Miten joudut "peittelemään luonnettasi" töissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En peittele itseäni mitenkään, mutta jotenkin työminästäni on aina muodustunut erilainen kuin vaikka olen kotona. Toki kaikki varmaan ovat kotona ja läheisten seurassa erilaisia. Ihan sama mikä työpaikka kyseessä, niin aina olen hiljainen, ujohkon oloinen ja superrauhallinen. Kotona olen sitten temperamenttinen, pippurinen ja suutun helposti. Tavarat ovat varsinkin teininä lennelleet (kerran hajotin ikkunan vahingossa, kun tavara lensi siihen), mutta aikuisena yrittänyt välttää tätä. Vedän itkupotkuraivareita helposti ja minun on vaikea säätää tunteitani. Töissä olen taas sellainen villipytty, jopa hieman flegmaattinen. Toki töissä et saa edes suuttua ja vetää mitään raivareita, mutta kukaan ei voisi ikinä kuvitella, että minä olen kotona tuollainen. Kaikki aina ihmettelevät, että miten olen näin rauhallinen. Painin tämän asian kanssa ja yritän säädellä tunteitani. Hävettää usein käytös kotonani, kun ei vaan pysty pidättelemään tunteitani, mutta selkeästi parantunut käytös muutamassa vuodessa. Aikuisena pitää pyrkiä käyttäytymään eikä purkaa pahaa oloa esim. omaan mieheen. 

Oletko hakenut apua tuohon? Tuollainen raivoaminen ei ole todellakaan normaalia.

En ole hakenut apua. Olen joskus miettinyt, että pitäisi ja olisikohan minulla jonkinlainen tunteiden säätely ongelma, mutta en tiedä mitä sillä avulla tekisin. Lääkitystä en halua enkä koe tarvitsevani. Terapia? Auttaako se? Olen pienestä pitäen ollut tälläinen ja sitä myötä pikku hiljaa rauhoittunut aikuisena. Olen oppinut jonkin verran säätelemään tunteitani eli en enää paisko ovia tai heittele kamoja. Teininä tein sitä, mutta sitten tajusin ettei siinä ole mitään järkeä. Tämä ei myöskään näy ulkopuolelle ja eniten tästä joudun kärsimään minä itse. Lähinnä välillä hakkaan tyynyä, jos todella paljon suututtaa. En koe sen vahingoittavan ketään millään tavalla. Olen aina kiihtynyt nollasta sataan helposti ja myös rauhottunut helposti. Työminäni tai ulkopuoli minäni on rauhallinen ja ystävällinen. En ikinä kehtaisi käytätytyä näin ulkopuolella. Jos joku sanoo minulle pahasti niin jään vaan ymmälleni enkä osaa pitää puoliani. Olen siis aivan erilainen muualla kuin kotona. Olen asiakaspalvelijoille aina ystävällinen enkä pura heihin mitään. Suuttumukseni ei siis näy ulkopuolelle. Tarvitsenko silti jtn apua? Millaista?

Olen yllättävän samanlainen töissä ja kotona. Saan töissä olla ujo ja introvertti, kunhan skarppaan sen verran, että asiat tulevat hoidettua. Byrokratian rattaalta ei odotetakaan kovin räiskyvää persoonallisuutta.

Huumorintaju, yritän hillitä sitä. Osa ihmisistä ei käsitä sitä.

Pitää olla nöyrä johtajien edessä ja jos on tyytyväinen itseensä, sitä ei pidä näyttää.

Herranpelko ja riittämättömyyden tunne ovat hyvän työntekijän ominaisuuksia.

Joudun tyhmentämään itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Huumorintaju, yritän hillitä sitä. Osa ihmisistä ei käsitä sitä.

Pohjanmaalainen?

Joudun esittämään yliulospäinsuuntautunutta ja muiden jonninjoutavasta paskanjauhamisesta kiinnostunutta.

Pomoni suu käy taukoamatta. Hän toistaa todella paljon itseään ja on kaiken lisäksi tyhmä tai jotenkin vajaaälyinen, ja hän puhuu ja puhuu ja puhuu.... Hän höpöttelee jatkuvasti vaikka näkee, että teen töitä. Hän keskeyttää keskittymistä vaativat tärkeät tehtäväni ja jopa ruokataukoni turhanpäiväisellä höpötyksellään, enkä voi tiuskia tietenkään takaisin päin. 

Sen sijaan joudun venyttämään kärsivällisyyteni äärirajoilleen, keskeyttämään nöyrästi tekemiseni ja leikkimään kiinnostunutta kun hän kertoo taas jotain turhaa asiaa joka hänelle on tapahtunut. Nyökyttelen muka kiinnostuneena ja yritän kommentoida jotain järkevää, jotten vaikuttaisi epäystävälliseltä.

Sitten yritän keskittyä ankarasti sen 15 minuuttia, että pystyisin jatkamaan tehokkaasti keskenjäänyttä tehtävääni. Ja näin työpäiväni kuluvat päivästä toiseen.

Apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huumorintaju, yritän hillitä sitä. Osa ihmisistä ei käsitä sitä.

Pohjanmaalainen?

Ei. Yleisesti näen koko tohinan äärettömän huvittavana. Hyvänä päivänä ihan suopeasti naurattaa, mutta välillä sarkasmikin tulee mukaan.

Pilvenpolttelija: Kuinka onnistut välttämään kaikki verikokeet?

Alkaahan se näköjään vuosien kulissien pitäminen jo rakoilla. Väsyn ihmisten kanssa nopeasti (vaikka olisivat tuttujakin) ja viimeaikoina on aina vaan useammin alkanut tulemaan ahdistusta töissä, että haluaisin olla vaan yksin. Tätä menoa täytyy varmaan ottaa loparit.

Asiakkaille on pakko esittää suopeampaa kuin olen. Oikeasti vituttaa ihmisten tyhmyys tai sen esittäminen. Lisäksi olen laiska.

En juurikaan pidä ihmisistä ja idioottien kanssa toimimisesta. Larppaan uskottavasti mukavaa ja pitkäpinnaista sekä puheliasta.

Lisää..

Vierailija kirjoitti:

Pilvenpolttelija: Kuinka onnistut välttämään kaikki verikokeet?

Eipä ole 15 vuoteen tullut vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Toki jo työn puolesta täytyy olla ammattimainen ja "sivistynyt" asiakkaiden ja työkeissien aikana, mutta harvemmin edes työkaveriporukassa tulee oltua oma itseni. En ole töissä hakemassa kavereita vaan tekemässä uraa. Minulla on täysin eri persoonat työelämässä ja normaalissa elämässä

Terveisin asianajaja

Tämä on se, johon haluaisin pystyä. Olla jotenkin fiksu ja asiallinen koko ajan töissä. Mutta aina tulee tunteet ja mielialat pintaan.

Työkaverit aika suvaitsemattomia, kun muut puhuu perheistään joudun aina miettimään mitä sanon etten paljastu lesboksi.

En näytä introvertiltä, joten vaikka vetäydyn, syytä ei tajuta. En siis teeskentele, ja siitä hyvästä olen työpaikan nirppanokka.

Täytyy olla sellainen pirteä, pulppuileva tyyppi, ettei vain näyttäydy minään "ämmänä." Tosiasiassa ei p*skaakaan kiinnosta kuunnella, että mitä Jorma-Hillevi on tehnyt viikonloppuna. En ole varsinaisesti ihmisvihainen, mutta energiaa ei riitä hirveän pitkälle jos pitää jatkuvasti olla hymy naamalla... Kotiin tultuani luen sitten kirjaa enkä halua keskustella kenenkään kanssa mistään.

Huumorintajuni on myös joidenkin mielestä sopimaton, sitä pitää kontrolloida. Muutamia kertoja olen shokeerannut joitain duunikavereitani. Näytän ulospäin sievältä & viattomalta (ja vuosia ikääni nuoremmalta), ja joskus jos lipsahtaa joku "kamala" juttu niin sitä sitten pöyristellään. Niin, ja kiroilu. :D Tietäisivätpä vain, kuinka paljon manaan pääni sisällä. 

Olen viisikymppinen, nähnyt monenlaiset tuulet tässä organisaatiossa ja jotten tulisi luokitelluksi ikäväksi, vaihdevuotiseksi ja muutosvastarintaiseksi ämmäksi esitän positiivista ulospäin ja etsin ratkaisuja valittamisen sijaan, vaikka sisällä kiehuu. Pyörittelen vain yksin ollessani silmiäni kun taas ylhäällä joku on keksinyt sen toimimattoman neliskulmaisen pyörän uudestaan.

Kun monta kertaa joutuu neuvomaan yksinkertaisen työtehtävän, niin ei jaksaisi enää kauheen kauniisti selittää. Välillä tekis mieli huutaa et ootko ihan idari. Mut ei, hymyilen kauniisti ja selitän uudestaan.