Miksei raskauden jälkiharmeista kerrota avoimesti? Onko tässä taustalla joku omituinen salaliitto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin kyllä melko tietoinen kaikesta kamaluudesta haettuani tietoa netistä, mutta mua ärsytti ihan hirveästi äitiysneuvolassa miten mistään ei sanallakaan mainittu. Jo raskausaikana valitin kun vatsa toimi vain kerran viikossa, mikään ei auttanut ja paino senkus nousi vaikken syönyt kuin tyyliin pari luumua päivässä kun oli niin tukala olo, niin neuvolatäti vaan totesi ”voi kun kurjaa”. Mitä ihmeen virkaa nekin toimittaa, mittaa verenpaineet ja siinä se?! Synnytyksen jälkeen en pystynyt istumaan kuukausiin huonosti ommellun epparin takia ja taas sain neuvolassa olankohautuksia ja toisteltiin ”voi kun kurjaa” -mantraa. Menin vakuutuksella yksityiselle hoitamaan asian.

Taas joku joka ei siedä mitään ikäviä asioita ja syyttelee siitä toisia.

Ole hyvä ja poistu tästä ketjusta.

-eri

No itse luin paljon synnytyskertomuksia ja seurasin raskaana olevien viestiketjuja jo ennen raskautta. Silti mulle tuli yllätyksenä h*lvetilliset liitoskivut, joiden ansiosta en liikkunut rv 25 eteenpäin kunnolla, en nukkunut kipujen vuoksi ja elämä oli suoraan sanottuna kammottavaa. Kun on kokenut kivut 24/7 ymmärtää mitä siinä käy päässään läpi. Se vaikuttaa ihan kaikkeen. Aina vaan sanottiin että helpottaa kun lapsi syntyy. No sitten synnytys päättyy hätäsektioon ja koska lapsi kaivettiin aika nopeasti ulos, mulla kivut ja tuskat jatkuivat vielä syntymän jälkeen kuukausia. Kyllä ne tuli yllätyksenä. Puhumattakaan ongelmista joita sektio/liitoskivut aiheutti vielä vuosi lapsen syntymän jälkeen. Silloin kohtasin niin neuvolasta kuin lähipiiristäkin ”semmoista se nyt vaan on”- suhtautumista, kipuihin en saanut lääkettä vaan piti kärsiä Panadolin voimalla. Ei näistä puhuta, ei haluta puhua edes silloin kun ongelma on päällä. Lapseen kiintyminen oli vaikeaa jatkuvissa tuskissa.

Asia josta ei myöskään puhuta on ehkäisyn vaikeudet lapsen synnyttyä. Mulle ei enää (hormonitoiminnan muuttuessa? En tiedä kun ei kukaan kertonut syytä) sopinut mitkään pillerit, ei ne Cerazetet imetyksen kanssa ja myöhemmin yhdistelmäpillerit, joten ehkäisyksi jäi kondomi. Kun en kierukkaa halunnut. No sitten kärvisteltiin vuosia kondomin kanssa, kunnen toisen lapsen synnyttyä vuosia myöhemmin mies pisti piuhat poikki. Tällä hetkellä itselläni ei ole mitään tuntoa alavatsalla eikä virtsahädän tunnetta ole. Meni vissiin hermotukset poikki tai jotain. Ja sektiovauvani on jo toinen koulussa, toinen 4v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin kyllä melko tietoinen kaikesta kamaluudesta haettuani tietoa netistä, mutta mua ärsytti ihan hirveästi äitiysneuvolassa miten mistään ei sanallakaan mainittu. Jo raskausaikana valitin kun vatsa toimi vain kerran viikossa, mikään ei auttanut ja paino senkus nousi vaikken syönyt kuin tyyliin pari luumua päivässä kun oli niin tukala olo, niin neuvolatäti vaan totesi ”voi kun kurjaa”. Mitä ihmeen virkaa nekin toimittaa, mittaa verenpaineet ja siinä se?! Synnytyksen jälkeen en pystynyt istumaan kuukausiin huonosti ommellun epparin takia ja taas sain neuvolassa olankohautuksia ja toisteltiin ”voi kun kurjaa” -mantraa. Menin vakuutuksella yksityiselle hoitamaan asian.

Taas joku joka ei siedä mitään ikäviä asioita ja syyttelee siitä toisia.

Ole hyvä ja poistu tästä ketjusta.

-eri

Mikä sä oikein kuvittelet olevasi? Mulla on täysi oikeus kommentoida täällä, ihan kuten itselläsikin! Jos ei kommentointi miellytä, niin mene itse valittamaan havojasi jonnekin muualle, jossa marinaasi jaksetaan kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

No itse luin paljon synnytyskertomuksia ja seurasin raskaana olevien viestiketjuja jo ennen raskautta. Silti mulle tuli yllätyksenä h*lvetilliset liitoskivut, joiden ansiosta en liikkunut rv 25 eteenpäin kunnolla, en nukkunut kipujen vuoksi ja elämä oli suoraan sanottuna kammottavaa. Kun on kokenut kivut 24/7 ymmärtää mitä siinä käy päässään läpi. Se vaikuttaa ihan kaikkeen. Aina vaan sanottiin että helpottaa kun lapsi syntyy. No sitten synnytys päättyy hätäsektioon ja koska lapsi kaivettiin aika nopeasti ulos, mulla kivut ja tuskat jatkuivat vielä syntymän jälkeen kuukausia. Kyllä ne tuli yllätyksenä. Puhumattakaan ongelmista joita sektio/liitoskivut aiheutti vielä vuosi lapsen syntymän jälkeen. Silloin kohtasin niin neuvolasta kuin lähipiiristäkin ”semmoista se nyt vaan on”- suhtautumista, kipuihin en saanut lääkettä vaan piti kärsiä Panadolin voimalla. Ei näistä puhuta, ei haluta puhua edes silloin kun ongelma on päällä. Lapseen kiintyminen oli vaikeaa jatkuvissa tuskissa.

Asia josta ei myöskään puhuta on ehkäisyn vaikeudet lapsen synnyttyä. Mulle ei enää (hormonitoiminnan muuttuessa? En tiedä kun ei kukaan kertonut syytä) sopinut mitkään pillerit, ei ne Cerazetet imetyksen kanssa ja myöhemmin yhdistelmäpillerit, joten ehkäisyksi jäi kondomi. Kun en kierukkaa halunnut. No sitten kärvisteltiin vuosia kondomin kanssa, kunnen toisen lapsen synnyttyä vuosia myöhemmin mies pisti piuhat poikki. Tällä hetkellä itselläni ei ole mitään tuntoa alavatsalla eikä virtsahädän tunnetta ole. Meni vissiin hermotukset poikki tai jotain. Ja sektiovauvani on jo toinen koulussa, toinen 4v.

Nämä eivät ole otsikossa ja aloituksessa tarkoitettuja synnytyksen harmeja, vaan oikeita ja vakavia seurauksia.

Kyllä itse olen tietoinen noista ja monesta muustakin asiasta, vaikka odotan ensimmäistä lasta. Se ettei kaikkea tulla kotiin kertomaan, ei tarkoita että tietoa pimitetää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öö, kuka muka ei jälkivuodosta tiennyt ja saanut tietoa? Tai siitä, että pienet repeämät ovat ihan tavallisia? Tai että istuminen voi olla kivualiasta useita viikkoja?

Isommista komplikaatioista ei hirveästi puhuta, se on totta, mutta eivät ne niin arkipäivää olekaan. Turhaa pelottelua se mielestäni olisi.

No esim. minä. Sivumennen taidettiin näistä toki joissain sivulauseessa mainita. Eikä nyt puhuttu mistään pikkurepeämisistä. Niistä ei ylipäätään kerrota riittävästi.

Joko olen keskivertoa huomattavasti surkeampi synnyttäjä tai sitten suuri osa äideistä on salaliitossa tai heidän päänsä on muuten vaan pehmennyt.

Höps. Itsekin repesin niin, että useamman kuukauden olin kipeä. Ja kyllä ihan tasan tarkkaan tiesin, että se on mahdollista ja tavallista. Pointti on siinä, että ihmettelen miten et muka olisi saanut näistä tietoa. Etkö käynyt esim synnytysvalmennuksessa tai lukenut niitä neuvolan oppaita?

Vakavat vauriot, joita ei voi korjata ovat silti harvinaisia. Ei 2kk jatkuva jälkivuoto ole harvinaista tai se, että ei voi istua moneen viikkoon.

Kyllähän minäkin noista nyt TIESIN. Eiköhän jokainen raskaana ollut noista tiedä. Pointti on, että ikäviä kokemuksia vähätellään runsaasti.

Ja nämä "ei minulla vaan"-tyypit ja muut vähättelijät ovat eniten äänessä.

No kysyn sitten niin, että kenen tai minkä tahon pitäisi olla vastuussa siitä, että raskaana olevalle jää sellainen fiilis, että synnytyksen jälkeiset x viikkoa ovat automaattisesti kurjia ja kamalia? Kun ei se automaattisesti niinkään ole, hormonit tekevät monelle ihmeitä ja ne vaivat tuntuvat kaikessa ärsyttävyydessään sen vauvan rinnalla aika pieniltä.

Olet itse vastuussa itsestäsi, ja myöskin tulevista lapsistasi. Me emme voi sinun puolestasi teistä vastuussa olla muuten kuin yhteiskunnan jäseninä jotka eivät anna täysien urpojenkaan syrjäytyä tai kuolla vahingossa omaan typeryyteensä.

"Olet"? Katsoitko yhtään kommenttia, johon vastaat?

Kun kysytään kuka on vastuussa siitä ja tästä omista fiiliksistä, niin kyllä se on se fiilistelijä itse joka vastuussa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin kyllä melko tietoinen kaikesta kamaluudesta haettuani tietoa netistä, mutta mua ärsytti ihan hirveästi äitiysneuvolassa miten mistään ei sanallakaan mainittu. Jo raskausaikana valitin kun vatsa toimi vain kerran viikossa, mikään ei auttanut ja paino senkus nousi vaikken syönyt kuin tyyliin pari luumua päivässä kun oli niin tukala olo, niin neuvolatäti vaan totesi ”voi kun kurjaa”. Mitä ihmeen virkaa nekin toimittaa, mittaa verenpaineet ja siinä se?! Synnytyksen jälkeen en pystynyt istumaan kuukausiin huonosti ommellun epparin takia ja taas sain neuvolassa olankohautuksia ja toisteltiin ”voi kun kurjaa” -mantraa. Menin vakuutuksella yksityiselle hoitamaan asian.

Taas joku joka ei siedä mitään ikäviä asioita ja syyttelee siitä toisia.

Ole hyvä ja poistu tästä ketjusta.

-eri

Mikä sä oikein kuvittelet olevasi? Mulla on täysi oikeus kommentoida täällä, ihan kuten itselläsikin! Jos ei kommentointi miellytä, niin mene itse valittamaan havojasi jonnekin muualle, jossa marinaasi jaksetaan kuunnella.

Et tuo mitään fiksua kontribuutiota tähän keskusteluun, uliset vain ja itket pahaa oloasi. Menehän muualle olemaan marttyyritrolli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öö, kuka muka ei jälkivuodosta tiennyt ja saanut tietoa? Tai siitä, että pienet repeämät ovat ihan tavallisia? Tai että istuminen voi olla kivualiasta useita viikkoja?

Isommista komplikaatioista ei hirveästi puhuta, se on totta, mutta eivät ne niin arkipäivää olekaan. Turhaa pelottelua se mielestäni olisi.

No esim. minä. Sivumennen taidettiin näistä toki joissain sivulauseessa mainita. Eikä nyt puhuttu mistään pikkurepeämisistä. Niistä ei ylipäätään kerrota riittävästi.

Joko olen keskivertoa huomattavasti surkeampi synnyttäjä tai sitten suuri osa äideistä on salaliitossa tai heidän päänsä on muuten vaan pehmennyt.

Höps. Itsekin repesin niin, että useamman kuukauden olin kipeä. Ja kyllä ihan tasan tarkkaan tiesin, että se on mahdollista ja tavallista. Pointti on siinä, että ihmettelen miten et muka olisi saanut näistä tietoa. Etkö käynyt esim synnytysvalmennuksessa tai lukenut niitä neuvolan oppaita?

Vakavat vauriot, joita ei voi korjata ovat silti harvinaisia. Ei 2kk jatkuva jälkivuoto ole harvinaista tai se, että ei voi istua moneen viikkoon.

Kyllähän minäkin noista nyt TIESIN. Eiköhän jokainen raskaana ollut noista tiedä. Pointti on, että ikäviä kokemuksia vähätellään runsaasti.

Ja nämä "ei minulla vaan"-tyypit ja muut vähättelijät ovat eniten äänessä.

No kysyn sitten niin, että kenen tai minkä tahon pitäisi olla vastuussa siitä, että raskaana olevalle jää sellainen fiilis, että synnytyksen jälkeiset x viikkoa ovat automaattisesti kurjia ja kamalia? Kun ei se automaattisesti niinkään ole, hormonit tekevät monelle ihmeitä ja ne vaivat tuntuvat kaikessa ärsyttävyydessään sen vauvan rinnalla aika pieniltä.

Olet itse vastuussa itsestäsi, ja myöskin tulevista lapsistasi. Me emme voi sinun puolestasi teistä vastuussa olla muuten kuin yhteiskunnan jäseninä jotka eivät anna täysien urpojenkaan syrjäytyä tai kuolla vahingossa omaan typeryyteensä.

"Olet"? Katsoitko yhtään kommenttia, johon vastaat?

Kun kysytään kuka on vastuussa siitä ja tästä omista fiiliksistä, niin kyllä se on se fiilistelijä itse joka vastuussa on.

Oletko joku typerys vai asperger? Se kysymys oli tarkoitettu aloittajalle, ei niin, ettei se kirjoittaja asiaa tiennyt! 😂

Vierailija kirjoitti:

Mä tajusin vasta jokin vuosi sitten, että raskaana olevaa onnitellaan siksi, että onnea tämä tulee totisesti tarvitsemaan. Sen jälkeen olenkin onnitellut ihan täydestä sydämestä enkä vain tavan vuoksi.

Omani on 17. En valitettavasti kuulunut niihin, joilla aika kultaa muistot odotuksesta, synnytyksestä tai vauva-ajasta, joten lapsia on yksi. Luonto ei hoitanut.

Lisään tähän, mulla odotus pipariksi np-ultran mittavirheen vuoksi, jouduin loppuajaksi ikamoiseen myllytykseen perinnöllisyyslääkäriä myöten.

Synnytyksen jälkeen yllättivät imetyksen aiheuttamat raivokohtaukset ja inhon ja toivottomuuden tunteet. Lopetinkin taistelun, kun vielä pidin vauvasta. Nykyään oireet tunnistetaan hormonaalisiksi (d-mer), tuolloin ei niistä tiedetty, ja ehkä siksi se luontokaan ei hoitanut. Ei sillä että sillä enää mitään väliä olisi, mutta aikanaan olisi ehkä syyllistynyt vähemmän, jos olisi tiennyt tuonkin olevan mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itse luin paljon synnytyskertomuksia ja seurasin raskaana olevien viestiketjuja jo ennen raskautta. Silti mulle tuli yllätyksenä h*lvetilliset liitoskivut, joiden ansiosta en liikkunut rv 25 eteenpäin kunnolla, en nukkunut kipujen vuoksi ja elämä oli suoraan sanottuna kammottavaa. Kun on kokenut kivut 24/7 ymmärtää mitä siinä käy päässään läpi. Se vaikuttaa ihan kaikkeen. Aina vaan sanottiin että helpottaa kun lapsi syntyy. No sitten synnytys päättyy hätäsektioon ja koska lapsi kaivettiin aika nopeasti ulos, mulla kivut ja tuskat jatkuivat vielä syntymän jälkeen kuukausia. Kyllä ne tuli yllätyksenä. Puhumattakaan ongelmista joita sektio/liitoskivut aiheutti vielä vuosi lapsen syntymän jälkeen. Silloin kohtasin niin neuvolasta kuin lähipiiristäkin ”semmoista se nyt vaan on”- suhtautumista, kipuihin en saanut lääkettä vaan piti kärsiä Panadolin voimalla. Ei näistä puhuta, ei haluta puhua edes silloin kun ongelma on päällä. Lapseen kiintyminen oli vaikeaa jatkuvissa tuskissa.

Asia josta ei myöskään puhuta on ehkäisyn vaikeudet lapsen synnyttyä. Mulle ei enää (hormonitoiminnan muuttuessa? En tiedä kun ei kukaan kertonut syytä) sopinut mitkään pillerit, ei ne Cerazetet imetyksen kanssa ja myöhemmin yhdistelmäpillerit, joten ehkäisyksi jäi kondomi. Kun en kierukkaa halunnut. No sitten kärvisteltiin vuosia kondomin kanssa, kunnen toisen lapsen synnyttyä vuosia myöhemmin mies pisti piuhat poikki. Tällä hetkellä itselläni ei ole mitään tuntoa alavatsalla eikä virtsahädän tunnetta ole. Meni vissiin hermotukset poikki tai jotain. Ja sektiovauvani on jo toinen koulussa, toinen 4v.

Nämä eivät ole otsikossa ja aloituksessa tarkoitettuja synnytyksen harmeja, vaan oikeita ja vakavia seurauksia.

Ja minusta ainakin tällaisista mahdollisista komplikaatioista olisi hyvä ja kiva tietää etukäteen. Kuin myös muista asioista, jotka eivät ole niin auvoisia.

Kun näki vaivaa ja luki niitä peloteltuja kokemuksia ei yllättäny mikään. Oli helppo ja nopea synnytys ja pärjäsin avautumisvaiheen lääkkeettömästi. Repeämiä tuli mut kiitos pyytämieni lääkkeiden pystyin kyl istumaan ihan normisti jo alle tunti synnytyksestä.

Valmistaudu, tutki ja kysele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itse luin paljon synnytyskertomuksia ja seurasin raskaana olevien viestiketjuja jo ennen raskautta. Silti mulle tuli yllätyksenä h*lvetilliset liitoskivut, joiden ansiosta en liikkunut rv 25 eteenpäin kunnolla, en nukkunut kipujen vuoksi ja elämä oli suoraan sanottuna kammottavaa. Kun on kokenut kivut 24/7 ymmärtää mitä siinä käy päässään läpi. Se vaikuttaa ihan kaikkeen. Aina vaan sanottiin että helpottaa kun lapsi syntyy. No sitten synnytys päättyy hätäsektioon ja koska lapsi kaivettiin aika nopeasti ulos, mulla kivut ja tuskat jatkuivat vielä syntymän jälkeen kuukausia. Kyllä ne tuli yllätyksenä. Puhumattakaan ongelmista joita sektio/liitoskivut aiheutti vielä vuosi lapsen syntymän jälkeen. Silloin kohtasin niin neuvolasta kuin lähipiiristäkin ”semmoista se nyt vaan on”- suhtautumista, kipuihin en saanut lääkettä vaan piti kärsiä Panadolin voimalla. Ei näistä puhuta, ei haluta puhua edes silloin kun ongelma on päällä. Lapseen kiintyminen oli vaikeaa jatkuvissa tuskissa.

Asia josta ei myöskään puhuta on ehkäisyn vaikeudet lapsen synnyttyä. Mulle ei enää (hormonitoiminnan muuttuessa? En tiedä kun ei kukaan kertonut syytä) sopinut mitkään pillerit, ei ne Cerazetet imetyksen kanssa ja myöhemmin yhdistelmäpillerit, joten ehkäisyksi jäi kondomi. Kun en kierukkaa halunnut. No sitten kärvisteltiin vuosia kondomin kanssa, kunnen toisen lapsen synnyttyä vuosia myöhemmin mies pisti piuhat poikki. Tällä hetkellä itselläni ei ole mitään tuntoa alavatsalla eikä virtsahädän tunnetta ole. Meni vissiin hermotukset poikki tai jotain. Ja sektiovauvani on jo toinen koulussa, toinen 4v.

Nämä eivät ole otsikossa ja aloituksessa tarkoitettuja synnytyksen harmeja, vaan oikeita ja vakavia seurauksia.

Ja minusta ainakin tällaisista mahdollisista komplikaatioista olisi hyvä ja kiva tietää etukäteen. Kuin myös muista asioista, jotka eivät ole niin auvoisia.

No sä voit ne selvittää ja se ei ole tämän ketjun aihe, vaikeat ja vakavat komplikaatiot.

Vierailija kirjoitti:

Olisi ollut kiva tietää etukäteen siitä, kuinka imetys sattuu aluksi, paikat repeää, alapää vuotaa eikä pysty istumaan kunnolla kuukauteen. Kultaako aika ja kivat kokemukset muistot vai onko tässä joku suurempi salaliitto taustalla?

Saa.ana

Voi hyvänen aika, maailma on internetin kautta auki ja sinä et löydä tietoa!

Olen kaksi lasta synnyttänyt, tein heidät 24- ja 26-vuotiaana, paino nousi 25-kiloa raskauksien aikana, yhtään lisäkiloa ei jäänyt, ainuttakaan raskausarpea ei ole. Nuoremman synnyttyä tikattiin välilihasta kohdunnipukkaan asti (lapsi oli isoja, piti pään ja hartioiden synnyttyä vetää ulos). Jälkivuoto loppui hyvin nopeasti. Ainoa harmi oli tikit, jotka esikoisen jälkeen sulivat hitaasti, kuopuksen jälkeen eivät ollenkaan. Lääkäri joutui kaivelemaan ne yksi kerrallaan emattimestä, hikinen homma oli. 😏😊

Pidätyskyky säilyi, pimppi on tiukka, välillä jopa liian. Puristusvoima on hyvä, voimistan lihaksia säännöllisesti.

Olen nyt 61-vuotias.

Älkää jättäkö lasten hankintaa liian myöhäiseen, 10 vuotta tekee erittäin paljon esim. ihon palautumiskyvylle.

Jälkisupistuksista olisi tosiaan ollut kiva tietää että ne tuntuu kuin toiselta synnytykseltä. Ehkä kaikilla ei ole niin kivuliaat mutta mulla oli kyllä vedet silmissä monta päivää. Ja että ne on erittäin kivuliaat nimenomaan silloin kun yrität opetella imettämään.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon yksi niistä äideistä jotka voi rehellisesti sanoa että yllätyin kuinka äkkiä synnytyksestä voi palautua. Ekassa tuli pieni nirhauma, seuraavissa kahdessa ei mitään. Yhtään särkylääkettä en syönyt. Mulle sanottiin kyllä että ilmeisesti mulla on synnyttäjälle sopiva lantio ja joustavat kudokset. Synnytykset olivat 6, 2 ja 2 h.

Kyllä mä silti tiesin repeämistä ja jälkivuodoista ja että voi olla kipuja. Ettekö lukeneet niitä lärpäkkeitä joita jaettiin? Ainoa mistä en tiennyt, olivat kipeät jälkisupistukset ja se kammottava mahan painelu osastolla. Ne jälkisupparit tulivat kyllä kunnolla kolmannen jälkeen vasta. Ihan kuin ois uudelleen synnyttämässä ollut, kaameita.

Allekirjoitan. Eka synnytys oli vähän hankalampi, kun melkein pysähtyi välissä ja vauva oli ensin tulossa vähän väärässä tarjonnassa, mutta kaikki meni lopulta hyvin. Pieni nirhauma ja yksi tikki tuli. Kolmessa seuraavassa ei mitään, ei yhtään mitään. Olisin voinut valehtelematta lähteä vaikka lenkille synnäriltä suoraan. Ponnistusvaiheet 12, 7, 3 ja 2 minuuttia. Imetys lähtenyt sujumaan kaikkien kohdalla ongelmitta, mutta rintaraivareita ollut kyllä kaikilla jossakin vaiheessa.

Mutta tiedostan kyllä, että olen tainnut päästä vähän keskivertoa helpommalla ja olen ollut todella onnekas, että minulla ja lapsilla on ollut kaikki hyvin. Olen sirorakenteinen, mutta olen toisaalta aina saanut kuulla, kuinka minulla on "kliinisesti hyvä" lantio.

Se juttu mitä itse kaipaisin lisää ja olisin etenkin esikoisen syntymän jälkeen kaivannut, on synnytyksen kiireetön läpikäyminen heti synnytyksen jälkeen esim. parin seuraavan päivän aikana. Silloin asiat mielessä eivät paisuisi liian isoiksi ja vastoinkäymisetkin pystyisi ajattelemaan ehkä vähän myönteisemmin, kun niihin saisi näkökulmaa.

Mua ärsytti kivunlievityksen panttaus ja synnyttäessä tuntemusten vähättely. Ei voi muka vielä olla auki, menkää nyt kotiin vielä ja kappas lapsi syntyykin muutaman tunnin kuluttua. Se jatkuva vähättely otti todella päähän.

Pelkopolilla kerrotaan vain sektion vaaroista eikä oteta kantaa alatiesynnytyksen mahdollisiin riskeihin. Pelkoa vähätelläänja lapsen mahdolliselle vammautumiselle pudistellaan vain olkia.

Olen korkeakoulutettu nainen ja tiedän että sektiossa on ongelmansa. Tiedän myös että yhtä lailla on alatiesynnytyksessäkin, mutta siitä ei nyt vain saa jostain syystä puhua. Inhottaa ihmisten aliarviointi! Tiedän jopa sektiolla synnyttäneen kätilön, joka ei uskaltanut ryhtyä alatiesynnytykseen koska oli nähnyt liikaa pieleen menneitä tapauksia. Ja meille neuvolassa vain hymyillään säälivästi että sellaista se nyt vain on 🙂

Synnyttää aion silti toisenkin kerran koska haluan toisen lapsen. Tiedän että synnytys seuraa väistämättä kun on raskaaksi hankkiutunut, mutta siihen osaisi paljon paremmin valmistautua, jos siitä puhuttaisiin totuudenmukaisesti. Ei lässytettäisi ainoastaan voimaantumisista yms vaan puhuttaisiin niinkuin normaaleille aikuisille ilman vähättelyä ja aliarviointia! Keskustelemassa olisi kiihkottomasti kaksi tasavertaista aikuista kuten esimerkiksi polvileikkausten tapauksessa. En ymmärrä miksei synnyttämisessä tällainen onnistu 😤

Vierailija kirjoitti:

Aloitusviestini oli ehkä vähän turhan kiukkuinen. Olisi vain ollut kiva valmistautua henkisesti myös näihin ikäviin puoliin.

Ap

Pelkäsin pahempaakin kuin tuli - itse asiassa synnytys kaikkine jälkiseuraamuksineenkin oli suuri helpotus. Tämä johtui siitä, että valmistauduin synnytykseen lukemalla suunnilleen kaiken, mitä aiheesta oli lähikirjastossa tarjolla. Siinä meni samalla kätilöille ja muulle ja hoitohenkilöstölle tarkoitetut opiskeluaineistot erittäin mieliinpainuvine kuvineen nurin kääntyneistä kohduista ym. äärimmäisen kiinnostavaa. - Teoriassa olisin siis osannut hoitaa jonkun toisen synnytyksen :D

4-vuotias esikoiseni aikoinaan, kuin myös samanikäinen lapsenlapseni ovat osanneet ihan oman pikku päänsä sisällä muotoilla puolihuolestuneen kysymyksen "sattuuko se", koska jo neuvolan jakamista kuvastoista ja terveen tytönjärkensä avulla päättelivät, ettei täysin kivutonta hommaa ole.

Miten siis sinä olet voinut välttyä laveasti saatavilla olevalta etukäteisinformaatiolta koskien näinkin merkittävää mullistusta omassa ruumiissasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi ollut kiva tietää etukäteen siitä, kuinka imetys sattuu aluksi, paikat repeää, alapää vuotaa eikä pysty istumaan kunnolla kuukauteen. Kultaako aika ja kivat kokemukset muistot vai onko tässä joku suurempi salaliitto taustalla?

Saa.ana

Voi hyvänen aika, maailma on internetin kautta auki ja sinä et löydä tietoa!

Olen kaksi lasta synnyttänyt, tein heidät 24- ja 26-vuotiaana, paino nousi 25-kiloa raskauksien aikana, yhtään lisäkiloa ei jäänyt, ainuttakaan raskausarpea ei ole. Nuoremman synnyttyä tikattiin välilihasta kohdunnipukkaan asti (lapsi oli isoja, piti pään ja hartioiden synnyttyä vetää ulos). Jälkivuoto loppui hyvin nopeasti. Ainoa harmi oli tikit, jotka esikoisen jälkeen sulivat hitaasti, kuopuksen jälkeen eivät ollenkaan. Lääkäri joutui kaivelemaan ne yksi kerrallaan emattimestä, hikinen homma oli. 😏😊

Pidätyskyky säilyi, pimppi on tiukka, välillä jopa liian. Puristusvoima on hyvä, voimistan lihaksia säännöllisesti.

Olen nyt 61-vuotias.

Älkää jättäkö lasten hankintaa liian myöhäiseen, 10 vuotta tekee erittäin paljon esim. ihon palautumiskyvylle.

Ei mullekaan tullut yhtään raskausarpea, vaikka sain lapset 35- ja 38-vuotiaana. Ja sehän riippuu ihan ihon kudostyypistä, tuleeko niitä, ei mistään mitä itse teit.

En minäkään revennyt, paljon sekin varmaan kiitos kudostyyppini. Muita vaivoja toki oli, mutta nehän kuuluvat asiaan. Ei se tai edes niistä tiedottaminen voi kenenkään vastuulla olla milläänlailla. Neuvolassa voi itse kysyä, jos on vauva ja ei kestä mitään, niin osaa sitten itkeskellä asioille jo etukäteen.

Minä tiesin kyllä että synnytyksen jälkeen tulee pitkään jälkivuotoa ja että imetys aluksi sattuu. Repeämiä tai istumisongelmia ei ollut. Myös itse pitää osata selvittää asioita, eikä vain syyttää muita kun ei tiennyt jotain.

Vierailija kirjoitti:

Jälkisupistuksista olisi tosiaan ollut kiva tietää että ne tuntuu kuin toiselta synnytykseltä. Ehkä kaikilla ei ole niin kivuliaat mutta mulla oli kyllä vedet silmissä monta päivää. Ja että ne on erittäin kivuliaat nimenomaan silloin kun yrität opetella imettämään.

Tämä kanssa niin paljon. Miten unohdinkin mainita.

Ap