Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Illallisia ja muita tapaamisia järjestetään varmaan enemmän ylemmissä tuloluokissa, koska he eivät ole yhtä stressaantuneita kuin muut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö näillä innokkailla juhlien touhutäteillä koskaan tule mieleen, että joko järjestäjässä tai juhlissa on joku vika, jos kerta toisen jälkeen suurin osa tekee ohareita.

Helpompaa on tosi riehua netissä ja haukkua ohareiden tekijöitä, kuin miettiä, että jos niihin juhliin ei kerta toisensa jälkeen tule porukkaa, ne eivät ole kiinnostava tapahtuma.

Tottakai tulee. Ja syyhän on yksinkertaisesti se, etten ole oharintekijän mielestä niin mielenkiintoista seuraa tai oharintekijälle niin tärkeä ihminen, että tämä viitsisi vaivautua. Teen itsekin ohareita niille kavereilleni ja tutuilleni, jotka eivät ole mulle tärkeitä ja joiden seuran voi helposti lähes kuka tahansa toinen korvata. Juuri tästä syystä en kutsukaan koskaan kuin hyvät ystäväni. Ne kutsun, joiden tiedän tulevan, koska he haluavat tulla. On ihan hyvä, että jättää kutsut väliin,  jos kerran juhlat tai juhlien järjestäjä ei pahemmin kiinnosta.

No mikä tässä sinulle sitten on ongelma. Et kutsu niitä, joita juhlasi ei kiinnosta ja kutsut vain ne, joita kiinnostaa. Näinhän normi-ihminen tekee, mutta sinulle se tuntuu olevan ongelma, kun riehut täällä haukkuen ihmisiä oharien tekijöiksi, jos et edes ole kutsunut heitä

Mä oon kyllä eri, mutta näinhän aina normi-ihminen ei voi kohteliaisuussyistä tehdä. Ei ole mukava rikkoa kaveriporukkaa ja kutsua joitakin ja jotakuta ei. Todennäköisesti se yksi saa kuitenkin tietää, että muut ovat nähneet. Vaikka ei saisikaan, en minäkään tuollaisesta pitäisi. Pitää vaan suhtautua siten, että no, se tulee jos tulee. 

Siksi toiseksi jos on esim. masennusta, ihminen voi tehdä ohareita sen takia. En halua yliymmärtää sellaista, koska masentunutkin voi olla kohtelias, mutta en myöskään halua syrjiä ihmistä sen takia. Ihan loputtomasti ei tietenkään jaksa lähetellä kutsuja eli jos oharit, kieltäytymiset ja ylipäänsä poissaolot alkavat olla jo sääntö. Silloin halua olla yksin pitää jo kunnioittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin mutkattomat edes tarvitsee näitä yhdentekeviä ihmisiä, miksi kukaan käyttää aikaansa täysin merkityksettömien ihmisten kanssa, en ymmärrä.

Ei mihinkään, mutta yksinäiset jostakin syystä tuntuvat kaipaavan meitä sosiaalisia.

Miten kaikesta saakin noin vaikeaa? Esim juhlien osalta voi hyvin ennakoida, että kaikki eivät pääse, joku sairastuu, joku joutuu ylitöihin jne, kutsuu sitten muutaman enemmän. Se on elämää, ei tahallinen loukkaus. Eikä todellakaan ole mitään tilivelvollisuutta kertoa ihan kaikkia asioita ystävälle, en esim avautuisi jostakin akuutista perheongelmasta ystävälle, jäisin kotiin selvittämään asian puolison kanssa. 

Varmaan nyt ensinnäkin riippuu juhlien, tai "juhlien" laadusta. Omassa kaveriporukassa yleisimpiä ovat muutamien ihmisten tapaamiset. Vakiporukassa on noin 5 hlöä. Jos kaikki tuo jotain syömistä ja juomista, niin paketti alkaa kaatua jo siinä kohdin, kun todetaan, että se Maija ei nyt sitten tulekaan ja sen piti tuoda jälkiruokaa tai juomista. Joo, kyllä näitä varmaan jostain saadaan, mutta sitten jos näitä on useampia, niin kyllä se hankaloittaa asioita (ja toki myös lisää euromääriä per hlö). 

Ei se ole elämää, jos monta viikkoa valmistellusta tapaamisesta jää pois, koska nyt vähän ramaseekin töitten jälkeen. Olisi sitten sanonut jo aiemmin, että muut voivat sopia hyvän ajankohdan, järjestellä asiat ja hän ex tempore -ihmisenä tulee, jos tulee, eikä häntä tarvitse sen kummemmin etukäteen huomioida. 

5 ihmistä ei minusta  vielä ole juhlat. Miksei kutsu useampia? Ja tarjoa niille ihmisille, ihme nyyttikestejä aikuisilla, kun juhliin pitää tuoda omat eväät.

Meillä on parit juhlat vuodessa, kutsutaan n 20 henkilöä. Vuosien mittaan on lähes aina käynyt niin, että muutamalle on tullut este lyhyellä varoitusajalla. Ei se mitään, ja ensi kerralla sitten, paikalle tulee siinä 15 henkeä. Ei tarvitse selittää tarkasti tai esittää mitään lääkärintodistuksia, eivätkä perujat ole aina samoja ihmisiä. Kaikki viihtyvät, ei ole pakkopullaa ja velvollisuutta.

Miten niin mukavasta asiasta kun juhlat saa niin vaikeaa ja ahdistavaa?

Jos luit kunnolla, niin huomasit, että viittasin juhlien tai "juhlien" laatuun. Meillä kaveriporukkaan kuuluu tuo määrä ihmisiä, joten en tiedä, miksi kutsuisimme lisäksi randomeita +15 saadaksemme jutella oman porukan kesken. Varmistaaksenne syömiset ja juomiset on aika kepuli syy. Toisekseen jos jollekulle kuuluu vastuu siitä ja siitä tuomisesta, niin paha niitä on enää vaihdella eli niille 15:llekin olisi jo ilmoitettu omat tuomiset.

Niinpä, meillä lienee sitten "ihme nyyttikestejä". Näin tasaamme kulut, eikä kämpän tarjoaja joudu maksajaksi. Mukavaa on! :)

Sitten ei pidä puhua yksinäisyydestä, kun yksi kaveri muuttaa ulkomaille, toinen kuolee, kolmas saa kaksoset ja muuttaa maalle ja neljäs hurahtaa uskoon. Itsehän on luonut suljetun porukan, johon kukaan uusi ei ole tervetullut.

Ihmiset kasvavat eri suuntiin, ja aika harvoin on niin onnekkaasti että sama viiden porukka on kasassa vielä 30 v päästä samanlaisena, joko fyysisesti tai henkisesti. Jos eristäytymisessä on vielä menettänyt kyvyn tutustua uusiin ihmisiin, niin onnea vaan. 

En mä tiedä, onko porukka samanlaisena olemassa, eikä tarvikaan olla, mutta yli 30 vuotta on mennyt. 

Eihän se tarkota, että jumittaisi yhdessä ja samassa porukassa, jos tapaa tiettyä porukkaa tietyn porukan kesken. Kuka ulkopuolinen jaksaisi kuunnella joitain lapsuusmuisteluita? Toki esim. synttäreille voi kutsua porukkaa eri porukoista, mutta se on eri juttu. Ei siellä aleta mutista, että mitenkäs se nyt teillä ja kuinkas ne teidän lapset ja miehet. Eihän opiskelukavereitakaan nähdä siten, että hilataan paikalle kaikenlaisia kavereita. 

Varmasti porukkaan saa tuoda jonkun ulkopuolisen mukanaan, mutta jos on kyse ikivanhasta pikkuporukasta, vähän vaikeata voi olla päästä siihen sisälle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin mutkattomat edes tarvitsee näitä yhdentekeviä ihmisiä, miksi kukaan käyttää aikaansa täysin merkityksettömien ihmisten kanssa, en ymmärrä.

Ei mihinkään, mutta yksinäiset jostakin syystä tuntuvat kaipaavan meitä sosiaalisia.

Miten kaikesta saakin noin vaikeaa? Esim juhlien osalta voi hyvin ennakoida, että kaikki eivät pääse, joku sairastuu, joku joutuu ylitöihin jne, kutsuu sitten muutaman enemmän. Se on elämää, ei tahallinen loukkaus. Eikä todellakaan ole mitään tilivelvollisuutta kertoa ihan kaikkia asioita ystävälle, en esim avautuisi jostakin akuutista perheongelmasta ystävälle, jäisin kotiin selvittämään asian puolison kanssa. 

Varmaan nyt ensinnäkin riippuu juhlien, tai "juhlien" laadusta. Omassa kaveriporukassa yleisimpiä ovat muutamien ihmisten tapaamiset. Vakiporukassa on noin 5 hlöä. Jos kaikki tuo jotain syömistä ja juomista, niin paketti alkaa kaatua jo siinä kohdin, kun todetaan, että se Maija ei nyt sitten tulekaan ja sen piti tuoda jälkiruokaa tai juomista. Joo, kyllä näitä varmaan jostain saadaan, mutta sitten jos näitä on useampia, niin kyllä se hankaloittaa asioita (ja toki myös lisää euromääriä per hlö). 

Ei se ole elämää, jos monta viikkoa valmistellusta tapaamisesta jää pois, koska nyt vähän ramaseekin töitten jälkeen. Olisi sitten sanonut jo aiemmin, että muut voivat sopia hyvän ajankohdan, järjestellä asiat ja hän ex tempore -ihmisenä tulee, jos tulee, eikä häntä tarvitse sen kummemmin etukäteen huomioida. 

Joskus vain voi olla niin hirveitä työpäiviä, ettei jaksa muuta, kuin raahautua sänkyyn. Nimim. toissapäivänä 14 tunnin työvuoron tehnyt ja senkin vajaalla miehityksellä.

Mutta saa haukkua ihan vapaasti oharien tekijäksi, sillä minä olen jo niin sinut itseni kanssa, että en polta itseäni loppuun sen vuoksi, että mietin, mitä ystävät sanovat, jos en nyt pystykkään tulemaan tai tekemään jotain.

Jos ystäväni sanoisi tuollaisen työpäivän jälkeen, että teet oharit, kun sinua vähän ramasee, niin olisi kyllä entinen ystävä, enkä kyllä perään kaipaisi

Varmasti väsyttää. Mutta jos tiedät, että nyt on tänään se tapaamispäivä, jota on pitkään sumplattu porukan kanssa, niin miksi uuvutat itsesi ihan täysillä silloin? Tai ehkä et niin teekään, vaan pidät sen mielessä? Siis juu, varmaan sellaisiakin paikkoja voi olla, että on vaan ihan pakko tai on esim. yrittäjä, mutta toivottavasti tällaisia pakkoja ja paikkoja kuitenkin harvemmin palkkatyöläisillä on.

Miksi uuvutat itsesi? Meinaatko että hoidetaan vaan puolet potilaista, että jaksaa juhlia illalla?

Ilmoitat päivystyksessä triagehoitajalle, että sulla loppuu työt klo 15 ja et tee minuuttiakaan yli, vaikka aula pullistelee ihmisiä ja kolme työkaveria on noroviruksen takia saikulla. Ei ole sinun ongelma, miten pärjäävät. Sinulla on oikeus lähteä töistä klo 15 ja lähdetkin, jos arvostat ystäviäsi. Ne potilaat siellä aulassa eivät tule sinun haudallesi itkemään ja kiittämään, jos jatkoit työvuoroa sen vuoksi, että he saisivat nopeampaa hoitoa.

Minä en tajua, miksei tuota tee ihan itsensäkin takia. Sote-alalla vie itsensä ennenaikaiseen hautaan, jos aina miettii, että nyt mua kyllä vielä tarvitaan ja kyllä mun pitää suostua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin mutkattomat edes tarvitsee näitä yhdentekeviä ihmisiä, miksi kukaan käyttää aikaansa täysin merkityksettömien ihmisten kanssa, en ymmärrä.

Ei mihinkään, mutta yksinäiset jostakin syystä tuntuvat kaipaavan meitä sosiaalisia.

Miten kaikesta saakin noin vaikeaa? Esim juhlien osalta voi hyvin ennakoida, että kaikki eivät pääse, joku sairastuu, joku joutuu ylitöihin jne, kutsuu sitten muutaman enemmän. Se on elämää, ei tahallinen loukkaus. Eikä todellakaan ole mitään tilivelvollisuutta kertoa ihan kaikkia asioita ystävälle, en esim avautuisi jostakin akuutista perheongelmasta ystävälle, jäisin kotiin selvittämään asian puolison kanssa. 

Varmaan nyt ensinnäkin riippuu juhlien, tai "juhlien" laadusta. Omassa kaveriporukassa yleisimpiä ovat muutamien ihmisten tapaamiset. Vakiporukassa on noin 5 hlöä. Jos kaikki tuo jotain syömistä ja juomista, niin paketti alkaa kaatua jo siinä kohdin, kun todetaan, että se Maija ei nyt sitten tulekaan ja sen piti tuoda jälkiruokaa tai juomista. Joo, kyllä näitä varmaan jostain saadaan, mutta sitten jos näitä on useampia, niin kyllä se hankaloittaa asioita (ja toki myös lisää euromääriä per hlö). 

Ei se ole elämää, jos monta viikkoa valmistellusta tapaamisesta jää pois, koska nyt vähän ramaseekin töitten jälkeen. Olisi sitten sanonut jo aiemmin, että muut voivat sopia hyvän ajankohdan, järjestellä asiat ja hän ex tempore -ihmisenä tulee, jos tulee, eikä häntä tarvitse sen kummemmin etukäteen huomioida. 

5 ihmistä ei minusta  vielä ole juhlat. Miksei kutsu useampia? Ja tarjoa niille ihmisille, ihme nyyttikestejä aikuisilla, kun juhliin pitää tuoda omat eväät.

Meillä on parit juhlat vuodessa, kutsutaan n 20 henkilöä. Vuosien mittaan on lähes aina käynyt niin, että muutamalle on tullut este lyhyellä varoitusajalla. Ei se mitään, ja ensi kerralla sitten, paikalle tulee siinä 15 henkeä. Ei tarvitse selittää tarkasti tai esittää mitään lääkärintodistuksia, eivätkä perujat ole aina samoja ihmisiä. Kaikki viihtyvät, ei ole pakkopullaa ja velvollisuutta.

Miten niin mukavasta asiasta kun juhlat saa niin vaikeaa ja ahdistavaa?

Jos luit kunnolla, niin huomasit, että viittasin juhlien tai "juhlien" laatuun. Meillä kaveriporukkaan kuuluu tuo määrä ihmisiä, joten en tiedä, miksi kutsuisimme lisäksi randomeita +15 saadaksemme jutella oman porukan kesken. Varmistaaksenne syömiset ja juomiset on aika kepuli syy. Toisekseen jos jollekulle kuuluu vastuu siitä ja siitä tuomisesta, niin paha niitä on enää vaihdella eli niille 15:llekin olisi jo ilmoitettu omat tuomiset.

Niinpä, meillä lienee sitten "ihme nyyttikestejä". Näin tasaamme kulut, eikä kämpän tarjoaja joudu maksajaksi. Mukavaa on! :)

Sitten ei pidä puhua yksinäisyydestä, kun yksi kaveri muuttaa ulkomaille, toinen kuolee, kolmas saa kaksoset ja muuttaa maalle ja neljäs hurahtaa uskoon. Itsehän on luonut suljetun porukan, johon kukaan uusi ei ole tervetullut.

Ihmiset kasvavat eri suuntiin, ja aika harvoin on niin onnekkaasti että sama viiden porukka on kasassa vielä 30 v päästä samanlaisena, joko fyysisesti tai henkisesti. Jos eristäytymisessä on vielä menettänyt kyvyn tutustua uusiin ihmisiin, niin onnea vaan. 

Täytyy sanoa, että minusta olisi aika hämmentävää olla paikalla ainoana ulkopuolisena jonkun vuoden 1995 1A-lukioluokan 5-henkisen tyttöporukan nyyttikesteillä. En välttämättä osallistuisi emännän kutsusta huolimatta, koska voisin kokea itseni tunkeilijaksi.

Toi on sitä ala-astemeininkiä, että on tämä meidän suljettu piiri, ja ketään uutta ei haluta tavata. En minäkään noihin "juhliin" lähtisi.

Kyllä varmaan nämäkin ihmiset voivat jossain yhteydessä tavata muita ihmisiä isommalla porukalla. Jos kuitenkin yhdessäolon tapa ystävyydessä on vuosia ollut jokin tietty, niin on ymmärrettävää, että toimivasta jutusta halutaan pitää kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin mutkattomat edes tarvitsee näitä yhdentekeviä ihmisiä, miksi kukaan käyttää aikaansa täysin merkityksettömien ihmisten kanssa, en ymmärrä.

Ei mihinkään, mutta yksinäiset jostakin syystä tuntuvat kaipaavan meitä sosiaalisia.

Miten kaikesta saakin noin vaikeaa? Esim juhlien osalta voi hyvin ennakoida, että kaikki eivät pääse, joku sairastuu, joku joutuu ylitöihin jne, kutsuu sitten muutaman enemmän. Se on elämää, ei tahallinen loukkaus. Eikä todellakaan ole mitään tilivelvollisuutta kertoa ihan kaikkia asioita ystävälle, en esim avautuisi jostakin akuutista perheongelmasta ystävälle, jäisin kotiin selvittämään asian puolison kanssa. 

Varmaan nyt ensinnäkin riippuu juhlien, tai "juhlien" laadusta. Omassa kaveriporukassa yleisimpiä ovat muutamien ihmisten tapaamiset. Vakiporukassa on noin 5 hlöä. Jos kaikki tuo jotain syömistä ja juomista, niin paketti alkaa kaatua jo siinä kohdin, kun todetaan, että se Maija ei nyt sitten tulekaan ja sen piti tuoda jälkiruokaa tai juomista. Joo, kyllä näitä varmaan jostain saadaan, mutta sitten jos näitä on useampia, niin kyllä se hankaloittaa asioita (ja toki myös lisää euromääriä per hlö). 

Ei se ole elämää, jos monta viikkoa valmistellusta tapaamisesta jää pois, koska nyt vähän ramaseekin töitten jälkeen. Olisi sitten sanonut jo aiemmin, että muut voivat sopia hyvän ajankohdan, järjestellä asiat ja hän ex tempore -ihmisenä tulee, jos tulee, eikä häntä tarvitse sen kummemmin etukäteen huomioida. 

Joskus vain voi olla niin hirveitä työpäiviä, ettei jaksa muuta, kuin raahautua sänkyyn. Nimim. toissapäivänä 14 tunnin työvuoron tehnyt ja senkin vajaalla miehityksellä.

Mutta saa haukkua ihan vapaasti oharien tekijäksi, sillä minä olen jo niin sinut itseni kanssa, että en polta itseäni loppuun sen vuoksi, että mietin, mitä ystävät sanovat, jos en nyt pystykkään tulemaan tai tekemään jotain.

Jos ystäväni sanoisi tuollaisen työpäivän jälkeen, että teet oharit, kun sinua vähän ramasee, niin olisi kyllä entinen ystävä, enkä kyllä perään kaipaisi

Varmasti väsyttää. Mutta jos tiedät, että nyt on tänään se tapaamispäivä, jota on pitkään sumplattu porukan kanssa, niin miksi uuvutat itsesi ihan täysillä silloin? Tai ehkä et niin teekään, vaan pidät sen mielessä? Siis juu, varmaan sellaisiakin paikkoja voi olla, että on vaan ihan pakko tai on esim. yrittäjä, mutta toivottavasti tällaisia pakkoja ja paikkoja kuitenkin harvemmin palkkatyöläisillä on.

Miksi uuvutat itsesi? Meinaatko että hoidetaan vaan puolet potilaista, että jaksaa juhlia illalla?

Ilmoitat päivystyksessä triagehoitajalle, että sulla loppuu työt klo 15 ja et tee minuuttiakaan yli, vaikka aula pullistelee ihmisiä ja kolme työkaveria on noroviruksen takia saikulla. Ei ole sinun ongelma, miten pärjäävät. Sinulla on oikeus lähteä töistä klo 15 ja lähdetkin, jos arvostat ystäviäsi. Ne potilaat siellä aulassa eivät tule sinun haudallesi itkemään ja kiittämään, jos jatkoit työvuoroa sen vuoksi, että he saisivat nopeampaa hoitoa.

Näillä asenteilla on suora yhteys siihen, miksi hoitoalalla ihmiset ovat palkkakuopassa eivätkä sieltä ylös tule nousemaan.

Sitten täällä on sadan sivun ketjuja, kun hoitajat naureskelivat päivystyksessä ja kävelivät ohi ja sanoivat, että mun työvuoro loppui juuri, vaikka itse olin pyörtymäisillään kivusta.

Olisi varmaan helpompaa, kun ne hoitsut sanois, että sorry, en jää ylitöihin, kun olen uskollinen ystävilleni ja sun kipus ei mua liikuta.

Hautausmaat ovat täynnä mielestään korvaamattomia ihmisiä. Jos usein perut etukäteen ystäviesi kanssa sovitut jutut töidesi takia, niin kyllä, se on selvä viesti ystävillesi ettei aika heidän kanssaan ole sinulle tärkeää (ei ainakaan läheskään yhtä tärkeää kuin työsi).

Monilla vaan on ajoittain liikaa ihmisiä ja asioita elämässään eikä se toimi niin. Ajan myötä itselle tärkeät ihmiset ja asiat hahmottuu ja osa asioista ja ihmisistä jää sitten vähemmälle huomiolle ja ajalle, ja niin se vaan menee eikä ole väärin vaan elämää.

Se että vuodessa on 50 viikonloppua tehdä niitä muita asioita kuin sinun toivomaasi ei auta siinä vaiheessa kun olisi 140 erilaista menoa soviteltavana yhden vuoden viikonloppuihin ja joskus haluaisi vaan ollakin.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä vähän ohi aiheen, mutta itseäni mietityttänyt asia.

Ihmettelen vähäsen sitä, miksi 4-kymppisillä on hirmuinen hinku lämmitellä välejä lapsuuden ja nuoruuden ystävien kanssa. Tai onko tämä vain mun kaveripiireissä näin? Parikin eri kaveriporukkaa reilun parin vuosikymmenen takaa on nyt järjestänyt innokkaasti tapaamisia, kun välissä on ollut pitkiä aikoja ettei yhteyttä olla pidetty noin isolla porukalla ainakaan.

Itseäni ei valitettavasti kiinnosta nämä tapaamiset nuoruuden ihmisten kanssa - sillä nuoruuden meiningillä vieläpä. Kasvoin itse pienessä kylässä, jossa oli pienet piirit. Jos halusi olla mukana menossa, oli sopeuduttava siihen tyyliin. Kaikki teinit ryyppäsi jne. Olin silloin hukassa itseni kanssa, kuten moni muukin. En tuntenut itseäni jne.

Myöhemmin olen löytänyt oikeasti minun tyylisiä ja mulle sopivia ystäviä ja kaikki kuviot pyörii mukavasti, mikä on pitkän ajan tulosta.

Ei vaan huvita palata, ei oikein edes kerran vuodessa, takaisin siihen aikaan, kun ryypättiin ja oltiin sekaisin muutenkin koko elämästä.

Eikä millään pahalla, nuoruuskin oli hyvää aikaa, mutta... se oli silloin ja nyt on nyt.

Nämä nuoruuden kaverit harmittelee kun en osallistu paljoa näihin yhteenpaluujuttuihin. En halua oikeasti loukata, ajattelen heitä lämmöllä, mutta eihän meillä vuonna 2018 ole juuri mitään yhteistä, vain menneisyys.

Sama täällä. Yritin jatkaa ystävyyttä joka oli nuorena ollut tosi tiivis, mutta homma katkesi siihen että meillä kertakaikkiaan ei ole mutta yhteistä se menneisyys. Väkisin yritettiin tavata kuten ennen, mutta en lopulta jaksanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin mutkattomat edes tarvitsee näitä yhdentekeviä ihmisiä, miksi kukaan käyttää aikaansa täysin merkityksettömien ihmisten kanssa, en ymmärrä.

Ei mihinkään, mutta yksinäiset jostakin syystä tuntuvat kaipaavan meitä sosiaalisia.

Miten kaikesta saakin noin vaikeaa? Esim juhlien osalta voi hyvin ennakoida, että kaikki eivät pääse, joku sairastuu, joku joutuu ylitöihin jne, kutsuu sitten muutaman enemmän. Se on elämää, ei tahallinen loukkaus. Eikä todellakaan ole mitään tilivelvollisuutta kertoa ihan kaikkia asioita ystävälle, en esim avautuisi jostakin akuutista perheongelmasta ystävälle, jäisin kotiin selvittämään asian puolison kanssa. 

Varmaan nyt ensinnäkin riippuu juhlien, tai "juhlien" laadusta. Omassa kaveriporukassa yleisimpiä ovat muutamien ihmisten tapaamiset. Vakiporukassa on noin 5 hlöä. Jos kaikki tuo jotain syömistä ja juomista, niin paketti alkaa kaatua jo siinä kohdin, kun todetaan, että se Maija ei nyt sitten tulekaan ja sen piti tuoda jälkiruokaa tai juomista. Joo, kyllä näitä varmaan jostain saadaan, mutta sitten jos näitä on useampia, niin kyllä se hankaloittaa asioita (ja toki myös lisää euromääriä per hlö). 

Ei se ole elämää, jos monta viikkoa valmistellusta tapaamisesta jää pois, koska nyt vähän ramaseekin töitten jälkeen. Olisi sitten sanonut jo aiemmin, että muut voivat sopia hyvän ajankohdan, järjestellä asiat ja hän ex tempore -ihmisenä tulee, jos tulee, eikä häntä tarvitse sen kummemmin etukäteen huomioida. 

Joskus vain voi olla niin hirveitä työpäiviä, ettei jaksa muuta, kuin raahautua sänkyyn. Nimim. toissapäivänä 14 tunnin työvuoron tehnyt ja senkin vajaalla miehityksellä.

Mutta saa haukkua ihan vapaasti oharien tekijäksi, sillä minä olen jo niin sinut itseni kanssa, että en polta itseäni loppuun sen vuoksi, että mietin, mitä ystävät sanovat, jos en nyt pystykkään tulemaan tai tekemään jotain.

Jos ystäväni sanoisi tuollaisen työpäivän jälkeen, että teet oharit, kun sinua vähän ramasee, niin olisi kyllä entinen ystävä, enkä kyllä perään kaipaisi

Varmasti väsyttää. Mutta jos tiedät, että nyt on tänään se tapaamispäivä, jota on pitkään sumplattu porukan kanssa, niin miksi uuvutat itsesi ihan täysillä silloin? Tai ehkä et niin teekään, vaan pidät sen mielessä? Siis juu, varmaan sellaisiakin paikkoja voi olla, että on vaan ihan pakko tai on esim. yrittäjä, mutta toivottavasti tällaisia pakkoja ja paikkoja kuitenkin harvemmin palkkatyöläisillä on.

Miksi uuvutat itsesi? Meinaatko että hoidetaan vaan puolet potilaista, että jaksaa juhlia illalla?

Ilmoitat päivystyksessä triagehoitajalle, että sulla loppuu työt klo 15 ja et tee minuuttiakaan yli, vaikka aula pullistelee ihmisiä ja kolme työkaveria on noroviruksen takia saikulla. Ei ole sinun ongelma, miten pärjäävät. Sinulla on oikeus lähteä töistä klo 15 ja lähdetkin, jos arvostat ystäviäsi. Ne potilaat siellä aulassa eivät tule sinun haudallesi itkemään ja kiittämään, jos jatkoit työvuoroa sen vuoksi, että he saisivat nopeampaa hoitoa.

Näillä asenteilla on suora yhteys siihen, miksi hoitoalalla ihmiset ovat palkkakuopassa eivätkä sieltä ylös tule nousemaan.

Sitten täällä on sadan sivun ketjuja, kun hoitajat naureskelivat päivystyksessä ja kävelivät ohi ja sanoivat, että mun työvuoro loppui juuri, vaikka itse olin pyörtymäisillään kivusta.

Olisi varmaan helpompaa, kun ne hoitsut sanois, että sorry, en jää ylitöihin, kun olen uskollinen ystävilleni ja sun kipus ei mua liikuta.

Hautausmaat ovat täynnä mielestään korvaamattomia ihmisiä. Jos usein perut etukäteen ystäviesi kanssa sovitut jutut töidesi takia, niin kyllä, se on selvä viesti ystävillesi ettei aika heidän kanssaan ole sinulle tärkeää (ei ainakaan läheskään yhtä tärkeää kuin työsi).

Eihän se olekaan, työ elättää koko perheen. Toki on omituista jos jollekin aina tulee viimehetken este, mutta tämmöisiä ihmisiä en ole edes tavannut.

Vierailija kirjoitti:

Monilla vaan on ajoittain liikaa ihmisiä ja asioita elämässään eikä se toimi niin. Ajan myötä itselle tärkeät ihmiset ja asiat hahmottuu ja osa asioista ja ihmisistä jää sitten vähemmälle huomiolle ja ajalle, ja niin se vaan menee eikä ole väärin vaan elämää.

Se että vuodessa on 50 viikonloppua tehdä niitä muita asioita kuin sinun toivomaasi ei auta siinä vaiheessa kun olisi 140 erilaista menoa soviteltavana yhden vuoden viikonloppuihin ja joskus haluaisi vaan ollakin.

Niinpä. Sitten on harrastuksia, joita ei voi tehdä joka viikonloppu, vaan vain jos sää on sopiva. Kuten purjehdus, ei voi tietää säitä kuukautta etukäteen, ja kun vapaat ei aina satu hyvään purjehdussäähän, niin sopivia viikonloppuja saattaakin olla kesässä vain muutamia.

Onneksi on sen verran ymmärtäväisiä ystäviä, ettei ole ongelma että suunnitelmia muutetaan, juhlia siirretään jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin mutkattomat edes tarvitsee näitä yhdentekeviä ihmisiä, miksi kukaan käyttää aikaansa täysin merkityksettömien ihmisten kanssa, en ymmärrä.

Ei mihinkään, mutta yksinäiset jostakin syystä tuntuvat kaipaavan meitä sosiaalisia.

Miten kaikesta saakin noin vaikeaa? Esim juhlien osalta voi hyvin ennakoida, että kaikki eivät pääse, joku sairastuu, joku joutuu ylitöihin jne, kutsuu sitten muutaman enemmän. Se on elämää, ei tahallinen loukkaus. Eikä todellakaan ole mitään tilivelvollisuutta kertoa ihan kaikkia asioita ystävälle, en esim avautuisi jostakin akuutista perheongelmasta ystävälle, jäisin kotiin selvittämään asian puolison kanssa. 

Varmaan nyt ensinnäkin riippuu juhlien, tai "juhlien" laadusta. Omassa kaveriporukassa yleisimpiä ovat muutamien ihmisten tapaamiset. Vakiporukassa on noin 5 hlöä. Jos kaikki tuo jotain syömistä ja juomista, niin paketti alkaa kaatua jo siinä kohdin, kun todetaan, että se Maija ei nyt sitten tulekaan ja sen piti tuoda jälkiruokaa tai juomista. Joo, kyllä näitä varmaan jostain saadaan, mutta sitten jos näitä on useampia, niin kyllä se hankaloittaa asioita (ja toki myös lisää euromääriä per hlö). 

Ei se ole elämää, jos monta viikkoa valmistellusta tapaamisesta jää pois, koska nyt vähän ramaseekin töitten jälkeen. Olisi sitten sanonut jo aiemmin, että muut voivat sopia hyvän ajankohdan, järjestellä asiat ja hän ex tempore -ihmisenä tulee, jos tulee, eikä häntä tarvitse sen kummemmin etukäteen huomioida. 

Joskus vain voi olla niin hirveitä työpäiviä, ettei jaksa muuta, kuin raahautua sänkyyn. Nimim. toissapäivänä 14 tunnin työvuoron tehnyt ja senkin vajaalla miehityksellä.

Mutta saa haukkua ihan vapaasti oharien tekijäksi, sillä minä olen jo niin sinut itseni kanssa, että en polta itseäni loppuun sen vuoksi, että mietin, mitä ystävät sanovat, jos en nyt pystykkään tulemaan tai tekemään jotain.

Jos ystäväni sanoisi tuollaisen työpäivän jälkeen, että teet oharit, kun sinua vähän ramasee, niin olisi kyllä entinen ystävä, enkä kyllä perään kaipaisi

Varmasti väsyttää. Mutta jos tiedät, että nyt on tänään se tapaamispäivä, jota on pitkään sumplattu porukan kanssa, niin miksi uuvutat itsesi ihan täysillä silloin? Tai ehkä et niin teekään, vaan pidät sen mielessä? Siis juu, varmaan sellaisiakin paikkoja voi olla, että on vaan ihan pakko tai on esim. yrittäjä, mutta toivottavasti tällaisia pakkoja ja paikkoja kuitenkin harvemmin palkkatyöläisillä on.

Miksi uuvutat itsesi? Meinaatko että hoidetaan vaan puolet potilaista, että jaksaa juhlia illalla?

Ilmoitat päivystyksessä triagehoitajalle, että sulla loppuu työt klo 15 ja et tee minuuttiakaan yli, vaikka aula pullistelee ihmisiä ja kolme työkaveria on noroviruksen takia saikulla. Ei ole sinun ongelma, miten pärjäävät. Sinulla on oikeus lähteä töistä klo 15 ja lähdetkin, jos arvostat ystäviäsi. Ne potilaat siellä aulassa eivät tule sinun haudallesi itkemään ja kiittämään, jos jatkoit työvuoroa sen vuoksi, että he saisivat nopeampaa hoitoa.

Näillä asenteilla on suora yhteys siihen, miksi hoitoalalla ihmiset ovat palkkakuopassa eivätkä sieltä ylös tule nousemaan.

Sitten täällä on sadan sivun ketjuja, kun hoitajat naureskelivat päivystyksessä ja kävelivät ohi ja sanoivat, että mun työvuoro loppui juuri, vaikka itse olin pyörtymäisillään kivusta.

Olisi varmaan helpompaa, kun ne hoitsut sanois, että sorry, en jää ylitöihin, kun olen uskollinen ystävilleni ja sun kipus ei mua liikuta.

Jep, ja jos joku nyt sattuu kuolemaan kun minä lepään mennäkseni juhliin, niin voi voi. Niinkö?

Sanan "oharit" merkityksen voi näemmä ymmärtää parilla eri tavalla.

a) Jättää saapumatta paikalle eikä ilmoita mitään. Syynä ettei huvittanutkaan.

b) Asiallisesti peruuttaa sovitun tapaamisen sillä kertaa hyvästä syystä, esim. lapsi sairastui, joutuikin jäämään töihin yms.

Itse olen ajatellut, että oharit tarkoittaisi kohdan a) välinpitämätöntä tapaamisen väliin jättämistä ja välinpitämätöntä siitä informoi(mattomuutta)mista, joko tyyliin perut siinä vaiheessa kun toinen on jo pidempään odotellut tapaamispaikalla tai sitten et peru ollenkaan ja toinen vaan odottaa ja ihmettelee. Ja syynä perumiselle (jos edes jaksaa mitään ilmoitella itsestään) siis sellainen, ettei nyt vaan hotsittanutkaan.

Minusta oharit ei ole sitä, että joskus harvakseltaan tulee pakollinen este ja ilmoittaa siitä heti kun voi.

Mutta tämänkin asian voi nähdä näemmä eri tavoin ja näin toinen puhuu aidasta ja toinen seipäästä.

Jep. Eikä kukaan tainnut olla sitä mieltä, että oharit ilmoittamatta mitään olisi ok. Tai edes se, että samalle ihmiselle aina sattuu viime hetken yllättävä asia. 

Mutta kun jonkun mielestä mikään ei saa olla ystävää tärkeämpää, ja on loukkaus myös jos kieltäytyy heti alkuun. 

Minusta on törkeää ja syy päättää ystävyys jos tekee oharit ilmoittamatta. Toinen kutsuu juhliin ja odottaa paikalle. Mitään ei kuulu. Juhlat menee pilalle kun miettii miksi toinen ei tule vaikka aikoi. Onko jotain käynyt?  Jälkikäteen toinen ilmoittaa sorry, en päässytkään. Asiana ei ehkä iso mutta kertoo syvemmän arvostuksen puutteesta. Jos toista arvostaa ei tuota hänelle pahaa mieltä tahallaan. Tuskin muitakaan tärkeinä pitämiään tapaamisia missaa. Kyse on siitä arvostaako ihmistä vai ei. Aivan eri asia on jos ilmoittaa että ei pääsekkään ja kertoo syyn. Toinen ei turhaan odota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikoinaan järjestin juhlia/illanviettoja useinkin, ja nautin sekä järjestelyistä (siivoamisesta, ruoanlaitosta, koristelusta jne) että itse juhlista. Pikku hiljaa huomasin, että ohareiden määrä lisääntyi. Usein ei ilmoitettu edes syytä, vain lyhyt tekstari ”en pääsekään tulemaan” samana päivänä kuin juhlat olivat, joskus muutamaa minuuttia ennen juhlia, joskus tunti juhlien alkamisen jälkeen. Ja joskus ei ilmoitettu mitään. Alkoi mennä fiilikset järkkäillä mitään. Yksi asia yhdisti näitä mutkattomia ohari-ihmisiä: he eivät itse järjestäneet mitään juhlia. Tulin siihen tulokseen, etteivät he ymmärrä, miten pöntöltä järjestäjästä tuntuu, kun vieras ei saavukaan.

Huomioni on siis, että ennen vanhaan mentiin kylään kun kutsuttiin ja kutsuttiin vastavuoroisesti kylään. Nykyään jengi tapailee ravintoloissa drinksuilla ja kännyköillä voi viime hetkellä perua tapaamisen. Mitään vastavuoroisuutta ei myös näytä olevan tapaamisissa. Itselleni tämä on tarkoittanut, että pidän ystävyyssuhteita yllä lähinnä tekstareilla. Aika yksinäiseltä kyllä olo tuntuu...

Näistä juhlista ja illanistujaista pakko kirjoittaa sen verran, että usein niistä on innoissaan enemmän järjestäjä, kuin kutsutut vieraat. Tiedän, että saan palstaryöpytyksen tästä päälle, mutta kyllä se kuitenkin niin on, että monilla alkaa jossain vaiheessa olemaan muutakin elämää, kuin kavereiden kanssa illanistujaiset. On poikaystäviä, aviomiestä perhettä, raskasta viikkoa ja lastenhakua hoidosta ja halutaan käpertyä kotiin perheen kanssa.

Kuinka monesti täälläkin valitetaan, että rakastan järjestää juhlia, mutta ihmiset ei tule. Tai järjestän juhlia, mutta kukaan ei järjestä vastikkeeksi. Taidan lopettaa. Haluttaisi monesti niihin vastata, että hyvä jos lopetatkin ja kaverisi varmaan huokaavat helpotuksesta, koska ovat jo kasvaneet ohi näistä ja eivät jaksaisi niihin osallistuakkaan.

Sori, mut miten huonoja kavereita ihmiset on alkujaan olleet, jos kerran tai pari vuodessa, jos sitäkään, ei kelpaa reunion illanistujaisten merkeissä? Siis että vaikka esim. poikaystävälle tai perheelle jäisi vielä 50 viikonloppua vuodesta ja max pari kertaa vuodessa menisi viikonlopusta yksi ilta tuohon, niin onko se tosiaan liikaa?

Vai onko teillä sitten ollut joitain ryyppäjäisiä ja siksi ne yhdistetään jotenkin korostuneesti ikään ja aikaan?

Kyllä me toki syömässäkin käydään kaveriporukan kanssa, ja useammin niin tehdäänkin. Mutta noi illanistujaiset on kyllä mukavampia, jos vaan kaikki sattuu loksahtamaan kohdilleen eli kaikki pääsevät. Nehän on just sellasta vanhan ihmisen rentoilua. :D

Tämä. Sekö on sitä vilpitöntä ystävyyttä, kun kirjoitetaan, että mikä on, kun et pari kertaa vuodessa voi tulla illanistujaisiin.

Eikö se pitäisi mennä niin, että niihin haluaisi mennä ja olisi ilo mennä. Joku mättää juhlissa, jos asetelma on niin, että joutuu velvollisuudesta menemään juhliin, ettei kaveri suutu.

Tällaiset juhlat joutaisi sitten jo lopettaakkin. Jos juhliin mennään siksi, että juhlanjärjestäjä tykkää niitä järjestää ja juhlijat menevät niihin vain velvollisuudesta. Silloin on aika jo ajanut niiden ohitse.

On vain hyvä, jos joku on niin rohkea ja uskaltaa sanoa ääneen, että ei vain välitä niistä enää. Ei olla enää teinityttöjä, jotka haluavat kokoontua illanistujaisiin nauraa kikatelemaan ja nyyttäröimään. Että elämä menee eteen päin ja ei kiinnosta enää.

Olet raitis? Vain juopoilla on kavereita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin mutkattomat edes tarvitsee näitä yhdentekeviä ihmisiä, miksi kukaan käyttää aikaansa täysin merkityksettömien ihmisten kanssa, en ymmärrä.

Ei mihinkään, mutta yksinäiset jostakin syystä tuntuvat kaipaavan meitä sosiaalisia.

Miten kaikesta saakin noin vaikeaa? Esim juhlien osalta voi hyvin ennakoida, että kaikki eivät pääse, joku sairastuu, joku joutuu ylitöihin jne, kutsuu sitten muutaman enemmän. Se on elämää, ei tahallinen loukkaus. Eikä todellakaan ole mitään tilivelvollisuutta kertoa ihan kaikkia asioita ystävälle, en esim avautuisi jostakin akuutista perheongelmasta ystävälle, jäisin kotiin selvittämään asian puolison kanssa. 

Varmaan nyt ensinnäkin riippuu juhlien, tai "juhlien" laadusta. Omassa kaveriporukassa yleisimpiä ovat muutamien ihmisten tapaamiset. Vakiporukassa on noin 5 hlöä. Jos kaikki tuo jotain syömistä ja juomista, niin paketti alkaa kaatua jo siinä kohdin, kun todetaan, että se Maija ei nyt sitten tulekaan ja sen piti tuoda jälkiruokaa tai juomista. Joo, kyllä näitä varmaan jostain saadaan, mutta sitten jos näitä on useampia, niin kyllä se hankaloittaa asioita (ja toki myös lisää euromääriä per hlö). 

Ei se ole elämää, jos monta viikkoa valmistellusta tapaamisesta jää pois, koska nyt vähän ramaseekin töitten jälkeen. Olisi sitten sanonut jo aiemmin, että muut voivat sopia hyvän ajankohdan, järjestellä asiat ja hän ex tempore -ihmisenä tulee, jos tulee, eikä häntä tarvitse sen kummemmin etukäteen huomioida. 

Joskus vain voi olla niin hirveitä työpäiviä, ettei jaksa muuta, kuin raahautua sänkyyn. Nimim. toissapäivänä 14 tunnin työvuoron tehnyt ja senkin vajaalla miehityksellä.

Mutta saa haukkua ihan vapaasti oharien tekijäksi, sillä minä olen jo niin sinut itseni kanssa, että en polta itseäni loppuun sen vuoksi, että mietin, mitä ystävät sanovat, jos en nyt pystykkään tulemaan tai tekemään jotain.

Jos ystäväni sanoisi tuollaisen työpäivän jälkeen, että teet oharit, kun sinua vähän ramasee, niin olisi kyllä entinen ystävä, enkä kyllä perään kaipaisi

Varmasti väsyttää. Mutta jos tiedät, että nyt on tänään se tapaamispäivä, jota on pitkään sumplattu porukan kanssa, niin miksi uuvutat itsesi ihan täysillä silloin? Tai ehkä et niin teekään, vaan pidät sen mielessä? Siis juu, varmaan sellaisiakin paikkoja voi olla, että on vaan ihan pakko tai on esim. yrittäjä, mutta toivottavasti tällaisia pakkoja ja paikkoja kuitenkin harvemmin palkkatyöläisillä on.

Miksi uuvutat itsesi? Meinaatko että hoidetaan vaan puolet potilaista, että jaksaa juhlia illalla?

Ilmoitat päivystyksessä triagehoitajalle, että sulla loppuu työt klo 15 ja et tee minuuttiakaan yli, vaikka aula pullistelee ihmisiä ja kolme työkaveria on noroviruksen takia saikulla. Ei ole sinun ongelma, miten pärjäävät. Sinulla on oikeus lähteä töistä klo 15 ja lähdetkin, jos arvostat ystäviäsi. Ne potilaat siellä aulassa eivät tule sinun haudallesi itkemään ja kiittämään, jos jatkoit työvuoroa sen vuoksi, että he saisivat nopeampaa hoitoa.

Näillä asenteilla on suora yhteys siihen, miksi hoitoalalla ihmiset ovat palkkakuopassa eivätkä sieltä ylös tule nousemaan.

Sitten täällä on sadan sivun ketjuja, kun hoitajat naureskelivat päivystyksessä ja kävelivät ohi ja sanoivat, että mun työvuoro loppui juuri, vaikka itse olin pyörtymäisillään kivusta.

Olisi varmaan helpompaa, kun ne hoitsut sanois, että sorry, en jää ylitöihin, kun olen uskollinen ystävilleni ja sun kipus ei mua liikuta.

Jep, ja jos joku nyt sattuu kuolemaan kun minä lepään mennäkseni juhliin, niin voi voi. Niinkö?

Toki saat tehdä ylitöitä sydämesi kyllyydestä elämäsi loppuun asti. Älä vain sitten ihmettele miksi ketään muuta kuin työantajaasi ei enää seurasi jaksa kiinnostaa. Työnantaja kyllä oppii siihen, että sinä joustat aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin mutkattomat edes tarvitsee näitä yhdentekeviä ihmisiä, miksi kukaan käyttää aikaansa täysin merkityksettömien ihmisten kanssa, en ymmärrä.

Ei mihinkään, mutta yksinäiset jostakin syystä tuntuvat kaipaavan meitä sosiaalisia.

Miten kaikesta saakin noin vaikeaa? Esim juhlien osalta voi hyvin ennakoida, että kaikki eivät pääse, joku sairastuu, joku joutuu ylitöihin jne, kutsuu sitten muutaman enemmän. Se on elämää, ei tahallinen loukkaus. Eikä todellakaan ole mitään tilivelvollisuutta kertoa ihan kaikkia asioita ystävälle, en esim avautuisi jostakin akuutista perheongelmasta ystävälle, jäisin kotiin selvittämään asian puolison kanssa. 

Varmaan nyt ensinnäkin riippuu juhlien, tai "juhlien" laadusta. Omassa kaveriporukassa yleisimpiä ovat muutamien ihmisten tapaamiset. Vakiporukassa on noin 5 hlöä. Jos kaikki tuo jotain syömistä ja juomista, niin paketti alkaa kaatua jo siinä kohdin, kun todetaan, että se Maija ei nyt sitten tulekaan ja sen piti tuoda jälkiruokaa tai juomista. Joo, kyllä näitä varmaan jostain saadaan, mutta sitten jos näitä on useampia, niin kyllä se hankaloittaa asioita (ja toki myös lisää euromääriä per hlö). 

Ei se ole elämää, jos monta viikkoa valmistellusta tapaamisesta jää pois, koska nyt vähän ramaseekin töitten jälkeen. Olisi sitten sanonut jo aiemmin, että muut voivat sopia hyvän ajankohdan, järjestellä asiat ja hän ex tempore -ihmisenä tulee, jos tulee, eikä häntä tarvitse sen kummemmin etukäteen huomioida. 

Joskus vain voi olla niin hirveitä työpäiviä, ettei jaksa muuta, kuin raahautua sänkyyn. Nimim. toissapäivänä 14 tunnin työvuoron tehnyt ja senkin vajaalla miehityksellä.

Mutta saa haukkua ihan vapaasti oharien tekijäksi, sillä minä olen jo niin sinut itseni kanssa, että en polta itseäni loppuun sen vuoksi, että mietin, mitä ystävät sanovat, jos en nyt pystykkään tulemaan tai tekemään jotain.

Jos ystäväni sanoisi tuollaisen työpäivän jälkeen, että teet oharit, kun sinua vähän ramasee, niin olisi kyllä entinen ystävä, enkä kyllä perään kaipaisi

Varmasti väsyttää. Mutta jos tiedät, että nyt on tänään se tapaamispäivä, jota on pitkään sumplattu porukan kanssa, niin miksi uuvutat itsesi ihan täysillä silloin? Tai ehkä et niin teekään, vaan pidät sen mielessä? Siis juu, varmaan sellaisiakin paikkoja voi olla, että on vaan ihan pakko tai on esim. yrittäjä, mutta toivottavasti tällaisia pakkoja ja paikkoja kuitenkin harvemmin palkkatyöläisillä on.

Miksi uuvutat itsesi? Meinaatko että hoidetaan vaan puolet potilaista, että jaksaa juhlia illalla?

Ilmoitat päivystyksessä triagehoitajalle, että sulla loppuu työt klo 15 ja et tee minuuttiakaan yli, vaikka aula pullistelee ihmisiä ja kolme työkaveria on noroviruksen takia saikulla. Ei ole sinun ongelma, miten pärjäävät. Sinulla on oikeus lähteä töistä klo 15 ja lähdetkin, jos arvostat ystäviäsi. Ne potilaat siellä aulassa eivät tule sinun haudallesi itkemään ja kiittämään, jos jatkoit työvuoroa sen vuoksi, että he saisivat nopeampaa hoitoa.

Näillä asenteilla on suora yhteys siihen, miksi hoitoalalla ihmiset ovat palkkakuopassa eivätkä sieltä ylös tule nousemaan.

Sitten täällä on sadan sivun ketjuja, kun hoitajat naureskelivat päivystyksessä ja kävelivät ohi ja sanoivat, että mun työvuoro loppui juuri, vaikka itse olin pyörtymäisillään kivusta.

Olisi varmaan helpompaa, kun ne hoitsut sanois, että sorry, en jää ylitöihin, kun olen uskollinen ystävilleni ja sun kipus ei mua liikuta.

Jep, ja jos joku nyt sattuu kuolemaan kun minä lepään mennäkseni juhliin, niin voi voi. Niinkö?

Toki saat tehdä ylitöitä sydämesi kyllyydestä elämäsi loppuun asti. Älä vain sitten ihmettele miksi ketään muuta kuin työantajaasi ei enää seurasi jaksa kiinnostaa. Työnantaja kyllä oppii siihen, että sinä joustat aina.

Minulla on ystävät säilyneet, vaikka olen jäänyt ylitöihin, kun työkaveri on sairastunut. Jotenkin minulle on sattunut sellaisia ystäviä, että he eivät ajattele vain omaa napaansa, vaan ymmärtävät, että joskus tulee eteen asioita, joille ei voi mitään.

Joskus on pakko jäädä ylitöihin tai sitten käännytettävä sairaat kotiin ja pistettävä pulju kiinni. 

t. vastaanotto-osaston hoitsu, psykiatria

Keskustelu kertoo vain sen että suhteita on turha tehdä keinotekoisista lähtökohdista ellei toinen osapuoli jotenkin mukaudu. Lisäksi jos järjestää jotain tapaamista jossa on ennestään tuntemattomia olisi ehkä hyvä siirtyä juhla/alko/viihde yms keskeisyydestä sellaiseen jolle on tutkimusnäyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikoinaan järjestin juhlia/illanviettoja useinkin, ja nautin sekä järjestelyistä (siivoamisesta, ruoanlaitosta, koristelusta jne) että itse juhlista. Pikku hiljaa huomasin, että ohareiden määrä lisääntyi. Usein ei ilmoitettu edes syytä, vain lyhyt tekstari ”en pääsekään tulemaan” samana päivänä kuin juhlat olivat, joskus muutamaa minuuttia ennen juhlia, joskus tunti juhlien alkamisen jälkeen. Ja joskus ei ilmoitettu mitään. Alkoi mennä fiilikset järkkäillä mitään. Yksi asia yhdisti näitä mutkattomia ohari-ihmisiä: he eivät itse järjestäneet mitään juhlia. Tulin siihen tulokseen, etteivät he ymmärrä, miten pöntöltä järjestäjästä tuntuu, kun vieras ei saavukaan.

Huomioni on siis, että ennen vanhaan mentiin kylään kun kutsuttiin ja kutsuttiin vastavuoroisesti kylään. Nykyään jengi tapailee ravintoloissa drinksuilla ja kännyköillä voi viime hetkellä perua tapaamisen. Mitään vastavuoroisuutta ei myös näytä olevan tapaamisissa. Itselleni tämä on tarkoittanut, että pidän ystävyyssuhteita yllä lähinnä tekstareilla. Aika yksinäiseltä kyllä olo tuntuu...

Näistä juhlista ja illanistujaista pakko kirjoittaa sen verran, että usein niistä on innoissaan enemmän järjestäjä, kuin kutsutut vieraat. Tiedän, että saan palstaryöpytyksen tästä päälle, mutta kyllä se kuitenkin niin on, että monilla alkaa jossain vaiheessa olemaan muutakin elämää, kuin kavereiden kanssa illanistujaiset. On poikaystäviä, aviomiestä perhettä, raskasta viikkoa ja lastenhakua hoidosta ja halutaan käpertyä kotiin perheen kanssa.

Kuinka monesti täälläkin valitetaan, että rakastan järjestää juhlia, mutta ihmiset ei tule. Tai järjestän juhlia, mutta kukaan ei järjestä vastikkeeksi. Taidan lopettaa. Haluttaisi monesti niihin vastata, että hyvä jos lopetatkin ja kaverisi varmaan huokaavat helpotuksesta, koska ovat jo kasvaneet ohi näistä ja eivät jaksaisi niihin osallistuakkaan.

Sori, mut miten huonoja kavereita ihmiset on alkujaan olleet, jos kerran tai pari vuodessa, jos sitäkään, ei kelpaa reunion illanistujaisten merkeissä? Siis että vaikka esim. poikaystävälle tai perheelle jäisi vielä 50 viikonloppua vuodesta ja max pari kertaa vuodessa menisi viikonlopusta yksi ilta tuohon, niin onko se tosiaan liikaa?

Vai onko teillä sitten ollut joitain ryyppäjäisiä ja siksi ne yhdistetään jotenkin korostuneesti ikään ja aikaan?

Kyllä me toki syömässäkin käydään kaveriporukan kanssa, ja useammin niin tehdäänkin. Mutta noi illanistujaiset on kyllä mukavampia, jos vaan kaikki sattuu loksahtamaan kohdilleen eli kaikki pääsevät. Nehän on just sellasta vanhan ihmisen rentoilua. :D

Tämä. Sekö on sitä vilpitöntä ystävyyttä, kun kirjoitetaan, että mikä on, kun et pari kertaa vuodessa voi tulla illanistujaisiin.

Eikö se pitäisi mennä niin, että niihin haluaisi mennä ja olisi ilo mennä. Joku mättää juhlissa, jos asetelma on niin, että joutuu velvollisuudesta menemään juhliin, ettei kaveri suutu.

Mä lähinnä tarkotin sitä, että vian on oltava jossain paljon syvemmällä kuin niissä _juhlissa_, jos tosiaan harvat tapaamiset on liikaa. Tuskin sitä ahdistuu illanistujaisista, jos porukka kiinnostaa. Tai sit saa kyllä olla jo aika angstinen, jos oikeasti jutustelu ja syöminen v*tuttaa ja on omasta mielestä lapsellista hyvälläkin porukalla.