Voiko parisuhde onnistua, jos toisella on traumatausta?

Vierailija kirjoitti:

Traumat ovat suhteessa koko ajan mukana. Koko ajan pitää olla varuillaan, sohaiseeko väärään kohtaan tai edes siten, että traumatisoitunut voi tulkita asian viittaavan trauman aiheuttajaan. Seksuaaliperäisissä traumoissa sitten syyllistyy koko trauman aiheuttajan sukupuoli. Onnistuukohan?

Tässäkin taas turhaa yleistämistä. Aika monilla ihmisillä on traumoja, mutta eivät ne läheskään jokaisella hallitse elämää tai yhtäkkiä tule mitään ahdistuskohtausta, jos trauma tulee mieleen, kun toinen "sohaisee väärään kohtaan". Osa seksuaalista väkivaltaa kohdanneista saattaa reagoida kokemalla epäluottamusta sitä sukupuolta kohtaan, jota trauman aiheuttaja edusti (tai vaikka kaikkia ihmisiä kohtaan sukupuolesta riippumatta). Ja osa taas ei, ei siihenkään ole mitään yleistä sääntöä, joka pätee jokaiseen. Yllätys, yllätys, eivät seksuaalisesti traumatisoituneetkaan ole mikään homogeeninen ryhmä, jossa kaikkiin pätee samat asiat.

Itseäni on lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi alle kouluikäisenä, mutta ei minulla todellakaan ole tarvetta syyllistää koko mieskuntaa siitä. Olen myös ihan onnellisesti naimisissa miehen kanssa ja minulla on omakin poika. En myöskään koe seksuaalisia tilanteita ahdistavina ja saa kesken seksiä paniikkikohtauksia. Olen käsitellyt traumaani ja se tulee kulkemaan mukanani koko ikäni ja varmasti joudun sitä myös käsittelemään uudelleen ja uudelleen. Olen kuitenkin kääntänyt seksuaalisuuden voimavarakseni ja nautin siitä varmaan jopa enemmän kuin "keskivertoihminen". Se on iso osa identiteettiäni.

Traumatisoituneita ihmisiä ei ole tarvetta yleistää, vaan ihmiseen voi tutustua ihan yksilönä ja selvittää, millainen juuri se henkilö on. Et sinä suurimmasta osasta ihmisistä edes näe päälle, onko heillä traumoja vai ei, eivätkä monet sitä todellakaan kailota ensimmäisenä ääneen tutustuessaan toiseen.

Yksi asia on nyt tehtävä selväksi ap:lle. Traumoista kärsivät ihmiset voivat usein helposti saada tukea vanhemmuuteensa neuvolan kautta jo odotusaikana, jos vain saavat käynneillä suunsa auki.

Vierailija kirjoitti:

Jäin miettimään, kun itselläni  on uusi tuttavuus (keskusteluasteella) ja usein mainitsee suhteesta tällaiseen naiseen. Kyselin, onko jäänyt käsittelemättä ero hänestä, niin ei ole ja vuosia kulunut.  Onkohan tarkoitus korostaa omaa paremmuutta ja empatiakykyä ja kun oli niin hyvä mies tälle naiselle. Ei kuitenkaan riittänyt korjaamaan tätä. Useaan kertaan maininnut myös, kuinka seksillä oli korjaava vaikutus. Minun mielestäni seksillä ei voi hoitaa henkisiä traumoja, voi kyllä saada ne hetkeksi pois mielestä.

Nyt jää tunne tuon miehen kanssa jutellessa, että hän purkaa oloaan minuun. Taidan laittaa jutun jäihin. Ystävien kanssa puhutaan kaikki kokemukset, uuden tuttavuuden kanssa aloitus pitää lähteä muista asioista kuin haavojen hoidosta.

Minusta on outoa jo se, että heti alussa ylipäätään kertoo seksielämästään entisen kumppanin kanssa, saati sitten tuo itsekehuskelu.

Parisuhde traumatisoituneen ihmisen kanssa on haastava siksi, että toisen ajoittainen oireilu traumojen takia usein pakottaa myös suhteen toisen osapuolen kohtaamaan omaan menneisyyteensä tai persoonaansa liittyvät vaikeat asiat. Molempien itsetuntemus tulee suhteen aikana lisääntymään, mutta helppoa se ei ole. Yksiselitteiset mielikuvat terveen ja sairaan suurista eroista katoavat, kun paljastuu se, että kummallakin on omat taakkansa kannettavana, oli mt-diagnooseja tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde traumatisoituneen ihmisen kanssa on haastava siksi, että toisen ajoittainen oireilu traumojen takia usein pakottaa myös suhteen toisen osapuolen kohtaamaan omaan menneisyyteensä tai persoonaansa liittyvät vaikeat asiat. Molempien itsetuntemus tulee suhteen aikana lisääntymään, mutta helppoa se ei ole. Yksiselitteiset mielikuvat terveen ja sairaan suurista eroista katoavat, kun paljastuu se, että kummallakin on omat taakkansa kannettavana, oli mt-diagnooseja tai ei.

Näin minäkin ajattelen.

Vierailija kirjoitti:

Jäin miettimään, kun itselläni  on uusi tuttavuus (keskusteluasteella) ja usein mainitsee suhteesta tällaiseen naiseen. Kyselin, onko jäänyt käsittelemättä ero hänestä, niin ei ole ja vuosia kulunut.  Onkohan tarkoitus korostaa omaa paremmuutta ja empatiakykyä ja kun oli niin hyvä mies tälle naiselle. Ei kuitenkaan riittänyt korjaamaan tätä. Useaan kertaan maininnut myös, kuinka seksillä oli korjaava vaikutus. Minun mielestäni seksillä ei voi hoitaa henkisiä traumoja, voi kyllä saada ne hetkeksi pois mielestä.

Nyt jää tunne tuon miehen kanssa jutellessa, että hän purkaa oloaan minuun. Taidan laittaa jutun jäihin. Ystävien kanssa puhutaan kaikki kokemukset, uuden tuttavuuden kanssa aloitus pitää lähteä muista asioista kuin haavojen hoidosta.

Pakenisin vuorille jos treffikumppani alkaisi selittää moisia.

Exäni oli tuollainen, yhden kumppanin "auttoi" pois syömishäiriöstä, toisen "auttoi" läpi aikuislukion. Suhteet näiden kanssa eivät kuitenkaan olleet kestäneet: vaikuttivat kuivuneen kasaan kun "auttaminen" oli saatu päätökseen.

Jälkiviisaudella voin sanoa että ex oli huonoitsetuntoinen ihminen joka ei kokenut olemassaolon oikeutusta ilman että sorkki toisen ihmisen elämää ja kehitystä. Hirveän vaikea olla tuollaisen kanssa yhdessä ja rakentaa yhteistä elämää, kun kaikki suhteen ongelmat redusoituvat siihen että vain siinä parempi-itsetuntoisessa ihmisessä voi olla negatiivisia piirteitä (koska hän kestää kritiikkiä, toisin kuin heikkoitsetuntoinen).

Onko täysin tervettä kumppania tai kumppaniehdokasta olemassakaan?

Vierailija kirjoitti:

Onko täysin tervettä kumppania tai kumppaniehdokasta olemassakaan?

  Noin olisinminäkin kirjoittanut jos sinä et olisi ehtinyt ensin,

Sitä paitsi nämä "terveenä" itseään pitävät voivat sairastua hetkenä minä hyvänsä, elämä voi niinkin yllättää.

Muistelkoot sitten näitä pohdintojaan uusiks.

Vierailija kirjoitti:

Onko täysin tervettä kumppania tai kumppaniehdokasta olemassakaan?

Tuskin on. Toki suhteen dynamiikka on vähän erilainen sen mukaan millaisessa asemassa suhteessa kumppaninsa kokee eri asioissa olevansa. Mutta jos suhde on terveellä pohjalla, niin merkittävää vaikutusta tuolla ei ole, koska kumpikin tukee tarvittaessa toista.

Näitä ei kannata lukea, nousee vaan ikäviä muistoja mieleen olleista ja menneistä traumoista.

Tottakai voi, mutta riippuu paljon siitä miten ihminen on käsitellyt/käsittelee omat kipukohtansa.

Puoliso ei ole terapeutti.

Mies tietää lapsuudestani ja nuoruudestani, mutta jos joku asia alkaa kovasti ahdistamaan, haen ammattiapua. Omasta mielestäni osaan suhtautua menneisyyteni järkevästi, vaikka kipeitä asioita ovat.

Meillä on kolme lasta ja yhdessä yli kymmenen vuotta. Elämme normaalia arkea, työelämässä molemmat.

Vierailija kirjoitti:

Näitä ei kannata lukea, nousee vaan ikäviä muistoja mieleen olleista ja menneistä traumoista.

Siinä mielessä tällainen keskustelu on hyvä, että se muistuttaa traumatisoitunutta ihmistä siitä, että ihmissuhteissa on syytä olla riittävän varuillaan, koska monella ihmisellä on yllättävän kusipäisiä asenteita toisia kohtaan. Tällaisille ihmisille ei kannata antaa käteen aseita sinua vastaan käytettäväksi. Avoimesti vaikeista kokemuksista on syytä puhua vain ammattilaisten kanssa tai luotettavassa seurassa, jotta ei traumatisoituisi toisten ikävän ja ajattelemattoman käytöksen takia lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyväksyn sen, että kaikille en kelpaa tällaisena kuin olen, oli minulla traumoja tai ei.

Eikä kyse ole edes kelpaamisesta. Vaan ihan oikeista ongelmista, kun esimerkiksi pelot valtaavat lähtöhetkellä mielen ja meno on peruttava. Tai kun joistain asioista ei voi keskustella, kun lukko mykistää. Tai kun lapsiin ei saa luotua läheistä suhdetta, kun läheisyysongelmat estävät.

Ihmisenä voi kelvata oikein hyvin. Mutta tuollaiset ongelmat ovat ihan oma lukunsa

Näet ihmiset aika yksiulotteisessa valossa. Ymmärrät varmaan, että tuo on vain pieni osa ihmisestä? Ja että ns. terveen ihmisen mielenterveyskin voi paljastua myöhemmässä vaiheessa yllättävän heikoksi ja hän voi havahtua menneisyyden olevan traumaattisempi kuin mitä on siihen asti ajatellut?

Herran jestas, siis että ihan ns. terveen ihmisen, missäs olet tavannut täydellisen tervettä ihmistä mieleltään? Ei sellaista ole olemassakaan, jostakin kohtaa falskaa kaikilla ns. normaaleiksi luokitelluissakin ihmisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä ei kannata lukea, nousee vaan ikäviä muistoja mieleen olleista ja menneistä traumoista.

Siinä mielessä tällainen keskustelu on hyvä, että se muistuttaa traumatisoitunutta ihmistä siitä, että ihmissuhteissa on syytä olla riittävän varuillaan, koska monella ihmisellä on yllättävän kusipäisiä asenteita toisia kohtaan. Tällaisille ihmisille ei kannata antaa käteen aseita sinua vastaan käytettäväksi. Avoimesti vaikeista kokemuksista on syytä puhua vain ammattilaisten kanssa tai luotettavassa seurassa, jotta ei traumatisoituisi toisten ikävän ja ajattelemattoman käytöksen takia lisää.

  Viisaasti ajateltu.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai voi, mutta riippuu paljon siitä miten ihminen on käsitellyt/käsittelee omat kipukohtansa.

Puoliso ei ole terapeutti.

Mies tietää lapsuudestani ja nuoruudestani, mutta jos joku asia alkaa kovasti ahdistamaan, haen ammattiapua. Omasta mielestäni osaan suhtautua menneisyyteni järkevästi, vaikka kipeitä asioita ovat.

Meillä on kolme lasta ja yhdessä yli kymmenen vuotta. Elämme normaalia arkea, työelämässä molemmat.

Samat sanat, paitsi että minulla on puolisona sellainen ihminen, joka voisi olla myös ammatiltaan terapeutti.  Itselläni on myös omia, jo aikuisia lapsia, ja olemme puolisoni kanssa myös isovanhempia.  Elämä on ihan mukavaa, ja eikä jonkin lapsuuden aikaisen trauman tarvitse antaa pilata koko elämäänsä.  Se on vain yksi koettu asia elämässään, ja jos sen on käsitellyt juurta jaksain pois mielestään ammattilaisterapeutin kanssa, niin ei sen tarvitse muistuttaa ihmistä joka ikinen päivä, ja eikä sitä tarvitse purkaa puolisolleen jokaikinen päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyväksyn sen, että kaikille en kelpaa tällaisena kuin olen, oli minulla traumoja tai ei.

Eikä kyse ole edes kelpaamisesta. Vaan ihan oikeista ongelmista, kun esimerkiksi pelot valtaavat lähtöhetkellä mielen ja meno on peruttava. Tai kun joistain asioista ei voi keskustella, kun lukko mykistää. Tai kun lapsiin ei saa luotua läheistä suhdetta, kun läheisyysongelmat estävät.

Ihmisenä voi kelvata oikein hyvin. Mutta tuollaiset ongelmat ovat ihan oma lukunsa

Näet ihmiset aika yksiulotteisessa valossa. Ymmärrät varmaan, että tuo on vain pieni osa ihmisestä? Ja että ns. terveen ihmisen mielenterveyskin voi paljastua myöhemmässä vaiheessa yllättävän heikoksi ja hän voi havahtua menneisyyden olevan traumaattisempi kuin mitä on siihen asti ajatellut?

Ymmärrät vastaavasti varmaan, että tarkoitin sitä, kun sanoin, että ihmisenä voi kelvata oikein hyvin.

Mutta kun aloituksessa mietittiin sitä voiko parisuhde onnistua, niin ei ole syytä vähätellä traumojen vaikutusta arkeen. Ei ole ihan pikkujuttu, kun arki on täynnä pelkojen väistelyä ja kun traumojen vaikutuksista kärsivät lapset, joille traumat myös helposti siirtyvät.

Elämä todennäköisesti tulee kasvattamaan sinuakin ihmisenä. Ehkä jopa jotkin tulevat traumaattiset kokemukset tekevät sen. Silloin mietit sitten tämän hetkisiä asenteitasi hyvin eri valossa. Ylimielisyyteen toisia kohtaan on harvalla varaa.

  Ihana vastaus.

Kaikilla on traumoja. Ne hoitaa/hoidattaa aikuinen itse. Ei parisuhde mikään terapiasuhde voi olla.

Parisuhde voi onnistua hyvinkin. Mutta lapsia ei silloin kannata sotkea kuvioon mukaan. Eikä myöskään hankkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyväksyn sen, että kaikille en kelpaa tällaisena kuin olen, oli minulla traumoja tai ei.

Eikä kyse ole edes kelpaamisesta. Vaan ihan oikeista ongelmista, kun esimerkiksi pelot valtaavat lähtöhetkellä mielen ja meno on peruttava. Tai kun joistain asioista ei voi keskustella, kun lukko mykistää. Tai kun lapsiin ei saa luotua läheistä suhdetta, kun läheisyysongelmat estävät.

Ihmisenä voi kelvata oikein hyvin. Mutta tuollaiset ongelmat ovat ihan oma lukunsa

Näet ihmiset aika yksiulotteisessa valossa. Ymmärrät varmaan, että tuo on vain pieni osa ihmisestä? Ja että ns. terveen ihmisen mielenterveyskin voi paljastua myöhemmässä vaiheessa yllättävän heikoksi ja hän voi havahtua menneisyyden olevan traumaattisempi kuin mitä on siihen asti ajatellut?

Herran jestas, siis että ihan ns. terveen ihmisen, missäs olet tavannut täydellisen tervettä ihmistä mieleltään? Ei sellaista ole olemassakaan, jostakin kohtaa falskaa kaikilla ns. normaaleiksi luokitelluissakin ihmisissä.

Kommentoitko nyt enemmän minulle eli edellisen kommentin kirjoittajalle vai ap:lle? Jos kommentoit minulle, niin voin sanoa, ettei mieleltään täysin terveitä ihmisiä ole tullut vastaan. Sen sijaan hämmästyttävän moni hyvinkin vahvasti mielenterveytensä kanssa oireileva ihminen jopa ylpeilee sillä, että hän ei koskaan ole missään hoidossa käynyt. Se on sääli. Apua mielenterveyden ongelmiin kun voivat saada ainoastaan ne ihmiset, jotka apua ovat valmiita ottamaan vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde voi onnistua hyvinkin. Mutta lapsia ei silloin kannata sotkea kuvioon mukaan. Eikä myöskään hankkia.

Näet siis että jonkun yksittäisen trauman tulisi määrittää koko ihmisen elämää aina hautaan asti? Et usko siihen, että ihmisiä voidaan auttaa voimaan paremmin traumoistaan huolimatta?