Lapsiasiainvaltuutettu vaatii käytännössä luokkaretkien lopettamista
Kommentit (27)
Hän nyt on muutenkin pihalla kaikesta.
10-30 euroa vaan ei voi pyytää. Muutenkin luokkaretken voisi tehdä vaikka rannalle tai johonkin muualle lähelle tai sitten kunta maksamaan. Tai rahat kerätään yhteisin ponnistuksin, ei vanhempien kukkaroista.
Kurttila puhuu asioista, joita suurin osa ei halua ajatella. Se on hänen työnsä js hän tekee sen erinomaisesti.
Saa rahaa kerätä talkoovoimin yhteiseen kassaan.
Eli näitä mokkapalasessioita läheisellä ostarilla saa kyllä järjestää. Jokaisen lapsen matka maksetaan tästä täysin riippumatta siitä, onko vanhempi osallistunut tai ei.
Näin oli meidän lasten koulussa jo ennen Kurttilaa. Oli ihan selvästi perusopetuslaissa jo silloin vaade kaiken peruskouluun liittyvän toiminnan maksuttomuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Hän nyt on muutenkin pihalla kaikesta.
Tyypillinen kommentti, jossa ei ole mitään sisältöä.
Voisitko eritellä, mistä hän on "pihalla muutenkin"?
Tästä asiasta ei ainakaan. Koulujen käytännöt ovat erkaantuneet perusopetuslaista ja ottaa asian julkisuuteen, mikä on aivan oikein.
Voihan se luokka hankkia sponsorin, joka maksaa kaikkien kulut. Ei tarvita mokkapaloja tai wc-paperikauppaa.
Kurttila on oikeassa, koska nuo keruuhommat menevät usein niin, että muutama aktiivinen mamma pitää kirjaa muiden tekemisistä ja uhkailee, että jos ei tule rahaa, ei lapsi pääse mukaan. Osa vanhemmista ei tiedä, että ketään ei saa jättää retkeltä pois, olo maksanut tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Saa rahaa kerätä talkoovoimin yhteiseen kassaan.
Eli näitä mokkapalasessioita läheisellä ostarilla saa kyllä järjestää. Jokaisen lapsen matka maksetaan tästä täysin riippumatta siitä, onko vanhempi osallistunut tai ei.
Näin oli meidän lasten koulussa jo ennen Kurttilaa. Oli ihan selvästi perusopetuslaissa jo silloin vaade kaiken peruskouluun liittyvän toiminnan maksuttomuudesta.
Just näin. Meillä myös koululla (yläkoulun puolella) järjestetään retkiä joiden peruskustannukset (kuljetukset ja ruokailun) maksaa koulu. Sitten on erilaisia aktiviteetteja, maksullisia ja maksuttomia, joihin osallistumisen oppilas voi valita. Lisäksi meidän koulussa vanhempainyhdistys maksaa tarvittaessa yksittäisen oppilaan kulut luokanopettajan esityksestä ( emme tietenkään saa tietää kenen).
Alakoulun puolella luokkaretkirahoja kerätään paljolti talkootyöllä ja kaikki lapset pääsevät retkelle riippumatta vanhempien osallistumisesta.
ktp kirjoitti:
10-30 euroa vaan ei voi pyytää. Muutenkin luokkaretken voisi tehdä vaikka rannalle tai johonkin muualle lähelle tai sitten kunta maksamaan. Tai rahat kerätään yhteisin ponnistuksin, ei vanhempien kukkaroista.
Kurttila puhuu asioista, joita suurin osa ei halua ajatella. Se on hänen työnsä js hän tekee sen erinomaisesti.
Jos vanhemmilla ei ole antaa tuota 10-30 € niin kyse ei ole rahanpuutteesta vaan haluttomuudesta antaa. Ei perhettä nollabudjetilla elätetä niin taloudella on oltava jonkunlaiset tulot jollei muuta niin sossusta.
Kyllä minäkin muistan kouluajoilta näitä joiden vanhemmilla ei koskaan ollut "varaa" mihinkään. Eivät nämä asuneet sen huonommisssa asunnoissa kuin muutkaan ja vanhemmat kävivät töissä. Elettiin 80-lukua niin työtilannekin oli hyvä. Mutta kyse olikin siitä että nämä halusivat käyttää mieluummin sen 60mk itseensä kun johonkin luokkaretkeen.
Vierailija kirjoitti:
Hän nyt on muutenkin pihalla kaikesta.
Harvinaisen osaava virkamies. Perhtyy huolellisesti joka pykälään ja kannanotot ovat asiallisia ja ammattitaitoisia.
Toista se oli oikeustieteen ylioppilas Eva Biaudet vähemmistövaltuutettuna.
Enpä oikein osaa lukea luokkaretkeä varsinaiseen perusopetukseen kuuluvaksi. Se on huvimatka.
Homma taitaa mennä siihen että luokkaretket tehdään viikonloppuisin ja vain rikkaat pääsee mukaan
Vierailija kirjoitti:
Homma taitaa mennä siihen että luokkaretket tehdään viikonloppuisin ja vain rikkaat pääsee mukaan
Jo nyt porukkaa reissaan viikonloppuisin, joten miten tuo poikkeaa nykytilanteesta? Opettaja ei ole mukana, joten kyseessä ei ole luokkaretki.
ktp kirjoitti:
10-30 euroa vaan ei voi pyytää. Muutenkin luokkaretken voisi tehdä vaikka rannalle tai johonkin muualle lähelle tai sitten kunta maksamaan. Tai rahat kerätään yhteisin ponnistuksin, ei vanhempien kukkaroista.
Kurttila puhuu asioista, joita suurin osa ei halua ajatella. Se on hänen työnsä js hän tekee sen erinomaisesti.
Minä taas hoitaisin homman siististi ja vaivattomasti setelillä. En vain ymmärrä sitä mokkapalan leivontarumbaa ja vessapaperin myyntiä rahan keräämiseksi. Aina on joku taho mukana, joka vetää välistä. Eikö tässäkin voisi toteutua ns. valinnanvapaus?
Vierailija kirjoitti:
Voihan se luokka hankkia sponsorin, joka maksaa kaikkien kulut. Ei tarvita mokkapaloja tai wc-paperikauppaa.
Kurttila on oikeassa, koska nuo keruuhommat menevät usein niin, että muutama aktiivinen mamma pitää kirjaa muiden tekemisistä ja uhkailee, että jos ei tule rahaa, ei lapsi pääse mukaan. Osa vanhemmista ei tiedä, että ketään ei saa jättää retkeltä pois, olo maksanut tai ei.
Ei kun tehdään niin että jokainen vanhempi kaivaa sen 10-30 € taskustaan. Tiedossa on kyllä tämä ihmistyppi minkä pitäisi saada kaikki ilmaiseksi. Ei se ole raha kysymys vaan haluttomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa rahaa kerätä talkoovoimin yhteiseen kassaan.
Eli näitä mokkapalasessioita läheisellä ostarilla saa kyllä järjestää. Jokaisen lapsen matka maksetaan tästä täysin riippumatta siitä, onko vanhempi osallistunut tai ei.
Näin oli meidän lasten koulussa jo ennen Kurttilaa. Oli ihan selvästi perusopetuslaissa jo silloin vaade kaiken peruskouluun liittyvän toiminnan maksuttomuudesta.
Just näin. Meillä myös koululla (yläkoulun puolella) järjestetään retkiä joiden peruskustannukset (kuljetukset ja ruokailun) maksaa koulu. Sitten on erilaisia aktiviteetteja, maksullisia ja maksuttomia, joihin osallistumisen oppilas voi valita. Lisäksi meidän koulussa vanhempainyhdistys maksaa tarvittaessa yksittäisen oppilaan kulut luokanopettajan esityksestä ( emme tietenkään saa tietää kenen).
Alakoulun puolella luokkaretkirahoja kerätään paljolti talkootyöllä ja kaikki lapset pääsevät retkelle riippumatta vanhempien osallistumisesta.
Kouluaikana ei saa olla maksullisia aktiviteetteja. Eli perusopetuslaki lähtee täydellisestä tasa-arvosta.
Jos ollaan yhteisellä luokkaretkellä jokainen toiminto on kaikille sama. Eli jos luokka tulee Helsinkiin, ei ole niin, että osa porukasta menee Lintsille ja osa hengailee ulkopuolella/jossain ilmaisessa museossa tms.
Mutta kuten sinäkin kerrot käytäntö on toista, koska lakia ei tunneta. Usein tietämöttömyys rehottaa tietysti näissä köyhissä ja mahdollisesti syrjäytyneissä perheissä.
Vierailija kirjoitti:
Enpä oikein osaa lukea luokkaretkeä varsinaiseen perusopetukseen kuuluvaksi. Se on huvimatka.
Silloin se pitää myös tehdä kouluajan ulkopuolella, esim. viikonloppuna tai kesälomalla.
Meillä pojan luokka reissasi viikoksi Lontooseen 9 luokan päätteksi.
Sai kyllä yksinhuoltajana kauan säästää. Ei takoovoimin kertynyt riittävästi rahaa.
Matka käyttörahoineen n.1000 €.
ktp kirjoitti:
10-30 euroa vaan ei voi pyytää. Muutenkin luokkaretken voisi tehdä vaikka rannalle tai johonkin muualle lähelle tai sitten kunta maksamaan. Tai rahat kerätään yhteisin ponnistuksin, ei vanhempien kukkaroista.
Kurttila puhuu asioista, joita suurin osa ei halua ajatella. Se on hänen työnsä js hän tekee sen erinomaisesti.
Voiko todella olla näin, että "köyhälläkään" perheellä ei ole mahdollisuutta säästää kymmentä euroa lasta varten pitkälläkään aikavälillä? Aika harvoin luokkaretki tulee vanhemmilla äkillisenä yllätyksenä?
Jos kunnalla ei ole rahaa retkiin, on parempi jättää retket tekemättä, toteaa Tuomas Kurt