Sinkut! Tykkäätkö treffailla treffailun ilosta vaan vain jos olet ihastunut?

Helppo vastata: En treffaile ollenkaan

M35

En ole koskaan treffaillut, lähinnä ahdistaa ajatuskin että pitäisi jatkuvasti olla tapaamassa tuntemattomia ihmisiä. En jaksa etsimällä etsiä ketään.

En todellakaan jaksa. Sinkkuuntunut ystäväni käy jokaikinen viikonloppu baarissa ja yökerhoissa ja on jotenkin innoissaan kun miehet tulevat iskemään, ei kuulemma hae ketään. Itse en jaksaisi juosta siellä baarilla, en tarvitse itsetunnon pönkitystä ukoilta, joista en ole kiinnostunut. No oikeasti en kaipaa parisuhdetta :)

Toinen nelikymppinen nainen täällä vastaa että en deittaile huvikseni, toisessa pitää olla jotain mikä kiinnostaa. Toiset harrastaa deittailua taas enempi huvin vuoksi, näin me ihmiset ollaan erilaisia :) välillä tosin saa pariutuneille kavereille selitellä miksi en halua tapailla suunnilleen jokaista vastaantulevaa kivaa tyyppiä. Olisi kiva kun kaveritkin hyväksyisivät sen että minä nyt olen tällainen, ei minussa ole mitään vikaa.

Kai siinä on vähän sitäkin mukana että käy välillä treffeillä vaikka nainen ei vaikuta kovin lupaavalta.

Itselläni ei ole kavereita joten nuo tindertreffit naisten kanssa on monesti ainut sosiaalinen tapahtuma itselle.

Tavoite on löytää se loppuelämän parisuhde toki mutta tosi herkästi tulee lähdettyä tapaamaan naisia.

En treffaile, yritin kyllä joskus 7v sitten. Kaipaisin ihan arkista yhdessä olemista, sohvalla löhöilyä ja huonojen leffojen katselua. En tykkää tavata vieraita ihmisiä, laittautua, olla edustava ja henkevä ja toivoa että tunteita heräisi molemmin puolin.

Lopputulos on kuitenkin 99% varmasti se että sinkuksi jään niin miksi vaivautua enää.

En todellakaan treffaile miehiä joita kohtaan en tunne mitään. Minkä ihmeen takia treffailisin?

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan treffaile miehiä joita kohtaan en tunne mitään. Minkä ihmeen takia treffailisin?

No jos vaikka ei ole kavereita ja haluaa tehdä jotain tiettyä liikunnallista aktiviteettia vaikka.

Olen introvertti, joten kiinnostun aika harvoista ihmisistä. En treffaile vain huvin vuoksi ja paremman tekemisen puutteessa, koska yksin olo on minulla aina parempaa tekemistä ja saan siitä enemmän huvia kuin epäkiinnostavan ihmisen seurasta. Mutta ei mun kyllä tarvitse olla ihastunutkaan lähteäkseni treffeille. Jos mies on mukava ja jollain tasolla tykkään hänestä, niin se on jo aika paljon ja silloin voin treffailla ja katsoa, syveneekö kiinnostus.

Olen 42, en treffaile nykyään enää lainkaan. Vikat treffit öö... en muista. Ei ole mitään deitti-ilmoitusta tmv. missään. Mutta vastaus kysymykseen: jos vielä kiinnostelisi ylipäänsä treffailu, niin voisin treffailla jossain määrin huvin vuoksikin. En oikein koskaan ole ymmärtänyt sitä, että joku sanoo parin tunnin kahvittelun jälkeen dramaattisesti, että tää oli tässä, ei nähdä enää. Mielestäni täytyy tuntea jo melko syvää vastenmielisyyttä, jos ei kykene näkemään toista uudestaan. Aikamoinen tyyppi täytyy myös olla, jos jo parista tunnista päättelee, millainen henkilö se toinen tyyppi on. 

Jos siis henkilö ei ihan yök ole, niin voin nähdä uudestaankin, ainakin kaverina. Toki eihän ne varmaan sitten suoranaisia treffejä enää jossain vaiheessa ole. 

Itse saatan treffata naisen kanssa, vaikka en olisi häneen erityisen ihastunut. - Joskus on käynyt niinkin, että treffien jälkeen olen saattanut tuntea olevani, ainakin hieman ihastunut, vaikka ennen treffejä olen ollut hieman epäileväinen, että mitenköhän treffit menee tai miksi meninkään lupautumaan.. Jonkun kerran on käynyt niin, että ennen treffejä olen ollut ihastunut mutta treffein kuluessa ihastumiseni on hävinnyt.   

Vierailija kirjoitti:

Itse saatan treffata naisen kanssa, vaikka en olisi häneen erityisen ihastunut. - Joskus on käynyt niinkin, että treffien jälkeen olen saattanut tuntea olevani, ainakin hieman ihastunut, vaikka ennen treffejä olen ollut hieman epäileväinen, että mitenköhän treffit menee tai miksi meninkään lupautumaan.. Jonkun kerran on käynyt niin, että ennen treffejä olen ollut ihastunut mutta treffein kuluessa ihastumiseni on hävinnyt.   

Sama juttu. Juuri tuon takia lähden herkästi treffeille jos nainen vaikuttaa olevan ok koska etukäteen on mahdotonta sanoa että minkälainen hän on ja onko meillä kemiaa.

Mitä on treffailun ilo? Minusta on kamalaa mennä istumaan nokakkain vieraan ihmisen kanssa puhumaan jotain juutajaata. 99 prosenttia miehistä on muutenkin täysin epäkiinnostavia, joten todennäköisyys sille, että syntyisi mitään innostavaa keskustelua, on aika pieni jollei olematon. En siis treffaile.

Vierailija kirjoitti:

Olen 42, en treffaile nykyään enää lainkaan. Vikat treffit öö... en muista. Ei ole mitään deitti-ilmoitusta tmv. missään. Mutta vastaus kysymykseen: jos vielä kiinnostelisi ylipäänsä treffailu, niin voisin treffailla jossain määrin huvin vuoksikin. En oikein koskaan ole ymmärtänyt sitä, että joku sanoo parin tunnin kahvittelun jälkeen dramaattisesti, että tää oli tässä, ei nähdä enää. Mielestäni täytyy tuntea jo melko syvää vastenmielisyyttä, jos ei kykene näkemään toista uudestaan. Aikamoinen tyyppi täytyy myös olla, jos jo parista tunnista päättelee, millainen henkilö se toinen tyyppi on. 

Jos siis henkilö ei ihan yök ole, niin voin nähdä uudestaankin, ainakin kaverina. Toki eihän ne varmaan sitten suoranaisia treffejä enää jossain vaiheessa ole. 

Mä luulen, että tässä on suuri ero ekstroverttien ja introverttien välillä. Musta ihminen voi olla täysin ok, mutta silti uudet treffit ei kiinnosta... arvostan vain niin paljon omaa aikaa, etten halua haaskata sitä seurassa, joka on vain "ihan ok".

Mä ihmettelen, miksi deittailua parjataan niin kovasti. Mä olen tässä viimeisen neljän vuoden aikana käynyt ainakin 30 nettitreffeillä. Useimmat ovat toki olleet turhia reissuja, mutta silti mä ajattelen, että jos ei yritä, ei voi onnistua. Kummastelen, miksi pariutumisessa "hakemalla hakemista" pidetään niin kamalana ja nolona. Mua ei totta tosiaan ole kukaan vielä tullut kotoakaan hakemaan, niin miksipä en sitten kävisi deiteillä ja katsoisi, mitä siitä tulee. Ventovieraan ihmisen kanssa usein olen antanut jutulle aikaa ja käynyt useammilla deiteillä, vaikka ei olisi niin kolahtanutkaan.

Mä myönnän sen avoimesti, että olisin onnellisempi jonkun kanssa ja kaipaan kovasti toista rinnalleni. Toki pärjään yksinkin, mutta ei se mikään ylpeilyn aihe ole. Kaipaan todella yhteyttä toiseen ihmiseen ja kumppanuutta. Nyt aivan vastikään, kaiken tämän ahkeran deittailun jälkeen, tuli vastaan ensimmäinen joka oikeasti kolahti. Siinä vaiheessa kaikki se mennyt deiteillä ravaaminen ja epäonnistumiset tuntuivat järkeenkäyviltä. Enhän minä häntäkään olisi löytänyt, jollen olisi etsinyt.

Vierailija kirjoitti:

Olen 42, en treffaile nykyään enää lainkaan. Vikat treffit öö... en muista. Ei ole mitään deitti-ilmoitusta tmv. missään. Mutta vastaus kysymykseen: jos vielä kiinnostelisi ylipäänsä treffailu, niin voisin treffailla jossain määrin huvin vuoksikin. En oikein koskaan ole ymmärtänyt sitä, että joku sanoo parin tunnin kahvittelun jälkeen dramaattisesti, että tää oli tässä, ei nähdä enää. Mielestäni täytyy tuntea jo melko syvää vastenmielisyyttä, jos ei kykene näkemään toista uudestaan. Aikamoinen tyyppi täytyy myös olla, jos jo parista tunnista päättelee, millainen henkilö se toinen tyyppi on. 

Jos siis henkilö ei ihan yök ole, niin voin nähdä uudestaankin, ainakin kaverina. Toki eihän ne varmaan sitten suoranaisia treffejä enää jossain vaiheessa ole. 

Naulan kantaan! Kokeilin Tinderiä pari vuotta sitten, enkä ymmärtänyt miksi naiset totesi 1-2h kahvittelun tai muun jutun jälkeen ettei tästä tule mitään. Mua ainakin jännitti hieman treffien alussa, en pystynyt olemaan omaa itseäni. Olisin kyllä halunnut tavata uudestaan, ja oikeasti tutustua ihmiseen, mutta ehkä naisilla on ylimääräinen aisti - tietää naamasta jo millainen olen

Vierailija kirjoitti:

Mä ihmettelen, miksi deittailua parjataan niin kovasti. Mä olen tässä viimeisen neljän vuoden aikana käynyt ainakin 30 nettitreffeillä. Useimmat ovat toki olleet turhia reissuja, mutta silti mä ajattelen, että jos ei yritä, ei voi onnistua. Kummastelen, miksi pariutumisessa "hakemalla hakemista" pidetään niin kamalana ja nolona. Mua ei totta tosiaan ole kukaan vielä tullut kotoakaan hakemaan, niin miksipä en sitten kävisi deiteillä ja katsoisi, mitä siitä tulee. Ventovieraan ihmisen kanssa usein olen antanut jutulle aikaa ja käynyt useammilla deiteillä, vaikka ei olisi niin kolahtanutkaan.

Mä myönnän sen avoimesti, että olisin onnellisempi jonkun kanssa ja kaipaan kovasti toista rinnalleni. Toki pärjään yksinkin, mutta ei se mikään ylpeilyn aihe ole. Kaipaan todella yhteyttä toiseen ihmiseen ja kumppanuutta. Nyt aivan vastikään, kaiken tämän ahkeran deittailun jälkeen, tuli vastaan ensimmäinen joka oikeasti kolahti. Siinä vaiheessa kaikki se mennyt deiteillä ravaaminen ja epäonnistumiset tuntuivat järkeenkäyviltä. Enhän minä häntäkään olisi löytänyt, jollen olisi etsinyt.

Jos sulla oli kova halu löytää itsellesi elämänkumppani, niin ei kai se ollut deittailua "huvin vuoksi" vaan ihan oikeaa haku päällä-olemista...

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni täytyy tuntea jo melko syvää vastenmielisyyttä, jos ei kykene näkemään toista uudestaan. Aikamoinen tyyppi täytyy myös olla, jos jo parista tunnista päättelee, millainen henkilö se toinen tyyppi on.  

Kyllähän parissa tunnissa näkee ja kuulee selvästi, onko toinen sellainen, jonka kanssa huvittaa jutella enemmän. Ei todellakaan tarvitse tuntea mitään vastenmielisyyttä, jos vaan ei kiinnosta. Ei mulla ole mitään mielenkiintoa tuhlata aikaani jaarittelemalla monta iltaa ihmisen kanssa, jonka jutut ei kiinnosta mua yhtään. Ihmettelen miten sellainen ylipäänsä voi huvittaa ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 42, en treffaile nykyään enää lainkaan. Vikat treffit öö... en muista. Ei ole mitään deitti-ilmoitusta tmv. missään. Mutta vastaus kysymykseen: jos vielä kiinnostelisi ylipäänsä treffailu, niin voisin treffailla jossain määrin huvin vuoksikin. En oikein koskaan ole ymmärtänyt sitä, että joku sanoo parin tunnin kahvittelun jälkeen dramaattisesti, että tää oli tässä, ei nähdä enää. Mielestäni täytyy tuntea jo melko syvää vastenmielisyyttä, jos ei kykene näkemään toista uudestaan. Aikamoinen tyyppi täytyy myös olla, jos jo parista tunnista päättelee, millainen henkilö se toinen tyyppi on. 

Jos siis henkilö ei ihan yök ole, niin voin nähdä uudestaankin, ainakin kaverina. Toki eihän ne varmaan sitten suoranaisia treffejä enää jossain vaiheessa ole. 

miksi naiset totesi 1-2h kahvittelun tai muun jutun jälkeen ettei tästä tule mitään. Mua ainakin jännitti hieman treffien alussa, en pystynyt olemaan omaa itseäni. Olisin kyllä halunnut tavata uudestaan, ja oikeasti tutustua ihmiseen, mutta ehkä naisilla on ylimääräinen aisti - tietää naamasta jo millainen olen

No sori, mutta jos ei aikuinen mies kahden tunnin aikana pysty saamaan suustaan ulos mitään kiinnostavaa, en koe tehtäväkseni alkaa sitä kaivelemaan sen enempää. Mua ei kiinnosta ihmiset, jotka ei edes auttavasti kykene kommunikoimaan. 

Minä en ymmärrä ollenkaan tätä nykyistä sarjatreffailua. Ei ollut silloin tämmöistä kun viimeksi olin sinkku joskus 2000-luvun alussa.

M35