Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset toimikoon miten haluavat (tai no, eihän se monesti mitenkään toivottavaa ole), mutta loppukaneetti "tämä on ihan ok" vie usein pohjaa ihmisten selityksiltä. En tiedä, mihin käytöksen kultaiseen kirjaan tässä vetoaisin tai mistä vastaavasti he sen "ok:nsa" ovat löytäneet, mutta aika monet ihmisten tempauksista ovat heille itselleen helppoja ja mukavia, eikä ole kyse missään määrin siitä, että kys. toimintatapa olisi oikein kaikkia kohtaan, oikeudenmukaista ja mahdollisimman miellyttävällä tavalla toteutettu. Tässä kohdin siis peräänkuuluttaisin sitä, että kykenisi olemaan itsekriittinen, analysoimaan itseään ja toteamaan, että juu, ei ollut mukavasti tehty, mutta teinpä niin silti ja teen jatkossakin tarvittaessa - tai ehkä jopa kykenisi miettimään, että niin, voisihan tämän toisinkin tehdä, vaikka vaivaa vaatisikin enemmän. Jostain syystä ihmiset haluavat mustasta usein valkoista. Harvempi haluaa myöntää, että esim. loukkasi toista, koska oma mukavuus oli tärkeämpää. 

Edelleen eri mieltä. Rajattomat ihmiset vaativat, että toisten on jatkuvasti joustettava omasta mukavuudestaan heitä miellyttääkseen - mutta kun ei ole.

Minun ei tarvitse selittää, miksi teen elämässäni tiettyjä ratkaisuja. Minun ei tarvitse laittaa jokaisen ihmisen tarpeita omien tarpeitteni edelle. Minun ei tarvitse kokea syyllisyyttä tai pyytää anteeksi, jos minulta halutaan asioita joita en voi tarjota.

Teen kompromisseja, joustan ja ajattelen muita lukemattomissa tilanteissa. Minun ei tarvitse syyllistyä siitä, etten tee sitä aina, kun joku keksii minulta sitä pyytää.

Minun mielestäni puhut pitkälti eri asioista. Mutta mitä tulee kompromisseihin, niin ajattelet varmaankin, että teet niitä silloin, kun sinulle se sopii - ja pidät sitä varmaankin ihan ok:na. Itse en näe edes valtiollisella tasolla kompromisseja näin. Kompromissit ovat usein tilanteita, joista kukaan ei erityisemmin pidä, mutta niihin on vain suostuttava yhteisen hyvän ja isomman kokonaisuuden nimissä.

Mitä tulee "rajattomiin" ihmisiin, niin itse asiassa "rajattomat" ihmiset joustavat itse liikaa. Mutta mihin nyt sitten vetää raja ja mihin ei... Omasta mielestäni korrekti ja kohtelias ihminen huomioi myös toiset, tarkastelee asioita toisten näkökulmasta eikä junttaa vain minäminää. Oli tähän mitään tosiasiallista velvollisuutta tai ei - pakkohan ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja.

Ainahan sinä voit myös toimia, miten haluat, mutta ei ehkä kannata sen jälkeen sanoa, että ah minä olen niin mukava ihminen. Sillä niitäkin löytyy, jotka kykenevät huomioimaan muitakin kuin itsensä. 

Henkilö A vaatii että hänen tarpeisiinsa vastataan.

Henkilö B ei kykene tarpeisiin vastaamaan.

Kumman tässä siis täytyy "huomioida toiset ja tarkastella asioita toisen näkökulmasta?" Kumpi "junttaa minäminää?"

Nyt myönnän, että menee piikittelyn puolelle, koska alkaa hermostuttamaan selvästi toisten rajoja kunnioittamattoman ihmisen jankutus. Jos henkilöltä A ihmiset ympärillä kaikkoavat ja henkilöllä B on paljon sekä elinikäisiä että uusia lämpimiä ihmissuhteita, voisiko siinä piillä osa totuutta?

Vaatii ja vaatii, kai nyt tavalliset käytöstavat tiedät? Ja miten vuorovaikutus hoidetaan kunnialla läpi? Onhan näihinkin kaikenlaisia oppaita. 

Minun mielestäni ylipäänsäkään ihmisten subjektiivisilla haluilla ei ole mitään merkitystä, vaan nimenomaan sillä, miten pitäisi toimia. 

Ehkäpä siltä A:lta ei kaikkoakaan ihmiset ympäriltä, vaikka niin haluat kuvitella. 

Mjooh, kyllä itse olen ainakin koittanut jopa yliymmärtää esim. masentuneen mielenmaailmaa ja näkökulmaa. Että ei se nyt vaan voi vastata, kun on niin sairas. Ja kyllä se nyt valehteleekin, kun on niin epävakaa. Helppoa kai sinällään olisi todeta, että paskan möivät, heippa. Myönnettävä tosin on, että joskus sekin on ihan inhimillinen ratkaisu.

Minustapa juuri ihmisten subjektiivisilla haluilla on merkitystä. Toisaalta siltä pohjalta, jos itse on aina tukahduttanut omat halunsa ja yrittänyt toimia niinkuin "pitäisi ", on ymmärrettävää että harmittaa (käykö pohjimmiltaan kateeksikin?) se, että joku toinen asettaa oman hyvinvointinsa kaiken muun edelle eikä piittaa kyselyistä, vaatimista, syyllistämisestä yms. keinoista , joilla omat halunsa tukahduttava henkilö yrittää saada toisenkin toimimaan samoin.

Olen eri kirjoittaja. Tuo oli kyllä aikamoinen olkiukko. Toki ihmissuhteissaan voi toimia pelkästään sillä rajapinnalla, että nipinnapin onnistuu välttämään vankilan, mutta silloin ei kyllä enää puhuta varsinaisesti yhteiskuntakelpoisesta ihmisestä.

No vedettiinpä taas äärilaitaan. Vankilaan ei joudu siitä jos päättää ihmissuhteen sanomatta mitään.

Oletko koskaan kuullut siitä, että ihmiset ovat moraalisesti eri tasoilla? Joidenkin toimintaa motivoi lähinnä se pelko, että heille koituu merkittäviä seurauksia siitä, että toimii ikävästi. Jos niitä ei koidu, niin tällainen henkilö mieltää, että hän voi toimia miten tahansa. Korkeammalla moraalisella tasolla oleva ihminen taas miettii asioita useammasta näkökulmasta ja pyrkii toimimaan oikeudenmukaisesti usein jopa silloinkin, jos tästä koituu hänelle ylimääräistä vaivaa.[/quote

Oletko koskaan kuullut siitä, että jotkut ihmiset kokevat olevansa moraalisesti joitain toisia ylempänä?

Rikoslaki on olemassa siitä syystä, että jotkut tarvitsevat pelotteita, jotta heidän toimintansa pysyisi edes hetkittäin yhteiskunnan normien rajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Itse näen toisenlaisen keskustelun sieluni silmin.

-Valehtelit sitten, miksi?

-No minusta se ei ollut valehtelua. Sanoin että minulla on muuta menoa ja menoa se on sekin että järjestin aikaa olla yksin ja lukea kirjaa kotona.

-Olisit sanonut että haluat olla yksin. Ei se mitään, että ei olla nähty kuukauteen. Olisit vain sanonut että luet mieluummin kirjaa kuin olet minun kanssani.

-Juuri siksi en sanonut kun tiesin että syyllistäisit

-Mitä syyllistämistä se on että puhuu suoraan? Kyllä sinunkin pitäisi miettiä joskus velvollisuuksia muita kohtaan eikä aina olla että minäminäminä.

- Hyvä on. Olen nyt miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en halua jatkaa kaveruuttamme. Minulla on ollut raskas vuosi, kun useampi läheinen ihminen on menehtynyt. Tässä tilanteessa olen kokenut aiempaa raskaaksi seurasi...en vain jaksa sitä, että näet maailman niin mustana ja juutut kiinni kaikkiin pieniinkin pettymyksiin elämässä ja puhut niistä minulle huomioimatta lainkaan minun tämänhetkistä elämäntilannetta. Ehkä tuo vaikuttaa siihen ettei sinulla oikein ole ystäviä

-Juutun kiinni pettymyksiin? Nyt sinä kyllä syyllistät minua yksinäisyydestäni!

Eli tässä keskustelevat nyt rajaton ihminen, jolle mielipiteiden ilmaiseminen tuottaa isoja vaikeuksia ja hänen masentunut ystävänsä? Valitsen itse mieluummin tuon masentuneen seuraksi, jos nämä ovat vaihtoehdot. On suurempi todennäköisyys sille, että hän toipuu masennuksestaan, kuin että tuo rajaton oppii ilmaisemaan itseään selkeästi jo aiemmin ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun hermot muihin ovat menneet täysin.

Mä en ota kantaa siihen, kumman toipuminen on todennäköisempää ja mistä. Jos tuo toinen on rajaton ja hänen pitäisi toipua, hän onneksi kuitenkin otti vihdoin sen askeleen että luopui huonoksi kokemastaan ihmissuhteesta .

Hän ei vain ollut mikään oikea ystävä missään vaiheessa. Oikea ystävä olisi yrittänyt saada toisen hakemaan itselleen apua, jos huomaa, että toinen voi huonosti. Sellaiset teot kuuluvat ystävyyteen.

Miten sellaisia rakkauden tekoja voi vaatia ihmiseltä, joka mielestäsi on rajaton ja myös siten itse omien ongelmiensa kehässä? Eihän masentunutkaan omalta ololtaan huomannut, että kulutti toisen voimavaroja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Itse näen toisenlaisen keskustelun sieluni silmin.

-Valehtelit sitten, miksi?

-No minusta se ei ollut valehtelua. Sanoin että minulla on muuta menoa ja menoa se on sekin että järjestin aikaa olla yksin ja lukea kirjaa kotona.

-Olisit sanonut että haluat olla yksin. Ei se mitään, että ei olla nähty kuukauteen. Olisit vain sanonut että luet mieluummin kirjaa kuin olet minun kanssani.

-Juuri siksi en sanonut kun tiesin että syyllistäisit

-Mitä syyllistämistä se on että puhuu suoraan? Kyllä sinunkin pitäisi miettiä joskus velvollisuuksia muita kohtaan eikä aina olla että minäminäminä.

- Hyvä on. Olen nyt miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en halua jatkaa kaveruuttamme. Minulla on ollut raskas vuosi, kun useampi läheinen ihminen on menehtynyt. Tässä tilanteessa olen kokenut aiempaa raskaaksi seurasi...en vain jaksa sitä, että näet maailman niin mustana ja juutut kiinni kaikkiin pieniinkin pettymyksiin elämässä ja puhut niistä minulle huomioimatta lainkaan minun tämänhetkistä elämäntilannetta. Ehkä tuo vaikuttaa siihen ettei sinulla oikein ole ystäviä

-Juutun kiinni pettymyksiin? Nyt sinä kyllä syyllistät minua yksinäisyydestäni!

Eli tässä keskustelevat nyt rajaton ihminen, jolle mielipiteiden ilmaiseminen tuottaa isoja vaikeuksia ja hänen masentunut ystävänsä? Valitsen itse mieluummin tuon masentuneen seuraksi, jos nämä ovat vaihtoehdot. On suurempi todennäköisyys sille, että hän toipuu masennuksestaan, kuin että tuo rajaton oppii ilmaisemaan itseään selkeästi jo aiemmin ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun hermot muihin ovat menneet täysin.

Mä en ota kantaa siihen, kumman toipuminen on todennäköisempää ja mistä. Jos tuo toinen on rajaton ja hänen pitäisi toipua, hän onneksi kuitenkin otti vihdoin sen askeleen että luopui huonoksi kokemastaan ihmissuhteesta .

Hän ei vain ollut mikään oikea ystävä missään vaiheessa. Oikea ystävä olisi yrittänyt saada toisen hakemaan itselleen apua, jos huomaa, että toinen voi huonosti. Sellaiset teot kuuluvat ystävyyteen.

Miten sellaisia rakkauden tekoja voi vaatia ihmiseltä, joka mielestäsi on rajaton ja myös siten itse omien ongelmiensa kehässä? Eihän masentunutkaan omalta ololtaan huomannut, että kulutti toisen voimavaroja.

Mistä sen voisi huomata, jos toinen pelkää pahemmin kuin ruttoa nostaa esiin vaikeiksi kokemiaan asioita? On selkärangatonta esittää ensin kaiken olevan hyvin ja sitten yhtäkkiä ilmoittaa, että tämä ihmissuhde oli nyt tässä.

Silloin tuolle rajattomalle ihmiselle kyseinen ystävyys ei ole koskaan ollut millään tavalla merkittävä, jos toiminta on tuota luokkaa. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu jonkun verran konflikteja, mutta normaalit ihmiset pyrkivät käsittelemään niitä ja oppimaan tilanteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Itse näen toisenlaisen keskustelun sieluni silmin.

-Valehtelit sitten, miksi?

-No minusta se ei ollut valehtelua. Sanoin että minulla on muuta menoa ja menoa se on sekin että järjestin aikaa olla yksin ja lukea kirjaa kotona.

-Olisit sanonut että haluat olla yksin. Ei se mitään, että ei olla nähty kuukauteen. Olisit vain sanonut että luet mieluummin kirjaa kuin olet minun kanssani.

-Juuri siksi en sanonut kun tiesin että syyllistäisit

-Mitä syyllistämistä se on että puhuu suoraan? Kyllä sinunkin pitäisi miettiä joskus velvollisuuksia muita kohtaan eikä aina olla että minäminäminä.

- Hyvä on. Olen nyt miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en halua jatkaa kaveruuttamme. Minulla on ollut raskas vuosi, kun useampi läheinen ihminen on menehtynyt. Tässä tilanteessa olen kokenut aiempaa raskaaksi seurasi...en vain jaksa sitä, että näet maailman niin mustana ja juutut kiinni kaikkiin pieniinkin pettymyksiin elämässä ja puhut niistä minulle huomioimatta lainkaan minun tämänhetkistä elämäntilannetta. Ehkä tuo vaikuttaa siihen ettei sinulla oikein ole ystäviä

-Juutun kiinni pettymyksiin? Nyt sinä kyllä syyllistät minua yksinäisyydestäni!

Eli tässä keskustelevat nyt rajaton ihminen, jolle mielipiteiden ilmaiseminen tuottaa isoja vaikeuksia ja hänen masentunut ystävänsä? Valitsen itse mieluummin tuon masentuneen seuraksi, jos nämä ovat vaihtoehdot. On suurempi todennäköisyys sille, että hän toipuu masennuksestaan, kuin että tuo rajaton oppii ilmaisemaan itseään selkeästi jo aiemmin ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun hermot muihin ovat menneet täysin.

Mä en ota kantaa siihen, kumman toipuminen on todennäköisempää ja mistä. Jos tuo toinen on rajaton ja hänen pitäisi toipua, hän onneksi kuitenkin otti vihdoin sen askeleen että luopui huonoksi kokemastaan ihmissuhteesta .

Hän ei vain ollut mikään oikea ystävä missään vaiheessa. Oikea ystävä olisi yrittänyt saada toisen hakemaan itselleen apua, jos huomaa, että toinen voi huonosti. Sellaiset teot kuuluvat ystävyyteen.

Miten sellaisia rakkauden tekoja voi vaatia ihmiseltä, joka mielestäsi on rajaton ja myös siten itse omien ongelmiensa kehässä? Eihän masentunutkaan omalta ololtaan huomannut, että kulutti toisen voimavaroja.

Mistä sen voisi huomata, jos toinen pelkää pahemmin kuin ruttoa nostaa esiin vaikeiksi kokemiaan asioita? On selkärangatonta esittää ensin kaiken olevan hyvin ja sitten yhtäkkiä ilmoittaa, että tämä ihmissuhde oli nyt tässä.

Silloin tuolle rajattomalle ihmiselle kyseinen ystävyys ei ole koskaan ollut millään tavalla merkittävä, jos toiminta on tuota luokkaa. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu jonkun verran konflikteja, mutta normaalit ihmiset pyrkivät käsittelemään niitä ja oppimaan tilanteista.

Muistapa nyt, että tuo toinen on masentunut ja siten hänen keskittymisensä on hänen omassa olossaan. Ei hänellä itselläänkään ollut voimia olla hyvä ystävä, mutta masentuneena hän ei näe omaa osuuttaan, syyttää vain toista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Itse näen toisenlaisen keskustelun sieluni silmin.

-Valehtelit sitten, miksi?

-No minusta se ei ollut valehtelua. Sanoin että minulla on muuta menoa ja menoa se on sekin että järjestin aikaa olla yksin ja lukea kirjaa kotona.

-Olisit sanonut että haluat olla yksin. Ei se mitään, että ei olla nähty kuukauteen. Olisit vain sanonut että luet mieluummin kirjaa kuin olet minun kanssani.

-Juuri siksi en sanonut kun tiesin että syyllistäisit

-Mitä syyllistämistä se on että puhuu suoraan? Kyllä sinunkin pitäisi miettiä joskus velvollisuuksia muita kohtaan eikä aina olla että minäminäminä.

- Hyvä on. Olen nyt miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en halua jatkaa kaveruuttamme. Minulla on ollut raskas vuosi, kun useampi läheinen ihminen on menehtynyt. Tässä tilanteessa olen kokenut aiempaa raskaaksi seurasi...en vain jaksa sitä, että näet maailman niin mustana ja juutut kiinni kaikkiin pieniinkin pettymyksiin elämässä ja puhut niistä minulle huomioimatta lainkaan minun tämänhetkistä elämäntilannetta. Ehkä tuo vaikuttaa siihen ettei sinulla oikein ole ystäviä

-Juutun kiinni pettymyksiin? Nyt sinä kyllä syyllistät minua yksinäisyydestäni!

Eli tässä keskustelevat nyt rajaton ihminen, jolle mielipiteiden ilmaiseminen tuottaa isoja vaikeuksia ja hänen masentunut ystävänsä? Valitsen itse mieluummin tuon masentuneen seuraksi, jos nämä ovat vaihtoehdot. On suurempi todennäköisyys sille, että hän toipuu masennuksestaan, kuin että tuo rajaton oppii ilmaisemaan itseään selkeästi jo aiemmin ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun hermot muihin ovat menneet täysin.

Mä en ota kantaa siihen, kumman toipuminen on todennäköisempää ja mistä. Jos tuo toinen on rajaton ja hänen pitäisi toipua, hän onneksi kuitenkin otti vihdoin sen askeleen että luopui huonoksi kokemastaan ihmissuhteesta .

Hän ei vain ollut mikään oikea ystävä missään vaiheessa. Oikea ystävä olisi yrittänyt saada toisen hakemaan itselleen apua, jos huomaa, että toinen voi huonosti. Sellaiset teot kuuluvat ystävyyteen.

Miten sellaisia rakkauden tekoja voi vaatia ihmiseltä, joka mielestäsi on rajaton ja myös siten itse omien ongelmiensa kehässä? Eihän masentunutkaan omalta ololtaan huomannut, että kulutti toisen voimavaroja.

Mistä sen voisi huomata, jos toinen pelkää pahemmin kuin ruttoa nostaa esiin vaikeiksi kokemiaan asioita? On selkärangatonta esittää ensin kaiken olevan hyvin ja sitten yhtäkkiä ilmoittaa, että tämä ihmissuhde oli nyt tässä.

Silloin tuolle rajattomalle ihmiselle kyseinen ystävyys ei ole koskaan ollut millään tavalla merkittävä, jos toiminta on tuota luokkaa. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu jonkun verran konflikteja, mutta normaalit ihmiset pyrkivät käsittelemään niitä ja oppimaan tilanteista.

Muistapa nyt, että tuo toinen on masentunut ja siten hänen keskittymisensä on hänen omassa olossaan. Ei hänellä itselläänkään ollut voimia olla hyvä ystävä, mutta masentuneena hän ei näe omaa osuuttaan, syyttää vain toista.

Miksi et vastannut kysymyksiini?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Itse näen toisenlaisen keskustelun sieluni silmin.

-Valehtelit sitten, miksi?

-No minusta se ei ollut valehtelua. Sanoin että minulla on muuta menoa ja menoa se on sekin että järjestin aikaa olla yksin ja lukea kirjaa kotona.

-Olisit sanonut että haluat olla yksin. Ei se mitään, että ei olla nähty kuukauteen. Olisit vain sanonut että luet mieluummin kirjaa kuin olet minun kanssani.

-Juuri siksi en sanonut kun tiesin että syyllistäisit

-Mitä syyllistämistä se on että puhuu suoraan? Kyllä sinunkin pitäisi miettiä joskus velvollisuuksia muita kohtaan eikä aina olla että minäminäminä.

- Hyvä on. Olen nyt miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en halua jatkaa kaveruuttamme. Minulla on ollut raskas vuosi, kun useampi läheinen ihminen on menehtynyt. Tässä tilanteessa olen kokenut aiempaa raskaaksi seurasi...en vain jaksa sitä, että näet maailman niin mustana ja juutut kiinni kaikkiin pieniinkin pettymyksiin elämässä ja puhut niistä minulle huomioimatta lainkaan minun tämänhetkistä elämäntilannetta. Ehkä tuo vaikuttaa siihen ettei sinulla oikein ole ystäviä

-Juutun kiinni pettymyksiin? Nyt sinä kyllä syyllistät minua yksinäisyydestäni!

Eli tässä keskustelevat nyt rajaton ihminen, jolle mielipiteiden ilmaiseminen tuottaa isoja vaikeuksia ja hänen masentunut ystävänsä? Valitsen itse mieluummin tuon masentuneen seuraksi, jos nämä ovat vaihtoehdot. On suurempi todennäköisyys sille, että hän toipuu masennuksestaan, kuin että tuo rajaton oppii ilmaisemaan itseään selkeästi jo aiemmin ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun hermot muihin ovat menneet täysin.

Mä en ota kantaa siihen, kumman toipuminen on todennäköisempää ja mistä. Jos tuo toinen on rajaton ja hänen pitäisi toipua, hän onneksi kuitenkin otti vihdoin sen askeleen että luopui huonoksi kokemastaan ihmissuhteesta .

Hän ei vain ollut mikään oikea ystävä missään vaiheessa. Oikea ystävä olisi yrittänyt saada toisen hakemaan itselleen apua, jos huomaa, että toinen voi huonosti. Sellaiset teot kuuluvat ystävyyteen.

Miten sellaisia rakkauden tekoja voi vaatia ihmiseltä, joka mielestäsi on rajaton ja myös siten itse omien ongelmiensa kehässä? Eihän masentunutkaan omalta ololtaan huomannut, että kulutti toisen voimavaroja.

Mistä sen voisi huomata, jos toinen pelkää pahemmin kuin ruttoa nostaa esiin vaikeiksi kokemiaan asioita? On selkärangatonta esittää ensin kaiken olevan hyvin ja sitten yhtäkkiä ilmoittaa, että tämä ihmissuhde oli nyt tässä.

Silloin tuolle rajattomalle ihmiselle kyseinen ystävyys ei ole koskaan ollut millään tavalla merkittävä, jos toiminta on tuota luokkaa. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu jonkun verran konflikteja, mutta normaalit ihmiset pyrkivät käsittelemään niitä ja oppimaan tilanteista.

Muistapa nyt, että tuo toinen on masentunut ja siten hänen keskittymisensä on hänen omassa olossaan. Ei hänellä itselläänkään ollut voimia olla hyvä ystävä, mutta masentuneena hän ei näe omaa osuuttaan, syyttää vain toista.

En ymmärrä millainen ihminen puhuu ystävyydestä, jos ei halua edes yrittää auttaa ns. ystäväänsä, joka vaikuttaa voivan huonosti. Normaalia olisi huolestua tilanteesta ja yrittää saada toinen hakemaan apua sen sijaan, että laittaa heti välit poikki. Tällainen toiminta on hyvin erikoislaatuinen, jos puhutaan ystävyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Itse näen toisenlaisen keskustelun sieluni silmin.

-Valehtelit sitten, miksi?

-No minusta se ei ollut valehtelua. Sanoin että minulla on muuta menoa ja menoa se on sekin että järjestin aikaa olla yksin ja lukea kirjaa kotona.

-Olisit sanonut että haluat olla yksin. Ei se mitään, että ei olla nähty kuukauteen. Olisit vain sanonut että luet mieluummin kirjaa kuin olet minun kanssani.

-Juuri siksi en sanonut kun tiesin että syyllistäisit

-Mitä syyllistämistä se on että puhuu suoraan? Kyllä sinunkin pitäisi miettiä joskus velvollisuuksia muita kohtaan eikä aina olla että minäminäminä.

- Hyvä on. Olen nyt miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en halua jatkaa kaveruuttamme. Minulla on ollut raskas vuosi, kun useampi läheinen ihminen on menehtynyt. Tässä tilanteessa olen kokenut aiempaa raskaaksi seurasi...en vain jaksa sitä, että näet maailman niin mustana ja juutut kiinni kaikkiin pieniinkin pettymyksiin elämässä ja puhut niistä minulle huomioimatta lainkaan minun tämänhetkistä elämäntilannetta. Ehkä tuo vaikuttaa siihen ettei sinulla oikein ole ystäviä

-Juutun kiinni pettymyksiin? Nyt sinä kyllä syyllistät minua yksinäisyydestäni!

Eli tässä keskustelevat nyt rajaton ihminen, jolle mielipiteiden ilmaiseminen tuottaa isoja vaikeuksia ja hänen masentunut ystävänsä? Valitsen itse mieluummin tuon masentuneen seuraksi, jos nämä ovat vaihtoehdot. On suurempi todennäköisyys sille, että hän toipuu masennuksestaan, kuin että tuo rajaton oppii ilmaisemaan itseään selkeästi jo aiemmin ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun hermot muihin ovat menneet täysin.

Mä en ota kantaa siihen, kumman toipuminen on todennäköisempää ja mistä. Jos tuo toinen on rajaton ja hänen pitäisi toipua, hän onneksi kuitenkin otti vihdoin sen askeleen että luopui huonoksi kokemastaan ihmissuhteesta .

Hän ei vain ollut mikään oikea ystävä missään vaiheessa. Oikea ystävä olisi yrittänyt saada toisen hakemaan itselleen apua, jos huomaa, että toinen voi huonosti. Sellaiset teot kuuluvat ystävyyteen.

Miten sellaisia rakkauden tekoja voi vaatia ihmiseltä, joka mielestäsi on rajaton ja myös siten itse omien ongelmiensa kehässä? Eihän masentunutkaan omalta ololtaan huomannut, että kulutti toisen voimavaroja.

Mistä sen voisi huomata, jos toinen pelkää pahemmin kuin ruttoa nostaa esiin vaikeiksi kokemiaan asioita? On selkärangatonta esittää ensin kaiken olevan hyvin ja sitten yhtäkkiä ilmoittaa, että tämä ihmissuhde oli nyt tässä.

Silloin tuolle rajattomalle ihmiselle kyseinen ystävyys ei ole koskaan ollut millään tavalla merkittävä, jos toiminta on tuota luokkaa. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu jonkun verran konflikteja, mutta normaalit ihmiset pyrkivät käsittelemään niitä ja oppimaan tilanteista.

Muistapa nyt, että tuo toinen on masentunut ja siten hänen keskittymisensä on hänen omassa olossaan. Ei hänellä itselläänkään ollut voimia olla hyvä ystävä, mutta masentuneena hän ei näe omaa osuuttaan, syyttää vain toista.

En ymmärrä millainen ihminen puhuu ystävyydestä, jos ei halua edes yrittää auttaa ns. ystäväänsä, joka vaikuttaa voivan huonosti. Normaalia olisi huolestua tilanteesta ja yrittää saada toinen hakemaan apua sen sijaan, että laittaa heti välit poikki. Tällainen toiminta on hyvin erikoislaatuinen, jos puhutaan ystävyydestä.

Jätätkö samalla logiikalla puolisosikin samantien, jos hän joutuu onnettomuuteen ja vammautuu? Et edes yritä etsiä sellaisia keinoja, joilla uudesta tilanteesta voitaisiin selvitä yhdessä eteenpäin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Itse näen toisenlaisen keskustelun sieluni silmin.

-Valehtelit sitten, miksi?

-No minusta se ei ollut valehtelua. Sanoin että minulla on muuta menoa ja menoa se on sekin että järjestin aikaa olla yksin ja lukea kirjaa kotona.

-Olisit sanonut että haluat olla yksin. Ei se mitään, että ei olla nähty kuukauteen. Olisit vain sanonut että luet mieluummin kirjaa kuin olet minun kanssani.

-Juuri siksi en sanonut kun tiesin että syyllistäisit

-Mitä syyllistämistä se on että puhuu suoraan? Kyllä sinunkin pitäisi miettiä joskus velvollisuuksia muita kohtaan eikä aina olla että minäminäminä.

- Hyvä on. Olen nyt miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en halua jatkaa kaveruuttamme. Minulla on ollut raskas vuosi, kun useampi läheinen ihminen on menehtynyt. Tässä tilanteessa olen kokenut aiempaa raskaaksi seurasi...en vain jaksa sitä, että näet maailman niin mustana ja juutut kiinni kaikkiin pieniinkin pettymyksiin elämässä ja puhut niistä minulle huomioimatta lainkaan minun tämänhetkistä elämäntilannetta. Ehkä tuo vaikuttaa siihen ettei sinulla oikein ole ystäviä

-Juutun kiinni pettymyksiin? Nyt sinä kyllä syyllistät minua yksinäisyydestäni!

Eli tässä keskustelevat nyt rajaton ihminen, jolle mielipiteiden ilmaiseminen tuottaa isoja vaikeuksia ja hänen masentunut ystävänsä? Valitsen itse mieluummin tuon masentuneen seuraksi, jos nämä ovat vaihtoehdot. On suurempi todennäköisyys sille, että hän toipuu masennuksestaan, kuin että tuo rajaton oppii ilmaisemaan itseään selkeästi jo aiemmin ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun hermot muihin ovat menneet täysin.

Mä en ota kantaa siihen, kumman toipuminen on todennäköisempää ja mistä. Jos tuo toinen on rajaton ja hänen pitäisi toipua, hän onneksi kuitenkin otti vihdoin sen askeleen että luopui huonoksi kokemastaan ihmissuhteesta .

Hän ei vain ollut mikään oikea ystävä missään vaiheessa. Oikea ystävä olisi yrittänyt saada toisen hakemaan itselleen apua, jos huomaa, että toinen voi huonosti. Sellaiset teot kuuluvat ystävyyteen.

Miten sellaisia rakkauden tekoja voi vaatia ihmiseltä, joka mielestäsi on rajaton ja myös siten itse omien ongelmiensa kehässä? Eihän masentunutkaan omalta ololtaan huomannut, että kulutti toisen voimavaroja.

Mistä sen voisi huomata, jos toinen pelkää pahemmin kuin ruttoa nostaa esiin vaikeiksi kokemiaan asioita? On selkärangatonta esittää ensin kaiken olevan hyvin ja sitten yhtäkkiä ilmoittaa, että tämä ihmissuhde oli nyt tässä.

Silloin tuolle rajattomalle ihmiselle kyseinen ystävyys ei ole koskaan ollut millään tavalla merkittävä, jos toiminta on tuota luokkaa. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu jonkun verran konflikteja, mutta normaalit ihmiset pyrkivät käsittelemään niitä ja oppimaan tilanteista.

Muistapa nyt, että tuo toinen on masentunut ja siten hänen keskittymisensä on hänen omassa olossaan. Ei hänellä itselläänkään ollut voimia olla hyvä ystävä, mutta masentuneena hän ei näe omaa osuuttaan, syyttää vain toista.

Miksi et vastannut kysymyksiini?

Jos hän ei olisi ollut itse masentunut, hän olisi nähnyt toisessa merkkejä siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Hän olisi huomannut, että toinen puhuu vähemmän kuin hän. Ei avaudu omaa elämäänsä koskevista asioista. Muuttuu flegmaattiseksi kun toinen vain jatkaa ja jatkaa pitkää monologiaan omasta elämästään.

Jos hän ei olisi ollut masentunut, hän olisi myös itse tajunnut, että menetyksiä vastoittain kokeneen ihmisen voimat ovat yleensä vähissä ja tuen vaatimisen sijaan tarjonnut sitä toiselle itse. Hän olisi tiennyt että sanat on silloin vähissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Itse näen toisenlaisen keskustelun sieluni silmin.

-Valehtelit sitten, miksi?

-No minusta se ei ollut valehtelua. Sanoin että minulla on muuta menoa ja menoa se on sekin että järjestin aikaa olla yksin ja lukea kirjaa kotona.

-Olisit sanonut että haluat olla yksin. Ei se mitään, että ei olla nähty kuukauteen. Olisit vain sanonut että luet mieluummin kirjaa kuin olet minun kanssani.

-Juuri siksi en sanonut kun tiesin että syyllistäisit

-Mitä syyllistämistä se on että puhuu suoraan? Kyllä sinunkin pitäisi miettiä joskus velvollisuuksia muita kohtaan eikä aina olla että minäminäminä.

- Hyvä on. Olen nyt miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en halua jatkaa kaveruuttamme. Minulla on ollut raskas vuosi, kun useampi läheinen ihminen on menehtynyt. Tässä tilanteessa olen kokenut aiempaa raskaaksi seurasi...en vain jaksa sitä, että näet maailman niin mustana ja juutut kiinni kaikkiin pieniinkin pettymyksiin elämässä ja puhut niistä minulle huomioimatta lainkaan minun tämänhetkistä elämäntilannetta. Ehkä tuo vaikuttaa siihen ettei sinulla oikein ole ystäviä

-Juutun kiinni pettymyksiin? Nyt sinä kyllä syyllistät minua yksinäisyydestäni!

Eli tässä keskustelevat nyt rajaton ihminen, jolle mielipiteiden ilmaiseminen tuottaa isoja vaikeuksia ja hänen masentunut ystävänsä? Valitsen itse mieluummin tuon masentuneen seuraksi, jos nämä ovat vaihtoehdot. On suurempi todennäköisyys sille, että hän toipuu masennuksestaan, kuin että tuo rajaton oppii ilmaisemaan itseään selkeästi jo aiemmin ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun hermot muihin ovat menneet täysin.

Mä en ota kantaa siihen, kumman toipuminen on todennäköisempää ja mistä. Jos tuo toinen on rajaton ja hänen pitäisi toipua, hän onneksi kuitenkin otti vihdoin sen askeleen että luopui huonoksi kokemastaan ihmissuhteesta .

Hän ei vain ollut mikään oikea ystävä missään vaiheessa. Oikea ystävä olisi yrittänyt saada toisen hakemaan itselleen apua, jos huomaa, että toinen voi huonosti. Sellaiset teot kuuluvat ystävyyteen.

Miten sellaisia rakkauden tekoja voi vaatia ihmiseltä, joka mielestäsi on rajaton ja myös siten itse omien ongelmiensa kehässä? Eihän masentunutkaan omalta ololtaan huomannut, että kulutti toisen voimavaroja.

Mistä sen voisi huomata, jos toinen pelkää pahemmin kuin ruttoa nostaa esiin vaikeiksi kokemiaan asioita? On selkärangatonta esittää ensin kaiken olevan hyvin ja sitten yhtäkkiä ilmoittaa, että tämä ihmissuhde oli nyt tässä.

Silloin tuolle rajattomalle ihmiselle kyseinen ystävyys ei ole koskaan ollut millään tavalla merkittävä, jos toiminta on tuota luokkaa. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu jonkun verran konflikteja, mutta normaalit ihmiset pyrkivät käsittelemään niitä ja oppimaan tilanteista.

Muistapa nyt, että tuo toinen on masentunut ja siten hänen keskittymisensä on hänen omassa olossaan. Ei hänellä itselläänkään ollut voimia olla hyvä ystävä, mutta masentuneena hän ei näe omaa osuuttaan, syyttää vain toista.

En ymmärrä millainen ihminen puhuu ystävyydestä, jos ei halua edes yrittää auttaa ns. ystäväänsä, joka vaikuttaa voivan huonosti. Normaalia olisi huolestua tilanteesta ja yrittää saada toinen hakemaan apua sen sijaan, että laittaa heti välit poikki. Tällainen toiminta on hyvin erikoislaatuinen, jos puhutaan ystävyydestä.

Niinpä. Ei kannata edes ystävystyä kenenkään kanssa, ellei kykene ottamaan vastuuta hänestä ja kannattelemaan vaikeiden aikojen lävitse ja jättämään omaa elämää sivummalle. Vastuu hyvät ihmiset, vastuu toisesta ihmisestä. Jos ystävystytte, olette vastuussa toisesta ihmisestä sen jälkeen, kun sitoudutte ystävyyteen. Ystävys on enemmän kuin avioliitto. Avioliitossa voi toisen heivata pois allekirjoittamalla vain paperit, mutta ystävyydessä olette tehneet vapaaehtoisen lupauksen olla vastuussa toisistanne vaikeat ajatkin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Itse näen toisenlaisen keskustelun sieluni silmin.

-Valehtelit sitten, miksi?

-No minusta se ei ollut valehtelua. Sanoin että minulla on muuta menoa ja menoa se on sekin että järjestin aikaa olla yksin ja lukea kirjaa kotona.

-Olisit sanonut että haluat olla yksin. Ei se mitään, että ei olla nähty kuukauteen. Olisit vain sanonut että luet mieluummin kirjaa kuin olet minun kanssani.

-Juuri siksi en sanonut kun tiesin että syyllistäisit

-Mitä syyllistämistä se on että puhuu suoraan? Kyllä sinunkin pitäisi miettiä joskus velvollisuuksia muita kohtaan eikä aina olla että minäminäminä.

- Hyvä on. Olen nyt miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en halua jatkaa kaveruuttamme. Minulla on ollut raskas vuosi, kun useampi läheinen ihminen on menehtynyt. Tässä tilanteessa olen kokenut aiempaa raskaaksi seurasi...en vain jaksa sitä, että näet maailman niin mustana ja juutut kiinni kaikkiin pieniinkin pettymyksiin elämässä ja puhut niistä minulle huomioimatta lainkaan minun tämänhetkistä elämäntilannetta. Ehkä tuo vaikuttaa siihen ettei sinulla oikein ole ystäviä

-Juutun kiinni pettymyksiin? Nyt sinä kyllä syyllistät minua yksinäisyydestäni!

Eli tässä keskustelevat nyt rajaton ihminen, jolle mielipiteiden ilmaiseminen tuottaa isoja vaikeuksia ja hänen masentunut ystävänsä? Valitsen itse mieluummin tuon masentuneen seuraksi, jos nämä ovat vaihtoehdot. On suurempi todennäköisyys sille, että hän toipuu masennuksestaan, kuin että tuo rajaton oppii ilmaisemaan itseään selkeästi jo aiemmin ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun hermot muihin ovat menneet täysin.

Mä en ota kantaa siihen, kumman toipuminen on todennäköisempää ja mistä. Jos tuo toinen on rajaton ja hänen pitäisi toipua, hän onneksi kuitenkin otti vihdoin sen askeleen että luopui huonoksi kokemastaan ihmissuhteesta .

Hän ei vain ollut mikään oikea ystävä missään vaiheessa. Oikea ystävä olisi yrittänyt saada toisen hakemaan itselleen apua, jos huomaa, että toinen voi huonosti. Sellaiset teot kuuluvat ystävyyteen.

Miten sellaisia rakkauden tekoja voi vaatia ihmiseltä, joka mielestäsi on rajaton ja myös siten itse omien ongelmiensa kehässä? Eihän masentunutkaan omalta ololtaan huomannut, että kulutti toisen voimavaroja.

Mistä sen voisi huomata, jos toinen pelkää pahemmin kuin ruttoa nostaa esiin vaikeiksi kokemiaan asioita? On selkärangatonta esittää ensin kaiken olevan hyvin ja sitten yhtäkkiä ilmoittaa, että tämä ihmissuhde oli nyt tässä.

Silloin tuolle rajattomalle ihmiselle kyseinen ystävyys ei ole koskaan ollut millään tavalla merkittävä, jos toiminta on tuota luokkaa. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu jonkun verran konflikteja, mutta normaalit ihmiset pyrkivät käsittelemään niitä ja oppimaan tilanteista.

Muistapa nyt, että tuo toinen on masentunut ja siten hänen keskittymisensä on hänen omassa olossaan. Ei hänellä itselläänkään ollut voimia olla hyvä ystävä, mutta masentuneena hän ei näe omaa osuuttaan, syyttää vain toista.

En ymmärrä millainen ihminen puhuu ystävyydestä, jos ei halua edes yrittää auttaa ns. ystäväänsä, joka vaikuttaa voivan huonosti. Normaalia olisi huolestua tilanteesta ja yrittää saada toinen hakemaan apua sen sijaan, että laittaa heti välit poikki. Tällainen toiminta on hyvin erikoislaatuinen, jos puhutaan ystävyydestä.

Jälleen vain vaatimuksia toista kohtaan. Miten se oma osuus ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Itse näen toisenlaisen keskustelun sieluni silmin.

-Valehtelit sitten, miksi?

-No minusta se ei ollut valehtelua. Sanoin että minulla on muuta menoa ja menoa se on sekin että järjestin aikaa olla yksin ja lukea kirjaa kotona.

-Olisit sanonut että haluat olla yksin. Ei se mitään, että ei olla nähty kuukauteen. Olisit vain sanonut että luet mieluummin kirjaa kuin olet minun kanssani.

-Juuri siksi en sanonut kun tiesin että syyllistäisit

-Mitä syyllistämistä se on että puhuu suoraan? Kyllä sinunkin pitäisi miettiä joskus velvollisuuksia muita kohtaan eikä aina olla että minäminäminä.

- Hyvä on. Olen nyt miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en halua jatkaa kaveruuttamme. Minulla on ollut raskas vuosi, kun useampi läheinen ihminen on menehtynyt. Tässä tilanteessa olen kokenut aiempaa raskaaksi seurasi...en vain jaksa sitä, että näet maailman niin mustana ja juutut kiinni kaikkiin pieniinkin pettymyksiin elämässä ja puhut niistä minulle huomioimatta lainkaan minun tämänhetkistä elämäntilannetta. Ehkä tuo vaikuttaa siihen ettei sinulla oikein ole ystäviä

-Juutun kiinni pettymyksiin? Nyt sinä kyllä syyllistät minua yksinäisyydestäni!

Eli tässä keskustelevat nyt rajaton ihminen, jolle mielipiteiden ilmaiseminen tuottaa isoja vaikeuksia ja hänen masentunut ystävänsä? Valitsen itse mieluummin tuon masentuneen seuraksi, jos nämä ovat vaihtoehdot. On suurempi todennäköisyys sille, että hän toipuu masennuksestaan, kuin että tuo rajaton oppii ilmaisemaan itseään selkeästi jo aiemmin ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun hermot muihin ovat menneet täysin.

Mä en ota kantaa siihen, kumman toipuminen on todennäköisempää ja mistä. Jos tuo toinen on rajaton ja hänen pitäisi toipua, hän onneksi kuitenkin otti vihdoin sen askeleen että luopui huonoksi kokemastaan ihmissuhteesta .

Hän ei vain ollut mikään oikea ystävä missään vaiheessa. Oikea ystävä olisi yrittänyt saada toisen hakemaan itselleen apua, jos huomaa, että toinen voi huonosti. Sellaiset teot kuuluvat ystävyyteen.

Miten sellaisia rakkauden tekoja voi vaatia ihmiseltä, joka mielestäsi on rajaton ja myös siten itse omien ongelmiensa kehässä? Eihän masentunutkaan omalta ololtaan huomannut, että kulutti toisen voimavaroja.

Mistä sen voisi huomata, jos toinen pelkää pahemmin kuin ruttoa nostaa esiin vaikeiksi kokemiaan asioita? On selkärangatonta esittää ensin kaiken olevan hyvin ja sitten yhtäkkiä ilmoittaa, että tämä ihmissuhde oli nyt tässä.

Silloin tuolle rajattomalle ihmiselle kyseinen ystävyys ei ole koskaan ollut millään tavalla merkittävä, jos toiminta on tuota luokkaa. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu jonkun verran konflikteja, mutta normaalit ihmiset pyrkivät käsittelemään niitä ja oppimaan tilanteista.

Muistapa nyt, että tuo toinen on masentunut ja siten hänen keskittymisensä on hänen omassa olossaan. Ei hänellä itselläänkään ollut voimia olla hyvä ystävä, mutta masentuneena hän ei näe omaa osuuttaan, syyttää vain toista.

En ymmärrä millainen ihminen puhuu ystävyydestä, jos ei halua edes yrittää auttaa ns. ystäväänsä, joka vaikuttaa voivan huonosti. Normaalia olisi huolestua tilanteesta ja yrittää saada toinen hakemaan apua sen sijaan, että laittaa heti välit poikki. Tällainen toiminta on hyvin erikoislaatuinen, jos puhutaan ystävyydestä.

Jätätkö samalla logiikalla puolisosikin samantien, jos hän joutuu onnettomuuteen ja vammautuu? Et edes yritä etsiä sellaisia keinoja, joilla uudesta tilanteesta voitaisiin selvitä yhdessä eteenpäin?

Se haluaako jossain tilanteessa löytää keinoja selvitä yhdessä eteenpäin, riippuu siitä millainen suhde on ennen ongelmia ollut. Jos itse on saanut rakkautta toiselta, sitä tietenkin haluaa antaa takaisin siinä vaiheessa, kun toisella on vaikeaa. Mutta jos toinen ei ole koskaan osoittanut välittämistä minua kohtaan, olisi varmasti viisautta irrottautua suhteesta tavalla tai toisella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Itse näen toisenlaisen keskustelun sieluni silmin.

-Valehtelit sitten, miksi?

-No minusta se ei ollut valehtelua. Sanoin että minulla on muuta menoa ja menoa se on sekin että järjestin aikaa olla yksin ja lukea kirjaa kotona.

-Olisit sanonut että haluat olla yksin. Ei se mitään, että ei olla nähty kuukauteen. Olisit vain sanonut että luet mieluummin kirjaa kuin olet minun kanssani.

-Juuri siksi en sanonut kun tiesin että syyllistäisit

-Mitä syyllistämistä se on että puhuu suoraan? Kyllä sinunkin pitäisi miettiä joskus velvollisuuksia muita kohtaan eikä aina olla että minäminäminä.

- Hyvä on. Olen nyt miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en halua jatkaa kaveruuttamme. Minulla on ollut raskas vuosi, kun useampi läheinen ihminen on menehtynyt. Tässä tilanteessa olen kokenut aiempaa raskaaksi seurasi...en vain jaksa sitä, että näet maailman niin mustana ja juutut kiinni kaikkiin pieniinkin pettymyksiin elämässä ja puhut niistä minulle huomioimatta lainkaan minun tämänhetkistä elämäntilannetta. Ehkä tuo vaikuttaa siihen ettei sinulla oikein ole ystäviä

-Juutun kiinni pettymyksiin? Nyt sinä kyllä syyllistät minua yksinäisyydestäni!

Eli tässä keskustelevat nyt rajaton ihminen, jolle mielipiteiden ilmaiseminen tuottaa isoja vaikeuksia ja hänen masentunut ystävänsä? Valitsen itse mieluummin tuon masentuneen seuraksi, jos nämä ovat vaihtoehdot. On suurempi todennäköisyys sille, että hän toipuu masennuksestaan, kuin että tuo rajaton oppii ilmaisemaan itseään selkeästi jo aiemmin ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun hermot muihin ovat menneet täysin.

Mä en ota kantaa siihen, kumman toipuminen on todennäköisempää ja mistä. Jos tuo toinen on rajaton ja hänen pitäisi toipua, hän onneksi kuitenkin otti vihdoin sen askeleen että luopui huonoksi kokemastaan ihmissuhteesta .

Hän ei vain ollut mikään oikea ystävä missään vaiheessa. Oikea ystävä olisi yrittänyt saada toisen hakemaan itselleen apua, jos huomaa, että toinen voi huonosti. Sellaiset teot kuuluvat ystävyyteen.

Miten sellaisia rakkauden tekoja voi vaatia ihmiseltä, joka mielestäsi on rajaton ja myös siten itse omien ongelmiensa kehässä? Eihän masentunutkaan omalta ololtaan huomannut, että kulutti toisen voimavaroja.

Mistä sen voisi huomata, jos toinen pelkää pahemmin kuin ruttoa nostaa esiin vaikeiksi kokemiaan asioita? On selkärangatonta esittää ensin kaiken olevan hyvin ja sitten yhtäkkiä ilmoittaa, että tämä ihmissuhde oli nyt tässä.

Silloin tuolle rajattomalle ihmiselle kyseinen ystävyys ei ole koskaan ollut millään tavalla merkittävä, jos toiminta on tuota luokkaa. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu jonkun verran konflikteja, mutta normaalit ihmiset pyrkivät käsittelemään niitä ja oppimaan tilanteista.

Muistapa nyt, että tuo toinen on masentunut ja siten hänen keskittymisensä on hänen omassa olossaan. Ei hänellä itselläänkään ollut voimia olla hyvä ystävä, mutta masentuneena hän ei näe omaa osuuttaan, syyttää vain toista.

En ymmärrä millainen ihminen puhuu ystävyydestä, jos ei halua edes yrittää auttaa ns. ystäväänsä, joka vaikuttaa voivan huonosti. Normaalia olisi huolestua tilanteesta ja yrittää saada toinen hakemaan apua sen sijaan, että laittaa heti välit poikki. Tällainen toiminta on hyvin erikoislaatuinen, jos puhutaan ystävyydestä.

Jätätkö samalla logiikalla puolisosikin samantien, jos hän joutuu onnettomuuteen ja vammautuu? Et edes yritä etsiä sellaisia keinoja, joilla uudesta tilanteesta voitaisiin selvitä yhdessä eteenpäin?

Se haluaako jossain tilanteessa löytää keinoja selvitä yhdessä eteenpäin, riippuu siitä millainen suhde on ennen ongelmia ollut. Jos itse on saanut rakkautta toiselta, sitä tietenkin haluaa antaa takaisin siinä vaiheessa, kun toisella on vaikeaa. Mutta jos toinen ei ole koskaan osoittanut välittämistä minua kohtaan, olisi varmasti viisautta irrottautua suhteesta tavalla tai toisella.

Ja miksi olisit ollut suhteessa onnettomuuteen asti, jos olisit kokenut sen tuolla tavalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Itse näen toisenlaisen keskustelun sieluni silmin.

-Valehtelit sitten, miksi?

-No minusta se ei ollut valehtelua. Sanoin että minulla on muuta menoa ja menoa se on sekin että järjestin aikaa olla yksin ja lukea kirjaa kotona.

-Olisit sanonut että haluat olla yksin. Ei se mitään, että ei olla nähty kuukauteen. Olisit vain sanonut että luet mieluummin kirjaa kuin olet minun kanssani.

-Juuri siksi en sanonut kun tiesin että syyllistäisit

-Mitä syyllistämistä se on että puhuu suoraan? Kyllä sinunkin pitäisi miettiä joskus velvollisuuksia muita kohtaan eikä aina olla että minäminäminä.

- Hyvä on. Olen nyt miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en halua jatkaa kaveruuttamme. Minulla on ollut raskas vuosi, kun useampi läheinen ihminen on menehtynyt. Tässä tilanteessa olen kokenut aiempaa raskaaksi seurasi...en vain jaksa sitä, että näet maailman niin mustana ja juutut kiinni kaikkiin pieniinkin pettymyksiin elämässä ja puhut niistä minulle huomioimatta lainkaan minun tämänhetkistä elämäntilannetta. Ehkä tuo vaikuttaa siihen ettei sinulla oikein ole ystäviä

-Juutun kiinni pettymyksiin? Nyt sinä kyllä syyllistät minua yksinäisyydestäni!

Eli tässä keskustelevat nyt rajaton ihminen, jolle mielipiteiden ilmaiseminen tuottaa isoja vaikeuksia ja hänen masentunut ystävänsä? Valitsen itse mieluummin tuon masentuneen seuraksi, jos nämä ovat vaihtoehdot. On suurempi todennäköisyys sille, että hän toipuu masennuksestaan, kuin että tuo rajaton oppii ilmaisemaan itseään selkeästi jo aiemmin ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun hermot muihin ovat menneet täysin.

Mä en ota kantaa siihen, kumman toipuminen on todennäköisempää ja mistä. Jos tuo toinen on rajaton ja hänen pitäisi toipua, hän onneksi kuitenkin otti vihdoin sen askeleen että luopui huonoksi kokemastaan ihmissuhteesta .

Hän ei vain ollut mikään oikea ystävä missään vaiheessa. Oikea ystävä olisi yrittänyt saada toisen hakemaan itselleen apua, jos huomaa, että toinen voi huonosti. Sellaiset teot kuuluvat ystävyyteen.

Miten sellaisia rakkauden tekoja voi vaatia ihmiseltä, joka mielestäsi on rajaton ja myös siten itse omien ongelmiensa kehässä? Eihän masentunutkaan omalta ololtaan huomannut, että kulutti toisen voimavaroja.

Mistä sen voisi huomata, jos toinen pelkää pahemmin kuin ruttoa nostaa esiin vaikeiksi kokemiaan asioita? On selkärangatonta esittää ensin kaiken olevan hyvin ja sitten yhtäkkiä ilmoittaa, että tämä ihmissuhde oli nyt tässä.

Silloin tuolle rajattomalle ihmiselle kyseinen ystävyys ei ole koskaan ollut millään tavalla merkittävä, jos toiminta on tuota luokkaa. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu jonkun verran konflikteja, mutta normaalit ihmiset pyrkivät käsittelemään niitä ja oppimaan tilanteista.

Muistapa nyt, että tuo toinen on masentunut ja siten hänen keskittymisensä on hänen omassa olossaan. Ei hänellä itselläänkään ollut voimia olla hyvä ystävä, mutta masentuneena hän ei näe omaa osuuttaan, syyttää vain toista.

Miksi et vastannut kysymyksiini?

Jos hän ei olisi ollut itse masentunut, hän olisi nähnyt toisessa merkkejä siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Hän olisi huomannut, että toinen puhuu vähemmän kuin hän. Ei avaudu omaa elämäänsä koskevista asioista. Muuttuu flegmaattiseksi kun toinen vain jatkaa ja jatkaa pitkää monologiaan omasta elämästään.

Jos hän ei olisi ollut masentunut, hän olisi myös itse tajunnut, että menetyksiä vastoittain kokeneen ihmisen voimat ovat yleensä vähissä ja tuen vaatimisen sijaan tarjonnut sitä toiselle itse. Hän olisi tiennyt että sanat on silloin vähissä.

Tämä on melko passiivis-aggressiivinen ajattelutapa. Jos toivoo toiselta itse enemmän tukea, niin tämän toiveen voi myös esittää toiselle osapuolelle ääneen. Silloin viesti välittyy paremmin. Usein väärinkäsitykset on mahdollista korjata, jos kumpikaan ei ole ymmärtänyt toisen tilannetta omien ongelmiensa takia oikein. Jotkut kaipaavat seuraa ollessaan onnettomia, toiset omaa rauhaa. Ei voi tietää kumpaan ryhmään joku kuuluu. Siksi asioista on tärkeää puhua ääneen ja sanoittaa omat toiveensa. Ihmiset voivat olla ajattelemattomia, mutta harvemmin tosielämässä yhtä ilkeitä kuin tällä palstalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Itse näen toisenlaisen keskustelun sieluni silmin.

-Valehtelit sitten, miksi?

-No minusta se ei ollut valehtelua. Sanoin että minulla on muuta menoa ja menoa se on sekin että järjestin aikaa olla yksin ja lukea kirjaa kotona.

-Olisit sanonut että haluat olla yksin. Ei se mitään, että ei olla nähty kuukauteen. Olisit vain sanonut että luet mieluummin kirjaa kuin olet minun kanssani.

-Juuri siksi en sanonut kun tiesin että syyllistäisit

-Mitä syyllistämistä se on että puhuu suoraan? Kyllä sinunkin pitäisi miettiä joskus velvollisuuksia muita kohtaan eikä aina olla että minäminäminä.

- Hyvä on. Olen nyt miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en halua jatkaa kaveruuttamme. Minulla on ollut raskas vuosi, kun useampi läheinen ihminen on menehtynyt. Tässä tilanteessa olen kokenut aiempaa raskaaksi seurasi...en vain jaksa sitä, että näet maailman niin mustana ja juutut kiinni kaikkiin pieniinkin pettymyksiin elämässä ja puhut niistä minulle huomioimatta lainkaan minun tämänhetkistä elämäntilannetta. Ehkä tuo vaikuttaa siihen ettei sinulla oikein ole ystäviä

-Juutun kiinni pettymyksiin? Nyt sinä kyllä syyllistät minua yksinäisyydestäni!

Eli tässä keskustelevat nyt rajaton ihminen, jolle mielipiteiden ilmaiseminen tuottaa isoja vaikeuksia ja hänen masentunut ystävänsä? Valitsen itse mieluummin tuon masentuneen seuraksi, jos nämä ovat vaihtoehdot. On suurempi todennäköisyys sille, että hän toipuu masennuksestaan, kuin että tuo rajaton oppii ilmaisemaan itseään selkeästi jo aiemmin ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun hermot muihin ovat menneet täysin.

Mä en ota kantaa siihen, kumman toipuminen on todennäköisempää ja mistä. Jos tuo toinen on rajaton ja hänen pitäisi toipua, hän onneksi kuitenkin otti vihdoin sen askeleen että luopui huonoksi kokemastaan ihmissuhteesta .

Hän ei vain ollut mikään oikea ystävä missään vaiheessa. Oikea ystävä olisi yrittänyt saada toisen hakemaan itselleen apua, jos huomaa, että toinen voi huonosti. Sellaiset teot kuuluvat ystävyyteen.

Miten sellaisia rakkauden tekoja voi vaatia ihmiseltä, joka mielestäsi on rajaton ja myös siten itse omien ongelmiensa kehässä? Eihän masentunutkaan omalta ololtaan huomannut, että kulutti toisen voimavaroja.

Mistä sen voisi huomata, jos toinen pelkää pahemmin kuin ruttoa nostaa esiin vaikeiksi kokemiaan asioita? On selkärangatonta esittää ensin kaiken olevan hyvin ja sitten yhtäkkiä ilmoittaa, että tämä ihmissuhde oli nyt tässä.

Silloin tuolle rajattomalle ihmiselle kyseinen ystävyys ei ole koskaan ollut millään tavalla merkittävä, jos toiminta on tuota luokkaa. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu jonkun verran konflikteja, mutta normaalit ihmiset pyrkivät käsittelemään niitä ja oppimaan tilanteista.

Muistapa nyt, että tuo toinen on masentunut ja siten hänen keskittymisensä on hänen omassa olossaan. Ei hänellä itselläänkään ollut voimia olla hyvä ystävä, mutta masentuneena hän ei näe omaa osuuttaan, syyttää vain toista.

En ymmärrä millainen ihminen puhuu ystävyydestä, jos ei halua edes yrittää auttaa ns. ystäväänsä, joka vaikuttaa voivan huonosti. Normaalia olisi huolestua tilanteesta ja yrittää saada toinen hakemaan apua sen sijaan, että laittaa heti välit poikki. Tällainen toiminta on hyvin erikoislaatuinen, jos puhutaan ystävyydestä.

Jätätkö samalla logiikalla puolisosikin samantien, jos hän joutuu onnettomuuteen ja vammautuu? Et edes yritä etsiä sellaisia keinoja, joilla uudesta tilanteesta voitaisiin selvitä yhdessä eteenpäin?

Se haluaako jossain tilanteessa löytää keinoja selvitä yhdessä eteenpäin, riippuu siitä millainen suhde on ennen ongelmia ollut. Jos itse on saanut rakkautta toiselta, sitä tietenkin haluaa antaa takaisin siinä vaiheessa, kun toisella on vaikeaa. Mutta jos toinen ei ole koskaan osoittanut välittämistä minua kohtaan, olisi varmasti viisautta irrottautua suhteesta tavalla tai toisella.

Ja miksi olisit ollut suhteessa onnettomuuteen asti, jos olisit kokenut sen tuolla tavalla?

Kyllä mä jättäisin suhteen jo ennen onnettomuutta. Ja onnettomuus ei siis olisi sen suhteen päättyminen, vaan se olisi tapa pelastautua siltä onnettomuudelta.

Miksi te mukasosiaaliset ja ihanat ihmiset edes näyttelette ystävyyttä niiden kanssa, joista ette oikeasti välitä. Ihmiset on teille vain numeroita facebookin kaverilistalla, mistä voitte ylpeillä. Aitoa välittämista teillä ei ole. Heitätte vaikeuksien tullessa ihmiset nurkkaan, ettekä välitä, ettekä ota mitään vastuuta siitä, että olette antaneet ymmärtää olevanne hyviä ystäviä. Hävetkää nyt hyvät ihmiset vähäsen käytöstänne.

Vierailija kirjoitti:

Miksi te mukasosiaaliset ja ihanat ihmiset edes näyttelette ystävyyttä niiden kanssa, joista ette oikeasti välitä. Ihmiset on teille vain numeroita facebookin kaverilistalla, mistä voitte ylpeillä. Aitoa välittämista teillä ei ole. Heitätte vaikeuksien tullessa ihmiset nurkkaan, ettekä välitä, ettekä ota mitään vastuuta siitä, että olette antaneet ymmärtää olevanne hyviä ystäviä. Hävetkää nyt hyvät ihmiset vähäsen käytöstänne.

Näitä kommentteja lukiessani mietin itsekin sitä, että selvästikään kaikilla ihmisillä ei ole kykyä olla toisten ystäviä, vaan heille toiset ihmiset ovat ainoastaan hetken huvia.

Toki sen ymmärtää, että pitkäkin ystävyys voidaan päättää, jos monet asiat ovat olleet pielessä pitkään. Ennen sitä pitäisi kuitenkin yrittää selvittää ja korjata asioita puolin ja toisin, jos kyse oikeasti on tärkeästä ystävyydestä.

Rajattomille ihmiselle tiedoksi: on muitakin vaihtoehtoja kuin aina niellä kaikki harmituksenaiheensa konfliktin pelossa ja sitten lopuksi ladata kaikki kaunat vuosien takaa esiin sillä tavalla, että varmasti saa loukattua toista mahdollisimman pahasti. Ihmissuhteissa on mahdollista myös toimia jämäkästi ja pitää omia puoliaan niin, ettei tahallaan kävele toisten yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te mukasosiaaliset ja ihanat ihmiset edes näyttelette ystävyyttä niiden kanssa, joista ette oikeasti välitä. Ihmiset on teille vain numeroita facebookin kaverilistalla, mistä voitte ylpeillä. Aitoa välittämista teillä ei ole. Heitätte vaikeuksien tullessa ihmiset nurkkaan, ettekä välitä, ettekä ota mitään vastuuta siitä, että olette antaneet ymmärtää olevanne hyviä ystäviä. Hävetkää nyt hyvät ihmiset vähäsen käytöstänne.

Näitä kommentteja lukiessani mietin itsekin sitä, että selvästikään kaikilla ihmisillä ei ole kykyä olla toisten ystäviä, vaan heille toiset ihmiset ovat ainoastaan hetken huvia.

Toki sen ymmärtää, että pitkäkin ystävyys voidaan päättää, jos monet asiat ovat olleet pielessä pitkään. Ennen sitä pitäisi kuitenkin yrittää selvittää ja korjata asioita puolin ja toisin, jos kyse oikeasti on tärkeästä ystävyydestä.

Rajattomille ihmiselle tiedoksi: on muitakin vaihtoehtoja kuin aina niellä kaikki harmituksenaiheensa konfliktin pelossa ja sitten lopuksi ladata kaikki kaunat vuosien takaa esiin sillä tavalla, että varmasti saa loukattua toista mahdollisimman pahasti. Ihmissuhteissa on mahdollista myös toimia jämäkästi ja pitää omia puoliaan niin, ettei tahallaan kävele toisten yli.

Mä taas olen tätä lukiessani tullut käsitykseen, että joillakin ihmisillä ei tosiaankaan ole kykyä ymmärtää sitä, että toista ihmistä ei saa kohtuuttomasti kuormittaa omilla ongelmillaan. Että jotkut ihmiset vain vaativat ja vaativat muilta eikä heidän kanssaan kannata jäädä ongelmia selvittämään, koska he eivät nää omaa osuuttaan tilanteeseen vaikka sen heille rautalangasta vääntäisi. Heille vika on aina siinä, että toiset ovat pinnallisia, selkärangattomia ja kykenemättömiä selvittämään konflikteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te mukasosiaaliset ja ihanat ihmiset edes näyttelette ystävyyttä niiden kanssa, joista ette oikeasti välitä. Ihmiset on teille vain numeroita facebookin kaverilistalla, mistä voitte ylpeillä. Aitoa välittämista teillä ei ole. Heitätte vaikeuksien tullessa ihmiset nurkkaan, ettekä välitä, ettekä ota mitään vastuuta siitä, että olette antaneet ymmärtää olevanne hyviä ystäviä. Hävetkää nyt hyvät ihmiset vähäsen käytöstänne.

Näitä kommentteja lukiessani mietin itsekin sitä, että selvästikään kaikilla ihmisillä ei ole kykyä olla toisten ystäviä, vaan heille toiset ihmiset ovat ainoastaan hetken huvia.

Toki sen ymmärtää, että pitkäkin ystävyys voidaan päättää, jos monet asiat ovat olleet pielessä pitkään. Ennen sitä pitäisi kuitenkin yrittää selvittää ja korjata asioita puolin ja toisin, jos kyse oikeasti on tärkeästä ystävyydestä.

Rajattomille ihmiselle tiedoksi: on muitakin vaihtoehtoja kuin aina niellä kaikki harmituksenaiheensa konfliktin pelossa ja sitten lopuksi ladata kaikki kaunat vuosien takaa esiin sillä tavalla, että varmasti saa loukattua toista mahdollisimman pahasti. Ihmissuhteissa on mahdollista myös toimia jämäkästi ja pitää omia puoliaan niin, ettei tahallaan kävele toisten yli.

Näiden ihmisten jämäkkyyden opettelu alkaakin usein siitä, että irtautuvat aikaisemmista, kuormittavista ihmissuhteistaan ja alkavat rakentaa uusia tasapainoisemmalle pohjalle. Se on sitä rajanvetoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te mukasosiaaliset ja ihanat ihmiset edes näyttelette ystävyyttä niiden kanssa, joista ette oikeasti välitä. Ihmiset on teille vain numeroita facebookin kaverilistalla, mistä voitte ylpeillä. Aitoa välittämista teillä ei ole. Heitätte vaikeuksien tullessa ihmiset nurkkaan, ettekä välitä, ettekä ota mitään vastuuta siitä, että olette antaneet ymmärtää olevanne hyviä ystäviä. Hävetkää nyt hyvät ihmiset vähäsen käytöstänne.

Näitä kommentteja lukiessani mietin itsekin sitä, että selvästikään kaikilla ihmisillä ei ole kykyä olla toisten ystäviä, vaan heille toiset ihmiset ovat ainoastaan hetken huvia.

Toki sen ymmärtää, että pitkäkin ystävyys voidaan päättää, jos monet asiat ovat olleet pielessä pitkään. Ennen sitä pitäisi kuitenkin yrittää selvittää ja korjata asioita puolin ja toisin, jos kyse oikeasti on tärkeästä ystävyydestä.

Rajattomille ihmiselle tiedoksi: on muitakin vaihtoehtoja kuin aina niellä kaikki harmituksenaiheensa konfliktin pelossa ja sitten lopuksi ladata kaikki kaunat vuosien takaa esiin sillä tavalla, että varmasti saa loukattua toista mahdollisimman pahasti. Ihmissuhteissa on mahdollista myös toimia jämäkästi ja pitää omia puoliaan niin, ettei tahallaan kävele toisten yli.

Mä taas olen tätä lukiessani tullut käsitykseen, että joillakin ihmisillä ei tosiaankaan ole kykyä ymmärtää sitä, että toista ihmistä ei saa kohtuuttomasti kuormittaa omilla ongelmillaan. Että jotkut ihmiset vain vaativat ja vaativat muilta eikä heidän kanssaan kannata jäädä ongelmia selvittämään, koska he eivät nää omaa osuuttaan tilanteeseen vaikka sen heille rautalangasta vääntäisi. Heille vika on aina siinä, että toiset ovat pinnallisia, selkärangattomia ja kykenemättömiä selvittämään konflikteja.

Kolahtiko? Puolustautumisestasi päätellen kyllä. Jos olisit sinut omat toimintasi kanssa, et kokisi tarvetta tuolla tavalla kiukkuisesti hyökkäämällä puolustella sitä, vaan jättäisit eri mieltä olevien kommentit omaan arvoonsa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi te mukasosiaaliset ja ihanat ihmiset edes näyttelette ystävyyttä niiden kanssa, joista ette oikeasti välitä. Ihmiset on teille vain numeroita facebookin kaverilistalla, mistä voitte ylpeillä. Aitoa välittämista teillä ei ole. Heitätte vaikeuksien tullessa ihmiset nurkkaan, ettekä välitä, ettekä ota mitään vastuuta siitä, että olette antaneet ymmärtää olevanne hyviä ystäviä. Hävetkää nyt hyvät ihmiset vähäsen käytöstänne.

Entä jos sillä toisella ihmisellä on itsellään vaikeuksia eikä voimia vastata toisen loputtomaan ystävyydennälkään?