Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle VII

Saisinpa vain painautua syliisi ja olla silitettävänäsi. Ahdistaa.

Onko puolisosi tyytyväisempi suhteeseenne kuin sinä? Oletko sinä siinä onnellinen?

Ei tee edes tiukkaa olla tykkäämättä sun kuvista.

Vierailija kirjoitti:

Ei tee edes tiukkaa olla tykkäämättä sun kuvista.

Mikset tykkää?

Vierailija kirjoitti:

Onko puolisosi tyytyväisempi suhteeseenne kuin sinä? Oletko sinä siinä onnellinen?

Parisuhteen asiat ei kuulu kolmannelle osapuolelle.

Olli ❤️

Jokos sulla on kesäloma? Voisiko tämä kesä olla meidän? Mä kyllä tiedän, mitä voitaisiin tehdä... 💕

T. Ollin kaipaaja

Vierailija kirjoitti:

Onko puolisosi tyytyväisempi suhteeseenne kuin sinä? Oletko sinä siinä onnellinen?

Ei kumpikaan ole erityisen tyytyväinen. En ole onnellinen.

Olet mies onnellinen? Minä en. Olisin onnellisempi, jos laittaisit viestiä ja selvitettäisi suhteemme. Voisin sitten helpommin jatkaa eteenpäin, kun tietäisin ettei tästä mitään tule ja haluat lopettaa yhteydenpidon kokonaan. En jäisi enää odottamaan viestiäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin miksi tänne vielä sulle kirjoitan, enkö osaisi jo lopettaa? Ehkä toivoisin sun mulle joskus vastaavan, jotta tietäisin sunkin mua kaipaavan.

Mulle tää palsta on ollut paikka jonne purkaa mun tunteita sua kohtaan, joihin en koskaan saanut kokea vastavuoroisuutta. En ole enää lainkaan surullinen, vain edelleen kaipaan sua. Sä jätit muhun lähtemättömän vaikutuksen kauneudellasi, älykkyydellääsi ja sillä jollain määrittelemättömällä joka sai mut tuntemaan löytäneeni ihmisen, joka ymmärtäisi täysin kuka minä olen, ensimmäisen kerran elämässäni.

Siksi vielä kirjoitan tälle hullulle palstalle.

Miten sulle voisi täällä vastata jos et anna mitään tunnisteita? Kuka vaan voisi nyt vastata että on tunteita sua kohtaan, kenet heistä sitten osaat valita? Kerro lisäksi että mitä se muuttaisi jos kuulisit että hän kaipaa sinua?

Mä tunnistin tunteen olleen niin voimakkaan, ettei sellainen voi syntyä tyhjiössä, joten tiedän hänen tunteneen vahvasti myös minua kohtaan. Tällä palstalla ei ole väliä sinänsä, mulla ei vaan ole enää keinoja häneen lähestyä. Oma tilanteenikin on mahdoton. Varmaan siksi kaikki jäi. Ei se kuitenkaan tätä helpommaksi tee, päinvastoin.

Siis jos olet varma, että tunne oli molemminpuoleinen, niin mikä ihme teitä sitten esti saamasta toisianne? Vai halutko sittenkin vain riutua jossakin melodramaattisessa menetetyn rakkauden ideassa, jota et edes halunnut koskaan muuttaa oikeaksi suhteeksi? Fantasiahan on aina tosielämää parempaa.

Niin, aloittaja halusi vain saada tietää että onko tuo toinen tuntenut samoin häntä kohtaan. Ja se siitä sitten. Miksi kukaan sinkku haluaisi tunnustaa tunteitaan mieheen joka on tahollaan varattu, omien sanojensa mukaan tilanteensa on mahdoton, joten hänellä ei ole edes mitään mielenkiintoa mihinkään enempään. 

Eli kysyn vaan, miksi hänelle on niin tärkeä tietää mitä toinen tuntee?

On hirveä olotila, jos jää koko loppuelämäksi selvittämättä ja epäselväksi että olivatko tunteet yksipuolisia vai molemminpuolisia.

Mitä väliä sillä on tiedätkö vai et, jos suhde hänen kanssaan on mahdoton?

Pistänpä lusikkani tähän soppaan. Se nyt vain voi olla jollekin jossain tilanteessa ihan oleellinen tieto, vaikkei se tieto johtaisi mihinkään. Sitä on varmaan vaikea ymmärtää sellaisen, joka ei ole siinä tilanteessa ollut.

Mahdollisia syitä, mistä tämmöinen tilanne syntyy, on lukemattomia. Esim. ajatus siitä ihmisestä on voinut kannatella läpi vaikeiden aikojen. Mutta lopulta on siinä tilanteessa, ettei tiedä, onko se omaa kuvitelmaa vai totta. Osalle totuus on asia, jolla on elämässä eniten merkitystä. Tai jos on saanut rakkaudessa siipeensä, tullut ehkä petetyksi ja kusetetuksi, eikä tiedä uskoako enää mihinkään. Silloin haluaa tietää, mikä on totta ja mikä ei, jotta pystyy rakentamaan maailmankuvansa uusiksi.

Näin kävi minulle. Kerroin omistani suoraan ja kysyin toiselta suoraan. Ei suostunut kertomaan. Olisin vain halunnut tietää, vaikka mitään meistä ei tulekaan. Tieto olisi auttanut minua jäsentelemään asiat uudestaan ja olisin voinut jatkaa eteenpäin esim. siksi, että voisin olla onnellinen siitä, että tunne on ollut molemminpuolinen tai sitten todennut, että olenpa ollut hölmö ja voinut alkaa toipumisen pettymyksestä. Nyt jätettiin leijumaan välitilaan ja syytäkään siihen en tiedä. Saiko toinen sitten itselleen jotain tyydytystä tilanteesta? Enpä tiedä.

Justiin näin ajattelen itsekin (tuon edellisen kirjoittaja). Ja noin kävi mullekin. Asiat mitä tapahtui sen jälkeen, ei liity enää samaan ihmiseen, mutta erityisesti niiden takia olisi tarve saada selvyys tuohon aiempaankin.

Vierailija kirjoitti:

Keitit hyvää kahvia tänään. Ja näytit hyvältä.

Hauskaa..

Vierailija kirjoitti:

Parasta kesätekemistä: maata nurmella, kuunnella lintujen laulua ja ajatella kaivattua.

Ja pelätä punkkeja.

Vierailija kirjoitti:

Etpä halunnut edes tutustua. Oikeesti tutustua.

Niin. :/ Tai olisin. Ehkä. Jotenkin vaan kävi niin että en enää jaksanut yrittää. On huono yhdistelmä olla kiusallinen ja silti herkkä, niin kuin olisi hyvä sävelkorva mut soittotaidot olemattomat. En osaa liikkua yksin. Kesäangstin aika.

Kesällä on ihanaa, kun vieressä on joku jota rakastaa. ❤️

Sain noustua pintaa kohti puoleen väliin, pysähdyin tasaamaan hengitystä, ja tähän jäin. Tässä olen jumissa, ehkä ikuisesti, koska olen itsekäs enkä ole riittävän itsekäs. Ja alkoihan tämä jo helpottaa, sain psyykattua itseäni sinusta poispäin, kunnes tulit taas takakierteellä jostain.

Luulisi, että edes ylpeyteni kamppaisi ajatukset sinusta, mutta ei, eihän tässä mikään mene niin kuin voisi toivoa ja kuvitella. Se on jo nyt selvää, että vakava mielenhäiriö tämä on, nähtävästi kestoltaan ikuinen. Hopeareunusta en nyt tälle onnistu näkemään.

Jaahas. Siinähän olet sitten.

Vierailija kirjoitti:

Sain noustua pintaa kohti puoleen väliin, pysähdyin tasaamaan hengitystä, ja tähän jäin. Tässä olen jumissa, ehkä ikuisesti, koska olen itsekäs enkä ole riittävän itsekäs. Ja alkoihan tämä jo helpottaa, sain psyykattua itseäni sinusta poispäin, kunnes tulit taas takakierteellä jostain.

Luulisi, että edes ylpeyteni kamppaisi ajatukset sinusta, mutta ei, eihän tässä mikään mene niin kuin voisi toivoa ja kuvitella. Se on jo nyt selvää, että vakava mielenhäiriö tämä on, nähtävästi kestoltaan ikuinen. Hopeareunusta en nyt tälle onnistu näkemään.

En kuvittele oikeasti että tää ois mulle mutta haluan silti leikkiä niin ja kirjoittaa kuin tää ois mulle.

En nyt tiedä pitäiskö tässä loukkaantua, jos koet tunteet minua kohtaan mielenhäiriönä. Lisäksi onko se tykkääminen niin pahasta oikeasti. Miksei muka voisi tykätä useammasta.  Vaikka oma tykkäämiseni sinua kohtaan on aiheuttanut myös itselleni paljon surua, niin kuitenkin myös paljon iloa. Tällä hetkellä on menossa vaihe jolloin sinusta kuuleminen tuntuu vain piristävältä. En vaihtais tykkäämistä pois, koska se tekis elämästä jotenkin tylsemmän. Se että tykkäsit minusta sai itseni tuntemaan itseni jotenkin arvokkaammalta. Oli siis loppujen lopuksi positiivinen kokemus että joku voi oikeasti tykätä vähän minustakin.

Vierailija kirjoitti:

Onko puolisosi tyytyväisempi suhteeseenne kuin sinä? Oletko sinä siinä onnellinen?

Kumpikaan ei ole erityisen tyytyväinen. Mitenkä siellä päässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain noustua pintaa kohti puoleen väliin, pysähdyin tasaamaan hengitystä, ja tähän jäin. Tässä olen jumissa, ehkä ikuisesti, koska olen itsekäs enkä ole riittävän itsekäs. Ja alkoihan tämä jo helpottaa, sain psyykattua itseäni sinusta poispäin, kunnes tulit taas takakierteellä jostain.

Luulisi, että edes ylpeyteni kamppaisi ajatukset sinusta, mutta ei, eihän tässä mikään mene niin kuin voisi toivoa ja kuvitella. Se on jo nyt selvää, että vakava mielenhäiriö tämä on, nähtävästi kestoltaan ikuinen. Hopeareunusta en nyt tälle onnistu näkemään.

En kuvittele oikeasti että tää ois mulle mutta haluan silti leikkiä niin ja kirjoittaa kuin tää ois mulle.

En nyt tiedä pitäiskö tässä loukkaantua, jos koet tunteet minua kohtaan mielenhäiriönä. Lisäksi onko se tykkääminen niin pahasta oikeasti. Miksei muka voisi tykätä useammasta.  Vaikka oma tykkäämiseni sinua kohtaan on aiheuttanut myös itselleni paljon surua, niin kuitenkin myös paljon iloa. Tällä hetkellä on menossa vaihe jolloin sinusta kuuleminen tuntuu vain piristävältä. En vaihtais tykkäämistä pois, koska se tekis elämästä jotenkin tylsemmän. Se että tykkäsit minusta sai itseni tuntemaan itseni jotenkin arvokkaammalta. Oli siis loppujen lopuksi positiivinen kokemus että joku voi oikeasti tykätä vähän minustakin.

Kenelle nää nyt täällä sitten ovat. Tuo mielenhäiriö tarkoittaa sitä, että tän asian mittakaava on ollut ihan omissa sfääreissään verrattuana mihinkään tai pikemminkin kehenkään toiseen. Ja en tykkää kuin yhdestä. Mulle tässä ei ole ollut mitään tylsyyden täyttöä ja piristystä, sitä varten voisin katsoa vaikka elokuvan. Vaihtaisin tykkäämisen pois vaikka heti.

Vierailija kirjoitti:

Sain noustua pintaa kohti puoleen väliin, pysähdyin tasaamaan hengitystä, ja tähän jäin. Tässä olen jumissa, ehkä ikuisesti, koska olen itsekäs enkä ole riittävän itsekäs. Ja alkoihan tämä jo helpottaa, sain psyykattua itseäni sinusta poispäin, kunnes tulit taas takakierteellä jostain.

Luulisi, että edes ylpeyteni kamppaisi ajatukset sinusta, mutta ei, eihän tässä mikään mene niin kuin voisi toivoa ja kuvitella. Se on jo nyt selvää, että vakava mielenhäiriö tämä on, nähtävästi kestoltaan ikuinen. Hopeareunusta en nyt tälle onnistu näkemään.

Olet kuitenkin jo puolivälissä? Mitä tarkoitat tuolla että olet itsekäs? Miksi halusit psyykata itsesi pois hänestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin miksi tänne vielä sulle kirjoitan, enkö osaisi jo lopettaa? Ehkä toivoisin sun mulle joskus vastaavan, jotta tietäisin sunkin mua kaipaavan.

Mulle tää palsta on ollut paikka jonne purkaa mun tunteita sua kohtaan, joihin en koskaan saanut kokea vastavuoroisuutta. En ole enää lainkaan surullinen, vain edelleen kaipaan sua. Sä jätit muhun lähtemättömän vaikutuksen kauneudellasi, älykkyydellääsi ja sillä jollain määrittelemättömällä joka sai mut tuntemaan löytäneeni ihmisen, joka ymmärtäisi täysin kuka minä olen, ensimmäisen kerran elämässäni.

Siksi vielä kirjoitan tälle hullulle palstalle.

Miten sulle voisi täällä vastata jos et anna mitään tunnisteita? Kuka vaan voisi nyt vastata että on tunteita sua kohtaan, kenet heistä sitten osaat valita? Kerro lisäksi että mitä se muuttaisi jos kuulisit että hän kaipaa sinua?

Mä tunnistin tunteen olleen niin voimakkaan, ettei sellainen voi syntyä tyhjiössä, joten tiedän hänen tunteneen vahvasti myös minua kohtaan. Tällä palstalla ei ole väliä sinänsä, mulla ei vaan ole enää keinoja häneen lähestyä. Oma tilanteenikin on mahdoton. Varmaan siksi kaikki jäi. Ei se kuitenkaan tätä helpommaksi tee, päinvastoin.

Siis jos olet varma, että tunne oli molemminpuoleinen, niin mikä ihme teitä sitten esti saamasta toisianne? Vai halutko sittenkin vain riutua jossakin melodramaattisessa menetetyn rakkauden ideassa, jota et edes halunnut koskaan muuttaa oikeaksi suhteeksi? Fantasiahan on aina tosielämää parempaa.

Niin, aloittaja halusi vain saada tietää että onko tuo toinen tuntenut samoin häntä kohtaan. Ja se siitä sitten. Miksi kukaan sinkku haluaisi tunnustaa tunteitaan mieheen joka on tahollaan varattu, omien sanojensa mukaan tilanteensa on mahdoton, joten hänellä ei ole edes mitään mielenkiintoa mihinkään enempään. 

Eli kysyn vaan, miksi hänelle on niin tärkeä tietää mitä toinen tuntee?

On hirveä olotila, jos jää koko loppuelämäksi selvittämättä ja epäselväksi että olivatko tunteet yksipuolisia vai molemminpuolisia.

Mitä väliä sillä on tiedätkö vai et, jos suhde hänen kanssaan on mahdoton?

Pistänpä lusikkani tähän soppaan. Se nyt vain voi olla jollekin jossain tilanteessa ihan oleellinen tieto, vaikkei se tieto johtaisi mihinkään. Sitä on varmaan vaikea ymmärtää sellaisen, joka ei ole siinä tilanteessa ollut.

Mahdollisia syitä, mistä tämmöinen tilanne syntyy, on lukemattomia. Esim. ajatus siitä ihmisestä on voinut kannatella läpi vaikeiden aikojen. Mutta lopulta on siinä tilanteessa, ettei tiedä, onko se omaa kuvitelmaa vai totta. Osalle totuus on asia, jolla on elämässä eniten merkitystä. Tai jos on saanut rakkaudessa siipeensä, tullut ehkä petetyksi ja kusetetuksi, eikä tiedä uskoako enää mihinkään. Silloin haluaa tietää, mikä on totta ja mikä ei, jotta pystyy rakentamaan maailmankuvansa uusiksi.

Näin kävi minulle. Kerroin omistani suoraan ja kysyin toiselta suoraan. Ei suostunut kertomaan. Olisin vain halunnut tietää, vaikka mitään meistä ei tulekaan. Tieto olisi auttanut minua jäsentelemään asiat uudestaan ja olisin voinut jatkaa eteenpäin esim. siksi, että voisin olla onnellinen siitä, että tunne on ollut molemminpuolinen tai sitten todennut, että olenpa ollut hölmö ja voinut alkaa toipumisen pettymyksestä. Nyt jätettiin leijumaan välitilaan ja syytäkään siihen en tiedä. Saiko toinen sitten itselleen jotain tyydytystä tilanteesta? Enpä tiedä.

Justiin näin ajattelen itsekin (tuon edellisen kirjoittaja). Ja noin kävi mullekin. Asiat mitä tapahtui sen jälkeen, ei liity enää samaan ihmiseen, mutta erityisesti niiden takia olisi tarve saada selvyys tuohon aiempaankin.

Noissa teidän tapauksissahan on täysin selvää että tunteita oli jos toinen ei suostunut kertomaan. Jos ei olisi ollut tunteita, niin tottakai hän olisi voinut sanoa ettei hänellä ole tunteita. Asia olisi ollut sillä selvä. Nyt hän joutui olemaan kertomatta, koska arvosti kuitenkin teitä sen verran ettei halunnut valehdellakaan ettei tunteita ole. Ei kuitenkaan voinut kertoa tunteistaan, koska oli parisuhteessa tms. Ainoa vaihtoehto on olla kertomatta, koska on moraalitonta valehdellakaan etenkään ihmiselle josta pitää. Toki on niitäkin rohkeita jotka kertoo tunteistaan ja perään lisää että on varattu tms. eikä voi siksi ryhtyä mihinkään. Tosin jos sitä rohkeutta ei ole, useimmilla ei, niin on vain tuo vaihtoehto olla kertomatta ellei sitten ole niin sujuva valehtelija että pystyy pokkana väittämään ettei mitään tunteita ole. Siinä tapauksessa saattaa myös vain menettää tuon ihmisen luottamuksen lopullisesti ja sitä voi tarvita jos joutuu olemaan myöhemmin pakosta tekemisissä, työskentelemään yhdessä yms.