Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle VII

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tapaisin kaivattuni luulisin että hetken katseltaisiin toisiamme hymyssä suin ja sitten suudeltaisiin pitkään. Mutta ei me tavata enää, kaikki on niin monimutkaista.

Olette varattuja?

Ei olla kumpikaan.

Sitten en nää tilanteessa mitään monimutkaista. Kaksi vapaata ihmistä, jotka välittävät toisistaan (olettaen että luulet että suutelisitte). Mikä oikein pidättelee?

Ai monimutkaista ei voi olla esim se jos on välimatkaa paljon, ollaan joko omia, ystävien, sisarusten tms exiä, esimies+alainen, exän paras ystävä ym.? Että onhan noita tilanteita..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvää yötä. Olet ajatuksissani joka hetki. Rakastan sinua ja voisin syödä sinut. Olisiko se nyt niin kauheaa? Nuku hyvin.

Toivon että päiväsi sujuu hyvin. Tokihan tiedät, että ehdotukseni on yhä voimassa.

Mikä ehdotus se oli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tapaisin kaivattuni luulisin että hetken katseltaisiin toisiamme hymyssä suin ja sitten suudeltaisiin pitkään. Mutta ei me tavata enää, kaikki on niin monimutkaista.

Olette varattuja?

Ei olla kumpikaan.

Sitten en nää tilanteessa mitään monimutkaista. Kaksi vapaata ihmistä, jotka välittävät toisistaan (olettaen että luulet että suutelisitte). Mikä oikein pidättelee?

Ai monimutkaista ei voi olla esim se jos on välimatkaa paljon, ollaan joko omia, ystävien, sisarusten tms exiä, esimies+alainen, exän paras ystävä ym.? Että onhan noita tilanteita..

No onhan noikin monimutkaisia tilanteita, muttei mitään mahdottomuuksia, jos niin halutaan. Yleensä ihmiset ymmärtää ja sopeutuu. Kun ei kiirehdi eikä sekoile. Ja pitää miettiä onko se oma vai toisten onni vai sitten kuitenkin kaikkien onni. Jos joutuu uhraamaan oman onnensa, saa tehdä aika paljon töitä sen asian hyväksymiseen. Nimim. kokemusta on. Ja näinhän se kai useimmiten menee.

Mulla tuo varattu/varattu tilanne mutta kaipaamani henkilö herättää mussa sellaiset tunteet ettei kukaan koskaan. Ei olla tekemisissä kuin sattumalta vahingossa hyvin harvoin. Ja se sekoittaa kaiken aina pitkäksi aikaa sitten. Vaikka tiedän tasan miten asiat ovat eikä niitä pysty muuttamaan, liikaa surua kai siitä seuraisi kaikille muille. Omaan henkilökohtaiseen onneen riittää toistaiseksi tieto että näemmä pystyn tuntemaan vielä jotain. Jos saisin avattua ajatukseni kyseiselle henkilölle, en tarvisi paljoa muuta enää sisäiseen rauhaan. Mutta luulen ettei tätäkään koskaan tule tapahtumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tapaisin kaivattuni luulisin että hetken katseltaisiin toisiamme hymyssä suin ja sitten suudeltaisiin pitkään. Mutta ei me tavata enää, kaikki on niin monimutkaista.

Olette varattuja?

Ei olla kumpikaan.

Sitten en nää tilanteessa mitään monimutkaista. Kaksi vapaata ihmistä, jotka välittävät toisistaan (olettaen että luulet että suutelisitte). Mikä oikein pidättelee?

Ai monimutkaista ei voi olla esim se jos on välimatkaa paljon, ollaan joko omia, ystävien, sisarusten tms exiä, esimies+alainen, exän paras ystävä ym.? Että onhan noita tilanteita..

No onhan noikin monimutkaisia tilanteita, muttei mitään mahdottomuuksia, jos niin halutaan. Yleensä ihmiset ymmärtää ja sopeutuu. Kun ei kiirehdi eikä sekoile. Ja pitää miettiä onko se oma vai toisten onni vai sitten kuitenkin kaikkien onni. Jos joutuu uhraamaan oman onnensa, saa tehdä aika paljon töitä sen asian hyväksymiseen. Nimim. kokemusta on. Ja näinhän se kai useimmiten menee.

Mulla tuo varattu/varattu tilanne mutta kaipaamani henkilö herättää mussa sellaiset tunteet ettei kukaan koskaan. Ei olla tekemisissä kuin sattumalta vahingossa hyvin harvoin. Ja se sekoittaa kaiken aina pitkäksi aikaa sitten. Vaikka tiedän tasan miten asiat ovat eikä niitä pysty muuttamaan, liikaa surua kai siitä seuraisi kaikille muille. Omaan henkilökohtaiseen onneen riittää toistaiseksi tieto että näemmä pystyn tuntemaan vielä jotain. Jos saisin avattua ajatukseni kyseiselle henkilölle, en tarvisi paljoa muuta enää sisäiseen rauhaan. Mutta luulen ettei tätäkään koskaan tule tapahtumaan.

Tunsitko/tunnetko sä sun puolisoa kohtaan mitään? Mikä tässä toisessa herättää sussa noin voimakkaat tunteet?

Ystävällisyys EI ole intohimoa, rakkautta tai kiinnostusta. Turha kuvitella.

Vierailija kirjoitti:

Omaan henkilökohtaiseen onneen riittää toistaiseksi tieto että näemmä pystyn tuntemaan vielä jotain. Jos saisin avattua ajatukseni kyseiselle henkilölle, en tarvisi paljoa muuta enää sisäiseen rauhaan. Mutta luulen ettei tätäkään koskaan tule tapahtumaan.

Tunnen mistä puhut, samat ajatukset täälläkin (olen eri kuin edellä). Tosin olen vielä jaksanut toivoa, että jonain päivänä puhutaan kaikesta. Tai en tiedä. Ei se toinen varmaan minua mieti, joten silloin sitäkään tilannetta ei koskaan tule. Kun nähdään, kuvittelen näkeväni hänestä jotain. Mutta kun ei nähdä, tajuan olevani hänelle vain ilmaa, koska mikään ei viittaa muuhun. Tuskin hänkään arvaa, että hän jäi minuun pysyvästi.

Vierailija kirjoitti:

Ystävällisyys EI ole intohimoa, rakkautta tai kiinnostusta. Turha kuvitella.

Eilen en ottanut kantaa keskusteluun missä keskusteltiin, että ovatko jotkut ihmiset täällä tunnistelemassa viestejä itselleen ei-toivotuilta ihmisiltä. Ei se kovin vakaata ole kun kukaan ei käytä kunnollisia tunnisteita, mutta tässä on yksi esimerkki henkilö. Suosittelen katsomaan peiliin.

Juuri tällaisten viestien takia en enää kirjoittele jos olen nähnyt oman ihastukseni, ihan turha kirjoittaa mitään missä on pienintäkään tunnistetta edes päivästä milloin on nähnyt kun joku harhainen omii itselleen.

Olet erittäin sitkeästi mielessäni mies. Ajattelen sua lähes taukoamatta. Töissäkin vaikka on kiire, mietin sua. Yritä siinä sitte keskittyä töihin. Olet kyllä perusteellisesti sekoittanut mun pääni. Ja tätäkö tämä nyt sitte tulee olemaan aina tulevaisuudessa. Miten voisin sut unohtaa? 😔 Voisitko sinä meistä olla rohkeampi ja ottaa tämä asia puheeksi. Jos tunnet samoin kuin minä. Päähän tässä vielä hajoaa..! En tiedä kylläkään kumpi loppujen lopuksi olis parempi, tietää sun tunteista vai olla tietämätön ikuisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tapaisin kaivattuni luulisin että hetken katseltaisiin toisiamme hymyssä suin ja sitten suudeltaisiin pitkään. Mutta ei me tavata enää, kaikki on niin monimutkaista.

Olette varattuja?

Ei olla kumpikaan.

Sitten en nää tilanteessa mitään monimutkaista. Kaksi vapaata ihmistä, jotka välittävät toisistaan (olettaen että luulet että suutelisitte). Mikä oikein pidättelee?

Ai monimutkaista ei voi olla esim se jos on välimatkaa paljon, ollaan joko omia, ystävien, sisarusten tms exiä, esimies+alainen, exän paras ystävä ym.? Että onhan noita tilanteita..

No onhan noikin monimutkaisia tilanteita, muttei mitään mahdottomuuksia, jos niin halutaan. Yleensä ihmiset ymmärtää ja sopeutuu. Kun ei kiirehdi eikä sekoile. Ja pitää miettiä onko se oma vai toisten onni vai sitten kuitenkin kaikkien onni. Jos joutuu uhraamaan oman onnensa, saa tehdä aika paljon töitä sen asian hyväksymiseen. Nimim. kokemusta on. Ja näinhän se kai useimmiten menee.

Mulla tuo varattu/varattu tilanne mutta kaipaamani henkilö herättää mussa sellaiset tunteet ettei kukaan koskaan. Ei olla tekemisissä kuin sattumalta vahingossa hyvin harvoin. Ja se sekoittaa kaiken aina pitkäksi aikaa sitten. Vaikka tiedän tasan miten asiat ovat eikä niitä pysty muuttamaan, liikaa surua kai siitä seuraisi kaikille muille. Omaan henkilökohtaiseen onneen riittää toistaiseksi tieto että näemmä pystyn tuntemaan vielä jotain. Jos saisin avattua ajatukseni kyseiselle henkilölle, en tarvisi paljoa muuta enää sisäiseen rauhaan. Mutta luulen ettei tätäkään koskaan tule tapahtumaan.

Oletko miettinyt että se vain saattaisi pahentaa sun oloa jos tunnustaisit tunteesi tuolle kaivatullesi? Miksi sellaisesta haaveilet? Joskus on vain hyvä unohtaa ja jatkaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tapaisin kaivattuni luulisin että hetken katseltaisiin toisiamme hymyssä suin ja sitten suudeltaisiin pitkään. Mutta ei me tavata enää, kaikki on niin monimutkaista.

Olette varattuja?

Ei olla kumpikaan.

Sitten en nää tilanteessa mitään monimutkaista. Kaksi vapaata ihmistä, jotka välittävät toisistaan (olettaen että luulet että suutelisitte). Mikä oikein pidättelee?

Ai monimutkaista ei voi olla esim se jos on välimatkaa paljon, ollaan joko omia, ystävien, sisarusten tms exiä, esimies+alainen, exän paras ystävä ym.? Että onhan noita tilanteita..

No onhan noikin monimutkaisia tilanteita, muttei mitään mahdottomuuksia, jos niin halutaan. Yleensä ihmiset ymmärtää ja sopeutuu. Kun ei kiirehdi eikä sekoile. Ja pitää miettiä onko se oma vai toisten onni vai sitten kuitenkin kaikkien onni. Jos joutuu uhraamaan oman onnensa, saa tehdä aika paljon töitä sen asian hyväksymiseen. Nimim. kokemusta on. Ja näinhän se kai useimmiten menee.

Mulla tuo varattu/varattu tilanne mutta kaipaamani henkilö herättää mussa sellaiset tunteet ettei kukaan koskaan. Ei olla tekemisissä kuin sattumalta vahingossa hyvin harvoin. Ja se sekoittaa kaiken aina pitkäksi aikaa sitten. Vaikka tiedän tasan miten asiat ovat eikä niitä pysty muuttamaan, liikaa surua kai siitä seuraisi kaikille muille. Omaan henkilökohtaiseen onneen riittää toistaiseksi tieto että näemmä pystyn tuntemaan vielä jotain. Jos saisin avattua ajatukseni kyseiselle henkilölle, en tarvisi paljoa muuta enää sisäiseen rauhaan. Mutta luulen ettei tätäkään koskaan tule tapahtumaan.

Tunsitko/tunnetko sä sun puolisoa kohtaan mitään? Mikä tässä toisessa herättää sussa noin voimakkaat tunteet?

Juu mutta en ala tässä enempiä availemaan. En tiedä mikä toisessa herätti niin voimakkaat tunteet. Jospa tietäisinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tapaisin kaivattuni luulisin että hetken katseltaisiin toisiamme hymyssä suin ja sitten suudeltaisiin pitkään. Mutta ei me tavata enää, kaikki on niin monimutkaista.

Olette varattuja?

Ei olla kumpikaan.

Sitten en nää tilanteessa mitään monimutkaista. Kaksi vapaata ihmistä, jotka välittävät toisistaan (olettaen että luulet että suutelisitte). Mikä oikein pidättelee?

Ai monimutkaista ei voi olla esim se jos on välimatkaa paljon, ollaan joko omia, ystävien, sisarusten tms exiä, esimies+alainen, exän paras ystävä ym.? Että onhan noita tilanteita..

No onhan noikin monimutkaisia tilanteita, muttei mitään mahdottomuuksia, jos niin halutaan. Yleensä ihmiset ymmärtää ja sopeutuu. Kun ei kiirehdi eikä sekoile. Ja pitää miettiä onko se oma vai toisten onni vai sitten kuitenkin kaikkien onni. Jos joutuu uhraamaan oman onnensa, saa tehdä aika paljon töitä sen asian hyväksymiseen. Nimim. kokemusta on. Ja näinhän se kai useimmiten menee.

Mulla tuo varattu/varattu tilanne mutta kaipaamani henkilö herättää mussa sellaiset tunteet ettei kukaan koskaan. Ei olla tekemisissä kuin sattumalta vahingossa hyvin harvoin. Ja se sekoittaa kaiken aina pitkäksi aikaa sitten. Vaikka tiedän tasan miten asiat ovat eikä niitä pysty muuttamaan, liikaa surua kai siitä seuraisi kaikille muille. Omaan henkilökohtaiseen onneen riittää toistaiseksi tieto että näemmä pystyn tuntemaan vielä jotain. Jos saisin avattua ajatukseni kyseiselle henkilölle, en tarvisi paljoa muuta enää sisäiseen rauhaan. Mutta luulen ettei tätäkään koskaan tule tapahtumaan.

Oletko miettinyt että se vain saattaisi pahentaa sun oloa jos tunnustaisit tunteesi tuolle kaivatullesi? Miksi sellaisesta haaveilet? Joskus on vain hyvä unohtaa ja jatkaa elämää.

Olen. Typerästi kuvittelen saisiko siitä muka jonkin rauhan sille ettei mitään koskaan voi tapahtua tai ettei hän esimerkiksi tunne samoin. Saisiko se minun pääni selkenemään. Ehkä, ehkä ei. Melko varmaan ei. Tai jos saisin jutella asioista, näkisinkö ettei hän olekaan mitä luulin. Voisi myös olla että tilanne pahenisi. Niinhän on käynyt tähänkin saakka, kun on törmätty, sydäntä lämmittää ja korvia kuumottaa monta päivää, olen onnellinen ja iloinen, ja hän uppoaa vain syvemmin mun mieleen ja sydämeen. Ehkä se ratkaisu on vain odottaa ja vielä vähän odottaa. Koittaa jollain konstilla hyväksyä tilanne.

Jotenkin taas pitkästä aikaa sellainen tunne, että meillä voisi olla oikeasti aika hauskaakin yhdessä.

Jos ei monien mahdollisten kanavien kautta voi ottaa suoraan henkilöön yhteyttä niin ei ole kiinnostusta tarpeeksi.

Kuka käskee heti tunnustamaan rakkautta? Se ei sitä edes ole kun ei tunne hyvin. Ihastumista vasta. Ystävyydestä kaikki alkaa. Itse luotte itsellenne liikaa paineita. Kuvittelemalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tapaisin kaivattuni luulisin että hetken katseltaisiin toisiamme hymyssä suin ja sitten suudeltaisiin pitkään. Mutta ei me tavata enää, kaikki on niin monimutkaista.

Olette varattuja?

Ei olla kumpikaan.

Sitten en nää tilanteessa mitään monimutkaista. Kaksi vapaata ihmistä, jotka välittävät toisistaan (olettaen että luulet että suutelisitte). Mikä oikein pidättelee?

Ai monimutkaista ei voi olla esim se jos on välimatkaa paljon, ollaan joko omia, ystävien, sisarusten tms exiä, esimies+alainen, exän paras ystävä ym.? Että onhan noita tilanteita..

No onhan noikin monimutkaisia tilanteita, muttei mitään mahdottomuuksia, jos niin halutaan. Yleensä ihmiset ymmärtää ja sopeutuu. Kun ei kiirehdi eikä sekoile. Ja pitää miettiä onko se oma vai toisten onni vai sitten kuitenkin kaikkien onni. Jos joutuu uhraamaan oman onnensa, saa tehdä aika paljon töitä sen asian hyväksymiseen. Nimim. kokemusta on. Ja näinhän se kai useimmiten menee.

Mulla tuo varattu/varattu tilanne mutta kaipaamani henkilö herättää mussa sellaiset tunteet ettei kukaan koskaan. Ei olla tekemisissä kuin sattumalta vahingossa hyvin harvoin. Ja se sekoittaa kaiken aina pitkäksi aikaa sitten. Vaikka tiedän tasan miten asiat ovat eikä niitä pysty muuttamaan, liikaa surua kai siitä seuraisi kaikille muille. Omaan henkilökohtaiseen onneen riittää toistaiseksi tieto että näemmä pystyn tuntemaan vielä jotain. Jos saisin avattua ajatukseni kyseiselle henkilölle, en tarvisi paljoa muuta enää sisäiseen rauhaan. Mutta luulen ettei tätäkään koskaan tule tapahtumaan.

Oletko miettinyt että se vain saattaisi pahentaa sun oloa jos tunnustaisit tunteesi tuolle kaivatullesi? Miksi sellaisesta haaveilet? Joskus on vain hyvä unohtaa ja jatkaa elämää.

Olen. Typerästi kuvittelen saisiko siitä muka jonkin rauhan sille ettei mitään koskaan voi tapahtua tai ettei hän esimerkiksi tunne samoin. Saisiko se minun pääni selkenemään. Ehkä, ehkä ei. Melko varmaan ei. Tai jos saisin jutella asioista, näkisinkö ettei hän olekaan mitä luulin. Voisi myös olla että tilanne pahenisi. Niinhän on käynyt tähänkin saakka, kun on törmätty, sydäntä lämmittää ja korvia kuumottaa monta päivää, olen onnellinen ja iloinen, ja hän uppoaa vain syvemmin mun mieleen ja sydämeen. Ehkä se ratkaisu on vain odottaa ja vielä vähän odottaa. Koittaa jollain konstilla hyväksyä tilanne.

Millainen kuvittelet hänen olevan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tapaisin kaivattuni luulisin että hetken katseltaisiin toisiamme hymyssä suin ja sitten suudeltaisiin pitkään. Mutta ei me tavata enää, kaikki on niin monimutkaista.

Olette varattuja?

Ei olla kumpikaan.

Sitten en nää tilanteessa mitään monimutkaista. Kaksi vapaata ihmistä, jotka välittävät toisistaan (olettaen että luulet että suutelisitte). Mikä oikein pidättelee?

Ai monimutkaista ei voi olla esim se jos on välimatkaa paljon, ollaan joko omia, ystävien, sisarusten tms exiä, esimies+alainen, exän paras ystävä ym.? Että onhan noita tilanteita..

No onhan noikin monimutkaisia tilanteita, muttei mitään mahdottomuuksia, jos niin halutaan. Yleensä ihmiset ymmärtää ja sopeutuu. Kun ei kiirehdi eikä sekoile. Ja pitää miettiä onko se oma vai toisten onni vai sitten kuitenkin kaikkien onni. Jos joutuu uhraamaan oman onnensa, saa tehdä aika paljon töitä sen asian hyväksymiseen. Nimim. kokemusta on. Ja näinhän se kai useimmiten menee.

Mulla tuo varattu/varattu tilanne mutta kaipaamani henkilö herättää mussa sellaiset tunteet ettei kukaan koskaan. Ei olla tekemisissä kuin sattumalta vahingossa hyvin harvoin. Ja se sekoittaa kaiken aina pitkäksi aikaa sitten. Vaikka tiedän tasan miten asiat ovat eikä niitä pysty muuttamaan, liikaa surua kai siitä seuraisi kaikille muille. Omaan henkilökohtaiseen onneen riittää toistaiseksi tieto että näemmä pystyn tuntemaan vielä jotain. Jos saisin avattua ajatukseni kyseiselle henkilölle, en tarvisi paljoa muuta enää sisäiseen rauhaan. Mutta luulen ettei tätäkään koskaan tule tapahtumaan.

Oletko miettinyt että se vain saattaisi pahentaa sun oloa jos tunnustaisit tunteesi tuolle kaivatullesi? Miksi sellaisesta haaveilet? Joskus on vain hyvä unohtaa ja jatkaa elämää.

Sivusta sanon, että ei toimi unohtaminen. Se on itsensä huijaamista. Mikään ei voi olla hankalampaa kuin ikuinen haikailu ja epätietoisuus. Ehkä ne tunteet voisi työntää omaan lokeroonsa, jos ihan selvästi ja vailla epäilyksiä ja ristiriitaisuuksia tietäisi, ettei toinen tunne samoin. Tai jos toinen tykkäisi ystävänä ja voisi sopia, että ollaan oikeasti ystäviä. Tai jos huomaisikin itse, ettei enää tunnekaan sitä mitä ennen. Tai jos tietäisi, että toinen tuntee samoin ja voisi edes joskus avautua tunteistaan tuolle ihmiselle ja kokea hetken niitä tunteita yhdessä, vaikkei muuta voisikaan. Mikä tahansa on parempi kuin epämääräinen lilluminen ristiriitaisissa ajatuksissa ja tunteissa. Tai sitten pitäisi siihen elämään tulla jotain niin suurta, joka peittäisi nuo tunteet allensa. Tosin sieltä ne taas pulpahtaisi pintaan tilaisuuden tullen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tapaisin kaivattuni luulisin että hetken katseltaisiin toisiamme hymyssä suin ja sitten suudeltaisiin pitkään. Mutta ei me tavata enää, kaikki on niin monimutkaista.

Olette varattuja?

Ei olla kumpikaan.

Sitten en nää tilanteessa mitään monimutkaista. Kaksi vapaata ihmistä, jotka välittävät toisistaan (olettaen että luulet että suutelisitte). Mikä oikein pidättelee?

Ai monimutkaista ei voi olla esim se jos on välimatkaa paljon, ollaan joko omia, ystävien, sisarusten tms exiä, esimies+alainen, exän paras ystävä ym.? Että onhan noita tilanteita..

No onhan noikin monimutkaisia tilanteita, muttei mitään mahdottomuuksia, jos niin halutaan. Yleensä ihmiset ymmärtää ja sopeutuu. Kun ei kiirehdi eikä sekoile. Ja pitää miettiä onko se oma vai toisten onni vai sitten kuitenkin kaikkien onni. Jos joutuu uhraamaan oman onnensa, saa tehdä aika paljon töitä sen asian hyväksymiseen. Nimim. kokemusta on. Ja näinhän se kai useimmiten menee.

Mulla tuo varattu/varattu tilanne mutta kaipaamani henkilö herättää mussa sellaiset tunteet ettei kukaan koskaan. Ei olla tekemisissä kuin sattumalta vahingossa hyvin harvoin. Ja se sekoittaa kaiken aina pitkäksi aikaa sitten. Vaikka tiedän tasan miten asiat ovat eikä niitä pysty muuttamaan, liikaa surua kai siitä seuraisi kaikille muille. Omaan henkilökohtaiseen onneen riittää toistaiseksi tieto että näemmä pystyn tuntemaan vielä jotain. Jos saisin avattua ajatukseni kyseiselle henkilölle, en tarvisi paljoa muuta enää sisäiseen rauhaan. Mutta luulen ettei tätäkään koskaan tule tapahtumaan.

Oletko miettinyt että se vain saattaisi pahentaa sun oloa jos tunnustaisit tunteesi tuolle kaivatullesi? Miksi sellaisesta haaveilet? Joskus on vain hyvä unohtaa ja jatkaa elämää.

Olen. Typerästi kuvittelen saisiko siitä muka jonkin rauhan sille ettei mitään koskaan voi tapahtua tai ettei hän esimerkiksi tunne samoin. Saisiko se minun pääni selkenemään. Ehkä, ehkä ei. Melko varmaan ei. Tai jos saisin jutella asioista, näkisinkö ettei hän olekaan mitä luulin. Voisi myös olla että tilanne pahenisi. Niinhän on käynyt tähänkin saakka, kun on törmätty, sydäntä lämmittää ja korvia kuumottaa monta päivää, olen onnellinen ja iloinen, ja hän uppoaa vain syvemmin mun mieleen ja sydämeen. Ehkä se ratkaisu on vain odottaa ja vielä vähän odottaa. Koittaa jollain konstilla hyväksyä tilanne.

Voisiko tässä sun tapauksessa olla niin, että olet jäänyt kiinni nimenomaan siihen tunteeseen etkä niinkään siihen henkilöön? Tähänhän auttaa uuden ihastuksen löytyminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tapaisin kaivattuni luulisin että hetken katseltaisiin toisiamme hymyssä suin ja sitten suudeltaisiin pitkään. Mutta ei me tavata enää, kaikki on niin monimutkaista.

Olette varattuja?

Ei olla kumpikaan.

Sitten en nää tilanteessa mitään monimutkaista. Kaksi vapaata ihmistä, jotka välittävät toisistaan (olettaen että luulet että suutelisitte). Mikä oikein pidättelee?

Ai monimutkaista ei voi olla esim se jos on välimatkaa paljon, ollaan joko omia, ystävien, sisarusten tms exiä, esimies+alainen, exän paras ystävä ym.? Että onhan noita tilanteita..

No onhan noikin monimutkaisia tilanteita, muttei mitään mahdottomuuksia, jos niin halutaan. Yleensä ihmiset ymmärtää ja sopeutuu. Kun ei kiirehdi eikä sekoile. Ja pitää miettiä onko se oma vai toisten onni vai sitten kuitenkin kaikkien onni. Jos joutuu uhraamaan oman onnensa, saa tehdä aika paljon töitä sen asian hyväksymiseen. Nimim. kokemusta on. Ja näinhän se kai useimmiten menee.

Mulla tuo varattu/varattu tilanne mutta kaipaamani henkilö herättää mussa sellaiset tunteet ettei kukaan koskaan. Ei olla tekemisissä kuin sattumalta vahingossa hyvin harvoin. Ja se sekoittaa kaiken aina pitkäksi aikaa sitten. Vaikka tiedän tasan miten asiat ovat eikä niitä pysty muuttamaan, liikaa surua kai siitä seuraisi kaikille muille. Omaan henkilökohtaiseen onneen riittää toistaiseksi tieto että näemmä pystyn tuntemaan vielä jotain. Jos saisin avattua ajatukseni kyseiselle henkilölle, en tarvisi paljoa muuta enää sisäiseen rauhaan. Mutta luulen ettei tätäkään koskaan tule tapahtumaan.

Oletko miettinyt että se vain saattaisi pahentaa sun oloa jos tunnustaisit tunteesi tuolle kaivatullesi? Miksi sellaisesta haaveilet? Joskus on vain hyvä unohtaa ja jatkaa elämää.

Olen. Typerästi kuvittelen saisiko siitä muka jonkin rauhan sille ettei mitään koskaan voi tapahtua tai ettei hän esimerkiksi tunne samoin. Saisiko se minun pääni selkenemään. Ehkä, ehkä ei. Melko varmaan ei. Tai jos saisin jutella asioista, näkisinkö ettei hän olekaan mitä luulin. Voisi myös olla että tilanne pahenisi. Niinhän on käynyt tähänkin saakka, kun on törmätty, sydäntä lämmittää ja korvia kuumottaa monta päivää, olen onnellinen ja iloinen, ja hän uppoaa vain syvemmin mun mieleen ja sydämeen. Ehkä se ratkaisu on vain odottaa ja vielä vähän odottaa. Koittaa jollain konstilla hyväksyä tilanne.

Voisiko tässä sun tapauksessa olla niin, että olet jäänyt kiinni nimenomaan siihen tunteeseen etkä niinkään siihen henkilöön? Tähänhän auttaa uuden ihastuksen löytyminen. 

Ei kai niitä ihastuksia etsimällä löydä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tapaisin kaivattuni luulisin että hetken katseltaisiin toisiamme hymyssä suin ja sitten suudeltaisiin pitkään. Mutta ei me tavata enää, kaikki on niin monimutkaista.

Olette varattuja?

Ei olla kumpikaan.

Sitten en nää tilanteessa mitään monimutkaista. Kaksi vapaata ihmistä, jotka välittävät toisistaan (olettaen että luulet että suutelisitte). Mikä oikein pidättelee?

Ai monimutkaista ei voi olla esim se jos on välimatkaa paljon, ollaan joko omia, ystävien, sisarusten tms exiä, esimies+alainen, exän paras ystävä ym.? Että onhan noita tilanteita..

No onhan noikin monimutkaisia tilanteita, muttei mitään mahdottomuuksia, jos niin halutaan. Yleensä ihmiset ymmärtää ja sopeutuu. Kun ei kiirehdi eikä sekoile. Ja pitää miettiä onko se oma vai toisten onni vai sitten kuitenkin kaikkien onni. Jos joutuu uhraamaan oman onnensa, saa tehdä aika paljon töitä sen asian hyväksymiseen. Nimim. kokemusta on. Ja näinhän se kai useimmiten menee.

Mulla tuo varattu/varattu tilanne mutta kaipaamani henkilö herättää mussa sellaiset tunteet ettei kukaan koskaan. Ei olla tekemisissä kuin sattumalta vahingossa hyvin harvoin. Ja se sekoittaa kaiken aina pitkäksi aikaa sitten. Vaikka tiedän tasan miten asiat ovat eikä niitä pysty muuttamaan, liikaa surua kai siitä seuraisi kaikille muille. Omaan henkilökohtaiseen onneen riittää toistaiseksi tieto että näemmä pystyn tuntemaan vielä jotain. Jos saisin avattua ajatukseni kyseiselle henkilölle, en tarvisi paljoa muuta enää sisäiseen rauhaan. Mutta luulen ettei tätäkään koskaan tule tapahtumaan.

Oletko miettinyt että se vain saattaisi pahentaa sun oloa jos tunnustaisit tunteesi tuolle kaivatullesi? Miksi sellaisesta haaveilet? Joskus on vain hyvä unohtaa ja jatkaa elämää.

Olen. Typerästi kuvittelen saisiko siitä muka jonkin rauhan sille ettei mitään koskaan voi tapahtua tai ettei hän esimerkiksi tunne samoin. Saisiko se minun pääni selkenemään. Ehkä, ehkä ei. Melko varmaan ei. Tai jos saisin jutella asioista, näkisinkö ettei hän olekaan mitä luulin. Voisi myös olla että tilanne pahenisi. Niinhän on käynyt tähänkin saakka, kun on törmätty, sydäntä lämmittää ja korvia kuumottaa monta päivää, olen onnellinen ja iloinen, ja hän uppoaa vain syvemmin mun mieleen ja sydämeen. Ehkä se ratkaisu on vain odottaa ja vielä vähän odottaa. Koittaa jollain konstilla hyväksyä tilanne.

Toisella on kuitenkin oikeus tietää noista tunteista, vaikka se ei (välttämättä) mitään muuttaisikaan. On kuitenkin aina olemassa pieni riski, että toinenkin ajattelee samoin ja kipuilee täysin samojen asioiden kanssa? Tai sitten se toinen ei tunne sua kohtaan niin ja voi auttaa sua pääsemään yli itsestään. Kuolinvuoteella harvemmin kukaan katuu rakkaudentunnustuksia. Enemmänkin sitä ettei niitä tullut sanottua. Itselläni on todella vaikea elämäntilanne (ei näy ulospäin) ja vaikka olen varattu, olisi ihanaa tietää, että joku vielä näkee mut ja rakastaa. Se antaisi paljon voimia lähteä suhteesta, jossa molemmat osapuolet voivat todella huonosti. 

Joo se siitä sitten. Turhia turhia odotuksia vaikka tietää ettei ole mitään. Kenenkään ei tarvitse kommentoida mitään.

Rakastan sinua.