Vihaan isääni! Olenko normaali?
Minulla oli traumaattinen lapsuus ja nuoruus. Onko normaalia, että aikuisena koen yhä säännöllisesti voimakkaita vihan tunteita isääni kohtaan?
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
On normaalia
Hienoa! Voikohan tästä jotenkin päästä eroon? Kun vaikeat muistot palaavat mieleen, niin olen vihaisen lisäksi myös aika ahdistunut.
Onko joku päässyt tällaisista voimakkaista vihantunteista eroon? Isä ei suostu keskustelemaan menneistä ja siksi emme juuri tapaakaan. Minua vanhat asiat silti välillä vaivaavat paljon.
Niitä on hyvä tuntea läpi, löytyy sitten usein muitakin tunteita, kun pääsee alkuun.
Sopii hyvin muihinkin läheisiin kuin isiin.
Et todellakaan ole "normaali" - Luojan kiitos. Jos itse näkisin tiedostetusti joskus "normaalin ihmisen", niin lähtisin varmasti karkuun.
Hieno asia että kohdistat vihan isääsi, eli kohteeseen johon se ilmeisesti kuuluu?
Osaat siis arvostaa itseäsi etkä syyllisty itsevihaan? Se on hyvä alku. Keskusteluterapia voisi olla paikallaan. Pääsisit aukomaan asioita syitä ja seurauksia ja oppimaan tekniikoita miten tästä eteenpäin.
Aminormaali Nelson kirjoitti:
Niitä on hyvä tuntea läpi, löytyy sitten usein muitakin tunteita, kun pääsee alkuun.
Sopii hyvin muihinkin läheisiin kuin isiin.
Et todellakaan ole "normaali" - Luojan kiitos. Jos itse näkisin tiedostetusti joskus "normaalin ihmisen", niin lähtisin varmasti karkuun.
Ymh, onhan joissain tapauksissa ihmisen hyvä mennä selvittämään päätään ammattilaisten kanssa. Ei kaikki mene aina pelkästään sen piikkiin, että on erikoinen persoona.
Vierailija kirjoitti:
Hieno asia että kohdistat vihan isääsi, eli kohteeseen johon se ilmeisesti kuuluu?
Osaat siis arvostaa itseäsi etkä syyllisty itsevihaan? Se on hyvä alku. Keskusteluterapia voisi olla paikallaan. Pääsisit aukomaan asioita syitä ja seurauksia ja oppimaan tekniikoita miten tästä eteenpäin.
On minulla myös itsevihaakin. Ne liittyvät usein sellaisiin tilanteisiin, joissa ajattelen, että minun olisi tullut osata toimia paremmin, esimerkiksi ennakoida muiden toimintaa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieno asia että kohdistat vihan isääsi, eli kohteeseen johon se ilmeisesti kuuluu?
Osaat siis arvostaa itseäsi etkä syyllisty itsevihaan? Se on hyvä alku. Keskusteluterapia voisi olla paikallaan. Pääsisit aukomaan asioita syitä ja seurauksia ja oppimaan tekniikoita miten tästä eteenpäin.
On minulla myös itsevihaakin. Ne liittyvät usein sellaisiin tilanteisiin, joissa ajattelen, että minun olisi tullut osata toimia paremmin, esimerkiksi ennakoida muiden toimintaa enemmän.
Itse asiassa omat vaatimukset ottaa kaikki mahdollinen huomioon ja syyllistyä ellen siinä onnistu ovat usein todella ylimitoitettuja, mutta en pääse tästäkään ajattelutavasta eroon.
Vihaa voi käsitellä ilman että kohde edes tietää vihaavasi, ja parempikin tehdä se niin koska hyvin harvoin he pystyisivät siinä mitenkään auttamaan, pahentamaan vain. Kirjoita paperille ajatuksiasi ja tunteitasi ja revi palasiksi ettei jää kenekään muun luettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On normaalia
Hienoa! Voikohan tästä jotenkin päästä eroon? Kun vaikeat muistot palaavat mieleen, niin olen vihaisen lisäksi myös aika ahdistunut.
Terapia tai jonkun läheisen - mutta tarpeeksi etäisen isääsi - ihmisen kanssa asioiden läpikäyminen voi auttaa. Jauha ne asiat pieniksi, pala palalta. Muistele, käy läpi, käsittele niitä asioita eri kanteilta - mutta muista myös se, ettet vähättele kokemaasi etkä syyllistä itseäsi. Vähitellen tunne pienenee ja muuttuu, jossakin vaiheessa voit jopa alkaa ymmärtää isääsi - miksi hän käyttäytyi miten käyttäytyi ja miksi se herätti sinussa ahdistusta. Myös tunteesi isääsi kohtaan voivat muuttua armollisemmiksi.
Vierailija kirjoitti:
Onko joku päässyt tällaisista voimakkaista vihantunteista eroon? Isä ei suostu keskustelemaan menneistä ja siksi emme juuri tapaakaan. Minua vanhat asiat silti välillä vaivaavat paljon.
Minä pystyin antamaan isälleni anteeksi, mutta äidilleni, joka sulki silmänsä, en.
On normaalia