Miksei raskauden jälkiharmeista kerrota avoimesti? Onko tässä taustalla joku omituinen salaliitto?

Itselleni imetys ei sattunut, vaikka etukäteen oli minulle kerrottu, että ihotyyppini on sellainen, että menee herkästi rikki. Vaalea ja punakka. Maltoin aluksi imettää riittävän varoen ja iho säästyi. Jossain myöhemmässä vaiheessa meni kyllä rikki, mutta silloin imetys itsessään oli lähtenyt jo hyvin käyntiin.

Toisaalta tuttavalleni imetys on ollut hyvinkin tuskallista. Olemme yksilöitä.

(Jälkivuodonkin kanssa olen pärjäillyt, mutta tuo kosteussuojattu vuode oli kyllä hyvä vinkki. Pitäisi hankkia nyt kun olen jälleen raskaana ja synnytys lähestyy. Itselläni jälkivuoto ei ole ollut mahdotonta, mutta minulla on välillä erittäin suurta kuukautisvuotoakin, eli tulee suoja tarpeeseen.)

Ja tuo on niin totta, että kun vauva on saatu ulos, muuttuu äidin vointi melkein yhdentekeväksi. Sitä vain koettaa pärjäillä tavalla tai toisella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itse luin paljon synnytyskertomuksia ja seurasin raskaana olevien viestiketjuja jo ennen raskautta. Silti mulle tuli yllätyksenä h*lvetilliset liitoskivut, joiden ansiosta en liikkunut rv 25 eteenpäin kunnolla, en nukkunut kipujen vuoksi ja elämä oli suoraan sanottuna kammottavaa. Kun on kokenut kivut 24/7 ymmärtää mitä siinä käy päässään läpi. Se vaikuttaa ihan kaikkeen. Aina vaan sanottiin että helpottaa kun lapsi syntyy. No sitten synnytys päättyy hätäsektioon ja koska lapsi kaivettiin aika nopeasti ulos, mulla kivut ja tuskat jatkuivat vielä syntymän jälkeen kuukausia. Kyllä ne tuli yllätyksenä. Puhumattakaan ongelmista joita sektio/liitoskivut aiheutti vielä vuosi lapsen syntymän jälkeen. Silloin kohtasin niin neuvolasta kuin lähipiiristäkin ”semmoista se nyt vaan on”- suhtautumista, kipuihin en saanut lääkettä vaan piti kärsiä Panadolin voimalla. Ei näistä puhuta, ei haluta puhua edes silloin kun ongelma on päällä. Lapseen kiintyminen oli vaikeaa jatkuvissa tuskissa.

Asia josta ei myöskään puhuta on ehkäisyn vaikeudet lapsen synnyttyä. Mulle ei enää (hormonitoiminnan muuttuessa? En tiedä kun ei kukaan kertonut syytä) sopinut mitkään pillerit, ei ne Cerazetet imetyksen kanssa ja myöhemmin yhdistelmäpillerit, joten ehkäisyksi jäi kondomi. Kun en kierukkaa halunnut. No sitten kärvisteltiin vuosia kondomin kanssa, kunnen toisen lapsen synnyttyä vuosia myöhemmin mies pisti piuhat poikki. Tällä hetkellä itselläni ei ole mitään tuntoa alavatsalla eikä virtsahädän tunnetta ole. Meni vissiin hermotukset poikki tai jotain. Ja sektiovauvani on jo toinen koulussa, toinen 4v.

Nämä eivät ole otsikossa ja aloituksessa tarkoitettuja synnytyksen harmeja, vaan oikeita ja vakavia seurauksia.

Oho. Oikeasti kiitos. Mä kohtasin niin paljon olan kohautuksia ja vähättelyä noihin tuskiin että tää tuntui jo hyvältä. Että joku sanoo että ne ongelmat oli todellisia ja vakavia. Kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Aika hissukseen noista jälkikomplikaatioista ollaan neuvolassakin, ja harva synnyttänyt jaksaa kahvipöydässä mainostaa virtsankarkailua ja peräpukamia kun kaikki ihastelee vauvaa. Raskausvaivat eivät ole mediaseksikkäitä sen jälkeen kun se lapsi on saatu ulos. Raskausoireistakin kaikille on tuttuja jo leffoista ja sarjoistakin aamupahoinvointi, turvotus, nälkä jne, vaikka ne eivät ole loppujenlopuksi kovin vakavia tai ikäviä. (Okei, 24/7 pahoinvointi ensimmäisellä kolmanneksella koetteli mielenterveyttäni enemmän kuin kehtasin kellekään myöntää ja jatkuvat kovat liitos/selkäkivut ovat tuskaa nekin). Raskausmyrkytyksestä ym. hengenvaarallisista tiloista sen sijaan ei puhuta missään ja itsekin tutustuin koko sairauteen vasta tultuani raskaaksi.

Raskauden jälkeisistä vaivoista mainostetaan vaan sitä väsymystä kun vauva ei nuku, raskauskiloja ja löysää alapäätä. Vaikka joidenkin vauvat oikeasti nukkuu kiltisti sen 20 tuntia vuorokaudesta, kilot eivät ole sen tiukemmassa kuin muutenkaan (kunhan hormonitoiminta tasaantuu) ja jos alapäähän ei ole tullut vakavia hermo- tai kudosvaurioita, sen saa jumpattua entiselleen. Ainakin kaikki miehet ovat sanoneet, että tiukkuudeltaan synnyttäneen pimpsaa ei erota synnyttämättömän tavarasta, sen sijaan treenaamattoman alapään erottaa treenatusta.

Itselläni ei myös esimerkiksi ollut mitään hajua, että imetys SATTUU, ennen kuin kaverini sai lapsen ja kertoi siitä tuskasta. Itsekin nyt raskaana voivottelen avoimesti liitoskipuja, turvotusta ja anemiaa, mutta jätän mainitsematta kipeistä esimaitoa tihkuvista nänneistä, suonikohjuista ja alapään turvotuksen takia jatkuvasti uusivista hiiva- ja bakteeritulehduksista...

En myöskään ollut parikymppisenä tietoinen, että harvan iho palautuu raskaudesta. Kaikilla synnyttäneillä kavereillani paino on palautunut synnytystä edeltäneisiin mittoihin, mutta vatsanahka on arpinen lörppö ja tissit tyhjät, roikkuvat nahkapussit. Paha vatsalihasten erkauma myös leventää vyötäröä melkoisesti, vaikka jumppaisi kuinka. En itsekään odota palautuvani sen paremmin, mutta miehelle tämä todennäköisesti tulee yllätyksenä. Neuvolassa ei ole mainittu puolella sanalla mistään näistä, vaikka laskettuun aikaan on pari kuukautta.

Onneksi on synnyttäneet ystävät ja lukutaito, olen ymmärtänyt hankkia esim. vedenpitävän patjansuojuksen, maxisiteitä pakastimeen laitettavaksi (kuulemma vanhusten vaippojakin kannattaa harkita), rauhoittavia yrttiuutteita alapäälle ja hoitavia liivinsuojuksia jne. Olen myös lukenut synnytyksen fysiologiasta ja oppinut, että ponnistustekniikalla voi vaikuttaa paljonkin siihen, repeääkö ja kuinka paljon. Silti kätilöillä tuntuu olevan sellainen asenne, että eppari tehdään automaationa ja siihen ei edes kysytä lupaa. Toki jos repeämä on tullakseen, niin onhan se siisti eppari aina parempi kuin hallitsematon kolmannen asteen repeämä.

Hei, mistä löytäisi tietoa repeämistä ehkäisevästä ponnistustekniikasta? Tai voisitko referoida mistä on kyse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mietin , kun työnsin vaunuja jalat harallaan ja  pelkäsin, etten enää koskaan kävelisi normaalisti !

Vielä ristiäisissä  vaapuin jalat harallaan ja mies auttoi istumaan.. enkä ollut edes saanut mitään pahoja repeämiä!

Eihän sun vauva vain tullut ulos käsi poskella? Mun tuli ja kävelin pari kk synnytyksen jälkeen tosiaan kuin joku rokkari !

Minun lapsenikin syntyi käsi poskella, mutta kävely ei ollut synnytyksen jälkeen hankalaa. Yksilöllistä.

Todellakin yksilöllistä. Vauva syntyi käsi poskella ja seuraavana päivänä pystyin ostumaan normaalisti.

Vierailija kirjoitti:

Olisi ollut kiva tietää etukäteen siitä, kuinka imetys sattuu aluksi, paikat repeää, alapää vuotaa eikä pysty istumaan kunnolla kuukauteen. Kultaako aika ja kivat kokemukset muistot vai onko tässä joku suurempi salaliitto taustalla?

Saa.ana

Mielestäni myöskään terveysriskeistä joita raskaus naiselle aiheuttaa tai mitä kaikkea voi synnytyksessä tapahtua ja mennä pieleen, ei kerrota. Miksei? Jos kertoo huolistaan, sanotaan että hyvin menee ja pidetään masentuneena neuvolassa. Esim.minulla oli kaikki ok mutta niin vain kävi että jouduin hätäsektjoon ja melkrin kuolin verenvuotoon myös vauva oli hengenvaarassa. En olisi halunnut lapsia jos olisin tiennyt mikä kaikki voi mennä pieleen.

Koska muutoin kukaan ei tekisi lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika hissukseen noista jälkikomplikaatioista ollaan neuvolassakin, ja harva synnyttänyt jaksaa kahvipöydässä mainostaa virtsankarkailua ja peräpukamia kun kaikki ihastelee vauvaa. Raskausvaivat eivät ole mediaseksikkäitä sen jälkeen kun se lapsi on saatu ulos. Raskausoireistakin kaikille on tuttuja jo leffoista ja sarjoistakin aamupahoinvointi, turvotus, nälkä jne, vaikka ne eivät ole loppujenlopuksi kovin vakavia tai ikäviä. (Okei, 24/7 pahoinvointi ensimmäisellä kolmanneksella koetteli mielenterveyttäni enemmän kuin kehtasin kellekään myöntää ja jatkuvat kovat liitos/selkäkivut ovat tuskaa nekin). Raskausmyrkytyksestä ym. hengenvaarallisista tiloista sen sijaan ei puhuta missään ja itsekin tutustuin koko sairauteen vasta tultuani raskaaksi.

Raskauden jälkeisistä vaivoista mainostetaan vaan sitä väsymystä kun vauva ei nuku, raskauskiloja ja löysää alapäätä. Vaikka joidenkin vauvat oikeasti nukkuu kiltisti sen 20 tuntia vuorokaudesta, kilot eivät ole sen tiukemmassa kuin muutenkaan (kunhan hormonitoiminta tasaantuu) ja jos alapäähän ei ole tullut vakavia hermo- tai kudosvaurioita, sen saa jumpattua entiselleen. Ainakin kaikki miehet ovat sanoneet, että tiukkuudeltaan synnyttäneen pimpsaa ei erota synnyttämättömän tavarasta, sen sijaan treenaamattoman alapään erottaa treenatusta.

Itselläni ei myös esimerkiksi ollut mitään hajua, että imetys SATTUU, ennen kuin kaverini sai lapsen ja kertoi siitä tuskasta. Itsekin nyt raskaana voivottelen avoimesti liitoskipuja, turvotusta ja anemiaa, mutta jätän mainitsematta kipeistä esimaitoa tihkuvista nänneistä, suonikohjuista ja alapään turvotuksen takia jatkuvasti uusivista hiiva- ja bakteeritulehduksista...

En myöskään ollut parikymppisenä tietoinen, että harvan iho palautuu raskaudesta. Kaikilla synnyttäneillä kavereillani paino on palautunut synnytystä edeltäneisiin mittoihin, mutta vatsanahka on arpinen lörppö ja tissit tyhjät, roikkuvat nahkapussit. Paha vatsalihasten erkauma myös leventää vyötäröä melkoisesti, vaikka jumppaisi kuinka. En itsekään odota palautuvani sen paremmin, mutta miehelle tämä todennäköisesti tulee yllätyksenä. Neuvolassa ei ole mainittu puolella sanalla mistään näistä, vaikka laskettuun aikaan on pari kuukautta.

Onneksi on synnyttäneet ystävät ja lukutaito, olen ymmärtänyt hankkia esim. vedenpitävän patjansuojuksen, maxisiteitä pakastimeen laitettavaksi (kuulemma vanhusten vaippojakin kannattaa harkita), rauhoittavia yrttiuutteita alapäälle ja hoitavia liivinsuojuksia jne. Olen myös lukenut synnytyksen fysiologiasta ja oppinut, että ponnistustekniikalla voi vaikuttaa paljonkin siihen, repeääkö ja kuinka paljon. Silti kätilöillä tuntuu olevan sellainen asenne, että eppari tehdään automaationa ja siihen ei edes kysytä lupaa. Toki jos repeämä on tullakseen, niin onhan se siisti eppari aina parempi kuin hallitsematon kolmannen asteen repeämä.

Hei, mistä löytäisi tietoa repeämistä ehkäisevästä ponnistustekniikasta? Tai voisitko referoida mistä on kyse?

Tuolta voi aloittaa:

http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=194

http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=200

Ja englanniksi enemmän vaikka tuolta:

https://spinningbabies.com

En muista, että itsekään olisin saanut kauheasti tietoa tai jos sain, en käsittänyt. Ehkä ajatellaan, ettei se niin kauheaa ole, koska niin monet kuitenkin hankkivat useamman lapsen kaikesta huolimatta.

Se on harmittanut, ettei repeämiä korjattu kunnolla :( ja kun jälkeenpäin olen siitä yrittänyt puhua, kuitataan vähätellen, että sellaista se nyt vaan on.

Raskaus ei ole sairaus; sillä voi kuitata kaiken. Minulla eka raskaus meni hienosti, toinen ei niin hienosti...

Raskausaikana

24/7 pahoinvointi ekan kolmanneksen

todella matalat verenpaineet; heikotus, väsymys, pyörtyily

niin kovat liitoskivut että en päässyt aina kävelemään. Öisin miehen piti vierittää minut kyljeltä toiselle ja nostaa ylös kun en itse päässyt

Ummetus ja peräpukamat

Imetysaikana

Erkaantuneet vatsalihakset jäi synnytyksestä jäljelle; aiheuttaa vaikka ja mitä vaivaa kuten etten edes jaksanut istua pöydän ääressä kunnolla kun niitä lihaksi ei vaan ole siellä missä pitäisi.

Kovat selkäkivut aamuöisin ja aamuisin

Kipeät nivelet; ranteet, polvet erityisesti

Kipeät jalkapohjat

Laskeuma, virtsankarkailu

Ummetus ja peräpukamat

3 vuotta synnytyksestä

Raskausaikana jalankoko kasvoi 40-> 41/42. Hormoonit kuulemma löysyttää niveliä, joten jalka voi kasvaa. Minun tapauksessa kasvoi aika paljon, holvikaari lässähti ja jalkapöytä leveni. Aiheuttaa isoja kiputiloja kantapäihin ellei kengät ole juuri oikeanlaiset (joita siis erittäin vaikea löytää ja on kallista lystiä)

Laskeuma on edelleen

Vatsalihasten erkauma on aika hyvin korjaantunut

Ummetus ja peräpukamat vaivaa edelleen, en tiedä liittyiskö tuohon laskeumaan...

Mihinkään en mitään apuja koskaan saanut paitsi muutaman kipulääkereseptin. Kun eihän se raskaus sairaus ole, eikös vaan...

En oikeasti ihan ymmärrä tätä keskustelua. Netti on pullollaan tietoa, niin virallisista lähteistä kuin vaikkapa keskustelupalstoilla. Odotusfoorumeita on kymmeniä, senkun menee kyselemään. Sukulaisilta, kavereilta jne voi kysellä. Neuvolassa kerrotaan asioista, toki terkasta riippuen infoa saa paljon tai vähän, mutta kysellä voi aina. On synnytysvalmennukset, mahdollisuus pelkopoliin...

Tokihan raskaudessa, synnytyksessä ja siitä toipumisessa on omat harminsa. Osalla lähes olemattomia, osalla isoja, osalla jopa vakavia. Mutta tiedon puute, oikeasti? Pikemminkin jäätävä infoähky.

Eli mikä se salailun osuus on? Sekö, että jälkivuoto nyt ei ole kovin miellyttävä kahvipöytäpuheenaihe, josta ihan spontaanisti alkaisi raskaana olevalle kaverille jauhaa?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä itse olen tietoinen noista ja monesta muustakin asiasta, vaikka odotan ensimmäistä lasta. Se ettei kaikkea tulla kotiin kertomaan, ei tarkoita että tietoa pimitetää.

Olen myös itse vähän samaa mieltä, lainasin kirjastosta vauvan kehitys ja synnytyskirjan, jotta tiedän mahdollisista ongelmista etukäteen. Opus oli niin hyvä että siinä oli kunnon hakemisto ja se oli lääkärin kirjoittama. Netistä ei löydy nykyäänkään kaikkea.

Mutta neuvolassa pitäisi jollainlailla kartoittaa että kuka tarvitsee lisää tietoa sillä nykyiset synnytysvalmennukset vaihtelee tasoltaan paljon.

Ja imetyksestä tulisi antaa kunnon tietopaketti, jotta ei heti lykätä pulloa suuhun ensimmäisestä inahduksesta kuten jossain sairaaloissa. Tietysti vauvan voinnin mukaan, mutta se maidontuotanto lähtee paremmin käyntiin jos vauva imee. Jos äiti siis haluaa imettää.

Vierailija kirjoitti:

Ei salaliitto vaan naisten kokemusten avoin väheksyntä. Koskee koko ihmiskuntaa alkuajoista asti.

Haloo! Eikös nämä ole asioita joista naisten tulisi toisilleen kertoa. Vähän kaukaa haettua jos miehiä syytetään synnytyskokemusten pimittämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mitä noita nyt ihmettelemään, voi jeesus! "Nännit on kipeät" niiiin? Oletko ap sellainen pikkuvauva ettet kestä mitään? Tai tulee 3 viikkoa vai oliko se peräti 6 viikkoa jälkivuotoa! Kamalaa, etkö osaa elää kolmea viikkoa vuodon kanssa!? Jättääkö lapset tekemättä, koska voi tulla epämukavaa, yhyyyy. Jos olet niin tyhmä, ettet tajua, että ei siitä ihan epämukavuuksitta selviydytä, niin se on ihan oma vikasi.

En ole ap. Olen todellakin tajunnut mitä raskaus ja synnytys tekevät kropalle ja siksi EN aio tehdä lapsia.

Huh, miten tyhmiä akkoja on nykyään vain enemmän ja enemmän. Se on ilmeisesti tärkeintä, miltä takapuoli näyttää instassa -tyyppistä meininkiä. Liikkuuko teidän päässä mitään sitä omaa napaa ja KROPPAA syvällisempää ja lämpimämpää? 

Taidat olla mies.. Olisitko itse valmis riskeeraamaan henkesi ja terveytesi lapsen saadaksesi?

On vähän liioittelun makua tässä. 

Äitikuolleisuus on Suomessa n. 3/100 000 synnytystä. Näistäkin tapauksista suurin osa tapahtuu hätäsektioissa, ei normaaleissa alatiesynnytyksissä. Usein kyseessä on ei-perusterve nainen, jolla muutenkin kuolleisuusriski on koholla. 

Pieni terveydellisiä  ja esteettisiä haittoja toki jää osalle synnyttäjistä. Itselläni murtui häntäluu ensimmäisessä synnytyksessä. Sen jälkeen se on murtunut hyvin herkästi esim. pienissä kaatumisissa laskettelurinteessä ym. 

Näitä avanne-kauhujuttuja tietysti on olemassa, mutta luin, että korjaamiskelvottomia pahoja repeämiä sattuu vain muutama vuodessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öö, kuka muka ei jälkivuodosta tiennyt ja saanut tietoa? Tai siitä, että pienet repeämät ovat ihan tavallisia? Tai että istuminen voi olla kivualiasta useita viikkoja?

Isommista komplikaatioista ei hirveästi puhuta, se on totta, mutta eivät ne niin arkipäivää olekaan. Turhaa pelottelua se mielestäni olisi.

No esim. minä. Sivumennen taidettiin näistä toki joissain sivulauseessa mainita. Eikä nyt puhuttu mistään pikkurepeämisistä. Niistä ei ylipäätään kerrota riittävästi.

Joko olen keskivertoa huomattavasti surkeampi synnyttäjä tai sitten suuri osa äideistä on salaliitossa tai heidän päänsä on muuten vaan pehmennyt.

Höps. Itsekin repesin niin, että useamman kuukauden olin kipeä. Ja kyllä ihan tasan tarkkaan tiesin, että se on mahdollista ja tavallista. Pointti on siinä, että ihmettelen miten et muka olisi saanut näistä tietoa. Etkö käynyt esim synnytysvalmennuksessa tai lukenut niitä neuvolan oppaita?

Vakavat vauriot, joita ei voi korjata ovat silti harvinaisia. Ei 2kk jatkuva jälkivuoto ole harvinaista tai se, että ei voi istua moneen viikkoon.

Kyllähän minäkin noista nyt TIESIN. Eiköhän jokainen raskaana ollut noista tiedä. Pointti on, että ikäviä kokemuksia vähätellään runsaasti.

Ja nämä "ei minulla vaan"-tyypit ja muut vähättelijät ovat eniten äänessä.

No minusta ne ikävyydet ainakin olivat ihan aidosti peanuts. Siis jälkiharmit raskaudesta, itsellä oli heikkous, menetin 1,4l verta, uimarenkaan päällä istuminen ja jomottava kipu kolme viikkoa, useamman viikon jälkivuoto ja imetyksen alun nänniärsytys. Ei todellakaan mitään, mistä ois syytä ollut pitää mitään isompaa ääntä synnytykseen verrattuna, esim.

Todistit juuri pointtini.

Ei sulla ole mitään pointtia! Pointtisi on se, että sä veivaat itkua asioista, joista valtaosa ei kärsi, vaikka kokee ne samat.

Juuri tuollaisella asenteella on ikävän moni äiti-ihminen varustettu. Että pitää vaan kestää ja kärsiä.

No mitä sitten pitäisi?

Olla kestämättä ja huutaa ja valittaa?

Synnytyksen jälkeiset vaivat ovat valtaosin tilapäisiä ja niille ei mitään siinä vaiheessa voi. 

Tässäkin ketjussa huomaa, että tuskin tosiaan vallalla on vähättely vaan päinvastoin asioiden suurentelu. Sadoittan yläpekkuja näille "kauhukokemuksille jostain nännivaivoista"  Ja mitä esim. jälkivuodosta?

Pari viikkoa on ikään kuin runsaat kuukautiset, sen jälkeen pari viikkoa pikku vuotoa, joka ei enää elämää häiritse. Näin on suurimmalla osalla. 

Täällä on suoranaisia valheita. 

Esim. tuo, että jälkivuoto voisi olla sellaista, että yöside vaihdetaan puolen tunnin välein. Ihmisessä on kuusi litraa verta ja jo litran menetys on hengenvaarallista. 

Onhan tämä ehkä yhden yön mahdollista ihan synnytyksen jälkeen, mutta ei yhtään enempää tai on teholla. 

Itse olen jo päättänyt, että vaadin sektion kun joskus raskaudun, en todellakaan aio synnyttää. Jos joku vänkää vastaan, niin totean että olepa hyvä ja synnytä puolestani.

Minua ei kiinnosta viikkokausien tuska revenneen toosan kanssa. Varmasti leikkausarpi on joo myös kipeä, mutta pystynpähän edes istumaan. Ja jos imetys ei onnistu niin ei onnistu, järkyttävää syyllistämistä oon kuullut tästäkin...

En käsitä miksi kaiken pitää olla pelkkää vaikeutta ja tuskaa, kai sitä voi raskaudesta ja alusta vauvan kanssa tehdä mahdollisimman mukavaa ja hyvältä tuntuvaa itselleen? Vai täytyykö raskaana ollessa omaksua äitimarttyyri-asenne?

Voi voi, netti täynnä tarinoita ja lisääntyminen ihan ikioma ja vapaaehtoinen arvovalinta.

En tiedä missä pimennossa jotkut elävät, kyllä minä olin ihan tietoinen että synnytykseen voi vaikka kuolla jos oikein huono tuuri käy. Ja että raskaus voi olla ihanaa tai sitten kamalaa. Ennemmin tuntuu että ne huonot kokemukset korostuu ja sitä oli ihan yllättynyt kun selvisi ilman epparia ja baby bluesia ja oli muutama päivä synnytyksestä ihan toimintakuntoinen, pystyi istumaan ja liikkumaan jne. Kyllä sitä tietoa vaan on tarjolla jos pitää silmänsä auki eikä kehitä mitään ruusuisia kuvitelmia siitä että itsellä kaikki menee ihanasti..

Vierailija kirjoitti:

Itse olen jo päättänyt, että vaadin sektion kun joskus raskaudun, en todellakaan aio synnyttää. Jos joku vänkää vastaan, niin totean että olepa hyvä ja synnytä puolestani.

Minua ei kiinnosta viikkokausien tuska revenneen toosan kanssa. Varmasti leikkausarpi on joo myös kipeä, mutta pystynpähän edes istumaan. Ja jos imetys ei onnistu niin ei onnistu, järkyttävää syyllistämistä oon kuullut tästäkin...

En käsitä miksi kaiken pitää olla pelkkää vaikeutta ja tuskaa, kai sitä voi raskaudesta ja alusta vauvan kanssa tehdä mahdollisimman mukavaa ja hyvältä tuntuvaa itselleen? Vai täytyykö raskaana ollessa omaksua äitimarttyyri-asenne?

Kuvitteletko että sektioarven kanssa pystyy kivuttomasti istumaan? Ehkä jotkut pystyy mutta ei kaikki. Eikä viikkoihin voi nostella mitään. Jälkivuodoltakaan ei sektiolla välty. Millä lailla luulet että on nopeampi toipua siitä että koko maha leikataan auki kuin se että vauva tulee siitä valmiista reiästä? No, omapa on valintasi. Suurin osa sekä sektioiduista että alateitse synnyttäneistä palautuu ihan hyvin mutta sektion jälkeen komplikaatioriski on kyllä isompi..

Vierailija kirjoitti:

Itse olen jo päättänyt, että vaadin sektion kun joskus raskaudun, en todellakaan aio synnyttää. Jos joku vänkää vastaan, niin totean että olepa hyvä ja synnytä puolestani.

Minua ei kiinnosta viikkokausien tuska revenneen toosan kanssa. Varmasti leikkausarpi on joo myös kipeä, mutta pystynpähän edes istumaan. Ja jos imetys ei onnistu niin ei onnistu, järkyttävää syyllistämistä oon kuullut tästäkin...

En käsitä miksi kaiken pitää olla pelkkää vaikeutta ja tuskaa, kai sitä voi raskaudesta ja alusta vauvan kanssa tehdä mahdollisimman mukavaa ja hyvältä tuntuvaa itselleen? Vai täytyykö raskaana ollessa omaksua äitimarttyyri-asenne?

Fakta vain on, että keskimääriäisesti sektion jälkeiset vaivat ovat paljon suuremmat. Ei mikään tieteellinen artikkeli ilmeisesti riitä vakuuttamaan, että valtaosa repeämistä on hyvin pieniä ja parantuvat itsekseen nopeasti. Yleensä repeämää ei itse juuri edes huomaa. 

Itseltäni ommeltiin kyllä vähän suurempi ensimmäisessä synnytyksessä, mutta ei sekään istumista estänyt. Seuraavissa ei tullut repeämää ollenkaan. Sektiohaava estää useimmiten liikkumisen kokonaisvaltaisesti ja kunnollisen vauvan hoidon moneksi viikoksi. Se on todella iso leikkaus, jotkut eivät tätä tunnu käsittävän.