Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäiset ihmiset ovat yksinäisiä syystä. Joskus syy on hyvä, tyyliin muutettu uudelle paikkakunnalle, uuteen maahan tms. 

Mutta yleensä syy on ihan oma, ihmiset joiden seurassa on mukava olla saavat kyllä seuraa, usein liikaakin. Ne joita kartellaan ovat hankalia ihmisiä jollakin tavalla, yleensä ovat aika itsekkäitä ja rasittavia, tyhmiä ja sosiaalisesti kömpelöitä. Eivät ole kiinnostuneet kuin itsestään, ja eivät hiffaa että heidän asiansa ovat kiinnostavia tasan heille itselleen. 

Eiköhän yksinäisten syyllistäminen ala jo riittää tämän ketjun osalta.

Kyllä! Syyllistäminen ei ikinä johda mihinkään positiiviseen. Se ei auta ihmisiä kehittämään toimivampia tapoja olla ihmissuhteissa.

No se joustavuus ja toisen hyväksyminen sellaisena,kuin on, auttaisi paljon. Lisäksi, ettei kiukuteltaisi, jos ruuhkavuosia elävä kaveri ei ehdi kahvitella usein ja soitella pitkiä puheluita ja viestitellä joka päivä. Ja nämä kostoyritykset,ettei ota yhteyttä, varmistavat, että saakin olla yksin.

Eivät ne ole mitään kostoyrityksiä. Jos monta kertaa kysyy jonnekin eikä tulosta synny erinäisistä syistä (vaikkapa niistä ruuhkavuosisyistä tai että on sitä sun tätä sovittua menoa tmv.), syntyy ihan aito häpeän ja/tai nolostumisen kokemus. Se vaatii rohkeutta, että uskaltaa taas kysyä. Että uskaltaa kysyä jopa niiltä, jotka on tuntenut kymmeniä vuosia, sillä toki tuossa tulee myös vähän paranoidiksi (eikä ehkä tällaisten ketjujen lukemiset auta, koska kyllähän täällä aktiivisesti julistetaan, miten on jätetty sitä sun tätä kaveria pois kuvioista) eli alkaa miettiä, onko ihmisillä sittenkin ihan muita syitä kieltäytyä kuin menot x, y ja z. Ovatko vain ruuhkavuodet syitä passiivisuuteen vai eivät? Pitääkö vain olla kysymättä? Haluavatko he, että poistun takavasemmalle? Miksi he eivät itse kysele?

Minä en ainakaan halua olla häiriöksi ja vaivaksi ihmisille, joten välillä tulee vaivuttua hiljaiseloon juuri siksi. Toki myös siksi, ettei yksinkertaisesti vain enää jaksa pyörittää yksin samaa levyä ja tulla torpatuksi. Onhan se kuitenkin aika tragikoomista ja surullista, joten siellä omassa me, myself and I -turvapesässä on ihan kivaa. Että toiset elävät tuolla ja minä täällä, ok. Ja joo, kyllä siihen voi liittyä myös tiettyä pontevuutta eli "minä en enää alistu tähän" -ajattelua, mutta se ei ole sama kuin kosto. Se on omasta hyvinvoinnistaan huolehtimista. 

On myös ihan eri asia sanoa, että "en harmi kyllä pääse, mutta tosi kiva, kun kysyit!" kuin "en pääse, olen lapsen/lasten kanssa". Etenkin jos joku kyselee toistuvasti. Harvempi kuitenkaan aktiivisuudesta jaksaa kiitellä, mutta jos näin tekee, siitä saa silloin käsityksen, että yhteydenottoa kuitenkin arvostetaan. Ei pidetä sitä itsestäänselvyytenä, vaan ymmärretään, että toinen näkee vaivaa. 

Olen pahoillani, jos vaikka olisit minun entinen ystävä. Mutta en jaksanut kovin pohtia sinun tunteitasi, kun muutama vuosi sitten oli aikamoista härdelliä. Lapset (3) oli pieniä, minulla kolmivuorotyö. Iltoja ja öitä paljon. Äiti sairastui ja tarvitsi apua. Viikko saattoi koostua tällaisesta: Vanhempainvarttia, vanhempainiltaa koulussa, päiväkodissa perheen ja päiväkodin yhteistyöilta. 3 iltavuoroa ja yövuoro. Äidin luona käymistä kaksi kertaa siivoamassa ja käyttämässä lääkärisä. Äidin luo matkaa 80km, joten ajoa tuli kun ajoi sinne ja vei lääkäriin ja vei äidin kotiin ja ajoi omaan kotiin ja haki lapset hoidosta.

Itse muistan tuola ajalta vain mustaa sumua ja valokuvista katson joskus, miltä lapset silloin näytti ja mitä oikein tapahtui. Taisi muutama ystävä soitella, että koska sulla on vapaata, lähe leffaan tai iltaa istumaan tai lenkille. Ja möööö,sää et koskaan lähe, sulla ei oo aikaa meille. Etkö vois toivoa viikonloppuvapaita enempää, pakkoko sun on sinne äitis luo ajaa tekeen ruokaa sille.

Ehkä ei kannata kuitenkaan heittäytyä marttyyriksi. Eiköhän se ystävä ymmärrä tällaiset elämäntilanteet. Tällaisista en siis puhunut, vaan ns. normaalista elämästä, jossa ei ole mitään erityisen rankkaa. 

Toisaalta mitä se ystävä voisi sitten tehdä kriisitilanteissa? No totta kai just kysellä leffaan, pyytää jonnekin, saada toisen ajatuksia hetkeksi toisaalle. Pitäiskö sen ennemmin todeta, että no heipparallaa, sulla on nyt vaikeata, niin oo sä kokonaan yksin omissa oloissas?

Voisihan niistä ystävistä juurikin saada voimaakin siihen vaikeaan elämäntilanteeseen. Sen sijaan, että pistää kaverit/ystävät täysin pauselle ja elää sitkun-elämää. Ei sillä, että koittaisi miellyttää kavereita tai ystäviä, vaan ihan itsensä takia. Juttelee vaikka kaverin kanssa, kun ajaa autolla sitä 80 kilsaa, jos ei muuten ole aikaa. 

Et ehkä tunne ystävääsi kovin hyvin, jos et keksi mitään, miten voisit häntä kriisitilanteessa auttaa. Konkreettinen apu on yleensä kaikista parasta.

Siis öö, nythän oli kyse kirjoittajasta, jolla oli sairas äiti ja lapsia, eikä esim. minusta tai kaveristani. Oma kysymykseni oli lähinnä retorinen, ja tarkoitin juuri sitä, että eiköhän ystävät lähinnä tarkoita hyvää kivoilla virkistäytymisehdotuksilla vaikeassa elämäntilanteessa. 

Toki voi keksiä monia hyviä esimerkkejä toimia kriisitilanteissa ja tarttua vaikkapa siihen, että just leffameno on huono. 

Ja kuten edellä tuotiinkin esille, se on oikeasti kamalaa, jos joku tulee omaan kotiin siivoamaan. Kokemusta on, ja tästä syystä en päästä äitiäni kotiini. :) Mutta toki makuja on monia. 

Jos ihminen kärsii univelasta, hän tarvitsee unta eikä virkistäytymistä. Hyvä ystävä ei ajattele itseään ja omaa kivamukavuuttaan virkistymisen merkeissä vaan sitä, mitä ystävä vaikeassa elämäntilanteessaan ihan oikeasti tarvitsee. Tarvitseeko hän unta, kotiapua, lastenhoitoapua, koirankusetusapua vai mitä hän tarvitsee. Jos on oikein uupunut, ajatuskin leffaan lähtemisestä voi väsyttää entisestään. 

En yhtään ihmettele, miksi ihmisten ystävyyssuhteet ovat nykyisin niin heikoissa kantimissa, jos ystävyys säilyy vain tekemällä yhdessä jotain kivaa. Ja sen kivan ei tarvitse olla kivaa kuin sille, jolla ei ole rankka elämäntilanne. 

Okei, I give up.

Kun jollain on vaikeata, en tee seuraavalla kerralla mitään. Vi*uiksihan se kuitenkin menisi ja aiheuttaisi vain lisää pahaa mieltä. Mokoma väärin auttava, itsekäs, kivamukavuutta ehdottava kaveri. 

Oiskohan kuitenkin niin, että se asian ydin on siinä, että se kaveri/ystävä ehdottaa edes JOTAKIN? Oisko myöskin mahdollista, että se ystävä ei ole niin kusipää, että koittaisi ajatella vain itseään?

Ei ole ydin se, että ehdottaa jotain, mitä itse haluaa tehdä. Ehdottaa mieluummin jotain, mitä ystävä haluaisi tehdä tai mistä ystävälle olisi apua tai hyötyä.

Olen kuvitellut olevani kyyninen, mutta täällä saa asiaan ihan uutta suhteellisuudentajua.

Miksi sinä oletat, että ihminen automaationa ehdottaa esim. elokuvaa toiselle omaa itsekkyyttään? 

Mä tipun ihan täysin tästä filosofiasta, että siivousapu on epäitsekästä, mutta ns. hemmottelun ehdottaminen on itsekästä. Onks tää joku yhden ihmisen teoria vai jokin Maslowin tarvehierarkiaan perustuva näkemys?

Ei kyse ole tuosta. Jos ystävän elämää helpottaa jokin hemmottelu, niin toki sellainen ehdotus on varmasti tälle ystävälle myös mieleinen. Ei kuitenkaan pidä automaattisesti olettaa, että hemmottelu olisi juuri sitä, mitä ystävä vaikeassa elämäntilanteessaan kaipaisi. Jollekin siivousapu voisi olla paljon enemmän mieleen. Tai se, että ottaa ystävän lapsia hoitoon. Luo lumet pihasta, vie roskat. Tulee vain käymään ja kuuntelee, jotta ystävä saa purkaa huoliaan ja itkeä olkapäätä vasten. Kun toinen ihminen elää vaikeassa elämäntilanteessa, ehdotusten pitäisi lähteä hänen tarpeistaan eikä ehdottajan tarpeista. Sitä mun mielestäni on aito ystävyys. Tukemista ja auttamista.  Kun vaikea elämänvaihe on ohi, voidaan taas palata ehdottajankin tarpeisiin. 

Miten autat ihmistä, joka ei vastaa edes viesteihisi, kun kokee olevansa niin stressaantunut? Eiköhän ihmissuhteen toimimiseen edes jollain tasolla tarvita molemmilta jotain panostusta.

Mulla oli aikoinaan tilanne, että ystävä ei vastannut puheluihini. Ei ollut vielä nettiä eikä kännyköitäkään. Kun en ollut kuullut hänestä pariin kuukauteen yhtään mitään, menin yksi päivä soittamaan hänen ovikelloaan, koska aloin olla jo ystävästäni huolissani, kun mitään ei kuulunut eikä vastannut puhelimeen. Silloin selvisi, mitä hänen elämässään oli tapahtunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäiset ihmiset ovat yksinäisiä syystä. Joskus syy on hyvä, tyyliin muutettu uudelle paikkakunnalle, uuteen maahan tms. 

Mutta yleensä syy on ihan oma, ihmiset joiden seurassa on mukava olla saavat kyllä seuraa, usein liikaakin. Ne joita kartellaan ovat hankalia ihmisiä jollakin tavalla, yleensä ovat aika itsekkäitä ja rasittavia, tyhmiä ja sosiaalisesti kömpelöitä. Eivät ole kiinnostuneet kuin itsestään, ja eivät hiffaa että heidän asiansa ovat kiinnostavia tasan heille itselleen. 

Eiköhän yksinäisten syyllistäminen ala jo riittää tämän ketjun osalta.

Kyllä! Syyllistäminen ei ikinä johda mihinkään positiiviseen. Se ei auta ihmisiä kehittämään toimivampia tapoja olla ihmissuhteissa.

No se joustavuus ja toisen hyväksyminen sellaisena,kuin on, auttaisi paljon. Lisäksi, ettei kiukuteltaisi, jos ruuhkavuosia elävä kaveri ei ehdi kahvitella usein ja soitella pitkiä puheluita ja viestitellä joka päivä. Ja nämä kostoyritykset,ettei ota yhteyttä, varmistavat, että saakin olla yksin.

Eivät ne ole mitään kostoyrityksiä. Jos monta kertaa kysyy jonnekin eikä tulosta synny erinäisistä syistä (vaikkapa niistä ruuhkavuosisyistä tai että on sitä sun tätä sovittua menoa tmv.), syntyy ihan aito häpeän ja/tai nolostumisen kokemus. Se vaatii rohkeutta, että uskaltaa taas kysyä. Että uskaltaa kysyä jopa niiltä, jotka on tuntenut kymmeniä vuosia, sillä toki tuossa tulee myös vähän paranoidiksi (eikä ehkä tällaisten ketjujen lukemiset auta, koska kyllähän täällä aktiivisesti julistetaan, miten on jätetty sitä sun tätä kaveria pois kuvioista) eli alkaa miettiä, onko ihmisillä sittenkin ihan muita syitä kieltäytyä kuin menot x, y ja z. Ovatko vain ruuhkavuodet syitä passiivisuuteen vai eivät? Pitääkö vain olla kysymättä? Haluavatko he, että poistun takavasemmalle? Miksi he eivät itse kysele?

Minä en ainakaan halua olla häiriöksi ja vaivaksi ihmisille, joten välillä tulee vaivuttua hiljaiseloon juuri siksi. Toki myös siksi, ettei yksinkertaisesti vain enää jaksa pyörittää yksin samaa levyä ja tulla torpatuksi. Onhan se kuitenkin aika tragikoomista ja surullista, joten siellä omassa me, myself and I -turvapesässä on ihan kivaa. Että toiset elävät tuolla ja minä täällä, ok. Ja joo, kyllä siihen voi liittyä myös tiettyä pontevuutta eli "minä en enää alistu tähän" -ajattelua, mutta se ei ole sama kuin kosto. Se on omasta hyvinvoinnistaan huolehtimista. 

On myös ihan eri asia sanoa, että "en harmi kyllä pääse, mutta tosi kiva, kun kysyit!" kuin "en pääse, olen lapsen/lasten kanssa". Etenkin jos joku kyselee toistuvasti. Harvempi kuitenkaan aktiivisuudesta jaksaa kiitellä, mutta jos näin tekee, siitä saa silloin käsityksen, että yhteydenottoa kuitenkin arvostetaan. Ei pidetä sitä itsestäänselvyytenä, vaan ymmärretään, että toinen näkee vaivaa. 

Olen pahoillani, jos vaikka olisit minun entinen ystävä. Mutta en jaksanut kovin pohtia sinun tunteitasi, kun muutama vuosi sitten oli aikamoista härdelliä. Lapset (3) oli pieniä, minulla kolmivuorotyö. Iltoja ja öitä paljon. Äiti sairastui ja tarvitsi apua. Viikko saattoi koostua tällaisesta: Vanhempainvarttia, vanhempainiltaa koulussa, päiväkodissa perheen ja päiväkodin yhteistyöilta. 3 iltavuoroa ja yövuoro. Äidin luona käymistä kaksi kertaa siivoamassa ja käyttämässä lääkärisä. Äidin luo matkaa 80km, joten ajoa tuli kun ajoi sinne ja vei lääkäriin ja vei äidin kotiin ja ajoi omaan kotiin ja haki lapset hoidosta.

Itse muistan tuola ajalta vain mustaa sumua ja valokuvista katson joskus, miltä lapset silloin näytti ja mitä oikein tapahtui. Taisi muutama ystävä soitella, että koska sulla on vapaata, lähe leffaan tai iltaa istumaan tai lenkille. Ja möööö,sää et koskaan lähe, sulla ei oo aikaa meille. Etkö vois toivoa viikonloppuvapaita enempää, pakkoko sun on sinne äitis luo ajaa tekeen ruokaa sille.

Ehkä ei kannata kuitenkaan heittäytyä marttyyriksi. Eiköhän se ystävä ymmärrä tällaiset elämäntilanteet. Tällaisista en siis puhunut, vaan ns. normaalista elämästä, jossa ei ole mitään erityisen rankkaa. 

Toisaalta mitä se ystävä voisi sitten tehdä kriisitilanteissa? No totta kai just kysellä leffaan, pyytää jonnekin, saada toisen ajatuksia hetkeksi toisaalle. Pitäiskö sen ennemmin todeta, että no heipparallaa, sulla on nyt vaikeata, niin oo sä kokonaan yksin omissa oloissas?

Voisihan niistä ystävistä juurikin saada voimaakin siihen vaikeaan elämäntilanteeseen. Sen sijaan, että pistää kaverit/ystävät täysin pauselle ja elää sitkun-elämää. Ei sillä, että koittaisi miellyttää kavereita tai ystäviä, vaan ihan itsensä takia. Juttelee vaikka kaverin kanssa, kun ajaa autolla sitä 80 kilsaa, jos ei muuten ole aikaa. 

Et ehkä tunne ystävääsi kovin hyvin, jos et keksi mitään, miten voisit häntä kriisitilanteessa auttaa. Konkreettinen apu on yleensä kaikista parasta.

Siis öö, nythän oli kyse kirjoittajasta, jolla oli sairas äiti ja lapsia, eikä esim. minusta tai kaveristani. Oma kysymykseni oli lähinnä retorinen, ja tarkoitin juuri sitä, että eiköhän ystävät lähinnä tarkoita hyvää kivoilla virkistäytymisehdotuksilla vaikeassa elämäntilanteessa. 

Toki voi keksiä monia hyviä esimerkkejä toimia kriisitilanteissa ja tarttua vaikkapa siihen, että just leffameno on huono. 

Ja kuten edellä tuotiinkin esille, se on oikeasti kamalaa, jos joku tulee omaan kotiin siivoamaan. Kokemusta on, ja tästä syystä en päästä äitiäni kotiini. :) Mutta toki makuja on monia. 

Jos ihminen kärsii univelasta, hän tarvitsee unta eikä virkistäytymistä. Hyvä ystävä ei ajattele itseään ja omaa kivamukavuuttaan virkistymisen merkeissä vaan sitä, mitä ystävä vaikeassa elämäntilanteessaan ihan oikeasti tarvitsee. Tarvitseeko hän unta, kotiapua, lastenhoitoapua, koirankusetusapua vai mitä hän tarvitsee. Jos on oikein uupunut, ajatuskin leffaan lähtemisestä voi väsyttää entisestään. 

En yhtään ihmettele, miksi ihmisten ystävyyssuhteet ovat nykyisin niin heikoissa kantimissa, jos ystävyys säilyy vain tekemällä yhdessä jotain kivaa. Ja sen kivan ei tarvitse olla kivaa kuin sille, jolla ei ole rankka elämäntilanne. 

Okei, I give up.

Kun jollain on vaikeata, en tee seuraavalla kerralla mitään. Vi*uiksihan se kuitenkin menisi ja aiheuttaisi vain lisää pahaa mieltä. Mokoma väärin auttava, itsekäs, kivamukavuutta ehdottava kaveri. 

Oiskohan kuitenkin niin, että se asian ydin on siinä, että se kaveri/ystävä ehdottaa edes JOTAKIN? Oisko myöskin mahdollista, että se ystävä ei ole niin kusipää, että koittaisi ajatella vain itseään?

Ei ole ydin se, että ehdottaa jotain, mitä itse haluaa tehdä. Ehdottaa mieluummin jotain, mitä ystävä haluaisi tehdä tai mistä ystävälle olisi apua tai hyötyä.

Olen kuvitellut olevani kyyninen, mutta täällä saa asiaan ihan uutta suhteellisuudentajua.

Miksi sinä oletat, että ihminen automaationa ehdottaa esim. elokuvaa toiselle omaa itsekkyyttään? 

Mä tipun ihan täysin tästä filosofiasta, että siivousapu on epäitsekästä, mutta ns. hemmottelun ehdottaminen on itsekästä. Onks tää joku yhden ihmisen teoria vai jokin Maslowin tarvehierarkiaan perustuva näkemys?

Ei kyse ole tuosta. Jos ystävän elämää helpottaa jokin hemmottelu, niin toki sellainen ehdotus on varmasti tälle ystävälle myös mieleinen. Ei kuitenkaan pidä automaattisesti olettaa, että hemmottelu olisi juuri sitä, mitä ystävä vaikeassa elämäntilanteessaan kaipaisi. Jollekin siivousapu voisi olla paljon enemmän mieleen. Tai se, että ottaa ystävän lapsia hoitoon. Luo lumet pihasta, vie roskat. Tulee vain käymään ja kuuntelee, jotta ystävä saa purkaa huoliaan ja itkeä olkapäätä vasten. Kun toinen ihminen elää vaikeassa elämäntilanteessa, ehdotusten pitäisi lähteä hänen tarpeistaan eikä ehdottajan tarpeista. Sitä mun mielestäni on aito ystävyys. Tukemista ja auttamista.  Kun vaikea elämänvaihe on ohi, voidaan taas palata ehdottajankin tarpeisiin. 

Miten autat ihmistä, joka ei vastaa edes viesteihisi, kun kokee olevansa niin stressaantunut? Eiköhän ihmissuhteen toimimiseen edes jollain tasolla tarvita molemmilta jotain panostusta.

Mulla oli aikoinaan tilanne, että ystävä ei vastannut puheluihini. Ei ollut vielä nettiä eikä kännyköitäkään. Kun en ollut kuullut hänestä pariin kuukauteen yhtään mitään, menin yksi päivä soittamaan hänen ovikelloaan, koska aloin olla jo ystävästäni huolissani, kun mitään ei kuulunut eikä vastannut puhelimeen. Silloin selvisi, mitä hänen elämässään oli tapahtunut. 

Entä jos olisitte asuneet eri maassa ja olisit ollut tyhjätasku? Mitä silloin olisit tehnyt?

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan ole mitään foorumia missä me "ylimääräiset" pyörät voitaisiin yrittää tutustua toisiin ylimääräisiin ihmisiin, jotka eivät mahdu näiden "ihmis-suhde kiintiö on täynnä -voivoi-ihmisten" kaveripiiriin?

Tuntuu lähinnä lapselliselta ja turhauttavalta lukea osin melko ilkeä- tai ylimielisiä kommenntteja joita täällä moni tulee väliin huutelemaan. Jos joku kokee olevansa parempi kuin toiset ihmiset (joilla ei ole ystäviä) niin ei tarvitse tulla lällällättelemään tänne niille keillä asiat ei näin ole.

Rakentavia kommentteja, kuten mistä niitä uusia kaveruus-suhteita voisi aikuisiällä koittaa solmia lukisin paljon mieluummin.

Juuri näin. Aloitus oli ihan hyvä ja mielenkiinnolla ketjua aluksi seurasin. Aina kaikki hyvät aiheet kuitenkin pilataan toisten syyttelyllä tai sitten ketjussa aletaan kinastelemaan mielipideasioista ja välillä alkuperäisen aiheen sivustakin. Ne, joille yksinäisyys ei ole ongelma ja jotka lukee ja kommentoi ketjua vaan omaa egoaan pönkittääkseen voisivat mennä kommentoimaan jo jotain muuta ketjua.

Itsein yritin jossakin kommentissa tiedustella vinkkejä, mutta sinne se hukui tuonne bessewissereiden juttujen joukkoon. Omalla kohdallani koen yksinäisyyden jotenkin noloksi asiaksi, josta en kehtaa oikein keskustella kenellekään. Siksi kaipaisin vertaistukea ja neuvojakin, mutta täältä sitä kai on turha kuvitella saavansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan ole mitään foorumia missä me "ylimääräiset" pyörät voitaisiin yrittää tutustua toisiin ylimääräisiin ihmisiin, jotka eivät mahdu näiden "ihmis-suhde kiintiö on täynnä -voivoi-ihmisten" kaveripiiriin?

Tuntuu lähinnä lapselliselta ja turhauttavalta lukea osin melko ilkeä- tai ylimielisiä kommenntteja joita täällä moni tulee väliin huutelemaan. Jos joku kokee olevansa parempi kuin toiset ihmiset (joilla ei ole ystäviä) niin ei tarvitse tulla lällällättelemään tänne niille keillä asiat ei näin ole.

Rakentavia kommentteja, kuten mistä niitä uusia kaveruus-suhteita voisi aikuisiällä koittaa solmia lukisin paljon mieluummin.

Juuri näin. Aloitus oli ihan hyvä ja mielenkiinnolla ketjua aluksi seurasin. Aina kaikki hyvät aiheet kuitenkin pilataan toisten syyttelyllä tai sitten ketjussa aletaan kinastelemaan mielipideasioista ja välillä alkuperäisen aiheen sivustakin. Ne, joille yksinäisyys ei ole ongelma ja jotka lukee ja kommentoi ketjua vaan omaa egoaan pönkittääkseen voisivat mennä kommentoimaan jo jotain muuta ketjua.

Itsein yritin jossakin kommentissa tiedustella vinkkejä, mutta sinne se hukui tuonne bessewissereiden juttujen joukkoon. Omalla kohdallani koen yksinäisyyden jotenkin noloksi asiaksi, josta en kehtaa oikein keskustella kenellekään. Siksi kaipaisin vertaistukea ja neuvojakin, mutta täältä sitä kai on turha kuvitella saavansa.

Mä olen laittanut tähän ketjuun jo useitakin vinkkejä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäiset ihmiset ovat yksinäisiä syystä. Joskus syy on hyvä, tyyliin muutettu uudelle paikkakunnalle, uuteen maahan tms. 

Mutta yleensä syy on ihan oma, ihmiset joiden seurassa on mukava olla saavat kyllä seuraa, usein liikaakin. Ne joita kartellaan ovat hankalia ihmisiä jollakin tavalla, yleensä ovat aika itsekkäitä ja rasittavia, tyhmiä ja sosiaalisesti kömpelöitä. Eivät ole kiinnostuneet kuin itsestään, ja eivät hiffaa että heidän asiansa ovat kiinnostavia tasan heille itselleen. 

Eiköhän yksinäisten syyllistäminen ala jo riittää tämän ketjun osalta.

Kyllä! Syyllistäminen ei ikinä johda mihinkään positiiviseen. Se ei auta ihmisiä kehittämään toimivampia tapoja olla ihmissuhteissa.

No se joustavuus ja toisen hyväksyminen sellaisena,kuin on, auttaisi paljon. Lisäksi, ettei kiukuteltaisi, jos ruuhkavuosia elävä kaveri ei ehdi kahvitella usein ja soitella pitkiä puheluita ja viestitellä joka päivä. Ja nämä kostoyritykset,ettei ota yhteyttä, varmistavat, että saakin olla yksin.

Eivät ne ole mitään kostoyrityksiä. Jos monta kertaa kysyy jonnekin eikä tulosta synny erinäisistä syistä (vaikkapa niistä ruuhkavuosisyistä tai että on sitä sun tätä sovittua menoa tmv.), syntyy ihan aito häpeän ja/tai nolostumisen kokemus. Se vaatii rohkeutta, että uskaltaa taas kysyä. Että uskaltaa kysyä jopa niiltä, jotka on tuntenut kymmeniä vuosia, sillä toki tuossa tulee myös vähän paranoidiksi (eikä ehkä tällaisten ketjujen lukemiset auta, koska kyllähän täällä aktiivisesti julistetaan, miten on jätetty sitä sun tätä kaveria pois kuvioista) eli alkaa miettiä, onko ihmisillä sittenkin ihan muita syitä kieltäytyä kuin menot x, y ja z. Ovatko vain ruuhkavuodet syitä passiivisuuteen vai eivät? Pitääkö vain olla kysymättä? Haluavatko he, että poistun takavasemmalle? Miksi he eivät itse kysele?

Minä en ainakaan halua olla häiriöksi ja vaivaksi ihmisille, joten välillä tulee vaivuttua hiljaiseloon juuri siksi. Toki myös siksi, ettei yksinkertaisesti vain enää jaksa pyörittää yksin samaa levyä ja tulla torpatuksi. Onhan se kuitenkin aika tragikoomista ja surullista, joten siellä omassa me, myself and I -turvapesässä on ihan kivaa. Että toiset elävät tuolla ja minä täällä, ok. Ja joo, kyllä siihen voi liittyä myös tiettyä pontevuutta eli "minä en enää alistu tähän" -ajattelua, mutta se ei ole sama kuin kosto. Se on omasta hyvinvoinnistaan huolehtimista. 

On myös ihan eri asia sanoa, että "en harmi kyllä pääse, mutta tosi kiva, kun kysyit!" kuin "en pääse, olen lapsen/lasten kanssa". Etenkin jos joku kyselee toistuvasti. Harvempi kuitenkaan aktiivisuudesta jaksaa kiitellä, mutta jos näin tekee, siitä saa silloin käsityksen, että yhteydenottoa kuitenkin arvostetaan. Ei pidetä sitä itsestäänselvyytenä, vaan ymmärretään, että toinen näkee vaivaa. 

Olen pahoillani, jos vaikka olisit minun entinen ystävä. Mutta en jaksanut kovin pohtia sinun tunteitasi, kun muutama vuosi sitten oli aikamoista härdelliä. Lapset (3) oli pieniä, minulla kolmivuorotyö. Iltoja ja öitä paljon. Äiti sairastui ja tarvitsi apua. Viikko saattoi koostua tällaisesta: Vanhempainvarttia, vanhempainiltaa koulussa, päiväkodissa perheen ja päiväkodin yhteistyöilta. 3 iltavuoroa ja yövuoro. Äidin luona käymistä kaksi kertaa siivoamassa ja käyttämässä lääkärisä. Äidin luo matkaa 80km, joten ajoa tuli kun ajoi sinne ja vei lääkäriin ja vei äidin kotiin ja ajoi omaan kotiin ja haki lapset hoidosta.

Itse muistan tuola ajalta vain mustaa sumua ja valokuvista katson joskus, miltä lapset silloin näytti ja mitä oikein tapahtui. Taisi muutama ystävä soitella, että koska sulla on vapaata, lähe leffaan tai iltaa istumaan tai lenkille. Ja möööö,sää et koskaan lähe, sulla ei oo aikaa meille. Etkö vois toivoa viikonloppuvapaita enempää, pakkoko sun on sinne äitis luo ajaa tekeen ruokaa sille.

Ehkä ei kannata kuitenkaan heittäytyä marttyyriksi. Eiköhän se ystävä ymmärrä tällaiset elämäntilanteet. Tällaisista en siis puhunut, vaan ns. normaalista elämästä, jossa ei ole mitään erityisen rankkaa. 

Toisaalta mitä se ystävä voisi sitten tehdä kriisitilanteissa? No totta kai just kysellä leffaan, pyytää jonnekin, saada toisen ajatuksia hetkeksi toisaalle. Pitäiskö sen ennemmin todeta, että no heipparallaa, sulla on nyt vaikeata, niin oo sä kokonaan yksin omissa oloissas?

Voisihan niistä ystävistä juurikin saada voimaakin siihen vaikeaan elämäntilanteeseen. Sen sijaan, että pistää kaverit/ystävät täysin pauselle ja elää sitkun-elämää. Ei sillä, että koittaisi miellyttää kavereita tai ystäviä, vaan ihan itsensä takia. Juttelee vaikka kaverin kanssa, kun ajaa autolla sitä 80 kilsaa, jos ei muuten ole aikaa. 

Et ehkä tunne ystävääsi kovin hyvin, jos et keksi mitään, miten voisit häntä kriisitilanteessa auttaa. Konkreettinen apu on yleensä kaikista parasta.

Siis öö, nythän oli kyse kirjoittajasta, jolla oli sairas äiti ja lapsia, eikä esim. minusta tai kaveristani. Oma kysymykseni oli lähinnä retorinen, ja tarkoitin juuri sitä, että eiköhän ystävät lähinnä tarkoita hyvää kivoilla virkistäytymisehdotuksilla vaikeassa elämäntilanteessa. 

Toki voi keksiä monia hyviä esimerkkejä toimia kriisitilanteissa ja tarttua vaikkapa siihen, että just leffameno on huono. 

Ja kuten edellä tuotiinkin esille, se on oikeasti kamalaa, jos joku tulee omaan kotiin siivoamaan. Kokemusta on, ja tästä syystä en päästä äitiäni kotiini. :) Mutta toki makuja on monia. 

Jos ihminen kärsii univelasta, hän tarvitsee unta eikä virkistäytymistä. Hyvä ystävä ei ajattele itseään ja omaa kivamukavuuttaan virkistymisen merkeissä vaan sitä, mitä ystävä vaikeassa elämäntilanteessaan ihan oikeasti tarvitsee. Tarvitseeko hän unta, kotiapua, lastenhoitoapua, koirankusetusapua vai mitä hän tarvitsee. Jos on oikein uupunut, ajatuskin leffaan lähtemisestä voi väsyttää entisestään. 

En yhtään ihmettele, miksi ihmisten ystävyyssuhteet ovat nykyisin niin heikoissa kantimissa, jos ystävyys säilyy vain tekemällä yhdessä jotain kivaa. Ja sen kivan ei tarvitse olla kivaa kuin sille, jolla ei ole rankka elämäntilanne. 

Okei, I give up.

Kun jollain on vaikeata, en tee seuraavalla kerralla mitään. Vi*uiksihan se kuitenkin menisi ja aiheuttaisi vain lisää pahaa mieltä. Mokoma väärin auttava, itsekäs, kivamukavuutta ehdottava kaveri. 

Oiskohan kuitenkin niin, että se asian ydin on siinä, että se kaveri/ystävä ehdottaa edes JOTAKIN? Oisko myöskin mahdollista, että se ystävä ei ole niin kusipää, että koittaisi ajatella vain itseään?

Ei ole ydin se, että ehdottaa jotain, mitä itse haluaa tehdä. Ehdottaa mieluummin jotain, mitä ystävä haluaisi tehdä tai mistä ystävälle olisi apua tai hyötyä.

Olen kuvitellut olevani kyyninen, mutta täällä saa asiaan ihan uutta suhteellisuudentajua.

Miksi sinä oletat, että ihminen automaationa ehdottaa esim. elokuvaa toiselle omaa itsekkyyttään? 

Mä tipun ihan täysin tästä filosofiasta, että siivousapu on epäitsekästä, mutta ns. hemmottelun ehdottaminen on itsekästä. Onks tää joku yhden ihmisen teoria vai jokin Maslowin tarvehierarkiaan perustuva näkemys?

Ei kyse ole tuosta. Jos ystävän elämää helpottaa jokin hemmottelu, niin toki sellainen ehdotus on varmasti tälle ystävälle myös mieleinen. Ei kuitenkaan pidä automaattisesti olettaa, että hemmottelu olisi juuri sitä, mitä ystävä vaikeassa elämäntilanteessaan kaipaisi. Jollekin siivousapu voisi olla paljon enemmän mieleen. Tai se, että ottaa ystävän lapsia hoitoon. Luo lumet pihasta, vie roskat. Tulee vain käymään ja kuuntelee, jotta ystävä saa purkaa huoliaan ja itkeä olkapäätä vasten. Kun toinen ihminen elää vaikeassa elämäntilanteessa, ehdotusten pitäisi lähteä hänen tarpeistaan eikä ehdottajan tarpeista. Sitä mun mielestäni on aito ystävyys. Tukemista ja auttamista.  Kun vaikea elämänvaihe on ohi, voidaan taas palata ehdottajankin tarpeisiin. 

Miten autat ihmistä, joka ei vastaa edes viesteihisi, kun kokee olevansa niin stressaantunut? Eiköhän ihmissuhteen toimimiseen edes jollain tasolla tarvita molemmilta jotain panostusta.

Mulla oli aikoinaan tilanne, että ystävä ei vastannut puheluihini. Ei ollut vielä nettiä eikä kännyköitäkään. Kun en ollut kuullut hänestä pariin kuukauteen yhtään mitään, menin yksi päivä soittamaan hänen ovikelloaan, koska aloin olla jo ystävästäni huolissani, kun mitään ei kuulunut eikä vastannut puhelimeen. Silloin selvisi, mitä hänen elämässään oli tapahtunut. 

Entä jos olisitte asuneet eri maassa ja olisit ollut tyhjätasku? Mitä silloin olisit tehnyt?

Eri maissa asuminen on sellainen tilanne, jossa mielestäni on päivänselvää, että arjen ihmissuhteet ovat siellä, missä kyseinen henkilö itsekin. Varsinkin, jos on muuttanut toiseen maahan, on täysin normaalia, että ihminen alkaa  etsiä sieltä uusia ystäviä ja kavereita, joiden kanssa viettää aikaansa. Erityisesti silloin, jos toiseen maahan jäänyt ystävä on tyhjätasku eikä tällä ole juurikaan mahdollisuuksia tulla käymään toisen uudessa kotimaassa. Ts tuollaisessa tilanteessa pidän ihan normaalina, että ystävyys vähitellen hiipuu maantieteelliseen mahdottomuuteensa. 

Vierailija kirjoitti:

soittelen niille, joiden seurassa viihdyn, sis. muutaman ystävän + läheisimmät sukulaiset. En jaksa yrittää väkisin ylläpitää suurta "suhdeverkostoa". Ja ihmiset, joiden kanssa jatkuvasti joutuu johongin ongelman selvittelyyn, ovat todellinen nou. Itse haluan elää melko mutkatonta elämää, enkä jaksa jauhaa mitään ihmissuhdedraamoja kuin jossain yläasteella. En ole myöskään vahva ihminen siinä mielessä, että jaksaisin puolustaa itseäni tai lähteä kinaamaan/vatvomaan juttuja, vaan mieluummin vain katoan takavasemmalle sellaisista suhteista. Jos toinen käy päälle, haukkuu, käyttää hyväkseen tms. en jää puolustamaan itseäni, vaan katoan. Minulla ei ole mitään motia pitää yllä suhteita, joissa on tällaista hankaluutta. En hauku ketään, enkä käytä hyväkseni-> samaa odotan myös toisilta. 

Amen!! Täysin samaa mieltä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan ole mitään foorumia missä me "ylimääräiset" pyörät voitaisiin yrittää tutustua toisiin ylimääräisiin ihmisiin, jotka eivät mahdu näiden "ihmis-suhde kiintiö on täynnä -voivoi-ihmisten" kaveripiiriin?

Tuntuu lähinnä lapselliselta ja turhauttavalta lukea osin melko ilkeä- tai ylimielisiä kommenntteja joita täällä moni tulee väliin huutelemaan. Jos joku kokee olevansa parempi kuin toiset ihmiset (joilla ei ole ystäviä) niin ei tarvitse tulla lällällättelemään tänne niille keillä asiat ei näin ole.

Rakentavia kommentteja, kuten mistä niitä uusia kaveruus-suhteita voisi aikuisiällä koittaa solmia lukisin paljon mieluummin.

Juuri näin. Aloitus oli ihan hyvä ja mielenkiinnolla ketjua aluksi seurasin. Aina kaikki hyvät aiheet kuitenkin pilataan toisten syyttelyllä tai sitten ketjussa aletaan kinastelemaan mielipideasioista ja välillä alkuperäisen aiheen sivustakin. Ne, joille yksinäisyys ei ole ongelma ja jotka lukee ja kommentoi ketjua vaan omaa egoaan pönkittääkseen voisivat mennä kommentoimaan jo jotain muuta ketjua.

Itsein yritin jossakin kommentissa tiedustella vinkkejä, mutta sinne se hukui tuonne bessewissereiden juttujen joukkoon. Omalla kohdallani koen yksinäisyyden jotenkin noloksi asiaksi, josta en kehtaa oikein keskustella kenellekään. Siksi kaipaisin vertaistukea ja neuvojakin, mutta täältä sitä kai on turha kuvitella saavansa.

Ei ole olemassa mitään yleispäteviä neuvoja, joilla kuka tahansa ystävystyy kenen kanssa tahansa. Ihmiset ovat erilaisia. Toiselle varsin luonteva tapa tutustua uuteen ihmiseen voi toiselle olla ihan vieras ja luonteen vastainen. Mun neuvoni kuitenkin on, että ensimmäisenä kannattaa miettiä, mihin tarvitsee ystävää tai kaveria. Mitä ovat ne asiat, joita nyt teet yksin, mutta toivoisit voivasi joskus tehdä yhdessä jonkun toisen kanssa. Sitten mietit, mitä näiden asioiden tekeminen edellyttää tältä toiselta. Jos esim haluaisit käydä lenkkeilemässä, toisen ihmisen täytyisi olla edes jossain määrin liikunnallinen. Jos taas haluaisit matkustella Euroopan kaupungeissa, niin toisella pitäisi ensinnäkin olla jonkin verran ylimääräistä pätäkkää ja lisäksi sellainen elämäntilanne, että pystyy irrottautumaan omasta työstään ja muista velvollisuuksistaan siten, että saatte sovitettua lomanne samalle ajankohdalle. Jos taas haluaisit käydä toisen kanssa klassisen musiikin konserteissa, pitäisi tämän toisenkin olla kiinnostunut klassisesta musiikista. 

Olivatpa nuo asiat mitä tahansa, uusia ihmisiä tavatessasi koita tutustua heihin siten, että saisit selville, onko toinen ylipäätään sellainen, jonka kanssa mieleisesi yhdessä tekemiset olisivat realistisia. Et tietenkään kysele kenenkään tuloja, mutta voit johdatella keskustelua vaikka kaupunkilomiin ja sitä kautta saada selville, kuuluuko matkustelu tuon ihmisen harrastuksiin vai ei. Voi myös miettiä, missä näitä samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä voisi kohdata. Mä rakastan kirppiksillä kiertelyä, koska kerään sekä retroa että vanhaa Arabiaa. Ja mistäpä muualta löytyikään samasta kiinnostuneita kavereita kuin Facebookin retro- ja vanhan tavaran ryhmistä. Jos nyt tässä vaiheessa sanoo, että minä en ikinä mihinkään Facebookiin mene, niin ei ole mikään pakko, mutta silloin yksi ovi uusiin ihmisiin tutustumiseen on kiinni. 

Aikuisiällä on hyvä olla myös kärsivällinen. Ensin tulee tuttavuus, sitten kaveruus ja lopuksi, jos hyvin käy, ystävyys. Tähän voi mennä useampi vuosi. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat ja vaikka uudella tuttavuudellasi ei olisikaan aikaa tavata tai pitää sinuun yhteyttä kuin 10 kertaa vuodessa, niin parin vuoden päästä hänen ei ehkä tarvitsekaan enää kuskata lapsiaan harrastuksiin (koska nämä osaavat kulkea itse) ja hänelle tulee lisää nk omaa aikaa, jolloin- jos teillä on siihen asti synkannut ihan kivasti - voittekin pitää yhteyttä ja tavata useammin. Ei siis kannata lyödä hanskoja tiskiin, jos toisesta ei heti tulekaan sydänystävää. Ja kun sulla on useampia tuttavuuksia, sulla on myös useammin seuraa niihin tekemisiin, joita teet nyt yksin.

Kello tuleekin 23 eli palstalle valomerkki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan ole mitään foorumia missä me "ylimääräiset" pyörät voitaisiin yrittää tutustua toisiin ylimääräisiin ihmisiin, jotka eivät mahdu näiden "ihmis-suhde kiintiö on täynnä -voivoi-ihmisten" kaveripiiriin?

Tuntuu lähinnä lapselliselta ja turhauttavalta lukea osin melko ilkeä- tai ylimielisiä kommenntteja joita täällä moni tulee väliin huutelemaan. Jos joku kokee olevansa parempi kuin toiset ihmiset (joilla ei ole ystäviä) niin ei tarvitse tulla lällällättelemään tänne niille keillä asiat ei näin ole.

Rakentavia kommentteja, kuten mistä niitä uusia kaveruus-suhteita voisi aikuisiällä koittaa solmia lukisin paljon mieluummin.

Juuri näin. Aloitus oli ihan hyvä ja mielenkiinnolla ketjua aluksi seurasin. Aina kaikki hyvät aiheet kuitenkin pilataan toisten syyttelyllä tai sitten ketjussa aletaan kinastelemaan mielipideasioista ja välillä alkuperäisen aiheen sivustakin. Ne, joille yksinäisyys ei ole ongelma ja jotka lukee ja kommentoi ketjua vaan omaa egoaan pönkittääkseen voisivat mennä kommentoimaan jo jotain muuta ketjua.

Itsein yritin jossakin kommentissa tiedustella vinkkejä, mutta sinne se hukui tuonne bessewissereiden juttujen joukkoon. Omalla kohdallani koen yksinäisyyden jotenkin noloksi asiaksi, josta en kehtaa oikein keskustella kenellekään. Siksi kaipaisin vertaistukea ja neuvojakin, mutta täältä sitä kai on turha kuvitella saavansa.

Ei ole olemassa mitään yleispäteviä neuvoja, joilla kuka tahansa ystävystyy kenen kanssa tahansa. Ihmiset ovat erilaisia. Toiselle varsin luonteva tapa tutustua uuteen ihmiseen voi toiselle olla ihan vieras ja luonteen vastainen. Mun neuvoni kuitenkin on, että ensimmäisenä kannattaa miettiä, mihin tarvitsee ystävää tai kaveria. Mitä ovat ne asiat, joita nyt teet yksin, mutta toivoisit voivasi joskus tehdä yhdessä jonkun toisen kanssa. Sitten mietit, mitä näiden asioiden tekeminen edellyttää tältä toiselta. Jos esim haluaisit käydä lenkkeilemässä, toisen ihmisen täytyisi olla edes jossain määrin liikunnallinen. Jos taas haluaisit matkustella Euroopan kaupungeissa, niin toisella pitäisi ensinnäkin olla jonkin verran ylimääräistä pätäkkää ja lisäksi sellainen elämäntilanne, että pystyy irrottautumaan omasta työstään ja muista velvollisuuksistaan siten, että saatte sovitettua lomanne samalle ajankohdalle. Jos taas haluaisit käydä toisen kanssa klassisen musiikin konserteissa, pitäisi tämän toisenkin olla kiinnostunut klassisesta musiikista. 

Olivatpa nuo asiat mitä tahansa, uusia ihmisiä tavatessasi koita tutustua heihin siten, että saisit selville, onko toinen ylipäätään sellainen, jonka kanssa mieleisesi yhdessä tekemiset olisivat realistisia. Et tietenkään kysele kenenkään tuloja, mutta voit johdatella keskustelua vaikka kaupunkilomiin ja sitä kautta saada selville, kuuluuko matkustelu tuon ihmisen harrastuksiin vai ei. Voi myös miettiä, missä näitä samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä voisi kohdata. Mä rakastan kirppiksillä kiertelyä, koska kerään sekä retroa että vanhaa Arabiaa. Ja mistäpä muualta löytyikään samasta kiinnostuneita kavereita kuin Facebookin retro- ja vanhan tavaran ryhmistä. Jos nyt tässä vaiheessa sanoo, että minä en ikinä mihinkään Facebookiin mene, niin ei ole mikään pakko, mutta silloin yksi ovi uusiin ihmisiin tutustumiseen on kiinni. 

Aikuisiällä on hyvä olla myös kärsivällinen. Ensin tulee tuttavuus, sitten kaveruus ja lopuksi, jos hyvin käy, ystävyys. Tähän voi mennä useampi vuosi. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat ja vaikka uudella tuttavuudellasi ei olisikaan aikaa tavata tai pitää sinuun yhteyttä kuin 10 kertaa vuodessa, niin parin vuoden päästä hänen ei ehkä tarvitsekaan enää kuskata lapsiaan harrastuksiin (koska nämä osaavat kulkea itse) ja hänelle tulee lisää nk omaa aikaa, jolloin- jos teillä on siihen asti synkannut ihan kivasti - voittekin pitää yhteyttä ja tavata useammin. Ei siis kannata lyödä hanskoja tiskiin, jos toisesta ei heti tulekaan sydänystävää. Ja kun sulla on useampia tuttavuuksia, sulla on myös useammin seuraa niihin tekemisiin, joita teet nyt yksin.

Kello tuleekin 23 eli palstalle valomerkki.

Kaikille tekeminen ei ole tärkeää, vaan oleminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan ole mitään foorumia missä me "ylimääräiset" pyörät voitaisiin yrittää tutustua toisiin ylimääräisiin ihmisiin, jotka eivät mahdu näiden "ihmis-suhde kiintiö on täynnä -voivoi-ihmisten" kaveripiiriin?

Tuntuu lähinnä lapselliselta ja turhauttavalta lukea osin melko ilkeä- tai ylimielisiä kommenntteja joita täällä moni tulee väliin huutelemaan. Jos joku kokee olevansa parempi kuin toiset ihmiset (joilla ei ole ystäviä) niin ei tarvitse tulla lällällättelemään tänne niille keillä asiat ei näin ole.

Rakentavia kommentteja, kuten mistä niitä uusia kaveruus-suhteita voisi aikuisiällä koittaa solmia lukisin paljon mieluummin.

Juuri näin. Aloitus oli ihan hyvä ja mielenkiinnolla ketjua aluksi seurasin. Aina kaikki hyvät aiheet kuitenkin pilataan toisten syyttelyllä tai sitten ketjussa aletaan kinastelemaan mielipideasioista ja välillä alkuperäisen aiheen sivustakin. Ne, joille yksinäisyys ei ole ongelma ja jotka lukee ja kommentoi ketjua vaan omaa egoaan pönkittääkseen voisivat mennä kommentoimaan jo jotain muuta ketjua.

Itsein yritin jossakin kommentissa tiedustella vinkkejä, mutta sinne se hukui tuonne bessewissereiden juttujen joukkoon. Omalla kohdallani koen yksinäisyyden jotenkin noloksi asiaksi, josta en kehtaa oikein keskustella kenellekään. Siksi kaipaisin vertaistukea ja neuvojakin, mutta täältä sitä kai on turha kuvitella saavansa.

Ei ole olemassa mitään yleispäteviä neuvoja, joilla kuka tahansa ystävystyy kenen kanssa tahansa. Ihmiset ovat erilaisia. Toiselle varsin luonteva tapa tutustua uuteen ihmiseen voi toiselle olla ihan vieras ja luonteen vastainen. Mun neuvoni kuitenkin on, että ensimmäisenä kannattaa miettiä, mihin tarvitsee ystävää tai kaveria. Mitä ovat ne asiat, joita nyt teet yksin, mutta toivoisit voivasi joskus tehdä yhdessä jonkun toisen kanssa. Sitten mietit, mitä näiden asioiden tekeminen edellyttää tältä toiselta. Jos esim haluaisit käydä lenkkeilemässä, toisen ihmisen täytyisi olla edes jossain määrin liikunnallinen. Jos taas haluaisit matkustella Euroopan kaupungeissa, niin toisella pitäisi ensinnäkin olla jonkin verran ylimääräistä pätäkkää ja lisäksi sellainen elämäntilanne, että pystyy irrottautumaan omasta työstään ja muista velvollisuuksistaan siten, että saatte sovitettua lomanne samalle ajankohdalle. Jos taas haluaisit käydä toisen kanssa klassisen musiikin konserteissa, pitäisi tämän toisenkin olla kiinnostunut klassisesta musiikista. 

Olivatpa nuo asiat mitä tahansa, uusia ihmisiä tavatessasi koita tutustua heihin siten, että saisit selville, onko toinen ylipäätään sellainen, jonka kanssa mieleisesi yhdessä tekemiset olisivat realistisia. Et tietenkään kysele kenenkään tuloja, mutta voit johdatella keskustelua vaikka kaupunkilomiin ja sitä kautta saada selville, kuuluuko matkustelu tuon ihmisen harrastuksiin vai ei. Voi myös miettiä, missä näitä samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä voisi kohdata. Mä rakastan kirppiksillä kiertelyä, koska kerään sekä retroa että vanhaa Arabiaa. Ja mistäpä muualta löytyikään samasta kiinnostuneita kavereita kuin Facebookin retro- ja vanhan tavaran ryhmistä. Jos nyt tässä vaiheessa sanoo, että minä en ikinä mihinkään Facebookiin mene, niin ei ole mikään pakko, mutta silloin yksi ovi uusiin ihmisiin tutustumiseen on kiinni. 

Aikuisiällä on hyvä olla myös kärsivällinen. Ensin tulee tuttavuus, sitten kaveruus ja lopuksi, jos hyvin käy, ystävyys. Tähän voi mennä useampi vuosi. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat ja vaikka uudella tuttavuudellasi ei olisikaan aikaa tavata tai pitää sinuun yhteyttä kuin 10 kertaa vuodessa, niin parin vuoden päästä hänen ei ehkä tarvitsekaan enää kuskata lapsiaan harrastuksiin (koska nämä osaavat kulkea itse) ja hänelle tulee lisää nk omaa aikaa, jolloin- jos teillä on siihen asti synkannut ihan kivasti - voittekin pitää yhteyttä ja tavata useammin. Ei siis kannata lyödä hanskoja tiskiin, jos toisesta ei heti tulekaan sydänystävää. Ja kun sulla on useampia tuttavuuksia, sulla on myös useammin seuraa niihin tekemisiin, joita teet nyt yksin.

Kello tuleekin 23 eli palstalle valomerkki.

Ihmisillä on erilaisia tapoja ystävystyä ja erilaisia käsityksiä siitä mitä ystävyys on. Sinulle toimii tuo mainitsemasi, joku taas tutustuu toisiin nopeammin ja intensiivisemmin. Kaikille eivät toimi samat jutut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan ole mitään foorumia missä me "ylimääräiset" pyörät voitaisiin yrittää tutustua toisiin ylimääräisiin ihmisiin, jotka eivät mahdu näiden "ihmis-suhde kiintiö on täynnä -voivoi-ihmisten" kaveripiiriin?

Tuntuu lähinnä lapselliselta ja turhauttavalta lukea osin melko ilkeä- tai ylimielisiä kommenntteja joita täällä moni tulee väliin huutelemaan. Jos joku kokee olevansa parempi kuin toiset ihmiset (joilla ei ole ystäviä) niin ei tarvitse tulla lällällättelemään tänne niille keillä asiat ei näin ole.

Rakentavia kommentteja, kuten mistä niitä uusia kaveruus-suhteita voisi aikuisiällä koittaa solmia lukisin paljon mieluummin.

Juuri näin. Aloitus oli ihan hyvä ja mielenkiinnolla ketjua aluksi seurasin. Aina kaikki hyvät aiheet kuitenkin pilataan toisten syyttelyllä tai sitten ketjussa aletaan kinastelemaan mielipideasioista ja välillä alkuperäisen aiheen sivustakin. Ne, joille yksinäisyys ei ole ongelma ja jotka lukee ja kommentoi ketjua vaan omaa egoaan pönkittääkseen voisivat mennä kommentoimaan jo jotain muuta ketjua.

Itsein yritin jossakin kommentissa tiedustella vinkkejä, mutta sinne se hukui tuonne bessewissereiden juttujen joukkoon. Omalla kohdallani koen yksinäisyyden jotenkin noloksi asiaksi, josta en kehtaa oikein keskustella kenellekään. Siksi kaipaisin vertaistukea ja neuvojakin, mutta täältä sitä kai on turha kuvitella saavansa.

Ei ole olemassa mitään yleispäteviä neuvoja, joilla kuka tahansa ystävystyy kenen kanssa tahansa. Ihmiset ovat erilaisia. Toiselle varsin luonteva tapa tutustua uuteen ihmiseen voi toiselle olla ihan vieras ja luonteen vastainen. Mun neuvoni kuitenkin on, että ensimmäisenä kannattaa miettiä, mihin tarvitsee ystävää tai kaveria. Mitä ovat ne asiat, joita nyt teet yksin, mutta toivoisit voivasi joskus tehdä yhdessä jonkun toisen kanssa. Sitten mietit, mitä näiden asioiden tekeminen edellyttää tältä toiselta. Jos esim haluaisit käydä lenkkeilemässä, toisen ihmisen täytyisi olla edes jossain määrin liikunnallinen. Jos taas haluaisit matkustella Euroopan kaupungeissa, niin toisella pitäisi ensinnäkin olla jonkin verran ylimääräistä pätäkkää ja lisäksi sellainen elämäntilanne, että pystyy irrottautumaan omasta työstään ja muista velvollisuuksistaan siten, että saatte sovitettua lomanne samalle ajankohdalle. Jos taas haluaisit käydä toisen kanssa klassisen musiikin konserteissa, pitäisi tämän toisenkin olla kiinnostunut klassisesta musiikista. 

Olivatpa nuo asiat mitä tahansa, uusia ihmisiä tavatessasi koita tutustua heihin siten, että saisit selville, onko toinen ylipäätään sellainen, jonka kanssa mieleisesi yhdessä tekemiset olisivat realistisia. Et tietenkään kysele kenenkään tuloja, mutta voit johdatella keskustelua vaikka kaupunkilomiin ja sitä kautta saada selville, kuuluuko matkustelu tuon ihmisen harrastuksiin vai ei. Voi myös miettiä, missä näitä samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä voisi kohdata. Mä rakastan kirppiksillä kiertelyä, koska kerään sekä retroa että vanhaa Arabiaa. Ja mistäpä muualta löytyikään samasta kiinnostuneita kavereita kuin Facebookin retro- ja vanhan tavaran ryhmistä. Jos nyt tässä vaiheessa sanoo, että minä en ikinä mihinkään Facebookiin mene, niin ei ole mikään pakko, mutta silloin yksi ovi uusiin ihmisiin tutustumiseen on kiinni. 

Aikuisiällä on hyvä olla myös kärsivällinen. Ensin tulee tuttavuus, sitten kaveruus ja lopuksi, jos hyvin käy, ystävyys. Tähän voi mennä useampi vuosi. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat ja vaikka uudella tuttavuudellasi ei olisikaan aikaa tavata tai pitää sinuun yhteyttä kuin 10 kertaa vuodessa, niin parin vuoden päästä hänen ei ehkä tarvitsekaan enää kuskata lapsiaan harrastuksiin (koska nämä osaavat kulkea itse) ja hänelle tulee lisää nk omaa aikaa, jolloin- jos teillä on siihen asti synkannut ihan kivasti - voittekin pitää yhteyttä ja tavata useammin. Ei siis kannata lyödä hanskoja tiskiin, jos toisesta ei heti tulekaan sydänystävää. Ja kun sulla on useampia tuttavuuksia, sulla on myös useammin seuraa niihin tekemisiin, joita teet nyt yksin.

Kello tuleekin 23 eli palstalle valomerkki.

Kaikille tekeminen ei ole tärkeää, vaan oleminen.

Jos oleminen on tärkeää, sitten pitää uusiin ihmisiin tutustuessaan ottaa selvää, onko kyseessä olemisesta pitävä ihminen. Kuten eilen kirjoitin, ei ole väliä, mitä toisen ihmisen kanssa haluaa tehdä (oleminenkin on tekemistä) vaan että tutustuessaan ottaa keskusteluissa selvää, onko kyseinen henkilö myös sellainen, jolle oleminen on tärkeää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan ole mitään foorumia missä me "ylimääräiset" pyörät voitaisiin yrittää tutustua toisiin ylimääräisiin ihmisiin, jotka eivät mahdu näiden "ihmis-suhde kiintiö on täynnä -voivoi-ihmisten" kaveripiiriin?

Tuntuu lähinnä lapselliselta ja turhauttavalta lukea osin melko ilkeä- tai ylimielisiä kommenntteja joita täällä moni tulee väliin huutelemaan. Jos joku kokee olevansa parempi kuin toiset ihmiset (joilla ei ole ystäviä) niin ei tarvitse tulla lällällättelemään tänne niille keillä asiat ei näin ole.

Rakentavia kommentteja, kuten mistä niitä uusia kaveruus-suhteita voisi aikuisiällä koittaa solmia lukisin paljon mieluummin.

Juuri näin. Aloitus oli ihan hyvä ja mielenkiinnolla ketjua aluksi seurasin. Aina kaikki hyvät aiheet kuitenkin pilataan toisten syyttelyllä tai sitten ketjussa aletaan kinastelemaan mielipideasioista ja välillä alkuperäisen aiheen sivustakin. Ne, joille yksinäisyys ei ole ongelma ja jotka lukee ja kommentoi ketjua vaan omaa egoaan pönkittääkseen voisivat mennä kommentoimaan jo jotain muuta ketjua.

Itsein yritin jossakin kommentissa tiedustella vinkkejä, mutta sinne se hukui tuonne bessewissereiden juttujen joukkoon. Omalla kohdallani koen yksinäisyyden jotenkin noloksi asiaksi, josta en kehtaa oikein keskustella kenellekään. Siksi kaipaisin vertaistukea ja neuvojakin, mutta täältä sitä kai on turha kuvitella saavansa.

Ei ole olemassa mitään yleispäteviä neuvoja, joilla kuka tahansa ystävystyy kenen kanssa tahansa. Ihmiset ovat erilaisia. Toiselle varsin luonteva tapa tutustua uuteen ihmiseen voi toiselle olla ihan vieras ja luonteen vastainen. Mun neuvoni kuitenkin on, että ensimmäisenä kannattaa miettiä, mihin tarvitsee ystävää tai kaveria. Mitä ovat ne asiat, joita nyt teet yksin, mutta toivoisit voivasi joskus tehdä yhdessä jonkun toisen kanssa. Sitten mietit, mitä näiden asioiden tekeminen edellyttää tältä toiselta. Jos esim haluaisit käydä lenkkeilemässä, toisen ihmisen täytyisi olla edes jossain määrin liikunnallinen. Jos taas haluaisit matkustella Euroopan kaupungeissa, niin toisella pitäisi ensinnäkin olla jonkin verran ylimääräistä pätäkkää ja lisäksi sellainen elämäntilanne, että pystyy irrottautumaan omasta työstään ja muista velvollisuuksistaan siten, että saatte sovitettua lomanne samalle ajankohdalle. Jos taas haluaisit käydä toisen kanssa klassisen musiikin konserteissa, pitäisi tämän toisenkin olla kiinnostunut klassisesta musiikista. 

Olivatpa nuo asiat mitä tahansa, uusia ihmisiä tavatessasi koita tutustua heihin siten, että saisit selville, onko toinen ylipäätään sellainen, jonka kanssa mieleisesi yhdessä tekemiset olisivat realistisia. Et tietenkään kysele kenenkään tuloja, mutta voit johdatella keskustelua vaikka kaupunkilomiin ja sitä kautta saada selville, kuuluuko matkustelu tuon ihmisen harrastuksiin vai ei. Voi myös miettiä, missä näitä samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä voisi kohdata. Mä rakastan kirppiksillä kiertelyä, koska kerään sekä retroa että vanhaa Arabiaa. Ja mistäpä muualta löytyikään samasta kiinnostuneita kavereita kuin Facebookin retro- ja vanhan tavaran ryhmistä. Jos nyt tässä vaiheessa sanoo, että minä en ikinä mihinkään Facebookiin mene, niin ei ole mikään pakko, mutta silloin yksi ovi uusiin ihmisiin tutustumiseen on kiinni. 

Aikuisiällä on hyvä olla myös kärsivällinen. Ensin tulee tuttavuus, sitten kaveruus ja lopuksi, jos hyvin käy, ystävyys. Tähän voi mennä useampi vuosi. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat ja vaikka uudella tuttavuudellasi ei olisikaan aikaa tavata tai pitää sinuun yhteyttä kuin 10 kertaa vuodessa, niin parin vuoden päästä hänen ei ehkä tarvitsekaan enää kuskata lapsiaan harrastuksiin (koska nämä osaavat kulkea itse) ja hänelle tulee lisää nk omaa aikaa, jolloin- jos teillä on siihen asti synkannut ihan kivasti - voittekin pitää yhteyttä ja tavata useammin. Ei siis kannata lyödä hanskoja tiskiin, jos toisesta ei heti tulekaan sydänystävää. Ja kun sulla on useampia tuttavuuksia, sulla on myös useammin seuraa niihin tekemisiin, joita teet nyt yksin.

Kello tuleekin 23 eli palstalle valomerkki.

Ihmisillä on erilaisia tapoja ystävystyä ja erilaisia käsityksiä siitä mitä ystävyys on. Sinulle toimii tuo mainitsemasi, joku taas tutustuu toisiin nopeammin ja intensiivisemmin. Kaikille eivät toimi samat jutut.

Tietenkin. Mutta jos nyt kaivataan vinkkejä, miten tutustua ja ystävystyä jonkun toisen kanssa, niin mä ainakin olen kertonut omistani. Sinä taas voit antaa vinkkejä, miten nopeammin ja intensiivisemmin tutustuva ihminen löytää uusia kavereita ja ystäviä. Niitä vinkkejähän ketjussa moni on kaivannut, joten annetaan nyt erilaisia vinkkejä ja ystäviä ja kavereita vailla olevat voivat niistä miettiä, mitkä sopisivat juuri heidän luonteelleen.

Joitain ajatuksentapaisia herää.

Nykyisin kaikilla on niin kiire, ettei ehdi elää...

Jos toivoo että toiset ottaisivat yhteyttä, niin pitäisi sitten olla aikaa ja intoa ilahtua yhteisen tekemisen ehdotuksista, sillä ei ne ehdotukset tule juuri silloin, kun sinulle parhaiten sopii, vaailloin kun toiselle sopisi. Smurffin laki määrää, että juuri silloin sinulla on kaikkein epäsopivin hetki ikinä. Ja vastavuoroisesti päinvastoin. Jos tahtoisit tapaamista silloin kun itsellesi parhaiten sopii, niin parasta ehdotella itse ja ymmärtää, jos toisella onkin silloin jotakin muuta ja ymmärtää joustaa.

Siltikin on tylsää, jos itse on aina yhteyttä pitävä osapuoli. Itsellä yksi seurustelusuhde päättyi siten, että huomasin, ettei vastapuolelta tullut koskaan tapaamisehdotuksia tai toiveita. Minä olin yksinään aktiivinen osapuoli. Sitten eräällä kerralla kun painoin hänen ovensa kiinni kotiin lähtiessä päätin, että tämä oli meidän viimeinen tapaamisemme, ellei hän itse osoita mitään kiinnostusta ottamalla yhteyttä. Sitä yhteydenottoa ei koskaan tullut, joten olin johtopäätöksessäni oikeassa:minulla ei ollut hänelle mitään merkitystä.

Sisareni kanssa meillä on samoin. Hän ei ole eläessään soittanut tai ollut muuten yhteyksissä kertoakseen kuulumisiaan tai kysyäkseen mitä minulle kuuluu. Vuosikymmenien aikana hän on ottanut yhteyttä yhden käden sormin laskettavin kerroin ja aina on ollut kyse siitä, että hän on hakenut minusta jotakin hyötyä. Minulla on siis ollut hänelle pelkkä käyttöarvo, kuin jollakin esineellä, mutta ihmisenä hän ei ole nähnyt minussa mitään arvoa tai merkirystä. Ilmaisee hän tosin myös sanoin, ilmein ja käytösellään monin tavoin joka kerran tavatessamme, että hänen silmissään olen täysin mitätön ja arvoton, eikä minulle siten hänen mielestään kuulu samoja oikeuksia kuin ihmisille yleensä. Huomasin, että hänen osoittamansa avoin hyljeksintä masensi minut aina tapaamisen jälkeen ja joskus pitkiksikin ajoiksi. Lopetin sitten yhteydenpidon minäkin ja koen voivani nyt paremmin, koska pystyn nyt ajoittain unohtamaan oman huonouteni ja nauttimaan siitä mitä maailma tarjoilee meillä huonoillekin ihmisille sen tarkemmin ihmisen laatuun katsomatta. Joitakin kertoja olen sitten kuullut hänen ihmetelleen, miksen enää käy. Niin, miksiköhän en?

Voin hyvin olla se aktiivinen osapuoli ja yleensä olenkin, kun aika harvoin kukaan haluaa minuun olla vapaaehtoisesti yhteyksissä. Johtopäätöksenä tässä minulla on ollut se, että minussa on jokin hyvin hyvin paha vika, joka kääntää ihmiset pois. Sitä suurempi ilo, jos joskus harvoin joku ihan omasta aloitteestaan ilman hyötymistarkoitusta ottaa munuun yhteyttä ja ilmaisee, että hän ihan vapaaehtoisesti olisi halukas jakamaan omaa kallisarvoista aikaansa minun kanssani.Olisi hyvä jos kaikilla olisi edes yksi sellainen ihminen. Valitettavasti meitä on, jotka emme täytä muiden ihmisten silmissä ihmisen kriteereitä. Onneksi ihminen on sopeutuvainen eläin ja oppii nauttimaan elämästään yksinkin. Maailma on niin hieno paikka ja tarjoaa kaikenlaista hyvää myös meille hyljeksityille.

Mutta jos kenellä on joku ihminen, jonka kokee itselleen tärkeäksi, kannattaa aina välillä se ilmaista jollakin keinoin. Vaikka soittamalla, tai ehdottamalla kävelyretkeä tai konserttia tai baarikeikkaa tai mitä tahansa, josta arvelee olevan iloa molemmille. Eihän se tärkeä ihminen tiedä olevansa merkityksellinen, jos ei sitä hänelle millään lailla ilmaise, vaan saattaa luulla ihan päinvastaista. Ja ihmissuhteet kun ovat vastavuoroisia, niin pitää ottaa muutoinkin huomioon toisenkin toiveet ja joustaa joskus omistaan ja asettaa välillä toinen etusijalle. Toisella kertaa sitten on taas oma vuoro. Eikö se suunnilleen niin mene?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan ole mitään foorumia missä me "ylimääräiset" pyörät voitaisiin yrittää tutustua toisiin ylimääräisiin ihmisiin, jotka eivät mahdu näiden "ihmis-suhde kiintiö on täynnä -voivoi-ihmisten" kaveripiiriin?

Tuntuu lähinnä lapselliselta ja turhauttavalta lukea osin melko ilkeä- tai ylimielisiä kommenntteja joita täällä moni tulee väliin huutelemaan. Jos joku kokee olevansa parempi kuin toiset ihmiset (joilla ei ole ystäviä) niin ei tarvitse tulla lällällättelemään tänne niille keillä asiat ei näin ole.

Rakentavia kommentteja, kuten mistä niitä uusia kaveruus-suhteita voisi aikuisiällä koittaa solmia lukisin paljon mieluummin.

Juuri näin. Aloitus oli ihan hyvä ja mielenkiinnolla ketjua aluksi seurasin. Aina kaikki hyvät aiheet kuitenkin pilataan toisten syyttelyllä tai sitten ketjussa aletaan kinastelemaan mielipideasioista ja välillä alkuperäisen aiheen sivustakin. Ne, joille yksinäisyys ei ole ongelma ja jotka lukee ja kommentoi ketjua vaan omaa egoaan pönkittääkseen voisivat mennä kommentoimaan jo jotain muuta ketjua.

Itsein yritin jossakin kommentissa tiedustella vinkkejä, mutta sinne se hukui tuonne bessewissereiden juttujen joukkoon. Omalla kohdallani koen yksinäisyyden jotenkin noloksi asiaksi, josta en kehtaa oikein keskustella kenellekään. Siksi kaipaisin vertaistukea ja neuvojakin, mutta täältä sitä kai on turha kuvitella saavansa.

Ei ole olemassa mitään yleispäteviä neuvoja, joilla kuka tahansa ystävystyy kenen kanssa tahansa. Ihmiset ovat erilaisia. Toiselle varsin luonteva tapa tutustua uuteen ihmiseen voi toiselle olla ihan vieras ja luonteen vastainen. Mun neuvoni kuitenkin on, että ensimmäisenä kannattaa miettiä, mihin tarvitsee ystävää tai kaveria. Mitä ovat ne asiat, joita nyt teet yksin, mutta toivoisit voivasi joskus tehdä yhdessä jonkun toisen kanssa. Sitten mietit, mitä näiden asioiden tekeminen edellyttää tältä toiselta. Jos esim haluaisit käydä lenkkeilemässä, toisen ihmisen täytyisi olla edes jossain määrin liikunnallinen. Jos taas haluaisit matkustella Euroopan kaupungeissa, niin toisella pitäisi ensinnäkin olla jonkin verran ylimääräistä pätäkkää ja lisäksi sellainen elämäntilanne, että pystyy irrottautumaan omasta työstään ja muista velvollisuuksistaan siten, että saatte sovitettua lomanne samalle ajankohdalle. Jos taas haluaisit käydä toisen kanssa klassisen musiikin konserteissa, pitäisi tämän toisenkin olla kiinnostunut klassisesta musiikista. 

Olivatpa nuo asiat mitä tahansa, uusia ihmisiä tavatessasi koita tutustua heihin siten, että saisit selville, onko toinen ylipäätään sellainen, jonka kanssa mieleisesi yhdessä tekemiset olisivat realistisia. Et tietenkään kysele kenenkään tuloja, mutta voit johdatella keskustelua vaikka kaupunkilomiin ja sitä kautta saada selville, kuuluuko matkustelu tuon ihmisen harrastuksiin vai ei. Voi myös miettiä, missä näitä samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä voisi kohdata. Mä rakastan kirppiksillä kiertelyä, koska kerään sekä retroa että vanhaa Arabiaa. Ja mistäpä muualta löytyikään samasta kiinnostuneita kavereita kuin Facebookin retro- ja vanhan tavaran ryhmistä. Jos nyt tässä vaiheessa sanoo, että minä en ikinä mihinkään Facebookiin mene, niin ei ole mikään pakko, mutta silloin yksi ovi uusiin ihmisiin tutustumiseen on kiinni. 

Aikuisiällä on hyvä olla myös kärsivällinen. Ensin tulee tuttavuus, sitten kaveruus ja lopuksi, jos hyvin käy, ystävyys. Tähän voi mennä useampi vuosi. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat ja vaikka uudella tuttavuudellasi ei olisikaan aikaa tavata tai pitää sinuun yhteyttä kuin 10 kertaa vuodessa, niin parin vuoden päästä hänen ei ehkä tarvitsekaan enää kuskata lapsiaan harrastuksiin (koska nämä osaavat kulkea itse) ja hänelle tulee lisää nk omaa aikaa, jolloin- jos teillä on siihen asti synkannut ihan kivasti - voittekin pitää yhteyttä ja tavata useammin. Ei siis kannata lyödä hanskoja tiskiin, jos toisesta ei heti tulekaan sydänystävää. Ja kun sulla on useampia tuttavuuksia, sulla on myös useammin seuraa niihin tekemisiin, joita teet nyt yksin.

Kello tuleekin 23 eli palstalle valomerkki.

Ihmisillä on erilaisia tapoja ystävystyä ja erilaisia käsityksiä siitä mitä ystävyys on. Sinulle toimii tuo mainitsemasi, joku taas tutustuu toisiin nopeammin ja intensiivisemmin. Kaikille eivät toimi samat jutut.

Ohis...mitä ovat sinun omat vinkkisi uusia kavereita ja ystäviä kaipaaville?  Kaikille ei toimi samat jutut, mutta mitkä jutut ovat toimineet sinulla? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan ole mitään foorumia missä me "ylimääräiset" pyörät voitaisiin yrittää tutustua toisiin ylimääräisiin ihmisiin, jotka eivät mahdu näiden "ihmis-suhde kiintiö on täynnä -voivoi-ihmisten" kaveripiiriin?

Tuntuu lähinnä lapselliselta ja turhauttavalta lukea osin melko ilkeä- tai ylimielisiä kommenntteja joita täällä moni tulee väliin huutelemaan. Jos joku kokee olevansa parempi kuin toiset ihmiset (joilla ei ole ystäviä) niin ei tarvitse tulla lällällättelemään tänne niille keillä asiat ei näin ole.

Rakentavia kommentteja, kuten mistä niitä uusia kaveruus-suhteita voisi aikuisiällä koittaa solmia lukisin paljon mieluummin.

Juuri näin. Aloitus oli ihan hyvä ja mielenkiinnolla ketjua aluksi seurasin. Aina kaikki hyvät aiheet kuitenkin pilataan toisten syyttelyllä tai sitten ketjussa aletaan kinastelemaan mielipideasioista ja välillä alkuperäisen aiheen sivustakin. Ne, joille yksinäisyys ei ole ongelma ja jotka lukee ja kommentoi ketjua vaan omaa egoaan pönkittääkseen voisivat mennä kommentoimaan jo jotain muuta ketjua.

Itsein yritin jossakin kommentissa tiedustella vinkkejä, mutta sinne se hukui tuonne bessewissereiden juttujen joukkoon. Omalla kohdallani koen yksinäisyyden jotenkin noloksi asiaksi, josta en kehtaa oikein keskustella kenellekään. Siksi kaipaisin vertaistukea ja neuvojakin, mutta täältä sitä kai on turha kuvitella saavansa.

Ei ole olemassa mitään yleispäteviä neuvoja, joilla kuka tahansa ystävystyy kenen kanssa tahansa. Ihmiset ovat erilaisia. Toiselle varsin luonteva tapa tutustua uuteen ihmiseen voi toiselle olla ihan vieras ja luonteen vastainen. Mun neuvoni kuitenkin on, että ensimmäisenä kannattaa miettiä, mihin tarvitsee ystävää tai kaveria. Mitä ovat ne asiat, joita nyt teet yksin, mutta toivoisit voivasi joskus tehdä yhdessä jonkun toisen kanssa. Sitten mietit, mitä näiden asioiden tekeminen edellyttää tältä toiselta. Jos esim haluaisit käydä lenkkeilemässä, toisen ihmisen täytyisi olla edes jossain määrin liikunnallinen. Jos taas haluaisit matkustella Euroopan kaupungeissa, niin toisella pitäisi ensinnäkin olla jonkin verran ylimääräistä pätäkkää ja lisäksi sellainen elämäntilanne, että pystyy irrottautumaan omasta työstään ja muista velvollisuuksistaan siten, että saatte sovitettua lomanne samalle ajankohdalle. Jos taas haluaisit käydä toisen kanssa klassisen musiikin konserteissa, pitäisi tämän toisenkin olla kiinnostunut klassisesta musiikista. 

Olivatpa nuo asiat mitä tahansa, uusia ihmisiä tavatessasi koita tutustua heihin siten, että saisit selville, onko toinen ylipäätään sellainen, jonka kanssa mieleisesi yhdessä tekemiset olisivat realistisia. Et tietenkään kysele kenenkään tuloja, mutta voit johdatella keskustelua vaikka kaupunkilomiin ja sitä kautta saada selville, kuuluuko matkustelu tuon ihmisen harrastuksiin vai ei. Voi myös miettiä, missä näitä samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä voisi kohdata. Mä rakastan kirppiksillä kiertelyä, koska kerään sekä retroa että vanhaa Arabiaa. Ja mistäpä muualta löytyikään samasta kiinnostuneita kavereita kuin Facebookin retro- ja vanhan tavaran ryhmistä. Jos nyt tässä vaiheessa sanoo, että minä en ikinä mihinkään Facebookiin mene, niin ei ole mikään pakko, mutta silloin yksi ovi uusiin ihmisiin tutustumiseen on kiinni. 

Aikuisiällä on hyvä olla myös kärsivällinen. Ensin tulee tuttavuus, sitten kaveruus ja lopuksi, jos hyvin käy, ystävyys. Tähän voi mennä useampi vuosi. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat ja vaikka uudella tuttavuudellasi ei olisikaan aikaa tavata tai pitää sinuun yhteyttä kuin 10 kertaa vuodessa, niin parin vuoden päästä hänen ei ehkä tarvitsekaan enää kuskata lapsiaan harrastuksiin (koska nämä osaavat kulkea itse) ja hänelle tulee lisää nk omaa aikaa, jolloin- jos teillä on siihen asti synkannut ihan kivasti - voittekin pitää yhteyttä ja tavata useammin. Ei siis kannata lyödä hanskoja tiskiin, jos toisesta ei heti tulekaan sydänystävää. Ja kun sulla on useampia tuttavuuksia, sulla on myös useammin seuraa niihin tekemisiin, joita teet nyt yksin.

Kello tuleekin 23 eli palstalle valomerkki.

Ihmisillä on erilaisia tapoja ystävystyä ja erilaisia käsityksiä siitä mitä ystävyys on. Sinulle toimii tuo mainitsemasi, joku taas tutustuu toisiin nopeammin ja intensiivisemmin. Kaikille eivät toimi samat jutut.

Ohis...mitä ovat sinun omat vinkkisi uusia kavereita ja ystäviä kaipaaville?  Kaikille ei toimi samat jutut, mutta mitkä jutut ovat toimineet sinulla? 

Ole aidosti oma itsesi. Mieti haluat ja mitä olet valmis sietämään. Kuuntele intuitiotasi. Kerro ajatuksistasi. Yleensä ihmisuhteissa toistuvat sekä samat myönteiset että kielteiset asiat alusta loppuun. Erota omat asiasi toisten asioista. Muista, että ole vastuussa toisten ratkaisuista eikä kaikkea toisessa ihmisessä tarvitse ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan ole mitään foorumia missä me "ylimääräiset" pyörät voitaisiin yrittää tutustua toisiin ylimääräisiin ihmisiin, jotka eivät mahdu näiden "ihmis-suhde kiintiö on täynnä -voivoi-ihmisten" kaveripiiriin?

Tuntuu lähinnä lapselliselta ja turhauttavalta lukea osin melko ilkeä- tai ylimielisiä kommenntteja joita täällä moni tulee väliin huutelemaan. Jos joku kokee olevansa parempi kuin toiset ihmiset (joilla ei ole ystäviä) niin ei tarvitse tulla lällällättelemään tänne niille keillä asiat ei näin ole.

Rakentavia kommentteja, kuten mistä niitä uusia kaveruus-suhteita voisi aikuisiällä koittaa solmia lukisin paljon mieluummin.

Juuri näin. Aloitus oli ihan hyvä ja mielenkiinnolla ketjua aluksi seurasin. Aina kaikki hyvät aiheet kuitenkin pilataan toisten syyttelyllä tai sitten ketjussa aletaan kinastelemaan mielipideasioista ja välillä alkuperäisen aiheen sivustakin. Ne, joille yksinäisyys ei ole ongelma ja jotka lukee ja kommentoi ketjua vaan omaa egoaan pönkittääkseen voisivat mennä kommentoimaan jo jotain muuta ketjua.

Itsein yritin jossakin kommentissa tiedustella vinkkejä, mutta sinne se hukui tuonne bessewissereiden juttujen joukkoon. Omalla kohdallani koen yksinäisyyden jotenkin noloksi asiaksi, josta en kehtaa oikein keskustella kenellekään. Siksi kaipaisin vertaistukea ja neuvojakin, mutta täältä sitä kai on turha kuvitella saavansa.

Ei ole olemassa mitään yleispäteviä neuvoja, joilla kuka tahansa ystävystyy kenen kanssa tahansa. Ihmiset ovat erilaisia. Toiselle varsin luonteva tapa tutustua uuteen ihmiseen voi toiselle olla ihan vieras ja luonteen vastainen. Mun neuvoni kuitenkin on, että ensimmäisenä kannattaa miettiä, mihin tarvitsee ystävää tai kaveria. Mitä ovat ne asiat, joita nyt teet yksin, mutta toivoisit voivasi joskus tehdä yhdessä jonkun toisen kanssa. Sitten mietit, mitä näiden asioiden tekeminen edellyttää tältä toiselta. Jos esim haluaisit käydä lenkkeilemässä, toisen ihmisen täytyisi olla edes jossain määrin liikunnallinen. Jos taas haluaisit matkustella Euroopan kaupungeissa, niin toisella pitäisi ensinnäkin olla jonkin verran ylimääräistä pätäkkää ja lisäksi sellainen elämäntilanne, että pystyy irrottautumaan omasta työstään ja muista velvollisuuksistaan siten, että saatte sovitettua lomanne samalle ajankohdalle. Jos taas haluaisit käydä toisen kanssa klassisen musiikin konserteissa, pitäisi tämän toisenkin olla kiinnostunut klassisesta musiikista. 

Olivatpa nuo asiat mitä tahansa, uusia ihmisiä tavatessasi koita tutustua heihin siten, että saisit selville, onko toinen ylipäätään sellainen, jonka kanssa mieleisesi yhdessä tekemiset olisivat realistisia. Et tietenkään kysele kenenkään tuloja, mutta voit johdatella keskustelua vaikka kaupunkilomiin ja sitä kautta saada selville, kuuluuko matkustelu tuon ihmisen harrastuksiin vai ei. Voi myös miettiä, missä näitä samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä voisi kohdata. Mä rakastan kirppiksillä kiertelyä, koska kerään sekä retroa että vanhaa Arabiaa. Ja mistäpä muualta löytyikään samasta kiinnostuneita kavereita kuin Facebookin retro- ja vanhan tavaran ryhmistä. Jos nyt tässä vaiheessa sanoo, että minä en ikinä mihinkään Facebookiin mene, niin ei ole mikään pakko, mutta silloin yksi ovi uusiin ihmisiin tutustumiseen on kiinni. 

Aikuisiällä on hyvä olla myös kärsivällinen. Ensin tulee tuttavuus, sitten kaveruus ja lopuksi, jos hyvin käy, ystävyys. Tähän voi mennä useampi vuosi. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat ja vaikka uudella tuttavuudellasi ei olisikaan aikaa tavata tai pitää sinuun yhteyttä kuin 10 kertaa vuodessa, niin parin vuoden päästä hänen ei ehkä tarvitsekaan enää kuskata lapsiaan harrastuksiin (koska nämä osaavat kulkea itse) ja hänelle tulee lisää nk omaa aikaa, jolloin- jos teillä on siihen asti synkannut ihan kivasti - voittekin pitää yhteyttä ja tavata useammin. Ei siis kannata lyödä hanskoja tiskiin, jos toisesta ei heti tulekaan sydänystävää. Ja kun sulla on useampia tuttavuuksia, sulla on myös useammin seuraa niihin tekemisiin, joita teet nyt yksin.

Kello tuleekin 23 eli palstalle valomerkki.

Ihmisillä on erilaisia tapoja ystävystyä ja erilaisia käsityksiä siitä mitä ystävyys on. Sinulle toimii tuo mainitsemasi, joku taas tutustuu toisiin nopeammin ja intensiivisemmin. Kaikille eivät toimi samat jutut.

Ohis...mitä ovat sinun omat vinkkisi uusia kavereita ja ystäviä kaipaaville?  Kaikille ei toimi samat jutut, mutta mitkä jutut ovat toimineet sinulla? 

Ole aidosti oma itsesi. Mieti haluat ja mitä olet valmis sietämään. Kuuntele intuitiotasi. Kerro ajatuksistasi. Yleensä ihmisuhteissa toistuvat sekä samat myönteiset että kielteiset asiat alusta loppuun. Erota omat asiasi toisten asioista. Muista, että ole vastuussa toisten ratkaisuista eikä kaikkea toisessa ihmisessä tarvitse ymmärtää.

Nuo ovat kaikkien meidän kohdalla tärkeitä asioita. Pointti kai nyt olikin siinä, missä ja miten tutustua itselleen sopiviin ihmisiin ja miten tutustumista voi jatkaa niin, että siitä syntyy ehkä myös ystävyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan ole mitään foorumia missä me "ylimääräiset" pyörät voitaisiin yrittää tutustua toisiin ylimääräisiin ihmisiin, jotka eivät mahdu näiden "ihmis-suhde kiintiö on täynnä -voivoi-ihmisten" kaveripiiriin?

Tuntuu lähinnä lapselliselta ja turhauttavalta lukea osin melko ilkeä- tai ylimielisiä kommenntteja joita täällä moni tulee väliin huutelemaan. Jos joku kokee olevansa parempi kuin toiset ihmiset (joilla ei ole ystäviä) niin ei tarvitse tulla lällällättelemään tänne niille keillä asiat ei näin ole.

Rakentavia kommentteja, kuten mistä niitä uusia kaveruus-suhteita voisi aikuisiällä koittaa solmia lukisin paljon mieluummin.

Juuri näin. Aloitus oli ihan hyvä ja mielenkiinnolla ketjua aluksi seurasin. Aina kaikki hyvät aiheet kuitenkin pilataan toisten syyttelyllä tai sitten ketjussa aletaan kinastelemaan mielipideasioista ja välillä alkuperäisen aiheen sivustakin. Ne, joille yksinäisyys ei ole ongelma ja jotka lukee ja kommentoi ketjua vaan omaa egoaan pönkittääkseen voisivat mennä kommentoimaan jo jotain muuta ketjua.

Itsein yritin jossakin kommentissa tiedustella vinkkejä, mutta sinne se hukui tuonne bessewissereiden juttujen joukkoon. Omalla kohdallani koen yksinäisyyden jotenkin noloksi asiaksi, josta en kehtaa oikein keskustella kenellekään. Siksi kaipaisin vertaistukea ja neuvojakin, mutta täältä sitä kai on turha kuvitella saavansa.

Ei ole olemassa mitään yleispäteviä neuvoja, joilla kuka tahansa ystävystyy kenen kanssa tahansa. Ihmiset ovat erilaisia. Toiselle varsin luonteva tapa tutustua uuteen ihmiseen voi toiselle olla ihan vieras ja luonteen vastainen. Mun neuvoni kuitenkin on, että ensimmäisenä kannattaa miettiä, mihin tarvitsee ystävää tai kaveria. Mitä ovat ne asiat, joita nyt teet yksin, mutta toivoisit voivasi joskus tehdä yhdessä jonkun toisen kanssa. Sitten mietit, mitä näiden asioiden tekeminen edellyttää tältä toiselta. Jos esim haluaisit käydä lenkkeilemässä, toisen ihmisen täytyisi olla edes jossain määrin liikunnallinen. Jos taas haluaisit matkustella Euroopan kaupungeissa, niin toisella pitäisi ensinnäkin olla jonkin verran ylimääräistä pätäkkää ja lisäksi sellainen elämäntilanne, että pystyy irrottautumaan omasta työstään ja muista velvollisuuksistaan siten, että saatte sovitettua lomanne samalle ajankohdalle. Jos taas haluaisit käydä toisen kanssa klassisen musiikin konserteissa, pitäisi tämän toisenkin olla kiinnostunut klassisesta musiikista. 

Olivatpa nuo asiat mitä tahansa, uusia ihmisiä tavatessasi koita tutustua heihin siten, että saisit selville, onko toinen ylipäätään sellainen, jonka kanssa mieleisesi yhdessä tekemiset olisivat realistisia. Et tietenkään kysele kenenkään tuloja, mutta voit johdatella keskustelua vaikka kaupunkilomiin ja sitä kautta saada selville, kuuluuko matkustelu tuon ihmisen harrastuksiin vai ei. Voi myös miettiä, missä näitä samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä voisi kohdata. Mä rakastan kirppiksillä kiertelyä, koska kerään sekä retroa että vanhaa Arabiaa. Ja mistäpä muualta löytyikään samasta kiinnostuneita kavereita kuin Facebookin retro- ja vanhan tavaran ryhmistä. Jos nyt tässä vaiheessa sanoo, että minä en ikinä mihinkään Facebookiin mene, niin ei ole mikään pakko, mutta silloin yksi ovi uusiin ihmisiin tutustumiseen on kiinni. 

Aikuisiällä on hyvä olla myös kärsivällinen. Ensin tulee tuttavuus, sitten kaveruus ja lopuksi, jos hyvin käy, ystävyys. Tähän voi mennä useampi vuosi. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat ja vaikka uudella tuttavuudellasi ei olisikaan aikaa tavata tai pitää sinuun yhteyttä kuin 10 kertaa vuodessa, niin parin vuoden päästä hänen ei ehkä tarvitsekaan enää kuskata lapsiaan harrastuksiin (koska nämä osaavat kulkea itse) ja hänelle tulee lisää nk omaa aikaa, jolloin- jos teillä on siihen asti synkannut ihan kivasti - voittekin pitää yhteyttä ja tavata useammin. Ei siis kannata lyödä hanskoja tiskiin, jos toisesta ei heti tulekaan sydänystävää. Ja kun sulla on useampia tuttavuuksia, sulla on myös useammin seuraa niihin tekemisiin, joita teet nyt yksin.

Kello tuleekin 23 eli palstalle valomerkki.

Ihmisillä on erilaisia tapoja ystävystyä ja erilaisia käsityksiä siitä mitä ystävyys on. Sinulle toimii tuo mainitsemasi, joku taas tutustuu toisiin nopeammin ja intensiivisemmin. Kaikille eivät toimi samat jutut.

Ohis...mitä ovat sinun omat vinkkisi uusia kavereita ja ystäviä kaipaaville?  Kaikille ei toimi samat jutut, mutta mitkä jutut ovat toimineet sinulla? 

Ole aidosti oma itsesi. Mieti haluat ja mitä olet valmis sietämään. Kuuntele intuitiotasi. Kerro ajatuksistasi. Yleensä ihmisuhteissa toistuvat sekä samat myönteiset että kielteiset asiat alusta loppuun. Erota omat asiasi toisten asioista. Muista, että ole vastuussa toisten ratkaisuista eikä kaikkea toisessa ihmisessä tarvitse ymmärtää.

Nuo ovat kaikkien meidän kohdalla tärkeitä asioita. Pointti kai nyt olikin siinä, missä ja miten tutustua itselleen sopiviin ihmisiin ja miten tutustumista voi jatkaa niin, että siitä syntyy ehkä myös ystävyys.

Jos minulla olisi tuohon jokin viisasten kivi, niin en pyörisi tällä palstalla, vaan kirjoittaisin asiasta kirjoja. Jokainen ihmissuhde on omanlaisensa eivätkä siksi jotkut tietyt metodit välttämättä toimi. Tutustuminen vaatii oikeaa ajoitusta (molempien elämässä tilaa uudelle ystävälle), molemminpuolista mielenkiintoa ja sitä, että tyylit riittävän hyvin natsaavat yhteen, jotta tutustuminen etenee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan ole mitään foorumia missä me "ylimääräiset" pyörät voitaisiin yrittää tutustua toisiin ylimääräisiin ihmisiin, jotka eivät mahdu näiden "ihmis-suhde kiintiö on täynnä -voivoi-ihmisten" kaveripiiriin?

Tuntuu lähinnä lapselliselta ja turhauttavalta lukea osin melko ilkeä- tai ylimielisiä kommenntteja joita täällä moni tulee väliin huutelemaan. Jos joku kokee olevansa parempi kuin toiset ihmiset (joilla ei ole ystäviä) niin ei tarvitse tulla lällällättelemään tänne niille keillä asiat ei näin ole.

Rakentavia kommentteja, kuten mistä niitä uusia kaveruus-suhteita voisi aikuisiällä koittaa solmia lukisin paljon mieluummin.

Juuri näin. Aloitus oli ihan hyvä ja mielenkiinnolla ketjua aluksi seurasin. Aina kaikki hyvät aiheet kuitenkin pilataan toisten syyttelyllä tai sitten ketjussa aletaan kinastelemaan mielipideasioista ja välillä alkuperäisen aiheen sivustakin. Ne, joille yksinäisyys ei ole ongelma ja jotka lukee ja kommentoi ketjua vaan omaa egoaan pönkittääkseen voisivat mennä kommentoimaan jo jotain muuta ketjua.

Itsein yritin jossakin kommentissa tiedustella vinkkejä, mutta sinne se hukui tuonne bessewissereiden juttujen joukkoon. Omalla kohdallani koen yksinäisyyden jotenkin noloksi asiaksi, josta en kehtaa oikein keskustella kenellekään. Siksi kaipaisin vertaistukea ja neuvojakin, mutta täältä sitä kai on turha kuvitella saavansa.

Ei ole olemassa mitään yleispäteviä neuvoja, joilla kuka tahansa ystävystyy kenen kanssa tahansa. Ihmiset ovat erilaisia. Toiselle varsin luonteva tapa tutustua uuteen ihmiseen voi toiselle olla ihan vieras ja luonteen vastainen. Mun neuvoni kuitenkin on, että ensimmäisenä kannattaa miettiä, mihin tarvitsee ystävää tai kaveria. Mitä ovat ne asiat, joita nyt teet yksin, mutta toivoisit voivasi joskus tehdä yhdessä jonkun toisen kanssa. Sitten mietit, mitä näiden asioiden tekeminen edellyttää tältä toiselta. Jos esim haluaisit käydä lenkkeilemässä, toisen ihmisen täytyisi olla edes jossain määrin liikunnallinen. Jos taas haluaisit matkustella Euroopan kaupungeissa, niin toisella pitäisi ensinnäkin olla jonkin verran ylimääräistä pätäkkää ja lisäksi sellainen elämäntilanne, että pystyy irrottautumaan omasta työstään ja muista velvollisuuksistaan siten, että saatte sovitettua lomanne samalle ajankohdalle. Jos taas haluaisit käydä toisen kanssa klassisen musiikin konserteissa, pitäisi tämän toisenkin olla kiinnostunut klassisesta musiikista. 

Olivatpa nuo asiat mitä tahansa, uusia ihmisiä tavatessasi koita tutustua heihin siten, että saisit selville, onko toinen ylipäätään sellainen, jonka kanssa mieleisesi yhdessä tekemiset olisivat realistisia. Et tietenkään kysele kenenkään tuloja, mutta voit johdatella keskustelua vaikka kaupunkilomiin ja sitä kautta saada selville, kuuluuko matkustelu tuon ihmisen harrastuksiin vai ei. Voi myös miettiä, missä näitä samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä voisi kohdata. Mä rakastan kirppiksillä kiertelyä, koska kerään sekä retroa että vanhaa Arabiaa. Ja mistäpä muualta löytyikään samasta kiinnostuneita kavereita kuin Facebookin retro- ja vanhan tavaran ryhmistä. Jos nyt tässä vaiheessa sanoo, että minä en ikinä mihinkään Facebookiin mene, niin ei ole mikään pakko, mutta silloin yksi ovi uusiin ihmisiin tutustumiseen on kiinni. 

Aikuisiällä on hyvä olla myös kärsivällinen. Ensin tulee tuttavuus, sitten kaveruus ja lopuksi, jos hyvin käy, ystävyys. Tähän voi mennä useampi vuosi. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat ja vaikka uudella tuttavuudellasi ei olisikaan aikaa tavata tai pitää sinuun yhteyttä kuin 10 kertaa vuodessa, niin parin vuoden päästä hänen ei ehkä tarvitsekaan enää kuskata lapsiaan harrastuksiin (koska nämä osaavat kulkea itse) ja hänelle tulee lisää nk omaa aikaa, jolloin- jos teillä on siihen asti synkannut ihan kivasti - voittekin pitää yhteyttä ja tavata useammin. Ei siis kannata lyödä hanskoja tiskiin, jos toisesta ei heti tulekaan sydänystävää. Ja kun sulla on useampia tuttavuuksia, sulla on myös useammin seuraa niihin tekemisiin, joita teet nyt yksin.

Kello tuleekin 23 eli palstalle valomerkki.

Kaikille tekeminen ei ole tärkeää, vaan oleminen.

Mitä tarkoitat olemisella? Juttuseuraa kahvikupillisen ääressä jomman kumman kotona? Ja joo, kaikki eivät juo kahvia, mutta se on epäoleellinen asia eikä tarvitse erikseen mainita. Jos miettii, keistä voisi löytää tällaista seuraa, niin mulle tulee ensimmäisenä mieleen ihmiset, joilla on rahoilleen parempaakin käyttöä kuin maksaa ylihintaista kahvia jossain kahviloissa. Voi olla sellainen, jolla rahatilanne ei ole kovin hyvä (opiskelijat, työttömät, työkyvyttömyyseläkkeellä olevat, kotona lapsiaan hoitavat) tai sitten sellainen, jolla rahat menevät vaikka asuntolainan maksamiseen tai ulkomaanmatkoihin. Toki on myös ihmisiä, jotka tekemisen vastapainoksi tykkäävät välillä myös vain olla. Sitten voi miettiä, haluaako itselleen seuraa päivisin, iltaisin vai viikonloppuisin. Päivisin kotona oleville päiväkahviseura on varmaan mieluisinta. Pienten lasten äidit ovat usein päivisin kotona ja erityisesti lasten päiväuniaikaan olisi aikaa myös jollekin kaverille, joka tulisi käymään kahvilla. Iltaisin tai viikonloppuisin sopii taas parhaiten sinkuille, lapsettomille pariskunnille tai sellaisille, joiden lapset ovat jo niin isoja, että heitä ei tarvitse enää kuskata harrastuksiin. Paljon kotona olevia, joita ei mikään tekeminen kauheasti kiinnosta, löytyy todennäköisesti parhaiten netistä. 

Jos aika ei olisi eilen loppunut kesken, olisin ehdottanut iltakävelyseuran hankkimista alueen koiranomistajista. Tämä ei tietenkään sovi niille, jotka eivät halua tehdä mitään vaan ainoastaan olla. Mutta niille, joille sopii, vinkki voisi toimiakin. Yleensä koiranomistajat käyvät suunnilleen samoihin aikoihin vuorokaudesta koiriensa kanssa ulkona. Osa koiranomistajista on "koiraihmisiä" ja heille on tärkeää, että koira ei saa reagoida mitenkään ohikulkijoihin eivätkä he itsekään reagoi muihin. Tälle on ihan syynsä eikä kannata pahoittaa mieltään, jos tällainen koiranomistaja vaikuttaa koppavalta. Suurelle osalle koira on kuitenkin vain seurakoira ja nämä tunnistaa helpoiten siitä, että antavat koiransa lähestyä tai toisen ihmisen lähestyä koiraansa. He myöskin ottavat katsekontaktin ja ovat valmiita kertomaan koirastaan. Jos ottaa tavaksi käydä iltakävelyllä suunnilleen samoihin aikoihin, on hyvin todennäköistä, että törmää samoihin koiranomistajiin harva se ilta. Voi alkaa tervehtiä tuttuja naamoja (koirallakin on naama eli voi tervehtiä ensin koiraa, jos se tuntuu luontevammalta) ja mikäli suunta on sama, kävellä vähän matkaa yhdessä ja jutella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan ole mitään foorumia missä me "ylimääräiset" pyörät voitaisiin yrittää tutustua toisiin ylimääräisiin ihmisiin, jotka eivät mahdu näiden "ihmis-suhde kiintiö on täynnä -voivoi-ihmisten" kaveripiiriin?

Tuntuu lähinnä lapselliselta ja turhauttavalta lukea osin melko ilkeä- tai ylimielisiä kommenntteja joita täällä moni tulee väliin huutelemaan. Jos joku kokee olevansa parempi kuin toiset ihmiset (joilla ei ole ystäviä) niin ei tarvitse tulla lällällättelemään tänne niille keillä asiat ei näin ole.

Rakentavia kommentteja, kuten mistä niitä uusia kaveruus-suhteita voisi aikuisiällä koittaa solmia lukisin paljon mieluummin.

Juuri näin. Aloitus oli ihan hyvä ja mielenkiinnolla ketjua aluksi seurasin. Aina kaikki hyvät aiheet kuitenkin pilataan toisten syyttelyllä tai sitten ketjussa aletaan kinastelemaan mielipideasioista ja välillä alkuperäisen aiheen sivustakin. Ne, joille yksinäisyys ei ole ongelma ja jotka lukee ja kommentoi ketjua vaan omaa egoaan pönkittääkseen voisivat mennä kommentoimaan jo jotain muuta ketjua.

Itsein yritin jossakin kommentissa tiedustella vinkkejä, mutta sinne se hukui tuonne bessewissereiden juttujen joukkoon. Omalla kohdallani koen yksinäisyyden jotenkin noloksi asiaksi, josta en kehtaa oikein keskustella kenellekään. Siksi kaipaisin vertaistukea ja neuvojakin, mutta täältä sitä kai on turha kuvitella saavansa.

Ei ole olemassa mitään yleispäteviä neuvoja, joilla kuka tahansa ystävystyy kenen kanssa tahansa. Ihmiset ovat erilaisia. Toiselle varsin luonteva tapa tutustua uuteen ihmiseen voi toiselle olla ihan vieras ja luonteen vastainen. Mun neuvoni kuitenkin on, että ensimmäisenä kannattaa miettiä, mihin tarvitsee ystävää tai kaveria. Mitä ovat ne asiat, joita nyt teet yksin, mutta toivoisit voivasi joskus tehdä yhdessä jonkun toisen kanssa. Sitten mietit, mitä näiden asioiden tekeminen edellyttää tältä toiselta. Jos esim haluaisit käydä lenkkeilemässä, toisen ihmisen täytyisi olla edes jossain määrin liikunnallinen. Jos taas haluaisit matkustella Euroopan kaupungeissa, niin toisella pitäisi ensinnäkin olla jonkin verran ylimääräistä pätäkkää ja lisäksi sellainen elämäntilanne, että pystyy irrottautumaan omasta työstään ja muista velvollisuuksistaan siten, että saatte sovitettua lomanne samalle ajankohdalle. Jos taas haluaisit käydä toisen kanssa klassisen musiikin konserteissa, pitäisi tämän toisenkin olla kiinnostunut klassisesta musiikista. 

Olivatpa nuo asiat mitä tahansa, uusia ihmisiä tavatessasi koita tutustua heihin siten, että saisit selville, onko toinen ylipäätään sellainen, jonka kanssa mieleisesi yhdessä tekemiset olisivat realistisia. Et tietenkään kysele kenenkään tuloja, mutta voit johdatella keskustelua vaikka kaupunkilomiin ja sitä kautta saada selville, kuuluuko matkustelu tuon ihmisen harrastuksiin vai ei. Voi myös miettiä, missä näitä samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä voisi kohdata. Mä rakastan kirppiksillä kiertelyä, koska kerään sekä retroa että vanhaa Arabiaa. Ja mistäpä muualta löytyikään samasta kiinnostuneita kavereita kuin Facebookin retro- ja vanhan tavaran ryhmistä. Jos nyt tässä vaiheessa sanoo, että minä en ikinä mihinkään Facebookiin mene, niin ei ole mikään pakko, mutta silloin yksi ovi uusiin ihmisiin tutustumiseen on kiinni. 

Aikuisiällä on hyvä olla myös kärsivällinen. Ensin tulee tuttavuus, sitten kaveruus ja lopuksi, jos hyvin käy, ystävyys. Tähän voi mennä useampi vuosi. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat ja vaikka uudella tuttavuudellasi ei olisikaan aikaa tavata tai pitää sinuun yhteyttä kuin 10 kertaa vuodessa, niin parin vuoden päästä hänen ei ehkä tarvitsekaan enää kuskata lapsiaan harrastuksiin (koska nämä osaavat kulkea itse) ja hänelle tulee lisää nk omaa aikaa, jolloin- jos teillä on siihen asti synkannut ihan kivasti - voittekin pitää yhteyttä ja tavata useammin. Ei siis kannata lyödä hanskoja tiskiin, jos toisesta ei heti tulekaan sydänystävää. Ja kun sulla on useampia tuttavuuksia, sulla on myös useammin seuraa niihin tekemisiin, joita teet nyt yksin.

Kello tuleekin 23 eli palstalle valomerkki.

Ihmisillä on erilaisia tapoja ystävystyä ja erilaisia käsityksiä siitä mitä ystävyys on. Sinulle toimii tuo mainitsemasi, joku taas tutustuu toisiin nopeammin ja intensiivisemmin. Kaikille eivät toimi samat jutut.

Ohis...mitä ovat sinun omat vinkkisi uusia kavereita ja ystäviä kaipaaville?  Kaikille ei toimi samat jutut, mutta mitkä jutut ovat toimineet sinulla? 

Ole aidosti oma itsesi. Mieti haluat ja mitä olet valmis sietämään. Kuuntele intuitiotasi. Kerro ajatuksistasi. Yleensä ihmisuhteissa toistuvat sekä samat myönteiset että kielteiset asiat alusta loppuun. Erota omat asiasi toisten asioista. Muista, että ole vastuussa toisten ratkaisuista eikä kaikkea toisessa ihmisessä tarvitse ymmärtää.

Nuo ovat kaikkien meidän kohdalla tärkeitä asioita. Pointti kai nyt olikin siinä, missä ja miten tutustua itselleen sopiviin ihmisiin ja miten tutustumista voi jatkaa niin, että siitä syntyy ehkä myös ystävyys.

Jos minulla olisi tuohon jokin viisasten kivi, niin en pyörisi tällä palstalla, vaan kirjoittaisin asiasta kirjoja. Jokainen ihmissuhde on omanlaisensa eivätkä siksi jotkut tietyt metodit välttämättä toimi. Tutustuminen vaatii oikeaa ajoitusta (molempien elämässä tilaa uudelle ystävälle), molemminpuolista mielenkiintoa ja sitä, että tyylit riittävän hyvin natsaavat yhteen, jotta tutustuminen etenee.

Ei sulla tarvitse olla mitään viisastenkiveä vaan kerrot vain, miten itse olet aikuisiällä ystävystynyt. Ei mullakaan ole mitään viisastenkiveä, mutta olen kertonut, miten itse olen aikuisiällä ystävystynyt. Jokainen ihmissuhde on omanlaisensa ja sen vuoksi - kun ketjussa on vinkkejä kysytty - jokainen voisi kertoa ne omat vinkkinsä siitä, miten ovat saaneet uusia ystäviä ja kavereita. Mähän eilen jo kirjoitin, että ei ole olemassa mitään yleispätevää keinoa, jolla kuka tahansa voisi ystävystyä kenen tahansa kanssa. Siksi tarvitaan useammalta palstalaiselta vinkkejä, miten juuri he ovat ystävystyneet. Näistä sitten ystäviä kaipaavat voivat miettiä, mikä voisi toimia heidän kohdallaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseton ei voi ikinä ymmärtää mikä rumba perheen pyörittämisessä on. Omat jo koulussa (3kpl), silti on tosiaan vanheimpainltaa ym kotihommia. Ns. Omaa aikaa on paljon vähemmän. Ne kaverit ymmärtää joilla on lapsia, ja ystävyys toimiu puolintoisin.

Jos lapseton ei ymmärrä, sille varmaan voi selittää? Eikä olla "ne ymmärtää, jotka ymmärtää" -asenteella.

Valitettavasti olen itse tahtomattani lapseton. En nyt vain ole sattunut tapaamaan ketään sopivaa, ja sitten olinkin jo nelikymppinen. En minä silti mikään B-luokan ymmärtämätön kansalainen ole tämän takia. 

Lapseton voi hyvin tarjota lapselliselle ystävälleen apuaan. Pääsee näkemään ihan livenä, millaista ystävän elämä on.

Totta kai voi, mutta tää on sitten taas eri asia kuin lapsiperheen elämäntilanteen ymmärtäminen. Nyt oli kyse siitä, että kun se lapseton ei vaan tajuu. 

Esim. minä ymmärrän puhetta, mutta ei minusta niinkään ole lapsenhoitajaksi tai siivoajaksi. Lapsenhoidosta ei ole kokemusta, ja siivous on taas retuperällä omassakin kämpässä. Mutta jos toinen selittää, että nyt on sitä ja tätä ja tota, turha oikeastaan kysellä juuri minnekään, en jaksa lähteä tai ei kiinnosta, palataan kun lapsi pääsee ripille, niin uskotaan.

Ja sä olet onnistunut välttämään tiedon, millaista lapsiperheen elämä on? Et ole koskaan lukenut mistään mitään, mikä liittyy lapsiperheiden ja erityisesti pienten lasten äitien uupumukseen? Kannattaisi lukea. Mä tiesin lapsiperheiden elämästä jo kauan ennenkuin mulla oli edes omia lapsia. Ihan siksi, että olin kymmeniä kertoja lapsenvahtina, vein ystävieni lapsia ulos, otin luokseni jne. Eikä mullakaan ollut mitään kokemusta pikkulapsista ennenkuin ensimmäisen kerran sellaista hoidin. Ei mulla ollut mitään harhakäsitystä, että pienten lasten kanssa elämä olisi kovin helppoa. 

Ihmiset kokevat asioita eri tavoin ja myös toimivat eri tavoin, vaikka elämäntilanne olisi samankaltainen. Tuo kys. kirjoittaja oli sitä mieltä, että lapseton ei voi ikinä ymmärtää. No, omalla sisaruksellani on suurperhe. Näkee silti kavereita. Että kaikki on niin suhteellista. 

Jos tuntuu, että se lapseton ei ymmärrä, ei kai siitä kannata teroitella hampaitaan ja olla sitä mieltä, että se on itseltä pois, jos joutuu avaamaan sanaisen arkkunsa ja selittämään? Vai onko tää joku kisa siitä, kuka ymmärtää sanomatta parhaiten?

En ehdi joka päivä käydä aihe vapaalla, joten en ole kirjoittanut jatkoa elämäntilanteeseeni. Olen siis se kolmen lapsen äiti, jonka oma äiti oli sairas ja tarvitsi paljon apua ja aikaa ei riittänyt pitää yllä vanhoja ystävyyssuhteita.

Voin tässä pikaisesti kertoa, miten näiden asioiden kanssa kävi. Aika moni tipahti matkasta näiden hullujen vuosien aikana. Mutta en silti jaksanut pohtia heidän torjutuksi tulemisen tunteitaan, vaan menin eteen päin päivä päivältä odottaen aikaa, että helpottaa ja itse selviän tästä jotenkuten täysissä järjissä. Ajattelin, että ei voi mitään.

Uusia tuttuja tuli sitten samanlaisessa elämäntilanteessa olevilta ja heiltä sai vertaitukea, koska puhuimme ns. samaa kieltä, eli ymmärsimme muutamalla sanalla,missä mennään. Ei tarvinnut sen kummemmin selitellä.

Ja en odottanut, että ystävät olisivat odottaneet vuosia, koska suvaitsen taas pitää yhteyttä. Se, mikä on taaksejäänyt, on taaksejäänyttä. Mitä tuota turhaan lämmittelemään väljähtänyttä. Elämä jatkuu siinäkin.

Muutamia tuttuja on edelleen, joiden kanssa pidämme yhteyttä, vaikka on ollut pitkiäkin taukoja. Heillä oli kiireistä eri aikaan, kuin minulla ja toisin päin. Mutta ystävyytemme on perustunut ihan muuhun, kuin jatkuvaan yhteydenpitoon. Tässä juuri soiteltiin erään erittäin ihanan ihmisen kanssa kolmen tunnin puhelu ja kerrottiin siinä, mitä on viimeisen vuoden aikana tapahtunut. Hänellä oli ollut ns. vaikea vuosi ja ei ollut jaksanut pitää yhteyttä.

Ne ns. uudet vertaistukitutut ymmärsivät hyvin sen, kun kertoi, että tulen illalla töistä kotiin klo 21.30 ja lähden aamulla klo 6 ja haen lapset hoidosta klo 16 ja vien kotiin ja odotan miehen töistä ja lähden ajamaan äitini luo katsomaan, mikä siellä on hätänä, kun soitti. Kotona olen klo 23 ja kaadun sänkyn ja menen töihin taas klo 13.00 ja yritän aamulla ehtiä ennen töihin menoa vähän tehdä kotitöitä. Joten en nyt ehdi tapaamiselle ja en ehdi keittää kahvia, jos olisit tulossa käymään. Että saattaa mennä viikko, pari, että on sellainen hetki, että ehdin ne kahvit keitellä.

Ja minun vinkkini ystävien saamiseksi on se, että yrittää tutustua ihmisiin, jotka elävät samaa elämäntilannetta kuin itse.He ymmärtävät paremmin, missä tilanteessa itse elät.Itse tutustuin tällaisiin ihmisiin ihan päiväkodin tapaamisissa ja koululuokan fb-ryhmässä ja odottaessani lasta harrastuksesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseton ei voi ikinä ymmärtää mikä rumba perheen pyörittämisessä on. Omat jo koulussa (3kpl), silti on tosiaan vanheimpainltaa ym kotihommia. Ns. Omaa aikaa on paljon vähemmän. Ne kaverit ymmärtää joilla on lapsia, ja ystävyys toimiu puolintoisin.

Jos lapseton ei ymmärrä, sille varmaan voi selittää? Eikä olla "ne ymmärtää, jotka ymmärtää" -asenteella.

Valitettavasti olen itse tahtomattani lapseton. En nyt vain ole sattunut tapaamaan ketään sopivaa, ja sitten olinkin jo nelikymppinen. En minä silti mikään B-luokan ymmärtämätön kansalainen ole tämän takia. 

Lapseton voi hyvin tarjota lapselliselle ystävälleen apuaan. Pääsee näkemään ihan livenä, millaista ystävän elämä on.

Totta kai voi, mutta tää on sitten taas eri asia kuin lapsiperheen elämäntilanteen ymmärtäminen. Nyt oli kyse siitä, että kun se lapseton ei vaan tajuu. 

Esim. minä ymmärrän puhetta, mutta ei minusta niinkään ole lapsenhoitajaksi tai siivoajaksi. Lapsenhoidosta ei ole kokemusta, ja siivous on taas retuperällä omassakin kämpässä. Mutta jos toinen selittää, että nyt on sitä ja tätä ja tota, turha oikeastaan kysellä juuri minnekään, en jaksa lähteä tai ei kiinnosta, palataan kun lapsi pääsee ripille, niin uskotaan.

Ja sä olet onnistunut välttämään tiedon, millaista lapsiperheen elämä on? Et ole koskaan lukenut mistään mitään, mikä liittyy lapsiperheiden ja erityisesti pienten lasten äitien uupumukseen? Kannattaisi lukea. Mä tiesin lapsiperheiden elämästä jo kauan ennenkuin mulla oli edes omia lapsia. Ihan siksi, että olin kymmeniä kertoja lapsenvahtina, vein ystävieni lapsia ulos, otin luokseni jne. Eikä mullakaan ollut mitään kokemusta pikkulapsista ennenkuin ensimmäisen kerran sellaista hoidin. Ei mulla ollut mitään harhakäsitystä, että pienten lasten kanssa elämä olisi kovin helppoa. 

Ihmiset kokevat asioita eri tavoin ja myös toimivat eri tavoin, vaikka elämäntilanne olisi samankaltainen. Tuo kys. kirjoittaja oli sitä mieltä, että lapseton ei voi ikinä ymmärtää. No, omalla sisaruksellani on suurperhe. Näkee silti kavereita. Että kaikki on niin suhteellista. 

Jos tuntuu, että se lapseton ei ymmärrä, ei kai siitä kannata teroitella hampaitaan ja olla sitä mieltä, että se on itseltä pois, jos joutuu avaamaan sanaisen arkkunsa ja selittämään? Vai onko tää joku kisa siitä, kuka ymmärtää sanomatta parhaiten?

En ehdi joka päivä käydä aihe vapaalla, joten en ole kirjoittanut jatkoa elämäntilanteeseeni. Olen siis se kolmen lapsen äiti, jonka oma äiti oli sairas ja tarvitsi paljon apua ja aikaa ei riittänyt pitää yllä vanhoja ystävyyssuhteita.

Voin tässä pikaisesti kertoa, miten näiden asioiden kanssa kävi. Aika moni tipahti matkasta näiden hullujen vuosien aikana. Mutta en silti jaksanut pohtia heidän torjutuksi tulemisen tunteitaan, vaan menin eteen päin päivä päivältä odottaen aikaa, että helpottaa ja itse selviän tästä jotenkuten täysissä järjissä. Ajattelin, että ei voi mitään.

Uusia tuttuja tuli sitten samanlaisessa elämäntilanteessa olevilta ja heiltä sai vertaitukea, koska puhuimme ns. samaa kieltä, eli ymmärsimme muutamalla sanalla,missä mennään. Ei tarvinnut sen kummemmin selitellä.

Ja en odottanut, että ystävät olisivat odottaneet vuosia, koska suvaitsen taas pitää yhteyttä. Se, mikä on taaksejäänyt, on taaksejäänyttä. Mitä tuota turhaan lämmittelemään väljähtänyttä. Elämä jatkuu siinäkin.

Muutamia tuttuja on edelleen, joiden kanssa pidämme yhteyttä, vaikka on ollut pitkiäkin taukoja. Heillä oli kiireistä eri aikaan, kuin minulla ja toisin päin. Mutta ystävyytemme on perustunut ihan muuhun, kuin jatkuvaan yhteydenpitoon. Tässä juuri soiteltiin erään erittäin ihanan ihmisen kanssa kolmen tunnin puhelu ja kerrottiin siinä, mitä on viimeisen vuoden aikana tapahtunut. Hänellä oli ollut ns. vaikea vuosi ja ei ollut jaksanut pitää yhteyttä.

Ne ns. uudet vertaistukitutut ymmärsivät hyvin sen, kun kertoi, että tulen illalla töistä kotiin klo 21.30 ja lähden aamulla klo 6 ja haen lapset hoidosta klo 16 ja vien kotiin ja odotan miehen töistä ja lähden ajamaan äitini luo katsomaan, mikä siellä on hätänä, kun soitti. Kotona olen klo 23 ja kaadun sänkyn ja menen töihin taas klo 13.00 ja yritän aamulla ehtiä ennen töihin menoa vähän tehdä kotitöitä. Joten en nyt ehdi tapaamiselle ja en ehdi keittää kahvia, jos olisit tulossa käymään. Että saattaa mennä viikko, pari, että on sellainen hetki, että ehdin ne kahvit keitellä.

Ja minun vinkkini ystävien saamiseksi on se, että yrittää tutustua ihmisiin, jotka elävät samaa elämäntilannetta kuin itse.He ymmärtävät paremmin, missä tilanteessa itse elät.Itse tutustuin tällaisiin ihmisiin ihan päiväkodin tapaamisissa ja koululuokan fb-ryhmässä ja odottaessani lasta harrastuksesta

Lainaus tuli väärälle. Mutta sama se. Sisältö kuitenkin oikein