Aiempi rajattomuus harmittaa. Miten voisin suhtautua armollisemmin menneisiin tapahtumiin?

Täällä on näitä oikeaoppisia vastauksia - ihmiset kai tarkoittaa niillä hyvää. Et unohda ja älä syyttele itseäsi, naps vaan.

Minua käytettiin seks. hyväksi lapsuudessa räikeästi, kukaan ei auttanut, minnekään terapiaan ei päässyt, saati että olisi mitään myötätuntoa kukaan osoittanut. Minä lopetin itse hyväksikäytön 12-vuotiaana, minusta löytyi piru. Olen niistä kamalista oloista pois ponnistanut, itse kouluttautunut, opiskellut ja samalla käynyt töissä, valmistunut, pärjännyt, on tutkinnot ja omaisuutta, kukaan ei ole käyttänyt minua aikuisiällä hyväksi, yhtäkään kuspiätä en elämääni ole huolinut, minä olen voittaja - mutta en minä itseäni sellaiseksi oikeasti tunne. Olen sinnittelijä, joka pirruuttaan elää ja menestyy. Ja aina ne vaivaa, yhä vain, ne vanhat asiat, vielä näin 60 v. Miksi löysin rajani niin myöhään, miksi miksi. SIvullisesta varmasti turhanpäiväistä tahkoamista, mut ei niitä pois voi taikoa, vaikka kuinka haluaisi.

Taitaa olla nykyihmiselle se vaikein paikka - traumat, jotka ei selviäkään puhumalla, vaikka kuinka hoetaan puhupuhupuhu - mantraa. Seuraavat stana läpi koko elämän. Tai niin kuin Egotripin Matkustaja -biisissä se oivallisesti sanotaan:

On olemassa asioita

niin kipeitä ja vaikeita

ettei niistä puhumalla selviä.

Asemalta kaikuivat kuulutukset

kutsuna jota pakoon ei pääse

nouset kyytiin kerran

oot kyydissä aina

Vierailija kirjoitti:

Täällä on näitä oikeaoppisia vastauksia - ihmiset kai tarkoittaa niillä hyvää. Et unohda ja älä syyttele itseäsi, naps vaan.

Minua käytettiin seks. hyväksi lapsuudessa räikeästi, kukaan ei auttanut, minnekään terapiaan ei päässyt, saati että olisi mitään myötätuntoa kukaan osoittanut. Minä lopetin itse hyväksikäytön 12-vuotiaana, minusta löytyi piru. Olen niistä kamalista oloista pois ponnistanut, itse kouluttautunut, opiskellut ja samalla käynyt töissä, valmistunut, pärjännyt, on tutkinnot ja omaisuutta, kukaan ei ole käyttänyt minua aikuisiällä hyväksi, yhtäkään kuspiätä en elämääni ole huolinut, minä olen voittaja - mutta en minä itseäni sellaiseksi oikeasti tunne. Olen sinnittelijä, joka pirruuttaan elää ja menestyy. Ja aina ne vaivaa, yhä vain, ne vanhat asiat, vielä näin 60 v. Miksi löysin rajani niin myöhään, miksi miksi. SIvullisesta varmasti turhanpäiväistä tahkoamista, mut ei niitä pois voi taikoa, vaikka kuinka haluaisi.

Taitaa olla nykyihmiselle se vaikein paikka - traumat, jotka ei selviäkään puhumalla, vaikka kuinka hoetaan puhupuhupuhu - mantraa. Seuraavat stana läpi koko elämän. Tai niin kuin Egotripin Matkustaja -biisissä se oivallisesti sanotaan:

On olemassa asioita

niin kipeitä ja vaikeita

ettei niistä puhumalla selviä.

Asemalta kaikuivat kuulutukset

kutsuna jota pakoon ei pääse

nouset kyytiin kerran

oot kyydissä aina

Juuri tällainen sinnittelijäolo minullakin on! Asioista puhuminen on auttanut vähentämään yleistä epämääräistä ahdistusta (kaikki ahdistaa, ahdistus on iso möykky, en selviä). Muistoihin menneistä tilanteista liittyvä ahdistus on silti edelleen voimakasta. Ja pelkään, että sitä se tulee olemaan elämäni loppuun asti, koska näitä vaikeita tilanteita on ollut paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettamalla itsesyyttelyn. Pysäytä itsesi kun syyttävät ajatukset tulevat esille. Opettele olemaan armollisempi itseäsi kohtaan. Voit miettiä, että olipa se typerää kun vuonna x toimin niin, olipas minulla silloin kurja olo. Olen kiirollinen, että voin paremmin nykyään. Itsesyyttely ei hyödytä sinua lainkaan joten miksi et voisi ajatella toisin, jotta hyvinvointisi lisääntyisi. Itse sain omat syyttelyt kiinni kun laitoin tiskejä ja aloin mielessäni syytellä itseäni, että olenpas ollut laiska ja saamaton kun laitan tiskit vasta illalla, tyhmä minä. Eikä siitä tullut hyvä olo, sen sijaan osaan nykyisin ajatella vastaavassa tilanteessa, että onpas tänään ollut mukavaa kun en ole ajatellut tiskejä koko päivänä, olen nauttinut muusta elämästä, olipa hyvä, että ne kuitenkin tuli nyt laitettua ja tuli tyytyväinen olo itseensä. Siitä oma ajatusmaailma alkoi muuttua :) tsemppiä sinulle!

Minusta tuntuu siltä, että ihmissuhteisiin liittyvät ristiriidat helposti pitävät yllä tuota itsensä syyttelyä. Ristiriitatilanteissa mieleen helposti palaavat monenlaiset aiemmat vaikeat kokemukset ja on vaikea saada silloin nopeasti rauhoituttua.

Tarkoitatko, että joku muu syyttelee sinua, eikä sinä itse? on totta että ihmiset syyttelevät joskus toisiaan ajattelematta, miltä se toisesta tuntuu. Siihenkin voi oppia reagoimaan niin, että ei suutu, eikä myöskään ota siitä itseensä. Voi esimerkiksi naurahtaa ja ikäänkuin mennä vitsillä mukaan. Tiedän, että se ei ole helppoa, mutta kun oppii suojaamaan sisimpäänsä ja mielenkiinnolla uskaltaa tutkia tilanteita, ne ei tunnukaan enään niin kipeiltä.

Tiedän, että kun trauma puskee pintaan, sitä jää vellomaan siihen tunteeseen tai yrittää pyristellä sitä pakoon, vaikka sen läpikäyminen ei oikeasti tässä hetkessä satuta sinua, taivas ei putoa päällesi, vaikka siltä tuntuisi ja kun huomaat, että vaikka ajattelit traumaa, ei tapahtunutkaan mitään pahaa, niin opit luottamaan siihen että elämä kantaa. 

Sekä että. Syytän itse itseäni ja myös muut syyttävät minua (olisit silloin lapsena voinut toiminut toisin jne.). Vaikeat asiat vievät paljon voimia ja ovat pois muusta toiminnasta.

En tiedä tarkalleen, minkälaisista tapahtumista ketjuun kirjoittaneet puhuvat. Mutta minulla auttoi sen tajuaminen, millaisen toiminnan seurauksena on oikeasti syytä hävetä. Normaalilla ihmisellä alkaa jossain vaiheessa omatunto kolkuttaa, jos on käyttänyt hyväkseen toisen ihmisen huonompaa asemaa, kiusannut, nolannut, kieroillut, tai tehnyt jotain muuta pahaa toiselle ihmiselle. 

Vierailija kirjoitti:

En tiedä tarkalleen, minkälaisista tapahtumista ketjuun kirjoittaneet puhuvat. Mutta minulla auttoi sen tajuaminen, millaisen toiminnan seurauksena on oikeasti syytä hävetä. Normaalilla ihmisellä alkaa jossain vaiheessa omatunto kolkuttaa, jos on käyttänyt hyväkseen toisen ihmisen huonompaa asemaa, kiusannut, nolannut, kieroillut, tai tehnyt jotain muuta pahaa toiselle ihmiselle. 

No kirjoitinpa epäselvästi. Tarkoitin, että sinua hyväksikäyttäneillä ihmisillä on syytä hävetä, ei sulla. 

Ikä ja vanhemmaksi tuleminen auttoi.

Kun nyt katson senikäisiä lapsia, näen ettei heille tehty vääryys voi mitenkään olla heidän syy, eikä heillä ole edes mitään keinoja puolustautua. Syy on aina aikuisessa. Tämän kun aidosti ymmärtää, niin se on aika vapauttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä tarkalleen, minkälaisista tapahtumista ketjuun kirjoittaneet puhuvat. Mutta minulla auttoi sen tajuaminen, millaisen toiminnan seurauksena on oikeasti syytä hävetä. Normaalilla ihmisellä alkaa jossain vaiheessa omatunto kolkuttaa, jos on käyttänyt hyväkseen toisen ihmisen huonompaa asemaa, kiusannut, nolannut, kieroillut, tai tehnyt jotain muuta pahaa toiselle ihmiselle. 

No kirjoitinpa epäselvästi. Tarkoitin, että sinua hyväksikäyttäneillä ihmisillä on syytä hävetä, ei sulla. 

Niin. Vaikuttaa vain siltä, ettei mitään häpeän tunteita näillä ihmisillä ole. Terapia on ollut hyvä juttu oman jaksamisen tueksi, mutta menneisyydestä ei pysty keskustelemaan siinä mukana olleiden ihmisten kanssa, koska heti alkaa syyttely.

Niin. Vaikuttaa vain siltä, ettei mitään häpeän tunteita näillä ihmisillä ole. Terapia on ollut hyvä juttu oman jaksamisen tueksi, mutta menneisyydestä ei pysty keskustelemaan siinä mukana olleiden ihmisten kanssa, koska heti alkaa syyttely.[/quote]

Sinun ei tarvitse läpikäydä menneisyytäsi siinä mukana olleiden ihmisten kanssa, tärkeintä, että saat ne omassa mielessä järjestykseen vaikka terapian avulla. Toinen ihminen menneisyydestä näkee sinut eri tavalla kun terapeutti. Voi olla, että joku näkee sinussa omia huonoja puolia ja siksi olosi on niin kurja tämän läheisen läsnäollessa. Sekään ei ole sinun vikasi ja pystyt oppimaan puolustamaan itseäsi ja niin kauan kun et pysty niin oman hyvinvoinnin tähden, sinun ei kannata tavata sellaisia ihmisiä, jotka saa sinut tuntemaan itsesi huonoksi.

Tuttua pohdintaa aloituksessa. Itse pääsin vastaavanlaisista itsesyytöksistä irti, kun tajusin, että minut oli tavallaan aivopesty rajattomaksi lapsuudessani. Ei saa sanoa vastaan, kyllä pitää kestää pientä kiusoittelua, kyllä äidillä on oikeus sanoa mielipiteensä (= mollata luonnettani ja ulkonäköäni), kuka sinut muka vakavissaan ottaa, tämmöistä tämä nyt vain on ja pitää vain hammasta purren sopeutua. Opin pitämään sitä normaalina ja koko aikuisikäni ympärilläni on pyörinyt enemmän tai vähemmän ihmisiä, jotka ovat käyttäneet hyväksi rajattomuuttani. Moni on projisoinut omia epävarmuuksiaan tai katkeruuttaan minuun, toiset taas saaneet nostetta egolle siitä, kun minä olen ollut se säälittävä altavastaaja.

Kukaan meistä ei valitse rajattomuutta, vaan meidät pakotetaan siihen. Taustalla kytee se ajatus, että tärkeämpää on miellyttää muita kuin olla kokonainen, omilla jaloillaan seisova ihminen. Varsinkin meidän naisten kohdalla asia on ollut usein näin. Rajojen uudelleen vetämisessä minua on auttanut se, että olen tietoisesti jättänyt jotkin asiat pois elämästäni, jotka saattaisivat haitata toipumistani. En ole vuosiin halunnut harrastaa seksiä toisen ihmisen kanssa, en ole somessa, en pidä yhteyttä suurimpaan osaan sukulaisistani. Yksinolo on ollut terapeuttista ja olen rauhassa saanut keskittyä kokoamaan itseni uudelleen ja opettelemaan tuntemaan itseni sellaisena, kuin olen. En toisten ihmisten projisoinnin vääristämänä irvikuvana. Myös eläimet ovat olleet isossa roolissa paranemisessani, etenkin sen vuoksi, että ne ovat saaneet minut taas ymmärtämään, että aitoa hellyyttä ja läheisyyttä on olemassa. Kaikki sellainen - uskaltaisin jo sanoa, että suurin osa siitä - ei siis tähtää omien rajojen rikkomiseen.

Voimia ja rohkeutta ap, ja muut samojen asioiden kanssa painivat!

Onko kyse asioista joilla olet oikeasti vahingoittanut itseäsi, vai tekemistäsi asioista jotka nolottavat jälkeenpäin?

Jos on kyse häpeästä, voit ajatella ettei kukaan kohta muista mitään. Sadan vuoden päästä kukaan ei muista edes olemassaoloamme.

Jos on kyse vakavammasta, nekin ovat oppitunti, joista selvästi olet oppinut jotain ja voit käyttää hyödyksi jatkossa. Eli tiedät ainakin mitä ei tehdä. Moni ei tiedä sen vertaa.

Vierailija kirjoitti:

Onko kyse asioista joilla olet oikeasti vahingoittanut itseäsi, vai tekemistäsi asioista jotka nolottavat jälkeenpäin?

Jos on kyse häpeästä, voit ajatella ettei kukaan kohta muista mitään. Sadan vuoden päästä kukaan ei muista edes olemassaoloamme.

Jos on kyse vakavammasta, nekin ovat oppitunti, joista selvästi olet oppinut jotain ja voit käyttää hyödyksi jatkossa. Eli tiedät ainakin mitä ei tehdä. Moni ei tiedä sen vertaa.

Ovat vahingoittaneet minua psyykkisesti. Epäilen voinko ottaa niistä opiksi, koska samat tilanteet tuskin enää tulevat samassa muodossa toistumaan tämän elämän aikana.

Nuo, jotka eivät kunnioita toisten rajoja, ovat varmasti itse kohdanneet myös omien rajojen rikkomista. Mahtavatko tunnistaa ongelmansa ja mennä itseensä? Varmaan vaikeampaa, kun on itsekin syyllistynyt moiseen.

Vierailija kirjoitti:

Nuo, jotka eivät kunnioita toisten rajoja, ovat varmasti itse kohdanneet myös omien rajojen rikkomista. Mahtavatko tunnistaa ongelmansa ja mennä itseensä? Varmaan vaikeampaa, kun on itsekin syyllistynyt moiseen.

Tuskin. Itsensä ja oman käytöksensä analysointi on aika epämiellyttävää puuhaa. Siksi moni sitä vältteleekin eikä kykene korjaamaan toimintaansa.