Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eikä tosiaan kuulunut mitään koko tyypistä mitään kun en muistuttanut :D

No ei tietenkään. Sen vuoksihan hän pyysi sua muistuttamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Tällä mentaliteetilla jäätkin kotiin kykkimään yksinäisyydessäsi muhimaan.

Tuttavasi sanoi, että muistuta. Sinä menet kotiin ja murjotat ja päätät, että ähäkutti, en muistuta ja ota yhteyttä.

Voi se olla niin, että tuttavasi ei halua pilata viikonloppuaan terdellä sinun murjottajan kanssa.

Heh, saathan sä olla tuota mieltä musta vaikket ole edes tavannut mua. En kysellyt perään koska tiesin ettei sille kuitenkaan käy, musta on aika nöyryyttävä jatkuvasti kinuta seuraa. Sille käy vaan tunnin päästä, se on jo nähty. Tämä yhteinen kaveri valitti samaa, meiän piti nähdä monet kerrat kaikki yhdessä mutta sille ei ikinä käynyt, niin nähtiin sitten kahdestaan.

Niin tyypillistä, kun törmätään sattumalta: "Meidän pitäis kyllä nähdä joku päivä! Soitellaan ja sovitaan!"

Ja menee x vuotta vuotta, kunnes törmätään uudestaan ja sama taas...

Lopettakaa tällainen, jos se on vain sanahelinää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

... ja sitten haukutaan stalkkeriksi ja kyttääjäksi, jos kyselee toisen perään. Ei ole helppoa olla yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Mitä ovat nämä "naisten jutut "? Meikkejä ja muotia? Vai jotain alapäävaivoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Jos sulle ei sovi tai ei huvita, silloin sanot, että ei tänään. Kavereiden kanssa voi sopia muutaman päivän tai viikon päähän, mutta terassiseura on just tuota, että hetken mielijohteesta kysytään ja lähdetään, jos molemmille sopii ja molempia huvittaa. Voi kieltäytyä, vaikka ei olisi mitään muutakaan menoa. Ihan riittää, ettei huvita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

... ja sitten haukutaan stalkkeriksi ja kyttääjäksi, jos kyselee toisen perään. Ei ole helppoa olla yksinäinen.

Näin on :D Siks oon todennut että annan olla, jos on näin vaikea nähdä ja pitää aina mennä toisen ehdoilla ja jättää kaikki omat tekemiset kesken ja juosta heti tapaamaan toista, etukäteen edes pari päivää ennen ei voi sopia, niin jätän tuollaiset omaan arvoonsa. Jatkan näiden vanhojen kavereiden tapaamista sen muutaman krt/vuosi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Mitä ovat nämä "naisten jutut "? Meikkejä ja muotia? Vai jotain alapäävaivoja?

No vaikka sitten niitä, paha niistä on mennä miehen kanssa puhumaan :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Älä kysy noin kauan etukäteen vaan vasta sitten, kun olet jo vetämässä kenkiä jalkaan. En mä ainakaan ala baarituttujen kanssa sopimaan mitään etukäteen, koska todennäköisesti tulee jotain parempaakin tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Jos sulle ei sovi tai ei huvita, silloin sanot, että ei tänään. Kavereiden kanssa voi sopia muutaman päivän tai viikon päähän, mutta terassiseura on just tuota, että hetken mielijohteesta kysytään ja lähdetään, jos molemmille sopii ja molempia huvittaa. Voi kieltäytyä, vaikka ei olisi mitään muutakaan menoa. Ihan riittää, ettei huvita.

Niin mä sanoin ettei nyt käy (oli viel maanantai ilta kyseessä) kysyin käviskö loppuvkosta, ilmoitti että pe voisi käydä. Pe sitten kysyin että käykö edelleen, ilmoitti että tulikin muuta. Ja sama juttu aina jatkossakin. En vaan enää jaksa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Jos sulle ei sovi tai ei huvita, silloin sanot, että ei tänään. Kavereiden kanssa voi sopia muutaman päivän tai viikon päähän, mutta terassiseura on just tuota, että hetken mielijohteesta kysytään ja lähdetään, jos molemmille sopii ja molempia huvittaa. Voi kieltäytyä, vaikka ei olisi mitään muutakaan menoa. Ihan riittää, ettei huvita.

Niin mä sanoin ettei nyt käy (oli viel maanantai ilta kyseessä) kysyin käviskö loppuvkosta, ilmoitti että pe voisi käydä. Pe sitten kysyin että käykö edelleen, ilmoitti että tulikin muuta. Ja sama juttu aina jatkossakin. En vaan enää jaksa

No sekin täytyy vaan hyväksyä, jos ei koskaan osu yhtä aikaa mahdollisuus lähteä terassille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Jos sulle ei sovi tai ei huvita, silloin sanot, että ei tänään. Kavereiden kanssa voi sopia muutaman päivän tai viikon päähän, mutta terassiseura on just tuota, että hetken mielijohteesta kysytään ja lähdetään, jos molemmille sopii ja molempia huvittaa. Voi kieltäytyä, vaikka ei olisi mitään muutakaan menoa. Ihan riittää, ettei huvita.

Niin mä sanoin ettei nyt käy (oli viel maanantai ilta kyseessä) kysyin käviskö loppuvkosta, ilmoitti että pe voisi käydä. Pe sitten kysyin että käykö edelleen, ilmoitti että tulikin muuta. Ja sama juttu aina jatkossakin. En vaan enää jaksa

No sekin täytyy vaan hyväksyä, jos ei koskaan osu yhtä aikaa mahdollisuus lähteä terassille.

No sen kanssa se ei oo onnistunut kertaakaan. Ja sitä on yritetty viimeiset 5v, en ymmärrä miks viel yritetään :D Ollaan nähty koko aikana muutaman kerran yhteisten tuttujen/kavereiden juhlissa/illanvietoissa. Mutta teki niin tai näin niin on aina väärin. Jos oikeasti löytyisi kiinnostusta näkee toista niin se olis jo onnistunut monet kerrat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Jos sulle ei sovi tai ei huvita, silloin sanot, että ei tänään. Kavereiden kanssa voi sopia muutaman päivän tai viikon päähän, mutta terassiseura on just tuota, että hetken mielijohteesta kysytään ja lähdetään, jos molemmille sopii ja molempia huvittaa. Voi kieltäytyä, vaikka ei olisi mitään muutakaan menoa. Ihan riittää, ettei huvita.

Niin mä sanoin ettei nyt käy (oli viel maanantai ilta kyseessä) kysyin käviskö loppuvkosta, ilmoitti että pe voisi käydä. Pe sitten kysyin että käykö edelleen, ilmoitti että tulikin muuta. Ja sama juttu aina jatkossakin. En vaan enää jaksa

No sekin täytyy vaan hyväksyä, jos ei koskaan osu yhtä aikaa mahdollisuus lähteä terassille.

No sen kanssa se ei oo onnistunut kertaakaan. Ja sitä on yritetty viimeiset 5v, en ymmärrä miks viel yritetään :D Ollaan nähty koko aikana muutaman kerran yhteisten tuttujen/kavereiden juhlissa/illanvietoissa. Mutta teki niin tai näin niin on aina väärin. Jos oikeasti löytyisi kiinnostusta näkee toista niin se olis jo onnistunut monet kerrat.

Miten mä nyt tämän selittäisin. Siis kevyessä terdeseurassa ei ole kyse vielä edes kaveruudesta. Ei siis ole kyse kiinnostuksesta tavata toista vaan kiinnostuksesta mennä terassille. Sinne lähtee, jos on sellainen fiilis. Jos ei ole, ei lähde. Voi mennä yksin tai kysyä, lähtisikö joku seuraksi. Jos lähtee, kiva juttu, jos ei lähde, niin ei se mitään. Meille helposti tutustuville tämä on ihan selvää pässin lihaa emmekä muuta näistä tutuistamme odotakaan. Joskus kuitenkin käy niin, että jostain mukavasta terdetuttavuudesta tulee kaverikin ja silloin kaverin tapaaminen on tärkeämpää ja kiinnostavampaa kuin paikka, jossa tavataan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Jos sulle ei sovi tai ei huvita, silloin sanot, että ei tänään. Kavereiden kanssa voi sopia muutaman päivän tai viikon päähän, mutta terassiseura on just tuota, että hetken mielijohteesta kysytään ja lähdetään, jos molemmille sopii ja molempia huvittaa. Voi kieltäytyä, vaikka ei olisi mitään muutakaan menoa. Ihan riittää, ettei huvita.

Niin mä sanoin ettei nyt käy (oli viel maanantai ilta kyseessä) kysyin käviskö loppuvkosta, ilmoitti että pe voisi käydä. Pe sitten kysyin että käykö edelleen, ilmoitti että tulikin muuta. Ja sama juttu aina jatkossakin. En vaan enää jaksa

No sekin täytyy vaan hyväksyä, jos ei koskaan osu yhtä aikaa mahdollisuus lähteä terassille.

No sen kanssa se ei oo onnistunut kertaakaan. Ja sitä on yritetty viimeiset 5v, en ymmärrä miks viel yritetään :D Ollaan nähty koko aikana muutaman kerran yhteisten tuttujen/kavereiden juhlissa/illanvietoissa. Mutta teki niin tai näin niin on aina väärin. Jos oikeasti löytyisi kiinnostusta näkee toista niin se olis jo onnistunut monet kerrat.

Näin se vaan valitettavasti menee. Jos toista haluaa oikeasti tavata, aikaa löytyy kyllä. Sama kuin tapaillessa tai seurustellessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

Kirjoitit juuri mun ajatukseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

En ole tuo ketä lainasit, mutta minun ongelmani on ollut juuri se, että jos en kerran ole päässyt kun on kysytty, ei ole kysytty enää toista kertaa. Minusta se on epäreilua! 

Joskus pääsisin tunnin varoitusajalla, joskus muutaman päivän. Mutta silti minulla olisi haluja vaikka minkälaiseen tekemiseen, mutta monesti se on kaatunut siihen, että ei kysytä enää toista kertaa tai ei yhden näkemiskerran jälkeen enää kysytä. En tiedä mitä asialle tehdä, enkä tiedä mikä minussa on vikana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

Ymmärrän sun pointin. Niin kyllä mullekin joskus kävisi lyhyemmälläkin varoitusajalla, täällä joku toinen syytteli aiemmin että halusin kaverin joka pääsisi 1-2pvän varoitusajalla terassille :D Olin sen mielestä liian spontaani ja "pakottamassa" kaveria, en ollut enkä suuttunut jos ei käynyt. En myöskään jäänyt mököttämään kostonhimoisena jos tämä tyyppi kysyi taas huonoon aikaan tunnin varoitusajalla. Ihmettelen vaan kun on aina näin vaikeaa, ja syy on edelleen se ettei oikeasti kiinnosta. Ja joo tykkään enemmän sopia etukäteen mutta kyllä mäkin voin lähteä vaikka la iltana lyhyelläkin varoitusajalla jonnekin jos on vapaa ilta (usein on). Tää vaan halusi esim lähteä ma iltana terassille tai la päivällä jolloin olin salilla ja sen jälkeen hoitamassa asioita, ehdotin saman päivän iltaa, ei käynyt kun silloin näki jotain tärkeämpiä kavereitaan. Joskus vuosia sitten pyörittiin enemmänkin yhdessä viihteellä mutta aina kun se alkoi seurustella niin katosi kokonaan, ja nyt sama juttu, koko ajan miehensä kanssa, ilmeisesti ottaa yhteyttä kun mies ei oo paikalla. Tää yhteinen kaveri sanoi ihan samaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Jos sulle ei sovi tai ei huvita, silloin sanot, että ei tänään. Kavereiden kanssa voi sopia muutaman päivän tai viikon päähän, mutta terassiseura on just tuota, että hetken mielijohteesta kysytään ja lähdetään, jos molemmille sopii ja molempia huvittaa. Voi kieltäytyä, vaikka ei olisi mitään muutakaan menoa. Ihan riittää, ettei huvita.

Niin mä sanoin ettei nyt käy (oli viel maanantai ilta kyseessä) kysyin käviskö loppuvkosta, ilmoitti että pe voisi käydä. Pe sitten kysyin että käykö edelleen, ilmoitti että tulikin muuta. Ja sama juttu aina jatkossakin. En vaan enää jaksa

No sekin täytyy vaan hyväksyä, jos ei koskaan osu yhtä aikaa mahdollisuus lähteä terassille.

No sen kanssa se ei oo onnistunut kertaakaan. Ja sitä on yritetty viimeiset 5v, en ymmärrä miks viel yritetään :D Ollaan nähty koko aikana muutaman kerran yhteisten tuttujen/kavereiden juhlissa/illanvietoissa. Mutta teki niin tai näin niin on aina väärin. Jos oikeasti löytyisi kiinnostusta näkee toista niin se olis jo onnistunut monet kerrat.

Miten mä nyt tämän selittäisin. Siis kevyessä terdeseurassa ei ole kyse vielä edes kaveruudesta. Ei siis ole kyse kiinnostuksesta tavata toista vaan kiinnostuksesta mennä terassille. Sinne lähtee, jos on sellainen fiilis. Jos ei ole, ei lähde. Voi mennä yksin tai kysyä, lähtisikö joku seuraksi. Jos lähtee, kiva juttu, jos ei lähde, niin ei se mitään. Meille helposti tutustuville tämä on ihan selvää pässin lihaa emmekä muuta näistä tutuistamme odotakaan. Joskus kuitenkin käy niin, että jostain mukavasta terdetuttavuudesta tulee kaverikin ja silloin kaverin tapaaminen on tärkeämpää ja kiinnostavampaa kuin paikka, jossa tavataan.

Niin, no niin kuin sanoin ollaan aiemmin oltu enemmän tekemisissä, ajan myötä se on vähentynyt, tuttuja vaan ollaan tiedän sen. Silti olisi ollut kiva jos olis ollut helpompi sopia, nyt se menee niin että onnistuu vaan silloin kun toiselle sopii, jotkut käytöstavat olisi paikallaan myös tuttavien kanssa. Kyllä sekin facessa tykkäilee kuvistani ja messengerissä joskus viestitellään, ehkä olin liian optimistinen tänkin jutun suhteen ja ajattelin että meistä voisi tulla kavereita. Parempi ettei odota mitään niin ei pety. Kyllä mä pärjään näinkin vaikka välillä harmittaa ettei oo enempää seuraa.