Parisuhteesi pahin ongelma/pahimmat ongelmat?

Miehen kymmeniä vuosia kestänyt haluttomuus. Hellyyttä ei myöskään ole lainkaan.

Mahdanko asua sisar-veli-suhteessa?

Oma himoni häneen on myös viime aikoina laantunut, koska hän ei himoitse minua. Ikävä kyllä mielenkiinto on minulla kyllä olemassa seksiä kohtaan, se vain kohdistuu muualle.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin kaiken voi tiivistää tuohon yhteen lauseeseen: KOSKETA MINUA SENKIN IDIOOTTI!

Sama täällä. Miehelle riittää kiihottumiseen näkeminen, mutta minun tarvitsee TUNTEA kiihottuakseni kosteaksi ja sykkiväksi. Mies taas ei jaksa kosketella minua, varmaan kun on jo niin tottunut minuun. 

Oho, sama juttu kuin monella muulla: seksi. Tarkemmin se, ettei mies taida minusta juuri syttyä, tai sitten ei vain välitä minun nautinnostani. Esileikkiä on silloin, kun jaksan sitä vaatimalla vaatia, ja sekin on väkinäistä ja mies tekee sen "vasemmalla kädellä". Mies ei hyväile minua, ei käsin, ei suulla.

Ollaan näistä asioista keskusteltu ja riideltykin, ja silloin mieheltä tuli kommentti "sä olet estoinen ja frigidi". Koska tarvitsen esileikkiä syttyäkseni, enkä saa kiksejä pyllypuuhista tai siitä, että mies tunkee väkivalloin melansa kurkkuuni? Okei. Annan siis suuseksiä ihan mielelläni, mutta omaan tahtiini ja itse määrittäen sen, miten syvälle. Kerran mies otti takaraivon hiuksista kiinni ja survaisi kurkkuun varoittamatta, ja minä tietysti siitä suutuin ja huusin. Pidän hepeneitä, meillä on monta eri asentoa käytössä. Mutta olen siis estoinen ja frigidi.

Toisinaan käy mielessä, että rakastaja olisi kiva. Ja kai mieskin tarvitsisi rakastajattaren.

Näköjään tosi paljon samoja vastauksia! Meilläkin mies on HALUTON! Näköjään meitä on muitakin.

Ap

Mä voisin vaikka itkeä kun luen näitä kommentteja, haluton mies mullakin. Miehet, mitä ihmettä?

Miehen mielenterveyden ongelmat (ahdistuneisuus, paniikkihäiriö, masennus) heijastuvat moneen asiaan (mm. seksielämään), mutta eniten ongelmia aiheuttaa hänen alkoholin käyttönsä, jolla hän yrittää turruttaa mieltään. Hänellä on alkoholiongelma.

Alkoholi ei kuitenkaan ole ainoa iso ongelma. Miehen työ ja ystävät menevät kaiken edelle ja hän pitää minua itsestäänselvyytenä, josta pahoitan jatkuvasti mieleni. Mies sitten ihmettelee, miksi kiukuttelen ja valitan. En tiedä, miksi hän edes haluaa jatkaa suhdetta kanssani, kun ei minulle ole koskaan aikaa. Olen lopettanut suhteen monta kertaa asioiden kumuloiduttua ja sitä mietin nytkin.

En syytä miestä kaikista ongelmistamme. Olen tunteellinen ja suorapuheinen ja aloitan riidat. Olemme olleet useita vuosia yhdessä, mutta suhteemme ei ole kehittynyt mihinkään. Turhauttaa. Emme ole tehneet asioita, joita luultavasti kaikki muut ”normaalit” parit ovat tehneet. On tosin vaikea edes viedä suhdetta eteenpäin, kun mielessä pyörii usein, että ei tästä tule koskaan mitään.

Meillä vähän outo ongelma. Mies sanoi viime syksynä pahoitellen, ettei rakasta minua. Täsmensi ihailevansa, arvostavansa ja kunnioittavansa. Seksi on hyvää, mies himoitsee minua ja tyydyttää intohimoisesti. Nauretaan yhdessä, arki rullaa, huomioimme toisiamme. Riitelemme harvoin.

Olen päätellyt, että miehen romanttinen alkuhuuma on haihtunut (tietenkin, 13 vuotta yhdessä, pari lasta), mutta mies mieltää, ettei sitten oikein ole rakkautta lainkaan. Ei kuulemma missään nimessä tahdo erota, järkyttyi kovasti kun kysyin siitä.

Yritän tässä totutella siihen, että elän siis rakkaudettomassa liitossa, joka on intohimoinen ja onnellinen. Mit vit?

Vierailija kirjoitti:

Meillä vähän outo ongelma. Mies sanoi viime syksynä pahoitellen, ettei rakasta minua. Täsmensi ihailevansa, arvostavansa ja kunnioittavansa. Seksi on hyvää, mies himoitsee minua ja tyydyttää intohimoisesti. Nauretaan yhdessä, arki rullaa, huomioimme toisiamme. Riitelemme harvoin.

Olen päätellyt, että miehen romanttinen alkuhuuma on haihtunut (tietenkin, 13 vuotta yhdessä, pari lasta), mutta mies mieltää, ettei sitten oikein ole rakkautta lainkaan. Ei kuulemma missään nimessä tahdo erota, järkyttyi kovasti kun kysyin siitä.

Yritän tässä totutella siihen, että elän siis rakkaudettomassa liitossa, joka on intohimoinen ja onnellinen. Mit vit?

Teillä on varmaan eri määritelmä rakkaudelle. Ehkä mies ajattelee, että rakkautta on vain se alkuhuumassa tunnettu rakastuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä vähän outo ongelma. Mies sanoi viime syksynä pahoitellen, ettei rakasta minua. Täsmensi ihailevansa, arvostavansa ja kunnioittavansa. Seksi on hyvää, mies himoitsee minua ja tyydyttää intohimoisesti. Nauretaan yhdessä, arki rullaa, huomioimme toisiamme. Riitelemme harvoin.

Olen päätellyt, että miehen romanttinen alkuhuuma on haihtunut (tietenkin, 13 vuotta yhdessä, pari lasta), mutta mies mieltää, ettei sitten oikein ole rakkautta lainkaan. Ei kuulemma missään nimessä tahdo erota, järkyttyi kovasti kun kysyin siitä.

Yritän tässä totutella siihen, että elän siis rakkaudettomassa liitossa, joka on intohimoinen ja onnellinen. Mit vit?

Teillä on varmaan eri määritelmä rakkaudelle. Ehkä mies ajattelee, että rakkautta on vain se alkuhuumassa tunnettu rakastuminen.

Näinhän se taitaa olla, mutta loukkaannuin silti siitä, että toinen noin vain heittää, että "en rakasta sinua, mutta haluaisin kyllä rakastaa." Itse en miellä alkuhuumaa rakkaudeksi melkein lainkaan, huumaksi vain, jonka jälkeen se rakkaus vasta alkaa. No, ei tässä tosiaan eroamassa olla, olisi vain kiva joskus elämässä vielä kuulla se "minä rakastan sinua", mutta näillä näkymin ei tule tapahtumaan, mies kun ei sano mitään mitä ei tarkoita (perus insinööri).

Vierailija kirjoitti:

Meillä vähän outo ongelma. Mies sanoi viime syksynä pahoitellen, ettei rakasta minua. Täsmensi ihailevansa, arvostavansa ja kunnioittavansa. Seksi on hyvää, mies himoitsee minua ja tyydyttää intohimoisesti. Nauretaan yhdessä, arki rullaa, huomioimme toisiamme. Riitelemme harvoin.

Olen päätellyt, että miehen romanttinen alkuhuuma on haihtunut (tietenkin, 13 vuotta yhdessä, pari lasta), mutta mies mieltää, ettei sitten oikein ole rakkautta lainkaan. Ei kuulemma missään nimessä tahdo erota, järkyttyi kovasti kun kysyin siitä.

Yritän tässä totutella siihen, että elän siis rakkaudettomassa liitossa, joka on intohimoinen ja onnellinen. Mit vit?

Ihme mies kyllä. Miksi koki edes tarpeelliseksi kertoa tuon?

Suhteen alussa puhuttiin ja jaettiin kaikki ajatukset. Silloin täsmennettiin mitä edellisissä suhteissa on mennyt pieleen ja mitä virheitä ei halua enää toistaa. Sanoin, etten halua pantata tunteitani, sillä se kylmettää mut toista osapuolta kohtaan, mies oli samaa mieltä. Sanoin myös, että täytyy muistaa tehdä niitä piristäviä asioita toisen puolesta, että romantiikka pysyy elossa.

Neljä vuotta myöhemmin olemme täsmälleen toistaneet nämä samat virheet, vuoden olen tuntenut enemmän kylmyyttä kuin lämpöä häntä kohtaan, kun ei motivoi tehdä toiselle asioita saamatta mitään vastinetta siitä itselleen. Pahimmillaan mies arvostelee ja tiuskii näille kivoille piristyksilleni, jopa päivittäin.

Kerroin pari viikkoa sitten, että voisin viedä hänet syntymäpäivälahjaksi johonkin muutaman päivän kaupunkilomalle (tarjouduin maksamaan siis matkat ja majoitukset, kyselin mieluisat matkakohteet ja matkan toiveet. Sitten eilen kun esittelin muutaman vaihtoehdon niistä sijainneista mitä oli toivonut, niin kaikki olikin aivan perseestä ja paskaa, saan kuulemma yksin lähteä reissuun. En oikeasti enää ymmärrä häntä yhtään.

Humalassa yrittää lämmitellä (en lämpeä yhtään) ja selvinpäin kiukuttelee kaikesta. Jopa hänen ystävänsä ovat välillä huomattauneet miehen kiukuttelusta minulle. Voikohan tästä enää nousta.

Mun ongelma on, että olen kamalan heikko itsetuntoinen ja pelkään, että mies lakkaa rakastamasta mua. Rakastan miestäni todella paljon ja hän antaa minulle läheisyyttä ja kertoo minulle usein kuinka rakastaa minua ja olen tärkeintä hänen elämässään. Mies tekee pitkää päivää töissä, haluaa kyllä seksiä usein, mutta keskittyy enimmäkseen itsensä tyydyttämiseen siinä. Olen myös joskus nalkuttava ja en tule miehen kavereiden kanssa toimeen.

Vaimon tapa ostaa liikaa ruokaa ja tehdä liikaa ruokaa. Tämä hänen tapansa toimia vie minut ahdistuksen  takia hautaan.

:(

Vierailija kirjoitti:

Tyttöystäväni ei usko, että rakastan ja pidän hänestä aidosti. Hän luulee ettei riitä minulle.

Minäkin olen tällainen tyttöystävä. Minulla on ihan unelmapoikaystävä ja tuntuu käsittämättömältä jo se, miten hyvin hän minua kohtelee (edellinen teki kaikkensa murskataakseen itsetuntoni). Siihen päälle vielä se, että hän rakastaa minua. Miten voi olla totta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä vähän outo ongelma. Mies sanoi viime syksynä pahoitellen, ettei rakasta minua. Täsmensi ihailevansa, arvostavansa ja kunnioittavansa. Seksi on hyvää, mies himoitsee minua ja tyydyttää intohimoisesti. Nauretaan yhdessä, arki rullaa, huomioimme toisiamme. Riitelemme harvoin.

Olen päätellyt, että miehen romanttinen alkuhuuma on haihtunut (tietenkin, 13 vuotta yhdessä, pari lasta), mutta mies mieltää, ettei sitten oikein ole rakkautta lainkaan. Ei kuulemma missään nimessä tahdo erota, järkyttyi kovasti kun kysyin siitä.

Yritän tässä totutella siihen, että elän siis rakkaudettomassa liitossa, joka on intohimoinen ja onnellinen. Mit vit?

Ihme mies kyllä. Miksi koki edes tarpeelliseksi kertoa tuon?

Itse heitetyt diagnoosit ovat ärsyttäviä, mutta jos sanon, että mies on joissain asioissa asperger-tyyppinen, niin se on jotenkin kuvaavaa. Ei aina tajua mitä voi sanoa loukkaamatta, mutta tahallaan ei loukkaa. Olin joskus vihjaillut että hän ei ole aikoihin vastannut mitään, kun olen itse kertonut rakastavani, niin sen takia varmaan sitten äkkiä avautui tästä kesken rauhallisen koti-illan. Huoh. Nyt en oikein itsekään ole enää pystynyt sanomaan rakastavani, vaikka läheisyyttä meillä on paljon.

Lasten tultua vaimo unohti parisuhteen. Pikkuhiljaa kertoi minulle vähemmän asioistaan, vältteli läheisyyttä ja kahdenkeskistä aikaa samalla kun katosi yhä enemmän nettiin/someen. Minulle avautui mahdollisuus ja kun vaimo vielä rohkaisi minua uralla eteenpäin, niin minähän uppouduin töihin kun kotona tunsin itseni ei toivotuksi.

Etäännyttiin pikkuhiljaa eikä osattu kumpikaan kertoa mitä oikeasti halutaan vaan kiukuteltiin toisen tekemisistä. Mentiin liian myöhään pariterapiaan ja nyt tehdään eroa vaikka ollaan vihdoin opittu puhumaan ja ymmärretään mikä meni vikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vaimon tapa ostaa liikaa ruokaa ja tehdä liikaa ruokaa. Tämä hänen tapansa toimia vie minut ahdistuksen  takia hautaan.

:(

Eikös sitä ylijäämää voisi vaikka pakastaa ja laiskotuspäivänä sitten syödä pois?

Emme osaa jutella asioista. Viisi vuotta oltu naimisissa ja vielä on selvitty seesteisesti rakkauden täyteisessä avioliitossa. Silti välillä tulee aikoja kun mies mököttää ja on vihainen, eikä koskaa kerro mikä on. Tiuskii vain ettei mikään. Olen kyllä ratkaissut ongelman sillä, että jos välit tulehtuu puhumattomuuden takia erittäin pahasti, menemme kyllä parisuhdeterapiaa. Jos siellä oppis puhumaan.

Mies ei puhu ongelmista tai mistään asiasta mikä häntä ei kiinnosta. Läheisyys kadonnut ja ei tehdä mitään yhdessä. Ei edes kaupassa käydä yhdessä. Mies saa mennä jos haluaa jonnekin vapaasti (en estele) ja käy ulkona/ravintolassa/festareilla noin 3-5 kertaa vuodessa. Itse en käy missään kuin kaupassa ja lenkillä. Mies siirtyi vielä pahan kuorsauksensa takia nukkumaan eri huoneeseen. Puhumme vain joitakin lauseita päivässä tai aamukahvilla viikonloppuna. Ollaan kuitenkin toistemme parhaat kaverit. Kohta 14 vuotta oltu yhdessä. Tulevaisuus on kysymysmerkki...?

Kylläpä tässäkin maassa on tyydyttämättömiä parisuhteita tarpeeksi :/