vanhemmat heittivät omaisuuttani menemään

Vierailija kirjoitti:

Tee rikosilmoitus. Toisen omaisuutta ei saa hävittää.

Ei mene läpi.. Exäni teki kun heitin sen kamat veke 3 vuoden säilytyksen jälkeen. Mainitsin asiasta 200 kertaa varmaan. Ei menny jakeluun. Heitin veke. Poliisi soitti ja sanoin, että eiköhän mulla ole omakin elämä ja miksi säilyttäisin 3 vuotta toisen tavaroita, kun ei ole estettä ollu hakea. Poliisi sanoi asia selvä ei tarvitsekaan säilyttää ja hyvää kesää.

Minä en missään nimessä hävitä toisten tavaroita kysymättä ja oletan että muut tekevät samoin. Koskaan ei voi tietää mikä on jollekin toiselle tärkeä tai käyttökelpoinen.

Romua on kirppikset ja kierrätyskeskukset täynnä sitten JOS joskus tarvitset. Turha itkeä jo hylkäämiesi tavaroiden perään.

Oleellistahan tässä on se mitä tavaroiden säilytyksestä on sovittu kun ne on sinne jätetty. Ellei mitään ole sovittu niin on turha olettaa että niitä säilötään siellä ja pidetään sinun omaisuutenasi. 

Taitaa olla offtopic, mutta sisareni takavuosina otti ja myi edesmenneen isoäidin 1900-luvun alussa hankkiman kaluston ihan omin lupineen. Isä siitä minulle vähän motkotti, mutta kun sisko oli se kultalapsi, niin asia jäi siihen.

On tehnyt joskus mieli sisareltani kysyä, kenen luvalla ja miksi myit arvokkaan kaluston. Hän ei edes tiedä, että tiedän. Saattaisi hieman hämmentyä - tai sitten ei, koska nyt on sellainen kuin on. 

Vierailija kirjoitti:

Minä en missään nimessä hävitä toisten tavaroita kysymättä ja oletan että muut tekevät samoin. Koskaan ei voi tietää mikä on jollekin toiselle tärkeä tai käyttökelpoinen.

Jos olis tärkeitä, niin eipä ne säilytyksessä olisi. Mihin ihmiset ylipäätään haalii kamaa, kun pitää säilyttää toisten nurkissa. Ehkä jonain päivänä on se omakotitalo noin moni ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joa luulivat krääsäksi, jonka vain jätit heidän hävitettäväksi. Kyllähän jokaislla on oikeus kodistaan ja varastostaan rojut poistaa.

Käy kalliiksi "luuleminen". Omille tavaroilleen kukin voi tehdä mitä haluaa, mutta ei muiden, vaikka missä ne sijaitsisivat.

Eiköhän tässä ole kyseessä APn vanhempien oma omaisuus. Minkä sitten AP ajatteli perivänsä...

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän muuton yhteydessä otetaan mukaan ne tavarat, jotka itselle halutaan. Mikä on peruste, että vanhempien pitäisi säilöä lapsensa tavaroita vuosikausia? Yleisestikin ottaen tavara on turha, jos sitä ei vuosiin tarvitse.

Jos jotain toivoo säilytettävän, täytyisi siitä sopia selkeästi, eikä vain jättää roinaa jälkeensä.

Kai tämä on itselle helppoa, kun olen anti-hamsteri. Irtaimiston olen aina mitoittanut asuinneliöiden, enkä niiden-joskus-saatavien-neliöiden mukaan.

Kun muutetaan opiskelujen perässä yksiöön tai soluun, ei yleensä ole tilaa kaikelle tärkeälle, ja jos lapsuudenkodissa on, on luonnollista jättää ne sinne elleivät vanhemmat päätä toisin. Ja sitten kun niitä romuja aletaan hävittää, pitäisi ihan ensimmäisenä kysyä, haluaako omistaja niitä säilytettävän.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään ala lapseni roinaa säilömään vuositolkulla omassa varastossani.

Olethan muistanut sanoa sen hänelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en missään nimessä hävitä toisten tavaroita kysymättä ja oletan että muut tekevät samoin. Koskaan ei voi tietää mikä on jollekin toiselle tärkeä tai käyttökelpoinen.

Jos olis tärkeitä, niin eipä ne säilytyksessä olisi. Mihin ihmiset ylipäätään haalii kamaa, kun pitää säilyttää toisten nurkissa. Ehkä jonain päivänä on se omakotitalo noin moni ajattelee.

Minulle on tärkeitä mm. jotkut vanhat leluni, mutta juuri nyt en tarvitse niitä, joten ne ovat varastossa.

ketuttaa kirjoitti:

Mitä tehdä, kun selvisi että vanhemmat ovat heittäneet heidän varastossaan ollutta omaisuuttani pois kysymättä asiasta? Asia selvisi, kun olin laittamassa tätä tavaraa myyntiin. Kyseessä on kokonaisuudessaan noin 500 euron arvoisesta määrästä, ehkä enemmästäkin, jonka jälleenmyynti olisi ollut suht helppoa. Kyse ei siis ole mistään kirppistavarasta.

Jos pyydät korvausta, ne vähentää sen perintösi määrästä.

Kannattaa olla kaukaa viisas.

30 vuotta sitten äitini eräänä päivänä ollessani koulussa tyhjensi kirjahyllystäni aku ankan taskukirjat. Väitti laittaneensa paperin keräykseen. Minulle tuli silloin koululainen ja myöhemmin suosikki. Ne on myös hävitetty. Ja kyllä olen ollut vihainen. Ja moneen kertaan siitä äitiäni muistuttanut etenkin jos hän on kauhistellut kuinka minulla on nyt paljon tavaraa. Kun ei lapsena nuorena ollut paljon mitään ja sekin vähä hävitettiin niin ei mikään ihme että nyt on paljon tavaraa ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

30 vuotta sitten äitini eräänä päivänä ollessani koulussa tyhjensi kirjahyllystäni aku ankan taskukirjat. Väitti laittaneensa paperin keräykseen. Minulle tuli silloin koululainen ja myöhemmin suosikki. Ne on myös hävitetty. Ja kyllä olen ollut vihainen. Ja moneen kertaan siitä äitiäni muistuttanut etenkin jos hän on kauhistellut kuinka minulla on nyt paljon tavaraa. Kun ei lapsena nuorena ollut paljon mitään ja sekin vähä hävitettiin niin ei mikään ihme että nyt on paljon tavaraa ympärillä.

Masokistinen harrastukseni on seurata fb konmariryhmää. Verenpaineen saa kohoamaan pohdinnat kuinka saisi miehen ja tai lapsen hävittämään tavaransa. Aika usein on kyse esim juuri näistä Aku ankan taskukirjoista, cd-levyistä, dvd-kokoelmasta. Ja sitten toiset antavat vinkkejä mihin kaikkialle voi viedä ja että tavaroista "väkisin" luopuja pitäisi saada ymmärtämään miten ne tavarat voi tehdä jonkun toisen iloiseksi. Viis siitä että ne olisi tärkeitä juuri sille omistajalle. Vastapainona sielu lepää kun seuraan toista aivan erilaista fb ryhmää.

Minulle kävi samoin, enkä olisi ikinä uskonut. Kaikkein eniten harmittaa kirjeiden ja valokuvien hävitys. En ottanut niitä mukaani, koska muutin yhteen epävakaan poikaystävän kanssa (virhe, jonka korjasin melko pian). Olisin kuitenkin yrittänyt keksiä jonkun paikan, jos olisi sanottu. Tai ehkä asuin jo yksin tuhoamishetkellä.

Taas tätä samaa ruikutusta... Aikuinen ihminen kuvittelee vanhempiensa toimivan ikuisuuksia hänen palvelijoinaan. Jos ei tavaroiden säilöjinä, niin sitten lasten kaitsijoina tai muutto/remonttiapuna. Opetelkaa jo ihan itse huolehtimaan asioistanne.

Vierailija kirjoitti:

Taas tätä samaa ruikutusta... Aikuinen ihminen kuvittelee vanhempiensa toimivan ikuisuuksia hänen palvelijoinaan. Jos ei tavaroiden säilöjinä, niin sitten lasten kaitsijoina tai muutto/remonttiapuna. Opetelkaa jo ihan itse huolehtimaan asioistanne.

Taas on mennyt hiekkaa sinne. Otapa kuppi kahvia ja rentoudu.

Up

Vierailija kirjoitti:

Samassa veneessä ollaan ap. Yo-kirjoitusten jälkeen muutin pieneen yksiöön, häkkivarastokin on aika onneton. Vanhempani lupasivat muuttaessani, että saan varastoida tavaroitani vanhassa huoneessani (he asuvat isossa omakotitalossa, eikä vanhaa huonettani ollut tarpeen muuttaa työhuoneeksi tms.)

Entisen huoneeni vaatekaappiin olin säilönyt mm. kausivaatteita (esim. talvitakit toin sinne kesäksi rekkitangolle roikkumaan, kun eivät yksiöni eteisen naulakkoon mahtuneet), harvemmin tarvittuja harrastusvälineitä, pari avaamatonta lakanasettiä odottamassa jo käytössä olevien kulahtamista, saksan kielen oppikirjani. Kirjoitusten jälkeen olin myynyt muut oppikirjat, mutta hyväkuntoiset saksankirjani halusin säästää itseopiskelua varten. Vaatekaapissa oli myös tavaroita, joita käytin yökyläillessäni vanhempieni luona (mm. aamutakki, vanhat purentakiskot, villasukat).

Kerran käydessäni vanhemmillani menin vaatekaapille ja leuka loksahti maahan kun avasin liukuoven – puolet tavarasta oli hävinnyt! Kävin pientä debattia äitini kanssa, että mitäs pirua vaatekaapin sisällölle on käynyt, ja hän kertoi hieman "raivanneensa". Kesävaatepussi oli mennyt SPR:n Konttiin lahjoituksena, samoin lakanasetit. Saksankirjoista oli repinyt kannet irti ja heittänyt niteet paperinkeräykseen! Purentakisko oli mennyt roskiin, aamutakki samankokoiselle serkulleni, villasukat äidilleni saapassukiksi. Kyllä alkoi otsasuoni pullistua! Toki äitini oli aidosti pahoillaan, mutta vetosi siihen että "emmää tajunnut että ne on noin arvokkaita". Ei osannut sanoa mitään siihen, että yhteisestä sopimuksesta olin saanut säilöä joitain tavaroitani siellä. Säilytystilan puutteesta ei voinut olla kiinni, sillä muut vanhan huoneeni kalusteet olivat tyhjiä (lipasto ja tietokonepöydän vetolaatikosto).

Kaikkein eniten kirpaisi saksankirjojen kohtalo, sillä olin ollut tarkka niistä, en ollut tehnyt mitään merkintöjä ja kannetkin olin kontaktimuovilla päällystänyt huolellisesti. Purentakisko oli vanha, mutta ehjä kuitenkin ja tykkäsin säilyttää sitä vanhemmillani, ettei tarvitse aina kuljettaa uutta mukanaan (häviämisen/unohduksen varalta). Vaatteet ja lakanat eivät olleet korvaamattomia, mutta ylimääräistä hommaa siitäkin tuli kun piti hankkia uusia shortseja, hameita, bikinit, rantamekko...

Jos vanhempani olisivat pyytäneet minua hakemaan tavarani pois, olisin tietysti sen tehnyt ja etsinyt tavaroille säilytyspaikan jostain muualta. Asiasta ei koskaan ollut puhetta, joten "raivaaminen" tuli täytenä ylläyksenä. Kun ymmärtääkseni ainakin Konmarin "sääntöihin" kuuluu, ettei perheenjäsenten tavaroihin kosketa/niitä ei hävitetä ilman lupaa.

Voi kyynel. Äiskäsi ei ehkä ole perehtynyt konmarin sääntöihin.

Toisekseen jälkeenpäin on hyvä taivastella, että jos olisivat käskeneet viedä pois, niin olisin heti tyhjännyt tavarat. Näinköhän?

Yleensä totuus on se, että tavarat lojuvat siellä ajasta iäisyyteen, muutaman kerran ehkä on sanottukin, että voisitko vähän käydä läpi niitä ja viedä pois. Mutta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Mietipä itse jos vanhempasi tai vaikka sisaruksesi varaisi kodistasi huoneen omien tavaroidensa hilloamiseen vuosikausiksi ehkä vuosikymmeniksi. Miltä tuntuisi?

Kolmanneksi ihmetyttää tämä loputon materialismi. Kuinka monen perheen sisällä saadan kunnon riidat aikaiseksi tavaran takin. Joskus se on perinnönjako, joskus taas tällainen siipirikko pesästälentäjä, joka ei koskaan halua ottaa lopullista irtiottoa äidin helmoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samassa veneessä ollaan ap. Yo-kirjoitusten jälkeen muutin pieneen yksiöön, häkkivarastokin on aika onneton. Vanhempani lupasivat muuttaessani, että saan varastoida tavaroitani vanhassa huoneessani (he asuvat isossa omakotitalossa, eikä vanhaa huonettani ollut tarpeen muuttaa työhuoneeksi tms.)

Entisen huoneeni vaatekaappiin olin säilönyt mm. kausivaatteita (esim. talvitakit toin sinne kesäksi rekkitangolle roikkumaan, kun eivät yksiöni eteisen naulakkoon mahtuneet), harvemmin tarvittuja harrastusvälineitä, pari avaamatonta lakanasettiä odottamassa jo käytössä olevien kulahtamista, saksan kielen oppikirjani. Kirjoitusten jälkeen olin myynyt muut oppikirjat, mutta hyväkuntoiset saksankirjani halusin säästää itseopiskelua varten. Vaatekaapissa oli myös tavaroita, joita käytin yökyläillessäni vanhempieni luona (mm. aamutakki, vanhat purentakiskot, villasukat).

Kerran käydessäni vanhemmillani menin vaatekaapille ja leuka loksahti maahan kun avasin liukuoven – puolet tavarasta oli hävinnyt! Kävin pientä debattia äitini kanssa, että mitäs pirua vaatekaapin sisällölle on käynyt, ja hän kertoi hieman "raivanneensa". Kesävaatepussi oli mennyt SPR:n Konttiin lahjoituksena, samoin lakanasetit. Saksankirjoista oli repinyt kannet irti ja heittänyt niteet paperinkeräykseen! Purentakisko oli mennyt roskiin, aamutakki samankokoiselle serkulleni, villasukat äidilleni saapassukiksi. Kyllä alkoi otsasuoni pullistua! Toki äitini oli aidosti pahoillaan, mutta vetosi siihen että "emmää tajunnut että ne on noin arvokkaita". Ei osannut sanoa mitään siihen, että yhteisestä sopimuksesta olin saanut säilöä joitain tavaroitani siellä. Säilytystilan puutteesta ei voinut olla kiinni, sillä muut vanhan huoneeni kalusteet olivat tyhjiä (lipasto ja tietokonepöydän vetolaatikosto).

Kaikkein eniten kirpaisi saksankirjojen kohtalo, sillä olin ollut tarkka niistä, en ollut tehnyt mitään merkintöjä ja kannetkin olin kontaktimuovilla päällystänyt huolellisesti. Purentakisko oli vanha, mutta ehjä kuitenkin ja tykkäsin säilyttää sitä vanhemmillani, ettei tarvitse aina kuljettaa uutta mukanaan (häviämisen/unohduksen varalta). Vaatteet ja lakanat eivät olleet korvaamattomia, mutta ylimääräistä hommaa siitäkin tuli kun piti hankkia uusia shortseja, hameita, bikinit, rantamekko...

Jos vanhempani olisivat pyytäneet minua hakemaan tavarani pois, olisin tietysti sen tehnyt ja etsinyt tavaroille säilytyspaikan jostain muualta. Asiasta ei koskaan ollut puhetta, joten "raivaaminen" tuli täytenä ylläyksenä. Kun ymmärtääkseni ainakin Konmarin "sääntöihin" kuuluu, ettei perheenjäsenten tavaroihin kosketa/niitä ei hävitetä ilman lupaa.

Voi kyynel. Äiskäsi ei ehkä ole perehtynyt konmarin sääntöihin.

Toisekseen jälkeenpäin on hyvä taivastella, että jos olisivat käskeneet viedä pois, niin olisin heti tyhjännyt tavarat. Näinköhän?

Yleensä totuus on se, että tavarat lojuvat siellä ajasta iäisyyteen, muutaman kerran ehkä on sanottukin, että voisitko vähän käydä läpi niitä ja viedä pois. Mutta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Mietipä itse jos vanhempasi tai vaikka sisaruksesi varaisi kodistasi huoneen omien tavaroidensa hilloamiseen vuosikausiksi ehkä vuosikymmeniksi. Miltä tuntuisi?

Kolmanneksi ihmetyttää tämä loputon materialismi. Kuinka monen perheen sisällä saadan kunnon riidat aikaiseksi tavaran takin. Joskus se on perinnönjako, joskus taas tällainen siipirikko pesästälentäjä, joka ei koskaan halua ottaa lopullista irtiottoa äidin helmoista.

Olen se, jota lainasit. Sopimuksemme oli, että niin kauan kun asun säilytystilattomassa yksiössäni, saan säilyttää tavaroita vanhassa huoneeni vaatekaapissa. Isompaan asuntoon muuttaessa ottaisin sitten nekin tavarat mukaan. Ja kyllä, olisin kerännyt tavarat omiin nurkkiini jos käsky olisi käynyt. Kunnioitan vanhempieni sanaa sen verran paljon, vaikken heidän huollettavanaan enää olekaan.

Mutta kiva, että sinä tiedätkin tilanteestamme ja sopimuksestamme niin paljon, että sinulla on varaa päsmäröidä ja piikitellä.

:)

Up