Ärsyttää uskoon hurahtanut kaveri

Voi mennä ohi, useimmilta itse asiassa pahin alkuinnostus vähän laskee. Mutta ei aina mene, on niitäkin jotka paasaa tuomioitaan aina. Kristittyjen tapauksessahan olennaista ei ole se elääkö oikein vai väärin, kun pelastus tulee yksin uskosta ja armosta. ELi jos ei usko oikein, se lämpimämpi kuolemanjälkeinen osasto odottaa.

On mahdollista ja varsinkin toivottavaa, että kyseessä on hetkellinen vauhkoontuminen. Minullakin oli lukiossa kaveri, joka ehti niiden kolmen vuoden aikana olla ainakin kiihkeä anarkisti, buddhalainen ja pasifisti. Ihan järkityyppi hän sitten oli jo 20-vuotiaana.

Sanot, että suu suppuun (mutta hieman voimallisemmin) tai kaveruus on siinä. Jos ei tajua, niin se on siinä. Mitä sitä suotta asiaa kiertelemään ja kaartelemaan, kun voi sanoa suoraankin?

Joo kyllä noille voi suoraankin sanoa. Mun exä alkoi yhdessä vaiheessa eron jälkeen helluntaiuskovaiseksi, ja alkoi soitella käännytyssoittoja. Sanoin sille että minä nyt vaan en pysty uskomaan minkään hyvän jumalan olemassaoloon, enkä pelastukseen jonkun ristinuhrin takia ,joten minulle on aivan turha noita paasata - hukkaan menee koko vaiva. Sanoin, että jatkossa lyön luurin kiinni heti jos uskonpaasaus alkaa. Pari kertaa yritti varovasti vielä sitä kautta että miten on surullinen minun sieluni puolesta mutta kun totesin että kärisen mieluummin helvetissä kuin menen taivaaseen johon on niin epäoikeudenmukaiset pääsemissäännöt kuin on, niin lopetti.

Löytyi tää keskustelu, kun pohdin miten jatkaa uskoon tulleen kaverin kanssa.

Olemme vasta alkaneet tutustua uudestaan pitkän ajan jälkeen , mutta se suunnaton muiden tuomitseminen ja paasaus mikä tuntuu olevan se asian ydin aiheuttaa sen, ettei tee oikein mieli olla tekemisissä.

Onko kenelläkään kokemusta, että tällöseen ankaraan uskoon kääntynyt jotenkin rauhoittuisi siitä?

Kaikki tuntuu liittyvän siihen ja maailmanloppua odotellaan.

Onko turha yrittää pysyä kaverina, kun ei oikein itse usko vastaavaan.

Uskovaiset ja vegaanit ovat kutakuinkin samanlaisia. Joko olet samaa porukaa tai olet "vihollinen". Ei siinä järkipuhe auta.

Vierailija kirjoitti:

Uskovaiset ja vegaanit ovat kutakuinkin samanlaisia. Joko olet samaa porukaa tai olet "vihollinen". Ei siinä järkipuhe auta.

Tämä pätee niihin vegaaneihin, joille se veganismi on uskonto. Ei siis päde kaikkiin vegaanista ruokavaliota noudattaviin.

Kerro hänelle, että koet hänen käytöksensä loukkaavaksi. Kerro myös että sinulle lähimmäisen kunnioittaminen tarkoittaa juuri sitä ettette kumpikaan arvostele toisen valintoja, pakkosyötä omia ideologeja ja tämä aihe on sinun osaltasi loppuun käsitelty. Jos hän jatkaa loukkaavaa käytöstä, poistu paikalta ja ota etäisyyttä. Eiköhän hän tajua, että ylitti ystävyyden rajat.

Itse uskovaisena voisin kertoa, että yleensä alussa tapahtuu sellainen "hurahtaminen" - sitä jotenkin niin innostuu asiastaan, että vähän lyö yli. Yleensä ajan kanssa ihminen rauhoittuu, ja siihen uskoon tulee mukaan enemmän värejä.

Sinänsä harmittaa, että uskovista on monella niin negatiivinen kuva, koska omat ystäväni ovat ihania, erittäin ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä. Empaattisuus ja lähimmäisenrakkaus on mielestäni enemmänkin kristityn tunnusmerkki kuin tuomitsevuus.

Suosittelen juttelemaan ystäväsi kanssa kaikessa rauhassa ja antamaan aikaa. Toivottavasti pysytte väleissä.

No siis tosiaan! Tuntuu, että olen nimenomaan vihollinen, kun en ole samalla puolella. Vegaanista en tosin tiedä, mutta nyt nämä uskovaiset.

Tuntuu, että he on täynnä vihaa ja tämä usko antaa sitten syyn purkaa sen ulos muihin ihmisiin. Niihin vääräuskoisiin.

Todella surullista.

Liittyyköhän näihin syvästi uskoontulemisiin hankalia taustoja elämässä? Että kun itse elää ns kyseenalaista elämää, niin ei tarvitse muuttaa omia asioita, kun voi vaan "uskoa oikein" ja syytellä muita.

Kannattaa ottaa etäisyyttä. Hurmahenkisissä uskonnoissa käännyttäminen kuuluu konseptiin ja hän todennäköisesti uskoo tekevänsä sinulle ystävän palvelusta johdattamalla sinua oikealle polulle.

Joillain menee ohi ja joillain taas ei. Hyväksy tilanne sellaisena, kun se on, mitään et voi sille.

Vierailija kirjoitti:

Itse uskovaisena voisin kertoa, että yleensä alussa tapahtuu sellainen "hurahtaminen" - sitä jotenkin niin innostuu asiastaan, että vähän lyö yli. Yleensä ajan kanssa ihminen rauhoittuu, ja siihen uskoon tulee mukaan enemmän värejä.

Sinänsä harmittaa, että uskovista on monella niin negatiivinen kuva, koska omat ystäväni ovat ihania, erittäin ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä. Empaattisuus ja lähimmäisenrakkaus on mielestäni enemmänkin kristityn tunnusmerkki kuin tuomitsevuus.

Suosittelen juttelemaan ystäväsi kanssa kaikessa rauhassa ja antamaan aikaa. Toivottavasti pysytte väleissä.

Kiitos tästä kommentista.

Tämä aihe on erottanut meidät aiemminkin, kun en halunnut kuulla kokoajan paholaisesta ja siitä miten nyt olen ja ollaan sen vallassa. Ja kun kaikki mitä tein oli niitä paholaisen juttuja.

Mistään omista asioista ei uskalla kertoa, koska ne on kuitenkin paholaisen juttuja, koska en ole samalla tavalla uskossa.

Nyt olemme hetken aikaa yrittäneet löytää yhteyttä takaisin, mutta huomaan, että on todella vaikeaa luottaa toiseen, koska kaikki mitä teen ja olen ja mitä minulla vaikka on - on lopulta sitten niitä paholaisen juttuja.

Se kaiken tuomitseminen on raskasta jaksaa. Mutta - ehkä pikkuhiljaa helpottaa, kun antaa asialle aikaa.

Olisin onnellinen kaverini puolesta jos on löytänyt asian mistä hän pitää, mutta muistuttaisin että minulla on oma elämä ja omat arvoni, enkä halua olla osaa uskontoa.

Vierailija kirjoitti:

Eniten ärsyttää tämä yleistäminen, mutta ehkä yleistäjät sitten on tuomittu toistensa seuraan. Te yleistätte kristittyjä, ja päädytte yleistävien uskovaisten seuraan. :) Mutta jättäkää meidät muut tosiaan rauhaan ja yleistäkää toisianne.

kristitty

Mä huomaan sinulla jotenkin erittäin samanlaisen tavan reagoida ja suhtautua.

Miten sä neuvoisit mua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten ärsyttää tämä yleistäminen, mutta ehkä yleistäjät sitten on tuomittu toistensa seuraan. Te yleistätte kristittyjä, ja päädytte yleistävien uskovaisten seuraan. :) Mutta jättäkää meidät muut tosiaan rauhaan ja yleistäkää toisianne.

kristitty

Mä huomaan sinulla jotenkin erittäin samanlaisen tavan reagoida ja suhtautua.

Miten sä neuvoisit mua?

Ai kuten kaverillasi vai sinulla?

sama

Vierailija kirjoitti:

Uskovaiset ja vegaanit ovat kutakuinkin samanlaisia. Joko olet samaa porukaa tai olet "vihollinen". Ei siinä järkipuhe auta.

Ainoa vaan ettei kyse ole vihollisuudesta vaan rakkaudesta. Yritetään saada veljen/siskon sielu pelastettua.

Se ei ole tuomitsemista jos saarnaa raamatun sanaa. Itse nautin suuresti katsoa katusaarnaajien saarnaa.

Tarkoitus on pelastaa ihmisiä synneiltä jotka johtavat helvettiin. Video alkaa 55 sekunnin kohdalta:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten ärsyttää tämä yleistäminen, mutta ehkä yleistäjät sitten on tuomittu toistensa seuraan. Te yleistätte kristittyjä, ja päädytte yleistävien uskovaisten seuraan. :) Mutta jättäkää meidät muut tosiaan rauhaan ja yleistäkää toisianne.

kristitty

Mä huomaan sinulla jotenkin erittäin samanlaisen tavan reagoida ja suhtautua.

Miten sä neuvoisit mua?

Ai kuten kaverillasi vai sinulla?

sama

Siis sinun tapa reagoida ja suhtautua kuin tämä kaverin tapa. Samankaltainen reagointitapa - heti just torjua ja sanoa, että mene sitten pois, parempi että menet, jätät rauhaan.

Eikä sillä ole mitään arvoa, että haluan ymmärtää tai saada välit toimimaan. Vaan heti tavallaan käsketään pois jos ei suostu uskomaan samaan.

Sellanen tunne tuli siis sinun viesteistä ja reaktioista.

Onko se jokin suojamekanismi vai mistä on kyse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse uskovaisena voisin kertoa, että yleensä alussa tapahtuu sellainen "hurahtaminen" - sitä jotenkin niin innostuu asiastaan, että vähän lyö yli. Yleensä ajan kanssa ihminen rauhoittuu, ja siihen uskoon tulee mukaan enemmän värejä.

Sinänsä harmittaa, että uskovista on monella niin negatiivinen kuva, koska omat ystäväni ovat ihania, erittäin ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä. Empaattisuus ja lähimmäisenrakkaus on mielestäni enemmänkin kristityn tunnusmerkki kuin tuomitsevuus.

Suosittelen juttelemaan ystäväsi kanssa kaikessa rauhassa ja antamaan aikaa. Toivottavasti pysytte väleissä.

Kiitos tästä kommentista.

Tämä aihe on erottanut meidät aiemminkin, kun en halunnut kuulla kokoajan paholaisesta ja siitä miten nyt olen ja ollaan sen vallassa. Ja kun kaikki mitä tein oli niitä paholaisen juttuja.

Mistään omista asioista ei uskalla kertoa, koska ne on kuitenkin paholaisen juttuja, koska en ole samalla tavalla uskossa.

Nyt olemme hetken aikaa yrittäneet löytää yhteyttä takaisin, mutta huomaan, että on todella vaikeaa luottaa toiseen, koska kaikki mitä teen ja olen ja mitä minulla vaikka on - on lopulta sitten niitä paholaisen juttuja.

Se kaiken tuomitseminen on raskasta jaksaa. Mutta - ehkä pikkuhiljaa helpottaa, kun antaa asialle aikaa.

Koska suurinosa tämän maailman jutuista on suoraan paholaisesta ja sitä ei itse edes huomaa vasta kun alkaa uskomaan Jeesukseen niin tajuaa missä sumussa on elänyt. Meitä on jallitettu koko elämämme ajan.

Nämä vasta uskoon hurahtaneet eivät ole sisäistäneet Jeesuksen opetuksia eivätkä tunne Raamattua. Muuten he tietäisivät, ettei uskovan kuulu tuomita pakanoita heidän elämäntavoistaan. Itse asiassa se on Jumalan paikalle asettumista ja suuri synti.

Toinen uskova voi nuhdella ja opastaa toista uskovaa, mutta ei uskosta osattomia.

Heidät tuomitsee ainoastaan Jumala.

Eli jos uskova kaverisi vielä alkaa tuomita sinua helvettiin jne, voit kertoa hänelle, mitä Raamattu sanoo asiasta. Siunausta elämääsi!

Vierailija kirjoitti:

Itse uskovaisena voisin kertoa, että yleensä alussa tapahtuu sellainen "hurahtaminen" - sitä jotenkin niin innostuu asiastaan, että vähän lyö yli. Yleensä ajan kanssa ihminen rauhoittuu, ja siihen uskoon tulee mukaan enemmän värejä.

Sinänsä harmittaa, että uskovista on monella niin negatiivinen kuva, koska omat ystäväni ovat ihania, erittäin ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä. Empaattisuus ja lähimmäisenrakkaus on mielestäni enemmänkin kristityn tunnusmerkki kuin tuomitsevuus.

Suosittelen juttelemaan ystäväsi kanssa kaikessa rauhassa ja antamaan aikaa. Toivottavasti pysytte väleissä.

En ole koskaan tavannut kristittyä (poislukien kaksi vanhempaa naista), joka olisi empaattinen tai lähimmäisenrakas. Tekopyhiä, ulkokultaisia, hurskastelevia, itsekkäitä, ilkeitä, tuomitsevia ja jopa suoranaisesti pahoja sitäkin enemmän. Erityisesti papiston keskuudessa, joista minulla on hyvin paljon kokemusta. Niin kollektiivina kuin yksilötasolla. Hirveitä ihmisiä.