Miksi mulle aina aletaan huutamaan, kun puhun pahasta olosta?

Ei kukaan voi kieltää toista hakemasta apua. Olet aikuinen, mitä väliä sillä on mitä vanhempasi ehkä ovat mieltä, elämäsi on omasi. Ja oma valintasi jäädä jumiin vanhempiin, joita ei syystä x kiinnosta, keskity omaan elämääsi ja olemaan itse hyvä vanhempi: lupaan, että on palkitsevaa.

Hyvä vanhemmuus ei millään tasolla ole palkitsevaa. Lapsista tulee paskamaijoja ja kitisijöitä, vaikka miten olisit hyvä vanhempi. Aina on väärää sitä ja tätä ja ikinä ei ole tarpeeksi tekemistä eikä tätä ja tota ja ruoka on pahaa hyi en syö ja vali vali mari mari, lapset on lohdun tuojona ihan pàskoja. Älkää nyt itseänne ainakaan lapsilla lohduttako.

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan voi kieltää toista hakemasta apua. Olet aikuinen, mitä väliä sillä on mitä vanhempasi ehkä ovat mieltä, elämäsi on omasi. Ja oma valintasi jäädä jumiin vanhempiin, joita ei syystä x kiinnosta, keskity omaan elämääsi ja olemaan itse hyvä vanhempi: lupaan, että on palkitsevaa.

Voihan joku sanoa että tarkoittavansa kieltämisellä sitä, että ei ajattele sen olevan ratkaisu aloittajan pulmiin. Niin mitenpä sellainen kannusti häntä uskomaan itse hakea apua? Sä osoitat tällä vastauksellasi vain sen, että sä et tajua toisten ongelmista yhtään mitään. Hoida vain omiasi, ne sä ehkä tajuat.

Vierailija kirjoitti:

Niin mullekin. Äitini on siis iso valkoinen kusipäää, yhteydenpitomme päättyi siihen, kun minä kypsyin täysin siihen, että äitini viis veisasi mun tunteistani. Missä äitini pahoittelut? Missä äitini suru ja huoli siitä, että on satuttanut ja loukannut minua? Missä se, miten hän kasvatti ja vaati minua toimimaan kyllä toisia kohtaan!? Itseään se ei näemmä koskenutkaan sitten ollenkaan, tai ehkä mä en ole vaan ihminen. No, ihminen tiedän olevani, joten hän on väärin tekijä ja huijari, kusettaja. Kerron hänen siskopuolelleen, että kun minä kypsyin äitini perseilyyn, äiti ei osannut osoittaa, että se oli vahinko, vaan hän on ihan oikeasti sellainen perseilijä.

Itse et edes tapaa lapsiasi. Et maksa elatusmaksuja

Kerro se samalla

Tapaan, ja maksan enemmän, kuin elatusmaksut olisivat. Vaikka ei äitien ole lapsiaan synnyttämisen jälkeen mikään pakko tavata. Mä sentään jaksoin 10 vuotta lähiäitinä. Vaikkei mua itseäni siitä ajasta kiinnostanut lasten kanssa elää, kuin noin puolet. Olen siis ollut 150%:nen äiti verrattuna toisiin, jotka eivät ole kyenneet samaan haluisihinsa nähden.

Vierailija kirjoitti:

Tuota... Silläkin uhalla että vaikutan maailmanluokan k-päältä... Oma mies muuttui muutama vuosi sitten. Mikään ei maailmassa ollut tarpeeksi hyvin, ja tottahan kaikki menee päin helvettiä vaan siksi kun se tapahtuu hänelle, ja kaikki pieleen mennyt on kaikkien muiden syy ja hän ei jaksa ja valivalivali... Tuota kuuntelin miltei 2 vuotta tauotta, samalla seuraten kun miehen kroppa kehitti koko ajan uusia mysteerioireita, joita ei päällepäin näkynyt eikä voinut millään testeillä ja verikokeilla todentaa. Ymmärsi lähteä lääkäriin vasta kun sitkeästi käskin pitää turpansa kiinni ja hakea oikeeta apua, en pysty auttaan krampeissa mitä ei ole ja ihottumissa mitä ei näe.

Diagnoosiksi löytyi jonkin sorttinen ahdistushäiriö, lääkkeet (ei ihan halvat, mutta ei nyt maksa maltaitakaan) ensihätään, ja nyt käy julkisella puolella psykologin juttusilla. Psykologi on ilmainen. On olo rauhoittunut, elämä näyttää valoisammalta, ja pystyi palaamaan takaisin työelämäänkin. Ehti siis olla vaivoineen kotona ulisemassa n. puoli vuotta ennen kuin uskoi, että jotain on pakko tehdä ennen kuin päätyy narun jatkoksi.

Minulla psykosomaattiset oireet johtuivat kaltaisestasi kumppanista. Olo tasapainottui ja parani kertalaakista, kun tajusin jättää hänet.

Että jos joku haluaa olla lastensa kanssa ja on, hän on esim. vain 100%:nen äiti, ei sen enempää. Se on aika surkeasti suoriuduttu äitiyshommasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhu uudelleen, eri lääkärille.

Olen miettinyt asiaa, mutta en oikein tiedä, miten lääkäri pystyisi mua auttamaan kuitenkaan. En usko, että terapia ja/tai lääkitys mun ongelmia ratkaisisi. Ne kun ei tuo mulle työtä tai ihmissuhteita.

Pystyisikö vanhempasikaan tuomaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhu uudelleen, eri lääkärille.

Olen miettinyt asiaa, mutta en oikein tiedä, miten lääkäri pystyisi mua auttamaan kuitenkaan. En usko, että terapia ja/tai lääkitys mun ongelmia ratkaisisi. Ne kun ei tuo mulle työtä tai ihmissuhteita.

Pystyisikö vanhempasikaan tuomaan?

Niinpä.

Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa: joko tyydyt nykyiseen olotilaan, tai haet sitä apua.

Ehkä jossain vaiheessa vielä tulee motivaatio ja halu oikeasti saada apua, ehkä ei.

Vanhemmissasi riippuminen ei vie puusta pitkään, sen jo tiedät. Joskus on vain saatava julma totuus päin naamaa. Elämä ei ole rakkautta ja romantiikkaa, se on julma peli.

Täällä palstalla voivottelevat eivät sinua auta, saat toki jakaa kurjuuttasi mutta ei se vähene.

Loukkasin minua kovasti vanhemman huutaminen. 15 vuotiaana minulla ei ollut vaihtoehtoja. Nyt olen 30 vuotias ja joo en halua enään olla missään tekemisissä. :) Tehkööt mitä lystää ja hukkukoot omaan täydellisyyteensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhu uudelleen, eri lääkärille.

Olen miettinyt asiaa, mutta en oikein tiedä, miten lääkäri pystyisi mua auttamaan kuitenkaan. En usko, että terapia ja/tai lääkitys mun ongelmia ratkaisisi. Ne kun ei tuo mulle työtä tai ihmissuhteita.

Jos koet että olosi on huono koska olet työtön ja sinulla ei ole ystäviä, ala hiljalleen tehdä toimia että voisit nämä asiat saavuttaa, esim. hae kouluun jos sinulla ei ole koulutusta, aloita harrastus jossa voit tavata ihmisiä, ota selvää alueen avoimista työpaikoista. Puhu vaikka työkkärissä asiasta. Älä yritä enää puhua vanhemmille, hakkaat päätäsi seinään. Valitettavasti aina paras ihminen kenelle puhua ei ole se ilmiselvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhu uudelleen, eri lääkärille.

Olen miettinyt asiaa, mutta en oikein tiedä, miten lääkäri pystyisi mua auttamaan kuitenkaan. En usko, että terapia ja/tai lääkitys mun ongelmia ratkaisisi. Ne kun ei tuo mulle työtä tai ihmissuhteita.

Jos koet että olosi on huono koska olet työtön ja sinulla ei ole ystäviä, ala hiljalleen tehdä toimia että voisit nämä asiat saavuttaa, esim. hae kouluun jos sinulla ei ole koulutusta, aloita harrastus jossa voit tavata ihmisiä, ota selvää alueen avoimista työpaikoista. Puhu vaikka työkkärissä asiasta. Älä yritä enää puhua vanhemmille, hakkaat päätäsi seinään. Valitettavasti aina paras ihminen kenelle puhua ei ole se ilmiselvin.

Mulla on koulutusta ja opiskelupaikka. Töitä olen hakenut vuosia. En ole työkkärin asiakas, koska olen opiskelija, joten sieltä en apua ymmärtääkseni voi saada. Harrastuksiin ei ole varaa, koska olen työtön.

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan voi kieltää toista hakemasta apua. Olet aikuinen, mitä väliä sillä on mitä vanhempasi ehkä ovat mieltä, elämäsi on omasi. Ja oma valintasi jäädä jumiin vanhempiin, joita ei syystä x kiinnosta, keskity omaan elämääsi ja olemaan itse hyvä vanhempi: lupaan, että on palkitsevaa.

Ei mulla ole lapsia. Tuskin tulee koskaan olemaankaan vaikka kuinka haluaisinkin.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä vanhemmuus ei millään tasolla ole palkitsevaa. Lapsista tulee paskamaijoja ja kitisijöitä, vaikka miten olisit hyvä vanhempi. Aina on väärää sitä ja tätä ja ikinä ei ole tarpeeksi tekemistä eikä tätä ja tota ja ruoka on pahaa hyi en syö ja vali vali mari mari, lapset on lohdun tuojona ihan pàskoja. Älkää nyt itseänne ainakaan lapsilla lohduttako.

Kannattaisi ehkä kasvattaa niitä lapsia, niin ei tarvitsisi turhasta kitisijöitä katsella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhu uudelleen, eri lääkärille.

Olen miettinyt asiaa, mutta en oikein tiedä, miten lääkäri pystyisi mua auttamaan kuitenkaan. En usko, että terapia ja/tai lääkitys mun ongelmia ratkaisisi. Ne kun ei tuo mulle työtä tai ihmissuhteita.

Pystyisikö vanhempasikaan tuomaan?

Et ehkä ihan ymmärrä keskustelun tarkoitusta. Usein keskustelun avulla haetaan ongelmaan ratkaisua. Vanhemmat usein tuntevat lapsensa, joten heidän voisi olettaa osaavan antaa lapselle henkilökohtaisesti sopivia neuvoja, joiden avulla osaisi toimia niin, että työtä ja ihmissuhteitakin saisi.