Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Luin eilen artikkelin henkisestä väkivallasta ja tajusin, että se oli kuin suoraan meidän parisuhteesta!
26.05.2018 |
Olemme olleeet lähes 15 vuotta yhdessä ja pääasiassa olleet melko onnellisiakin. Toisaalta suhdettamme on varjostaneet miehen ajoittaiset negatiiviset kommentit. Tämä näpäyttelevä tyyli on pahentunut viime vuosina ja olen välillä ollut todella loukkaantunut miehen kommenteista. Omasta mielestään hän ei ole tehnyt mitään väärää, koska hän "vain sanoo". Hän saattaa tokaista ilkeästi työstäni tai opinnoistani. Esimerkiksi hänen mielestään palkkani ei valmistumisen jälkeen ole hänen mielestään tarpeeksi iso suhteessa opintoihin. Miehellä on työstäni outoja ennakkoluuloja, mtta hän ei kuitenkaan kuuntele millaista se oikeasti on.
Huomasin suhteemme alkuaikoina mies antoi ymmärtää ettei hän halua olla tekemisissä ystävieni ja sukulaisteni kanssa, mutta ajattelin, että se johtuu siitä ettei mies ole mikään seuramies. Kun olin lasten kanssa kotona tilanne kärjistyi, koska pienituloisena halusin kutsua kavereita kylään enkä istua kahviloissa. Miehen mielestä kotiin ei tarvitse tuoda ketään. Lasten synttärit hän hyväksyy, kunhan hänen ei tarvitse tehdä asian eteen mitään. Mies kutsuu välillä vanhempansa meille kylään, mutta ei kuitenkaan tee mitään järjestelyjen eteen. Hän saa kuulostamaan asiat siltä, että hänellä on ollut jokin todella iso projekti, joka on vienyt hänen aikansa ja, että on minun syyni ettei meillä ole parempaa tarjolla. Joskus näpäytin miehelle takaisin, jolloin miehen isä haukkui minut pystyyn jälkikäteen. Vaadin kuulema mieheltä liikoja, koska hän kuitenkin tekee kaikkensa perheen eteen.
Miehellä on oikeastaan aina ollut ainakin hieman parempi palkka kuin minulla. Viime vuosina hän on alkanut valittaa, etten tienaa tarpeeksi. Tulemme taloudellisesti toimeen hyvin. Mies saa ostaa kallista elektroniikkaa ja harrastusvälineitä aivan vapaasti. Itse sen sijaan piilottelen ostamiani tavaroita, vaikka ne eivät olekaan kalliita ja tulevat tarpeeseen. Miehen mielestä ostamani tavarat ja vaatteet ovat tuhlailua, vaikka ne olisivatkin tärkeitä. Välillä tuntuu ettei hän hyväksy, että minulla on rahaa käytössä, vaikkei hän konkreettisesti yritäkäään omia rahojani.
Miehen mielestä elän prinsessaharhoissa. Perhe-elämässämme ei hänen mukaansa olisi mitään vikaa, jos antaisin asioiden olla. Olen nykyään ajoittain todella ahdistunut. Mietin mitä teen väärin, miten saisin mieheni ymmärtämään minua ja miten voisin lakata vaatimasta mieheltä enempää kuin mihin hän pystyyy. En usko, että hän on tahallaan ilkeä vaan, että hän ei oikein osaa sanoa asioita nätisti. Toisaalta välillä pohdin eroa, koska minulla on epämääräinen paha olo vähän väliä. Tavallaan ymmärrän ettei suhde ole terveellä pohjalla, mutta en tiedä mitä pitäisi tehdä. Henkinen väkivalta kuulostaa käsitteenä todella rajulta, joten siksi yllätyin, että tämä voidaan laskea henkiseksi väkivallaksi. En vain tiedä miten tämän saisi järkevällä raiteelle takaisin. Eihän meillä aina ole tällaista ollut.
Kommentit (35)
Ehdotan, ala pitämään päiväkirjaa. Puolen vuoden kuluttua lue kirjoittamasi. Luetuta myös jollain toisella. Tuntuuko hyvältä/terveeltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mistä saisin voimaa erota. Olen niin yksin... en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Ap
Eikä oikein olisi varaakaan?
Tuo on henkistä väkivaltaa. Tunnistan tuon hyvän omasta lapsuudenkodistani. Lapsena ihmettelin jotain asioita: äidin sukulaisten kanssa ei oltu tekemisissä, äidin sukulaisten juhliin meno oli aina epävarmaa viime hetkeen asti, kun ei tiennyt isän mielialasta ja mielenliikkeistä. Vain isä ajoi autoa, koska äiti ei isän mielestä osannut (äidillä oli kyllä ajokortti). Äidillä oli työ, jota hän teki kotoa käsin. Kontrollointi näkyi kaikessa.
Isä oli aina riidoissa jonkun sukulaisensa kanssa. Äiti oli ylpeä itsestään, kun oppi olemaan niin, ettei isä jaksanut haastaa riitaa hänen kanssaan. Hän oppi olemaan sanomatta vastaan. Riitely oli lapsuudessani jokapäiväistä. Ensin riidat puolison kanssa, sitten riidat lasten kanssa kun me lapset tultiin teini-ikään.
Voin kertoa, että tämä lapsuus oli traumaattinen. Henkisen väkivallan käyttö siirtyi meihin jo aikuisiin lapsiin. Pienikin väärä sana ja leimahdus on valmis. Se vaikuttaa myös lastenlapsiin. Lastenlapset kysyvät syytä isovanhempien käytökselle ja puhetyylille.
Kysy itseltäsi tätäkö haluat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkinen väkivalta voikin olla todella salakavalaa, manipulointia. Kuulostaa narsistin käytökseltä. Näkeekö mies ikinä itsessään mitään vikaa, osoittaako empatiaa, kaipaako ihailua?
Ja näetkö ap sinä itsessäsi mitään vikaa?
Parisuhde on aina kahden kauppa. Jossa pelkän yhden osapuolen syyttyjyn sijaan tulisikin miettiä olisiko kummassakin vikaa.
Ap:n suorastaan räikeän selkeä vika on se että hän ei ole määritellyt rajojaan, ja hän ei puolusta niitä jämäkän itsevarmasti.
Sinä varmaankin ajattelit että hän olisi jotenkin ärsyttävä ihminen joka ansaitsee kohtelunsa mahdollisesti nalkuttamalla?
Ei. Tyypillisesti homma menee niin että ap:n kaltainen alistettu puoliso jättää puolustamatta itseään juuri siinä pelossa että olisi itseään puolustaessaan jotenkin ärsyttävä ja nalkuttava.
Kyllä, vikoja löytyy molemmista, mutta mun nähdäkseni pahempi vika on siinä ihmisessä joka henkisesti nujertaa puolisonsa, sen ihmisen jonka itse on lähelleen valinnut, tuollaiseen tilaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mistä saisin voimaa erota. Olen niin yksin... en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Ap
Eikä oikein olisi varaakaan?
Yleensä kun ihmiset menevät yksiin, he mitoittavat taloutensa sen mukaan että taloudessa on kaksi maksajaa.
Kyllä ap:n miehelläkin elintaso laskisi jos ap yhtäkkiä poistuisi yhtälöstä kun joutuis viihde-elektroniikan sijaan käyttämään varansa ruokaan ja muihin tarpeellisiin asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nähdäkseni vaihtoehtoja on kolme:
1, voit jatkaa ennallaan, kutistua hiireksi ja kärsiä loputtomiin tai sopeutua. Saatat myös sairastua henkisesti tai fyysisesti.
2, voit erota
3, laitat sen ukon kuriin
Jos ero ei tunnu ihan mahdottomalta ajatukselta, se on varmaan loppupeleissä helpoin ratkaisu. Jos neuvoisin nuorempaa itseäni, suosittelisin sitä. Aika moni ihminen vanhana sanoo myös, että lähtisi hankalasta suhteesta, jos ei olisi niin vanha.
Toisaalta tässä on mahdollisuus kehittyä, jos valitset kolmannen vaihtoehdon. Tämä edellyttää sitä, ettet ole fyysisesti vaarassa. Jos sellaisia merkkejä ilmenee, on viisainta lähteä kiireesti. Kuulostat sellaiselta, että sinulla saattaisi löytyä resurssit myös tähän. Olet joutunut tilanteeseen siksi, ettet ajoissa tajunnut ja tunnistanut miehesi käytöstä. Ehkä olette erilaisista perhetaustoista. Se mikä on toiselle normaalia, ei olekaan toiselle.
Siinä mielessä olet mielestäni oikeassa, kun sanot, että mies ei tee sitä tahallaan. Saattaa olla, että hän tavallaan ei tiedosta käytöstään, jos se on se malli, minkä hän on oppinut kotoa. Js kun kerran hänen isänsä on kommentoinut tuolla lailla sinulle, niin luultavasti juuri tästä on kyse. Siellä varmaan piilotellaan kulisien takana hyvin myrkyllistä suhdetta. Miehesi ei välttämättä osaa muuta eikä tiedä muusta.
On siis kiinni sekä omista voimavaroistasi että miehesi oireiden tasosta, voitko saada muutosta aikaan. Helppoa se ei tule olemaan, joten mieti kannattaako siihen käyttää omaa elämää. Voit päätyä katkeraksi vanhukseksi. Omasta kokemuksesta kuitenkin tiedän, että se on joskus mahdollista. Vielä en tiedä, kannattiko.
Lapsillesi on erittäin vahingollista elää perheessä, jossa äitiä mitätöidään ja rajoietaan ja vähätellään kaikessa ja nähdä, miten äiti alistuu ja alkaa epäillä jo omaa mielenterveyttään sairastuneessa suhteessa! Minä sen tiedän nimittäin!
On suorastaan traagista seurata, miten molempien veljieni avioliitot epäonnistuivat eivätkä mitkään ihmissuhteet onnistu. He voivat epämääräusen huonosti koko elämässään, huolestuvat, stressaavat, ovat epävarmoja.
Lapsuudenkodissani elettiin kananmunankuorilla ja yritettiin olla, ettei iskä vaan taas suuttuuisi äidille jostain.
Äitihän ei osannut mitään rajoja laittaa eikä itseään puolustaa, voi vaan huonosti ja kärsi. Näennäisesti elettiin normi elämää.
Nyt istuu äiti 80-v tuolissa ja katuu ja kärsii ja voi epämääräisen huonosti. Kumma juttu joo.
Lapsiin onkin yllättäen etäiset välit. En voi kunnioittaa tai luottaa semmoiseen äitiin, joka jää sairastuneeseen perheeseen lasten kanssa ja antaa vaan kaiken pahoinvoinnin jatkua ja pahentua loputtomiin.
Marttyyrinkruunulla ei palkintoja saada.
Todellakin vika ei ole siinä että miehesi on vaan tavallinen "juntti"! Tunnen ihan perusduunari-juntteja, jotka osaavat olla huomaavaisia vaimolleen ja pystyvät jopa tukemaan tai kuuntelemaan tätä!
Varaa ihan vaan sovinnolla aika itsellesi vaikka ensimmäiselle terapeutille, mitä netistä löydät jossa lukee, että erikoistunut parisuhteisiin. Menet sinne yksin ha ihan kerrot havaintojasi että miltä liitossasi olo tuntuu.
Ensin pitää selvittää että mistä on kysymys ja mitä teillä oikein tapahtuu. Sitten voi reagoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et ole joku väkivaltainen narkkari, ei kukaan sinulta voi lapsia noin vain viedä! Eron jälkeen olet joko yksinhuoltaja tai sitten lapset ovat vuoroviikoin luonasi. Varaudu kuitenkin siihen, miehesi alkaa tehdä kiusaa. Tuskin hän kuitenkaan loputtomiin jaksaa ja asiat järjestynevät lopulta. Onni on, ettei hän ilmeisesti ole fyysisesti väkivaltainen eli mitään kauheaa uhkaa sinuun ei kohdistune.
Soita Naisten Linjalle. Aloita lukemalla heidän nettisivultaan juttu henkisestä väkivallasta. Siellä on luurin päässä ihminen, joka ymmärtää, mistä puhut ja osaa neuvoa sinua eteenpäin.
Sinun ei tarvitse elää noin loppuelämääsi! Se ei ole lastenkaan etu.
Kiitos taas vastauksistanne!
Miehen vanhemmat ovat tosiaan hieman erikoisia luonteeltaan, joten toisaalta en ihmettele, jos mies ei ymmärrä miten parisuhteessa ollaan. Vanhempansa ovat pysyneet väkisin yhdessä, koska kumpikaan ei pärjäisi yksin, mutta kuitenkaan he eivät osaa olla yhdessäkään. Nyt vanhoilla päivillään he ovat rauhoittuneet, mutta eivät elä missään unelma-avioliitossa. Olen koittanut saada miestä ymmärtämään ettei vanhempiensa suhde ole normaali, mutta hän ei ymmärrä sitä. En usko, että saan häntä muuttamaan mieltään tasa-arvoisesta ja arvostavasta suhteesta. Tuntuu pahalta tällaisen takia erota, mutta en voi aikuista miestä väkisin muuttaakaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taas vastaukseni katosi, joten koitan tiivistää...
Kiitos kommenteistanne! Sain paljon ajattelemisen aihetta niistä. Tilanne on niin huomaamatta mennyt tähän etten itsekään ole havainnut sitä. Toisaalta kirjoitukseni tuo vain oman näkökulmani esille. En itsekään ole täydellinen.
Meillä oli juuri miehen kanssa riita siitä, että hän väitti ettei ole sanonut erästä asiaa (en halua kertoa tarkemmin mistä on kyse, mutta kuitenkin isosta asiasta). Itse taas tasan tarkkaan muistan tuon tilanteen ja miehen sanat hyvin selvästi. Tuntuu hullulta, että toinen väittää minun keksivän omasta päästäni asioita!
Nykyään olen kotona ahdistunut. Miehen läsnäolokin tuntuu inhottavalta. Kodin ulkopuolella olen iloinen ja ulospäin suuntautunut, joten kukaan ei voisi koskaan uskoa millaista meillä on kotona. Asiaa on vaikea ottaa esille, koska se tuntuu miehen mustamaalaamiselta. Enhän voi todistaa mitenkään mitä meillä kotona tapahtuu! En uskalla ottaa eroa, koska pelkään menettäväni lapset. Ulospäin näyttää siltä, että mies parempituloisena pystyy tarjoamaan lapsille paremmat olosuhteet.
ap
Niin ja todennäköisesti miehesi tiedostaa tuon ja laskee käytöksensä sen varaan. Kuvittelee voivansa tehdä mitä vain, kun et tule eroamaan, koska on lapset ja hän on teistä varakkaampi.
Kaivoin aloittamani keskustelun esille, koska olen paljon pohtinut tätä aihetta ja suhdettamme. Jotenkin on tullut niin sokeaksi kaikelle.
Tajusin, että olen tässä vuosien varrella selittänyt miehen käytöstä paremmaksi kuin se onkaan. Yksittäisille tapauksille olen löytänyt selityksiä milloin stressistä, työtilanteesta yms... Olen joskus miehen hölmöä käytöstä selittänyt sillä ettei hän voinut tietää miten jossain uudessa tilanteessa olisi pitänyt käyttäytyä. Esimerkiksi, jouduin joskus yllättäen sairaalaan. Oli sovittu, että mies tulee hakemaan minua seuraavana aamuna ,koska minulla ei ollut avaimia ja olin muutenkin vielä huonovointinen. Seuraavana aamuna mies totesi, että voin aivan hyvin tulla itsekseni kotiin, koska julkiset menevät kuitenkin vierestä. Synnytyksen jälkeiseen masennukseen mies totesi, että minun pitäisi ihan itse hoitaa pääni kuntoon. Masennus oli minun ongelmani, johon hän ei liittynyt mielestään millään tavalla. Olen oppinut, etten saa mieheltä henkistä tukea vaan aina pitäisi olla valmis selviytymään itse.
Joku puhui rajojen asettamisesta. Olenkin yrittänyt pitää rajoja, mutta aina kun puolustan itseäni, lopputulos on riita. Mies ei halua kuulla mielipidettäni. Joskus hän kääntää jonkun ehdottamani asian omaksi keksinnökseen eikä hän muka muista, että ehdotus oli alunperin minun. Loma-aikoina tämä korostuu. Tuntuu ettei mikään ehdotukseni kelpaa, mutta mies ei kuitenkaan osaa huomioida lasten tarpeita suunnittelussa.
Voisin jatkaa vaikka kuinka tätä, mutta en jaksa. Olen niin turhautunut.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmettä haluat meidän enää tähän sanovan. Ei ole lisättävää. Asia on sinun käsissäsi. Onnea matkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuommoisen tyypin kanssa liitossakin kestää kun opettelee omat rajansa, kasvattaa itsetuntoaan, ei suostu nöyryytettäväksi ja tyynesti paljastaa manipuloinnin.
Mullakin on mies joka puhuu joskus minulle liian hiljaa. Joka lauseen jälkeen joutuisit kumartumaan keskittyneenä hänen puoleensa pyytäen toistamaan. Ja uusinta tulee yhä liian hiljaa. Kuuloni on tutkimuksissa todettu hyväksi, joten heitän pallon miehelle. Miksi mutiset? Ellet kykene selvempään ilmaisuun, ei minua kiinnosta asiasi. Opettele käyttämään ääntäsi kunnolla.
Lue juttua näistä henkisen väkivallan muodoista ja opettele torjumaan ne.
Meillä ainakin suhde parani kun opin pitämään puoleni.
Minunkin mies olisi varmaa hirveä tyranni, jos antaisin hänen käyttäyttä miten vaan. Teen heti selväksi, jos hänen käytös on asiatonta. Esim. Viikko sitten mies suuttui pojalle kohtuuttomasti ja minä annoin hänen kuulla kunniansa. Yritti siinä sitten uhitella, että hänelle ei tuohon sävyyn puhuta. Paskan marjat, minua on aivan turha yrittää "alistaa" tuolla tavalla ja lopulta tilanne päättyi niin, että mies pyysi pojalta anteeksi. Olenhan minä eroakin monesti miettinyt, mutta toistaiseksi tuon miehen oikkujen kanssa on tullut toimeen. Lapsetkaan eivät hänen kukkoiluun alistu, vaan sanovat heti vastaan eli en usko heidänkään noista miehen satunnaisista "mielenhäiriöistä" kärsivän.
Alue: Aihe vapaa
Me menetettiin meidän kaveri tuollaiselle. Ennen niin itsevarma ja omia kannanottoja on muuttunut hiireksi jonka pitää hiljaa myötäillä, sekä hakea ensin puolison hyväksyntä jotta voi ottaa osaa johonkin.
Nämä on hiljaisia petoja jotka tulevat elämääsi vaivihkaan, aluksi normaalin oloisina jotta voivat vuosien saatossa imeä sut kuiviin.
Olet kuin alkoholisti, sen muutoksen on lähdettävä sinusta itsestäsi. Ulkopuolinen voi olla vain tukena.