Miksi mulle aina aletaan huutamaan, kun puhun pahasta olosta?

Puhutko vanhemmistasi? Vaikutat nuorelta.

Onko sulla ketään muita, joille puhua? Käytkö terapiassa?

Kenelle puhut pahasta olostasi, ja missä tilanteissa? Oletko etsinyt/onko sinulle etsitty ihan oikeaa apua tähän?

Vierailija kirjoitti:

Puhutko vanhemmistasi? Vaikutat nuorelta.

Onko sulla ketään muita, joille puhua? Käytkö terapiassa?

Puhun vanhemmista tai oikeastaan vain toisesta. Toista ei kiinnosta pätkääkään. Ei mulla ole ketään muuta kenelle puhua. En käy terapiassa. Jos yritän puhua tästä niin ainoa vaihtoehto, jota mulle väläytellään on "loppuelämä hullujen huoneella". Olen jo reippaasti täysi-ikäinen, mutta todella väsynyt vaan tähän toivottomuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Kenelle puhut pahasta olostasi, ja missä tilanteissa? Oletko etsinyt/onko sinulle etsitty ihan oikeaa apua tähän?

Vanhemmilleni olen puhunut. Kerran puhuin lääkärille, mutta ei ottanut todesta.

Niin mullekin. Äitini on siis iso valkoinen kusipäää, yhteydenpitomme päättyi siihen, kun minä kypsyin täysin siihen, että äitini viis veisasi mun tunteistani. Missä äitini pahoittelut? Missä äitini suru ja huoli siitä, että on satuttanut ja loukannut minua? Missä se, miten hän kasvatti ja vaati minua toimimaan kyllä toisia kohtaan!? Itseään se ei näemmä koskenutkaan sitten ollenkaan, tai ehkä mä en ole vaan ihminen. No, ihminen tiedän olevani, joten hän on väärin tekijä ja huijari, kusettaja. Kerron hänen siskopuolelleen, että kun minä kypsyin äitini perseilyyn, äiti ei osannut osoittaa, että se oli vahinko, vaan hän on ihan oikeasti sellainen perseilijä.

Puhu uudelleen, eri lääkärille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhutko vanhemmistasi? Vaikutat nuorelta.

Onko sulla ketään muita, joille puhua? Käytkö terapiassa?

Puhun vanhemmista tai oikeastaan vain toisesta. Toista ei kiinnosta pätkääkään. Ei mulla ole ketään muuta kenelle puhua. En käy terapiassa. Jos yritän puhua tästä niin ainoa vaihtoehto, jota mulle väläytellään on "loppuelämä hullujen huoneella". Olen jo reippaasti täysi-ikäinen, mutta todella väsynyt vaan tähän toivottomuuteen.

Vanhemmalla ovat omat asiat vielä käsittelemättä. Keskeneräinen ihminen hänkin. Ei osaa ottaa asiaa empaattisen kuulijan kannalta.

Ja se siskopuoli ei ole ikinä nähnyt äidissäni mitään vikaa äitinä, sittenpähän näkee, kun kerron sille.

Vierailija kirjoitti:

Niin mullekin. Äitini on siis iso valkoinen kusipäää, yhteydenpitomme päättyi siihen, kun minä kypsyin täysin siihen, että äitini viis veisasi mun tunteistani. Missä äitini pahoittelut? Missä äitini suru ja huoli siitä, että on satuttanut ja loukannut minua? Missä se, miten hän kasvatti ja vaati minua toimimaan kyllä toisia kohtaan!? Itseään se ei näemmä koskenutkaan sitten ollenkaan, tai ehkä mä en ole vaan ihminen. No, ihminen tiedän olevani, joten hän on väärin tekijä ja huijari, kusettaja. Kerron hänen siskopuolelleen, että kun minä kypsyin äitini perseilyyn, äiti ei osannut osoittaa, että se oli vahinko, vaan hän on ihan oikeasti sellainen perseilijä.

Ikävää kuulla, että äitisi on kohdellut sinua huonosti. Hyvä, että hän ei pysty enää sinua satuttamaan.

Mä luulen, että mun vanhempi on vaan niin väsynyt kaikesta. Perheessä on vuosikausia ollut paljon huolia, että sinällään kohtuutonta multa puhua näistä hänelle ollenkaan. Olen tosin yrittänyt puhua näistä jo silloin, kun ei ollut yleisesti näin vaikeaa ja reaktio oli sama. En tiedä, onko hän sitten niin hädissään, että siksi hermostuu niin kovasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin mullekin. Äitini on siis iso valkoinen kusipäää, yhteydenpitomme päättyi siihen, kun minä kypsyin täysin siihen, että äitini viis veisasi mun tunteistani. Missä äitini pahoittelut? Missä äitini suru ja huoli siitä, että on satuttanut ja loukannut minua? Missä se, miten hän kasvatti ja vaati minua toimimaan kyllä toisia kohtaan!? Itseään se ei näemmä koskenutkaan sitten ollenkaan, tai ehkä mä en ole vaan ihminen. No, ihminen tiedän olevani, joten hän on väärin tekijä ja huijari, kusettaja. Kerron hänen siskopuolelleen, että kun minä kypsyin äitini perseilyyn, äiti ei osannut osoittaa, että se oli vahinko, vaan hän on ihan oikeasti sellainen perseilijä.

Ikävää kuulla, että äitisi on kohdellut sinua huonosti. Hyvä, että hän ei pysty enää sinua satuttamaan.

Mä luulen, että mun vanhempi on vaan niin väsynyt kaikesta. Perheessä on vuosikausia ollut paljon huolia, että sinällään kohtuutonta multa puhua näistä hänelle ollenkaan. Olen tosin yrittänyt puhua näistä jo silloin, kun ei ollut yleisesti näin vaikeaa ja reaktio oli sama. En tiedä, onko hän sitten niin hädissään, että siksi hermostuu niin kovasti.

Mun vanhemmalla ei ollut mitään tajua siitä, mikä oli kohtuullista mua kohtaan, joten mun ei ole sen nojalla ainakaan ollut kohtuutonta puhua hänelle mistään.

5

Vierailija kirjoitti:

Puhu uudelleen, eri lääkärille.

Olen miettinyt asiaa, mutta en oikein tiedä, miten lääkäri pystyisi mua auttamaan kuitenkaan. En usko, että terapia ja/tai lääkitys mun ongelmia ratkaisisi. Ne kun ei tuo mulle työtä tai ihmissuhteita.

Osaatko kuvitella, mikä toisi?

Varaa aika lääkäriin ja kerro koko olosi siellä. Kyllä apua saa, mutta sitä pitää nykyään pyytää, jopa vaatia.

Vierailija kirjoitti:

Osaatko kuvitella, mikä toisi?

En. Toivottomalta tuntuu ja pahalta, koska en ole osannut elää sillä tavalla, että mulla ei olisi näitä ongelmia. Olisi pitänyt osata elää paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Varaa aika lääkäriin ja kerro koko olosi siellä. Kyllä apua saa, mutta sitä pitää nykyään pyytää, jopa vaatia.

Lääkkeitä, jotka pelottaa hitosti tai terapiaa,  johon mulla ei ole valitettavasti varaa. Mun olisi myös todella vaikeaa puhua terapeutille mistään todellisesta, koska mun on vaikeaa luottaa keneenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin mullekin. Äitini on siis iso valkoinen kusipäää, yhteydenpitomme päättyi siihen, kun minä kypsyin täysin siihen, että äitini viis veisasi mun tunteistani. Missä äitini pahoittelut? Missä äitini suru ja huoli siitä, että on satuttanut ja loukannut minua? Missä se, miten hän kasvatti ja vaati minua toimimaan kyllä toisia kohtaan!? Itseään se ei näemmä koskenutkaan sitten ollenkaan, tai ehkä mä en ole vaan ihminen. No, ihminen tiedän olevani, joten hän on väärin tekijä ja huijari, kusettaja. Kerron hänen siskopuolelleen, että kun minä kypsyin äitini perseilyyn, äiti ei osannut osoittaa, että se oli vahinko, vaan hän on ihan oikeasti sellainen perseilijä.

Ikävää kuulla, että äitisi on kohdellut sinua huonosti. Hyvä, että hän ei pysty enää sinua satuttamaan.

Mä luulen, että mun vanhempi on vaan niin väsynyt kaikesta. Perheessä on vuosikausia ollut paljon huolia, että sinällään kohtuutonta multa puhua näistä hänelle ollenkaan. Olen tosin yrittänyt puhua näistä jo silloin, kun ei ollut yleisesti näin vaikeaa ja reaktio oli sama. En tiedä, onko hän sitten niin hädissään, että siksi hermostuu niin kovasti.

Mun vanhemmalla ei ollut mitään tajua siitä, mikä oli kohtuullista mua kohtaan, joten mun ei ole sen nojalla ainakaan ollut kohtuutonta puhua hänelle mistään.

5

Mitä vttua täällä taas alapeukutetaan!!?? Jos jokin on kohtuutonta, niin aikuinen on myös vastuussa sanoa lapselleen, että on, eikä alapeukutella palstalla oikeudenmukaisia toimintatapoja. Ihan itse on vastuussa! Ei siinä tule oma äiti auttamaan!

Vierailija kirjoitti:

Varaa aika lääkäriin ja kerro koko olosi siellä. Kyllä apua saa, mutta sitä pitää nykyään pyytää, jopa vaatia.

Kannattaa pysyä kaukana lääkäreiden nappuloista ellet halua tulla enemmän sairaaksi.

Tuota... Silläkin uhalla että vaikutan maailmanluokan k-päältä... Oma mies muuttui muutama vuosi sitten. Mikään ei maailmassa ollut tarpeeksi hyvin, ja tottahan kaikki menee päin helvettiä vaan siksi kun se tapahtuu hänelle, ja kaikki pieleen mennyt on kaikkien muiden syy ja hän ei jaksa ja valivalivali... Tuota kuuntelin miltei 2 vuotta tauotta, samalla seuraten kun miehen kroppa kehitti koko ajan uusia mysteerioireita, joita ei päällepäin näkynyt eikä voinut millään testeillä ja verikokeilla todentaa. Ymmärsi lähteä lääkäriin vasta kun sitkeästi käskin pitää turpansa kiinni ja hakea oikeeta apua, en pysty auttaan krampeissa mitä ei ole ja ihottumissa mitä ei näe.

Diagnoosiksi löytyi jonkin sorttinen ahdistushäiriö, lääkkeet (ei ihan halvat, mutta ei nyt maksa maltaitakaan) ensihätään, ja nyt käy julkisella puolella psykologin juttusilla. Psykologi on ilmainen. On olo rauhoittunut, elämä näyttää valoisammalta, ja pystyi palaamaan takaisin työelämäänkin. Ehti siis olla vaivoineen kotona ulisemassa n. puoli vuotta ennen kuin uskoi, että jotain on pakko tehdä ennen kuin päätyy narun jatkoksi.

Vierailija kirjoitti:

Tuota... Silläkin uhalla että vaikutan maailmanluokan k-päältä... Oma mies muuttui muutama vuosi sitten. Mikään ei maailmassa ollut tarpeeksi hyvin, ja tottahan kaikki menee päin helvettiä vaan siksi kun se tapahtuu hänelle, ja kaikki pieleen mennyt on kaikkien muiden syy ja hän ei jaksa ja valivalivali... Tuota kuuntelin miltei 2 vuotta tauotta, samalla seuraten kun miehen kroppa kehitti koko ajan uusia mysteerioireita, joita ei päällepäin näkynyt eikä voinut millään testeillä ja verikokeilla todentaa. Ymmärsi lähteä lääkäriin vasta kun sitkeästi käskin pitää turpansa kiinni ja hakea oikeeta apua, en pysty auttaan krampeissa mitä ei ole ja ihottumissa mitä ei näe.

Diagnoosiksi löytyi jonkin sorttinen ahdistushäiriö, lääkkeet (ei ihan halvat, mutta ei nyt maksa maltaitakaan) ensihätään, ja nyt käy julkisella puolella psykologin juttusilla. Psykologi on ilmainen. On olo rauhoittunut, elämä näyttää valoisammalta, ja pystyi palaamaan takaisin työelämäänkin. Ehti siis olla vaivoineen kotona ulisemassa n. puoli vuotta ennen kuin uskoi, että jotain on pakko tehdä ennen kuin päätyy narun jatkoksi.

Mua kiellettiin aikoinaan hakemasta ammattiapua ja siihen ei vieläkään kannusteta. Koen, että se olisi muutenkin jo liian myöhäistä. Liian monta haaskattua vuotta ja pilalle mennyt elämä.

Hei, haloo, kyseessä oli mies, ja selkeästi vielä tosi huono. Miten sä tuollaisen heikomman aineksen kanssa yhdessä enää halusit olla?