Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Ohis....miksei kukaan koskaan kaipaa tosiystävää, jolle voi vaikka soittaa, jos elämässä tapahtuu jotain ihanaa? Miksi tosiystäviä kaivataan aina vaikeita elämäntilanteita varten?

Hyvä kysymys. Ketään ei kiinnosta ne ihanat asiat. :D Ja jos on vaikeita elämäntilanteita, niin silloin kai väkisin jo rohkenee vain avautua toiselle, kiinnosti tai ei. 

Itse en tosin enää tee sitäkään nykyään. Oon menettänyt tietyn avoimuuden elämässä, mikä on vähän sääli. Oon saanut liian vähän vastavuoroisuutta tai kyselyitä, niin lopulta olen alkanut elää itse omien asioitteni ja salaisuuksieni kanssa. Ehkä tullut vähän erakoksikin muista syistä. Olin nuorempana sellainen, että kerroin kaiken itsestäni, ja tuntui, etten saanut sitä "takaisin". Ymmärrän, että kyse ei ole vaihtareista, mutta lopulta jotenkin kyllästyin heittämään itseäni alastomaksi. Alistuin siihen, että minä en tiedä ihmisistä asioita, ja lähdin itse samalle linjalle. 

Lähtökohtaisesti en ymmärrä, että tiedonvaihdosta tai sen puutteesta tulee eräänlaista valtapeliä, mutta niin, if you can't beat them, join them. 

Sun kirjoituksessasi on monta hyvää pointtia, miksi aikuisiällä ystävystyminen voi olla vaikeaa. Mä en voisi kuvitellakaan pitäväni ystävänäni sellaista ihmistä, jota ei kiinnosta ihanat asiat. Joka haluaisi tietää vain elämän ikävämmistä asioista. Sellaisia ihmisiä mahtuu kolmetoista tusinaan, mutta kannattaako sellaisten kanssa ystävystyä? Minusta ei. 

Vaikeissa elämäntilanteissa toiselle avautuminen (kiinnostipa toista tai ei) on varsin itsekästä. Ja valitettavasti myös varsin tavallista. Halutaan vain kipata oman likasangon ryönä toisen likasankoon välittämättä siitä, että toisen sanko on jo ihan ääriään myöten täynnä tai toisen likasanko on pitkästä aikaa ihan tyhjä. Sillä toisella ei ole merkitystä, vain omalla pahalla ololla on. Kuitenkin pitäisi ymmärtää, että toinenkin on ihminen ja ottaa huomioon, että likasangon tyhjentämiselle on aikansa ja paikkansa ja mieluiten niin, että se toisellekin sopii. Ts että toista kiinnostaa tämä avautuminen. 

Sitten tuo itsestään kaiken kertominen ja odottaminen, että toinen tekee samoin. Noh, meissä ihmisissä on aika paljon tavallisia tallaajia, joiden elämässä ei ole mitään ihmeellisyyksiä salaisuuksista puhumattakaan. Värittömiä persoonia, joiden aika kuluu töissä, kotitöissä, harrastuksissa, perheen parissa jne. Mulla ei ole muita salaisuuksia kuin erilaiset pin-koodit sekä käyttäjätunnukset ja salasanat. Ihmisistä, jotka odottavat ystävyydeltä salaisuuksien jakamista, ei voi tulla mun ystäviäni, koska ei mulla ole heille mitään annettavaa. Pin-koodeistani ja muista en luovu :D Sanoisinkin, että yksi aikuisena ystävystymisen hankaluus on, että aikuiset on aika usein tylsiä eikä heidän elämässään pahemmin tapahdu mitään mainittavaa. Ei siis ole mitään mielenkiintoista ja jännittävää jaettavaakaan. Jaettava perustuu arkisiin asioihin ja puheenaiheisiin jostain muusta kuin ihmisestä itsestään. Sen vuoksi myös viikottaiset "Mitä kuuluu?" -kysymykset on aika turhia, koska siihen voi hyvin vastata, että "sitä samaa kuin kesäkuun viimeisenä perjantaina kolme vuotta sitten". 

osa näistä yksinäisten viesteistä on sellaisia, joiden kautta tajusin, miksi olen aika etäinen ihmisille nykyään. En halua olla se ainoa sydänystävä, tavattavissa koko ajan kaikenaikaa, jos haluaa purkaa sydäntään. Olla tukemassa ja lähtemässä terassille tms. päivän varoitusajalla. Olla se, jonka kanssa jaetaan ja joka on se ainoa oikea ja lojaali ja luotettava ja ihminen vain minulle, kuka ei jaa omaa aikaansa muiden kaverina, vaan omistaa itsensä täysin tälle yksinäiselle.

Minä olen juuri se ihminen, joka tutustuu helposti (myös niissä baareissa ja sitä kautta saanut myös läheisiäkin ihmisiä) ja monta ihmissuhdetta olen joutunut kylmästi katkaisemaan, kun on alkanut tulla sellainen olo, että minulla on joku stalkkeri perässä, joka kyttää, mitä teen niinä aikoina ja kenen kanssa, jos en ole hänen kanssaan tekemisissä. Mustasukkaisuutta ja omistamista. Hengitystila on loppunut ja alkanut ahdistamaan. 

Juuri näitä ihmisiä, jotka hymähtelevät minulla halveksivasti, että minä en tollaisia kaveruussuhteita halua, vaan haluan sen yhden aidon ystävän, joka kuuntelee ja tukee minua ja auttaa ja on saatavilla ja omistautuu minulle ja minun yksinäisyydelle ja vaikeuksille ja on ihan minun ikioma.

Kiitos vain, tyydyn nykyään pintapuolisempiin kaveruussuhteisiin. Paljon mukavampaa ja keveämpää ja helpompaa. On sitä tilaa hengittää ja pitää myös oma elämänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

Edellinen jatkaa. Tätä toista kaveria joka asuu eri paikkakunnalla kun pyysin monesti esim. mun synttäreille/tupareihin niin ei koskaan tullut, itse oon käynyt niillä juhlissa monet kerran. Tämän ehkä ymmärrän nyt kun niillä on lapsi muttei kovin montaa kertaa tullut ennen lastakaan, taisi olla 2 kertaa. Nyt viimeksi kun kysyin milloin soitellaan (me soitellaan 2-3kk välein) niin vetosi kiireeseen eikä sitten enää palannut asiaan. Muutettiin miehen kanssa uuteen kämppään ja sanoin että saa tulla meille kesällä, ei oo siihenkään enää palannut. En enää jaksa kysellä. Itse kuitenkin suuttui kun en päässyt sen synttäreille, kutsu tuli 2vkon varoitusajalla, kuitenkin piti lähteä ajaa toiseen kaupunkiin 3h, järjestää siellä majoitus jne, silloin ei myöskään ollu kauheesti ylimääräistä rahaa ja meillä oli jo muita suunnitelmia miehen kanssa.

En ole mikään stalkkeri, kiitos vaan. Mä viihdyn myös aika paljon yksin ja mulle riittäisi että näkisin edes kerran kuussa kavereita. Mutta nykyään näen niitä n. 3-5 krt vuodessa, mikä on mielestäni tosi vähän. Jos se on liikaa vaadittu jonkun mielestä niin huhhuh...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Vierailija kirjoitti:

osa näistä yksinäisten viesteistä on sellaisia, joiden kautta tajusin, miksi olen aika etäinen ihmisille nykyään. En halua olla se ainoa sydänystävä, tavattavissa koko ajan kaikenaikaa, jos haluaa purkaa sydäntään. Olla tukemassa ja lähtemässä terassille tms. päivän varoitusajalla. Olla se, jonka kanssa jaetaan ja joka on se ainoa oikea ja lojaali ja luotettava ja ihminen vain minulle, kuka ei jaa omaa aikaansa muiden kaverina, vaan omistaa itsensä täysin tälle yksinäiselle.

Minä olen juuri se ihminen, joka tutustuu helposti (myös niissä baareissa ja sitä kautta saanut myös läheisiäkin ihmisiä) ja monta ihmissuhdetta olen joutunut kylmästi katkaisemaan, kun on alkanut tulla sellainen olo, että minulla on joku stalkkeri perässä, joka kyttää, mitä teen niinä aikoina ja kenen kanssa, jos en ole hänen kanssaan tekemisissä. Mustasukkaisuutta ja omistamista. Hengitystila on loppunut ja alkanut ahdistamaan. 

Juuri näitä ihmisiä, jotka hymähtelevät minulla halveksivasti, että minä en tollaisia kaveruussuhteita halua, vaan haluan sen yhden aidon ystävän, joka kuuntelee ja tukee minua ja auttaa ja on saatavilla ja omistautuu minulle ja minun yksinäisyydelle ja vaikeuksille ja on ihan minun ikioma.

Kiitos vain, tyydyn nykyään pintapuolisempiin kaveruussuhteisiin. Paljon mukavampaa ja keveämpää ja helpompaa. On sitä tilaa hengittää ja pitää myös oma elämänsä.

Minäkin tutustun helposti ja mulla on myös kavereiden lisäksi pari hyvää ystävää, mutta joskus olen törmännyt ihmisiin, joilla tuntuu olevan hirveä tarve päästä ainoaksi ystäväkseni tai ainakin tärkeimmäksi. Kun huomaan vähänkin tällaisia merkkejä, otan välittömästi etäisyyttä. En suostu olemaan kenenkään ikioma. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Melkoista kärjistystä! Ei tämä kirjoittaja varmasti tätä tarkoittanut! "Ymmärrätkö" tahallasi väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Melkoista kärjistystä! Ei tämä kirjoittaja varmasti tätä tarkoittanut! "Ymmärrätkö" tahallasi väärin?

Kyllä se haluaa ymmärtää omalla tavallaan. Ilmeisti itsellään on jotain huonoja kokemuksia takertujista, niin mullakin, en silti niputa kaikkia samanlaisiksi ripustautujiksi. Lisään vielä siihen masennuksessa/muussa yhtä vakavassa sairaudessa toipumisessa myös ystävien tuki on tärkeää, silloin huomasin ekaa kertaa ettei kenestäkään kuulu, kun en itse jaksanut pitää yhteyttä. Kun jossain vaiheessa kerroin että oon sairaslomalla, masentunut ja burn outissa, ei siltikään kukaan sen enempää ollut yhteydessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ohis...sun vanhoilla kavereillasi on uutta elämää (uusi asuinpaikka, toisella taisi olla lapsiakin) ja siksi myös sun pitäisi hankkia itsellesi uutta elämää. Kaikkien elämä menee eteenpäin eikä kannata jäädä paikoilleen odottamaan, että jokin muuttuisi itsestään. Ei nimittäin muutu. 

Itselläni on vain yksi ystävä poikaystävän lisäksi mutta en koe olevani yksinäinen, vaikkakin olen avoin tutustumaan uusiin ihmisiin. Se ettei kavereita tai ystäviä oikein ole johtuu lähinnä omasta saamattomuudestani. Nuorempana oli paljon kavereita ja niitä tosiystäviä mutta kaverit ovat tippuneet keikasta, ovat lähinnä kuuluneet tiettyyn elämänvaiheeseen. 

Vaikkakaan en koe olevani yksinäinen niin uskon tietäväni jotakin aiheesta jo pelkästään siitä miten minua kohtaan on käyttäydytty uusia ystäviä etsiessä. Tämä ei ole tarkoitus olla syyllistävää, vaan huomioita, jos itsellä onkin tapana käyttäytyä näin, mikä voi osaltaan karkoittaa potentiaaliset kaverit ja ystävät kauemmas.

Jos tapaat uusia ihmisiä tai yrität lämmitellä vanhoja kaverisuhteita niin tarraudutko näin niin kuin elämässäsi ei olisi sillä hetkellä mitään muuta meneillään? Ajatteleko, että hyvä taktiikka on "varata" toinen jo hyvissä ajoin niin tämä ei ei ehdi sopimaan muuta? On toki normaalia sopia ja kysellä asioista etukäteen mutta lopulta, et saa ihmisiä luoksesi "omimalla"  heidät. 

Entä valitatko ykinäisyyttäsi uusille tutuille?  Uusia kaveri- ja ystävyyssuhteita muodostetaan siten, että molemmet kokevat yhteenkuuluvuutta ja kiinnostusta toistensa seuraan. Ei niin, että toinen ikään kuin syyllistämällä ja sääliä keräämällä vaaditaan viettämään aikaa kanssaan. Kukaan myöskään ei halua tuntea olevansa vain yksinäisyyden korvike toiselle. 

Entä haetko vain "esiliinaa" tapahtumiin? On täysin normaalia hakea seuraa erilaisiin tapahtumiin. Mutta jos susta ei kuuluu muuten mitään kuin sillon kun kaipaat seuraa puutarhamessuille tai parin kuukauden päästä Joogaretriittiin ja siitä parin kuukauden päästä hevikonserttiin, niin lähinnä tulee se tunne, että kelpaa vain seuraksi toteuttamaan sinun mielihalujasi, muuten seurasta ei olla kiinnostuttu. 

Entä jos tapaat uusia ihmisiä niin koetko heti, että näiden täytyy toimia sinulle kavereina tai ystävinä, kun sinä niin haluat? Laitat viestejä ja yrität jatkuvasti sopia tapaamisia.  Jos toisesta ei taas kuuluu mitään tai hänellä on peräti muuta elämää niin alat syyllistämään. Laitat tälle uudelle tuttavuudelle kenties viestejä, kuinka susta tuntuu pahalle, että sinulle ei riitä aikaa mutta hänen muille ystävilleen kyllä riittää. 

Niin ja mielestäni mitä sitten kanattaa tehdä on etsiä niitä potentiaalisia kavereita "oikeista paikoista."  Jos olet esim. kiinnostunut taiteesta niin ilmoittaudu erilaisille taidekursseille. Kun olet  tekemisissä ihmisten kanssa, joilla on samoja kiinnostuksen kohteita kuin sulla niin se mahdollinen lähentyminen tapahtuu luonnostaan, jos on tapahtuakseenn. Jos koet esim. työporukasta olevasi jonkun kanssa samalla aaltopituudella niin se ei välttämättä silti tarkoita, että hän kaipaisi uusia ystäviä. Hänellä voi silti riittää aikaa niille pitkäaikaisille ystäville, jotka ovat hänelle tärkeitä. Se että sun kanssa ei välttämättä haluta ystävystyä ei tarkoita sitä, että olisit jotenkin virheellinen yksilö tai sinua syrjittäisiinn. Voi olla vain kyse siitä, että etsit niitä ystäviä vääristä paikoista tai sulla on väärä tyyli, joka paremminkin karkoittaa ne mahdolliset kaverit. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Yksinäiset käpertyvät kotiin odottamaan, että joku olisi heidän bestis ja ystävä. Kaverit ei kelpaa, kun ne on pintapuolisia. Pitää olla se yksi oikea sydänystävä. 

Ei-yksinäiset lähtevät kotoa ja tutustuvat ihmisiin ja kulkevat tuttujen kanssa ja viettävät sosiaalista elämää.

Yksinäiset syyttävät näitä sukkien vaihtajiksi ja epäilevät, että ne pettää miestäänkin, kun eivät ole uskollisia sille yhdelle oikealle ystävälle, kun kulkevat jopa kavereiden ja tuttavien kanssa ja juttelevat tyytyväisinä ihan pintapuolisten tuttujenkin kanssa.

Kumpaan ryhmään haluat kuulua. Siihen, joka kotona odottaa, että se ainoa, oikea ystävä kuuntelee sun murheita ja auttaa sinua ja on valmis koska vain ja on sinua varten uskollinen.

Vai siihen, joka tutustuu ihmisiin ja ei vaadi heiltä sitoutumista ainoaan oikeaan ystävyyteen ja kuuntelemaan murheitaan ja tukemaan, vaan viettävät heidän kanssa iloista ja yhteistä aikaa.

Voisiko tehdä jonkinlaisen salaisen FB-ryhmän yksinäisille, jotka etsivät uusia ystäviä? En haluaisi omalla naamallani olla missään julkisessa tai suljetussa ryhmässä tämän aiheen tiimoilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eikä tosiaan kuulunut mitään koko tyypistä mitään kun en muistuttanut :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Tällä mentaliteetilla jäätkin kotiin kykkimään yksinäisyydessäsi muhimaan.

Tuttavasi sanoi, että muistuta. Sinä menet kotiin ja murjotat ja päätät, että ähäkutti, en muistuta ja ota yhteyttä.

Voi se olla niin, että tuttavasi ei halua pilata viikonloppuaan terdellä sinun murjottajan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää.