Lue keskustelun säännöt.
Läheiset käyttäytyvät kuin olisin hullu + mielialan vaihtelu
25.05.2018 |
Käpy palaa, enkä enää tiedä kuka täällä on hullu. Tuntuu siltä, että saatan olla ainoa ainoa järkevä ihminen läheisten piirissäni sisältäen perheen ja pisimpään tunteneeni kaverit.
Olen ihan omillani toimeentuleva aikuinen ja teini-ikäisten kaksosten totaaliyksinhuoltaja.
Hain kolme vuotta sitten apua jaksamiseeni kun lapseni sairastui vakavasti ja sain lähetteen psykologisiin tutkimuksiin. Minulla diagnosoitiin epävakaa persoonallisuushäiriö, mutta en tunnista itseäni kuvauksesta.
Olen nyt viimeaikaisten tapahtumien valossa alkanut miettimään uudelleen diagnoosia, mutta en silti oikein ymmärrä. En tiedä millainen mielialan pitäisi olla ja mikä sitten on normaalia vaihtelua. En mielestäni ole mikään tuuliviiri, mutta tietenkin ulkoiset, itsestäni riippumattomat asiat vaikuttavat mielialaan. Esimerkiksi olen ollut vähän apea viimeaikoina eräästä asiasta johtuen, mutta mielialani koheni kun kuulin hyviä uutisia. Aina siihen asti, että selvisi että minulle oli asiasta valehdeltu. Tämä ei varsinaisesti liity asiaan, mutta yritän miettiä voisiko vika olla minussa ja diagnoosi selittää alla olevaa.
Minua on myöskin kuvattu impulsiiviseksi ja epärealistiseksi. En mielestäni ole kumpaakaan, josta päästään varsinaiseen alussa esitettyyn asiaan.
Kenelläkään lähipiirissäni ei ole koskaan ollut huolta siitä ettenkö jaksaisi yksin lasten kanssa. Itseasiassa saan olla niin kauan rauhassa kun erehdyn avaamaan suuni vaikka suunnitelmista lähteä viikoksi reissuun tai satun mainitsemaan nimeltä jonkun ihmisen, jota perheeni tai kaverini ei tunne. Sitä porua ja parkua kun laitetaan seläntakana jokin kummallinen puhelinrinki pystyyn, jossa vatvotaan että olenkohan ihan kunnossa ja mikähän sitä taas vaivaa.
Vastaavaa on tapahtunut myös aiemmin kun olen yrittänyt pyytää lastenhoitoapua festareille/keikoille tai muihin tapahtumiin päästäkseni.
Myöskin poikkeuksetta vahingossa uuden nimen mainitessani- vältän tietoisesti sanomasta nimiä tai valehtelemaan "tutun" nimen - vaaditaan minulta kattavaa ja pitkää selvitystä siitä, että kuka tämä "maijapertti" nyt sitten onkaan ja mistä (muka) tunnette jne.
Ymmärtäisin huolen hieman paremmin, jos elämässäni olisi ollut päihde- tai muita vastaavia ongelmia, mutta ei ole.
Jostakin syystä lähipiirini reagoi täysin normaaleihin aikuisen elämään kuuluviin kivoihin asioihin kohdallani kuin syöpään. Ja jokainen näistäkin matkustelee, tapaa ystäviään ja muutenkin elää elämäänsä.
Mutta minulta edes puheet vastaavista asioista ovat epärealistia ja kaveritkin korkeintaan mielikuvitusta. Impulsiivisuudeksi sitten lasketaan se kun "yllättäen" toteutankin asiat, eivätkä ne olleetkaan pelkkää puhetta.
Olisiko kenelläkään tarjota tähän mitään objektiivista näkökulmaa? Alan hajoamaan oikeasti näihin onko-sulla-kaikki-varmasti-ihan-hyvin-ja-kenen-kanssa-muka-sinne-espanjaan-olet-menossa-et-varmaan-poikien-kanssa-ainakaan-yksi-ja-mistä-sä-muka-sellasen-liisan-tiedät-pitäiskö-meidän-oikeasti-huolestua-ja-soittaa-apua
Ja mun elämä on aina ollut tälläistä, kohdellaan kuin jotakin aikapommia, vaikka en oikeasti pysty keksimään ainoatakaan syytä tilanteelle.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se niin sanottua ole, että lähipiirisi ihmiset olisivat erehtymättömiä ihmisiä vaikka heillä mielipide onkin joka asiaan. Ihmisillä tuppaa olemaan. Tukea kaksosten hoidossa saisivat antaa ihan sen takia, että nämä saataisiin jaloilleen nopeammin.
Onneksi nuo ovat jo niin isoja, etten enää hoitoapua tarvise. Läheiset kyllä auttoivat hoitamaan lapsia silloin kun on pitänyt hoitaa joitakin juoksevia asioita tms. Mutta hoitoapua on kieltäydytty antamasta sellaisina hetkinä kun olisin halunnut käydä jossakin mihin lapset eivät vo tulla mukaan kuten konsertteihin tms.
Eli läheiset ovat sitä mieltä että sinun ei pidä saada aikaa rentoutumiseen vaan sun tehtävä on olla äiti ja antaa kaikki aika lapsillesi. Todella törkeää heiltä.
Sua on ilmeisesti katsottu alaspäin ja pidetty vähän yksinkertaisena ja kontrolloitavana koko sun elämä. Tuollainen vähättely kyllä suututtais mua todella paljon,
Kiitos, tämä on myös oma kokemukseni asioista. Helpottavaa huomata, että ainakin täällä edes osa näkee asiat samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle joskus mietittiin epävakaata ja kaksisuuntaista kun olin ad/hd tutkimuksissa.
Sitä kaksisuuntaista miettivät ihan tosissaan vaikkei minulla ole ollut koskaan masennusta(jos ei pitkän parisuhteen jälkeistä alakuloa lasketa) eikä mitään manioita.
Add-diagnoosin kyllä sain jonka myös allekirjoitan täysin.
Jos olisin itse myötäillyt psykologia noissa kaksisuuntaisissa ja epävakaissa niin olisin varmaan ne saanut diagnooseiksi että kyllä tuollaiset diagnoosit aika heppoisesti annetaan.Impulsiivinen ehkä olen mutten siltikään syöksy suoraa päätä isoihin asioihin vaan mietin pitkään.
Tykkään myös leikitellä erilaisilla ajatuksilla. Esim opiskelemaan lähdöstä. Haluan ajatella asioita eri kantilta ja kuulla erilaisia mielipiteitä. Lähipiirini ei tätä selvästikään ymmärrä ja minulla onkin siis samankaltaisia kokemuksia kuin sinulla ap.
Tuo ajatusleikki koetaan siten että en osaa päättää mitä teen ja poukkoilen ideasta toiseen. Tuon ajatusleikin avulla vaan pystyn tekemään päätökset paremmin kun olen punninnut asiat joka kantilta. Nykyään teen tämän omassa mielessäni.Omat opiskeluni on myös aikoinaan tyrmätty. Töihin meno on tyrmätty. Ajokortin ajaminen on tyrmätty. Tein nuo kaikki silti onnistuneesti 😊
Vietän tasaista elämää avioliitossa ydinperheenä neljän lapsen kanssa. Viimeisintä lasta mietittiin pari vuotta. Siitäkin on ihmiset kyselleet että oliko vahinko ja tuntemattomammat että onko mies vaihtunut.Mitä paremmin minulla menee niin sitä enemmän onntullut vastustusta. Nykyään ehkä jo vähemmässä määrin kun on huomattu että onnistun aina siinä mihin ryhdyn.
Nyt laihdutan ja sekin taitaa olla kova paikka. Olen aiemminkin laihduttanut kun olin ensimmäisen lapsen jälkeen tosi tuhdissa kunnossa ja silloinkin sain kommentteja jo lievään ylipainoon päästessä että nyt riittää ja olen jo liian laiha! Painoin silloin 74kg ja olen 164cm pitkä.Nämä on näitä mutta ärsyttäähän tuo holhoaminen kun ei ole mitään aihetta siihen.
Oma miehenikin lähti tuohon aluksi mukaan mutta lopetti sen onneksi kun sanoin että tuo on oikeasti tosi ärsyttävää.Tsemppiä ap ja elä elämäsi juuri niin kuin hyvältä tuntuu 😊
Ja viikon reissu ilman lapsia on täysin normaalia. Sitä ne muutkin tekee. Itsellä myös haaveissa, sitten joskus.. Nyt reissataan vielä perheenä.
Hauska, että mainitsit add:n. Lääkäri joka oli tuota epävakaa-diagnoosia vastaan oli tosiaan sitä mieltä, että add selittäisi toisen lääkärin johtopäätöstä epävakaasta, josta siis oli erimieltä.
Tutulta tuntuu myös ajatusleikit ja asioiden pohtiminen monelta eri kantilta.
Samoin entinen puolisoni yritti myös aikansa osallistua tähän kummalliseen holhoamiseen.
Onhan se veemäistä saada pershäiriödiagnoosi. Mulla tuo sama diagnoosi, ja selittää kyllä paljon asioita. Olen päässyt nyt asian pureskeltuani dkt-terapiaan, ja on ihanaa nähdä, että meitä on muitakin.
Tuo, että ei osaa hahmottaa sitä omaa mielialaa, kuuluu oirekuvaan.
Minulle joskus mietittiin epävakaata ja kaksisuuntaista kun olin ad/hd tutkimuksissa.
Sitä kaksisuuntaista miettivät ihan tosissaan vaikkei minulla ole ollut koskaan masennusta(jos ei pitkän parisuhteen jälkeistä alakuloa lasketa) eikä mitään manioita.
Add-diagnoosin kyllä sain jonka myös allekirjoitan täysin.
Jos olisin itse myötäillyt psykologia noissa kaksisuuntaisissa ja epävakaissa niin olisin varmaan ne saanut diagnooseiksi että kyllä tuollaiset diagnoosit aika heppoisesti annetaan.
Impulsiivinen ehkä olen mutten siltikään syöksy suoraa päätä isoihin asioihin vaan mietin pitkään.
Tykkään myös leikitellä erilaisilla ajatuksilla. Esim opiskelemaan lähdöstä. Haluan ajatella asioita eri kantilta ja kuulla erilaisia mielipiteitä. Lähipiirini ei tätä selvästikään ymmärrä ja minulla onkin siis samankaltaisia kokemuksia kuin sinulla ap.
Tuo ajatusleikki koetaan siten että en osaa päättää mitä teen ja poukkoilen ideasta toiseen. Tuon ajatusleikin avulla vaan pystyn tekemään päätökset paremmin kun olen punninnut asiat joka kantilta. Nykyään teen tämän omassa mielessäni.
Omat opiskeluni on myös aikoinaan tyrmätty. Töihin meno on tyrmätty. Ajokortin ajaminen on tyrmätty. Tein nuo kaikki silti onnistuneesti 😊
Vietän tasaista elämää avioliitossa ydinperheenä neljän lapsen kanssa. Viimeisintä lasta mietittiin pari vuotta. Siitäkin on ihmiset kyselleet että oliko vahinko ja tuntemattomammat että onko mies vaihtunut.
Mitä paremmin minulla menee niin sitä enemmän onntullut vastustusta. Nykyään ehkä jo vähemmässä määrin kun on huomattu että onnistun aina siinä mihin ryhdyn.
Nyt laihdutan ja sekin taitaa olla kova paikka. Olen aiemminkin laihduttanut kun olin ensimmäisen lapsen jälkeen tosi tuhdissa kunnossa ja silloinkin sain kommentteja jo lievään ylipainoon päästessä että nyt riittää ja olen jo liian laiha! Painoin silloin 74kg ja olen 164cm pitkä.
Nämä on näitä mutta ärsyttäähän tuo holhoaminen kun ei ole mitään aihetta siihen.
Oma miehenikin lähti tuohon aluksi mukaan mutta lopetti sen onneksi kun sanoin että tuo on oikeasti tosi ärsyttävää.
Tsemppiä ap ja elä elämäsi juuri niin kuin hyvältä tuntuu 😊
Ja viikon reissu ilman lapsia on täysin normaalia. Sitä ne muutkin tekee. Itsellä myös haaveissa, sitten joskus.. Nyt reissataan vielä perheenä.