Onko teillä sellaisia kavereita, joista ette oikeastaan pidä?

On ollut, ja ihan siitä syystä että en halunnut olla yksin. Nykyään vanhemmiten olen tajunnut että mielummin yksin kuin huonossa kaverisuhteessa. Osaan nykyään olla yksin ja pärjään ihan hyvin näin. Katselin vuosikausia huonoa käytöstä "ystäviltäni" kunnes lopulta sain tarpeekseni ja laitoin välit poikki. Paras päätös mitä olen tehnyt. Ei se määrä vaan laatu. Nykyään mulla on kaksi ystävää ja ne riittävät mulle. Kohtelevat mua hyvin ja ovat ihania ihmisiä molemmat. Heidät haluan pitää elämässäni.

Varmaan on paljon ihmisiä, jotka jollain lailla kaveeraavat sellaisten kanssa, joista kokevat olevat itselleen hyötyä. EiIvätkä he silloin välttämättä kovasti pidä kyseisestä henkilöstä. Toki moni myös saa buustattua omaa egoaan kilttien, hiljaisten tai avuliaitten kaverien kanssa.

Itsellä on onneksi ollut aina sellainen tapa, että en kerta kaikkiaan halua ystävystyä ihmisten kanssa, joista en jollain lailla pidä. Ei heissä tarvitse olla mitään vikaa, mutta joidenkin kanssa ei vaan tunnu oikein natsaavan. Maailmankuva tai jutut ovat vaan sen verran erilaiset. Kyllä heidän seurassaan voi joskus olla ja jutella, mutta mitään isompaa yhdesäoloa ei vain joidenkin kanssa halua. Vaan eipä tarvitsekaan, kyllä nykyisessä ystäväpiirissä riittää kivoja ihmisiä ihan tarpeeksi.

Kaveripiireissäni on pari henkilöä, joidta en juuri pidä. Miksikö he ovat kaveripiireissäni? Ni siksi, että he ovat osa tätä piiriä, ja muut kaveripiirin jäsenet pitävät heistä. Ei ole minun asiani alkaa jotakuta savustamaan ulos - vaikka voi olla, että jos ei-pitämisen sijasta olisi joku vahvempi kielteinen tunne, irtisanoutuisin piiristä itse.

Mulla on tietyt peruskriteerit ystävälle, lähinnnä että hänen kanssaan pitää voida hyvin ja tulla hyväksytyksi. Lyttääminen ja alistaminen kuulostaa pahalta. Silti kaikissa on jotain huonoa, hauska ja fiksu opiskelukaveri neuvoo liikaa ja puhuu liikaa töistä. Ihana syvällinen pohdiskelijakaveri on välillä tekopyhä ja tärkeilevä, tietävinään asioista niin paljon paremmin. Joskus he ottavat päähän ja tulee hetkellinen halu ottaa etäisyyttä. Mutta sitten aina tulee kauhea halu tehdä heidän kanssaan jotain ja jutella.

Osaatko analysoida mikä käytöksessäsi tai mielipiteissäsi ärsyttäisi, jos voisit välttää sitä? Haluatko edes olla alistavan ihmisen kanssa ja miksi?

En kutsuisi kavereiksi, vaan tuttaviksi. Ovat osa isompaakaveriporukkaa, joten olen sen takia tekemisissä vaikka pyrinkin pitämään kohteliasta etäisyyttä (=en esim. ehdota tapaamisia, mutta juttelen normaalisti kun tavataan).

On oikeastaan - tai enemmänkin he ovat tuttavia. He ovat samassa työporukassa, ja sen kautta tulee oltua tekemisissä. Ei kyllä hirveän paljon työajan ulkopuolella, mutta he nyt pitävät jonkin verran yhteyttä vapaa-ajallakin.

Ja on minulla ystäviäkin, joiden käytös joskus ärsyttää tosi paljon, mutta sen sietää, kun he muuten ovat ystäviäni, ja ystävyydestä en noin vaan halua luopua. Kavereista on helpompi päästää irti.

Läheinen ystävä on enimmäkseen aivan ihana, mutta huomaan, kun on viettänyt aikaa yhden toisen ystävänsä kanssa. Puhetyyli muuttuu täysin ja asenne minua kohtaan muuttuu tosi kurjaksi. Sitä en meinaa jaksaa.

On yksi. En pidä kolmesta syystä hänestä täysin kokonaisena ihmisenä. Näistä syistä tapaamme harvakseltaan ja voin hyvin pitää suuni kiinni.

Asiat joita en kerro hänelle ovat

1. Hän on poliittisesti liian vasemmalla ja ajattelee, että hänen kuuluu saada ilmaiseksi jotain enemmän, kuin mitä hän itse on valmis antamaan muille. Inhoan sitä, kun hän kertoo saamisistaan.

2. Hän ei tiedä lapsensa isää.

3. Hän ei ole kovin älykäs.

Vierailija kirjoitti:

On ollut, ja ihan siitä syystä että en halunnut olla yksin. Nykyään vanhemmiten olen tajunnut että mielummin yksin kuin huonossa kaverisuhteessa. Osaan nykyään olla yksin ja pärjään ihan hyvin näin. Katselin vuosikausia huonoa käytöstä "ystäviltäni" kunnes lopulta sain tarpeekseni ja laitoin välit poikki. Paras päätös mitä olen tehnyt. Ei se määrä vaan laatu. Nykyään mulla on kaksi ystävää ja ne riittävät mulle. Kohtelevat mua hyvin ja ovat ihania ihmisiä molemmat. Heidät haluan pitää elämässäni.

Samis! Minäkin siedin nuorempana ihan liian huonoa kohtelua ns. ystäviltä. Olen hyvä kuuntelemaan ja auttamaan ihmisiä, joten se veti puoleensa kaiken sortin energiavarkaita. Yksi tuolloinen "ystäväni" jaksoi aina hehkuttaa, kuinka ihana tyyppi olen mutta ei ikinä tuonut esim. tuliaisia reissuiltaan (muille kaveriporukkamme jäsenille kyllä toi). Hänellä ei myöskään ollut ikinä "aikaa" nähdä minua, paitsi, jos oli kuuntelevan korvan tarpeessa.

Toinen jauhoi jatkuvasti mieshuolistaan ja myös hehkutti, kuinka rakas ystävä hänelle olen. Käytöksessään se ei tosin näkynyt mitenkään, saattoi mm. purskahtaa nauruun, kun kerroin hänelle joitain henkilökohtaisia murheitani ja hekotuksensa seasta todeta, että "se on elämää". Hän lopetti oma-aloitteisesti yhteydenpidon siinä vaiheessa, kun olin laihtunut 18 kiloa enkä enää ollut meistä se painavampi tyttö. Selkeästi kaipasi vain pönkittäjää itsetunnolleen.

On, entinen läheinen ystävä, nykyään välttelen jos voin, aina en voi kun yhteisiä kavereita paljon. 

No joo. Minulla oli kaksi kaveria, joista toinen yritti vuosien varrella panna kaikkia ihastuksiani ja poikaystäväviritelmiäni ja toinen kiristi ja varasti rahaa kaikilta tutuiltaan ja lopulta myös minulta. Kaverisuhteeni päättyivät minun ollessani päälle 20v ja nyt 25v ikäisenä en ole osannut luoda uusia, kestäviä ja syviä ihmissuhteita. Minua ei kiinnosta juoda ja rakastan arkisuutta ja tavallisisuutta, joten en itse kaverimielessä kiinnosta enää ketään. Nyt olen muuttanut uudelle paikkakunnalle ja piirit tuntuu olevan niin tiiviit, että on tosi vaikea lyöttäytyä edes koulussa kenenkään seuraan.

On mulla. Liiottelee, valehtelee, suurentelee asioita ja haluaa aina vain puhua pahaa toisista. Olen iloinen että lapsemme menevät syksyllä eri kouluun niin ei tarvi enää nähdä paljonkaan.

Yksi miespuolinen tuttu on aikaisemmin ollut varsin hyvä kaveri, mutta viimeisen 4 vuoden aikana hän muuttunut sellaiseksi, ettei hänen kaverinsa oikein enää pysty olemaan. Syitä on useampi:

Passiivisuus/yksipuolinen yhteydenpito.

Tämä tuntemani mies ei koskaan itse soita kenellekkään ja kysele kuulumisia, tai muutenkaan ehdota vaikka tapaamista. Hän aina odottaa, että joku muu ottaa häneen yhteyttä, tai ehdottaa tapaamista. Minulle hän on joskus sanonut, ettei hän viitsi soitella kenellekkään, kun vain silloin, jos hänellä on "jotain asiaa" kyseiselle henkilölle (eli käytännössä ei koskaan). Silti hän minulle joskus valittelee, kun kukaan ei käy hänen luonaan, tai muuten soittele, mutta hän ei kykenee näkemään omaa passiivisuuttaan osasyynä hänen sosiaalisten kontaktiensa katoamiseen.

Haluttomuus tehdä mitään toisten kanssa ja/tai yksipuolinen ohjelmatarjonta.

Muutama tämän miehen ja minun yhteinen tuttu on kertonut, että he eivät enää viitsi tavata tätä miestä, tai käydä hänen luonaan, koska hän ei nykyään juuri muuta ole kiinnostunut tekemään, kuin käymään baareissa ja juomaan siellä änkyräkännit (hänellä on jonkin sortin alkoholi-ongelma). Kännipäissään hän sitten alkaa huutelemaan ihmisille kaikkea törkeyksiä, ja muuttuu muutenkin negatiiviseksi, (joskaan ei kuitenkaan väkivaltaiseksi). Vielä 4 vuotta sitten hän oli sellainen, että jos häntä tapasi, hän saattoi ehdottaa vaikka metsälenkin tekemistä läheisessä metsässä, tai muuten vaan metsässä olemista. Nykyään hän ei enää tällaisestakaan ole kiinnostunut, vaan aina se baariin meneminen juomaan lärvit tuntuu kiinnostavan enemmän. Kännissä hän sitten ehkä voisi metsäkävelylle lähteä, mutta tuskimpa ketään muuta siinä vaiheessa se enää kiinnostaa. Selvinpäin hän ei kai ilmeisesti enää halua sinne lähteä jostain syystä.

Negatiivisuus.

Ne harvat kerrat kun itse esim. hänen kanssaan puhelimessa puhun, hän ei juuri muusta puhu, kuin oman elämänsä kurjuudesta, tai sitten hän haukkuu jotain toista ihmistä. Mitään positiivista hänellä ei tunnu olevan koskaan kerrottavana, eikä hänen kanssaa voi esim. mitään hauskoja menneitä juttuja muistella, kun hän ei niitä muista, tai jos muistaa, hän ei ole kiinnostunut niitä muistelemaan. Sen sijaan jotain  negatiivisia asioita hän kyllä muistaa esim. hän muistaa vieläkin hyvin sen, kun eräs yhteinen tuttumme oli todennut hänelle joskus vuoden 2009 syksyllä, että nikotiinipurukumia on turha kammoksua siksi, että se maistuu pahalta, koska sitä nikotiinia on myös siinä itse tupakassa (tämä kertomani mies on aika kova polttamaan ja hän ei kertomansa mukaan halua syödä nikotiinipurukumia siksi koska se maistuu hänen mielestään kauhealta). Tästä kommentista hän on edelleen katkera tälle meidän yhteiselle tutulle, vaikka siinä ei ollut mitään ilkeilyä vaan pelkkä toteamus. Tämäm yhteinen tuttumme on joskus itsekkin polttanut, (lopetti vuonna 2008), joten tuskin ihan omiaan puhuu.

Tämä kertomani mies täyttää tänä jo 35 vuotta, ja vähän epäilen että hän ei enää tuosta tule juuri muuttumaan. Itsekkin olen ajatellut lopettaa yhteydenpidon häneen, kun hänestä saa vain rasittuneen mielen.

Minulla oli yksi hyvä ystävä. Olimme molemmat reippaasti ylipainoisia ja minä olin meistä se, jota oma ylipaino haittasi. Aina kun söin terveellistä tai kieltäydyin jostain se syömisestä, ystäväni alkoi leikkikauhistelemaan, että en kai laihduta ja aina aloitti samat litaniat, että ollaan just hyviä tällaisina kuin ollaan ja että muiden kauneusihanteissa on vikaa, eikä meissä. Jne. Sitten päätin laihduttaa ja tiputin kävelylenkeillä ja terveellisellä ruokavaliolla reilut 20kg. Olin silti vielä lievästi ylipainoinen.

Koko laihdutuksen ajan tämä ystäväni väkisin tyrkytti herkkuja ja sitten suuttui kun kieltäydyin.

Pistin uuden selfien someen (päivitin kuvan 6kk tauon jälkeen) ja ystävä alkoi vitsailemaan, että kylläpä sitä nyt esitellään uutta hoikempaa itseä.

Ostin uudet housut ja ystävä pyöritteli taas silmiään ja totesi, että "kai sä nyt löydät kaupasta housuja kun näännytit itsesi tohon kuntoon! (Ja minä siis laihdutin vaihtamalla latet, leivokset ja pitsat ruokaisiin salaatteihin ja kävelylenkkeihin. En todellakaan kärvistellyt nälissäni missään vaiheessa.) Sitten hän kovaan ääneen minulle kehui ohi kävelleen paksumman tytön kauneutta ja lisäsi sitten että "samaa ei voi sanoa susta, ainakaan enää".

Olin tutustunut paremmin yhteen puolituttuuni, kun hän käveli samaa lenkkipolkua kuin minä. Kerroin sitten ystävälleni käyneeni tutun kanssa kahvilla ja että hänhän on mukava ihminen, ja ystäväni sitten kailotti kaikille tutuille, että minä yritän nyt laihtumisen myötä tunkea "parempiin piireihin".

Aloin seurustelemaan ja ystävä totesi, että "Niin, mut olisko se alkanut olemaan sun kanssa, jos olisit sun oikeissa (vanhoissa) mitoissa?"

Sitten tajusin, että yhtäkään kannustuksen sanaa en ole koskaan kuullut, jos olen valinnut kävellä ylimääräistä, syönyt hedelmän tai laihduttanut terveellisesti. Pelkkää vähättelyä vaan. Kun hän vuoden päästä laihtumisestani vielä jaksoi valittaa, aloin vältellä hänen seuraansa. Sitten hän möykkäsi, miten laihtuneena ku-si on noussut päähäni niin, etten enää muka kehtaa näyttäytyä hänen kanssaan. Hän alkoi panettella minua yhteisille tutuillemme jne.

Siedin sitä, koska ajattelin sen menevän ohi ja hän oli kuitenkin ainoa ystäväni. Nyt ei olla enää väleissä.

Nosto

Kyllä on. Olen yli kolmekymppinen nainen miesvaltaisella alalla, ja jostain syystä 50+ ikäiset naimisissa olevat miehet haluaa kaveerata, kutsuvat lounaille ja kahveille jne. Omalla tavallaan ovat mukavia ja fiksuja miehiä, ja on ihan normaalia käydä työporukan kanssa yhteisillä lounailla, ei siinä mitään. Tämä on ihan kivaa ajanvietettä niin kauan kun voidaan jutella järkevistä ja mielenkiintoisista aiheista.

Kaikkia näitä miehiä yhdistäviä asioita kuitenkin on se, että jossain vaiheessa alkavat lässyttää minulle miten ”ihana, kaunis ja älykäs nainen” olenkaan. Itseäni tämä vain ärsyttää, ja se ihan varmasti näkyy myös ulospäin, mutta silti miehet vain jatkaa kerta toisensa jälkeen. Olisivat myös kovia halailemaan tilaisuuden tullen, vaikka itse vetäydyn tilanteessa fyysisesti taaksepäin. Lisäksi kukaan ei kuulemma voi kertoa ”sairaalloisen mustasukkaiselle ” vaimolleen että heillä edes on naispuolisia työkavereita.

Taitaa mennä vähän asian vierestä, mutta nämä miehet kuvittelevat että olemme ystäviä (itse käyttävät tätä termiä), minun mielestäni he ovat korkeintaan tuttavia, ja toisinaan epämiellyttäviä sellaisia. Yhteydenpito on melko lailla yksipuolista, vastaan kyllä jos alkavat chattailla tai kyselevät lounaille, mutta usein kieltäydyn näkemisestä koska en ”ehdi”, vaikka oikea syy on, etten oikeastaan välitä siitä epämääräisestä halailusta ja ulkonäköni ruotimisesta mitä tapaamiset yleensä sisältää.

Olen sen verran nössö, etten ole kehdannut kokonaan katkaista välejä, ja miehet olisivat kuitenkin ihan mukavaa seuraa jos kohtelisivat minua ihmisenä eikä naisena, ja jättäisivät kaiken lässytyksen, imartelun ja flirttailun kokonaan pois. Yhteisiä ja järkeviä puheenaiheita kyllä löytyisi vaikka kuinka paljon kun homma pysyisi asialinjalla. Yllättävän sitkeitä nämä miehet kuitenkin ovat, jaksavat jatkaa juttujaan vaikkeivat ole kertaakaan saaneet niihin mitään positiivista reaktiota. Samoin luulisi että ihminen vaistoaa jos toinen ei halua tulla halatuksi, vetäytyy taaksepäin, pyristelee nopeasti irti, eikä koskaan tee itse aloitetta mihinkään fyysiseen kontaktiin.

Pitäisi varmaan vain ottaa asia esille, mutta ääääh... vaikeaa kun mitään kovin törkeää ei koskaan kuitenkaan tapahdu, eikä kyseessä ole itselle merkitykselliset ihmissuhteet, jolloin olisi motivaatiota käydä läpi epämiellyttäviä keskusteluita.

Ei enää. Tein puhdistuksen pari vuotta sitten. Karsin pois kaikki omahyväiset ja itselleni tarpeettomat tyypit. Apuni on aina kyllä kelvannut, mutta kun itse olisin kaivannut, tuli hiljaista. Ei ollut vaikea päätös. Jäljelle ei montaa jäänyt, mutta sitäkin parempia ystäviä sitten.

Olen karsinut pois sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on jotenkin epämukava olo. Kaksi hyvää ystävää on vielä jäljellä.

Ei ole - enää. Ei edes tuttava, olen ulkoistanut jopa ikävät lähisukulaiset. Liittyi ”uudelleensyntymääni”. Ei kaduta.

Koen, että mulla vähän sama.

Tää tyyppi kans just tulleen löytää ja alistaa mua.

En tajua miten kehtaa.

Ajattelen, et oon meistä se fiksumpi yms.

En ymmärrä.