Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Minä en koskaan "voita" ihmisten kanssa
29.05.2018 |
Ihan typerä otsikko, tiedän. En vain osaa tätä paremminkaan ilmaista.
Olen sellainen ikuinen altavastaaja. Ihan sama minkälainen ihmissuhde: vanhemmat, ystävät, työyhteisö. Joka ikinen kerta käy niin, että tavallaan häviän toisille. Yritän nyt keksiä muutaman esimerkin, ja pahoittelen etteivät ne ihan kerro kaikkea, mutta kaikkea ei voi enkä haluakaan tähän aloitukseen listata.
Minä olen koko ikäni ollut aika yksinäinen. Kaveri tai muutama on voinut olla, mutta olen se toinen kaveri tai kolmas kaveri - en koskaan se, johon luotetaan tai jonka kanssa tehdään festarireissuja tai uskoudutaan elämästä ja ihmissuhteista. Tutustun helposti, osaan small talkin, osaan käytöstavat. Ja niin vain tuppaa käymään, että jään porukoista pois, tai jään kolmanneksi pyöräksi.
Ja jotenkin olen aina liikaa. Kun kaksi vanhempaa lastani olivat pienempiä, olin kotona heidän kanssaan (eikä minulla ollut työpaikkaa johon palata). Yritin selvitä järjissäni tekemällä asioita sekä lasten kanssa, että ilman heitä. Pieniä lapsiani vein puistoihin ja kerhoihin, uimaan ja retkille. Sitten tultiin kertomaan, että se ja se ajattelee, että sinä vain suoritat äitiyttä ja yrität näyttää muille olevasi muita parempi. Kävin itse ratsastamassa ja joskus keikoilla, joskus miehen kanssa jossain kahdestaan. Sain kuulla kommentteja, että "hyvähän sinun on" ja "helppoahan se on, kun on rahaa". Eikä siinä vaiheessa olisi varmaan auttanut, jos olisin sanonut että ainoat tukiverkot on miehen vanhemmat, joilla on omakin elämä ja jotka käyvtä töissä vielä itsekin. Ja että rahaa on, koska miehen työ on vaativaa ja mies on siksi paljon kotoa poissa. Että hoidan kodin, lapset ja itseni aivan yksin, ilman apua.
Siivoojasta tuli kuittalua, kun miehen pitkän työreissun aikana palkkasin sellaisen avuksi. "Haha, helppoa kun on varaa, meillä mutsi pesee ikkunat!" Olisin voinut itkeä: oma äitini on rappioalkoholisti, eikä hänestä ole auttamaan.
Yritän nyt lukea avoimessa yliopistossa, ja hakea ensi keväänä koulutukseen. Ei kannustusta, pelkkää ihmettelyä että itse eivät viitsisi ja että toivomani ala ei ole tuttu ja ei siitä sen enempää. Tämä on koko ajan tätä, tapaan ihmisiä, juttelen puolituttujen kanssa, en ole ylimielinen, en ylpeä. Ja joka ikinen kerta jään yksin.
Kenellekään en tunnu olevan kiinnostava ihminen. Aina jään jotenkin tilaan tai asemaan, jossa on seliteltävä omaa elämäänsä ja melkeimpä oikeutettava oma olemassaolo tällaisena kuin olen.
¨
Koskaan kukaan ei kysy mihinkään, ei puhu tulevaisuudesta niin että kuuluisin siihen jollain tavalla tyyliin hei keskustaan avattiin se uusi kahvila, mennäänkö yhdessä ensi viikolla?). Kukaan ei kehu, ei kysy mitään. Joskus tunnen olevani robotti toisten keskellä. Sanon hei ja huomenta, ja kiitos. Ja sitten jo unohdun.
En ole rikas, enkä köyhä. En ole kaunis, mutta en rumakaan. En pitkä enkä lyhyt, en laiha enkä lihava. Tykkäisin monista asioista, ja monia juttuja yksin teenkin. En juorua, en polta, en juo kuin seurassa lasin viiniä tai kaksi. Joskus tulee ihmisten kanssa tilanteita kun tulee olo, että no niin, sanoin jonkun väärän jutun itsestäni. Että tykkään valokuvata, tai että pidän politiikasta, tai että lähden ensi viikolla reissuun, että kysy mieheltäni pääseekö lapseni teille leikkimään. Tulee sellaisia hiljaisia hetkiä, kun toinen ei sanokaan mitään.
Kommentit (44)
Ryhmän dynamiikka muuttuu aina, kun siihen tulee tai siitä lähtee joku. Joskus ryhmä voi kokonaan hajota, jos siitä lähtee sen aktiivisimmat jäsenet. Uusi ihminen ryhmään tarkoittaa, että koko pakka jaetaan uusiksi. Ollaan jälleen ryhmän perustamis- ja tutustumisvaiheessa. Ennenkuin luottamus ryhmän uusimpaan on kaikkien osalta syntynyt, osa on voinut jo todeta, että eivät jaksa enää tätä samaa, mikä tehtiin jo vuosia sitten, vaan poistuvat ryhmästä. Ryhmä ei siis enää anna heille sitä, minkä vuoksi ryhmään ovat kuuluneet. Kun ryhmästä poistuu vanhoja ja tulee uusia, ryhmän jäsenten sitoutuminen ryhmään vähenee.
Kyse ei siis ole siitä, etteikö jostain pidettäisi tai että tämä olisi jollain tavalla vääränlainen. Kyse on vain siitä, että ryhmä toimii oikein hyvin sellaisena kuin se nyt on. Miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävystyminen ja ryhmään kuuluminen ovat hyvin erilaisia asioita. Suurin osa ihmisten elinaikanaan kokemista ryhmistä liittyy johonkin yksittäiseen asiaan. Kouluun, opiskelupaikkaan, työpaikkaan, harrastukseen tai vaikkapa asuinpaikkaan. Näissä ryhmän muita jäseniä ei ole itse valittu, joten hyvin erilaiset ihmiset ovat näissä toistensa kanssa tekemisissä. Ryhmään voi kuulua olematta "sydänystävä" kenenkään kanssa tai tapaamatta ketään ryhmäläistä muissa olosuhteissa kuin siinä, mistä ryhmä on syntynytkin. Joskus näiden ryhmien sisällä tapahtuu joidenkin yksilöiden välistä ystävystymistäkin, mutta ryhmään kuuluminen ei automaattisesti tee kenestäkään ryhmäläisestä ystävääsi. Näihin ryhmiin kuuluu, vaikka chillailisikin ryhmän ulkoreunalla.
Ystävystyminen taas tapahtuu kahden yksilön välillä. Harva ystävystyy ensisilmäyksellä. Toiseen pitää ensin tutustua riittävän hyvin ja tuttavuuden muuttua kaveruudeksi. Joskus jokin yksittäinen asia kuten esim muutto samalle asuinalueelle voi muuttaa kaveruuden ystävyydeksi, mikäli kahdella ihmisellä on riittävästi kiinnostusta toisiinsa. Yhteistä tekemistä, yhteisiä puheenaiheita jne. Sekä elämäntilanne, jossa uusille ystäville on tilaa. Ja ennenkaikkea samanlainen käsitys siitä, mitä ystävyys on. Joillekin ystävyydeksi riittää pari viestiä kuukaudessa ja pari tapaamista vuodessa. Heillä voi olla kymmeniä ystäviä ja aina on tilaa uusille. Jollekin taas ystävyys tarkoittaa viestittelyä pari kertaa viikossa ja tapaamista pari kertaa kuukaudessa. Heillä ei voi olla kymmeniä ystäviä, koska aika ei yksinkertaisesti riitä. Eikä heillä ole myöskään tilaa uusille ystäville, koska uusiin ystäviin käytetty aika on pois joko muilta ystäviltä tai muusta elämästä.
Tiiviiseen ystäväporukkaan mukaan pääseminen on vaikeaa, koska kuten kommentissa 42 todettiin, ryhmän dynamiikka muuttuu sen jäsenten vaihtuessa. Uuden tulijan myötä ryhmä ei ole koskaan enää sama kuin mitä se oli aikaisemmin. Joskus tämä on kaikkien mielestä ihan kivakin asia, useimmiten ei ole. Jos haluaa porukan, kannattaa koittaa muodostaa sellainen itse. Hakeutua siis johonkin sellaiseen paikkaan, missä ihmiset eivät vielä tunne toisiaan. Ja olla aktiivisesti se henkilö, joka muodostaa ryhmää ja vetää muita ryhmään mukaansa. Ehdottaa, innostaa ja järjestää. Olen kolmesti ollut tällainen ryhmän perustajavetäjä: kaksi kertaa opiskelupaikoissa ja kerran harrastusporukassa. Toisesta opiskelupaikasta ryhmä hajosi, kun en enää jaksanut olla porukan puuhanainen. Toisesta jäi viiden naisen porukka, jonka kanssa tavataan edelleenkin, mutta vain harvakseltaan (asutaan eri puolilla Suomea). Harrastusporukka on edelleen olemassa, mutta minä lopetin ko harrastuksen ja lähdin itse ryhmästä. Kuulun edelleenkin muutamaan porukkaan, mutta sidokseni heihin on varsin kevyt. Ystävyyssuhteeni ovat nykyisin yksittäisiä ja näiden porukoiden ulkopuolelta. Koen, että saan ihmissuhteista enemmän irti, kun ei tarvitse olla organisoimassa ja puuhaamassa mitään porukalla tapahtuvaa häppeninkiä.
Alue: Aihe vapaa
Läheisriippuvaisuus saattaa muuten olla yksi merkittävä tekijä.
Kannattaa googlata termi, sehän ei nimittäin ole esimerkiksi poikkeuksellista riippuvaisuutta läheisistä, vaan tyypillisesti addiktin puolison ominaisuus: addiktin puoliso ei ole itsenään hyvä ihminen, vaan hänen arvonsa on siinä miten hän osaa auttaa addiktia.
Toi sun kuvailu noista ihmisten auttamisista vaan jotenkin pistää silmään. Nimenomaan se ystävien kanssa oleminen, hengaaminen, hauskanpito ja yhteiset kokemukset loistavat poissaolollaan.
Jos äitisi on alkoholisti, niin kuka perheessäsi oli äitisi alkoholismin mahdollistaja? Kuka hoiti lapset kun äitisi ei kyennyt? Kuka soitti töihin? Kuka haki ruuat kaupasta?