Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Mua ihmetyttää selitysten tarpeet. Syy suhteen päättymiseen on joko se, että olet tehnyt jotain väärin, tai se, että toista ei enää kiinnosta pitää yhteyttä. Jos et ole tehnyt mitään väärin (tehnyt ohareita, jättänyt velkojasi maksamatta, ollut rahaa edellyttävissä jutuissa siivelläeläjä, jatkuvasti negatiivinen tai valittanut asioista, tivannut toiselta asioita, joista hän ei halua sinulle kertoa, soitellut tai viestitellyt selvästi useammin kuin hän, nimitellyt, haukkunut, puhunut pahaa selän takana, levitellyt toisen asioita kolmansille osapuolille, käyttäytynyt aggressiivisesti tai kuin uhmaikäinen tms ) , syy on siinä toisessa (seurasi ei enää kiinnosta) . Mä en ole koskaan tarvinnut mitään selityksiä, koska tiedän ihan hyvin, mitä olen itse tehnyt. Jos en mielestäni ole tehnyt mitään väärin, silloin toista ei vaan enää kiinnosta mun seurani. Jos toista ei enää kiinnosta seurani, asia on ihan ok. En mä koe tarvetta roikkua väkisin kenessäkään.

Vierailija kirjoitti:

Mua ihmetyttää selitysten tarpeet. Syy suhteen päättymiseen on joko se, että olet tehnyt jotain väärin, tai se, että toista ei enää kiinnosta pitää yhteyttä. Jos et ole tehnyt mitään väärin (tehnyt ohareita, jättänyt velkojasi maksamatta, ollut rahaa edellyttävissä jutuissa siivelläeläjä, jatkuvasti negatiivinen tai valittanut asioista, tivannut toiselta asioita, joista hän ei halua sinulle kertoa, soitellut tai viestitellyt selvästi useammin kuin hän, nimitellyt, haukkunut, puhunut pahaa selän takana, levitellyt toisen asioita kolmansille osapuolille, käyttäytynyt aggressiivisesti tai kuin uhmaikäinen tms ) , syy on siinä toisessa (seurasi ei enää kiinnosta) . Mä en ole koskaan tarvinnut mitään selityksiä, koska tiedän ihan hyvin, mitä olen itse tehnyt. Jos en mielestäni ole tehnyt mitään väärin, silloin toista ei vaan enää kiinnosta mun seurani. Jos toista ei enää kiinnosta seurani, asia on ihan ok. En mä koe tarvetta roikkua väkisin kenessäkään.

Mut eihän toi "väärin"-lista ole mitenkään absoluuttinen. ;) Eli eihän joku voi tietää, että toinen kihisee kiukusta asiasta x, jos se toiselle on normaalia. Jos nyt ei kuitenkaan ole kyse mistään ihan ilmeisistä asioista kuten haistatteluista toiselle tai toisen haukkumisesta. 

Toisaalta joskus kyllä haukkuminenkin on tarpeen, jos sitä sellaiseksi voi sanoa, koska jos toinen on tehnyt jotakin pahaa, niin kyllähän siitä helposti tulee mainittua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ihmetyttää selitysten tarpeet. Syy suhteen päättymiseen on joko se, että olet tehnyt jotain väärin, tai se, että toista ei enää kiinnosta pitää yhteyttä. Jos et ole tehnyt mitään väärin (tehnyt ohareita, jättänyt velkojasi maksamatta, ollut rahaa edellyttävissä jutuissa siivelläeläjä, jatkuvasti negatiivinen tai valittanut asioista, tivannut toiselta asioita, joista hän ei halua sinulle kertoa, soitellut tai viestitellyt selvästi useammin kuin hän, nimitellyt, haukkunut, puhunut pahaa selän takana, levitellyt toisen asioita kolmansille osapuolille, käyttäytynyt aggressiivisesti tai kuin uhmaikäinen tms ) , syy on siinä toisessa (seurasi ei enää kiinnosta) . Mä en ole koskaan tarvinnut mitään selityksiä, koska tiedän ihan hyvin, mitä olen itse tehnyt. Jos en mielestäni ole tehnyt mitään väärin, silloin toista ei vaan enää kiinnosta mun seurani. Jos toista ei enää kiinnosta seurani, asia on ihan ok. En mä koe tarvetta roikkua väkisin kenessäkään.

Mut eihän toi "väärin"-lista ole mitenkään absoluuttinen. ;) Eli eihän joku voi tietää, että toinen kihisee kiukusta asiasta x, jos se toiselle on normaalia. Jos nyt ei kuitenkaan ole kyse mistään ihan ilmeisistä asioista kuten haistatteluista toiselle tai toisen haukkumisesta. 

Toisaalta joskus kyllä haukkuminenkin on tarpeen, jos sitä sellaiseksi voi sanoa, koska jos toinen on tehnyt jotakin pahaa, niin kyllähän siitä helposti tulee mainittua.

Minulta päättyi kerran ystävyyssuhde sen takia, että koin itselläni olevan yksinkertaisesti liian heikot sosiaaliset taidot ja voimavarat sillä hetkellä kyseisen ihmisen kanssa toimimiseen. Kyllä tässä tapauksessa se on paljon enemmän minun häpeäni kuin tämän toisen osapuolen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset toimikoon miten haluavat (tai no, eihän se monesti mitenkään toivottavaa ole), mutta loppukaneetti "tämä on ihan ok" vie usein pohjaa ihmisten selityksiltä. En tiedä, mihin käytöksen kultaiseen kirjaan tässä vetoaisin tai mistä vastaavasti he sen "ok:nsa" ovat löytäneet, mutta aika monet ihmisten tempauksista ovat heille itselleen helppoja ja mukavia, eikä ole kyse missään määrin siitä, että kys. toimintatapa olisi oikein kaikkia kohtaan, oikeudenmukaista ja mahdollisimman miellyttävällä tavalla toteutettu. Tässä kohdin siis peräänkuuluttaisin sitä, että kykenisi olemaan itsekriittinen, analysoimaan itseään ja toteamaan, että juu, ei ollut mukavasti tehty, mutta teinpä niin silti ja teen jatkossakin tarvittaessa - tai ehkä jopa kykenisi miettimään, että niin, voisihan tämän toisinkin tehdä, vaikka vaivaa vaatisikin enemmän. Jostain syystä ihmiset haluavat mustasta usein valkoista. Harvempi haluaa myöntää, että esim. loukkasi toista, koska oma mukavuus oli tärkeämpää. 

Edelleen eri mieltä. Rajattomat ihmiset vaativat, että toisten on jatkuvasti joustettava omasta mukavuudestaan heitä miellyttääkseen - mutta kun ei ole.

Minun ei tarvitse selittää, miksi teen elämässäni tiettyjä ratkaisuja. Minun ei tarvitse laittaa jokaisen ihmisen tarpeita omien tarpeitteni edelle. Minun ei tarvitse kokea syyllisyyttä tai pyytää anteeksi, jos minulta halutaan asioita joita en voi tarjota.

Teen kompromisseja, joustan ja ajattelen muita lukemattomissa tilanteissa. Minun ei tarvitse syyllistyä siitä, etten tee sitä aina, kun joku keksii minulta sitä pyytää.

Minun mielestäni puhut pitkälti eri asioista. Mutta mitä tulee kompromisseihin, niin ajattelet varmaankin, että teet niitä silloin, kun sinulle se sopii - ja pidät sitä varmaankin ihan ok:na. Itse en näe edes valtiollisella tasolla kompromisseja näin. Kompromissit ovat usein tilanteita, joista kukaan ei erityisemmin pidä, mutta niihin on vain suostuttava yhteisen hyvän ja isomman kokonaisuuden nimissä.

Mitä tulee "rajattomiin" ihmisiin, niin itse asiassa "rajattomat" ihmiset joustavat itse liikaa. Mutta mihin nyt sitten vetää raja ja mihin ei... Omasta mielestäni korrekti ja kohtelias ihminen huomioi myös toiset, tarkastelee asioita toisten näkökulmasta eikä junttaa vain minäminää. Oli tähän mitään tosiasiallista velvollisuutta tai ei - pakkohan ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja.

Ainahan sinä voit myös toimia, miten haluat, mutta ei ehkä kannata sen jälkeen sanoa, että ah minä olen niin mukava ihminen. Sillä niitäkin löytyy, jotka kykenevät huomioimaan muitakin kuin itsensä. 

Henkilö A vaatii että hänen tarpeisiinsa vastataan.

Henkilö B ei kykene tarpeisiin vastaamaan.

Kumman tässä siis täytyy "huomioida toiset ja tarkastella asioita toisen näkökulmasta?" Kumpi "junttaa minäminää?"

Nyt myönnän, että menee piikittelyn puolelle, koska alkaa hermostuttamaan selvästi toisten rajoja kunnioittamattoman ihmisen jankutus. Jos henkilöltä A ihmiset ympärillä kaikkoavat ja henkilöllä B on paljon sekä elinikäisiä että uusia lämpimiä ihmissuhteita, voisiko siinä piillä osa totuutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset toimikoon miten haluavat (tai no, eihän se monesti mitenkään toivottavaa ole), mutta loppukaneetti "tämä on ihan ok" vie usein pohjaa ihmisten selityksiltä. En tiedä, mihin käytöksen kultaiseen kirjaan tässä vetoaisin tai mistä vastaavasti he sen "ok:nsa" ovat löytäneet, mutta aika monet ihmisten tempauksista ovat heille itselleen helppoja ja mukavia, eikä ole kyse missään määrin siitä, että kys. toimintatapa olisi oikein kaikkia kohtaan, oikeudenmukaista ja mahdollisimman miellyttävällä tavalla toteutettu. Tässä kohdin siis peräänkuuluttaisin sitä, että kykenisi olemaan itsekriittinen, analysoimaan itseään ja toteamaan, että juu, ei ollut mukavasti tehty, mutta teinpä niin silti ja teen jatkossakin tarvittaessa - tai ehkä jopa kykenisi miettimään, että niin, voisihan tämän toisinkin tehdä, vaikka vaivaa vaatisikin enemmän. Jostain syystä ihmiset haluavat mustasta usein valkoista. Harvempi haluaa myöntää, että esim. loukkasi toista, koska oma mukavuus oli tärkeämpää. 

Edelleen eri mieltä. Rajattomat ihmiset vaativat, että toisten on jatkuvasti joustettava omasta mukavuudestaan heitä miellyttääkseen - mutta kun ei ole.

Minun ei tarvitse selittää, miksi teen elämässäni tiettyjä ratkaisuja. Minun ei tarvitse laittaa jokaisen ihmisen tarpeita omien tarpeitteni edelle. Minun ei tarvitse kokea syyllisyyttä tai pyytää anteeksi, jos minulta halutaan asioita joita en voi tarjota.

Teen kompromisseja, joustan ja ajattelen muita lukemattomissa tilanteissa. Minun ei tarvitse syyllistyä siitä, etten tee sitä aina, kun joku keksii minulta sitä pyytää.

Minun mielestäni puhut pitkälti eri asioista. Mutta mitä tulee kompromisseihin, niin ajattelet varmaankin, että teet niitä silloin, kun sinulle se sopii - ja pidät sitä varmaankin ihan ok:na. Itse en näe edes valtiollisella tasolla kompromisseja näin. Kompromissit ovat usein tilanteita, joista kukaan ei erityisemmin pidä, mutta niihin on vain suostuttava yhteisen hyvän ja isomman kokonaisuuden nimissä.

Mitä tulee "rajattomiin" ihmisiin, niin itse asiassa "rajattomat" ihmiset joustavat itse liikaa. Mutta mihin nyt sitten vetää raja ja mihin ei... Omasta mielestäni korrekti ja kohtelias ihminen huomioi myös toiset, tarkastelee asioita toisten näkökulmasta eikä junttaa vain minäminää. Oli tähän mitään tosiasiallista velvollisuutta tai ei - pakkohan ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja.

Ainahan sinä voit myös toimia, miten haluat, mutta ei ehkä kannata sen jälkeen sanoa, että ah minä olen niin mukava ihminen. Sillä niitäkin löytyy, jotka kykenevät huomioimaan muitakin kuin itsensä. 

Henkilö A vaatii että hänen tarpeisiinsa vastataan.

Henkilö B ei kykene tarpeisiin vastaamaan.

Kumman tässä siis täytyy "huomioida toiset ja tarkastella asioita toisen näkökulmasta?" Kumpi "junttaa minäminää?"

Nyt myönnän, että menee piikittelyn puolelle, koska alkaa hermostuttamaan selvästi toisten rajoja kunnioittamattoman ihmisen jankutus. Jos henkilöltä A ihmiset ympärillä kaikkoavat ja henkilöllä B on paljon sekä elinikäisiä että uusia lämpimiä ihmissuhteita, voisiko siinä piillä osa totuutta?

Jos henkilö B toimii aina miten sattuu muita kohtaan, niin hän ei ole kiva tyyppi, vaikka hänellä olisi kuinka laaja sosiaalinen verkosto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset toimikoon miten haluavat (tai no, eihän se monesti mitenkään toivottavaa ole), mutta loppukaneetti "tämä on ihan ok" vie usein pohjaa ihmisten selityksiltä. En tiedä, mihin käytöksen kultaiseen kirjaan tässä vetoaisin tai mistä vastaavasti he sen "ok:nsa" ovat löytäneet, mutta aika monet ihmisten tempauksista ovat heille itselleen helppoja ja mukavia, eikä ole kyse missään määrin siitä, että kys. toimintatapa olisi oikein kaikkia kohtaan, oikeudenmukaista ja mahdollisimman miellyttävällä tavalla toteutettu. Tässä kohdin siis peräänkuuluttaisin sitä, että kykenisi olemaan itsekriittinen, analysoimaan itseään ja toteamaan, että juu, ei ollut mukavasti tehty, mutta teinpä niin silti ja teen jatkossakin tarvittaessa - tai ehkä jopa kykenisi miettimään, että niin, voisihan tämän toisinkin tehdä, vaikka vaivaa vaatisikin enemmän. Jostain syystä ihmiset haluavat mustasta usein valkoista. Harvempi haluaa myöntää, että esim. loukkasi toista, koska oma mukavuus oli tärkeämpää. 

Edelleen eri mieltä. Rajattomat ihmiset vaativat, että toisten on jatkuvasti joustettava omasta mukavuudestaan heitä miellyttääkseen - mutta kun ei ole.

Minun ei tarvitse selittää, miksi teen elämässäni tiettyjä ratkaisuja. Minun ei tarvitse laittaa jokaisen ihmisen tarpeita omien tarpeitteni edelle. Minun ei tarvitse kokea syyllisyyttä tai pyytää anteeksi, jos minulta halutaan asioita joita en voi tarjota.

Teen kompromisseja, joustan ja ajattelen muita lukemattomissa tilanteissa. Minun ei tarvitse syyllistyä siitä, etten tee sitä aina, kun joku keksii minulta sitä pyytää.

Minun mielestäni puhut pitkälti eri asioista. Mutta mitä tulee kompromisseihin, niin ajattelet varmaankin, että teet niitä silloin, kun sinulle se sopii - ja pidät sitä varmaankin ihan ok:na. Itse en näe edes valtiollisella tasolla kompromisseja näin. Kompromissit ovat usein tilanteita, joista kukaan ei erityisemmin pidä, mutta niihin on vain suostuttava yhteisen hyvän ja isomman kokonaisuuden nimissä.

Mitä tulee "rajattomiin" ihmisiin, niin itse asiassa "rajattomat" ihmiset joustavat itse liikaa. Mutta mihin nyt sitten vetää raja ja mihin ei... Omasta mielestäni korrekti ja kohtelias ihminen huomioi myös toiset, tarkastelee asioita toisten näkökulmasta eikä junttaa vain minäminää. Oli tähän mitään tosiasiallista velvollisuutta tai ei - pakkohan ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja.

Ainahan sinä voit myös toimia, miten haluat, mutta ei ehkä kannata sen jälkeen sanoa, että ah minä olen niin mukava ihminen. Sillä niitäkin löytyy, jotka kykenevät huomioimaan muitakin kuin itsensä. 

Henkilö A vaatii että hänen tarpeisiinsa vastataan.

Henkilö B ei kykene tarpeisiin vastaamaan.

Kumman tässä siis täytyy "huomioida toiset ja tarkastella asioita toisen näkökulmasta?" Kumpi "junttaa minäminää?"

Nyt myönnän, että menee piikittelyn puolelle, koska alkaa hermostuttamaan selvästi toisten rajoja kunnioittamattoman ihmisen jankutus. Jos henkilöltä A ihmiset ympärillä kaikkoavat ja henkilöllä B on paljon sekä elinikäisiä että uusia lämpimiä ihmissuhteita, voisiko siinä piillä osa totuutta?

Jos henkilö B toimii aina miten sattuu muita kohtaan, niin hän ei ole kiva tyyppi, vaikka hänellä olisi kuinka laaja sosiaalinen verkosto.

Ja jos henkilö A toimii aina vaativasti ja painostaen, hänkään ei ole kiva tyyppi. Tasapeli, ystävyyttä ei syntynyt ja molemmat jatkakoon tahoillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ihmetyttää selitysten tarpeet. Syy suhteen päättymiseen on joko se, että olet tehnyt jotain väärin, tai se, että toista ei enää kiinnosta pitää yhteyttä. Jos et ole tehnyt mitään väärin (tehnyt ohareita, jättänyt velkojasi maksamatta, ollut rahaa edellyttävissä jutuissa siivelläeläjä, jatkuvasti negatiivinen tai valittanut asioista, tivannut toiselta asioita, joista hän ei halua sinulle kertoa, soitellut tai viestitellyt selvästi useammin kuin hän, nimitellyt, haukkunut, puhunut pahaa selän takana, levitellyt toisen asioita kolmansille osapuolille, käyttäytynyt aggressiivisesti tai kuin uhmaikäinen tms ) , syy on siinä toisessa (seurasi ei enää kiinnosta) . Mä en ole koskaan tarvinnut mitään selityksiä, koska tiedän ihan hyvin, mitä olen itse tehnyt. Jos en mielestäni ole tehnyt mitään väärin, silloin toista ei vaan enää kiinnosta mun seurani. Jos toista ei enää kiinnosta seurani, asia on ihan ok. En mä koe tarvetta roikkua väkisin kenessäkään.

Mut eihän toi "väärin"-lista ole mitenkään absoluuttinen. ;) Eli eihän joku voi tietää, että toinen kihisee kiukusta asiasta x, jos se toiselle on normaalia. Jos nyt ei kuitenkaan ole kyse mistään ihan ilmeisistä asioista kuten haistatteluista toiselle tai toisen haukkumisesta. 

Toisaalta joskus kyllä haukkuminenkin on tarpeen, jos sitä sellaiseksi voi sanoa, koska jos toinen on tehnyt jotakin pahaa, niin kyllähän siitä helposti tulee mainittua.

Tms listan lopussa on lyhenne sanoista "tai muuta sellaista"

Mutta mitä sillä siltikään on merkitystä? Eihän se tieto syystä muuta mitään enää miksikään. Suhde on ohi ja kumpikin jatkaa elämässä eteenpäin.

Jos sun mielestä haukkuminen on ok, älä nyt kuitenkaan oleta, että se on kaikkien mielestä ok. Jos olet haukkunut jotain ( vaikka siihen olisi ehkä ollut aihettakin ) , olet silloin heittänyt pallon suhteenne jatkumisesta tälle toiselle. Ja hyväksyt sen päätöksen, minkä hän tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset toimikoon miten haluavat (tai no, eihän se monesti mitenkään toivottavaa ole), mutta loppukaneetti "tämä on ihan ok" vie usein pohjaa ihmisten selityksiltä. En tiedä, mihin käytöksen kultaiseen kirjaan tässä vetoaisin tai mistä vastaavasti he sen "ok:nsa" ovat löytäneet, mutta aika monet ihmisten tempauksista ovat heille itselleen helppoja ja mukavia, eikä ole kyse missään määrin siitä, että kys. toimintatapa olisi oikein kaikkia kohtaan, oikeudenmukaista ja mahdollisimman miellyttävällä tavalla toteutettu. Tässä kohdin siis peräänkuuluttaisin sitä, että kykenisi olemaan itsekriittinen, analysoimaan itseään ja toteamaan, että juu, ei ollut mukavasti tehty, mutta teinpä niin silti ja teen jatkossakin tarvittaessa - tai ehkä jopa kykenisi miettimään, että niin, voisihan tämän toisinkin tehdä, vaikka vaivaa vaatisikin enemmän. Jostain syystä ihmiset haluavat mustasta usein valkoista. Harvempi haluaa myöntää, että esim. loukkasi toista, koska oma mukavuus oli tärkeämpää. 

Edelleen eri mieltä. Rajattomat ihmiset vaativat, että toisten on jatkuvasti joustettava omasta mukavuudestaan heitä miellyttääkseen - mutta kun ei ole.

Minun ei tarvitse selittää, miksi teen elämässäni tiettyjä ratkaisuja. Minun ei tarvitse laittaa jokaisen ihmisen tarpeita omien tarpeitteni edelle. Minun ei tarvitse kokea syyllisyyttä tai pyytää anteeksi, jos minulta halutaan asioita joita en voi tarjota.

Teen kompromisseja, joustan ja ajattelen muita lukemattomissa tilanteissa. Minun ei tarvitse syyllistyä siitä, etten tee sitä aina, kun joku keksii minulta sitä pyytää.

Minun mielestäni puhut pitkälti eri asioista. Mutta mitä tulee kompromisseihin, niin ajattelet varmaankin, että teet niitä silloin, kun sinulle se sopii - ja pidät sitä varmaankin ihan ok:na. Itse en näe edes valtiollisella tasolla kompromisseja näin. Kompromissit ovat usein tilanteita, joista kukaan ei erityisemmin pidä, mutta niihin on vain suostuttava yhteisen hyvän ja isomman kokonaisuuden nimissä.

Mitä tulee "rajattomiin" ihmisiin, niin itse asiassa "rajattomat" ihmiset joustavat itse liikaa. Mutta mihin nyt sitten vetää raja ja mihin ei... Omasta mielestäni korrekti ja kohtelias ihminen huomioi myös toiset, tarkastelee asioita toisten näkökulmasta eikä junttaa vain minäminää. Oli tähän mitään tosiasiallista velvollisuutta tai ei - pakkohan ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja.

Ainahan sinä voit myös toimia, miten haluat, mutta ei ehkä kannata sen jälkeen sanoa, että ah minä olen niin mukava ihminen. Sillä niitäkin löytyy, jotka kykenevät huomioimaan muitakin kuin itsensä. 

Henkilö A vaatii että hänen tarpeisiinsa vastataan.

Henkilö B ei kykene tarpeisiin vastaamaan.

Kumman tässä siis täytyy "huomioida toiset ja tarkastella asioita toisen näkökulmasta?" Kumpi "junttaa minäminää?"

Nyt myönnän, että menee piikittelyn puolelle, koska alkaa hermostuttamaan selvästi toisten rajoja kunnioittamattoman ihmisen jankutus. Jos henkilöltä A ihmiset ympärillä kaikkoavat ja henkilöllä B on paljon sekä elinikäisiä että uusia lämpimiä ihmissuhteita, voisiko siinä piillä osa totuutta?

Jos henkilö B toimii aina miten sattuu muita kohtaan, niin hän ei ole kiva tyyppi, vaikka hänellä olisi kuinka laaja sosiaalinen verkosto.

Ja jos henkilö A toimii aina vaativasti ja painostaen, hänkään ei ole kiva tyyppi. Tasapeli, ystävyyttä ei syntynyt ja molemmat jatkakoon tahoillaan.

Määrittele käsitteet vaativasti ja painostaen. Ovatko ne sinulle esimerkiksi sitä, että toinen osapuoli toivoo toisen vastaavan viesteihin päivän kahden sisällä ja haluaisi toisinaan nähdäkin? Jotkut ihmiset ovat sellaisia, että he mielellään panostavat ihmissuhteisiin alussa, mutta tämän jälkeen olettavat, ettei enää toiseen pahemmin ajatuksia tarvitse uhrata, jos ystävyys kerran on jo syntynyt. Yleensä tällaisilla tyypeillä riittää tuttavia, mutta eivät he välttämättä mitään kovin mukavaa seuraa pidemmän päälle ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset toimikoon miten haluavat (tai no, eihän se monesti mitenkään toivottavaa ole), mutta loppukaneetti "tämä on ihan ok" vie usein pohjaa ihmisten selityksiltä. En tiedä, mihin käytöksen kultaiseen kirjaan tässä vetoaisin tai mistä vastaavasti he sen "ok:nsa" ovat löytäneet, mutta aika monet ihmisten tempauksista ovat heille itselleen helppoja ja mukavia, eikä ole kyse missään määrin siitä, että kys. toimintatapa olisi oikein kaikkia kohtaan, oikeudenmukaista ja mahdollisimman miellyttävällä tavalla toteutettu. Tässä kohdin siis peräänkuuluttaisin sitä, että kykenisi olemaan itsekriittinen, analysoimaan itseään ja toteamaan, että juu, ei ollut mukavasti tehty, mutta teinpä niin silti ja teen jatkossakin tarvittaessa - tai ehkä jopa kykenisi miettimään, että niin, voisihan tämän toisinkin tehdä, vaikka vaivaa vaatisikin enemmän. Jostain syystä ihmiset haluavat mustasta usein valkoista. Harvempi haluaa myöntää, että esim. loukkasi toista, koska oma mukavuus oli tärkeämpää. 

Edelleen eri mieltä. Rajattomat ihmiset vaativat, että toisten on jatkuvasti joustettava omasta mukavuudestaan heitä miellyttääkseen - mutta kun ei ole.

Minun ei tarvitse selittää, miksi teen elämässäni tiettyjä ratkaisuja. Minun ei tarvitse laittaa jokaisen ihmisen tarpeita omien tarpeitteni edelle. Minun ei tarvitse kokea syyllisyyttä tai pyytää anteeksi, jos minulta halutaan asioita joita en voi tarjota.

Teen kompromisseja, joustan ja ajattelen muita lukemattomissa tilanteissa. Minun ei tarvitse syyllistyä siitä, etten tee sitä aina, kun joku keksii minulta sitä pyytää.

Minun mielestäni puhut pitkälti eri asioista. Mutta mitä tulee kompromisseihin, niin ajattelet varmaankin, että teet niitä silloin, kun sinulle se sopii - ja pidät sitä varmaankin ihan ok:na. Itse en näe edes valtiollisella tasolla kompromisseja näin. Kompromissit ovat usein tilanteita, joista kukaan ei erityisemmin pidä, mutta niihin on vain suostuttava yhteisen hyvän ja isomman kokonaisuuden nimissä.

Mitä tulee "rajattomiin" ihmisiin, niin itse asiassa "rajattomat" ihmiset joustavat itse liikaa. Mutta mihin nyt sitten vetää raja ja mihin ei... Omasta mielestäni korrekti ja kohtelias ihminen huomioi myös toiset, tarkastelee asioita toisten näkökulmasta eikä junttaa vain minäminää. Oli tähän mitään tosiasiallista velvollisuutta tai ei - pakkohan ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja.

Ainahan sinä voit myös toimia, miten haluat, mutta ei ehkä kannata sen jälkeen sanoa, että ah minä olen niin mukava ihminen. Sillä niitäkin löytyy, jotka kykenevät huomioimaan muitakin kuin itsensä. 

Henkilö A vaatii että hänen tarpeisiinsa vastataan.

Henkilö B ei kykene tarpeisiin vastaamaan.

Kumman tässä siis täytyy "huomioida toiset ja tarkastella asioita toisen näkökulmasta?" Kumpi "junttaa minäminää?"

Nyt myönnän, että menee piikittelyn puolelle, koska alkaa hermostuttamaan selvästi toisten rajoja kunnioittamattoman ihmisen jankutus. Jos henkilöltä A ihmiset ympärillä kaikkoavat ja henkilöllä B on paljon sekä elinikäisiä että uusia lämpimiä ihmissuhteita, voisiko siinä piillä osa totuutta?

Vaatii ja vaatii, kai nyt tavalliset käytöstavat tiedät? Ja miten vuorovaikutus hoidetaan kunnialla läpi? Onhan näihinkin kaikenlaisia oppaita. 

Minun mielestäni ylipäänsäkään ihmisten subjektiivisilla haluilla ei ole mitään merkitystä, vaan nimenomaan sillä, miten pitäisi toimia. 

Ehkäpä siltä A:lta ei kaikkoakaan ihmiset ympäriltä, vaikka niin haluat kuvitella. 

Mjooh, kyllä itse olen ainakin koittanut jopa yliymmärtää esim. masentuneen mielenmaailmaa ja näkökulmaa. Että ei se nyt vaan voi vastata, kun on niin sairas. Ja kyllä se nyt valehteleekin, kun on niin epävakaa. Helppoa kai sinällään olisi todeta, että paskan möivät, heippa. Myönnettävä tosin on, että joskus sekin on ihan inhimillinen ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ihmetyttää selitysten tarpeet. Syy suhteen päättymiseen on joko se, että olet tehnyt jotain väärin, tai se, että toista ei enää kiinnosta pitää yhteyttä. Jos et ole tehnyt mitään väärin (tehnyt ohareita, jättänyt velkojasi maksamatta, ollut rahaa edellyttävissä jutuissa siivelläeläjä, jatkuvasti negatiivinen tai valittanut asioista, tivannut toiselta asioita, joista hän ei halua sinulle kertoa, soitellut tai viestitellyt selvästi useammin kuin hän, nimitellyt, haukkunut, puhunut pahaa selän takana, levitellyt toisen asioita kolmansille osapuolille, käyttäytynyt aggressiivisesti tai kuin uhmaikäinen tms ) , syy on siinä toisessa (seurasi ei enää kiinnosta) . Mä en ole koskaan tarvinnut mitään selityksiä, koska tiedän ihan hyvin, mitä olen itse tehnyt. Jos en mielestäni ole tehnyt mitään väärin, silloin toista ei vaan enää kiinnosta mun seurani. Jos toista ei enää kiinnosta seurani, asia on ihan ok. En mä koe tarvetta roikkua väkisin kenessäkään.

Mut eihän toi "väärin"-lista ole mitenkään absoluuttinen. ;) Eli eihän joku voi tietää, että toinen kihisee kiukusta asiasta x, jos se toiselle on normaalia. Jos nyt ei kuitenkaan ole kyse mistään ihan ilmeisistä asioista kuten haistatteluista toiselle tai toisen haukkumisesta. 

Toisaalta joskus kyllä haukkuminenkin on tarpeen, jos sitä sellaiseksi voi sanoa, koska jos toinen on tehnyt jotakin pahaa, niin kyllähän siitä helposti tulee mainittua.

Tms listan lopussa on lyhenne sanoista "tai muuta sellaista"

Mutta mitä sillä siltikään on merkitystä? Eihän se tieto syystä muuta mitään enää miksikään. Suhde on ohi ja kumpikin jatkaa elämässä eteenpäin.

Jos sun mielestä haukkuminen on ok, älä nyt kuitenkaan oleta, että se on kaikkien mielestä ok. Jos olet haukkunut jotain ( vaikka siihen olisi ehkä ollut aihettakin ) , olet silloin heittänyt pallon suhteenne jatkumisesta tälle toiselle. Ja hyväksyt sen päätöksen, minkä hän tekee.

Joo, lyhenne on tuttu, kuten varmasti monelle muullekin. Mutta se ei muuta kommenttiani. Vaikka arvailisi miten ja kuinka listaa, niin ei päästä mihinkään totuuteen. Minun listani voi olla aivan erilainen kuin toisen. 

Haukkuminen ei ole ok, mutta yritin ilmaista, että kritisointi on. Jos siis sinusta sekin on haukkumista, niin yritä nyt silti ymmärtää, että kaikkien mielestä se ei ole, vaan täysin kohtuullista toimintaa tarvittaessa. Ei kai kukaan voi olettaa, että jos kritisointiin on aihetta, niin silloin olen jo heittänyt pallon toiselle suhteen jatkumisesta?

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Itse näen toisenlaisen keskustelun sieluni silmin.

-Valehtelit sitten, miksi?

-No minusta se ei ollut valehtelua. Sanoin että minulla on muuta menoa ja menoa se on sekin että järjestin aikaa olla yksin ja lukea kirjaa kotona.

-Olisit sanonut että haluat olla yksin. Ei se mitään, että ei olla nähty kuukauteen. Olisit vain sanonut että luet mieluummin kirjaa kuin olet minun kanssani.

-Juuri siksi en sanonut kun tiesin että syyllistäisit

-Mitä syyllistämistä se on että puhuu suoraan? Kyllä sinunkin pitäisi miettiä joskus velvollisuuksia muita kohtaan eikä aina olla että minäminäminä.

- Hyvä on. Olen nyt miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en halua jatkaa kaveruuttamme. Minulla on ollut raskas vuosi, kun useampi läheinen ihminen on menehtynyt. Tässä tilanteessa olen kokenut aiempaa raskaaksi seurasi...en vain jaksa sitä, että näet maailman niin mustana ja juutut kiinni kaikkiin pieniinkin pettymyksiin elämässä ja puhut niistä minulle huomioimatta lainkaan minun tämänhetkistä elämäntilannetta. Ehkä tuo vaikuttaa siihen ettei sinulla oikein ole ystäviä

-Juutun kiinni pettymyksiin? Nyt sinä kyllä syyllistät minua yksinäisyydestäni!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset toimikoon miten haluavat (tai no, eihän se monesti mitenkään toivottavaa ole), mutta loppukaneetti "tämä on ihan ok" vie usein pohjaa ihmisten selityksiltä. En tiedä, mihin käytöksen kultaiseen kirjaan tässä vetoaisin tai mistä vastaavasti he sen "ok:nsa" ovat löytäneet, mutta aika monet ihmisten tempauksista ovat heille itselleen helppoja ja mukavia, eikä ole kyse missään määrin siitä, että kys. toimintatapa olisi oikein kaikkia kohtaan, oikeudenmukaista ja mahdollisimman miellyttävällä tavalla toteutettu. Tässä kohdin siis peräänkuuluttaisin sitä, että kykenisi olemaan itsekriittinen, analysoimaan itseään ja toteamaan, että juu, ei ollut mukavasti tehty, mutta teinpä niin silti ja teen jatkossakin tarvittaessa - tai ehkä jopa kykenisi miettimään, että niin, voisihan tämän toisinkin tehdä, vaikka vaivaa vaatisikin enemmän. Jostain syystä ihmiset haluavat mustasta usein valkoista. Harvempi haluaa myöntää, että esim. loukkasi toista, koska oma mukavuus oli tärkeämpää. 

Edelleen eri mieltä. Rajattomat ihmiset vaativat, että toisten on jatkuvasti joustettava omasta mukavuudestaan heitä miellyttääkseen - mutta kun ei ole.

Minun ei tarvitse selittää, miksi teen elämässäni tiettyjä ratkaisuja. Minun ei tarvitse laittaa jokaisen ihmisen tarpeita omien tarpeitteni edelle. Minun ei tarvitse kokea syyllisyyttä tai pyytää anteeksi, jos minulta halutaan asioita joita en voi tarjota.

Teen kompromisseja, joustan ja ajattelen muita lukemattomissa tilanteissa. Minun ei tarvitse syyllistyä siitä, etten tee sitä aina, kun joku keksii minulta sitä pyytää.

Minun mielestäni puhut pitkälti eri asioista. Mutta mitä tulee kompromisseihin, niin ajattelet varmaankin, että teet niitä silloin, kun sinulle se sopii - ja pidät sitä varmaankin ihan ok:na. Itse en näe edes valtiollisella tasolla kompromisseja näin. Kompromissit ovat usein tilanteita, joista kukaan ei erityisemmin pidä, mutta niihin on vain suostuttava yhteisen hyvän ja isomman kokonaisuuden nimissä.

Mitä tulee "rajattomiin" ihmisiin, niin itse asiassa "rajattomat" ihmiset joustavat itse liikaa. Mutta mihin nyt sitten vetää raja ja mihin ei... Omasta mielestäni korrekti ja kohtelias ihminen huomioi myös toiset, tarkastelee asioita toisten näkökulmasta eikä junttaa vain minäminää. Oli tähän mitään tosiasiallista velvollisuutta tai ei - pakkohan ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja.

Ainahan sinä voit myös toimia, miten haluat, mutta ei ehkä kannata sen jälkeen sanoa, että ah minä olen niin mukava ihminen. Sillä niitäkin löytyy, jotka kykenevät huomioimaan muitakin kuin itsensä. 

Henkilö A vaatii että hänen tarpeisiinsa vastataan.

Henkilö B ei kykene tarpeisiin vastaamaan.

Kumman tässä siis täytyy "huomioida toiset ja tarkastella asioita toisen näkökulmasta?" Kumpi "junttaa minäminää?"

Nyt myönnän, että menee piikittelyn puolelle, koska alkaa hermostuttamaan selvästi toisten rajoja kunnioittamattoman ihmisen jankutus. Jos henkilöltä A ihmiset ympärillä kaikkoavat ja henkilöllä B on paljon sekä elinikäisiä että uusia lämpimiä ihmissuhteita, voisiko siinä piillä osa totuutta?

Vaatii ja vaatii, kai nyt tavalliset käytöstavat tiedät? Ja miten vuorovaikutus hoidetaan kunnialla läpi? Onhan näihinkin kaikenlaisia oppaita. 

Minun mielestäni ylipäänsäkään ihmisten subjektiivisilla haluilla ei ole mitään merkitystä, vaan nimenomaan sillä, miten pitäisi toimia. 

Ehkäpä siltä A:lta ei kaikkoakaan ihmiset ympäriltä, vaikka niin haluat kuvitella. 

Mjooh, kyllä itse olen ainakin koittanut jopa yliymmärtää esim. masentuneen mielenmaailmaa ja näkökulmaa. Että ei se nyt vaan voi vastata, kun on niin sairas. Ja kyllä se nyt valehteleekin, kun on niin epävakaa. Helppoa kai sinällään olisi todeta, että paskan möivät, heippa. Myönnettävä tosin on, että joskus sekin on ihan inhimillinen ratkaisu.

Minustapa juuri ihmisten subjektiivisilla haluilla on merkitystä. Toisaalta siltä pohjalta, jos itse on aina tukahduttanut omat halunsa ja yrittänyt toimia niinkuin "pitäisi ", on ymmärrettävää että harmittaa (käykö pohjimmiltaan kateeksikin?) se, että joku toinen asettaa oman hyvinvointinsa kaiken muun edelle eikä piittaa kyselyistä, vaatimista, syyllistämisestä yms. keinoista , joilla omat halunsa tukahduttava henkilö yrittää saada toisenkin toimimaan samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset toimikoon miten haluavat (tai no, eihän se monesti mitenkään toivottavaa ole), mutta loppukaneetti "tämä on ihan ok" vie usein pohjaa ihmisten selityksiltä. En tiedä, mihin käytöksen kultaiseen kirjaan tässä vetoaisin tai mistä vastaavasti he sen "ok:nsa" ovat löytäneet, mutta aika monet ihmisten tempauksista ovat heille itselleen helppoja ja mukavia, eikä ole kyse missään määrin siitä, että kys. toimintatapa olisi oikein kaikkia kohtaan, oikeudenmukaista ja mahdollisimman miellyttävällä tavalla toteutettu. Tässä kohdin siis peräänkuuluttaisin sitä, että kykenisi olemaan itsekriittinen, analysoimaan itseään ja toteamaan, että juu, ei ollut mukavasti tehty, mutta teinpä niin silti ja teen jatkossakin tarvittaessa - tai ehkä jopa kykenisi miettimään, että niin, voisihan tämän toisinkin tehdä, vaikka vaivaa vaatisikin enemmän. Jostain syystä ihmiset haluavat mustasta usein valkoista. Harvempi haluaa myöntää, että esim. loukkasi toista, koska oma mukavuus oli tärkeämpää. 

Edelleen eri mieltä. Rajattomat ihmiset vaativat, että toisten on jatkuvasti joustettava omasta mukavuudestaan heitä miellyttääkseen - mutta kun ei ole.

Minun ei tarvitse selittää, miksi teen elämässäni tiettyjä ratkaisuja. Minun ei tarvitse laittaa jokaisen ihmisen tarpeita omien tarpeitteni edelle. Minun ei tarvitse kokea syyllisyyttä tai pyytää anteeksi, jos minulta halutaan asioita joita en voi tarjota.

Teen kompromisseja, joustan ja ajattelen muita lukemattomissa tilanteissa. Minun ei tarvitse syyllistyä siitä, etten tee sitä aina, kun joku keksii minulta sitä pyytää.

Minun mielestäni puhut pitkälti eri asioista. Mutta mitä tulee kompromisseihin, niin ajattelet varmaankin, että teet niitä silloin, kun sinulle se sopii - ja pidät sitä varmaankin ihan ok:na. Itse en näe edes valtiollisella tasolla kompromisseja näin. Kompromissit ovat usein tilanteita, joista kukaan ei erityisemmin pidä, mutta niihin on vain suostuttava yhteisen hyvän ja isomman kokonaisuuden nimissä.

Mitä tulee "rajattomiin" ihmisiin, niin itse asiassa "rajattomat" ihmiset joustavat itse liikaa. Mutta mihin nyt sitten vetää raja ja mihin ei... Omasta mielestäni korrekti ja kohtelias ihminen huomioi myös toiset, tarkastelee asioita toisten näkökulmasta eikä junttaa vain minäminää. Oli tähän mitään tosiasiallista velvollisuutta tai ei - pakkohan ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja.

Ainahan sinä voit myös toimia, miten haluat, mutta ei ehkä kannata sen jälkeen sanoa, että ah minä olen niin mukava ihminen. Sillä niitäkin löytyy, jotka kykenevät huomioimaan muitakin kuin itsensä. 

Henkilö A vaatii että hänen tarpeisiinsa vastataan.

Henkilö B ei kykene tarpeisiin vastaamaan.

Kumman tässä siis täytyy "huomioida toiset ja tarkastella asioita toisen näkökulmasta?" Kumpi "junttaa minäminää?"

Nyt myönnän, että menee piikittelyn puolelle, koska alkaa hermostuttamaan selvästi toisten rajoja kunnioittamattoman ihmisen jankutus. Jos henkilöltä A ihmiset ympärillä kaikkoavat ja henkilöllä B on paljon sekä elinikäisiä että uusia lämpimiä ihmissuhteita, voisiko siinä piillä osa totuutta?

Vaatii ja vaatii, kai nyt tavalliset käytöstavat tiedät? Ja miten vuorovaikutus hoidetaan kunnialla läpi? Onhan näihinkin kaikenlaisia oppaita. 

Minun mielestäni ylipäänsäkään ihmisten subjektiivisilla haluilla ei ole mitään merkitystä, vaan nimenomaan sillä, miten pitäisi toimia. 

Ehkäpä siltä A:lta ei kaikkoakaan ihmiset ympäriltä, vaikka niin haluat kuvitella. 

Mjooh, kyllä itse olen ainakin koittanut jopa yliymmärtää esim. masentuneen mielenmaailmaa ja näkökulmaa. Että ei se nyt vaan voi vastata, kun on niin sairas. Ja kyllä se nyt valehteleekin, kun on niin epävakaa. Helppoa kai sinällään olisi todeta, että paskan möivät, heippa. Myönnettävä tosin on, että joskus sekin on ihan inhimillinen ratkaisu.

Minustapa juuri ihmisten subjektiivisilla haluilla on merkitystä. Toisaalta siltä pohjalta, jos itse on aina tukahduttanut omat halunsa ja yrittänyt toimia niinkuin "pitäisi ", on ymmärrettävää että harmittaa (käykö pohjimmiltaan kateeksikin?) se, että joku toinen asettaa oman hyvinvointinsa kaiken muun edelle eikä piittaa kyselyistä, vaatimista, syyllistämisestä yms. keinoista , joilla omat halunsa tukahduttava henkilö yrittää saada toisenkin toimimaan samoin.

Olen eri kirjoittaja. Tuo oli kyllä aikamoinen olkiukko. Toki ihmissuhteissaan voi toimia pelkästään sillä rajapinnalla, että nipinnapin onnistuu välttämään vankilan, mutta silloin ei kyllä enää puhuta varsinaisesti yhteiskuntakelpoisesta ihmisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Itse näen toisenlaisen keskustelun sieluni silmin.

-Valehtelit sitten, miksi?

-No minusta se ei ollut valehtelua. Sanoin että minulla on muuta menoa ja menoa se on sekin että järjestin aikaa olla yksin ja lukea kirjaa kotona.

-Olisit sanonut että haluat olla yksin. Ei se mitään, että ei olla nähty kuukauteen. Olisit vain sanonut että luet mieluummin kirjaa kuin olet minun kanssani.

-Juuri siksi en sanonut kun tiesin että syyllistäisit

-Mitä syyllistämistä se on että puhuu suoraan? Kyllä sinunkin pitäisi miettiä joskus velvollisuuksia muita kohtaan eikä aina olla että minäminäminä.

- Hyvä on. Olen nyt miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en halua jatkaa kaveruuttamme. Minulla on ollut raskas vuosi, kun useampi läheinen ihminen on menehtynyt. Tässä tilanteessa olen kokenut aiempaa raskaaksi seurasi...en vain jaksa sitä, että näet maailman niin mustana ja juutut kiinni kaikkiin pieniinkin pettymyksiin elämässä ja puhut niistä minulle huomioimatta lainkaan minun tämänhetkistä elämäntilannetta. Ehkä tuo vaikuttaa siihen ettei sinulla oikein ole ystäviä

-Juutun kiinni pettymyksiin? Nyt sinä kyllä syyllistät minua yksinäisyydestäni!

Eli tässä keskustelevat nyt rajaton ihminen, jolle mielipiteiden ilmaiseminen tuottaa isoja vaikeuksia ja hänen masentunut ystävänsä? Valitsen itse mieluummin tuon masentuneen seuraksi, jos nämä ovat vaihtoehdot. On suurempi todennäköisyys sille, että hän toipuu masennuksestaan, kuin että tuo rajaton oppii ilmaisemaan itseään selkeästi jo aiemmin ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun hermot muihin ovat menneet täysin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset toimikoon miten haluavat (tai no, eihän se monesti mitenkään toivottavaa ole), mutta loppukaneetti "tämä on ihan ok" vie usein pohjaa ihmisten selityksiltä. En tiedä, mihin käytöksen kultaiseen kirjaan tässä vetoaisin tai mistä vastaavasti he sen "ok:nsa" ovat löytäneet, mutta aika monet ihmisten tempauksista ovat heille itselleen helppoja ja mukavia, eikä ole kyse missään määrin siitä, että kys. toimintatapa olisi oikein kaikkia kohtaan, oikeudenmukaista ja mahdollisimman miellyttävällä tavalla toteutettu. Tässä kohdin siis peräänkuuluttaisin sitä, että kykenisi olemaan itsekriittinen, analysoimaan itseään ja toteamaan, että juu, ei ollut mukavasti tehty, mutta teinpä niin silti ja teen jatkossakin tarvittaessa - tai ehkä jopa kykenisi miettimään, että niin, voisihan tämän toisinkin tehdä, vaikka vaivaa vaatisikin enemmän. Jostain syystä ihmiset haluavat mustasta usein valkoista. Harvempi haluaa myöntää, että esim. loukkasi toista, koska oma mukavuus oli tärkeämpää. 

Edelleen eri mieltä. Rajattomat ihmiset vaativat, että toisten on jatkuvasti joustettava omasta mukavuudestaan heitä miellyttääkseen - mutta kun ei ole.

Minun ei tarvitse selittää, miksi teen elämässäni tiettyjä ratkaisuja. Minun ei tarvitse laittaa jokaisen ihmisen tarpeita omien tarpeitteni edelle. Minun ei tarvitse kokea syyllisyyttä tai pyytää anteeksi, jos minulta halutaan asioita joita en voi tarjota.

Teen kompromisseja, joustan ja ajattelen muita lukemattomissa tilanteissa. Minun ei tarvitse syyllistyä siitä, etten tee sitä aina, kun joku keksii minulta sitä pyytää.

Minun mielestäni puhut pitkälti eri asioista. Mutta mitä tulee kompromisseihin, niin ajattelet varmaankin, että teet niitä silloin, kun sinulle se sopii - ja pidät sitä varmaankin ihan ok:na. Itse en näe edes valtiollisella tasolla kompromisseja näin. Kompromissit ovat usein tilanteita, joista kukaan ei erityisemmin pidä, mutta niihin on vain suostuttava yhteisen hyvän ja isomman kokonaisuuden nimissä.

Mitä tulee "rajattomiin" ihmisiin, niin itse asiassa "rajattomat" ihmiset joustavat itse liikaa. Mutta mihin nyt sitten vetää raja ja mihin ei... Omasta mielestäni korrekti ja kohtelias ihminen huomioi myös toiset, tarkastelee asioita toisten näkökulmasta eikä junttaa vain minäminää. Oli tähän mitään tosiasiallista velvollisuutta tai ei - pakkohan ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja.

Ainahan sinä voit myös toimia, miten haluat, mutta ei ehkä kannata sen jälkeen sanoa, että ah minä olen niin mukava ihminen. Sillä niitäkin löytyy, jotka kykenevät huomioimaan muitakin kuin itsensä. 

Henkilö A vaatii että hänen tarpeisiinsa vastataan.

Henkilö B ei kykene tarpeisiin vastaamaan.

Kumman tässä siis täytyy "huomioida toiset ja tarkastella asioita toisen näkökulmasta?" Kumpi "junttaa minäminää?"

Nyt myönnän, että menee piikittelyn puolelle, koska alkaa hermostuttamaan selvästi toisten rajoja kunnioittamattoman ihmisen jankutus. Jos henkilöltä A ihmiset ympärillä kaikkoavat ja henkilöllä B on paljon sekä elinikäisiä että uusia lämpimiä ihmissuhteita, voisiko siinä piillä osa totuutta?

Vaatii ja vaatii, kai nyt tavalliset käytöstavat tiedät? Ja miten vuorovaikutus hoidetaan kunnialla läpi? Onhan näihinkin kaikenlaisia oppaita. 

Minun mielestäni ylipäänsäkään ihmisten subjektiivisilla haluilla ei ole mitään merkitystä, vaan nimenomaan sillä, miten pitäisi toimia. 

Ehkäpä siltä A:lta ei kaikkoakaan ihmiset ympäriltä, vaikka niin haluat kuvitella. 

Mjooh, kyllä itse olen ainakin koittanut jopa yliymmärtää esim. masentuneen mielenmaailmaa ja näkökulmaa. Että ei se nyt vaan voi vastata, kun on niin sairas. Ja kyllä se nyt valehteleekin, kun on niin epävakaa. Helppoa kai sinällään olisi todeta, että paskan möivät, heippa. Myönnettävä tosin on, että joskus sekin on ihan inhimillinen ratkaisu.

Minustapa juuri ihmisten subjektiivisilla haluilla on merkitystä. Toisaalta siltä pohjalta, jos itse on aina tukahduttanut omat halunsa ja yrittänyt toimia niinkuin "pitäisi ", on ymmärrettävää että harmittaa (käykö pohjimmiltaan kateeksikin?) se, että joku toinen asettaa oman hyvinvointinsa kaiken muun edelle eikä piittaa kyselyistä, vaatimista, syyllistämisestä yms. keinoista , joilla omat halunsa tukahduttava henkilö yrittää saada toisenkin toimimaan samoin.

Olen eri kirjoittaja. Tuo oli kyllä aikamoinen olkiukko. Toki ihmissuhteissaan voi toimia pelkästään sillä rajapinnalla, että nipinnapin onnistuu välttämään vankilan, mutta silloin ei kyllä enää puhuta varsinaisesti yhteiskuntakelpoisesta ihmisestä.

No vedettiinpä taas äärilaitaan. Vankilaan ei joudu siitä jos päättää ihmissuhteen sanomatta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset toimikoon miten haluavat (tai no, eihän se monesti mitenkään toivottavaa ole), mutta loppukaneetti "tämä on ihan ok" vie usein pohjaa ihmisten selityksiltä. En tiedä, mihin käytöksen kultaiseen kirjaan tässä vetoaisin tai mistä vastaavasti he sen "ok:nsa" ovat löytäneet, mutta aika monet ihmisten tempauksista ovat heille itselleen helppoja ja mukavia, eikä ole kyse missään määrin siitä, että kys. toimintatapa olisi oikein kaikkia kohtaan, oikeudenmukaista ja mahdollisimman miellyttävällä tavalla toteutettu. Tässä kohdin siis peräänkuuluttaisin sitä, että kykenisi olemaan itsekriittinen, analysoimaan itseään ja toteamaan, että juu, ei ollut mukavasti tehty, mutta teinpä niin silti ja teen jatkossakin tarvittaessa - tai ehkä jopa kykenisi miettimään, että niin, voisihan tämän toisinkin tehdä, vaikka vaivaa vaatisikin enemmän. Jostain syystä ihmiset haluavat mustasta usein valkoista. Harvempi haluaa myöntää, että esim. loukkasi toista, koska oma mukavuus oli tärkeämpää. 

Edelleen eri mieltä. Rajattomat ihmiset vaativat, että toisten on jatkuvasti joustettava omasta mukavuudestaan heitä miellyttääkseen - mutta kun ei ole.

Minun ei tarvitse selittää, miksi teen elämässäni tiettyjä ratkaisuja. Minun ei tarvitse laittaa jokaisen ihmisen tarpeita omien tarpeitteni edelle. Minun ei tarvitse kokea syyllisyyttä tai pyytää anteeksi, jos minulta halutaan asioita joita en voi tarjota.

Teen kompromisseja, joustan ja ajattelen muita lukemattomissa tilanteissa. Minun ei tarvitse syyllistyä siitä, etten tee sitä aina, kun joku keksii minulta sitä pyytää.

Minun mielestäni puhut pitkälti eri asioista. Mutta mitä tulee kompromisseihin, niin ajattelet varmaankin, että teet niitä silloin, kun sinulle se sopii - ja pidät sitä varmaankin ihan ok:na. Itse en näe edes valtiollisella tasolla kompromisseja näin. Kompromissit ovat usein tilanteita, joista kukaan ei erityisemmin pidä, mutta niihin on vain suostuttava yhteisen hyvän ja isomman kokonaisuuden nimissä.

Mitä tulee "rajattomiin" ihmisiin, niin itse asiassa "rajattomat" ihmiset joustavat itse liikaa. Mutta mihin nyt sitten vetää raja ja mihin ei... Omasta mielestäni korrekti ja kohtelias ihminen huomioi myös toiset, tarkastelee asioita toisten näkökulmasta eikä junttaa vain minäminää. Oli tähän mitään tosiasiallista velvollisuutta tai ei - pakkohan ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja.

Ainahan sinä voit myös toimia, miten haluat, mutta ei ehkä kannata sen jälkeen sanoa, että ah minä olen niin mukava ihminen. Sillä niitäkin löytyy, jotka kykenevät huomioimaan muitakin kuin itsensä. 

Henkilö A vaatii että hänen tarpeisiinsa vastataan.

Henkilö B ei kykene tarpeisiin vastaamaan.

Kumman tässä siis täytyy "huomioida toiset ja tarkastella asioita toisen näkökulmasta?" Kumpi "junttaa minäminää?"

Nyt myönnän, että menee piikittelyn puolelle, koska alkaa hermostuttamaan selvästi toisten rajoja kunnioittamattoman ihmisen jankutus. Jos henkilöltä A ihmiset ympärillä kaikkoavat ja henkilöllä B on paljon sekä elinikäisiä että uusia lämpimiä ihmissuhteita, voisiko siinä piillä osa totuutta?

Vaatii ja vaatii, kai nyt tavalliset käytöstavat tiedät? Ja miten vuorovaikutus hoidetaan kunnialla läpi? Onhan näihinkin kaikenlaisia oppaita. 

Minun mielestäni ylipäänsäkään ihmisten subjektiivisilla haluilla ei ole mitään merkitystä, vaan nimenomaan sillä, miten pitäisi toimia. 

Ehkäpä siltä A:lta ei kaikkoakaan ihmiset ympäriltä, vaikka niin haluat kuvitella. 

Mjooh, kyllä itse olen ainakin koittanut jopa yliymmärtää esim. masentuneen mielenmaailmaa ja näkökulmaa. Että ei se nyt vaan voi vastata, kun on niin sairas. Ja kyllä se nyt valehteleekin, kun on niin epävakaa. Helppoa kai sinällään olisi todeta, että paskan möivät, heippa. Myönnettävä tosin on, että joskus sekin on ihan inhimillinen ratkaisu.

Minustapa juuri ihmisten subjektiivisilla haluilla on merkitystä. Toisaalta siltä pohjalta, jos itse on aina tukahduttanut omat halunsa ja yrittänyt toimia niinkuin "pitäisi ", on ymmärrettävää että harmittaa (käykö pohjimmiltaan kateeksikin?) se, että joku toinen asettaa oman hyvinvointinsa kaiken muun edelle eikä piittaa kyselyistä, vaatimista, syyllistämisestä yms. keinoista , joilla omat halunsa tukahduttava henkilö yrittää saada toisenkin toimimaan samoin.

Olen eri kirjoittaja. Tuo oli kyllä aikamoinen olkiukko. Toki ihmissuhteissaan voi toimia pelkästään sillä rajapinnalla, että nipinnapin onnistuu välttämään vankilan, mutta silloin ei kyllä enää puhuta varsinaisesti yhteiskuntakelpoisesta ihmisestä.

No vedettiinpä taas äärilaitaan. Vankilaan ei joudu siitä jos päättää ihmissuhteen sanomatta mitään.

Oletko koskaan kuullut siitä, että ihmiset ovat moraalisesti eri tasoilla? Joidenkin toimintaa motivoi lähinnä se pelko, että heille koituu merkittäviä seurauksia siitä, että toimii ikävästi. Jos niitä ei koidu, niin tällainen henkilö mieltää, että hän voi toimia miten tahansa. Korkeammalla moraalisella tasolla oleva ihminen taas miettii asioita useammasta näkökulmasta ja pyrkii toimimaan oikeudenmukaisesti usein jopa silloinkin, jos tästä koituu hänelle ylimääräistä vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Itse näen toisenlaisen keskustelun sieluni silmin.

-Valehtelit sitten, miksi?

-No minusta se ei ollut valehtelua. Sanoin että minulla on muuta menoa ja menoa se on sekin että järjestin aikaa olla yksin ja lukea kirjaa kotona.

-Olisit sanonut että haluat olla yksin. Ei se mitään, että ei olla nähty kuukauteen. Olisit vain sanonut että luet mieluummin kirjaa kuin olet minun kanssani.

-Juuri siksi en sanonut kun tiesin että syyllistäisit

-Mitä syyllistämistä se on että puhuu suoraan? Kyllä sinunkin pitäisi miettiä joskus velvollisuuksia muita kohtaan eikä aina olla että minäminäminä.

- Hyvä on. Olen nyt miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en halua jatkaa kaveruuttamme. Minulla on ollut raskas vuosi, kun useampi läheinen ihminen on menehtynyt. Tässä tilanteessa olen kokenut aiempaa raskaaksi seurasi...en vain jaksa sitä, että näet maailman niin mustana ja juutut kiinni kaikkiin pieniinkin pettymyksiin elämässä ja puhut niistä minulle huomioimatta lainkaan minun tämänhetkistä elämäntilannetta. Ehkä tuo vaikuttaa siihen ettei sinulla oikein ole ystäviä

-Juutun kiinni pettymyksiin? Nyt sinä kyllä syyllistät minua yksinäisyydestäni!

Eli tässä keskustelevat nyt rajaton ihminen, jolle mielipiteiden ilmaiseminen tuottaa isoja vaikeuksia ja hänen masentunut ystävänsä? Valitsen itse mieluummin tuon masentuneen seuraksi, jos nämä ovat vaihtoehdot. On suurempi todennäköisyys sille, että hän toipuu masennuksestaan, kuin että tuo rajaton oppii ilmaisemaan itseään selkeästi jo aiemmin ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun hermot muihin ovat menneet täysin.

Mä en ota kantaa siihen, kumman toipuminen on todennäköisempää ja mistä. Jos tuo toinen on rajaton ja hänen pitäisi toipua, hän onneksi kuitenkin otti vihdoin sen askeleen että luopui huonoksi kokemastaan ihmissuhteesta .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset toimikoon miten haluavat (tai no, eihän se monesti mitenkään toivottavaa ole), mutta loppukaneetti "tämä on ihan ok" vie usein pohjaa ihmisten selityksiltä. En tiedä, mihin käytöksen kultaiseen kirjaan tässä vetoaisin tai mistä vastaavasti he sen "ok:nsa" ovat löytäneet, mutta aika monet ihmisten tempauksista ovat heille itselleen helppoja ja mukavia, eikä ole kyse missään määrin siitä, että kys. toimintatapa olisi oikein kaikkia kohtaan, oikeudenmukaista ja mahdollisimman miellyttävällä tavalla toteutettu. Tässä kohdin siis peräänkuuluttaisin sitä, että kykenisi olemaan itsekriittinen, analysoimaan itseään ja toteamaan, että juu, ei ollut mukavasti tehty, mutta teinpä niin silti ja teen jatkossakin tarvittaessa - tai ehkä jopa kykenisi miettimään, että niin, voisihan tämän toisinkin tehdä, vaikka vaivaa vaatisikin enemmän. Jostain syystä ihmiset haluavat mustasta usein valkoista. Harvempi haluaa myöntää, että esim. loukkasi toista, koska oma mukavuus oli tärkeämpää. 

Edelleen eri mieltä. Rajattomat ihmiset vaativat, että toisten on jatkuvasti joustettava omasta mukavuudestaan heitä miellyttääkseen - mutta kun ei ole.

Minun ei tarvitse selittää, miksi teen elämässäni tiettyjä ratkaisuja. Minun ei tarvitse laittaa jokaisen ihmisen tarpeita omien tarpeitteni edelle. Minun ei tarvitse kokea syyllisyyttä tai pyytää anteeksi, jos minulta halutaan asioita joita en voi tarjota.

Teen kompromisseja, joustan ja ajattelen muita lukemattomissa tilanteissa. Minun ei tarvitse syyllistyä siitä, etten tee sitä aina, kun joku keksii minulta sitä pyytää.

Minun mielestäni puhut pitkälti eri asioista. Mutta mitä tulee kompromisseihin, niin ajattelet varmaankin, että teet niitä silloin, kun sinulle se sopii - ja pidät sitä varmaankin ihan ok:na. Itse en näe edes valtiollisella tasolla kompromisseja näin. Kompromissit ovat usein tilanteita, joista kukaan ei erityisemmin pidä, mutta niihin on vain suostuttava yhteisen hyvän ja isomman kokonaisuuden nimissä.

Mitä tulee "rajattomiin" ihmisiin, niin itse asiassa "rajattomat" ihmiset joustavat itse liikaa. Mutta mihin nyt sitten vetää raja ja mihin ei... Omasta mielestäni korrekti ja kohtelias ihminen huomioi myös toiset, tarkastelee asioita toisten näkökulmasta eikä junttaa vain minäminää. Oli tähän mitään tosiasiallista velvollisuutta tai ei - pakkohan ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja.

Ainahan sinä voit myös toimia, miten haluat, mutta ei ehkä kannata sen jälkeen sanoa, että ah minä olen niin mukava ihminen. Sillä niitäkin löytyy, jotka kykenevät huomioimaan muitakin kuin itsensä. 

Henkilö A vaatii että hänen tarpeisiinsa vastataan.

Henkilö B ei kykene tarpeisiin vastaamaan.

Kumman tässä siis täytyy "huomioida toiset ja tarkastella asioita toisen näkökulmasta?" Kumpi "junttaa minäminää?"

Nyt myönnän, että menee piikittelyn puolelle, koska alkaa hermostuttamaan selvästi toisten rajoja kunnioittamattoman ihmisen jankutus. Jos henkilöltä A ihmiset ympärillä kaikkoavat ja henkilöllä B on paljon sekä elinikäisiä että uusia lämpimiä ihmissuhteita, voisiko siinä piillä osa totuutta?

Vaatii ja vaatii, kai nyt tavalliset käytöstavat tiedät? Ja miten vuorovaikutus hoidetaan kunnialla läpi? Onhan näihinkin kaikenlaisia oppaita. 

Minun mielestäni ylipäänsäkään ihmisten subjektiivisilla haluilla ei ole mitään merkitystä, vaan nimenomaan sillä, miten pitäisi toimia. 

Ehkäpä siltä A:lta ei kaikkoakaan ihmiset ympäriltä, vaikka niin haluat kuvitella. 

Mjooh, kyllä itse olen ainakin koittanut jopa yliymmärtää esim. masentuneen mielenmaailmaa ja näkökulmaa. Että ei se nyt vaan voi vastata, kun on niin sairas. Ja kyllä se nyt valehteleekin, kun on niin epävakaa. Helppoa kai sinällään olisi todeta, että paskan möivät, heippa. Myönnettävä tosin on, että joskus sekin on ihan inhimillinen ratkaisu.

Minustapa juuri ihmisten subjektiivisilla haluilla on merkitystä. Toisaalta siltä pohjalta, jos itse on aina tukahduttanut omat halunsa ja yrittänyt toimia niinkuin "pitäisi ", on ymmärrettävää että harmittaa (käykö pohjimmiltaan kateeksikin?) se, että joku toinen asettaa oman hyvinvointinsa kaiken muun edelle eikä piittaa kyselyistä, vaatimista, syyllistämisestä yms. keinoista , joilla omat halunsa tukahduttava henkilö yrittää saada toisenkin toimimaan samoin.

Olen eri kirjoittaja. Tuo oli kyllä aikamoinen olkiukko. Toki ihmissuhteissaan voi toimia pelkästään sillä rajapinnalla, että nipinnapin onnistuu välttämään vankilan, mutta silloin ei kyllä enää puhuta varsinaisesti yhteiskuntakelpoisesta ihmisestä.

No vedettiinpä taas äärilaitaan. Vankilaan ei joudu siitä jos päättää ihmissuhteen sanomatta mitään.

Oletko koskaan kuullut siitä, että ihmiset ovat moraalisesti eri tasoilla? Joidenkin toimintaa motivoi lähinnä se pelko, että heille koituu merkittäviä seurauksia siitä, että toimii ikävästi. Jos niitä ei koidu, niin tällainen henkilö mieltää, että hän voi toimia miten tahansa. Korkeammalla moraalisella tasolla oleva ihminen taas miettii asioita useammasta näkökulmasta ja pyrkii toimimaan oikeudenmukaisesti usein jopa silloinkin, jos tästä koituu hänelle ylimääräistä vaivaa.[/quote

Oletko koskaan kuullut siitä, että jotkut ihmiset kokevat olevansa moraalisesti joitain toisia ylempänä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen juttu oli jo kyllä kaiken huippu. Sieluni silmin jo näen seuraavan keskustelun:

"Valehtelit sitten, miksi?"

"Juu, näin tein. Ei minun tarvitse selittää. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin enpä enää haluakaan olla kanssasi tekemisissä. Heippa."

Ei kai kukaan VOI pitää tuollaista mitenkään oikeudenmukaisena tai normaalina? Pitäisikö toisen vain olla hiljaa, mikäli hän toisen kanssa edelleen haluaisi olla tekemisissä? Minnekäs se vastuu omista teoista jäi?

Itse näen toisenlaisen keskustelun sieluni silmin.

-Valehtelit sitten, miksi?

-No minusta se ei ollut valehtelua. Sanoin että minulla on muuta menoa ja menoa se on sekin että järjestin aikaa olla yksin ja lukea kirjaa kotona.

-Olisit sanonut että haluat olla yksin. Ei se mitään, että ei olla nähty kuukauteen. Olisit vain sanonut että luet mieluummin kirjaa kuin olet minun kanssani.

-Juuri siksi en sanonut kun tiesin että syyllistäisit

-Mitä syyllistämistä se on että puhuu suoraan? Kyllä sinunkin pitäisi miettiä joskus velvollisuuksia muita kohtaan eikä aina olla että minäminäminä.

- Hyvä on. Olen nyt miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en halua jatkaa kaveruuttamme. Minulla on ollut raskas vuosi, kun useampi läheinen ihminen on menehtynyt. Tässä tilanteessa olen kokenut aiempaa raskaaksi seurasi...en vain jaksa sitä, että näet maailman niin mustana ja juutut kiinni kaikkiin pieniinkin pettymyksiin elämässä ja puhut niistä minulle huomioimatta lainkaan minun tämänhetkistä elämäntilannetta. Ehkä tuo vaikuttaa siihen ettei sinulla oikein ole ystäviä

-Juutun kiinni pettymyksiin? Nyt sinä kyllä syyllistät minua yksinäisyydestäni!

Eli tässä keskustelevat nyt rajaton ihminen, jolle mielipiteiden ilmaiseminen tuottaa isoja vaikeuksia ja hänen masentunut ystävänsä? Valitsen itse mieluummin tuon masentuneen seuraksi, jos nämä ovat vaihtoehdot. On suurempi todennäköisyys sille, että hän toipuu masennuksestaan, kuin että tuo rajaton oppii ilmaisemaan itseään selkeästi jo aiemmin ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun hermot muihin ovat menneet täysin.

Mä en ota kantaa siihen, kumman toipuminen on todennäköisempää ja mistä. Jos tuo toinen on rajaton ja hänen pitäisi toipua, hän onneksi kuitenkin otti vihdoin sen askeleen että luopui huonoksi kokemastaan ihmissuhteesta .

Hän ei vain ollut mikään oikea ystävä missään vaiheessa. Oikea ystävä olisi yrittänyt saada toisen hakemaan itselleen apua, jos huomaa, että toinen voi huonosti. Sellaiset teot kuuluvat ystävyyteen.