HS: Pärstäkerroin vaikuttaa koululaisten arvosanoihin liikaa

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni päättötodistus oli arvattavissa, jokaisesta aineesta. Kokeiden keskiarvo ja kun läksyt oli tehty ja muutenkin asiallisesti tunneilla, se oli se numero joka kokeiden ka tuli, ei ollut syytä alentaa.

Joo ei Neukkulassakaan kaikki joutuneet Siperiaan, mutta ei se Siperiassa auta tietää, että ei kaikki joutuneet.

Jos ylioppilaskirjoituksia ei olisi ja haleuduttaisiin yliopistoihin pelkän lukiotodistuksen voimin, mielivaltaisuus ja hajonta olisi varmaa. Kiitettäviä satelisi pilvin pimein ja osa voitaisiin kiusalla jättää rannalle syystä ja toisesta ja rankaista jopa vanhempiakin. Nyt mielivalta on ysillä, mutta onneksi se ei suurimmissa osissa Suomea ole ratkaisevaa, kun lukiokarsinta ei ole niin kovaa ja lukiopaikkoja sekä amispaikkoja on tarpeeksi. Ongelma voi essintyä pääkaupunkiseudulla haussa erikoislukioihin. Arviointi on aina subjektiivista ja on turha väittää muuta. En silti kannatta päättökokeita ysiluokille mutta kriteeristöjä arvosanoille on oltava enemmän ja opsin tavoitteet eri oppiaineissa on diibadaabaa, kuten jutussa äidinkielen osalta tuli hyvin ilmi. Kriteerejä ovat tehneet hyvässä tarkoituksessa liiaksi koulujen arkityöstä ulkona olevat ihmiset, kuten tutkijat ja virkamiehet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävi silmään tuo meidänkin lasten koulun opettajan kommentti:

"Hetemäestä on tärkeää, että päättö­arvioinnissa voi hieman myös palkita yrittämisestä ja ahkeruudesta. Kyse on arvojen opettamisesta. Ei ole oikein, jos nuori urakoi saadakseen seiskan eikä työtä huomioida, jos samaan aikaan naapuri­pulpetin Ella saa ysejä tekemättä mitään.

”On sellainen käsite kuin oikeudenmukaisuus”, hän painottaa.

Oikeudenmukaisuutta on se, että aineen arvosana annetaan osaamisen perusteella. Sillä ei pidä olla mitään merkitystä, onko Jamppa urakoinut ja Ella saavuttanut saman osaamisen pitämällä korvat auki tunnilla. 

Oppimistekniikoista puolestaan koulun pitäisi pitää huoli oppilaan ohjaustunneilla.

Tuo on yksi näkemys, ja olen ollut itsekin tuota mieltä, ennen kuin aloin itse opettaa.

Opetan lukiossa ja mietin juuri kurssiarvosanoja tässä. Minulla on opiskelija, jonka taso ei muuten aivan yllä kasiin, mutta yritys, keskittyminen ja osallistuminen on niin intensiivistä, että kasin hän saa.

Sitten minulla on näitä taitavia mutta ivallisia muille naureskelijoita, joiden tiedot ja taidot esim. kokeessa yltävät ysiin, mutta joiden panos yhteiseen oppimiseen on nolla, ja panos ilmapiiriin negatiivinen. Heille ei tule ysiä kurssiarvosanaksi.

Saman siis saavat, kasin, sekä hän joka ei tiedoiltaan aivan yllä kasiin, että he, joiden tiedot yltävät ysiin. Arvioin siis myös taitoja, esimerkiksi vuorovaikutustaitoja ja työskentelytaitoja.

Jos ei kasia meinaa saada niin ei kyllä yritä tarpeeksi. Tämä vain vaikeuttaa muiden työtä, kun ei tiedä kuka on saanut numeron osaamisella ja kuka nuolemalla opettajaa (joskus jopa kirjaimellisesti)

Miten niin ei meinaa saada? Hänhän saa kasin.

Vuorovaikutustaidot on yksi arvioitava asia. Pelkkä tiedollinen osaaminen ei riitä ysiin.

No jos se on tiukoilla. Tiedollinen osaaminen on ainoa merkittävä osaamisen muoto.

Tietoa ei oikein voi soveltaa mihinkään eikä kenenkään hyödyksi, ellei ole taitoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävi silmään tuo meidänkin lasten koulun opettajan kommentti:

"Hetemäestä on tärkeää, että päättö­arvioinnissa voi hieman myös palkita yrittämisestä ja ahkeruudesta. Kyse on arvojen opettamisesta. Ei ole oikein, jos nuori urakoi saadakseen seiskan eikä työtä huomioida, jos samaan aikaan naapuri­pulpetin Ella saa ysejä tekemättä mitään.

”On sellainen käsite kuin oikeudenmukaisuus”, hän painottaa.

Oikeudenmukaisuutta on se, että aineen arvosana annetaan osaamisen perusteella. Sillä ei pidä olla mitään merkitystä, onko Jamppa urakoinut ja Ella saavuttanut saman osaamisen pitämällä korvat auki tunnilla. 

Oppimistekniikoista puolestaan koulun pitäisi pitää huoli oppilaan ohjaustunneilla.

Tuo on yksi näkemys, ja olen ollut itsekin tuota mieltä, ennen kuin aloin itse opettaa.

Opetan lukiossa ja mietin juuri kurssiarvosanoja tässä. Minulla on opiskelija, jonka taso ei muuten aivan yllä kasiin, mutta yritys, keskittyminen ja osallistuminen on niin intensiivistä, että kasin hän saa.

Sitten minulla on näitä taitavia mutta ivallisia muille naureskelijoita, joiden tiedot ja taidot esim. kokeessa yltävät ysiin, mutta joiden panos yhteiseen oppimiseen on nolla, ja panos ilmapiiriin negatiivinen. Heille ei tule ysiä kurssiarvosanaksi.

Saman siis saavat, kasin, sekä hän joka ei tiedoiltaan aivan yllä kasiin, että he, joiden tiedot yltävät ysiin. Arvioin siis myös taitoja, esimerkiksi vuorovaikutustaitoja ja työskentelytaitoja.

Jos ei kasia meinaa saada niin ei kyllä yritä tarpeeksi. Tämä vain vaikeuttaa muiden työtä, kun ei tiedä kuka on saanut numeron osaamisella ja kuka nuolemalla opettajaa (joskus jopa kirjaimellisesti)

Miten niin ei meinaa saada? Hänhän saa kasin.

Vuorovaikutustaidot on yksi arvioitava asia. Pelkkä tiedollinen osaaminen ei riitä ysiin.

No jos se on tiukoilla. Tiedollinen osaaminen on ainoa merkittävä osaamisen muoto.

Tietoa ei oikein voi soveltaa mihinkään eikä kenenkään hyödyksi, ellei ole taitoa.

Taitoa ei koulussa testatakkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävi silmään tuo meidänkin lasten koulun opettajan kommentti:

"Hetemäestä on tärkeää, että päättö­arvioinnissa voi hieman myös palkita yrittämisestä ja ahkeruudesta. Kyse on arvojen opettamisesta. Ei ole oikein, jos nuori urakoi saadakseen seiskan eikä työtä huomioida, jos samaan aikaan naapuri­pulpetin Ella saa ysejä tekemättä mitään.

”On sellainen käsite kuin oikeudenmukaisuus”, hän painottaa.

Oikeudenmukaisuutta on se, että aineen arvosana annetaan osaamisen perusteella. Sillä ei pidä olla mitään merkitystä, onko Jamppa urakoinut ja Ella saavuttanut saman osaamisen pitämällä korvat auki tunnilla. 

Oppimistekniikoista puolestaan koulun pitäisi pitää huoli oppilaan ohjaustunneilla.

Tuo on yksi näkemys, ja olen ollut itsekin tuota mieltä, ennen kuin aloin itse opettaa.

Opetan lukiossa ja mietin juuri kurssiarvosanoja tässä. Minulla on opiskelija, jonka taso ei muuten aivan yllä kasiin, mutta yritys, keskittyminen ja osallistuminen on niin intensiivistä, että kasin hän saa.

Sitten minulla on näitä taitavia mutta ivallisia muille naureskelijoita, joiden tiedot ja taidot esim. kokeessa yltävät ysiin, mutta joiden panos yhteiseen oppimiseen on nolla, ja panos ilmapiiriin negatiivinen. Heille ei tule ysiä kurssiarvosanaksi.

Saman siis saavat, kasin, sekä hän joka ei tiedoiltaan aivan yllä kasiin, että he, joiden tiedot yltävät ysiin. Arvioin siis myös taitoja, esimerkiksi vuorovaikutustaitoja ja työskentelytaitoja.

Jos ei kasia meinaa saada niin ei kyllä yritä tarpeeksi. Tämä vain vaikeuttaa muiden työtä, kun ei tiedä kuka on saanut numeron osaamisella ja kuka nuolemalla opettajaa (joskus jopa kirjaimellisesti)

Onko kaikki aktiivisuus tunneilla mielestäsi "opettajan nuolemista"? On nuoria, joita aidosti kiinnostaa opiskelu yleensä tai jokin tietty oppiaine ja jotka oppitunneilla osallistuvat kommentoimalla ja kyselemällä ihan oman kiinnostuksensa vuoksi eivätkä saadakseen paremman arvosanan.

Osaamista siellä pitäisi mitata.

Kommentoimalla ja kysymällä osoitetaan osaamista ihan samalla tavalla kuin kirjallisissa kokeissakin. Opettaja kyllä erottaa, mikä aktiivisuudesta on aitoa aktiivisuutta ja mikä tyhjän jauhantaa. Jos kaikki arviointi perustuisi pelkkään kokeissa annettuun näyttöön, kärsisivät tästä monet oppilaat. Kaikille kirjallinen tuottaminen ei ole paras tapa tuoda esille osaamistaan. Onhan se myös hyvä, että opettajan lisäksi tunnilla ovat äänessä oppilaat. Ei koulunkäynti ole pitkään aikaan ollut mitään luennoimista vaan keskustelu on ihan tavallinen opetusmenetelmä.

Jos ei kokeessa onnistu niin ei elämässäkään, mutta kyllä ne numerot saa ylös, kun esittää yltiö kiinnostunutta kyselemällä sitä ja tätä, vaikka osa näistä on liian läpinäkyviä.

Minkä kukakin laskee menestykseksi. Itse ajattelen, että jos on hyvät vuorovaikutustaidot ja osaa rohkeasti ja oma-aloitteisesti tuoda osaamistaan esille, menestyy elämässä. Avoimeen työpaikkaankin valitaan hakija kahden näytön, kirjallisen ja suullisen eli hakemuksen ja haastattelun, perusteella.

Kenelle tämä oli uutinen?

Opettajat eivät osaa erottaa toisistaan esim. tiedollista osaamista ja luonteenpiirteitä. Toiset ovat avoimempia, toiset arkoja. Arkuus tai hiljaisuus eivät ole ongelmia, ne ovat ominaisuuksia. Häiriökäyttäytyminen on toki asia erikseen, ja usein se on joidenkin puuttumista vaativien ongelmien ilmiasu.

Opettajat eivät myöskään siedä kyseenalaistajia. Mielistelijät ja myötäilijät ovat suosiossa.

Poikkeuksellista ei ole sekään, että lapsen vanhempien sosiaalinen status vaikuttaa arviointiin ja lapsen kohtaamiseen ylipäätään.

Kirjoitin tekstin tatkoituksella yleistävästi. Tiedän, että aidosti ammattitaitoisiakin opettajia on olemassa, valitettavasti niitä on omalle tai lasten kohdalle sattunut vain pari kappaletta.

Ja vielä tiedoksi, että itse pärjäsin koulussa ihan hyvin. En ollut häirikkö, vaan niitä luokan hiljaisia. Helppo oli vuosi toisensa jälkeen verrata, miten ne puheliaammat "hyvien perheiden" lapset saivat parempia arvosanoja samanlaisilla koetuloksilla. Siihen on syynsä, miksi arvostukseni opettajakuntaa kohtaan ei ole kovin korkea.

Kuten aina, maallikoilla on varmimmat mielipiteet :-)

Opettajat tuskailevat aidosti sen kanssa, että olisivat varmasti tasapuolisia arvioinnissaan. Arvosteleminen on reflektiota vaativaa puuhaa, ja myös hyvin tarkkaa kirjaamista pitkin lukuvuotta. Kaikki vaikuttaa, ei vain koe tai esitelmä. Arviointiperusteet voi ja pitäisikin esitellä myös oppilaille heti aluksi, että he ymmärtäisivät (toisin kuin jotkut vanhemmat), että koe on vain yksi osasuoritus.

Erittäin mielenkiintoinen artikkeli. Olen oikeasti tyrmistynyt siitä, että on arviointi on näinkin pitkälti yksittäisen opettajan varassa, etenkin, kun vielä iloisesti todetaan, ettei opettajien koulutuksessa juuri arviointiin paneuduta. Mitä muuta arvosanat voisivat tällöin olla kuin subjektiivisia pärstäkerroin-numeroita?

Ja englanninkielen opettajalle, joka totesi antavansa "negatiivisesta asenteesta" numeroa koetuloksia alemman arvosanan, toteaisin, että tässä olisi pedagogille oiva paikka koettaa vaikuttaa positiivisen kautta. Lapset ovat vielä kehittymättömiä, nurjan asenteen takana voi olla vaikka mitä vaikeista kotioloista huonoon itsetuntoon. Numeron korottaminen ahkeruuden vuoksi on vielä jotenkin ymmärrettävää. Vaikkei sekään minusta oikein ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävi silmään tuo meidänkin lasten koulun opettajan kommentti:

"Hetemäestä on tärkeää, että päättö­arvioinnissa voi hieman myös palkita yrittämisestä ja ahkeruudesta. Kyse on arvojen opettamisesta. Ei ole oikein, jos nuori urakoi saadakseen seiskan eikä työtä huomioida, jos samaan aikaan naapuri­pulpetin Ella saa ysejä tekemättä mitään.

”On sellainen käsite kuin oikeudenmukaisuus”, hän painottaa.

Oikeudenmukaisuutta on se, että aineen arvosana annetaan osaamisen perusteella. Sillä ei pidä olla mitään merkitystä, onko Jamppa urakoinut ja Ella saavuttanut saman osaamisen pitämällä korvat auki tunnilla. 

Oppimistekniikoista puolestaan koulun pitäisi pitää huoli oppilaan ohjaustunneilla.

Tuo on yksi näkemys, ja olen ollut itsekin tuota mieltä, ennen kuin aloin itse opettaa.

Opetan lukiossa ja mietin juuri kurssiarvosanoja tässä. Minulla on opiskelija, jonka taso ei muuten aivan yllä kasiin, mutta yritys, keskittyminen ja osallistuminen on niin intensiivistä, että kasin hän saa.

Sitten minulla on näitä taitavia mutta ivallisia muille naureskelijoita, joiden tiedot ja taidot esim. kokeessa yltävät ysiin, mutta joiden panos yhteiseen oppimiseen on nolla, ja panos ilmapiiriin negatiivinen. Heille ei tule ysiä kurssiarvosanaksi.

Saman siis saavat, kasin, sekä hän joka ei tiedoiltaan aivan yllä kasiin, että he, joiden tiedot yltävät ysiin. Arvioin siis myös taitoja, esimerkiksi vuorovaikutustaitoja ja työskentelytaitoja.

Jos ei kasia meinaa saada niin ei kyllä yritä tarpeeksi. Tämä vain vaikeuttaa muiden työtä, kun ei tiedä kuka on saanut numeron osaamisella ja kuka nuolemalla opettajaa (joskus jopa kirjaimellisesti)

Miten niin ei meinaa saada? Hänhän saa kasin.

Vuorovaikutustaidot on yksi arvioitava asia. Pelkkä tiedollinen osaaminen ei riitä ysiin.

No jos se on tiukoilla. Tiedollinen osaaminen on ainoa merkittävä osaamisen muoto.

Tietoa ei oikein voi soveltaa mihinkään eikä kenenkään hyödyksi, ellei ole taitoa.

Taitoa ei koulussa testatakkaan.

En tiedä, mitä tarkoitat testaamisella, mutta kyllä soveltamista hyvinkin mitataan ja arvioidaan. Myös muita taitoja kuin tiedon soveltamista arvioidaan.

Erityisluokilla olevat ja muut erityisoppilaat eivät selviytyisi oppiaineista läpi normaaleilla kriteereillä mutta nyt he saavat numeronsa ns. hatustavetomenetelmällä ja eihän 8 ole samantasoinen ns.normioppilaiden kanssa. Lisäksi luokalle ei haluta enää jättää ketään, koska halutaan hankalista oppilaista eroon. Nelosen antamisen jälkeen pitäisi pitää kesällä ehtolaiskuulustelu, jossa koko puuttuvan osaamisen korjaukset pitäisi osoittaa. Ei mitään järkeä. Ei ihme, että tuhansia oppilaita pääsee vuosittain peruskoulusta läpi ilman luku- ja laskutaitoa. Nykyään ei muutenkaan arvosteta enää taitoja ja osaamista vaan keskitytään kaikkeen humpuukiin kuten ilmiöihin ja laaja-alaiseen osaamiseen ja niihin liittyvään puuhasteluun. Nämä ovat joissain kunnissa menneet aivan överiksi aineenosaamisen kustannuksella. Padit ja tietokoneet korvaavat oppikirjat ja niiden parissa kelkasta pudonneen saa hiljaiseksi, kun pelaa.

Pärstäkerroin vaikuttaa jos naama on norsunvitulla.

Vierailija kirjoitti:

Kuten aina, maallikoilla on varmimmat mielipiteet :-)

Opettajat tuskailevat aidosti sen kanssa, että olisivat varmasti tasapuolisia arvioinnissaan. Arvosteleminen on reflektiota vaativaa puuhaa, ja myös hyvin tarkkaa kirjaamista pitkin lukuvuotta. Kaikki vaikuttaa, ei vain koe tai esitelmä. Arviointiperusteet voi ja pitäisikin esitellä myös oppilaille heti aluksi, että he ymmärtäisivät (toisin kuin jotkut vanhemmat), että koe on vain yksi osasuoritus.

Lopputulos ei kuitenkaan ole sellainen, että tämä näkyisi. Kaivakoot kokeet esiin jos on niin vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Pärstäkerroin vaikuttaa jos naama on norsunvitulla.

Ei se minun vikani ole, etten hymyillyt yläasteen aikana edes vapaa-aikana.

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni pitäisi olla koenumero suoraan todistuksen numero. Ei jäisi opettajille mielivallan paikkaa.

Ei ei ja ei. Ei olisi tasapuolista arviointia. Tuosta kärsisivät ne, jotka (syystä tai toisesta) alisuoriutuvat kirjallisissa kokeissa. Ja tällaisia oppilaita on paljon.

Vierailija kirjoitti:

Erittäin mielenkiintoinen artikkeli. Olen oikeasti tyrmistynyt siitä, että on arviointi on näinkin pitkälti yksittäisen opettajan varassa, etenkin, kun vielä iloisesti todetaan, ettei opettajien koulutuksessa juuri arviointiin paneuduta. Mitä muuta arvosanat voisivat tällöin olla kuin subjektiivisia pärstäkerroin-numeroita?

Ja englanninkielen opettajalle, joka totesi antavansa "negatiivisesta asenteesta" numeroa koetuloksia alemman arvosanan, toteaisin, että tässä olisi pedagogille oiva paikka koettaa vaikuttaa positiivisen kautta. Lapset ovat vielä kehittymättömiä, nurjan asenteen takana voi olla vaikka mitä vaikeista kotioloista huonoon itsetuntoon. Numeron korottaminen ahkeruuden vuoksi on vielä jotenkin ymmärrettävää. Vaikkei sekään minusta oikein ole. 

En kyllä löytänyt jutusta kohtaa, jossa englanninopettaja sanoisi alentavansa numeroa negatiivisen asenteen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vi
</p>

<p>Oppimistekniikoista puolestaan koulun pitäisi pitää huoli oppilaan ohjaustunneilla.[/quote kirjoitti:

Tuo on yksi näkemys, ja olen ollut itsekin tuota mieltä, ennen kuin aloin itse opettaa.

Opetan lukiossa ja mietin juuri kurssiarvosanoja tässä. Minulla on opiskelija, jonka taso ei muuten aivan yllä kasiin, mutta yritys, keskittyminen ja osallistuminen on niin intensiivistä, että kasin hän saa.

Onko kaikki aktiivisuus tunneilla mielestäsi "opettajan nuolemista"? On nuoria, joita aidosti kiinnostaa opiskelu yleensä tai jokin tietty oppiaine ja jotka oppitunneilla osallistuvat kommentoimalla ja kyselemällä ihan oman kiinnostuksensa vuoksi eivätkä saadakseen paremman arvosanan.

Osaamista siellä pitäisi mitata.

Kommentoimalla ja kysymällä osoitetaan osaamista ihan samalla tavalla kuin kirjallisissa kokeissakin. Opettaja kyllä erottaa, mikä aktiivisuudesta on aitoa aktiivisuutta ja mikä tyhjän jauhantaa. Jos kaikki arviointi perustuisi pelkkään kokeissa annettuun näyttöön, kärsisivät tästä monet oppilaat. Kaikille kirjallinen tuottaminen ei ole paras tapa tuoda esille osaamistaan. Onhan se myös hyvä, että opettajan lisäksi tunnilla ovat äänessä oppilaat. Ei koulunkäynti ole pitkään aikaan ollut mitään luennoimista vaan keskustelu on ihan tavallinen opetusmenetelmä.

Jos ei kokeessa onnistu niin ei elämässäkään, mutta kyllä ne numerot saa ylös, kun esittää yltiö kiinnostunutta kyselemällä sitä ja tätä, vaikka osa näistä on liian läpinäkyviä.

Minkä kukakin laskee menestykseksi. Itse ajattelen, että jos on hyvät vuorovaikutustaidot ja osaa rohkeasti ja oma-aloitteisesti tuoda osaamistaan esille, menestyy elämässä. Avoimeen työpaikkaankin valitaan hakija kahden näytön, kirjallisen ja suullisen eli hakemuksen ja haastattelun, perusteella.

Ammattitaitoinen rekrytoija arvioi kokonaisuutta suhteessa avoinna olevaan tehtävään. Olen ollut mukana useissa rekrytoinneissa, joissa kahdesta samantasoiset paperit ja työkokemuksen omaavasta se verbaalisesti lahjakkaampi ei ole ollut tehtävään sopivampi, eikä siten ole tullut valituksi. On paljon aloja ja työtehtäviä, joissa ne ns. hiljaiset puurtajat ovat kullanarvoisia.

Opettajana on raskasta lukea näitä ketjuja. Monien mielikuva koulumaailmasta perustuu omiin lapsuus- ja nuoruusmuistoihin sekä omien lapsien kertomuksiin. Onko tullut mieleen, että nämä eivät ehkä ole objektiivisimpia mahdollisia arvioita eivätkä aina ajan tasallakaan? Totta kai opetusalalle päätyy sille sopimattomia ihmisiä niin kuin kaikille aloille, mutta kun seuraan kollegoiden tuskailua arvosanojen kanssa, en tunnista sitä pärstäkerroinnatsihullua, joka monien mielikuvissa edustaa tyypillistä opettajaa. Alalle on vaikea päästä ja työllistyä. Opettajan opinnot ovat kansainvälisesti vertaillen vaativat ja tasalaatuiset. Suomalaiset opettajat ovat varsin valikoitunutta porukkaa ja ehdoton valtaosa pyrkii tekemään työssä parhaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni pitäisi olla koenumero suoraan todistuksen numero. Ei jäisi opettajille mielivallan paikkaa.

Ei ei ja ei. Ei olisi tasapuolista arviointia. Tuosta kärsisivät ne, jotka (syystä tai toisesta) alisuoriutuvat kirjallisissa kokeissa. Ja tällaisia oppilaita on paljon.

Jos ei kirjallisessa kokeessa onnistu niin sitten ei pitäisi hyvää arvosanaa antaa, koska se tarkoittaa, että kiinnostuminen on turhaa kyselyä, vaikka oikeasti ei kiinnosta ja muutenkin numerot opettajan nuolemista.

Vierailija kirjoitti:

Aina, kun ihminen arvostelee ihmistä, on mahdollisuus myös virheisiin, mutta väittäisin sen olevan nykyperuskoulussa ehkä yhden numeron luokkaa. Käsite ”pärstäkerroin” kuvaa mielestäni aktiivisuutta ja asennetta. Aktiivisuus voi nostaa numeroa ja negatiivinen asenne laskea.

"Pärstäkerroin" on tässä kyllä ihan väärä termi, naaman perusteella niitä numeroita ei varmasti anneta vaan yleisen käytöksen ja asenteen. Mutta jos kaikki kolme lasta saavat kokeista samat numerot, on vaikeaa kyllä nähdä perusteita sille miksi opettaja voisi antaa yhdelle 9 ja toiselle 7. Jos halutaan yhtenäistää arviointi valtakunnallisesti, käytettävien materiaalien ja menetelmien tulisi olla samat jokaisessa koulussa. En ymmärrä miksei näin ole. Ainakin kun itse oli peruskoulussa opettajat tekivät kokeet ja muut tehtävät itse, vaikka yksi valtakunnallinen sapluuna olisi paljon tehokkaampi tapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni pitäisi olla koenumero suoraan todistuksen numero. Ei jäisi opettajille mielivallan paikkaa.

Ei ei ja ei. Ei olisi tasapuolista arviointia. Tuosta kärsisivät ne, jotka (syystä tai toisesta) alisuoriutuvat kirjallisissa kokeissa. Ja tällaisia oppilaita on paljon.

Opettajilla pitäisi olla ammattitaitoa tunnistaa luki- ja kirjoitusvaikeudet ja ohjata oppilas tarvittavien tukitoimien piiriin. Vaan kun sitä osaamista ei ole.