Sinä joka sait lapsen alta 25-vuotiaana: oletko nyt elämän epäonnistuja, väliinputoaja, kouluttamaton ja ulkopuolella yhteiskunnasta?

Tavallinen duunari, 3 ammattitutkintoa, avioliitto, 2 lasta, yo, omistusasunto, menossa opiskelemaan, vakituinen työsuhde.

Olin 25v kun sain ekan lapseni, yliopistotutkinto ja naimisissa. Asuttiin kyllä vuokralla kun ei ollut vielä säästöjä kertyä. Nyt kaksi lasta ja omistusasunto, molemmilla töitä ja onnellinen parisuhde. Lapset on vielä pieniä joten ei voi tietää mitä heistä tulee, mutta ihania tasapainoisia pikkulapsia ovat tällä hetkellä.

Kaksi lasta alle 25-vuotiaana. Kaksi amk-tutkintoa, töissä ja avioliitossa. Lapset nyt 10 ja 8. Hyviä vuosia vielä lasten täysi-ikäistyttyäkin. 😊

Jännä. Tällä palstalla on aina näitä "voisitko seurustella ammattikoulun käyneen duunarimiehen kanssa?" aloituksia ja siihen on kaikki vastaamassa että totta kai, ei ammatti kerro ihmisestä vielä mitään. Mutta ai kamala jos oletkin äiti! Pitäisi olla vähintään tohtori, muuten olet tuota mitä aloituksessa lukee. Miksi te hyväksytte duunariammatin mieheltä mutta ette naisilta? Minä sain lapset todella nuorena, selätin vakavan sairauden, jonka jälkeen kävin ammattikoulun ja menin töihin. Ja minun pitäisi kokea olevani jotenkin epäonnistunut? En ymmärrä.

Mari taitaa olla vähän katkera😂

Eikö miehet kiinnostu sinusta? 😀

Vierailija kirjoitti:

Sait penskan nuorena, mutta siinä se sitten olikin? Nuoruus jäi elämättä, koulutus hankkimatta ja kaikki valui ohi. Penskastakin tuli ongelmatapaus. Kyllä kannatti?

Mari, 22

No en todellakaan tunnista itseäni kuvauksestasi!

Olen hyvin koulutettu, samoin mieheni, elimme nuoruuttamme täysillä siihen asti, kun saimme 1. lapsemme juuri täytettyäni 24 v. Olin mm. ollut töissä ulkomailla ennen sitä. Sittemmin saimme 2 lisää. Ensimmäisen kanssa muutimme taas ulkomaille hänen ollessaan 8 kk. Välillä palasimme Suomeen, mutta kohta taas kahden lapsen kanssa pois. Nuorimman ollessa 7-v. muutimme pysyvästi pois Suomesta (mieheni on myös suomalainen).

Olemme nähneet maailmaa enemmän, kuin sinä todennäköisesti pystyt edes kuvittelemaan. Tulojen puolesta kuuluisimme Suomessa ylimpään 1 prosenttiin. Kaikki ”penskat” ovat hyvin koulutettuja ja hyvissä työpaikoissa, vanhin tienaa jo kolmikymppisenä 120.000€/v.

Nyt vähän yli viisikymppisinä me vanhemmat jaksamme edelleen nauttia elämästämme, on ollut varaa jäädä jo pois täysipäiväisestä työelämästä, omistamme useampia asuntoja, viimeisimpänä hankintana upea villa auringon alta. Matkustelemme ympäri maailmaa ja nautimme elämästä.

Eli sanoisin, että kyllä kannatti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Sain lapsen 19-vuotiaana ja hain lapsen ollessa vuoden ikäinen yliopistoon. Valmistuin maisteriksi 25-vuotiaana. Nyt ollen ollut koulutustani vastaavassa työssä vähän yli kymmenen vuotta. Lapseni on lukion ensimmäisellä. Sanoisin edustavani ylempää keskiluokkaa.

Ylempää keskiluokkaa😂

Pidän luokkamäärittelyjä itsekin vaivaannuttavina, mutta koska ap vaikuttaa kovin luokkatietoiselta, muotoilin vastaukseni näin.

Sain kaksi lasta alle 25-vuotiaana. Pääsin heti lukiosta opiskelemaan puheterapeutiksi yliopistoon. Tein lapset opintojen aikana. Valmistuin ja sain heti viran. Minusta on mukava kun lapset on tehnyt nuorena.

No, kyllähän tilastojen mukaan nuorena äidiksi tulleiden keskimääräinen palkkataso jää pysyvästi pienemmäksi kuin myöhemmin perheellistyneiden naisten. Jos se nyt sitten jonkinlaiseksi mittariksi asetetaan.

Mutta tehokas tyyppi voi kyllä kiriä monella tapaa lapsettomat ikätoverinsa kiinni ja mennä sitten myöhemmin ohi heidän ollessaan äitiyslomillaan. Itse olin sitten 30-vuotiaana oman alan asiantuntijatehtävissä vakkarisopimuksella , moni lapseton kolleega taas ei. Ei tullut pidettyä välivuosia itseään "etsien", kun käsissä oli omien lasten tulevaisuus ja elatus.

Yksi asia kyllä viivästyi: ensiasunnon ostaminen. On ihan eri asia ostaa ensiasunnoksi yksiö tai kaksio kuin perheasunto. Kun muitakin kuluja on suhteessa paljon enemmän.

Sain lapsen 21v. Opiskelin tuolloin yliopistossa, ne opinnot jätin kesken (olisin jättänyt ilman lastakin, ei ollut oma juttu). Aloitin amk-opinnot 23-vuotiaana. Valmistun toivon mukaan tämän vuoden loppuun mennessä eli ihan aikataulussa, olen silloin 27v. Töissä olen ollut reilut kaksi vuotta opintojen ohella eli toimeentulo on varsin hyvä.

Lapsen isästä erosin joitakin vuosia sitten, hän on väliinputoaja ja elää sossun rahoilla ilman aikomustakaan tehdä töitä.

Lapsen saaminen kesken opintojen mahdollisti mm. lapselle paljon lyhyemmät hoitopäivät. Hän oli pitkään 6-7 tunnin päiviä hoidossa. Nyt kun olen pääasiassa töissä, päivät ovat vähintään 9 tuntia. Olisi ollut kurjaa pitää häntä alusta asti noin pitkiä päiviä hoidossa. Opiskelu on paljon joustavampaa aikataulullisesti kuin työelämä.

Jaahas. Ikis onkin nykyään muka Mari 22vee. Uskoo ken tahtoo.

"oletko nyt elämän epäonnistuja, väliinputoaja, kouluttamaton ja ulkopuolella yhteiskunnasta?"

En ole. Sain esikoiseni 24-vuotiaana. Mulla on kaksi eri alan tutkintoa, en ole ollut päivääkään työtön, olen pystynyt yhdistämään hyvin ensimmäisen alan opinnot ja työkokemuksen toisen alan opintoihin ja työhön. Olen osakkaana yrityksessä, jossa työskentelen. Tienaan varsin hyvin, joinakin vuosina niin hyvin, että olen suurituloisten verolistoilla. Asun mukavasti rivarineliössäni pääkaupunkiseudulla, lapseni ovat jo aikuisia ja vanhempi ollut naimisissakin jo vuosia. Olen jo vuosia osallistunut monenlaiseen hyväntekeväisyyteen. Mulla on läheiset suhteet vanhempiini, sisaruksiini ja lapsiini. Myös hyviä ystäviä ja kavereita löytyy. En koe olevani yhteiskunnan ulkopuolella enkä elämän epäonnistuja, vaikka suurimmaksi osaksi kasvatinkin lapseni yksinhuoltajana. Elämäni on ollut kaikin puolin hyvää, vaikka tulinkin äidiksi alle 25-vuotiaana. 

Olen nyt 37v, ylempi korkeakoulututkinto, vakituinen asiantuntijatyö ja 5 500€/kk palkka. Asun kolmen lapseni kanssa omistusrivarissani. Olen hyvin onnellinen ja omasta mielestäni elämässäni onnistunut, vaikka esikoinen syntyikin ollessani 23v.

Ensimmäinen lapsi kun olin 23, toinen lapsi kun olin 24 vuotias. Lapset päiväkotiin ja menin töihin.

Nyt olen 32, äitiyslomalla vauvan kanssa.

Edelleen miehen kanssa yhdessä ja rakennetaan omakotitaloa.

Asiat on hyvin, tosin haluan lähteä opiskelemaan haaveilemaani alaa.

Teillä on mennyt ihmeen hyvin jos vertaa omaan lähipiiriin. Toisaalta kaikki eivät halua opiskella ja ovat tyytyväisiä kuitenkin, vaikka tilanne ei olisi mikään "loistava" eli siinä mielessä sitä olisivat sitten kaikki amiksetkin niitä epäonnistujia, vaikka monet varmaan todella tyytyväisiä elämäänsä. Itse olenkin sitten aika epäonnistuja ainakin tällä hetkellä, vaikka olenkin  lapseton.

Hih, itse olin jo kolme lapsen äiti 25-vuotiaana. Ammatti oli jo ennen ekan syntymää, lähihoitaja. Naimisissa lasten isän kanssa, kaikilla siis sama isä. Ostettiin eka asunto kun olin vielä 18-vuotias. Nyt asutaan isossa omakotitalossa maalla (alle 100km Helsingistä), olen pääasiassa kotiäiti, töissä keikkailen oman mielenkiinnon mukaan, välillä enemmän, välillä vähemmän. Mies (amiksen käynyt, ei työskentele ammattiaan vastaavassa työssä) tienaa 8-10 000€/kk. Hyvin pärjäillään. Olen niin nuori vielä, alle 30 edelleen, että kerkiän hyvin vielä opiskella vaikka lääkäriksi, mutta tällä hetkellä on hyvä näin.

Vierailija kirjoitti:

Hih, itse olin jo kolme lapsen äiti 25-vuotiaana. Ammatti oli jo ennen ekan syntymää, lähihoitaja. Naimisissa lasten isän kanssa, kaikilla siis sama isä. Ostettiin eka asunto kun olin vielä 18-vuotias. Nyt asutaan isossa omakotitalossa maalla (alle 100km Helsingistä), olen pääasiassa kotiäiti, töissä keikkailen oman mielenkiinnon mukaan, välillä enemmän, välillä vähemmän. Mies (amiksen käynyt, ei työskentele ammattiaan vastaavassa työssä) tienaa 8-10 000€/kk. Hyvin pärjäillään. Olen niin nuori vielä, alle 30 edelleen, että kerkiän hyvin vielä opiskella vaikka lääkäriksi, mutta tällä hetkellä on hyvä näin.

Tähän vielä lisään, en ole kovin kunnian himoinen ihminen, enkä haaveile mielettömästä hyväpalkkaisesta työstä. Eli todennäköisesti en lue lääkäriksi :D Olen enemmän perhekeskeinen ja rakastan touhuta perheen kanssa ja kuopsuttaa pihaa jne. Eli en kaipaa sääliä, kun olen vain amiksen käynyt lähäri.

Olen saanut ensimmäiseni 20-vuotiaana. Olin juuri valmistunut päivähoitajaksi. Myöhemmin opiskelin  vielä nuorisotyöntekijäksi. Elämä ei mennyt pilalle, lapseni on nyt 20-vuotias yliopisto-opiskelija. Itse olen ollut samassa työpaikassa nyt 10 vuotta. On harrastuksia, hyvät välit lapseen joka asuu jo omillaan. Mulla on parisuhde, omistusasunto ja koira. tykkään elämästäni. Kannatti kyllä.

Sain lapset nuorena ja sen vuoksi olen totaalinen surkimus. Kouluttamaton, opiskelu ei enää keski-iän lähestyessä ota onnistuakseen. Kaikki on mennyttä... Kansainvälinen uramenestys johtoportaissa, huippumallina tai korkeasti arvostetuihin yliopistoihin pääsemisessä, koska tuo lukiokin jäi kesken.

Olen putoaja... Älä nuolaise ennen kuin olen irti ja isäntäeläimeni on suolihuuhtelunsa suorittanut.

Vierailija kirjoitti:

Teillä on mennyt ihmeen hyvin jos vertaa omaan lähipiiriin. Toisaalta kaikki eivät halua opiskella ja ovat tyytyväisiä kuitenkin, vaikka tilanne ei olisi mikään "loistava" eli siinä mielessä sitä olisivat sitten kaikki amiksetkin niitä epäonnistujia, vaikka monet varmaan todella tyytyväisiä elämäänsä. Itse olenkin sitten aika epäonnistuja ainakin tällä hetkellä, vaikka olenkin  lapseton.

Mulle lapset eivät ole koskaan olleet esteenä mihinkään, korkeintaan hidasteena. En esim lähtenyt vaihtamaan alaa enkä ryhtynyt yrittäjäksi lasten ollessa pieniä. Toisaalta ei mulla olisi siinä iässä ollut vieä rohkeuttakaan irtisanoutua vakituisesta työstä ja lähteä kokeilemaan jotain ihan muuta, jonka onnistumisesta ei ollut mitään takeita. Eli jo sikälikin oli hyvä, että tein lapset nuorena.