Mikä kamala nalkuttajaäiti bussissa, koko ajan "älä kaiva nenää, älä pure kynsiä, istu suorassa, nyt et saa puhelinta, älä vispaa jalkaa"

Kun omat koulut jäi käymättä,  niin on valmis opettamaan jälkipolvia

Äiti jonka vanhemmat ovat toistaneet hänelle samoja mantroja lapsena. Usein parisuhteeseen ja lapsenkasvatukseen vaikuttaa juuri se millaisen lapsuuden on elänyt.

Tunnistan tyypin. Puistoissa se kulkee lapsensa perässä koko ajan, "älä mee sinne", "älä kiipee sinne", "älä koske siihen"...

Näin samanlaisen äidin joskus lounasravintolassa, kahden n. 6-8 v lapsen kanssa. Lapset käyttäytyivät kuin enkelit, mutta äiti nalkutti koko ajan jostain. Lapset eivät tehneet mitään häiritsevää, mutta teki mieli sanoa sille äidille, että suu kiinni. Ärsyttävä kuunnella sitä kireää nipotusta.

Minusta on hyvä opettaa jo tuon ikäiselle, että julkisilla paikoilla ei ole soveliasta kaivaa nenää tai potkia edessä olevan istuinta.

Vierailija kirjoitti:

Äiti jonka vanhemmat ovat toistaneet hänelle samoja mantroja lapsena. Usein parisuhteeseen ja lapsenkasvatukseen vaikuttaa juuri se millaisen lapsuuden on elänyt.

Olen täsmälleen samaa mieltä. Sen takia kaikkien vanhemmaksi tulevien olisi hyvä pysähtyä miettimään sitä, minkälaisia kasvattajia meidän omat vanhemmat olivat. Ei nimittäin kannata ehkä jatkaa kaikkia niitä kasvatustapoja eteenpäin.

Mutta se edellyttää sitä, että tunnistaa, että tämmönen meininki meillä kotona oli ja että se ei ole kovin hyvä meininki ja että minä aion olla lapselleni tässä suhteessa parempi äiti.

Me kaikki käydään läpi näitä juttuja ja se voi olla kivuliastakin. Ihminen voi kasvaa ja oppia.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hyvä opettaa jo tuon ikäiselle, että julkisilla paikoilla ei ole soveliasta kaivaa nenää tai potkia edessä olevan istuinta.

Se kannattaa tehdä nalkuttamatta. Ipana tulee vain immuuniksi sille jatkuvasti mäkättävälle äänelle.

Ja sit kun se lapsi olis kaivanut nenää, vispannut jalkoja, istunut kyyryssä jne jne eikä äiti olisi sanonut mitään, niin samanlainen ulina olis palstalla siitäkin. Suomessa on vähän pirun hankala olla hyvä vanhempi, kun teki mitä tahansa, tekee sen jonkun mielestä väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti jonka vanhemmat ovat toistaneet hänelle samoja mantroja lapsena. Usein parisuhteeseen ja lapsenkasvatukseen vaikuttaa juuri se millaisen lapsuuden on elänyt.

Olen täsmälleen samaa mieltä. Sen takia kaikkien vanhemmaksi tulevien olisi hyvä pysähtyä miettimään sitä, minkälaisia kasvattajia meidän omat vanhemmat olivat. Ei nimittäin kannata ehkä jatkaa kaikkia niitä kasvatustapoja eteenpäin.

Mutta se edellyttää sitä, että tunnistaa, että tämmönen meininki meillä kotona oli ja että se ei ole kovin hyvä meininki ja että minä aion olla lapselleni tässä suhteessa parempi äiti.

Me kaikki käydään läpi näitä juttuja ja se voi olla kivuliastakin. Ihminen voi kasvaa ja oppia.

Ikävä kyllä ongelma tässä on se, että ne asiat mitä päätti olla tekemättä vaivihkaa saattaa tulla arkeen ja sitten lopulta huomaakin että "eihän sen näin pitänyt mennä". Onneksi asioita voi muokata kun huomaa.

Viis veisaan muiden matkustajien horinoista, koska osaan sulkea korvani.

Olisi sen sijaan hyvin suotavaa, ettette painelisi sitä pysähtymisnappia ennen kuin minä olen päässyt kotipysäkilleni.

Toivoisin myös hyvin hartaasti, ettette huitoisi käsiänne siellä pysäkeillä, kun bussi tulee kohdalle.

MINÄ halua kotiin äkkiä helvetistä, jota myös työpaikaksi joku kutsuu!

Vierailija kirjoitti:

Ja sit kun se lapsi olis kaivanut nenää, vispannut jalkoja, istunut kyyryssä jne jne eikä äiti olisi sanonut mitään, niin samanlainen ulina olis palstalla siitäkin. Suomessa on vähän pirun hankala olla hyvä vanhempi, kun teki mitä tahansa, tekee sen jonkun mielestä väärin.

Se on joka paikassa sama homma.

Julkisissa tuollaista näkee aika usein. Varsinkin kun olen väsynyt mulle tulee tuosta surullinen olo, säälin lasta ja tekee mieli kivahtaa äidille. Pidän kyllä aina suuni kiinni jottei lapsen tilanne vaikeutuisi, mutta saatan hymyillä lapselle. 

Mitenköhän tuossa perheessä puhutaan kotona? Nalkutetaan, käskytetään, murahdellaan, mykistellään? Ei katsekontaktia.

Lapselle voi opettaa tapoja monella tavalla, mm. omalla esimerkillä. Tuolta äidiltä hänen lapsensa ei opi kuin jäkättämistä. 

Mistä niitä rauhattomia nenän kaivajia ja jalan vispaajia oikein tulee. Siitä että äiti ei oo opettanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti jonka vanhemmat ovat toistaneet hänelle samoja mantroja lapsena. Usein parisuhteeseen ja lapsenkasvatukseen vaikuttaa juuri se millaisen lapsuuden on elänyt.

Olen täsmälleen samaa mieltä. Sen takia kaikkien vanhemmaksi tulevien olisi hyvä pysähtyä miettimään sitä, minkälaisia kasvattajia meidän omat vanhemmat olivat. Ei nimittäin kannata ehkä jatkaa kaikkia niitä kasvatustapoja eteenpäin.

Mutta se edellyttää sitä, että tunnistaa, että tämmönen meininki meillä kotona oli ja että se ei ole kovin hyvä meininki ja että minä aion olla lapselleni tässä suhteessa parempi äiti.

Me kaikki käydään läpi näitä juttuja ja se voi olla kivuliastakin. Ihminen voi kasvaa ja oppia.

Minä olen ollut tuo nalkuttaja äiti. Lapsi ei metelöi tai häiritse muita, hyörii eikä istu paikallaan vain. Tämä sai pinnani kireäksi. Ei niin kuulu käyttäytyä vaan istua paikallaan. Etenkin julkisilla paikoilla.

Jossain vaiheessa tajusin että tuo on minun lapseni ja hän nyt on tuollainen, ei hän vahingoita itseään tai muita sillä.

Isälleni syntyi muutama vuosi sen jälkeen uusi lapsi ja heidän käydessä meillä näin isäni ihan samaisena mitä itse olin. Istu paikallasi, älä tee sitä tai tätä vaikka käytös oli tavallista parivuotiaan leikkiä.

Minä olin lapsena isäni silmäterä jota vietiin kyläilemään enemän kuin sisaruksia. Kai minusta oltiin koulittu nätisti ja hiljaa oleva lähes näkymätön lapsia.

On siinä todellakin perää että mallin vanhemmuuteen oppii lapsena tai sen miten muka lasten pitäisi käyttäytyä.

Siis meidän lähellä asuu yksi äiti joka koko ajan nalkuttaa lapsilleen. Jotka eivät tee mitään, siis mitään. Jos lapsi kävelee äidistään vaikka 50 cm kauemmas niin ärähtää:"ÄLÄ MEE SINNE! Älä kävele, pysy paikallas älä älä älä!" Siis ihan uskomatonta. Ja kun ne lapset ei oikeasti tee mitään. Heti jos lapsi liikahtaakin tai yrittää selittää jotain niin nalkutus alkaa. Tekisi mieli joskus vetää sitä ämmää päin näköä. Tuhoaa lapsensa tuolla pään aukomisella. Siltä se välillä kuullostaa.

Ja kuulen nämä v*ttuilut, huudot ja nalkutukset joka päivä.

Mun kaverista tuli tuollainen lasten saamisen jälkeen. Meillä siis samanikäiset lapset ja alkuun oltiinkin paljon tekemisissä. Mua vaan kävi rasittamaan se jatkuva jäkätys. Tän kaverin lapsi jopa hengittikin väärin, äidin mielestä siis. Tahallaan muka ärsytti äitiään hengittämällä :) Ja jos oltiin isommalla porukalla liikenteessä, niin tää äiti oikein uhriutui, kun hänen mielestään muut ei komenna tarpeeksi ja sitten hönen on hankala perustella omille lapsilleen, miksi muut saa juosta (puistossa hippaa), heilutella käsiä ilman syytä (!!) tai vaikkapa laulaa... Huoh!

Vierailija kirjoitti:

Näin samanlaisen äidin joskus lounasravintolassa, kahden n. 6-8 v lapsen kanssa. Lapset käyttäytyivät kuin enkelit, mutta äiti nalkutti koko ajan jostain. Lapset eivät tehneet mitään häiritsevää, mutta teki mieli sanoa sille äidille, että suu kiinni. Ärsyttävä kuunnella sitä kireää nipotusta.

Minäkin näin tän Siskonpedin sketsin telkkarista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti jonka vanhemmat ovat toistaneet hänelle samoja mantroja lapsena. Usein parisuhteeseen ja lapsenkasvatukseen vaikuttaa juuri se millaisen lapsuuden on elänyt.

Olen täsmälleen samaa mieltä. Sen takia kaikkien vanhemmaksi tulevien olisi hyvä pysähtyä miettimään sitä, minkälaisia kasvattajia meidän omat vanhemmat olivat. Ei nimittäin kannata ehkä jatkaa kaikkia niitä kasvatustapoja eteenpäin.

Mutta se edellyttää sitä, että tunnistaa, että tämmönen meininki meillä kotona oli ja että se ei ole kovin hyvä meininki ja että minä aion olla lapselleni tässä suhteessa parempi äiti.

Me kaikki käydään läpi näitä juttuja ja se voi olla kivuliastakin. Ihminen voi kasvaa ja oppia.

Ikävä kyllä ongelma tässä on se, että ne asiat mitä päätti olla tekemättä vaivihkaa saattaa tulla arkeen ja sitten lopulta huomaakin että "eihän sen näin pitänyt mennä". Onneksi asioita voi muokata kun huomaa.

Minulle tuollaiset vaiheet ovat olleet vauva-aika, ensimmäinen uhmaikä ja varmaan aikanaan murrosikä. Niissä jotenkin on taantunut siihen, miten omat vanhemmat ovat kohdanneet minun itkun, kiukun, vihan ja uhman.

Sen sijaan esimerkiksi 5-vuotiaan kanssa on ollut helpompaa olla sellainen vanhempi kuin haluaakin olla. Tiedä sitten, onko muillakin näin?

Tuollainen on niin raivostuttavaa. "Älä sitä, älä tätä..." Kerran huvipuistossa jonotin jäätelökioskille, ja edessäni oli muuan äiti ostamassa jäätelöitä. Hänen pikkutyttönsä huomasi tiskin vieressä koristeena olevan ison muovijäätelön, ja huokaisi ihastuneena "onpa ISO jätski".  Oli sitten syövinään jäätelöä muovilusikallaan, ja äiti sai hirveän raivarin: oikein huusi, että älä pistä sitä suuhun ja hyi olkoon, lusikka on täynnä pöpöjä ja miksi teit taas noin tyhmästi ja nyt loppuu tuo typerä kohellus. Tyttö meni ihan itkuiseksi ja mulle tuli tosi paha mieli :(

Puratkaa loppuun palaneet vanhemmat väsymystänne vaikka terapeutille, älkääkä lapsiinne!

Sellaista se joskus on. Itselläni meinaa välistä lipsahtaa tuohon. Vilkas 5-vuotias, jolla suuret ajatukset omista kyvyistään..jos joskus nalkutan lapselle turhan oloisesti, niin johtuu myös siitä että hän mm. törmäillyt toisiin asiakkaisiin kärryillä, juoksee hipelöimään taide-esinettä kirjastossa, menee piiloon vaaterekien väliin (siis sinne vaatteiden sekaan) jne. jollain edellisellä reissulla. Eli yritän ennakoida mitä keksii ettei tulisi isompia vahinkoja. Ja sitten se jää välistä vähän päälle vaikka lapsi käyttäytyisi ihan hyvin.