Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka jaksaa viettää aikaa mielensäpahoittajan kanssa
Varmaan ihminen, jolla ei ole tarvetta puhua toisen ihmisen pahasta mielestä siten, että henkilö on "mielensäpahoittaja".
Mutta onhan tuossa kommentissasi totuutta: moni ihminen on todella allerginen etäisestikin negatiivisille viboille. Ei saisi sanoa mistään, ei saisi loukkaantua mistään, ei saisi olla sen syvällisemmin eri mieltä. Pitäisi vaan olla hauskaa, kivaa, kepeätä. Ei todellinen elämä vaan ole sellaista.
Hmm, eikös toisen nimittäminen ole juuri sitä eri mieltä olemista ja negatiivista vibaa. Eli toinen saisi sanoa negatiivisesti toisesta mutta toinen ei? Pitäisi vain arvostaa toisen tarkkuutta, täsmällisyyttä, jämptiyttä...ei saisi sanoa jos pitää sitä ankeana nipottamisena.
Jos toinen sanoo asiallisesti, että hei, pahoitit mieleni, tai loukkaannuin tästä, niin vastaiskuna on ihan oikein nimitellä toista? No olen aikas eri mieltä. Miten olisi esimerkiksi sen kuunteleminen, että mistä se toinen loukkaantui ja miksi?
Siitä voin olla samaa mieltä, että joo, todellakin toisen nimittely on negatiivista vibaa - ja jo ihan vääränlaista sellaista. Voi todellakin puhua vain tarkkuudesta ym. ja arvostaa tätä, eikä tarvitse nimitellä toista. Nimittely ei ole sama asia kuin olla eri mieltä. Nimittelyhän on törkyä, kuten myös halpahintainen puhuminen esim. ankeasta nipottamisesta.
Samalla lailla halpahintaista on puhua pintaliitäjistä, ohareiden tekijästä jne. Eli korrektia käytöksen vaatimus koskee molempia. Jos toinen ei sano minua ohareiden tekijäksi voin minäkin olla sanomatta häntä nipottajaksi ja todeta vain että pidän spontaanisti elämästä ja koen kurjaksi sen jos tapasmiset pitää sopia hyvissä ajoin ja ennakkoon.
Harvemmin tulee sanottua jotakuta "ohareiden tekijäksi". Vaikka hän ohareita tekisikin. Mutta toisaalta onhan se fakta eli voisin kyllä sinällään sanoakin. Tosin painottaisin mieluummin tekoja eli verbiä kuin määrittelisin koko henkilön pelkästään noin.
Mutta mä en nyt oikein silti tajua pointtia. Alkaa kuulostaa siltä, että valehtelusta ei saisi sanoa, koska sinusta se ehkä on vain tarinoiden muuttamista hauskemmaksi. Oharit ovat oharit, koska en yksinkertaisesti keksi muuta sanaa, mutta en näe syytä, miksi pitäisi puhua nipottamisesta, jos ihminen puhuu normaalisti tai on tarkka. Aikamoista hiuksenhalkomista jo, ja varmaan ymmärrätkin oikeasti asian ytimen.
Vastauksesi kertoo lähinnä sen ettet näe jonkun voivan pitää tarkkuutta huonona ominaisuutena.
Kerrohan mikä tarkkuudessa sinun mielestäsi on huonoa? Haluaisitko esimerkiksi joukkoliikenteen toimivan miten sattuu kuskien kulloisen fiiliksen mukaan?
Julkisen liikenteen ja henkilökohtaisen elämän rinnastaminen ei mielestäni ole järkevää. Ensiksi mainittuun asiaakin sopeudun tosin melko helposti, nimimerkillä vuosia joustavan aikakulttuurin maissa asunut ja sinne helposti sopeutunut. Mistä tullaankin helposti niihin tarkkuuden huonoihin puoliin.. aika monet ko. maissa tapaamani suomalaiset sopeutuivat ympäristöön minua heikommin ja eristäytyivät . Mun luonteellani kulttuurishokki jäi lievemmäksi.
Melko yleispiirteistä pohdintaa. Mitkä ovat sinusta tarkkuuden haittapuolia Suomessa toimittaessa? Suurin osa palstan kirjoittajista varmaankin täällä asuu.
Minusta keskustelua on turha rajata Suomessa toimimiseen, sillä enköhän työmatkat ulkomaille ja ajoittainen asuminen siellä ole nykyään jo arkipäivää. Olen toki havainnut joustavuuden edut ja tarkkuuden haitat myös Suomen sisällä-paikkakunnan vaihtuessa, työpaikan muuttuessa tai työnkuvan muuttuessa. Tarkan on vaikeampi sopeutua muutoksiin ja jos esimerkiksi vuonna miekka ja kivi on tarkan kanssa sovittu tietystä työnkuvasta hän pitää siitä kiinni eikä jousta tilanteen mukaan kovinkaan helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut jättää menemättä juhliin ja järjestämättä juhlia, koska eivät ole lainkaan juhlijatyyppiä. Osa oikeasti kokee juhlat ihan vaan ahdistaviksi ja välttelee niitä kun mahdollista.
Tai joidenkin juhlissa vain on niin tylsää. Itse en mene enää esim. sellaisiin juhliin, missä ensin syödään hienosti salaattia ja maistellaan viinejä ja loppuillasta juhlien emäntä on niin päissään, ettei pystyssä pysy ja haukkuu kaverinsa. Uskomattomimpia juhlia on ollut ne, kun emäntä harrasti seksiä päissään olohuoneen sohvalla.
Olen irtisanoutunut tällaista tutuista ja olen valmis keksimään vaikka mitä tekosyitä, ettei tällaisiin juhliin tarvitse lähteä
Ai hitsi, on teillä bileitä. Itsekin jättäisin nuo välistä, mutta jätän myös ne joissa syödään hienosti salaattia ja viiniä ja pönötetään koko ilta, ilman että päädytään missään vaiheessa syvällisempiin aineisiin.
Hesarissa on hyvä juttu aiheesta!:
Onko hän ystävä vai hyväksikäyttäjä? Asiantuntijat kertovat, mistä tunnistaa tosiystävyyden ja milloin ystävyyttä on turha yrittää pelastaa
Monet potevat huonoa omatuntoa, jos eivät ehdi tai jaksa pitää yhteyttä ystävään yhtä paljon kuin ennen. Kaikkien suhteen ei kannattaisi, sanovat asiantuntijat.
Jos ystävä käyttää ystävyyttäsi hyväksi, voi olla aika miettiä ystävyyden jatkumista. Ystäviä poisvalitaan jatkuvasti, sanoo ystävyyttä tutkinut Katariina Salmela-Aro.
Julkaistu: 5.10. 2:00 , Päivitetty: 5.10. 6:12
YSTÄVÄ VIESTITTELEE monta kertaa päivässä, mutta en ehdi vastata. Oma elämäntilanne vie kaiken huomioni. Yhtäkkiä onkin kulunut pitkä aika siitä, kun on viimeksi nähty. Omatunto kolkuttaa.
Miksi jotkut ystävyyssuhteet kestävät ja toiset loppuvat?
Katariina Salmela-Aro. (KUVA: KIMMO RÄISÄNEN)
YSTÄVIÄ valitaan ja poisvalitaan läpi elämän, sanoo ystävyyttä tutkinut professori Katariina Salmela-Aro Helsingin yliopistosta.
Usein ystävykset ovat samankaltaisia sosioekonomiselta taustaltaan, koulumenestykseltään, kiinnostuksen kohteiltaan, työtavoitteiltaan ja jopa palkkatasoltaan. Se on sääli, sanoo Salmela-Aro.
”Olisi hyvä, jos elämässä olisi monenlaista näkökulmaa, diversiteettiä, joiden kautta voi rikastaa omaa maailmankuvaa”, Salmela-Aro sanoo.
YSTÄVIEN poisvalintaa tehdään eritoten elämän siirtymävaiheissa, kuten koulun lopussa, jatko-opintojen alussa tai opinnoista työelämään siirtymisessä. Vanhemmaksi tuleminen on hetki, jolloin jopa koko ystäväpiiri voi muuttua radikaalisti, kertoo Salmela-Aro.
Samoihin aikoihin ystävyyteen voi tulla taukoja kun ei ehdi enää pitää yhteyttä niin paljoa kuin ennen.
(jatkuu)
(jatkoa)
Heli Vaaranen (KUVA: SEPPO SOLMELA)
MONET tuntevat huonoa omatuntoa, jos eivät ehdi tai jaksa pitää yhteyttä ystävään yhtä paljon kuin ennen, sanoo Väestöliiton parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti Heli Vaaranen.
Ystävyyteen ei kuitenkaan hänen mielestään pitäisi kuulua velvollisuuden tunnetta.
”Se on aika kaukana tutkimusten määrittelemästä spontaanista, hyvää oloa tuottavasta ystävyydestä.”
TOSIYSTÄVYYS kestää Vaarasen mukaan tauot.
”Ystävyydelle on ominaista, että kun nähdään, mennyt aika on kuin poissa ja jatketaan siitä, mistä pystytään.”
Ystävyys on nimenomaan valinta, joka tehdään aina uudelleen, painottaa Vaaranen. Ihminen valitsee, keihin haluaa olla yhteydessä ja millaisia suhteita ylläpitää.
”Ihminen ei ole selitysvelvollinen elämästään. Ystävyyteen kuuluu, että molemmilla on tilaa elää omaa elämäänsä.”
JOS SITTEN haluaisi uudelleen lämmittää hiipunutta ihmissuhdetta, vaikka entiseen työkaveriin, jonka kanssa aiemmin oli luontevasti tekemisissä päivittäin. Miten kannattaisi toimia?
Ystävyyssuhteet hiipuvat lopulta pois, jos niiden eteen ei tee töitä, sanoo Salmela-Aro.
”Jos toiselta tulee vain kriittistä palautetta, se alkaa nakertaa omaa itsetuntoa ja viedä liikaa omia resursseja.”
Hänen mielestää olisikin tärkeää tiedostaa, että ystävyys tarvitsee vastavuoroisuutta.
”Pitäisi olla antava osapuoli eikä vain ottava. Tulisi aktiivisesti luoda mahdollisuuksia yhteiselle tekemiselle ja kokemusten jakamiselle sekä antaa itsestään.”
YSTÄVYYTEEN kuuluu myös se, että pystyy ottamaan puheeksi vaikeitakin tunteita ystävän kanssa. Toinen voi tuntea kateutta, kun vaikkapa ystävä saa töissä aseman, jollaista tavoittelee itsellekin tai ystävä saa lapsen, kun itse on jo yrittänyt pitkään tuloksetta.
”Turvallisessa ihmissuhteessa voidaan käsitellä erilaisia tunteita ja näkökulmia ja oppia arvostamaan niitä.”
Väestöliiton Vaaranen peräänkuuluttaa omaa aktiivisuutta ja aloitteen tekemistä.
(jatkuu)
(jatkoa)
”Kannattaa kutsua toinen vaikka kylään. Nähdä itse vaivaa. Joskus mietin, että meillä on kokonainen kansakunnallinen kutsua odottavia ihmisiä.”
Milloin ystävyyssuhde ei ole enää pelastettavissa?
Jos ystävä on toiminut tavalla, joka ei kerro ystävyyden tunteista, on viisasta punnita, kannattaako tähän ihmissuhteeseen enää panostaa, sanoo Heli Vaaranen. Ystävyyden tunteet liittyvät usein uskollisuuteen, luotettavuuteen ja toisen puolella olemiseen.
Näitä vastaan rikkova käytös on esimerkiksi valehtelua, luottamuksen pettämistä tai hyväksikäyttämistä.
”Jos ystävyyssuhde on osoittanut olevansa jotain muuta kuin ystävyyttä, eihän ole mitään mieltä sen säilyttämisessä.”
Omien rajojen tunnistaminen ja niiden kunnioittaminen ei välttämättä ole aina helppoa. Miten tunnistaa, käyttääkö toinen vaikkapa anteliaisuuttani tai huolenpitoani hyväksi? Toisen käytökselle on myös helppo keksiä perusteluja ja oikeutuksia, koska eihän ole mukavaa huomata, että on tullut johdetuksi harhaan.
Vaarasen mukaan paras tienviitta on oma tunne.
”JOS tulee paha tai ahdistunut olo, kun tämä ihminen soittaa tai haluaa tavata, silloin kannustan, että älä mene, ei sinun tarvitse. Ahdistus on vaisto, joka voi varoittaa meitä menemään toiseen suuntaan.”
Jos ystävältä saa osakseen pelkkää negatiivisuutta, eikä tältä saa enää mitään tukea itse, kannattaa miettiä, mikä sen ystäväsuhteen rooli enää silloin on, sanoo Salmela-Aro.
”Ystävien tuki on todella tärkeää. Jos toiselta tulee vain kriittistä palautetta, se alkaa nakertaa omaa itsetuntoa ja viedä liikaa omia resursseja.”
TÄLLAINEN tilanne kannattaa ottaa puheeksi ystävän kanssa. On hyödyllistä myös itse pohtia, mistä toisen käytös kumpuaa. Onko nyt poikkeustilanne vai onko käytös jatkuvaa?
”Ei kannata polttaa itseään loppuun sellaisessa suhteessa, joka on ainoastaan kuluttava.”
Joskus ystävän kanssa on tullut totaalinen välirikko, mutta myöhemmin haluaisi korjata välit. Miten asiaa kannattaisi lähestyä?
JOISSAIN ystävyyssuhteissa anteeksianto on mahdollista, sanoo Vaaranen.
Ystävään kuitenkin kohdistetaan yleensä todella korkeita moraalisia odotuksia, joten myös ystävyyden korjaaminen vaatii paljon, Vaaranen sanoo. Ensimmäinen askel sovintoon on yhteydenotto ja anteeksi pyytäminen.
Vaaranen painottaa, että ihmisillä on vapaus valita ystävänsä.
”Ei ole mitään moraalista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä, jos ei halua.”
ENTÄ JOS paras ystävä työskenteleekin nykyään alalla, jonka arvot eivät kohtaa omia? Tai alkaa kannattaa omaa inhokkipuoluetta, tai tulee uskoon, kun itse on tiukka ateisti?
Kun ajatukset ja mielipiteet eivät enää kohtaakaan, voidaanko vielä olla ystäviä?
Vaarasen mukaan se riippuu siitä, miten asioista keskustellaan. Debatti voi käydä kovanakin, kunhan se on kuuntelevaa ja kunnioittavaa.
(jatkuu)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(jatkoa)
Usein lapsuudesta asti rinnalla kulkeneelta ystävältä on helpompi suvaita oman maailmankuvan vastaisia ajatuksia ilman, että se välttämättä vaikuttaa ystävyyteen. Ollaanhan tunnettu hiekkalaatikolta asti ja takana on monta vuotta yhteistä historiaa, josta ammentaa.
Vaarasen mielestä pitkä aika ei ole olennaista. Ystävyys on aina kahden sielun kohtaamista ja mieltymystä toisen ajatuksiin, vaikka siellä olisi myös joitain erilaisia arvoja.
”Ystävä on todennäköisesti osoittanut uskollisuutensa, lojaaliutensa ja rehellisyytensä eli ne ominaisuudet, joita toinen arvostaa hänessä. Tällainen ystävyys kestää erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä.”
Mieti, kannattaako ystävyyttä jatkaa, jos:
1. Ystävä valehtelee, pettää luottamuksesi tai kertoo salaisuutesi muille.
2. Ystävä käyttää ystävyyttäsi hyväkseen, esimerkiksi raha-asioiden suhteen. Hän voi käyttää ystävyyden tunteita hyväksi, lainata rahaa ja maksaa takaisin myöhässä tai jättää kokonaan maksamatta.
3. Sinulle tulee ahdistunut tai paha olo, kun hän laittaa viestiä tai ehdottaa tapaamista.
4. Et saa häneltä tukea tai kannustusta, vaan pelkästään negatiivista palautetta ja kriitikkiä.
Noissa HS:n artikkelin lainauksissa korostuu taas kaksi aivan erilaista käsitystä ystävyydestä. Toinen asiantuntija korostaa vastavuoroisuuden merkitystä ja toinen oman tilan tarvetta. Ehkei heistä sitten tulisi kovin helposti mitään bestiksiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka jaksaa viettää aikaa mielensäpahoittajan kanssa
Varmaan ihminen, jolla ei ole tarvetta puhua toisen ihmisen pahasta mielestä siten, että henkilö on "mielensäpahoittaja".
Mutta onhan tuossa kommentissasi totuutta: moni ihminen on todella allerginen etäisestikin negatiivisille viboille. Ei saisi sanoa mistään, ei saisi loukkaantua mistään, ei saisi olla sen syvällisemmin eri mieltä. Pitäisi vaan olla hauskaa, kivaa, kepeätä. Ei todellinen elämä vaan ole sellaista.
Hmm, eikös toisen nimittäminen ole juuri sitä eri mieltä olemista ja negatiivista vibaa. Eli toinen saisi sanoa negatiivisesti toisesta mutta toinen ei? Pitäisi vain arvostaa toisen tarkkuutta, täsmällisyyttä, jämptiyttä...ei saisi sanoa jos pitää sitä ankeana nipottamisena.
Jos toinen sanoo asiallisesti, että hei, pahoitit mieleni, tai loukkaannuin tästä, niin vastaiskuna on ihan oikein nimitellä toista? No olen aikas eri mieltä. Miten olisi esimerkiksi sen kuunteleminen, että mistä se toinen loukkaantui ja miksi?
Siitä voin olla samaa mieltä, että joo, todellakin toisen nimittely on negatiivista vibaa - ja jo ihan vääränlaista sellaista. Voi todellakin puhua vain tarkkuudesta ym. ja arvostaa tätä, eikä tarvitse nimitellä toista. Nimittely ei ole sama asia kuin olla eri mieltä. Nimittelyhän on törkyä, kuten myös halpahintainen puhuminen esim. ankeasta nipottamisesta.
Samalla lailla halpahintaista on puhua pintaliitäjistä, ohareiden tekijästä jne. Eli korrektia käytöksen vaatimus koskee molempia. Jos toinen ei sano minua ohareiden tekijäksi voin minäkin olla sanomatta häntä nipottajaksi ja todeta vain että pidän spontaanisti elämästä ja koen kurjaksi sen jos tapasmiset pitää sopia hyvissä ajoin ja ennakkoon.
Harvemmin tulee sanottua jotakuta "ohareiden tekijäksi". Vaikka hän ohareita tekisikin. Mutta toisaalta onhan se fakta eli voisin kyllä sinällään sanoakin. Tosin painottaisin mieluummin tekoja eli verbiä kuin määrittelisin koko henkilön pelkästään noin.
Mutta mä en nyt oikein silti tajua pointtia. Alkaa kuulostaa siltä, että valehtelusta ei saisi sanoa, koska sinusta se ehkä on vain tarinoiden muuttamista hauskemmaksi. Oharit ovat oharit, koska en yksinkertaisesti keksi muuta sanaa, mutta en näe syytä, miksi pitäisi puhua nipottamisesta, jos ihminen puhuu normaalisti tai on tarkka. Aikamoista hiuksenhalkomista jo, ja varmaan ymmärrätkin oikeasti asian ytimen.
Vastauksesi kertoo lähinnä sen ettet näe jonkun voivan pitää tarkkuutta huonona ominaisuutena.
Kerrohan mikä tarkkuudessa sinun mielestäsi on huonoa? Haluaisitko esimerkiksi joukkoliikenteen toimivan miten sattuu kuskien kulloisen fiiliksen mukaan?
Julkisen liikenteen ja henkilökohtaisen elämän rinnastaminen ei mielestäni ole järkevää. Ensiksi mainittuun asiaakin sopeudun tosin melko helposti, nimimerkillä vuosia joustavan aikakulttuurin maissa asunut ja sinne helposti sopeutunut. Mistä tullaankin helposti niihin tarkkuuden huonoihin puoliin.. aika monet ko. maissa tapaamani suomalaiset sopeutuivat ympäristöön minua heikommin ja eristäytyivät . Mun luonteellani kulttuurishokki jäi lievemmäksi.
Melko yleispiirteistä pohdintaa. Mitkä ovat sinusta tarkkuuden haittapuolia Suomessa toimittaessa? Suurin osa palstan kirjoittajista varmaankin täällä asuu.
Minusta keskustelua on turha rajata Suomessa toimimiseen, sillä enköhän työmatkat ulkomaille ja ajoittainen asuminen siellä ole nykyään jo arkipäivää. Olen toki havainnut joustavuuden edut ja tarkkuuden haitat myös Suomen sisällä-paikkakunnan vaihtuessa, työpaikan muuttuessa tai työnkuvan muuttuessa. Tarkan on vaikeampi sopeutua muutoksiin ja jos esimerkiksi vuonna miekka ja kivi on tarkan kanssa sovittu tietystä työnkuvasta hän pitää siitä kiinni eikä jousta tilanteen mukaan kovinkaan helposti.
Totta, mutta se ei tee silti tarkkuudesta jotain sellaista, minkä takia voisi puhua nipottamisesta. Kun taas toisenlaisesta toiminnasta pitäisi puhua ihan vain suurpiirteisyytenä, rentoutena, joustavuutena tai mutkattomuutena, kuten täälläkin on puhuttu. Pikku sävyero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan järjestin juhlia/illanviettoja useinkin, ja nautin sekä järjestelyistä (siivoamisesta, ruoanlaitosta, koristelusta jne) että itse juhlista. Pikku hiljaa huomasin, että ohareiden määrä lisääntyi. Usein ei ilmoitettu edes syytä, vain lyhyt tekstari ”en pääsekään tulemaan” samana päivänä kuin juhlat olivat, joskus muutamaa minuuttia ennen juhlia, joskus tunti juhlien alkamisen jälkeen. Ja joskus ei ilmoitettu mitään. Alkoi mennä fiilikset järkkäillä mitään. Yksi asia yhdisti näitä mutkattomia ohari-ihmisiä: he eivät itse järjestäneet mitään juhlia. Tulin siihen tulokseen, etteivät he ymmärrä, miten pöntöltä järjestäjästä tuntuu, kun vieras ei saavukaan.
Huomioni on siis, että ennen vanhaan mentiin kylään kun kutsuttiin ja kutsuttiin vastavuoroisesti kylään. Nykyään jengi tapailee ravintoloissa drinksuilla ja kännyköillä voi viime hetkellä perua tapaamisen. Mitään vastavuoroisuutta ei myös näytä olevan tapaamisissa. Itselleni tämä on tarkoittanut, että pidän ystävyyssuhteita yllä lähinnä tekstareilla. Aika yksinäiseltä kyllä olo tuntuu...
Näistä juhlista ja illanistujaista pakko kirjoittaa sen verran, että usein niistä on innoissaan enemmän järjestäjä, kuin kutsutut vieraat. Tiedän, että saan palstaryöpytyksen tästä päälle, mutta kyllä se kuitenkin niin on, että monilla alkaa jossain vaiheessa olemaan muutakin elämää, kuin kavereiden kanssa illanistujaiset. On poikaystäviä, aviomiestä perhettä, raskasta viikkoa ja lastenhakua hoidosta ja halutaan käpertyä kotiin perheen kanssa.
Kuinka monesti täälläkin valitetaan, että rakastan järjestää juhlia, mutta ihmiset ei tule. Tai järjestän juhlia, mutta kukaan ei järjestä vastikkeeksi. Taidan lopettaa. Haluttaisi monesti niihin vastata, että hyvä jos lopetatkin ja kaverisi varmaan huokaavat helpotuksesta, koska ovat jo kasvaneet ohi näistä ja eivät jaksaisi niihin osallistuakkaan.
Sori, mut miten huonoja kavereita ihmiset on alkujaan olleet, jos kerran tai pari vuodessa, jos sitäkään, ei kelpaa reunion illanistujaisten merkeissä? Siis että vaikka esim. poikaystävälle tai perheelle jäisi vielä 50 viikonloppua vuodesta ja max pari kertaa vuodessa menisi viikonlopusta yksi ilta tuohon, niin onko se tosiaan liikaa?
Vai onko teillä sitten ollut joitain ryyppäjäisiä ja siksi ne yhdistetään jotenkin korostuneesti ikään ja aikaan?
Kyllä me toki syömässäkin käydään kaveriporukan kanssa, ja useammin niin tehdäänkin. Mutta noi illanistujaiset on kyllä mukavampia, jos vaan kaikki sattuu loksahtamaan kohdilleen eli kaikki pääsevät. Nehän on just sellasta vanhan ihmisen rentoilua. :D
Tämä. Sekö on sitä vilpitöntä ystävyyttä, kun kirjoitetaan, että mikä on, kun et pari kertaa vuodessa voi tulla illanistujaisiin.
Eikö se pitäisi mennä niin, että niihin haluaisi mennä ja olisi ilo mennä. Joku mättää juhlissa, jos asetelma on niin, että joutuu velvollisuudesta menemään juhliin, ettei kaveri suutu.
Mä lähinnä tarkotin sitä, että vian on oltava jossain paljon syvemmällä kuin niissä _juhlissa_, jos tosiaan harvat tapaamiset on liikaa. Tuskin sitä ahdistuu illanistujaisista, jos porukka kiinnostaa. Tai sit saa kyllä olla jo aika angstinen, jos oikeasti jutustelu ja syöminen v*tuttaa ja on omasta mielestä lapsellista hyvälläkin porukalla.
Mahtaa olla tylsät pippalot, jos niihin ei kukaan vuodesta toiseen halua tulla, mutta emäntä niitä järjestää sinnikkäästi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan järjestin juhlia/illanviettoja useinkin, ja nautin sekä järjestelyistä (siivoamisesta, ruoanlaitosta, koristelusta jne) että itse juhlista. Pikku hiljaa huomasin, että ohareiden määrä lisääntyi. Usein ei ilmoitettu edes syytä, vain lyhyt tekstari ”en pääsekään tulemaan” samana päivänä kuin juhlat olivat, joskus muutamaa minuuttia ennen juhlia, joskus tunti juhlien alkamisen jälkeen. Ja joskus ei ilmoitettu mitään. Alkoi mennä fiilikset järkkäillä mitään. Yksi asia yhdisti näitä mutkattomia ohari-ihmisiä: he eivät itse järjestäneet mitään juhlia. Tulin siihen tulokseen, etteivät he ymmärrä, miten pöntöltä järjestäjästä tuntuu, kun vieras ei saavukaan.
Huomioni on siis, että ennen vanhaan mentiin kylään kun kutsuttiin ja kutsuttiin vastavuoroisesti kylään. Nykyään jengi tapailee ravintoloissa drinksuilla ja kännyköillä voi viime hetkellä perua tapaamisen. Mitään vastavuoroisuutta ei myös näytä olevan tapaamisissa. Itselleni tämä on tarkoittanut, että pidän ystävyyssuhteita yllä lähinnä tekstareilla. Aika yksinäiseltä kyllä olo tuntuu...
Näistä juhlista ja illanistujaista pakko kirjoittaa sen verran, että usein niistä on innoissaan enemmän järjestäjä, kuin kutsutut vieraat. Tiedän, että saan palstaryöpytyksen tästä päälle, mutta kyllä se kuitenkin niin on, että monilla alkaa jossain vaiheessa olemaan muutakin elämää, kuin kavereiden kanssa illanistujaiset. On poikaystäviä, aviomiestä perhettä, raskasta viikkoa ja lastenhakua hoidosta ja halutaan käpertyä kotiin perheen kanssa.
Kuinka monesti täälläkin valitetaan, että rakastan järjestää juhlia, mutta ihmiset ei tule. Tai järjestän juhlia, mutta kukaan ei järjestä vastikkeeksi. Taidan lopettaa. Haluttaisi monesti niihin vastata, että hyvä jos lopetatkin ja kaverisi varmaan huokaavat helpotuksesta, koska ovat jo kasvaneet ohi näistä ja eivät jaksaisi niihin osallistuakkaan.
Sori, mut miten huonoja kavereita ihmiset on alkujaan olleet, jos kerran tai pari vuodessa, jos sitäkään, ei kelpaa reunion illanistujaisten merkeissä? Siis että vaikka esim. poikaystävälle tai perheelle jäisi vielä 50 viikonloppua vuodesta ja max pari kertaa vuodessa menisi viikonlopusta yksi ilta tuohon, niin onko se tosiaan liikaa?
Vai onko teillä sitten ollut joitain ryyppäjäisiä ja siksi ne yhdistetään jotenkin korostuneesti ikään ja aikaan?
Kyllä me toki syömässäkin käydään kaveriporukan kanssa, ja useammin niin tehdäänkin. Mutta noi illanistujaiset on kyllä mukavampia, jos vaan kaikki sattuu loksahtamaan kohdilleen eli kaikki pääsevät. Nehän on just sellasta vanhan ihmisen rentoilua. :D
Tämä. Sekö on sitä vilpitöntä ystävyyttä, kun kirjoitetaan, että mikä on, kun et pari kertaa vuodessa voi tulla illanistujaisiin.
Eikö se pitäisi mennä niin, että niihin haluaisi mennä ja olisi ilo mennä. Joku mättää juhlissa, jos asetelma on niin, että joutuu velvollisuudesta menemään juhliin, ettei kaveri suutu.
Mä lähinnä tarkotin sitä, että vian on oltava jossain paljon syvemmällä kuin niissä _juhlissa_, jos tosiaan harvat tapaamiset on liikaa. Tuskin sitä ahdistuu illanistujaisista, jos porukka kiinnostaa. Tai sit saa kyllä olla jo aika angstinen, jos oikeasti jutustelu ja syöminen v*tuttaa ja on omasta mielestä lapsellista hyvälläkin porukalla.
Mahtaa olla tylsät pippalot, jos niihin ei kukaan vuodesta toiseen halua tulla, mutta emäntä niitä järjestää sinnikkäästi
Tässähän oli kyse tilanteesta, jossa yksi henkilö kertoi, että hän kieltäytyy niistä. Ei niistä muista sanottu mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut jättää menemättä juhliin ja järjestämättä juhlia, koska eivät ole lainkaan juhlijatyyppiä. Osa oikeasti kokee juhlat ihan vaan ahdistaviksi ja välttelee niitä kun mahdollista.
Tai joidenkin juhlissa vain on niin tylsää. Itse en mene enää esim. sellaisiin juhliin, missä ensin syödään hienosti salaattia ja maistellaan viinejä ja loppuillasta juhlien emäntä on niin päissään, ettei pystyssä pysy ja haukkuu kaverinsa. Uskomattomimpia juhlia on ollut ne, kun emäntä harrasti seksiä päissään olohuoneen sohvalla.
Olen irtisanoutunut tällaista tutuista ja olen valmis keksimään vaikka mitä tekosyitä, ettei tällaisiin juhliin tarvitse lähteä
Ai hitsi, on teillä bileitä. Itsekin jättäisin nuo välistä, mutta jätän myös ne joissa syödään hienosti salaattia ja viiniä ja pönötetään koko ilta, ilman että päädytään missään vaiheessa syvällisempiin aineisiin.
Oli tosiaan bileitä. Tämä piiri,missä liikuin siihen aikaan, oli ns. pikkupomoja työpaikallani. Olin ystävystynyt yhden kanssa ja sitä kautta tutustuin muihinkin.
Minusta tuli se ikävä ystävä, joka jätti tämän porukan ja otti etäisyyttä, kun kävin muutamissa illanistujaisissa heidän kanssaan. En kehdannut sanoa heille suoraan, että en pidä tällaisista juhlista, missä pukeudutaan kauniisti ja alussa keskustellaan sivistyneesti ja maistellaan viinejä ja syödään alkupaloja. Loppuillasta haukutaan alaisia ja työkavereita ja lopulta haukutaan toisetkin ja jos on miehiä paikalla, halutaan olla vapaamielisiä ja harrastaa liveseksiä.
Olin se luuseri, joka selitti aina, että on vähän kiireitä ja ylitöitä ja pakko käydä vanhempia auttelemassa yms. kunnes kutsuja ei enää tullut ja pääsin vaivihkaa tästä porukasta eroon ilman suurempaa konfliktia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka jaksaa viettää aikaa mielensäpahoittajan kanssa
Varmaan ihminen, jolla ei ole tarvetta puhua toisen ihmisen pahasta mielestä siten, että henkilö on "mielensäpahoittaja".
Mutta onhan tuossa kommentissasi totuutta: moni ihminen on todella allerginen etäisestikin negatiivisille viboille. Ei saisi sanoa mistään, ei saisi loukkaantua mistään, ei saisi olla sen syvällisemmin eri mieltä. Pitäisi vaan olla hauskaa, kivaa, kepeätä. Ei todellinen elämä vaan ole sellaista.
Hmm, eikös toisen nimittäminen ole juuri sitä eri mieltä olemista ja negatiivista vibaa. Eli toinen saisi sanoa negatiivisesti toisesta mutta toinen ei? Pitäisi vain arvostaa toisen tarkkuutta, täsmällisyyttä, jämptiyttä...ei saisi sanoa jos pitää sitä ankeana nipottamisena.
Jos toinen sanoo asiallisesti, että hei, pahoitit mieleni, tai loukkaannuin tästä, niin vastaiskuna on ihan oikein nimitellä toista? No olen aikas eri mieltä. Miten olisi esimerkiksi sen kuunteleminen, että mistä se toinen loukkaantui ja miksi?
Siitä voin olla samaa mieltä, että joo, todellakin toisen nimittely on negatiivista vibaa - ja jo ihan vääränlaista sellaista. Voi todellakin puhua vain tarkkuudesta ym. ja arvostaa tätä, eikä tarvitse nimitellä toista. Nimittely ei ole sama asia kuin olla eri mieltä. Nimittelyhän on törkyä, kuten myös halpahintainen puhuminen esim. ankeasta nipottamisesta.
Samalla lailla halpahintaista on puhua pintaliitäjistä, ohareiden tekijästä jne. Eli korrektia käytöksen vaatimus koskee molempia. Jos toinen ei sano minua ohareiden tekijäksi voin minäkin olla sanomatta häntä nipottajaksi ja todeta vain että pidän spontaanisti elämästä ja koen kurjaksi sen jos tapasmiset pitää sopia hyvissä ajoin ja ennakkoon.
Harvemmin tulee sanottua jotakuta "ohareiden tekijäksi". Vaikka hän ohareita tekisikin. Mutta toisaalta onhan se fakta eli voisin kyllä sinällään sanoakin. Tosin painottaisin mieluummin tekoja eli verbiä kuin määrittelisin koko henkilön pelkästään noin.
Mutta mä en nyt oikein silti tajua pointtia. Alkaa kuulostaa siltä, että valehtelusta ei saisi sanoa, koska sinusta se ehkä on vain tarinoiden muuttamista hauskemmaksi. Oharit ovat oharit, koska en yksinkertaisesti keksi muuta sanaa, mutta en näe syytä, miksi pitäisi puhua nipottamisesta, jos ihminen puhuu normaalisti tai on tarkka. Aikamoista hiuksenhalkomista jo, ja varmaan ymmärrätkin oikeasti asian ytimen.
Vastauksesi kertoo lähinnä sen ettet näe jonkun voivan pitää tarkkuutta huonona ominaisuutena.
Kerrohan mikä tarkkuudessa sinun mielestäsi on huonoa? Haluaisitko esimerkiksi joukkoliikenteen toimivan miten sattuu kuskien kulloisen fiiliksen mukaan?
Julkisen liikenteen ja henkilökohtaisen elämän rinnastaminen ei mielestäni ole järkevää. Ensiksi mainittuun asiaakin sopeudun tosin melko helposti, nimimerkillä vuosia joustavan aikakulttuurin maissa asunut ja sinne helposti sopeutunut. Mistä tullaankin helposti niihin tarkkuuden huonoihin puoliin.. aika monet ko. maissa tapaamani suomalaiset sopeutuivat ympäristöön minua heikommin ja eristäytyivät . Mun luonteellani kulttuurishokki jäi lievemmäksi.
Melko yleispiirteistä pohdintaa. Mitkä ovat sinusta tarkkuuden haittapuolia Suomessa toimittaessa? Suurin osa palstan kirjoittajista varmaankin täällä asuu.
Minusta keskustelua on turha rajata Suomessa toimimiseen, sillä enköhän työmatkat ulkomaille ja ajoittainen asuminen siellä ole nykyään jo arkipäivää. Olen toki havainnut joustavuuden edut ja tarkkuuden haitat myös Suomen sisällä-paikkakunnan vaihtuessa, työpaikan muuttuessa tai työnkuvan muuttuessa. Tarkan on vaikeampi sopeutua muutoksiin ja jos esimerkiksi vuonna miekka ja kivi on tarkan kanssa sovittu tietystä työnkuvasta hän pitää siitä kiinni eikä jousta tilanteen mukaan kovinkaan helposti.
Totta, mutta se ei tee silti tarkkuudesta jotain sellaista, minkä takia voisi puhua nipottamisesta. Kun taas toisenlaisesta toiminnasta pitäisi puhua ihan vain suurpiirteisyytenä, rentoutena, joustavuutena tai mutkattomuutena, kuten täälläkin on puhuttu. Pikku sävyero.
Kyllä, mutta vastaavasti täällä on kirjoitettu joustavista epäluotettavina, pinnallisia ja ohareita tekevinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ajatellut, että oharit tarkoittaisi kohdan a) välinpitämätöntä tapaamisen väliin jättämistä ja välinpitämätöntä siitä informoi(mattomuutta)mista, joko tyyliin perut siinä vaiheessa kun toinen on jo pidempään odotellut tapaamispaikalla tai sitten et peru ollenkaan ja toinen vaan odottaa ja ihmettelee. Ja syynä perumiselle (jos edes jaksaa mitään ilmoitella itsestään) siis sellainen, ettei nyt vaan hotsittanutkaan.
Kyllä. Vanhat, kunnon oharit on nämä. Henkilö on kovasti tulossa tapaamiseen, mutta viime metreillä ei pääsekään maaliin. Usein ohareihin nimenomaan liittyy se, että innokkuus on ensiksi suurta, mutta puskista fiilikset latistuvat samaisena päivänä tai jäädään äkillisesti arpomaan, että ehkä kuitenkin sohvaperunailta.
Missä te oikein tapaatte näitä ohareita tekeviä ihmisiä? Ja miksi ette ota oppia yksistä ohareista. Minulle ei ole koskaan sattunut tuollaista ohareiden tekijää, eikä toista kertaa olisi sellaista ihmistä kutsuttu. Toki on ihmisille tullut viime hetken esteitä, mutta niistä on aina ilmoitettu, ja kutsuttu sen verran porukkaa ettei mitään vahinkoa synny, vaikkei kaikki pääse paikalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka jaksaa viettää aikaa mielensäpahoittajan kanssa
Varmaan ihminen, jolla ei ole tarvetta puhua toisen ihmisen pahasta mielestä siten, että henkilö on "mielensäpahoittaja".
Mutta onhan tuossa kommentissasi totuutta: moni ihminen on todella allerginen etäisestikin negatiivisille viboille. Ei saisi sanoa mistään, ei saisi loukkaantua mistään, ei saisi olla sen syvällisemmin eri mieltä. Pitäisi vaan olla hauskaa, kivaa, kepeätä. Ei todellinen elämä vaan ole sellaista.
Hmm, eikös toisen nimittäminen ole juuri sitä eri mieltä olemista ja negatiivista vibaa. Eli toinen saisi sanoa negatiivisesti toisesta mutta toinen ei? Pitäisi vain arvostaa toisen tarkkuutta, täsmällisyyttä, jämptiyttä...ei saisi sanoa jos pitää sitä ankeana nipottamisena.
Jos toinen sanoo asiallisesti, että hei, pahoitit mieleni, tai loukkaannuin tästä, niin vastaiskuna on ihan oikein nimitellä toista? No olen aikas eri mieltä. Miten olisi esimerkiksi sen kuunteleminen, että mistä se toinen loukkaantui ja miksi?
Siitä voin olla samaa mieltä, että joo, todellakin toisen nimittely on negatiivista vibaa - ja jo ihan vääränlaista sellaista. Voi todellakin puhua vain tarkkuudesta ym. ja arvostaa tätä, eikä tarvitse nimitellä toista. Nimittely ei ole sama asia kuin olla eri mieltä. Nimittelyhän on törkyä, kuten myös halpahintainen puhuminen esim. ankeasta nipottamisesta.
Samalla lailla halpahintaista on puhua pintaliitäjistä, ohareiden tekijästä jne. Eli korrektia käytöksen vaatimus koskee molempia. Jos toinen ei sano minua ohareiden tekijäksi voin minäkin olla sanomatta häntä nipottajaksi ja todeta vain että pidän spontaanisti elämästä ja koen kurjaksi sen jos tapasmiset pitää sopia hyvissä ajoin ja ennakkoon.
Harvemmin tulee sanottua jotakuta "ohareiden tekijäksi". Vaikka hän ohareita tekisikin. Mutta toisaalta onhan se fakta eli voisin kyllä sinällään sanoakin. Tosin painottaisin mieluummin tekoja eli verbiä kuin määrittelisin koko henkilön pelkästään noin.
Mutta mä en nyt oikein silti tajua pointtia. Alkaa kuulostaa siltä, että valehtelusta ei saisi sanoa, koska sinusta se ehkä on vain tarinoiden muuttamista hauskemmaksi. Oharit ovat oharit, koska en yksinkertaisesti keksi muuta sanaa, mutta en näe syytä, miksi pitäisi puhua nipottamisesta, jos ihminen puhuu normaalisti tai on tarkka. Aikamoista hiuksenhalkomista jo, ja varmaan ymmärrätkin oikeasti asian ytimen.
Vastauksesi kertoo lähinnä sen ettet näe jonkun voivan pitää tarkkuutta huonona ominaisuutena.
Kerrohan mikä tarkkuudessa sinun mielestäsi on huonoa? Haluaisitko esimerkiksi joukkoliikenteen toimivan miten sattuu kuskien kulloisen fiiliksen mukaan?
Julkisen liikenteen ja henkilökohtaisen elämän rinnastaminen ei mielestäni ole järkevää. Ensiksi mainittuun asiaakin sopeudun tosin melko helposti, nimimerkillä vuosia joustavan aikakulttuurin maissa asunut ja sinne helposti sopeutunut. Mistä tullaankin helposti niihin tarkkuuden huonoihin puoliin.. aika monet ko. maissa tapaamani suomalaiset sopeutuivat ympäristöön minua heikommin ja eristäytyivät . Mun luonteellani kulttuurishokki jäi lievemmäksi.
Melko yleispiirteistä pohdintaa. Mitkä ovat sinusta tarkkuuden haittapuolia Suomessa toimittaessa? Suurin osa palstan kirjoittajista varmaankin täällä asuu.
Minusta keskustelua on turha rajata Suomessa toimimiseen, sillä enköhän työmatkat ulkomaille ja ajoittainen asuminen siellä ole nykyään jo arkipäivää. Olen toki havainnut joustavuuden edut ja tarkkuuden haitat myös Suomen sisällä-paikkakunnan vaihtuessa, työpaikan muuttuessa tai työnkuvan muuttuessa. Tarkan on vaikeampi sopeutua muutoksiin ja jos esimerkiksi vuonna miekka ja kivi on tarkan kanssa sovittu tietystä työnkuvasta hän pitää siitä kiinni eikä jousta tilanteen mukaan kovinkaan helposti.
Totta, mutta se ei tee silti tarkkuudesta jotain sellaista, minkä takia voisi puhua nipottamisesta. Kun taas toisenlaisesta toiminnasta pitäisi puhua ihan vain suurpiirteisyytenä, rentoutena, joustavuutena tai mutkattomuutena, kuten täälläkin on puhuttu. Pikku sävyero.
Kyllä, mutta vastaavasti täällä on kirjoitettu joustavista epäluotettavina, pinnallisia ja ohareita tekevinä.
Onko siis epäluotettava diskriminoiva sana, vaikka sellainen ihan sanakirjasta löytyy? Mikä olisi parempi sana? Pinnallinen, olisiko se sitten henkilö, joka arvostaa materiaalia tai jolla ei ole kovin vakaumuksellisia periaatteitta tai arvoja? Tai jos tekee ohareita, niin pitäisikö sanoa, että peruu viime metreillä ilman syytä?
En tiedä, puhummeko eri asioista. Minä puhun semantiikasta. On ihan jees, että joku puhuu tarkkuudesta tai joustamattomuudesta tai vaikkapa sopeutumiskyvyttömyydestä, mutta alistava pyrkimys puhua nipottamisesta tai nalkuttamisesta ei ole jees.
Helpotti kun ymmärsin ettei mulla ole mahiksia saada läheisiä ystäviä suosituista huipputyypeistä. Olen itse vähemmän hauska enkä muutenkaan kummempi joten turha vaatia kuuta taivaalta. Muut syrjityt, vähemmän hauskat jne paljastuivat suurin osa ihan kivoiksi ja heihin mulla oli mahikset säilyttää kaveruus/ystävyys. Nykyään sos. elämäni on ihan ok. Niitä menestyjiä yms. on tuttavina ja kauempina kavereina, enemmän epätäydellisiä parempina ystävinä. Ja ihan ok näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ajatellut, että oharit tarkoittaisi kohdan a) välinpitämätöntä tapaamisen väliin jättämistä ja välinpitämätöntä siitä informoi(mattomuutta)mista, joko tyyliin perut siinä vaiheessa kun toinen on jo pidempään odotellut tapaamispaikalla tai sitten et peru ollenkaan ja toinen vaan odottaa ja ihmettelee. Ja syynä perumiselle (jos edes jaksaa mitään ilmoitella itsestään) siis sellainen, ettei nyt vaan hotsittanutkaan.
Kyllä. Vanhat, kunnon oharit on nämä. Henkilö on kovasti tulossa tapaamiseen, mutta viime metreillä ei pääsekään maaliin. Usein ohareihin nimenomaan liittyy se, että innokkuus on ensiksi suurta, mutta puskista fiilikset latistuvat samaisena päivänä tai jäädään äkillisesti arpomaan, että ehkä kuitenkin sohvaperunailta.
Missä te oikein tapaatte näitä ohareita tekeviä ihmisiä? Ja miksi ette ota oppia yksistä ohareista. Minulle ei ole koskaan sattunut tuollaista ohareiden tekijää, eikä toista kertaa olisi sellaista ihmistä kutsuttu. Toki on ihmisille tullut viime hetken esteitä, mutta niistä on aina ilmoitettu, ja kutsuttu sen verran porukkaa ettei mitään vahinkoa synny, vaikkei kaikki pääse paikalle.
Eri paikoissahan näitä tapaa, alakoulusta aikuisiälle.
Useimmiten ohareiden tekijässäkin on jotain muutakin ihmisenä, ja jos sellainen sattuu kuulumaan isompaan porukkaan, hän voi jollekin olla hyvinkin tärkeä ryhmän jäsen. Ei voi siis tuomita pelkästään ohareiden takia. Sitä paitsi tosiaan käytännön syyt mutkistavat asioita eli esim. WhatsApp-ryhmässä ei sanota, että "tää kutsu on vain näille ja näille, mut sä, sä teet kuitenkin oharit, joten ohita asia". Siksi toiseksi yleensä kuitenkaan kys. toiminta ei ole niin säännönmukaista, että siitä voisi eliminoida koko henkilön kaveriporukan ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan järjestin juhlia/illanviettoja useinkin, ja nautin sekä järjestelyistä (siivoamisesta, ruoanlaitosta, koristelusta jne) että itse juhlista. Pikku hiljaa huomasin, että ohareiden määrä lisääntyi. Usein ei ilmoitettu edes syytä, vain lyhyt tekstari ”en pääsekään tulemaan” samana päivänä kuin juhlat olivat, joskus muutamaa minuuttia ennen juhlia, joskus tunti juhlien alkamisen jälkeen. Ja joskus ei ilmoitettu mitään. Alkoi mennä fiilikset järkkäillä mitään. Yksi asia yhdisti näitä mutkattomia ohari-ihmisiä: he eivät itse järjestäneet mitään juhlia. Tulin siihen tulokseen, etteivät he ymmärrä, miten pöntöltä järjestäjästä tuntuu, kun vieras ei saavukaan.
Huomioni on siis, että ennen vanhaan mentiin kylään kun kutsuttiin ja kutsuttiin vastavuoroisesti kylään. Nykyään jengi tapailee ravintoloissa drinksuilla ja kännyköillä voi viime hetkellä perua tapaamisen. Mitään vastavuoroisuutta ei myös näytä olevan tapaamisissa. Itselleni tämä on tarkoittanut, että pidän ystävyyssuhteita yllä lähinnä tekstareilla. Aika yksinäiseltä kyllä olo tuntuu...
Näistä juhlista ja illanistujaista pakko kirjoittaa sen verran, että usein niistä on innoissaan enemmän järjestäjä, kuin kutsutut vieraat. Tiedän, että saan palstaryöpytyksen tästä päälle, mutta kyllä se kuitenkin niin on, että monilla alkaa jossain vaiheessa olemaan muutakin elämää, kuin kavereiden kanssa illanistujaiset. On poikaystäviä, aviomiestä perhettä, raskasta viikkoa ja lastenhakua hoidosta ja halutaan käpertyä kotiin perheen kanssa.
Kuinka monesti täälläkin valitetaan, että rakastan järjestää juhlia, mutta ihmiset ei tule. Tai järjestän juhlia, mutta kukaan ei järjestä vastikkeeksi. Taidan lopettaa. Haluttaisi monesti niihin vastata, että hyvä jos lopetatkin ja kaverisi varmaan huokaavat helpotuksesta, koska ovat jo kasvaneet ohi näistä ja eivät jaksaisi niihin osallistuakkaan.
Sori, mut miten huonoja kavereita ihmiset on alkujaan olleet, jos kerran tai pari vuodessa, jos sitäkään, ei kelpaa reunion illanistujaisten merkeissä? Siis että vaikka esim. poikaystävälle tai perheelle jäisi vielä 50 viikonloppua vuodesta ja max pari kertaa vuodessa menisi viikonlopusta yksi ilta tuohon, niin onko se tosiaan liikaa?
Vai onko teillä sitten ollut joitain ryyppäjäisiä ja siksi ne yhdistetään jotenkin korostuneesti ikään ja aikaan?
Kyllä me toki syömässäkin käydään kaveriporukan kanssa, ja useammin niin tehdäänkin. Mutta noi illanistujaiset on kyllä mukavampia, jos vaan kaikki sattuu loksahtamaan kohdilleen eli kaikki pääsevät. Nehän on just sellasta vanhan ihmisen rentoilua. :D
Tämä. Sekö on sitä vilpitöntä ystävyyttä, kun kirjoitetaan, että mikä on, kun et pari kertaa vuodessa voi tulla illanistujaisiin.
Eikö se pitäisi mennä niin, että niihin haluaisi mennä ja olisi ilo mennä. Joku mättää juhlissa, jos asetelma on niin, että joutuu velvollisuudesta menemään juhliin, ettei kaveri suutu.
Mä lähinnä tarkotin sitä, että vian on oltava jossain paljon syvemmällä kuin niissä _juhlissa_, jos tosiaan harvat tapaamiset on liikaa. Tuskin sitä ahdistuu illanistujaisista, jos porukka kiinnostaa. Tai sit saa kyllä olla jo aika angstinen, jos oikeasti jutustelu ja syöminen v*tuttaa ja on omasta mielestä lapsellista hyvälläkin porukalla.
Mahtaa olla tylsät pippalot, jos niihin ei kukaan vuodesta toiseen halua tulla, mutta emäntä niitä järjestää sinnikkäästi
Tässähän oli kyse tilanteesta, jossa yksi henkilö kertoi, että hän kieltäytyy niistä. Ei niistä muista sanottu mitään.
No hänen mielestä ne on tylsät. Miksi ihmeessä haluatte vieraita juhliinne, jotka ei viihdy niissä. Velvollisuus ei riitä kyllä selitykseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ajatellut, että oharit tarkoittaisi kohdan a) välinpitämätöntä tapaamisen väliin jättämistä ja välinpitämätöntä siitä informoi(mattomuutta)mista, joko tyyliin perut siinä vaiheessa kun toinen on jo pidempään odotellut tapaamispaikalla tai sitten et peru ollenkaan ja toinen vaan odottaa ja ihmettelee. Ja syynä perumiselle (jos edes jaksaa mitään ilmoitella itsestään) siis sellainen, ettei nyt vaan hotsittanutkaan.
Kyllä. Vanhat, kunnon oharit on nämä. Henkilö on kovasti tulossa tapaamiseen, mutta viime metreillä ei pääsekään maaliin. Usein ohareihin nimenomaan liittyy se, että innokkuus on ensiksi suurta, mutta puskista fiilikset latistuvat samaisena päivänä tai jäädään äkillisesti arpomaan, että ehkä kuitenkin sohvaperunailta.
Missä te oikein tapaatte näitä ohareita tekeviä ihmisiä? Ja miksi ette ota oppia yksistä ohareista. Minulle ei ole koskaan sattunut tuollaista ohareiden tekijää, eikä toista kertaa olisi sellaista ihmistä kutsuttu. Toki on ihmisille tullut viime hetken esteitä, mutta niistä on aina ilmoitettu, ja kutsuttu sen verran porukkaa ettei mitään vahinkoa synny, vaikkei kaikki pääse paikalle.
Eri paikoissahan näitä tapaa, alakoulusta aikuisiälle.
Useimmiten ohareiden tekijässäkin on jotain muutakin ihmisenä, ja jos sellainen sattuu kuulumaan isompaan porukkaan, hän voi jollekin olla hyvinkin tärkeä ryhmän jäsen. Ei voi siis tuomita pelkästään ohareiden takia. Sitä paitsi tosiaan käytännön syyt mutkistavat asioita eli esim. WhatsApp-ryhmässä ei sanota, että "tää kutsu on vain näille ja näille, mut sä, sä teet kuitenkin oharit, joten ohita asia". Siksi toiseksi yleensä kuitenkaan kys. toiminta ei ole niin säännönmukaista, että siitä voisi eliminoida koko henkilön kaveriporukan ulkopuolelle.
No miksei kutsu sitten toisella tavalla? Ja entä mikä vahinko tulee, ellei paikalle tule se yksi ihminen, josta jo ennakolta arveltiin, ettei tule? Ei tarjoilua voi niin tarkasti ennakolta kuitenkaan varata, että yhden tuleminen/poisjäänti mitään mininkään vaikuttaisi. Onko tuo sitä tarkkuutta, että tekemällä tehdään ongelma?
Kyllä elämä näkyy joillekkin olevan vaikeaa. Heidän kaverit tekee ohareita, ei vastaa puhelimeen, ei soittele pitkiä puheluita, ei tule juhliin jne...
Asialle varmaan kannattaa tehdä jotain muuta, kuin haukkua heitä vain aihe vapaalla. Hommata vaikka uusia kavereita.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä. Vanhat, kunnon oharit on nämä. Henkilö on kovasti tulossa tapaamiseen, mutta viime metreillä ei pääsekään maaliin. Usein ohareihin nimenomaan liittyy se, että innokkuus on ensiksi suurta, mutta puskista fiilikset latistuvat samaisena päivänä tai jäädään äkillisesti arpomaan, että ehkä kuitenkin sohvaperunailta.