vanhemmat heittivät omaisuuttani menemään

Itse asiassa lainsäädännössä on selkeät aikarajat esim. sille, miten pitkään lainassa oleva tavara on lainaksi antajan omaisuutta ja koska siitä tulee lainaksi saaneen omaisuutta. Muistelen, että jos ei ole 10 vuoteen vaatinut omaisuutta (irtainta) itselleen, niin sitten se ei ole enää omaa.

Veikkaanpa, että jos kaatopaikalle päätyivät, on hinta-arviosi hieman yläkantissa. Olisko 50 euroa lähempänä

En usko minäkään, että 500 euron tavaraa. Muutehan olisit jo myynyt ne. Tavarat oli siis vanhemmillesi tuttuja kun isovanhempien jäämistöä. Ajattelivat varmaan ettei sinulle rojut kelpaa ja luulivat tekevänsä palveluksen.

ketuttaa kirjoitti:

Mitä tehdä, kun selvisi että vanhemmat ovat heittäneet heidän varastossaan ollutta omaisuuttani pois kysymättä asiasta? Asia selvisi, kun olin laittamassa tätä tavaraa myyntiin. Kyseessä on kokonaisuudessaan noin 500 euron arvoisesta määrästä, ehkä enemmästäkin, jonka jälleenmyynti olisi ollut suht helppoa. Kyse ei siis ole mistään kirppistavarasta.

Ehkä  ois kannattanut varastoida ne romut ihan itse?

Kyllähän muuton yhteydessä otetaan mukaan ne tavarat, jotka itselle halutaan. Mikä on peruste, että vanhempien pitäisi säilöä lapsensa tavaroita vuosikausia? Yleisestikin ottaen tavara on turha, jos sitä ei vuosiin tarvitse.

Jos jotain toivoo säilytettävän, täytyisi siitä sopia selkeästi, eikä vain jättää roinaa jälkeensä.

Kai tämä on itselle helppoa, kun olen anti-hamsteri. Irtaimiston olen aina mitoittanut asuinneliöiden, enkä niiden-joskus-saatavien-neliöiden mukaan.

Keskustelu kyseisestä asiasta ei paljon maksa eikä kauan kestä joten suosittelisin sitä jatkossa. Ja minä en lähtisi heittämään pois muiden tavaroita kysymättä.

Ei kannata vähätellä tavaran arvoa sillä se tunnearvo on usein isompi kuin mitä tavarasta jossain kirpparilla saa. Tämän tietää jokainen äiti joka on säästänyt lapsensa ensimmäisiä kenkiä tai farkkuhaalaria muistona. Sitä paitsi voihan olla niin että nuori haluaa säästää vanhoja lelujaan omille lapsilleen ja pettymys onkin suuri kun huomaa niiden roudatun kaatikselle.

Mitä tavaraa sinulla oli?

ketuttaa kirjoitti:

Rikosilmoitusta en aio vanhemmistani tehdä mutta aika paska fiilishän tästä jää. Jotain isovanhemmiltani jääneitä huonekaluja, jotka sain muistoksi, on vielä jäljellä mutta pelkäänpä ettei niitäkään kauaa tällä menolla. Ovat olleet siellä vanhemmillani, kun heillä varastotilaa on riittämiin ja itsellä taas kaupungissa asuvana ei niinkään, ennen kun rahat riittää isompiin neliöihin. Joku konmari-puuska nyt vaan iskenyt ilmeisesti? En tosiaan ymmärrä että heitetään pois kysymättä. Ylipäätään kismittää että tavaraa jolla olisi vielä ottajia viedään surutta kaatopaikalle, ja varsinkin kun se ei edes ole omaa. ap

Mitä olet sopinut vanhempiesi kanssa tavaroiden säilyttämisestä?

Ap, jos olet jättänyt tavarat varastoihin ja pitänyt siitä vuosikausia ilman mitään sopimusta, turha sinun on lähteäkään mitään rikosilmoitusta tekemään. Oikeus katsoo, että olet luovuttanut tavarat vanhemmillesi. Sulla on velvollisuus muualla asuvana viedä tavarat pois tai sitten tehdä vuokrasopimus.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata vähätellä tavaran arvoa sillä se tunnearvo on usein isompi kuin mitä tavarasta jossain kirpparilla saa. Tämän tietää jokainen äiti joka on säästänyt lapsensa ensimmäisiä kenkiä tai farkkuhaalaria muistona. Sitä paitsi voihan olla niin että nuori haluaa säästää vanhoja lelujaan omille lapsilleen ja pettymys onkin suuri kun huomaa niiden roudatun kaatikselle.

Sitten pitää sopia asioita eikä pitää itsestään selvänä, että vanhemmat säilyttävät. Paras on tietenkin viedä pois. Itsellä omat pojat ovat juuri muuttamassa omilleen ja olen kysellyt mitä tavaroita haluavat säilyttää. Muutamia olen luvannut vielä pitää, koska heillä on pienet asunnot, mutta tärkeimmät ovat ottaneet. Kun muuttavat isompiin, saavat luvan viedä kaiken mitä haluavat.

Ai että oikein tehdä vuokrasopimus omien vanhempien kanssa?! Onneks mulla on niin hyvät suhteet vanhempiini että saan vanhempien omakotitalon (lapsuudenkotini) yläkerrassa pitää jonkin verran omaisuutta ilman mitään kirjallisia sopimuksia. Kaikkea sitä kuuleekin tällä palstalla. Sitä paitsi vintillä on myös isovanhempien tavaroitakin, eikä kukaan ole mitään viemässä roskiin toisilta kysymättä. Ymmärrän tuskasi ap.

Samassa veneessä ollaan ap. Yo-kirjoitusten jälkeen muutin pieneen yksiöön, häkkivarastokin on aika onneton. Vanhempani lupasivat muuttaessani, että saan varastoida tavaroitani vanhassa huoneessani (he asuvat isossa omakotitalossa, eikä vanhaa huonettani ollut tarpeen muuttaa työhuoneeksi tms.)

Entisen huoneeni vaatekaappiin olin säilönyt mm. kausivaatteita (esim. talvitakit toin sinne kesäksi rekkitangolle roikkumaan, kun eivät yksiöni eteisen naulakkoon mahtuneet), harvemmin tarvittuja harrastusvälineitä, pari avaamatonta lakanasettiä odottamassa jo käytössä olevien kulahtamista, saksan kielen oppikirjani. Kirjoitusten jälkeen olin myynyt muut oppikirjat, mutta hyväkuntoiset saksankirjani halusin säästää itseopiskelua varten. Vaatekaapissa oli myös tavaroita, joita käytin yökyläillessäni vanhempieni luona (mm. aamutakki, vanhat purentakiskot, villasukat).

Kerran käydessäni vanhemmillani menin vaatekaapille ja leuka loksahti maahan kun avasin liukuoven – puolet tavarasta oli hävinnyt! Kävin pientä debattia äitini kanssa, että mitäs pirua vaatekaapin sisällölle on käynyt, ja hän kertoi hieman "raivanneensa". Kesävaatepussi oli mennyt SPR:n Konttiin lahjoituksena, samoin lakanasetit. Saksankirjoista oli repinyt kannet irti ja heittänyt niteet paperinkeräykseen! Purentakisko oli mennyt roskiin, aamutakki samankokoiselle serkulleni, villasukat äidilleni saapassukiksi. Kyllä alkoi otsasuoni pullistua! Toki äitini oli aidosti pahoillaan, mutta vetosi siihen että "emmää tajunnut että ne on noin arvokkaita". Ei osannut sanoa mitään siihen, että yhteisestä sopimuksesta olin saanut säilöä joitain tavaroitani siellä. Säilytystilan puutteesta ei voinut olla kiinni, sillä muut vanhan huoneeni kalusteet olivat tyhjiä (lipasto ja tietokonepöydän vetolaatikosto).

Kaikkein eniten kirpaisi saksankirjojen kohtalo, sillä olin ollut tarkka niistä, en ollut tehnyt mitään merkintöjä ja kannetkin olin kontaktimuovilla päällystänyt huolellisesti. Purentakisko oli vanha, mutta ehjä kuitenkin ja tykkäsin säilyttää sitä vanhemmillani, ettei tarvitse aina kuljettaa uutta mukanaan (häviämisen/unohduksen varalta). Vaatteet ja lakanat eivät olleet korvaamattomia, mutta ylimääräistä hommaa siitäkin tuli kun piti hankkia uusia shortseja, hameita, bikinit, rantamekko...

Jos vanhempani olisivat pyytäneet minua hakemaan tavarani pois, olisin tietysti sen tehnyt ja etsinyt tavaroille säilytyspaikan jostain muualta. Asiasta ei koskaan ollut puhetta, joten "raivaaminen" tuli täytenä ylläyksenä. Kun ymmärtääkseni ainakin Konmarin "sääntöihin" kuuluu, ettei perheenjäsenten tavaroihin kosketa/niitä ei hävitetä ilman lupaa.

Olisikohan vanhemmilla ollut jo alkavaa dementiaa?

Mä ymmärrän sun harmituksen hyvin. Ollaan pari kertaa muuton yhteydessä saatu varastoida muutamia viikkoja appiukon varastossa tavaroita. Ekan kerran jälkeen vuosia myöhemmin appiukon vaimo kertoi pokkana heittäneensä muutamia meidän muuttopahvilaatikoita avaamatta suoraan roskikseen kun ajatteli karsia vähän ylimääräistä pois. Sanoi että tykkää heitellä välillä tavaraa urakalla pois kun miehellänsä on hiukan hamsterin vikaa. En tiedä miten meihin liittyi mutta annoin silloin asian olla ja unohdinkin sen tässä vuosien saatossa. Nyt muutamia kk sitten teimme taas sen virheen että muuton yhteydessä veimme hetkeksi tavaraa appiukon nurkkiin kunnes löydämme kaikelle paikan ja nyt on taas tavaraa hävinnyt. Jotain mattoja ja täysin uudet luistimet ym ym pientä. Harmittaa kun varastoinnin piti olla heille ok juttu.

Minä olin jättänyt äidin luo vain yhden lapsuudenaikaisen leluni, jolla oli tunnearvoa. Oletin, että totta kai se on turvassa äidin luona. Sitten äiti muutti pienempään asuntoon ja heitti muuton yhteydessä paljon tavaraa pois. Kysäisin varmuuden vuoksi, että onhan se lelu vielä tallessa. Äiti sanoi, että sekin on heitetty pois, koska hän ei ehtinyt kyselemään pitäisikö se säilyttää. Silloin opin, että keneenkään ei kannata luottaa, ei edes omaan äitiin.

Sopiiko, että jätän nämä tavarat tänne säilöön kuukaudeksi/vuodeksi/kahdeksi vuodeksi/määrittelemättömäksi ajaksi. Miten kauan ap säilyttäisi toisen tavaroita? Itselläni raja menisi vuodessa, ellei muuta olisi sovittu.

Neuvoisin nuoria aikuisia viemään tavaransa vanhempiensa nurkista pois mahdollisimman nopeasti pois muutettuaan. Ja muistamaan, että joskus aikoja sitten sovittu "saa nää tavarat olla jonkun aikaa" sopimus ei ole enää voimassa kolmen vuoden kuluttua. Tiedän kyllä vanhempia, jotka säilyttää omakotitaloissaan poismuuttaneiden lastensa huoneita museoina, mutta itse ainakin halusin ne huoneet muuhun ja järkevämpään käyttöön. Ja sitten tulikin aika, jolloin halusin muuttaa pienempään asuntoon ja ryhdyin tyhjentämään taloa tästä syystä. Mainitsin toki tyttärille, että kaikki on lähdössä mitä nurkissa on, tulkaa hakemaan omanne. Joku tuli, joku ei vastannut ja joku sanoi että sinä saat kattoo mitä niissä laatikoissa on...

Hei me keski-ikäiset eletään eteenpäin. Jos emme eläisi, jäisimme teidän elämäänne kummittelemaan, ikäviksi anopeiksi ja isoäideiksi, jotka puuttuvat lastensa elämään ja vaativat lapsia tulemaan putsaamaan rännejä ja leikkaamaan omenapuita kun omat rannevoimat ei vaan enää riitä. Kestäkää se. Se on aikuistumisen merkki. Olisko tämän ymmärtämättömyyden syynä avoliitot? Rituaalittomuus? Että itsenäistymisriittejä tai poismuuttoriittejä ei vietetä? Siten voi kuvitella, että mä vaan on vähän muualla, mutta mulla on se huone siellä kotonakin... että ei oikein ymmärretä että olenko nyt itsenäinen aikuinen vai olenko vanhempieni huolenpitoa tarvitseva lapsi?

Pidän vähän itsekkäitä niitä vanhempia jotka eivät voi auttaa lapsiaan säilytysongelmissa vaikka on satoja neliöitä ja useita varastoja tilaa. Nuorena opiskelijana ja vastavalmistuneena joutuu ensi alkuun asumaan ahtaasti ilman säilytystiloja ja usein muuttamaankin vähän väliä esim työpaikan tms takia ja tällöin on niin paljon helpompaa kun saa jättää osan tavaroista varastoon. Niitä vanhempia taas ymmärrän jotka asuvat pienissä tiloissa ja oikeasti tarvitsevat joka neliön itselleen.

En minäkään ala lapseni roinaa säilömään vuositolkulla omassa varastossani.