Miten joudut "peittelemään luonnettasi" töissä?

En mitenkään, ei juuri koskaan ole ketään muuta läsnä.

t. maajussi

Joudun seisomaan organisaation virallisten linjausten takana. Oikeasti tekisi mieli olla avoimesti samaa mieltä niiden kanssa, jotka sanoo sen olevan per*seestä.

Olen oikeasti laiska, tyhmä ja saamaton. Ponnistelen ankarasti töissä, ettei kukaan huomaisi näitä luonteenomaisia piirteitäni.

Joudun hillitsemään tuhmimpia juttujani joita kerron todella mielelläni. Leikin siis ns. Kiltimpää. Olen nainen.

Vihaan oppilaitani, ja 7-10vuotiaita noin yleisestikin. Yleisen hyväksynnän nimissä täytyy esittää muuta.

No asiakkaiden ja pomon aikana ei voi kiroilla, mutta onneksi työkavereiden ja alaisten aikana voi.

Joudun taistelemaan ujoutta ja introverttiyttä vastaan, ja olemaan sosiaalisempi ja puheliaampi kuin haluaisin olla.

Vierailija kirjoitti:

No asiakkaiden ja pomon aikana ei voi kiroilla, mutta onneksi työkavereiden ja alaisten aikana voi.

Näin minullakin, työnantaja ja suurin osa työkavereista on uskovaisia joten sanojaan saa varoa. Tosin nyt kun tunnen heitä paremmin niin samat kirosanat heilläkin on käytössä, niitä viljellään lähinnä kuiskaten, mutta ei asiakkaiden kuullen koskaan. Lisäksi joudun hillitsemään järkyttävää huumorintajuani, kaikkea ei tohdi ääneen sanoa, sillä jotkut ei niitä ymmärrä vitsiksi ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Joudun taistelemaan ujoutta ja introverttiyttä vastaan, ja olemaan sosiaalisempi ja puheliaampi kuin haluaisin olla.

Sama täällä, ja joudun vielä olemaan vastuussa koko osastosta ja huolehtimaan että hommat toimii. Töiden jälkeen linnoittaudun kotiini ja laitan puhelimen kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Joudun hillitsemään tuhmimpia juttujani joita kerron todella mielelläni. Leikin siis ns. Kiltimpää. Olen nainen.

Miten onnistut peittelemään sen että olet nainen?

Osa työtovereistani on todella yksinkertaisia. Heille täytyy asiat selittää juurta jaksain ja vähän kuin lapselle. Joudun todella skarppaamaan, etten kuulostaisi alentuvalta, ja ettei puhettani tulkittaisi nälvimiseksi, kun annan heille ohjeita.

Vierailija kirjoitti:

Joudun taistelemaan ujoutta ja introverttiyttä vastaan, ja olemaan sosiaalisempi ja puheliaampi kuin haluaisin olla.

Sama, vaikka olen enemmän introvertti kuin ujo. 

Toki jo työn puolesta täytyy olla ammattimainen ja "sivistynyt" asiakkaiden ja työkeissien aikana, mutta harvemmin edes työkaveriporukassa tulee oltua oma itseni. En ole töissä hakemassa kavereita vaan tekemässä uraa. Minulla on täysin eri persoonat työelämässä ja normaalissa elämässä

Terveisin asianajaja

Koen työni (tai toimialan ylipäätään) olevan moraalisesti äärimmäisen arveluttavaa.

Työkavereiden kanssa voin olla oma itseni. Aliurakoitsijoiden yms kanssa pitää ensin vähän tunnustella pitääkö "olla virallinen" vai voiko jutustella täysin vapaasti.

Olen aika tyhmä enkä edes itse palkkaisi itseäni työhöni. Joudun joka päivä antamaan itsestäni kaiken irti. Oikeasti kuuluisin suorittavaan portaaseen ja siellä taas on monia minua älykkäämpiä jotka hoitaisivat työni paremmin kuin minä.

Olen aika äkkipikainen ja tempperamenttinen. Työssäni sairaanhoitajana saan kuitenkin kiitosta usein rauhallisuudestani ja siitä, että olemukseni tuo potilaalle kuulemma turvallisuuden tunnetta.

Minulla on kyllä erilainen"ammattiminä", mutta en koe sitä ollenkaan huonoksi. Jotenkin tuntuu hyvin luonnolliselta toimia rauhallisesti ja pitkäpinnaisesti työssäni.

Vierailija kirjoitti:

Työskentelen koulussa ja nykyään inhoan kaikkia karvakäsien ja ählämien yms. perheitä ja lapsia. Aina kauhea älämölö ja sekasorto seuraa kyseisiä kakaroita.

Mitään ei osata, eikä haluta tehdä, kuten suomalaiseen kulttuuriin kuuluu.

Painuisivat takaisin sinne missä kaltaisensa asuvat ja elävät.

Kuluu ainakin 4-5 sukupolvea, ennenkuin kyseiset mölyapinat integroituvat suomalaiseen yhteiskuntaan.

Nykyisellä lässynlässynlellittelymenolla ne ei integroidu koskaan vaan kuvittelevat kaikkien sopeutuvan niiden malleihin kuten niitä paapovat hyysärilässyt tekevät. Ainoa todellinen mahdollisuus olisi pakkosopeuttaminen nykyisen paapomisen sijaan.

Työnantajaorganisaation "brändin" takana seisominen. Meille on kirjoitettu laatukäsikirja, jossa luvataan yhtä hyvää ja kahta kaunista, mutta oikeasti kaikki kirjatut "arvot" ovat täysin päälleliimattuja. Käytännössä organisaatiossa hoidetaan kaikki suurin piirtein niin tehottomasti ja epäeettisesti kuin vain voidaan. Inhottaa valehdella asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.

Olin hyvin uskonnollisessa päiväkodissa oppisopimuksella laitoshuoltajana. Lapset tykkäsivät musta ja tulin myös toimeen henkilökunnan kanssa. Mutta salasin heiltä ateismini, sekä tapani kiroilla kuin merimies. Kerran kuitenkin lipsui, kun meidän tiskikone meni rikki ja allekirjoittaneen piti käsin tiskata ihan v*tun kaikki. Ja vielä niin, että kun oli toisessa altaassa pestävät ja toisessa puhtaat, niin kävi parikin kertaa niin, että joku työntekijä kävi nakkaamassa loput kahvistaan sinne puhtaisiin, että tässäpä vielä yksi muki. Silloin jäin kyllä sadattelemaan pitkäksikin aikaa. Paikka oli muutenkin aivan hirveä. Kerran yksi työkaveri löysi mut itkemästä, kun olin vaan yhtäkkiä tiskatessa lyyhistynyt alas. En vaan jaksanut enää. Se rumba oli kamalaa ja kaikkeen olisi pitänyt venyä. Jos olisi ollut joka viikolle sama suunnitelma, olo olisi ollut helpompi, mutta kun homma muuttui melkein päivittäin. "Hei, meidän ryhmä ei varmaan käy tänään ulkona, voitasko tulla syömään aikaisemmin?" "Me tultas 5min ennen kuin nuo muut." Yms. Kun mun piti siis laittaa kaikkien annokset valmiiksi ihan salaatteja ja juomia myöten. En todellakaan olisi voinut alkaa tehdä noin, kuten aina silloin tällöin pyysivät. Kerran tuli jopa pyyntö, että jospa vielä tunnin pitäisin ruokaa lämpimänä, haluavat isojen kanssa metsäretkelle. Silloin piti minun, ilman koulutusta olevan sanoa, että meidän uuni (perus pikku uuni) ei riitä niiden ruokien lämmittämiselle ja jos teen eväät, ei ole leipää välipalalle. Olin kuulemma ihan paska työntekijä..

Otin lopputilin myöhemmin itse, kamala paikka...