Mies kritisoi minua kesken seksin
Ollaan oltu vuosia yhdessä ja nyt hän päätti sitten kesken toimituksen tiuskaista, ettei tykkää, miten teen erään (perus)jutun sängyssä. Olin (ja olen yhä) aivan pöyristynyt siitä, ettei mies ole voinut asiasta mitään mainita kaikkien näiden vuosien aikana ja että hän valitsi noin huonon ajankohdan/tavan tuoda asia esille! Tunnen itseni typeräksi ja seksuaalinen itsetuntoni otti aika kovan iskun. Ja lienee sanomattakin selvää, ettei nyt huvita yhtään touhuta hänen kanssaan, mitä hän ei ymmärrä. Voikohan seksielämä tästä palautua ennalleen vielä ja mitähän kannattaisi tehdä tilanteen korjaamiseksi?
Kommentit (79)
En nyt viitsi yksityiskohtaisemmin kuvailla, mistä on kysr, koska sillä ei juuri ole merkitystäkän, mutta sanotaan, että sellainen asia, jota varmasti kaikki tekevät useimmiten seksiä harrastaessaan.
Ja minua ei siis olisi haitannut, jos mies olisi ilmaissut asian esim. kertomalla, miten haluaa minun häntä koskevan, eikä äkäisesti tiuskaisemalla, että "en tykkää kun teet X". Lisäksi harmittaa se, ettei hän voinut aiemmin sanoa asiasta. Tuntuu hölmöltä, että on tehnyt vuosikaudet jotakin väärin autuaan tietämättömänä siitä, eikä toinen ole antanut edes mahdollisuutta petrata. Ap
No nyt sinulla on mahdollisuus petrata. Lopeta kitinä. Hyvä kun mies sanoi nyt asiasta.
Yrittänyt oppia elämään asian kanssa, kun sitä virheetöntä kumppania ei vaan ole?
Vierailija kirjoitti:

Minusta ei kovin fiksu lähestymistapa, jos asia olisi ollut aika helposti korjattavissa ihan vaan sillä, että olisi näyttänyt/kertonut jo aikaa sitten, mistä pitää.
Pettääkö? Joku muu tekee paremmin/eri tavalla kuin ap? Tiuskiminen viittaa pettämiseen:(
Vierailija kirjoitti:
Ollaan oltu vuosia yhdessä ja nyt hän päätti sitten kesken toimituksen tiuskaista, ettei tykkää, miten teen erään (perus)jutun sängyssä. Olin (ja olen yhä) aivan pöyristynyt siitä, ettei mies ole voinut asiasta mitään mainita kaikkien näiden vuosien aikana ja että hän valitsi noin huonon ajankohdan/tavan tuoda asia esille!
Tunnen itseni typeräksi ja seksuaalinen itsetuntoni otti aika kovan iskun. Ja lienee sanomattakin selvää, ettei nyt huvita yhtään touhuta hänen kanssaan, mitä hän ei ymmärrä.
Voikohan seksielämä tästä palautua ennalleen vielä ja mitähän kannattaisi tehdä tilanteen korjaamiseksi?
Mitää sinä sittten teet? Teeeskentelet orgasmiin?
Kannattaisi varmaan opetella panemaan oikein.
Vierailija kirjoitti:
Pettääkö? Joku muu tekee paremmin/eri tavalla kuin ap? Tiuskiminen viittaa pettämiseen:(
Voi ei, kunpa ei tästä olisi kyse. Ei oikein muuta siihen viittaavaa kyllä ole, sillä mies on työssä käynnin lisäksi lähinnä vaan kotona. Mutta ehtiihän sitä vaikka lounastauolla tietysti... :/ AP

En tarkoittanut pelotella mutta itsellä hieman vastaava kokemus. Tsemppiä! T.edellisen kirjoittaja

Ja siis mies voi tapailla netissä naisia; ei tarvitse poistua kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi varmaan opetella panemaan oikein.
Enn ole mikäään ekspertti näisssä asioisssa todellakaaan, enkää tosin haluaa ollakkaan. Voiisi joteenkin kuvitelllaa että se jokseenkiin menee niin että naineen kun saaavutttaa jonkiin tilaan ja jokaaa resonoii tietyillä kehonalueiilla ja vastaakkainen toveriii siinää sitteeen havaitseee tämään tilan :) lähteee sitteen ikänkuin erinäisiin kommmervenkeiin voimiistamaaan tätää tilaaa (samallla tietyysti unohtamaattta olikoo se kl#tooriis yms) niiin se tila josssa naineen onn sillä hetkelllä ja jonnka hän onn saavuttanut se onnn hyvin voiimakas ja piitkä nautinnnollinen nauutinto jollakin aiheutuneeisuuden alueeella siiinä miisä naisen keho on hyviin herkkkä ja naiinen nautti esiim pitkiistä kuumista suihkuuista ja tunnne elämäääsäään rypemisestää niin se varmaaan seuraaa jokseeenkiiin tällaistakin hyviinkin hedeelmällistä/rentouuttavaa hetkeä.
Olen niin ilkeä ihminen, että kuittaisin samalla tavalla miehelle.
Kukaan ei ole täydellinen sängyssä, joten vastailkeys seksitaidoista tai peniksestä jollain todella ikävällä hetkellä. Ei välttämättä miehelle, vaan hänen kuullensa jollekin toiselle. :D
Paneminen on taitolaji, luultavasti joku misukka tekee sen miehellesi paremmin.
On käynyt aidan paremmalla puolella näköjään:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi varmaan opetella panemaan oikein.
Enn ole mikäään ekspertti näisssä asioisssa todellakaaan, enkää tosin haluaa ollakkaan. Voiisi joteenkin kuvitelllaa että se jokseenkiin menee niin että naineen kun saaavutttaa jonkiin tilaan ja jokaaa resonoii tietyillä kehonalueiilla ja vastaakkainen toveriii siinää sitteeen havaitseee tämään tilan :) lähteee sitteen ikänkuin erinäisiin kommmervenkeiin voimiistamaaan tätää tilaaa (samallla tietyysti unohtamaattta olikoo se kl#tooriis yms) niiin se tila josssa naineen onn sillä hetkelllä ja jonnka hän onn saavuttanut se onnn hyvin voiimakas ja piitkä nautinnnollinen nauutinto jollakin aiheutuneeisuuden alueeella siiinä miisä naisen keho on hyviin herkkkä ja naiinen nautti esiim pitkiistä kuumista suihkuuista ja tunnne elämäääsäään rypemisestää niin se varmaaan seuraaa jokseeenkiiin tällaistakin hyviinkin hedeelmällistä/rentouuttavaa hetkeä.
Tuliko vahingossa muutama vokaali liikaa?

Visiiin aika hyviin ihan hieroonta ja erii kehonalueeiilla säteeilevät tunnot, jäyykyyydet ja esiiim hieronta voivat ollla ehkä yksi parisuuuhteen tärkeiiistä asioistaa. Seee on monesti ne asiaat mitä aliiarvioidaaan sieltä voi jopaa sitää totuuuttaa kummmuta.
Voi herran jestas kun olet herkkähipiäinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi varmaan opetella panemaan oikein.
Enn ole mikäään ekspertti näisssä asioisssa todellakaaan, enkää tosin haluaa ollakkaan. Voiisi joteenkin kuvitelllaa että se jokseenkiin menee niin että naineen kun saaavutttaa jonkiin tilaan ja jokaaa resonoii tietyillä kehonalueiilla ja vastaakkainen toveriii siinää sitteeen havaitseee tämään tilan :) lähteee sitteen ikänkuin erinäisiin kommmervenkeiin voimiistamaaan tätää tilaaa (samallla tietyysti unohtamaattta olikoo se kl#tooriis yms) niiin se tila josssa naineen onn sillä hetkelllä ja jonnka hän onn saavuttanut se onnn hyvin voiimakas ja piitkä nautinnnollinen nauutinto jollakin aiheutuneeisuuden alueeella siiinä miisä naisen keho on hyviin herkkkä ja naiinen nautti esiim pitkiistä kuumista suihkuuista ja tunnne elämäääsäään rypemisestää niin se varmaaan seuraaa jokseeenkiiin tällaistakin hyviinkin hedeelmällistä/rentouuttavaa hetkeä.
Sinun kannattaisi panemisen lisäksi opetella kirjoittamaan.
Mikä perusjuttu?