivan täysin ja siihen voi olla tuhansia syitä, joita voisin luetella, mutta mistään 'totuudesta' minulla ei ole haisuakaan ja jos hän ei avaa suutaan niin en koskaan myöskään saa tietää, mitä ajattelen ihan jopa kauhulla! T. Jo iäkäs nainen

Onnea on monenlaista. Parisuhteessa on se alkuvaihe kun ollaan ihastuneita, niin sitä onnea on hankala voittaa.  Mutta siinä joutuu myös luopumaan paljosta, jos on ennen sinkkuna tottunut käyttämään aikaansa miten huvittaa.

Ja lapset on toinen juttu. Joillekin parasta elämässä, mutta joillekin rasite, mitä ei haluta myöntää.

Eli voi olla yksin (jopa ilman seksisuhteita) onnellinen, mutta eri tavalla kuin suhteessa.

Mää oon onnellinen vain silloin kun olen yksin. Toisten ihmisten seura ahdistaa hyvin nopeasti. Jopa perheenjäsenien. 

Elän yksin ja olen elänyt jo pitkään.  Lapset on onnellisesti omillaan eikä heidän suhteensa mitään huolta.

Nautin yksinolosta mutta yksinäinen en ole. On paljon kontakteja läheisiin ihmisiin,  luonnossa kulkiessa en koskaan tunne olevani yksin. Siellä sielu rauhoittuu.

Yksin kotna hiljaisuudessa on hyvä olla, ja aina voi lähteä ulos ihmisten seuraan jos sitä kaipaa. Olen ollut eläkkeellä jo muutaman vuoden, erittäin hyväkuntoinen ja liikun paljon. Tämä elämä on toinen parhaista elämänvaiheistani, toinen oli se, kun eron jälkeen asuimme lasten kanssa kolmestaan. Se oli ihanaa ja mukavaa aikaa vaikkei aina kaikista helpointa.

Kai sitä voi mutta ei se mitään täyttä elämää ole.

Epäonnistunut.

Kyllä, se on ihan parasta.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi ja minä ainakin haen läheisyyttä maksullisilta naisilta..

Mutta oletko onnellinen maksaessasi heille siitä että saat panna heitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei voi ja minä ainakin haen läheisyyttä maksullisilta naisilta..

Mutta oletko onnellinen maksaessasi heille siitä että saat panna heitä?

Hyvin täyttää tarpeen.

Joka kerta lauennut.

Todellakin voi. Tosin osa porukasta ei ole ikinä onnellinen vaikka mikä olisi.

Olen vasta nelikymppinen, mutta vastaan tähän kuitenkin omalta kohdaltani. Olen parikymppisestä asti aina silloin tällöin ollut parisuhteessa ja kokenut aina oloni silloin jotenkin epävarmaksi, olenko tarpeeksi hyvä, uskallanko sanoa oman mielipiteeni, pitääkö miellyttää jossain asioissa, jne. Viimeisin parisuhteeni päättyi viisi vuotta sitten ja mietin, että miksi haluan aiheuttaa itselleni tuon epävarman olon parisuhteessa, kun yksin olen itsevarma, saan tehdä ja toimia kuten haluan. Eli todellakin olen onnellinen nyt enkä aio parisuhteeseen enää alkaa. Piti vaan hakata useampi vuosi päätä seinään, kunnes tuon tajusin. Minulla ei tule koskaan yksinäinen olo ja tykkään viettää aikaa siskoni ja hänen perheensä kanssa sekä kavereideni kanssa, mutta sen jälkeen on ihana päästä omaan kotiin itsekseen rentoutumaan ja rauhoittumaan. Sitten taas jaksaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei voi ja minä ainakin haen läheisyyttä maksullisilta naisilta..

Mutta oletko onnellinen maksaessasi heille siitä että saat panna heitä?

Olen tietenkin. Kuluttaa ihmiset rahaa moneen turhaan asiaan kuten tupakkiin ja etelän lomaan jotta näkee jonkun rannan. Minä ostan seksiä rahalla.