Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle VII

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uuden ihastuksen löytäminen on ainakin minulle tosi vaikeaa niin kauan kuin se "vanha" ihastus on mielessä, muut eivät kiinnosta millään lailla ja ajatukset ovat koko ajan vain siinä yhdessä kiinni. Itsellä käynyt niin pienempienkin ihastusten kanssa, puhumattakaan tästä nykyisestä. Sitten kun vielä muutenkin ihastuu harvoin niin mitäpä teet.

Tiedostan kyllä, että sitä löytämistä voi yrittää auttaa liikkumalla uusissa ympyröissä, tapaamalla uusia ihmisiä ja näin sinkkuna vaikka nettideittailulla. Tuntuisi vaan epäreilulta sekä sitä deittikaveria että itseä kohtaan, kun ajatukset ovat kuitenkin ihan muualla. Ehkä sitten päätyisi johonkin keskinkertaiseen korvikesuhteeseen jonkun sellaisen kanssa, johon sitten kohdistaisi niitä toiselle kuuluvia tunteita. Tuskinpa kovin hyvää tulevaisuutta sellainen suhde saisi.

Varattujen kannattaisi mieluummin yrittää löytää uudestaan se oma puoliso eikä lähteä erikseen hakemaan ja etsimään niitä uusia ihastuksia muualta, tai ainakin sitten pitäisi olla rehellinen kaikille osapuolille tilanteesta.

Juu ei voi ihastua uuteen niin kauan kun edellinen hallitsee tunteita ja ajatuksia.

Sitten voi, kun ihastus edelliseen on jo laimentunut ja enää vain ajatus takaraivossa ilman sen suurempia päivittäisiä tunnekuohuja.

Mikä vika minussa on kun oma parisuhde on hyvä ja toimiva, silti eräs mies saa sukat pyörimään jaloissani?

Varmasti jokainen suhde on joltain osin heikko, enkä ole eroamassa kun suhde on hyvä. Silti tuo joku on tehnyt jotain, haluaisin tietää enemmän hänestä.

Ja jos nyt joku näkee moraalisesti vääränä tämän niin sama oikeus se on jokaisella.

Siis millä tavalla vikaa?

Kumppanihan on kumppani eikä ihastus.

Ihan normaalia ihastua elämän aikana välillä muihinkin, ja kokea itselleen natsaavat ihmiset mielenkiintoisina ja viehättävinä.

Ei siitä kannata stressiä repiä saati tehdä liikkuja sen mukaan, tai ylipäätään leikkiä tulella.

Tietty jos nykyinen kumppani on alunperinkin väärin perustein valittu (esim. ”kunhan on joku, en haluu olla yksin”) eikä ole jälkeläisiä, niin siitäkö eroat vaan ja teet mitä tykkäät, vaikka sitten hölmönkin kuuloisen perusteen ajamana.

Oma kumppani on aina ollut ihastuksen kohde. Ja samanlailla olen ihastunut tähän mieheen mitä kumppaniini joskus ihastuin.

Olet väärässä kun sanot ettei varattuna voi toiseen ihastua.

Parisuhde tarvitsee molemmat pysymään paikoillaan, mutta itse tunnen tarvetta päästä tuon uuden ihmisen lähelle. Eikä tämä liity parisuhteeseeni vaan tunneside vetää puoleensa. Ehkä se on tie eroon? En tiedä. En ole eroamassa.

Siis missä sanoin, ettei varattuna voi ihastua toiseen?

Nimenomaan kirjoitin, että on normaalia ihastua välillä muihinkin.

Alkuperäinen kommenttini koski sinkkuja ja sinkkujen suuria rakkauksia (joita ei ainakaan itselläni voi olla useampaa yhtäaikaa, vaikka rakastuneena saattaakin tavata joitain sellaisia hetkeksi korvissa kohinaa ja sydämentykytyksiä aiheuttavia ihastuttavia tyyppejä, ne on vaan ihan eri asia kuin suuri rakkaus).

Suuri rakkaus on se tila, jonka kaksi ihastunutta kokee ja yhdessä muodostavat.

Ei ihastuminen ole pieni asia, vaan se on alku jokaisessa ihmissuhteessa kun huomaa toisen ja kiinnostuu tästä. Jos tunne on molemminpuolista niin voi olla pohja suhteelle. Ihastumisesta kasvaa rakkaus.

Ok mitä muita tunteitani haluaisit määritellä oman kokemuspohjasi mukaan?

Sinä mies olet päivieni ilo, turva, onni ja luottamus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uuden ihastuksen löytäminen on ainakin minulle tosi vaikeaa niin kauan kuin se "vanha" ihastus on mielessä, muut eivät kiinnosta millään lailla ja ajatukset ovat koko ajan vain siinä yhdessä kiinni. Itsellä käynyt niin pienempienkin ihastusten kanssa, puhumattakaan tästä nykyisestä. Sitten kun vielä muutenkin ihastuu harvoin niin mitäpä teet.

Tiedostan kyllä, että sitä löytämistä voi yrittää auttaa liikkumalla uusissa ympyröissä, tapaamalla uusia ihmisiä ja näin sinkkuna vaikka nettideittailulla. Tuntuisi vaan epäreilulta sekä sitä deittikaveria että itseä kohtaan, kun ajatukset ovat kuitenkin ihan muualla. Ehkä sitten päätyisi johonkin keskinkertaiseen korvikesuhteeseen jonkun sellaisen kanssa, johon sitten kohdistaisi niitä toiselle kuuluvia tunteita. Tuskinpa kovin hyvää tulevaisuutta sellainen suhde saisi.

Varattujen kannattaisi mieluummin yrittää löytää uudestaan se oma puoliso eikä lähteä erikseen hakemaan ja etsimään niitä uusia ihastuksia muualta, tai ainakin sitten pitäisi olla rehellinen kaikille osapuolille tilanteesta.

Juu ei voi ihastua uuteen niin kauan kun edellinen hallitsee tunteita ja ajatuksia.

Sitten voi, kun ihastus edelliseen on jo laimentunut ja enää vain ajatus takaraivossa ilman sen suurempia päivittäisiä tunnekuohuja.

Mikä vika minussa on kun oma parisuhde on hyvä ja toimiva, silti eräs mies saa sukat pyörimään jaloissani?

Varmasti jokainen suhde on joltain osin heikko, enkä ole eroamassa kun suhde on hyvä. Silti tuo joku on tehnyt jotain, haluaisin tietää enemmän hänestä.

Ja jos nyt joku näkee moraalisesti vääränä tämän niin sama oikeus se on jokaisella.

Siis millä tavalla vikaa?

Kumppanihan on kumppani eikä ihastus.

Ihan normaalia ihastua elämän aikana välillä muihinkin, ja kokea itselleen natsaavat ihmiset mielenkiintoisina ja viehättävinä.

Ei siitä kannata stressiä repiä saati tehdä liikkuja sen mukaan, tai ylipäätään leikkiä tulella.

Tietty jos nykyinen kumppani on alunperinkin väärin perustein valittu (esim. ”kunhan on joku, en haluu olla yksin”) eikä ole jälkeläisiä, niin siitäkö eroat vaan ja teet mitä tykkäät, vaikka sitten hölmönkin kuuloisen perusteen ajamana.

Oma kumppani on aina ollut ihastuksen kohde. Ja samanlailla olen ihastunut tähän mieheen mitä kumppaniini joskus ihastuin.

Olet väärässä kun sanot ettei varattuna voi toiseen ihastua.

Parisuhde tarvitsee molemmat pysymään paikoillaan, mutta itse tunnen tarvetta päästä tuon uuden ihmisen lähelle. Eikä tämä liity parisuhteeseeni vaan tunneside vetää puoleensa. Ehkä se on tie eroon? En tiedä. En ole eroamassa.

Siis missä sanoin, ettei varattuna voi ihastua toiseen?

Nimenomaan kirjoitin, että on normaalia ihastua välillä muihinkin.

Alkuperäinen kommenttini koski sinkkuja ja sinkkujen suuria rakkauksia (joita ei ainakaan itselläni voi olla useampaa yhtäaikaa, vaikka rakastuneena saattaakin tavata joitain sellaisia hetkeksi korvissa kohinaa ja sydämentykytyksiä aiheuttavia ihastuttavia tyyppejä, ne on vaan ihan eri asia kuin suuri rakkaus).

Mitäs jos töissä tutustuu, ystävystyy, ihastuu sit rakastuu toiseen? Niin, että puolison kosketus alkaa tuntua väärältä ja lähes sen toisen pettämiseltä.

Mikä on höperöä, koska sitä toista ei ole edes suudellut.

Vierailija kirjoitti:

Sinä mies olet päivieni ilo, turva, onni ja luottamus.

Kuka mies?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä mies olet päivieni ilo, turva, onni ja luottamus.

Kuka mies?

Onni?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uuden ihastuksen löytäminen on ainakin minulle tosi vaikeaa niin kauan kuin se "vanha" ihastus on mielessä, muut eivät kiinnosta millään lailla ja ajatukset ovat koko ajan vain siinä yhdessä kiinni. Itsellä käynyt niin pienempienkin ihastusten kanssa, puhumattakaan tästä nykyisestä. Sitten kun vielä muutenkin ihastuu harvoin niin mitäpä teet.

Tiedostan kyllä, että sitä löytämistä voi yrittää auttaa liikkumalla uusissa ympyröissä, tapaamalla uusia ihmisiä ja näin sinkkuna vaikka nettideittailulla. Tuntuisi vaan epäreilulta sekä sitä deittikaveria että itseä kohtaan, kun ajatukset ovat kuitenkin ihan muualla. Ehkä sitten päätyisi johonkin keskinkertaiseen korvikesuhteeseen jonkun sellaisen kanssa, johon sitten kohdistaisi niitä toiselle kuuluvia tunteita. Tuskinpa kovin hyvää tulevaisuutta sellainen suhde saisi.

Varattujen kannattaisi mieluummin yrittää löytää uudestaan se oma puoliso eikä lähteä erikseen hakemaan ja etsimään niitä uusia ihastuksia muualta, tai ainakin sitten pitäisi olla rehellinen kaikille osapuolille tilanteesta.

Juu ei voi ihastua uuteen niin kauan kun edellinen hallitsee tunteita ja ajatuksia.

Sitten voi, kun ihastus edelliseen on jo laimentunut ja enää vain ajatus takaraivossa ilman sen suurempia päivittäisiä tunnekuohuja.

Mikä vika minussa on kun oma parisuhde on hyvä ja toimiva, silti eräs mies saa sukat pyörimään jaloissani?

Varmasti jokainen suhde on joltain osin heikko, enkä ole eroamassa kun suhde on hyvä. Silti tuo joku on tehnyt jotain, haluaisin tietää enemmän hänestä.

Ja jos nyt joku näkee moraalisesti vääränä tämän niin sama oikeus se on jokaisella.

Siis millä tavalla vikaa?

Kumppanihan on kumppani eikä ihastus.

Ihan normaalia ihastua elämän aikana välillä muihinkin, ja kokea itselleen natsaavat ihmiset mielenkiintoisina ja viehättävinä.

Ei siitä kannata stressiä repiä saati tehdä liikkuja sen mukaan, tai ylipäätään leikkiä tulella.

Tietty jos nykyinen kumppani on alunperinkin väärin perustein valittu (esim. ”kunhan on joku, en haluu olla yksin”) eikä ole jälkeläisiä, niin siitäkö eroat vaan ja teet mitä tykkäät, vaikka sitten hölmönkin kuuloisen perusteen ajamana.

Oma kumppani on aina ollut ihastuksen kohde. Ja samanlailla olen ihastunut tähän mieheen mitä kumppaniini joskus ihastuin.

Olet väärässä kun sanot ettei varattuna voi toiseen ihastua.

Parisuhde tarvitsee molemmat pysymään paikoillaan, mutta itse tunnen tarvetta päästä tuon uuden ihmisen lähelle. Eikä tämä liity parisuhteeseeni vaan tunneside vetää puoleensa. Ehkä se on tie eroon? En tiedä. En ole eroamassa.

Siis missä sanoin, ettei varattuna voi ihastua toiseen?

Nimenomaan kirjoitin, että on normaalia ihastua välillä muihinkin.

Alkuperäinen kommenttini koski sinkkuja ja sinkkujen suuria rakkauksia (joita ei ainakaan itselläni voi olla useampaa yhtäaikaa, vaikka rakastuneena saattaakin tavata joitain sellaisia hetkeksi korvissa kohinaa ja sydämentykytyksiä aiheuttavia ihastuttavia tyyppejä, ne on vaan ihan eri asia kuin suuri rakkaus).

Mitäs jos töissä tutustuu, ystävystyy, ihastuu sit rakastuu toiseen? Niin, että puolison kosketus alkaa tuntua väärältä ja lähes sen toisen pettämiseltä.

Mikä on höperöä, koska sitä toista ei ole edes suudellut.

Mistäs minä tietäisin, en ole mikään oraakkeli.

Itse te ja teidän mahdolliset jälkeläiset (ja heidän kumppaninsa ym.) näistä valinnoistanne vastuun kannatte, ja toki sitten jonkin verran tulee myös kollektiivista säteilyä.

Esim. jälkeläinen masentuu, ei uskalla sitoutua ja särkee omansa lisäksi muidenkin sydämiä, ei uskalla kiintyä omaan lapseensa joten traumatisoi tätäkin jne.

Tai vaikka se työpaikkaromanssin vuoksi jätetyksi/petetyksi tullut puoliso lähtee sydän verillä vetämään jotain kyynistyneen miehen panorallia ja särkee omansa lisäksi vaikka viisi muutakin sydäntä siinä rytäkässä, jonka jälkeen ne viisi muuta oksentaa olonsa taas vaikkapa yhteensä 12 henkilön päälle jne.

Mutta tosiaan en jaksa enää välittää, ei noille muutenkaan kukaan mitään voi niin siinä tolskatkaa kukin mitä huvittaa ja jokainen sitten yrittää pärjäillä niillä mitä on annettu.

Olisiko sittenkin pitänyt tehdä temput kanssasi I, olen kysynyt itseltäni joka päivä sen jälkeen kun nähtiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä mies olet päivieni ilo, turva, onni ja luottamus.

Kuka mies?

Sellainen, jota näen melkein joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko sittenkin pitänyt tehdä temput kanssasi I, olen kysynyt itseltäni joka päivä sen jälkeen kun nähtiin.

Kerro lisää i:stä? Onko mies vai nainen kyseessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uuden ihastuksen löytäminen on ainakin minulle tosi vaikeaa niin kauan kuin se "vanha" ihastus on mielessä, muut eivät kiinnosta millään lailla ja ajatukset ovat koko ajan vain siinä yhdessä kiinni. Itsellä käynyt niin pienempienkin ihastusten kanssa, puhumattakaan tästä nykyisestä. Sitten kun vielä muutenkin ihastuu harvoin niin mitäpä teet.

Tiedostan kyllä, että sitä löytämistä voi yrittää auttaa liikkumalla uusissa ympyröissä, tapaamalla uusia ihmisiä ja näin sinkkuna vaikka nettideittailulla. Tuntuisi vaan epäreilulta sekä sitä deittikaveria että itseä kohtaan, kun ajatukset ovat kuitenkin ihan muualla. Ehkä sitten päätyisi johonkin keskinkertaiseen korvikesuhteeseen jonkun sellaisen kanssa, johon sitten kohdistaisi niitä toiselle kuuluvia tunteita. Tuskinpa kovin hyvää tulevaisuutta sellainen suhde saisi.

Varattujen kannattaisi mieluummin yrittää löytää uudestaan se oma puoliso eikä lähteä erikseen hakemaan ja etsimään niitä uusia ihastuksia muualta, tai ainakin sitten pitäisi olla rehellinen kaikille osapuolille tilanteesta.

Juu ei voi ihastua uuteen niin kauan kun edellinen hallitsee tunteita ja ajatuksia.

Sitten voi, kun ihastus edelliseen on jo laimentunut ja enää vain ajatus takaraivossa ilman sen suurempia päivittäisiä tunnekuohuja.

Mikä vika minussa on kun oma parisuhde on hyvä ja toimiva, silti eräs mies saa sukat pyörimään jaloissani?

Varmasti jokainen suhde on joltain osin heikko, enkä ole eroamassa kun suhde on hyvä. Silti tuo joku on tehnyt jotain, haluaisin tietää enemmän hänestä.

Ja jos nyt joku näkee moraalisesti vääränä tämän niin sama oikeus se on jokaisella.

Siis millä tavalla vikaa?

Kumppanihan on kumppani eikä ihastus.

Ihan normaalia ihastua elämän aikana välillä muihinkin, ja kokea itselleen natsaavat ihmiset mielenkiintoisina ja viehättävinä.

Ei siitä kannata stressiä repiä saati tehdä liikkuja sen mukaan, tai ylipäätään leikkiä tulella.

Tietty jos nykyinen kumppani on alunperinkin väärin perustein valittu (esim. ”kunhan on joku, en haluu olla yksin”) eikä ole jälkeläisiä, niin siitäkö eroat vaan ja teet mitä tykkäät, vaikka sitten hölmönkin kuuloisen perusteen ajamana.

Oma kumppani on aina ollut ihastuksen kohde. Ja samanlailla olen ihastunut tähän mieheen mitä kumppaniini joskus ihastuin.

Olet väärässä kun sanot ettei varattuna voi toiseen ihastua.

Parisuhde tarvitsee molemmat pysymään paikoillaan, mutta itse tunnen tarvetta päästä tuon uuden ihmisen lähelle. Eikä tämä liity parisuhteeseeni vaan tunneside vetää puoleensa. Ehkä se on tie eroon? En tiedä. En ole eroamassa.

Siis missä sanoin, ettei varattuna voi ihastua toiseen?

Nimenomaan kirjoitin, että on normaalia ihastua välillä muihinkin.

Alkuperäinen kommenttini koski sinkkuja ja sinkkujen suuria rakkauksia (joita ei ainakaan itselläni voi olla useampaa yhtäaikaa, vaikka rakastuneena saattaakin tavata joitain sellaisia hetkeksi korvissa kohinaa ja sydämentykytyksiä aiheuttavia ihastuttavia tyyppejä, ne on vaan ihan eri asia kuin suuri rakkaus).

Tuolla lukee: juu, ei voi ihastua uuteen.. En tiedä kuka sen kirjoitti! Tämä on anonyymiä 😂

Niinpä :D Mukavaa, että viesti on innoittanut paljon pohdintoja. Täsmennetään sen verran, että vain aloitusviesti on minulta. t. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko sittenkin pitänyt tehdä temput kanssasi I, olen kysynyt itseltäni joka päivä sen jälkeen kun nähtiin.

Kerro lisää i:stä? Onko mies vai nainen kyseessä?

Mies on, mutta en usko että on täällä. Itsekö muka olisit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uuden ihastuksen löytäminen on ainakin minulle tosi vaikeaa niin kauan kuin se "vanha" ihastus on mielessä, muut eivät kiinnosta millään lailla ja ajatukset ovat koko ajan vain siinä yhdessä kiinni. Itsellä käynyt niin pienempienkin ihastusten kanssa, puhumattakaan tästä nykyisestä. Sitten kun vielä muutenkin ihastuu harvoin niin mitäpä teet.

Tiedostan kyllä, että sitä löytämistä voi yrittää auttaa liikkumalla uusissa ympyröissä, tapaamalla uusia ihmisiä ja näin sinkkuna vaikka nettideittailulla. Tuntuisi vaan epäreilulta sekä sitä deittikaveria että itseä kohtaan, kun ajatukset ovat kuitenkin ihan muualla. Ehkä sitten päätyisi johonkin keskinkertaiseen korvikesuhteeseen jonkun sellaisen kanssa, johon sitten kohdistaisi niitä toiselle kuuluvia tunteita. Tuskinpa kovin hyvää tulevaisuutta sellainen suhde saisi.

Varattujen kannattaisi mieluummin yrittää löytää uudestaan se oma puoliso eikä lähteä erikseen hakemaan ja etsimään niitä uusia ihastuksia muualta, tai ainakin sitten pitäisi olla rehellinen kaikille osapuolille tilanteesta.

Juu ei voi ihastua uuteen niin kauan kun edellinen hallitsee tunteita ja ajatuksia.

Sitten voi, kun ihastus edelliseen on jo laimentunut ja enää vain ajatus takaraivossa ilman sen suurempia päivittäisiä tunnekuohuja.

Mikä vika minussa on kun oma parisuhde on hyvä ja toimiva, silti eräs mies saa sukat pyörimään jaloissani?

Varmasti jokainen suhde on joltain osin heikko, enkä ole eroamassa kun suhde on hyvä. Silti tuo joku on tehnyt jotain, haluaisin tietää enemmän hänestä.

Ja jos nyt joku näkee moraalisesti vääränä tämän niin sama oikeus se on jokaisella.

Siis millä tavalla vikaa?

Kumppanihan on kumppani eikä ihastus.

Ihan normaalia ihastua elämän aikana välillä muihinkin, ja kokea itselleen natsaavat ihmiset mielenkiintoisina ja viehättävinä.

Ei siitä kannata stressiä repiä saati tehdä liikkuja sen mukaan, tai ylipäätään leikkiä tulella.

Tietty jos nykyinen kumppani on alunperinkin väärin perustein valittu (esim. ”kunhan on joku, en haluu olla yksin”) eikä ole jälkeläisiä, niin siitäkö eroat vaan ja teet mitä tykkäät, vaikka sitten hölmönkin kuuloisen perusteen ajamana.

Oma kumppani on aina ollut ihastuksen kohde. Ja samanlailla olen ihastunut tähän mieheen mitä kumppaniini joskus ihastuin.

Olet väärässä kun sanot ettei varattuna voi toiseen ihastua.

Parisuhde tarvitsee molemmat pysymään paikoillaan, mutta itse tunnen tarvetta päästä tuon uuden ihmisen lähelle. Eikä tämä liity parisuhteeseeni vaan tunneside vetää puoleensa. Ehkä se on tie eroon? En tiedä. En ole eroamassa.

Siis missä sanoin, ettei varattuna voi ihastua toiseen?

Nimenomaan kirjoitin, että on normaalia ihastua välillä muihinkin.

Alkuperäinen kommenttini koski sinkkuja ja sinkkujen suuria rakkauksia (joita ei ainakaan itselläni voi olla useampaa yhtäaikaa, vaikka rakastuneena saattaakin tavata joitain sellaisia hetkeksi korvissa kohinaa ja sydämentykytyksiä aiheuttavia ihastuttavia tyyppejä, ne on vaan ihan eri asia kuin suuri rakkaus).

Mitäs jos töissä tutustuu, ystävystyy, ihastuu sit rakastuu toiseen? Niin, että puolison kosketus alkaa tuntua väärältä ja lähes sen toisen pettämiseltä.

Mikä on höperöä, koska sitä toista ei ole edes suudellut.

Mistäs minä tietäisin, en ole mikään oraakkeli.

Itse te ja teidän mahdolliset jälkeläiset (ja heidän kumppaninsa ym.) näistä valinnoistanne vastuun kannatte, ja toki sitten jonkin verran tulee myös kollektiivista säteilyä.

Esim. jälkeläinen masentuu, ei uskalla sitoutua ja särkee omansa lisäksi muidenkin sydämiä, ei uskalla kiintyä omaan lapseensa joten traumatisoi tätäkin jne.

Tai vaikka se työpaikkaromanssin vuoksi jätetyksi/petetyksi tullut puoliso lähtee sydän verillä vetämään jotain kyynistyneen miehen panorallia ja särkee omansa lisäksi vaikka viisi muutakin sydäntä siinä rytäkässä, jonka jälkeen ne viisi muuta oksentaa olonsa taas vaikkapa yhteensä 12 henkilön päälle jne.

Mutta tosiaan en jaksa enää välittää, ei noille muutenkaan kukaan mitään voi niin siinä tolskatkaa kukin mitä huvittaa ja jokainen sitten yrittää pärjäillä niillä mitä on annettu.

Itse asiassa valtuutit mut juuri kaikkeen, jos kaikki tekoni ovatkin vain omien erovanhempieni tuotosta, nice!

Tai sit on niin että monet asiat määrittelee ihmistä, ja kuten mä olen nähnyt lapsena hyvää ja pahaa (tuota eroa en ole koskaan pitänyt pahana) niin omatkin lapset tulee väistämättä näkemään.

Yhdessä pysyminen ei aina ole se suurin auvo, puolison kans ollaan sovussakin joskus mietitty sitä, että molemmat löytäisivät kyllä jonkun sopivamman. Ei olla mitenkään täydellinen pari. Toki suoraan liitosta suhteeseen lähteminen on epäkunnioittavaa ja toiselle tuskallista tai vähintään kiusallista, joten sitä en tekisi kuitenkaan.

Perhanan mies, kun sua aina vaan mietin. Sain jo itseni tuossa välissä vakuutettua siitä, että olen ihastunut mielikuvaan eikä sussa ole mitään oikeasti erityistä, mutta niin vaan palaat aina mieleni päälle pyörimään.

MIKSI.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uuden ihastuksen löytäminen on ainakin minulle tosi vaikeaa niin kauan kuin se "vanha" ihastus on mielessä, muut eivät kiinnosta millään lailla ja ajatukset ovat koko ajan vain siinä yhdessä kiinni. Itsellä käynyt niin pienempienkin ihastusten kanssa, puhumattakaan tästä nykyisestä. Sitten kun vielä muutenkin ihastuu harvoin niin mitäpä teet.

Tiedostan kyllä, että sitä löytämistä voi yrittää auttaa liikkumalla uusissa ympyröissä, tapaamalla uusia ihmisiä ja näin sinkkuna vaikka nettideittailulla. Tuntuisi vaan epäreilulta sekä sitä deittikaveria että itseä kohtaan, kun ajatukset ovat kuitenkin ihan muualla. Ehkä sitten päätyisi johonkin keskinkertaiseen korvikesuhteeseen jonkun sellaisen kanssa, johon sitten kohdistaisi niitä toiselle kuuluvia tunteita. Tuskinpa kovin hyvää tulevaisuutta sellainen suhde saisi.

Varattujen kannattaisi mieluummin yrittää löytää uudestaan se oma puoliso eikä lähteä erikseen hakemaan ja etsimään niitä uusia ihastuksia muualta, tai ainakin sitten pitäisi olla rehellinen kaikille osapuolille tilanteesta.

Juu ei voi ihastua uuteen niin kauan kun edellinen hallitsee tunteita ja ajatuksia.

Sitten voi, kun ihastus edelliseen on jo laimentunut ja enää vain ajatus takaraivossa ilman sen suurempia päivittäisiä tunnekuohuja.

Mikä vika minussa on kun oma parisuhde on hyvä ja toimiva, silti eräs mies saa sukat pyörimään jaloissani?

Varmasti jokainen suhde on joltain osin heikko, enkä ole eroamassa kun suhde on hyvä. Silti tuo joku on tehnyt jotain, haluaisin tietää enemmän hänestä.

Ja jos nyt joku näkee moraalisesti vääränä tämän niin sama oikeus se on jokaisella.

Siis millä tavalla vikaa?

Kumppanihan on kumppani eikä ihastus.

Ihan normaalia ihastua elämän aikana välillä muihinkin, ja kokea itselleen natsaavat ihmiset mielenkiintoisina ja viehättävinä.

Ei siitä kannata stressiä repiä saati tehdä liikkuja sen mukaan, tai ylipäätään leikkiä tulella.

Tietty jos nykyinen kumppani on alunperinkin väärin perustein valittu (esim. ”kunhan on joku, en haluu olla yksin”) eikä ole jälkeläisiä, niin siitäkö eroat vaan ja teet mitä tykkäät, vaikka sitten hölmönkin kuuloisen perusteen ajamana.

Oma kumppani on aina ollut ihastuksen kohde. Ja samanlailla olen ihastunut tähän mieheen mitä kumppaniini joskus ihastuin.

Olet väärässä kun sanot ettei varattuna voi toiseen ihastua.

Parisuhde tarvitsee molemmat pysymään paikoillaan, mutta itse tunnen tarvetta päästä tuon uuden ihmisen lähelle. Eikä tämä liity parisuhteeseeni vaan tunneside vetää puoleensa. Ehkä se on tie eroon? En tiedä. En ole eroamassa.

Siis missä sanoin, ettei varattuna voi ihastua toiseen?

Nimenomaan kirjoitin, että on normaalia ihastua välillä muihinkin.

Alkuperäinen kommenttini koski sinkkuja ja sinkkujen suuria rakkauksia (joita ei ainakaan itselläni voi olla useampaa yhtäaikaa, vaikka rakastuneena saattaakin tavata joitain sellaisia hetkeksi korvissa kohinaa ja sydämentykytyksiä aiheuttavia ihastuttavia tyyppejä, ne on vaan ihan eri asia kuin suuri rakkaus).

Mitäs jos töissä tutustuu, ystävystyy, ihastuu sit rakastuu toiseen? Niin, että puolison kosketus alkaa tuntua väärältä ja lähes sen toisen pettämiseltä.

Mikä on höperöä, koska sitä toista ei ole edes suudellut.

Mistäs minä tietäisin, en ole mikään oraakkeli.

Itse te ja teidän mahdolliset jälkeläiset (ja heidän kumppaninsa ym.) näistä valinnoistanne vastuun kannatte, ja toki sitten jonkin verran tulee myös kollektiivista säteilyä.

Esim. jälkeläinen masentuu, ei uskalla sitoutua ja särkee omansa lisäksi muidenkin sydämiä, ei uskalla kiintyä omaan lapseensa joten traumatisoi tätäkin jne.

Tai vaikka se työpaikkaromanssin vuoksi jätetyksi/petetyksi tullut puoliso lähtee sydän verillä vetämään jotain kyynistyneen miehen panorallia ja särkee omansa lisäksi vaikka viisi muutakin sydäntä siinä rytäkässä, jonka jälkeen ne viisi muuta oksentaa olonsa taas vaikkapa yhteensä 12 henkilön päälle jne.

Mutta tosiaan en jaksa enää välittää, ei noille muutenkaan kukaan mitään voi niin siinä tolskatkaa kukin mitä huvittaa ja jokainen sitten yrittää pärjäillä niillä mitä on annettu.

Itse asiassa valtuutit mut juuri kaikkeen, jos kaikki tekoni ovatkin vain omien erovanhempieni tuotosta, nice!

Tai sit on niin että monet asiat määrittelee ihmistä, ja kuten mä olen nähnyt lapsena hyvää ja pahaa (tuota eroa en ole koskaan pitänyt pahana) niin omatkin lapset tulee väistämättä näkemään.

Yhdessä pysyminen ei aina ole se suurin auvo, puolison kans ollaan sovussakin joskus mietitty sitä, että molemmat löytäisivät kyllä jonkun sopivamman. Ei olla mitenkään täydellinen pari. Toki suoraan liitosta suhteeseen lähteminen on epäkunnioittavaa ja toiselle tuskallista tai vähintään kiusallista, joten sitä en tekisi kuitenkaan.

Tässä sen juuri näkee: erot periytyvät kuten köyhyyskin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uuden ihastuksen löytäminen on ainakin minulle tosi vaikeaa niin kauan kuin se "vanha" ihastus on mielessä, muut eivät kiinnosta millään lailla ja ajatukset ovat koko ajan vain siinä yhdessä kiinni. Itsellä käynyt niin pienempienkin ihastusten kanssa, puhumattakaan tästä nykyisestä. Sitten kun vielä muutenkin ihastuu harvoin niin mitäpä teet.

Tiedostan kyllä, että sitä löytämistä voi yrittää auttaa liikkumalla uusissa ympyröissä, tapaamalla uusia ihmisiä ja näin sinkkuna vaikka nettideittailulla. Tuntuisi vaan epäreilulta sekä sitä deittikaveria että itseä kohtaan, kun ajatukset ovat kuitenkin ihan muualla. Ehkä sitten päätyisi johonkin keskinkertaiseen korvikesuhteeseen jonkun sellaisen kanssa, johon sitten kohdistaisi niitä toiselle kuuluvia tunteita. Tuskinpa kovin hyvää tulevaisuutta sellainen suhde saisi.

Varattujen kannattaisi mieluummin yrittää löytää uudestaan se oma puoliso eikä lähteä erikseen hakemaan ja etsimään niitä uusia ihastuksia muualta, tai ainakin sitten pitäisi olla rehellinen kaikille osapuolille tilanteesta.

Juu ei voi ihastua uuteen niin kauan kun edellinen hallitsee tunteita ja ajatuksia.

Sitten voi, kun ihastus edelliseen on jo laimentunut ja enää vain ajatus takaraivossa ilman sen suurempia päivittäisiä tunnekuohuja.

Mikä vika minussa on kun oma parisuhde on hyvä ja toimiva, silti eräs mies saa sukat pyörimään jaloissani?

Varmasti jokainen suhde on joltain osin heikko, enkä ole eroamassa kun suhde on hyvä. Silti tuo joku on tehnyt jotain, haluaisin tietää enemmän hänestä.

Ja jos nyt joku näkee moraalisesti vääränä tämän niin sama oikeus se on jokaisella.

Siis millä tavalla vikaa?

Kumppanihan on kumppani eikä ihastus.

Ihan normaalia ihastua elämän aikana välillä muihinkin, ja kokea itselleen natsaavat ihmiset mielenkiintoisina ja viehättävinä.

Ei siitä kannata stressiä repiä saati tehdä liikkuja sen mukaan, tai ylipäätään leikkiä tulella.

Tietty jos nykyinen kumppani on alunperinkin väärin perustein valittu (esim. ”kunhan on joku, en haluu olla yksin”) eikä ole jälkeläisiä, niin siitäkö eroat vaan ja teet mitä tykkäät, vaikka sitten hölmönkin kuuloisen perusteen ajamana.

Oma kumppani on aina ollut ihastuksen kohde. Ja samanlailla olen ihastunut tähän mieheen mitä kumppaniini joskus ihastuin.

Olet väärässä kun sanot ettei varattuna voi toiseen ihastua.

Parisuhde tarvitsee molemmat pysymään paikoillaan, mutta itse tunnen tarvetta päästä tuon uuden ihmisen lähelle. Eikä tämä liity parisuhteeseeni vaan tunneside vetää puoleensa. Ehkä se on tie eroon? En tiedä. En ole eroamassa.

Siis missä sanoin, ettei varattuna voi ihastua toiseen?

Nimenomaan kirjoitin, että on normaalia ihastua välillä muihinkin.

Alkuperäinen kommenttini koski sinkkuja ja sinkkujen suuria rakkauksia (joita ei ainakaan itselläni voi olla useampaa yhtäaikaa, vaikka rakastuneena saattaakin tavata joitain sellaisia hetkeksi korvissa kohinaa ja sydämentykytyksiä aiheuttavia ihastuttavia tyyppejä, ne on vaan ihan eri asia kuin suuri rakkaus).

Mitäs jos töissä tutustuu, ystävystyy, ihastuu sit rakastuu toiseen? Niin, että puolison kosketus alkaa tuntua väärältä ja lähes sen toisen pettämiseltä.

Mikä on höperöä, koska sitä toista ei ole edes suudellut.

Mistäs minä tietäisin, en ole mikään oraakkeli.

Itse te ja teidän mahdolliset jälkeläiset (ja heidän kumppaninsa ym.) näistä valinnoistanne vastuun kannatte, ja toki sitten jonkin verran tulee myös kollektiivista säteilyä.

Esim. jälkeläinen masentuu, ei uskalla sitoutua ja särkee omansa lisäksi muidenkin sydämiä, ei uskalla kiintyä omaan lapseensa joten traumatisoi tätäkin jne.

Tai vaikka se työpaikkaromanssin vuoksi jätetyksi/petetyksi tullut puoliso lähtee sydän verillä vetämään jotain kyynistyneen miehen panorallia ja särkee omansa lisäksi vaikka viisi muutakin sydäntä siinä rytäkässä, jonka jälkeen ne viisi muuta oksentaa olonsa taas vaikkapa yhteensä 12 henkilön päälle jne.

Mutta tosiaan en jaksa enää välittää, ei noille muutenkaan kukaan mitään voi niin siinä tolskatkaa kukin mitä huvittaa ja jokainen sitten yrittää pärjäillä niillä mitä on annettu.

Itse asiassa valtuutit mut juuri kaikkeen, jos kaikki tekoni ovatkin vain omien erovanhempieni tuotosta, nice!

Tai sit on niin että monet asiat määrittelee ihmistä, ja kuten mä olen nähnyt lapsena hyvää ja pahaa (tuota eroa en ole koskaan pitänyt pahana) niin omatkin lapset tulee väistämättä näkemään.

Yhdessä pysyminen ei aina ole se suurin auvo, puolison kans ollaan sovussakin joskus mietitty sitä, että molemmat löytäisivät kyllä jonkun sopivamman. Ei olla mitenkään täydellinen pari. Toki suoraan liitosta suhteeseen lähteminen on epäkunnioittavaa ja toiselle tuskallista tai vähintään kiusallista, joten sitä en tekisi kuitenkaan.

Tässä sen juuri näkee: erot periytyvät kuten köyhyyskin.

Niin se usein menee, enkä tiedä onko toinen toistaan parempi/huonompi, mutta tietysti paras olisi jos ihmiset pariutuisivat siinä mielessä samanlaisen perhetaustan omaavien kanssa, että erolapset keskenään ja muut keskenään.

Ihan vaan sen vuoksi, koska parisuhde- ja perhearvot sekä kiintymyssuhdemallit ovat niin erilaiset.

-se ”alkuperäinen”, joka ei jaksa enää välittää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uuden ihastuksen löytäminen on ainakin minulle tosi vaikeaa niin kauan kuin se "vanha" ihastus on mielessä, muut eivät kiinnosta millään lailla ja ajatukset ovat koko ajan vain siinä yhdessä kiinni. Itsellä käynyt niin pienempienkin ihastusten kanssa, puhumattakaan tästä nykyisestä. Sitten kun vielä muutenkin ihastuu harvoin niin mitäpä teet.

Tiedostan kyllä, että sitä löytämistä voi yrittää auttaa liikkumalla uusissa ympyröissä, tapaamalla uusia ihmisiä ja näin sinkkuna vaikka nettideittailulla. Tuntuisi vaan epäreilulta sekä sitä deittikaveria että itseä kohtaan, kun ajatukset ovat kuitenkin ihan muualla. Ehkä sitten päätyisi johonkin keskinkertaiseen korvikesuhteeseen jonkun sellaisen kanssa, johon sitten kohdistaisi niitä toiselle kuuluvia tunteita. Tuskinpa kovin hyvää tulevaisuutta sellainen suhde saisi.

Varattujen kannattaisi mieluummin yrittää löytää uudestaan se oma puoliso eikä lähteä erikseen hakemaan ja etsimään niitä uusia ihastuksia muualta, tai ainakin sitten pitäisi olla rehellinen kaikille osapuolille tilanteesta.

Juu ei voi ihastua uuteen niin kauan kun edellinen hallitsee tunteita ja ajatuksia.

Sitten voi, kun ihastus edelliseen on jo laimentunut ja enää vain ajatus takaraivossa ilman sen suurempia päivittäisiä tunnekuohuja.

Mikä vika minussa on kun oma parisuhde on hyvä ja toimiva, silti eräs mies saa sukat pyörimään jaloissani?

Varmasti jokainen suhde on joltain osin heikko, enkä ole eroamassa kun suhde on hyvä. Silti tuo joku on tehnyt jotain, haluaisin tietää enemmän hänestä.

Ja jos nyt joku näkee moraalisesti vääränä tämän niin sama oikeus se on jokaisella.

Siis millä tavalla vikaa?

Kumppanihan on kumppani eikä ihastus.

Ihan normaalia ihastua elämän aikana välillä muihinkin, ja kokea itselleen natsaavat ihmiset mielenkiintoisina ja viehättävinä.

Ei siitä kannata stressiä repiä saati tehdä liikkuja sen mukaan, tai ylipäätään leikkiä tulella.

Tietty jos nykyinen kumppani on alunperinkin väärin perustein valittu (esim. ”kunhan on joku, en haluu olla yksin”) eikä ole jälkeläisiä, niin siitäkö eroat vaan ja teet mitä tykkäät, vaikka sitten hölmönkin kuuloisen perusteen ajamana.

Oma kumppani on aina ollut ihastuksen kohde. Ja samanlailla olen ihastunut tähän mieheen mitä kumppaniini joskus ihastuin.

Olet väärässä kun sanot ettei varattuna voi toiseen ihastua.

Parisuhde tarvitsee molemmat pysymään paikoillaan, mutta itse tunnen tarvetta päästä tuon uuden ihmisen lähelle. Eikä tämä liity parisuhteeseeni vaan tunneside vetää puoleensa. Ehkä se on tie eroon? En tiedä. En ole eroamassa.

Siis missä sanoin, ettei varattuna voi ihastua toiseen?

Nimenomaan kirjoitin, että on normaalia ihastua välillä muihinkin.

Alkuperäinen kommenttini koski sinkkuja ja sinkkujen suuria rakkauksia (joita ei ainakaan itselläni voi olla useampaa yhtäaikaa, vaikka rakastuneena saattaakin tavata joitain sellaisia hetkeksi korvissa kohinaa ja sydämentykytyksiä aiheuttavia ihastuttavia tyyppejä, ne on vaan ihan eri asia kuin suuri rakkaus).

Mitäs jos töissä tutustuu, ystävystyy, ihastuu sit rakastuu toiseen? Niin, että puolison kosketus alkaa tuntua väärältä ja lähes sen toisen pettämiseltä.

Mikä on höperöä, koska sitä toista ei ole edes suudellut.

Mistäs minä tietäisin, en ole mikään oraakkeli.

Itse te ja teidän mahdolliset jälkeläiset (ja heidän kumppaninsa ym.) näistä valinnoistanne vastuun kannatte, ja toki sitten jonkin verran tulee myös kollektiivista säteilyä.

Esim. jälkeläinen masentuu, ei uskalla sitoutua ja särkee omansa lisäksi muidenkin sydämiä, ei uskalla kiintyä omaan lapseensa joten traumatisoi tätäkin jne.

Tai vaikka se työpaikkaromanssin vuoksi jätetyksi/petetyksi tullut puoliso lähtee sydän verillä vetämään jotain kyynistyneen miehen panorallia ja särkee omansa lisäksi vaikka viisi muutakin sydäntä siinä rytäkässä, jonka jälkeen ne viisi muuta oksentaa olonsa taas vaikkapa yhteensä 12 henkilön päälle jne.

Mutta tosiaan en jaksa enää välittää, ei noille muutenkaan kukaan mitään voi niin siinä tolskatkaa kukin mitä huvittaa ja jokainen sitten yrittää pärjäillä niillä mitä on annettu.

Itse asiassa valtuutit mut juuri kaikkeen, jos kaikki tekoni ovatkin vain omien erovanhempieni tuotosta, nice!

Tai sit on niin että monet asiat määrittelee ihmistä, ja kuten mä olen nähnyt lapsena hyvää ja pahaa (tuota eroa en ole koskaan pitänyt pahana) niin omatkin lapset tulee väistämättä näkemään.

Yhdessä pysyminen ei aina ole se suurin auvo, puolison kans ollaan sovussakin joskus mietitty sitä, että molemmat löytäisivät kyllä jonkun sopivamman. Ei olla mitenkään täydellinen pari. Toki suoraan liitosta suhteeseen lähteminen on epäkunnioittavaa ja toiselle tuskallista tai vähintään kiusallista, joten sitä en tekisi kuitenkaan.

Tässä sen juuri näkee: erot periytyvät kuten köyhyyskin.

Perimän vaikutus avioeroalttiuteen on suurempi kuin kasvuympäristön:

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/adoptiolapsilla-tehty-tutkimus-p…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko sittenkin pitänyt tehdä temput kanssasi I, olen kysynyt itseltäni joka päivä sen jälkeen kun nähtiin.

Kerro lisää i:stä? Onko mies vai nainen kyseessä?

Mies on, mutta en usko että on täällä. Itsekö muka olisit?

Jos osui oikeaan, ota vaan rohkeasti yhteyttä. Etköhän löydä minut, jos haluat. Kysy enemmän täällä, jos haluat, mutta en ole varma näenkö viestejäsi.

Olisi kivaa saada kanssasi kahdenkeskistä aikaa... vaikka näemme usein, niin liian harvoin ehdimme jutella kunnolla.

En jaksa enää. Oon aivan poikki tähän ikävöimiseen. Ja se ei auta ainakaan yhtään että hän välttelee ottamasta yhteyttä minuun. Siltä se ainakin tuntuu. Miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?! En halua tuntea tällaista joka ei johda mihinkään..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tapaisin kaivattuni luulisin että hetken katseltaisiin toisiamme hymyssä suin ja sitten suudeltaisiin pitkään. Mutta ei me tavata enää, kaikki on niin monimutkaista.

Olette varattuja?

Ei olla kumpikaan.

Sitten en nää tilanteessa mitään monimutkaista. Kaksi vapaata ihmistä, jotka välittävät toisistaan (olettaen että luulet että suutelisitte). Mikä oikein pidättelee?

Ai monimutkaista ei voi olla esim se jos on välimatkaa paljon, ollaan joko omia, ystävien, sisarusten tms exiä, esimies+alainen, exän paras ystävä ym.? Että onhan noita tilanteita..

No onhan noikin monimutkaisia tilanteita, muttei mitään mahdottomuuksia, jos niin halutaan. Yleensä ihmiset ymmärtää ja sopeutuu. Kun ei kiirehdi eikä sekoile. Ja pitää miettiä onko se oma vai toisten onni vai sitten kuitenkin kaikkien onni. Jos joutuu uhraamaan oman onnensa, saa tehdä aika paljon töitä sen asian hyväksymiseen. Nimim. kokemusta on. Ja näinhän se kai useimmiten menee.

Mulla tuo varattu/varattu tilanne mutta kaipaamani henkilö herättää mussa sellaiset tunteet ettei kukaan koskaan. Ei olla tekemisissä kuin sattumalta vahingossa hyvin harvoin. Ja se sekoittaa kaiken aina pitkäksi aikaa sitten. Vaikka tiedän tasan miten asiat ovat eikä niitä pysty muuttamaan, liikaa surua kai siitä seuraisi kaikille muille. Omaan henkilökohtaiseen onneen riittää toistaiseksi tieto että näemmä pystyn tuntemaan vielä jotain. Jos saisin avattua ajatukseni kyseiselle henkilölle, en tarvisi paljoa muuta enää sisäiseen rauhaan. Mutta luulen ettei tätäkään koskaan tule tapahtumaan.

Oletko miettinyt että se vain saattaisi pahentaa sun oloa jos tunnustaisit tunteesi tuolle kaivatullesi? Miksi sellaisesta haaveilet? Joskus on vain hyvä unohtaa ja jatkaa elämää.

Olen. Typerästi kuvittelen saisiko siitä muka jonkin rauhan sille ettei mitään koskaan voi tapahtua tai ettei hän esimerkiksi tunne samoin. Saisiko se minun pääni selkenemään. Ehkä, ehkä ei. Melko varmaan ei. Tai jos saisin jutella asioista, näkisinkö ettei hän olekaan mitä luulin. Voisi myös olla että tilanne pahenisi. Niinhän on käynyt tähänkin saakka, kun on törmätty, sydäntä lämmittää ja korvia kuumottaa monta päivää, olen onnellinen ja iloinen, ja hän uppoaa vain syvemmin mun mieleen ja sydämeen. Ehkä se ratkaisu on vain odottaa ja vielä vähän odottaa. Koittaa jollain konstilla hyväksyä tilanne.

Jos tutustuisit muhun paremmin, olisi sulle pettymys. Joten ei kannata tuhlata kallista aikaa mun kanssa juttelemiseen.