Muistatteko, kun 80-luvulla oli vielä hienoa antaa lahjaksi esim. Oiva Toikan lintu?

Tota Urpo, ei ne osaa lentää, ne on lasia!

Kalliita lahjoja ovat. Harva raaskii antaa sellaista. Ja tuskin kenellekään niin idiootille, joka heittää lahjoja seinään, kukaan mitään niin kallista edes ostaa.

Mä sain niitä 2 ja mielestäni ne oli todella rumia. Ihan älytön lahja.

Taattua kaapintäytettä.

Siinähän se juuri onkin, kun ne ovat niin kalliita, että sillä rahalla tekisi vaikka mitä. Sitten joku antaa Oiva Toikan linnun. Aivan järjetöntä.

Mä kyllä ilahtuisin. Oonkin jo yli 50-vuotias.

En mä sellasta rahasummaa itse siihen raaskis käyttää, ja harmittais jos lahjarahat vaan "syötäis"pois

Luulen, että 80 -luvullakin Oiva Toikan Lintu häälahjana olisi ollut kyllä, aikas eksoottinen lahja. Niin tai näin pidän varmana, että yleisemmin ihmisten varallisuus on kasvanut ja avioon mennään entistä vanhempana,  jolloin myös oma maku, tai maut ja mieltymykset, myös yhdessä kumppanin kanssa on jo useimmilla paljossa vakiintuneet.

Hääpareilla ei ole enää aiempiin aikoihin verrattuna yksinkertaisesti erityistä tarvetta mille tahansa tavaralle; oli se käyttötavaroita (, kuten astioita) tai koriste-esineitä  kuten Toikan lintu(ja) tai jonkun muun tunnetun Taiteilijan teoksia. Vaan osataan ja ennen kaikkea halutaan itse päättää ja valita itse suuresta joukosta ne itselle kaikkein mieluisimmat.

Ja, jotta voitaisiin välttyä  siltä, että kotiin tulisi tai joku hankkisi hyvää tarkoittaen varmasti yleisesti tunnetusti hyvää ja laadukasta mutta enemmän tai vähemmän oman maun vastaista tai saada lahjaksi n. kappaletta erilaisia sinänsä laadukkaita ja hyviä mutta aivan erilaisia ja muotoisia, vaikka sitten astioita tai oikeastaan mitä hyvänsä, mitä nyt kukin osaa tai haluaa lahjaksi antaa niin annetaan ohjeistuksena lista häälahjatoiveista.

Joka tietysti on hankala siinä, jos vieraat eivät toisiaan tunne, niin miten silloin he valitsevat listalalta sen, mitä voisivat antaa lahjaksi. Tai sitten pyytävät rahaa; tämänkin pyynnön voi tehdä kauniisti. Mutta silti aina joku loukkaantuu ja pahoittaa mielensä juhlaparin rahatoiveesta, vaikkei mahd. lahjoittamaansa summaa tarvitse kenellekään kertoa (-Hääpari sen kyllä saanee useimmin selville lukemalla tiliotetta; elleivät oleta, että rahalahjat tuodaan heille "käteisenä kouraan" tai kuoressa "häälahja" pöydälle). Vaikka rahan kauniisti pyytäminen saattaisi monin tavoin olla fiksua, niin loukkaantujan roolin ottanutta se ei tyydytä; hän ei saata mitenkään ymmärtää, että mikä vika hänen lahjaksi hankkimassa Toikan suunnittelemassa kastehelmi kulhossa on; se kun on ni-in monta kertaa käytännöllisempi ja monikäyttöisempi kuin ostopaikassa myynnissä ollut Toikan Oiva Toikan yksi monista linnuista mistä sitä tietää mikä siivekäs olisi ollut hääparille paras. Ja pelkän rahan antaminen se on hääparilta kovin itsekeskeistä ja ahneutta.

Vaan mitä on se, että on vimmattu halu mahd. antaa, jotain mistä itse uskoo varmaksi, että toinen haluaa ja pitää, mutta jota ei ole missään toivottu tai pyydetty.       

Ihmisten ei pitäisi koskaan ostaa koriste-esineitä lahjaksi jos ei ole varma että lahjansaaja siitä pitää. Ei se ole lahjansaajan vika jos se Toikan Lintu päätyy kaapinperälle piiloon kun ei pidä siitä eikä halua laittaa esille.

Minulla on kaksi Toikan lintua. Pidän niistä kovasti ja olen huomannut, että myös muutama sukulainen on tykästynyt niihin. Aion kuitenkin elää vielä n.15 vuotta, joten näpit irti tipuista!

Mä kyllä tykkäisin sellaisen saada. Varsinkin sellaisen pöllön. Mutta muistakin.

Joistain tykkään, jotkut on mielestäni aika rumia. En kyllä niitä kivoja raaski ostaa, ovat turhan hintavia kukkarolleni.

T. 40 v.

Aivan ihania lahjoja edelleen!

Esim. Karjalan joutsen (se jossa vähän tummaakin väriä) on hieno!

Kirpputoreilla näkyy niitä lintuja älyttömästi.

Muistan. Ne on ihan hirveitä!! Sain yhden tai kaksi niitä kun pääsin lukiosta. En ottanut mukaan, kun muutin kotoa. Siellä ovat kaapin perällä mummolassa edelleen. Ei niitä kehtaa myydäkään.

Toivottvasti tämä ketju opettaisi tai muistuttaisi meitä kaikkia siitä, miten hankalaa koriste-esineiden tai taiteen hankkiminen lahjaksi on. - Viitsientoista viestiä lukeneena molemmat ääripäät lienee jo nähty, kun joku ptää Toikan lintuja niin , että "Ne on ihan hirveitä!!"  - Ja vastaavasti joskun toisen mielestä ne ovat "Aivan ihania lahjoja edelleen" 

Pieni epävarmuus tlkinnassa edellä siksi, että kertojista toinen, joka ei niistä tykännyt kertoi saaneensa ylioppilaslahjaksi Toikan lasilinnun tai oikeammin saanut niitä kaksikin. Mutta tuskin hänellä niistä vastakkaista mielipidettä on häälahjaksi saadessa, vaikka mistä sitäkään tietää; ihmisen maku elää ja kehittyy, ainakin toivottavasti, mutta siihen luottaminen, että se muuttuu samaan suuntaan kuin itsellä lahjaa antaessa on toivonut on aika uskaliasta. 

Minä, kolmikymppinen, näen niissä linnuissa jo jonkinlaista läppäarvoa ja harmittelen, etten omista yhtäkään! Haluaisiko joku luopua kirppishintaan linnusta tai parista? :D

On ne kaameita.

Minulle ei ole Toikan lintuja kukaan lahjoittanut. Kovasti olisin tykännyt, ja olenkin itse niitä muutaman hankkinut kun on hyvään kirppishintaan sattunut tulemaan vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Kirpputoreilla näkyy niitä lintuja älyttömästi.

Minä en ole nähnyt yhtään. Mahdatko tietää, mistä lasilinnuista oikeasti puhutaan?

Minä sain Toikan linnun ylioppilaslahjaksi 80-luvun lopulla. En tiedä, onko noissa kaikissa numerointi, mutta tuo kuuluu 500 kappaleen sarjaan. Minusta lintu on edelleenkin kaunis ja kaappeja siivotessa otan sen välillä käteeni ja ihastelen sitä hetken. Se oli minulla nuorena vähän aikaa kirjahyllyssä, mutta ei ole enää aikoihin löytänyt paikkaa missään esillä. Meillä on nyt lapsikin, enkä uskaltaisi laittaa sitä kovin matalalle esille. Kirjahylly taas on täynnä kirjoja. En ole muutenkaan sen sorttinen, että itse ostaisin lasi- tai kristalliesineitä. Ainakin noiden ei enää tuotannossa olevien lintujen hinta varmaan pomppaa sitten, kun aika jättää Oiva Toikasta. Saattaa olla, että tuo menee myyntiin siinä vaiheessa...