Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäville on nykyään niin vaativat vaatimuslistat, kuten sillä yhdellä vanhapiikanaisella, joka laati listan vaatimuksista, millaisen miehen haluaa.

Ei niitä vaatimuksia kukaan pysty täyttämään ja kuka edes haluaa olla joku vaatimuslistan kohde, missä pitää pilkuntarkkaan olla sellainen ihminen, kuin toinen haluaa, jotta tämä toinen olisi tyytyväinen.

Monella vaatimuksena on, että edes sen 10 kertaa vuodessa näkisi. Mutta sekin on monelle liikaa ja ahdistavaa jne. On aikaa katsella jotain Salkkareita varmaan 200 kertaa vuodessa, mutta ystävän näkemiseen ei ole aikaa monella edes kahta kertaa vuodessa.

Jos salkkarit voittaa ihmissuhteen, se ihmissuhde ei liene häävi.

Vierailija kirjoitti:

Oma ikä tuntuu vaikuttavan paljon ystävien ja tuttavien saantiin näin vapaana ja perheettömänä miehenä Kaikilla ovat perhe, elämä ja tuttavat valmiina. Lisäksi niin monet ovat täysin kasvoihinsa kangistuneita. Esimerkiksi yli 50 vuotiaisiin miehiin on aivan turha tutustua ystävämielessä. Ovat aivan uskomattoman jämähtäneitä elämäänsä ja ajattelutapoihinsa. Valittavat ja kertovat omia asioitaan yksipuolisesti, ei muuta. Vaikuttavat sisimmässään vielä vanhemmilta kuin ovatkaan. Mihinkään ei voi lähteä, mikään ei käy tai sitten vaimo paheksuu (todennäköisesti vain tekosyitä?). Olen täysin kyllästynyt pitämään yhteyttä tai kysymään mukaan yhtään mihinkään. Ei siis mitään tekemistä juomisen yms. kanssa.

Jatkossa aion viihtyä, harrastaa ja mennä yksinäni. Luulen naisten olevan parempaa seuraa, mutta aika hankala on ketään vapaata naista löytää edes ystäväksi. Aika harva nainen ymmärtää tai hyväksyy miehisempiä kiinnostuksen kohteita joita itsellä myös on lukuisien kulttuuristen harrasteiden lisäksi. Ehkä yksinolokin voi toimia valintana, jos on parempi niin?

Missä asut? :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäville on nykyään niin vaativat vaatimuslistat, kuten sillä yhdellä vanhapiikanaisella, joka laati listan vaatimuksista, millaisen miehen haluaa.

Ei niitä vaatimuksia kukaan pysty täyttämään ja kuka edes haluaa olla joku vaatimuslistan kohde, missä pitää pilkuntarkkaan olla sellainen ihminen, kuin toinen haluaa, jotta tämä toinen olisi tyytyväinen.

Monella vaatimuksena on, että edes sen 10 kertaa vuodessa näkisi. Mutta sekin on monelle liikaa ja ahdistavaa jne. On aikaa katsella jotain Salkkareita varmaan 200 kertaa vuodessa, mutta ystävän näkemiseen ei ole aikaa monella edes kahta kertaa vuodessa.

No se sinun ystäväsi ei varmaan pidä sinusta, kun ei halua nähdä kuin pari kertaa vuodessa. 

Miksi te hakeudutte sellaisten ihmisten seuraan, jotka ei halua tavata teitä? Kai nyt jokaisella on oikeus tavata niitä ihmisiä, joista välittää, eikä random yksinäisiä, joille ei ole mitään sanottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse voi vaan haaveilla tällaisesta porukasta. Naiset tippuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun pitäisi viettää puoli tuntia puhumalla jostain muusta kuin lapsistaan... Ei vain onnistu, koska lapsenhankinnan jälkeen muuta elämää EI OLE. Miehillä jostain syystä on, jopa niillä jotka osallistuvat lapsiperhe-elämään muuten ihan 50:50, mutta jotenkin vaan kavereiden kanssa osataan elää sitä muutakin elämää.

Jep. Kuvitelkaa tilanne: illanvietossa 6 naista joista neljällä on lapsia, ja illan pääpuheenaihe ei ole lapset. Aika mahdoton skenaario, eikö? Miehiltä onnistuu, naisporukassa ei voi ajatellakaan.

Mikä sinusta olisi sellaisia aiheita, joista nuo kaikki 6 puhuisivat keskenään ilman riitaa? Toiset ei tiedä politiikasta mitään, toiset haukkuisivat miehiään, toiset jauhaisivat vain työstään, toiset harrastuksestaan, toiset ruuanlaitosta, meikeistä ja vaatteista. Sitten olisivat he jotka jauhaisivat kesämökistään tai matkoistaan tai omasta terveydestään.

Mistä sinunlaiset, jotka vihaavat puhua lapsista oikein haluaisivat puhua? Voisiko joku tai sinä kirjoittaa oikein tarkan esimerkin?

Mitä ihmettä kuusi miestä puhuu ryhmässä keskenään, joka on kaikista niin kiinnostavaa ja josta kaikilla on sanottavaa?

Kuuden hengen porukassa on aina joku jolla ei ole jostain kokemusta. Joku on työtön, toinen ei matkusta, yhdellä ei ole miestä, ja joku on dieetillä, toista ei meikit kiinnosta jne.

Minusta esimerkiksi on todella kiinnostavaa kuunnella miten toisten lapsilla menee. Minä kysyn jopa yleensä ystävieni vanhempienkin kuulumiset. Koska minua kiinnostaa ystävieni elämämkokonaisvaltaisesti, eikä pelkästään heidän kantansa Kiinan ja Usan väliseen kauppasotaan.

Täytyy myöntää, että kaikki nuo listaamasi vaihtoehtoiset keskustelunaiheet olivat jokseenkin tylsiä. Eivätkä lapset aiheena noita muita kiinnostavampi.

Jos koolla olisi tuollaisilla kiinnostuksen kohteilla varustettu naisjoukko, mukavinta olisi jos yksikään aihe ei dominoisi keskustelua vaan kaikista aiheista puhuttaisiin jonkin verran. Silti lähtisin luultavasti aikaisin kotiin. Ja kiitän onneni ettei tuttavapiirini ole tuollainen.

en tajua miksi ihmisille pitäs soitella. itse en soita kellekään eipä' oo kyllä kavereitakaan. mutta jos joskus jopku vanah tuttu soittaa niin ei niillä oo mitään asiaa. miksi soittaa jos ei ole asiaa? eikö ole sama pelata netissä sotapeliä yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäville on nykyään niin vaativat vaatimuslistat, kuten sillä yhdellä vanhapiikanaisella, joka laati listan vaatimuksista, millaisen miehen haluaa.

Ei niitä vaatimuksia kukaan pysty täyttämään ja kuka edes haluaa olla joku vaatimuslistan kohde, missä pitää pilkuntarkkaan olla sellainen ihminen, kuin toinen haluaa, jotta tämä toinen olisi tyytyväinen.

Monella vaatimuksena on, että edes sen 10 kertaa vuodessa näkisi. Mutta sekin on monelle liikaa ja ahdistavaa jne. On aikaa katsella jotain Salkkareita varmaan 200 kertaa vuodessa, mutta ystävän näkemiseen ei ole aikaa monella edes kahta kertaa vuodessa.

10 kertaa vuodessa voi tuntua vähältä, jos ystäviä on vain yksi. Jos ystäviä kuitenkin on esimerkiksi viisi , se tekeekin sitten jo 50 kertaa vuodessa ystävän tapaamista eli lähes joka viikko.  Aikuisena ystävät eivät yleensä asu enää naapurissa kävelymatkan tai edes pyörämatkan päässä kuten tenivuosina vaan saattavat asua jopa eri paikkakunnilla. Ystävien tapaaminen vie siis enemmän aikaa ja vaatii usein myös - varsinkin perheellisiltä - järjestelyitä. Tästä syystä ystävien tapaaminen onnistuu parhaiten viikonloppuisin, mutta se aika on sitten pois parisuhteelta ja perheeltä. Monille tulee parisuhteen ja perheen myötä lisää ihmisiä elämään ja joidenkin kanssa halutaan olla enemmän yhteydessä kuin aikaisemmin. Perheen kanssa halutaan käydä molemmilla isovanhemmilla, mahdollisesti halutaan lasten tapaavan myös serkkujaan jne. 

Salkkarit tulevat käsittääkseni arkisin, joten ne eivät vie viikonlopuista aikaa. Lapsiperheissä herätään yleensä aikaisemmin kuin jos perheessä ei olisi lapsia. Varsinkin silloin, kun lapset ovat vielä päiväkoti-ikäisiä ja heidät pitää herättää, mahdollisesti antaa jotain pientä aamupalaa (koska päiväkodeissa on aamiainen vasta klo 8), pukea ja viedä päiväkotiin ennenkuin itse pääsee bussipysäkille ja töihin. Vastaavasti töistä ei tullakaan suoraan kotiin vaan on haettava lapset päiväkodista ensin. Kotona on laitettava ruoka, hoidettava pyykit ja muut kotityöt ja laitettava lapset iltapesujen kautta nukkumaan ennenkuin vanhemmilla on omaa aikaa. Jos perheessä on sekä kouluikäinen että päiväkoti-ikäinen, on myös panostettava koululaiseen läksyineen, harrastuksineen yms. Lapsi ei ole mikään nukke, joka pestään, puetaan, ruokitaan ja siirretään sen jälkeen jonnekin hyllylle odottamaan seuraavaa päivää. Lapset tarvitsevat yllättävän paljon vanhempiensa huomiota. Sitä, että vanhemmat kuuntelevat lasta ja juttelevat lapsen kanssa. Sitä, että vanhemmat tekevät lapsensa kanssa jotain. 

Aikuisiällä ystävystymisessä ja aikuisten ystävyydessä on se ongelma, että aikaa ja energiaa ystävyydelle on huomattavasti vähemmän kuin huolettomina teinivuosina. Monissa muissa maissa perheet viettävät aikaansa toistensa kanssa eli ystävän tapaaminen ei ole pois perheen yhteisestä ajasta, koska puolisot ja lapset ovat mukana. Ei näissä maissa tulisi varmaan kuuloonkaan, että nainen lähtisi joka viikonloppu ilman perhettään viettämään aikaa - edes muutamaa tuntia - jonkun ystävänsä kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse voi vaan haaveilla tällaisesta porukasta. Naiset tippuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun pitäisi viettää puoli tuntia puhumalla jostain muusta kuin lapsistaan... Ei vain onnistu, koska lapsenhankinnan jälkeen muuta elämää EI OLE. Miehillä jostain syystä on, jopa niillä jotka osallistuvat lapsiperhe-elämään muuten ihan 50:50, mutta jotenkin vaan kavereiden kanssa osataan elää sitä muutakin elämää.

Jep. Kuvitelkaa tilanne: illanvietossa 6 naista joista neljällä on lapsia, ja illan pääpuheenaihe ei ole lapset. Aika mahdoton skenaario, eikö? Miehiltä onnistuu, naisporukassa ei voi ajatellakaan.

Mikä sinusta olisi sellaisia aiheita, joista nuo kaikki 6 puhuisivat keskenään ilman riitaa? Toiset ei tiedä politiikasta mitään, toiset haukkuisivat miehiään, toiset jauhaisivat vain työstään, toiset harrastuksestaan, toiset ruuanlaitosta, meikeistä ja vaatteista. Sitten olisivat he jotka jauhaisivat kesämökistään tai matkoistaan tai omasta terveydestään.

Mistä sinunlaiset, jotka vihaavat puhua lapsista oikein haluaisivat puhua? Voisiko joku tai sinä kirjoittaa oikein tarkan esimerkin?

Mitä ihmettä kuusi miestä puhuu ryhmässä keskenään, joka on kaikista niin kiinnostavaa ja josta kaikilla on sanottavaa?

Kuuden hengen porukassa on aina joku jolla ei ole jostain kokemusta. Joku on työtön, toinen ei matkusta, yhdellä ei ole miestä, ja joku on dieetillä, toista ei meikit kiinnosta jne.

Minusta esimerkiksi on todella kiinnostavaa kuunnella miten toisten lapsilla menee. Minä kysyn jopa yleensä ystävieni vanhempienkin kuulumiset. Koska minua kiinnostaa ystävieni elämämkokonaisvaltaisesti, eikä pelkästään heidän kantansa Kiinan ja Usan väliseen kauppasotaan.

Täytyy myöntää, että kaikki nuo listaamasi vaihtoehtoiset keskustelunaiheet olivat jokseenkin tylsiä. Eivätkä lapset aiheena noita muita kiinnostavampi.

Jos koolla olisi tuollaisilla kiinnostuksen kohteilla varustettu naisjoukko, mukavinta olisi jos yksikään aihe ei dominoisi keskustelua vaan kaikista aiheista puhuttaisiin jonkin verran. Silti lähtisin luultavasti aikaisin kotiin. Ja kiitän onneni ettei tuttavapiirini ole tuollainen.

Ohis...millaisista aiheista sinun kaveriporukoissasi sitten puhutaan?

Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäville on nykyään niin vaativat vaatimuslistat, kuten sillä yhdellä vanhapiikanaisella, joka laati listan vaatimuksista, millaisen miehen haluaa.

Ei niitä vaatimuksia kukaan pysty täyttämään ja kuka edes haluaa olla joku vaatimuslistan kohde, missä pitää pilkuntarkkaan olla sellainen ihminen, kuin toinen haluaa, jotta tämä toinen olisi tyytyväinen.

Monella vaatimuksena on, että edes sen 10 kertaa vuodessa näkisi. Mutta sekin on monelle liikaa ja ahdistavaa jne. On aikaa katsella jotain Salkkareita varmaan 200 kertaa vuodessa, mutta ystävän näkemiseen ei ole aikaa monella edes kahta kertaa vuodessa.

10 kertaa vuodessa voi tuntua vähältä, jos ystäviä on vain yksi. Jos ystäviä kuitenkin on esimerkiksi viisi , se tekeekin sitten jo 50 kertaa vuodessa ystävän tapaamista eli lähes joka viikko.  Aikuisena ystävät eivät yleensä asu enää naapurissa kävelymatkan tai edes pyörämatkan päässä kuten tenivuosina vaan saattavat asua jopa eri paikkakunnilla. Ystävien tapaaminen vie siis enemmän aikaa ja vaatii usein myös - varsinkin perheellisiltä - järjestelyitä. Tästä syystä ystävien tapaaminen onnistuu parhaiten viikonloppuisin, mutta se aika on sitten pois parisuhteelta ja perheeltä. Monille tulee parisuhteen ja perheen myötä lisää ihmisiä elämään ja joidenkin kanssa halutaan olla enemmän yhteydessä kuin aikaisemmin. Perheen kanssa halutaan käydä molemmilla isovanhemmilla, mahdollisesti halutaan lasten tapaavan myös serkkujaan jne. 

 

Tämän takia väitän, että esim. lapsettomalla sinkkuihmisellä pitäisi usein olla vähintään 20-30 hyvän = aktiivisen ystävän/kaverin reservi, jos hän haluaisi pitää sosiaalisen elämänsä virkeänä. Se on aika määrä se. Kuitenkin tuollaisen ylläpito alkaisi käydä jo työstä eli saisi huudattaa jatkuvasti galluppia, pääsisikö joku lähtemään. 

En ymmärrä yläpuolella olevaa kommenttia että naisen pitää olla vapaa ystäväksi???

Minulla kaikki ovat miespuolisia ystäviä (naisia ei jaksa eikä persumiehiä)

Naimisissa silti ollut 15 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäville on nykyään niin vaativat vaatimuslistat, kuten sillä yhdellä vanhapiikanaisella, joka laati listan vaatimuksista, millaisen miehen haluaa.

Ei niitä vaatimuksia kukaan pysty täyttämään ja kuka edes haluaa olla joku vaatimuslistan kohde, missä pitää pilkuntarkkaan olla sellainen ihminen, kuin toinen haluaa, jotta tämä toinen olisi tyytyväinen.

Monella vaatimuksena on, että edes sen 10 kertaa vuodessa näkisi. Mutta sekin on monelle liikaa ja ahdistavaa jne. On aikaa katsella jotain Salkkareita varmaan 200 kertaa vuodessa, mutta ystävän näkemiseen ei ole aikaa monella edes kahta kertaa vuodessa.

10 kertaa vuodessa voi tuntua vähältä, jos ystäviä on vain yksi. Jos ystäviä kuitenkin on esimerkiksi viisi , se tekeekin sitten jo 50 kertaa vuodessa ystävän tapaamista eli lähes joka viikko.  Aikuisena ystävät eivät yleensä asu enää naapurissa kävelymatkan tai edes pyörämatkan päässä kuten tenivuosina vaan saattavat asua jopa eri paikkakunnilla. Ystävien tapaaminen vie siis enemmän aikaa ja vaatii usein myös - varsinkin perheellisiltä - järjestelyitä. Tästä syystä ystävien tapaaminen onnistuu parhaiten viikonloppuisin, mutta se aika on sitten pois parisuhteelta ja perheeltä. Monille tulee parisuhteen ja perheen myötä lisää ihmisiä elämään ja joidenkin kanssa halutaan olla enemmän yhteydessä kuin aikaisemmin. Perheen kanssa halutaan käydä molemmilla isovanhemmilla, mahdollisesti halutaan lasten tapaavan myös serkkujaan jne. 

 

Tämän takia väitän, että esim. lapsettomalla sinkkuihmisellä pitäisi usein olla vähintään 20-30 hyvän = aktiivisen ystävän/kaverin reservi, jos hän haluaisi pitää sosiaalisen elämänsä virkeänä. Se on aika määrä se. Kuitenkin tuollaisen ylläpito alkaisi käydä jo työstä eli saisi huudattaa jatkuvasti galluppia, pääsisikö joku lähtemään. 

Niinpä. Nälkää näkevä ei ymmärrä, miksei kokonaisen pizzan syönyt voisi syödä vielä jäätelöannosta ja suklaalevyä lisäksi. Yksinäinen ei ymmärrä, miksi ihminen, jolla on jo ystäviä ja kavereita enemmän kuin ehtii pitää edes tarpeeksi yhteyttä, ei halua lisää ystäviä ja kavereita. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Ei ne lapset ole pieniä kuin hetken, ja useimmilla on kaksi vanhempaa, ja muutakin turvaverkkoa. Valtaosa elämästä on aikaa tavata ystäviä, jos haluaa.

Minua ahdistaisi ystävä, joka laskee monta kertaa tavataan ja syyllistää, ellei toinen halua, jaksa tai ehdi. Ystävyys ei ole mikään velvollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse voi vaan haaveilla tällaisesta porukasta. Naiset tippuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun pitäisi viettää puoli tuntia puhumalla jostain muusta kuin lapsistaan... Ei vain onnistu, koska lapsenhankinnan jälkeen muuta elämää EI OLE. Miehillä jostain syystä on, jopa niillä jotka osallistuvat lapsiperhe-elämään muuten ihan 50:50, mutta jotenkin vaan kavereiden kanssa osataan elää sitä muutakin elämää.

Jep. Kuvitelkaa tilanne: illanvietossa 6 naista joista neljällä on lapsia, ja illan pääpuheenaihe ei ole lapset. Aika mahdoton skenaario, eikö? Miehiltä onnistuu, naisporukassa ei voi ajatellakaan.

Mikä sinusta olisi sellaisia aiheita, joista nuo kaikki 6 puhuisivat keskenään ilman riitaa? Toiset ei tiedä politiikasta mitään, toiset haukkuisivat miehiään, toiset jauhaisivat vain työstään, toiset harrastuksestaan, toiset ruuanlaitosta, meikeistä ja vaatteista. Sitten olisivat he jotka jauhaisivat kesämökistään tai matkoistaan tai omasta terveydestään.

Mistä sinunlaiset, jotka vihaavat puhua lapsista oikein haluaisivat puhua? Voisiko joku tai sinä kirjoittaa oikein tarkan esimerkin?

Mitä ihmettä kuusi miestä puhuu ryhmässä keskenään, joka on kaikista niin kiinnostavaa ja josta kaikilla on sanottavaa?

Kuuden hengen porukassa on aina joku jolla ei ole jostain kokemusta. Joku on työtön, toinen ei matkusta, yhdellä ei ole miestä, ja joku on dieetillä, toista ei meikit kiinnosta jne.

Minusta esimerkiksi on todella kiinnostavaa kuunnella miten toisten lapsilla menee. Minä kysyn jopa yleensä ystävieni vanhempienkin kuulumiset. Koska minua kiinnostaa ystävieni elämämkokonaisvaltaisesti, eikä pelkästään heidän kantansa Kiinan ja Usan väliseen kauppasotaan.

Täytyy myöntää, että kaikki nuo listaamasi vaihtoehtoiset keskustelunaiheet olivat jokseenkin tylsiä. Eivätkä lapset aiheena noita muita kiinnostavampi.

Jos koolla olisi tuollaisilla kiinnostuksen kohteilla varustettu naisjoukko, mukavinta olisi jos yksikään aihe ei dominoisi keskustelua vaan kaikista aiheista puhuttaisiin jonkin verran. Silti lähtisin luultavasti aikaisin kotiin. Ja kiitän onneni ettei tuttavapiirini ole tuollainen.

Yksinäisille tuntuu olevan tyypillistä, että heille ei oikein mitään keskustelunalue kelpaa. Aina on tylsää ja joutuu paremman puutteessa tyytymään siihen ja tähän seuraan, jos ei halua olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Samoin. Minusta olisi ollut aika hassua vaatia, että lapsuuden ja nuoruuden ystävien olisi pitänyt muuttuvissa elämäntilanteissa tehdä koko ajan samoja asioita, kuin minä.

Minulla on edelleen noita nuoruuden kavereita, joiden kanssa soitellaan joskus. Sitten hiekkalaatikolle tuli eri kavereita ja töissä on omat kaverinsa. Kun aloin harrastaa liikuntaa, en totta kai odottanut, että se yksi ja sama ihminen, joka on läheisin ystäväni, olisi just samaan aikaan innostunut salilla käymisestä ja lenkkeilystä. Niihin hommiin oli taas muita kavereita.

Sitten on tullut lasten myötä lasten kavereiden vanhempia tutuksi. Heidän kanssa on taas ihan omat jutut. Ei heiltä voi olettaa, että heitä kiinnostaa minun työasiat tai salilla käynti. Heidän kanssaan tehdään ihan muita juttuja. Kun taas sinkkukaveria en ole koskaan odottanut hiekkalaatikon äärelle. Hänen kanssaan jutellaan ja tehdään taas muita asioita.

Jos alkaisin odottamaan, että on vain yksi sydänystävä, joka pitää yhteytä tiheästi ja tekee samoja asioita samaan tahtiin minun kanssani, niin silloinhan minun pitäisi olla ystävä vain itseni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Mun pointti ei oikeastaan ollut tämä. Vaan se, että vaikka profiloisi miten paljon tahansa erilaisia ihmisiä ympärilleen, niin eihän se pysäytä silti heidän elämäänsä, tai ratkaise varsinaisesti sitä jonkun lapsettoman sinkun ydinongelmaa eli seuranpuutetta. Oli kiinnostunut mistä tahansa, niin aika monella on sitä perhettä ja vähän taas kiinnostusta tai mahdollisuutta junailla omaa aikaa. En mä ainakaan juuri tunne perheellisiä, jotka ois siten, että juu, mua kiinnostaa, kyllä mä lähden, vaan prosessi on monimutkaisempi.

Käytännössä katsottuna siis lapsettoman olisi hyvä viettää aikaa toisen lapsettoman kanssa. Mikä taas sekin on aika lokeroiva, ontuva ja nirsokin ajatus, sillä voihan olla, että muuta yhteistä ei henkilön kanssa olekaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Samoin. Minusta olisi ollut aika hassua vaatia, että lapsuuden ja nuoruuden ystävien olisi pitänyt muuttuvissa elämäntilanteissa tehdä koko ajan samoja asioita, kuin minä.

Minulla on edelleen noita nuoruuden kavereita, joiden kanssa soitellaan joskus. Sitten hiekkalaatikolle tuli eri kavereita ja töissä on omat kaverinsa. Kun aloin harrastaa liikuntaa, en totta kai odottanut, että se yksi ja sama ihminen, joka on läheisin ystäväni, olisi just samaan aikaan innostunut salilla käymisestä ja lenkkeilystä. Niihin hommiin oli taas muita kavereita.

Sitten on tullut lasten myötä lasten kavereiden vanhempia tutuksi. Heidän kanssa on taas ihan omat jutut. Ei heiltä voi olettaa, että heitä kiinnostaa minun työasiat tai salilla käynti. Heidän kanssaan tehdään ihan muita juttuja. Kun taas sinkkukaveria en ole koskaan odottanut hiekkalaatikon äärelle. Hänen kanssaan jutellaan ja tehdään taas muita asioita.

Jos alkaisin odottamaan, että on vain yksi sydänystävä, joka pitää yhteytä tiheästi ja tekee samoja asioita samaan tahtiin minun kanssani, niin silloinhan minun pitäisi olla ystävä vain itseni kanssa.

Ei liity tämäkään kyllä yhtään tuohon ap-kommenttiin eli minun viestiini, koska tuossa edelleen puhutaan vain siitä, että juu erilaisia intressejä ja erilaisia ihmisiä jne. jne. Mitä hyötyä siitä suomeksi sanottuna on, että kerää erilaisia ihmisiä ympärilleen, jos kaikilta puuttuu aikaa?

Persuajattelua kirjoitti:

En ymmärrä yläpuolella olevaa kommenttia että naisen pitää olla vapaa ystäväksi???

Minulla kaikki ovat miespuolisia ystäviä (naisia ei jaksa eikä persumiehiä)

Naimisissa silti ollut 15 vuotta.

Harvemmin kai varattu nainen voi lähteä esim. yön yli reissuun ystävämiehen kanssa ja se on naisen miehelle ihan ok. Vähemmistössä kai tällaiset tapaukset?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Mun pointti ei oikeastaan ollut tämä. Vaan se, että vaikka profiloisi miten paljon tahansa erilaisia ihmisiä ympärilleen, niin eihän se pysäytä silti heidän elämäänsä, tai ratkaise varsinaisesti sitä jonkun lapsettoman sinkun ydinongelmaa eli seuranpuutetta. Oli kiinnostunut mistä tahansa, niin aika monella on sitä perhettä ja vähän taas kiinnostusta tai mahdollisuutta junailla omaa aikaa. En mä ainakaan juuri tunne perheellisiä, jotka ois siten, että juu, mua kiinnostaa, kyllä mä lähden, vaan prosessi on monimutkaisempi.

Käytännössä katsottuna siis lapsettoman olisi hyvä viettää aikaa toisen lapsettoman kanssa. Mikä taas sekin on aika lokeroiva, ontuva ja nirsokin ajatus, sillä voihan olla, että muuta yhteistä ei henkilön kanssa olekaan. 

Miksi kenenkään elämän pitäisi pysähtyä? Myös perheellisillä on yleensä joskus aikaa johonkin muuhunkin kuin perheensä kanssa olemiseen, mutta heillä ei ole aikaa alkaa tehdä toisen kanssa kaikkea sitä, mitä tämä toinen haluaisi tehdä. Koska heillä on perhe sekä muitakin ystäviä ja kavereita. Joku perheellinen voi käydä kaksi kertaa viikossa lenkillä lenkkikaverinsa kanssa. Sitten tällä lenkkikaverilla on joku koiran omistava kaveri, jonka kanssa hän käy viikonloppuisin koirien kanssa koirapuistossa. Joku kolmas kaveri, joka ei saa helposti lapsenvahtia, mutta tykkää, jos kaveri käy välillä kahvilla. Joku neljäs kaveri, joka en eronnut ja jonka lapsilla viikko-viikko -systeemi eli joka toinen viikko lapset ovat etävanhemman luona ja tämän kanssa voi sitten käydä vaikka leffassa, baarissa, kulttuuritapahtumissa tms mihin ei voi tai halua ottaa lapsia mukaan. 

Ajattele kavereita täytekakkuina. Kukaan ei anna sulle kokonaista täytekakkua, mutta voit saada täytekakusta palan. Haluat kuitenkin syödä kokonaisen täytekakun (jossa on kaikkia msulle mieluisia täytteitä ja koristeita) , joten sulla pitää olla niin monta täytekakkua (kaveria), että niistä jokaisesta saamastasi palasta muodostuu kokonainen täytekakku (sulla on omiin tarpeisiisi riittävästi seuraa asioihin, joita haluat kavereiden kanssa tehdä). Monen yksinäisen ongelma tuntuu olevan, että he haluavat vain yhden täytekakun ja pettyvät, kun sellaista heidän toiveitaan täydellisesti  vastaavaa täytekakkua (jossa on mansikkaa, suklaata, kinuskia, mustikkaa, vadelmaa, eksoottisia hedelmiä  jne) ei löydy ja vaikka löytyisikin, sillä täytekakulla on muitakin syöjiä (puoliso, perhe,  muut ystävät ja kaverit). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Samoin. Minusta olisi ollut aika hassua vaatia, että lapsuuden ja nuoruuden ystävien olisi pitänyt muuttuvissa elämäntilanteissa tehdä koko ajan samoja asioita, kuin minä.

Minulla on edelleen noita nuoruuden kavereita, joiden kanssa soitellaan joskus. Sitten hiekkalaatikolle tuli eri kavereita ja töissä on omat kaverinsa. Kun aloin harrastaa liikuntaa, en totta kai odottanut, että se yksi ja sama ihminen, joka on läheisin ystäväni, olisi just samaan aikaan innostunut salilla käymisestä ja lenkkeilystä. Niihin hommiin oli taas muita kavereita.

Sitten on tullut lasten myötä lasten kavereiden vanhempia tutuksi. Heidän kanssa on taas ihan omat jutut. Ei heiltä voi olettaa, että heitä kiinnostaa minun työasiat tai salilla käynti. Heidän kanssaan tehdään ihan muita juttuja. Kun taas sinkkukaveria en ole koskaan odottanut hiekkalaatikon äärelle. Hänen kanssaan jutellaan ja tehdään taas muita asioita.

Jos alkaisin odottamaan, että on vain yksi sydänystävä, joka pitää yhteytä tiheästi ja tekee samoja asioita samaan tahtiin minun kanssani, niin silloinhan minun pitäisi olla ystävä vain itseni kanssa.

Ei liity tämäkään kyllä yhtään tuohon ap-kommenttiin eli minun viestiini, koska tuossa edelleen puhutaan vain siitä, että juu erilaisia intressejä ja erilaisia ihmisiä jne. jne. Mitä hyötyä siitä suomeksi sanottuna on, että kerää erilaisia ihmisiä ympärilleen, jos kaikilta puuttuu aikaa?

Vastaan sulle tähänkin. Pointti on siinä, että myös perheellisillä on aikaa. Joku tykkäisi käydä vaikka kirppiksillä ja vintage-messuilla, mutta hänellä ei ole ketään sellaista kaveria, joka olisi kiinnostunut kirppiksistä ja vintagesta. Hän saattaa käydä näissä paikoissa yksin tai ei käy ollenkaan, koska seura puuttuu. Jos hän jossain tutustuu ihmiseen, joka myös tykkää käydä kirppiksillä ja vintage-messuilla, niin tattadaa...hän - ja se toinen - saa seuraa kirppikselle ja messuille. Mutta ei se ihminen käytä tätä aikaa, mikä hänellä olisi kirppiksillä ja messuilla käymiseen, jonkun uuden tuttavuuden kanssa sellaiseen asiaan, mihin hänellä on jo puolisostaan tai muista ystävistään ja kavereistaan seuraa.