Voiko ystävyyden vain jotenkin lopettaa? En jaksa enää lapsellista ystävääni.

Minulle tehtiin niin, että ensin vähennettiin tapaamisia ja lopulta ei enää voitu nähdä ollenkaan, koska kiire yms. Entinen ystävä sanoi, että hän ilmoittelee kun on aikaa. Mitään ei enää kuulunut sen jälkeen ja tajusin homman nimen.

T. toinen lapsellinen ja vääränlainen

Ei kai siitä mitään virallista ilmoitusta tarvitse tehdä! Lakkaat näkemästä häntä ja jos hän ehdottaa jotain niin keksit joko tekosyitä tai sanot vaan, että nyt ei kiinnosta. Voi hyvänen aika, miten tavallisen elämän tavalliset voi saada kuulostamaan vaikeilta.

Eli kun ystäväsi ei ole täydellinen suorittaja elämässään kuten sinä ylväästi itseäsi kehut ja häntä alemmuudentuntoisesti arvostelet, hän ei kelpaa seuraasi. OK, kerro tämä hänelle. Hän ei ole sinulle riittävän menestynyt ystäväksi.

Aloitus vaikuttaa provolta. Jos olet nyt 25 vuotta salaa halveksinut häntä, niin ehkä se on ystäväsi etu, että otat etäisyyttä. Hassua, että joku on noin pinnallinen kuin itse olet. Eikö ihminen voi olla ystävä monenlaistenkin kanssa? Sehän avartaisi maailmaakin. Jonkun kanssa voi jutella politiikasta ja toisen kanssa julkkisjuoruista. Silti se voi olla hauskaa ja antoisaakin.

Sanot ihan suoraan, että et halua loukata, mutta sinusta tuntuu, ettei teillä erilaisten elämäntilanteidenne takia ole yhteistä. Toisen valintoja en alkaisi arvostelemaan, olivatpa ne kuinka erikoisia tahansa. Sinun sen verran pitää myös aikuisena erilaisuutta ymmärtää. Noista pehmoleluista sen verran, että on minullakin säästössä makuuhuoneen hyllyn päällä pari pehmolelua, joilla on tunnearvoa. 

Mielestäni ystäväsi ansaitsee kuulla rehellisen syyn, miksi ei enää kiinnosta. On julmaa vain heivata toinen elämästään kertomatta syytä. Minut on heivattu, enkä vieläkään tiedä miksi. Se on jättänyt syviä arpia ja itsetuntoni on romahtanut. Olen käynyt terapiassa ja yrittänyt löytää syytä siihen, miksi minusta ei pidetä, mutta kukaan ei vieläkään ole pystynyt sitä minulle kertomaan. Olen jumiutunut tähän tilanteeseen. En pysty edes hakemaan töitä, koska itsetuntoni on romutettu myös ammatillisesti. Olen aina ollut hyvä opinnoissa, saanut hyviä arvosanoja, mutta töistä olen joutunut irtisanotuksi saamatta mitään selitystä asialle. Olen kroonisesti masentunut. Tuntuu, etten kelpaa mihinkään, mutta en pysty tekemään asialle mitään, koska en tiedä, miksi en kelpaa. 

Mulla auttoi muutto toiselle paikkakunnalle, sen myötä yhteydenpito vaan jotenkin hiipui.

Me ollaan nelikymppisiä ja en vaan enää olisi jaksanut kaveerata "teiniksi" jääneen kaverin kanssa. Oli hyvin samanlainen tapaus kuin ap:lla, mutta vielä lisäksi tämä minun kaverini fanitti jotain bändejä ja muusikoita niin että pehmolelujen lisäksi seinillä oli musiikkilehtien välissä tulleita julisteita.

Kaverisuhteet muuttuu ja katoaa jossain vaiheessa elämää, ellei ole kyse yhteisestä harrastuksesta jota molemmat harrastavat hamaan tappiin asti. Siinäkin se harrastus on yhdessä pitävä voima, sillä se on yhteinen kiinnostuksenkohde. Jos ei ole mitään yhteistä kiinnostuksen kohdetta enää kaverin kanssa, niin eihän se kaveruus kovin mielekästä jaksa olla... Ystävyys on sitten erikseen. Ystävä on lähimpiä ihmisiä elämässä, ja ystävä on valikoitunut kiirastulen ja kuuman laavan läpi luotetuksi sielunkumppaniksi. Hänessä kiinnostaa lähes kaikki mitä hän tekee, koska hän on sellainen persoona jonka kanssa natsaa yhteen moni sisäinen asia, ja hän on tärkeä syvemmällä tasolla. Ihan kuin vanhempi on kiinostunut lapsensa elämästä, vaikka se olisi ihan erilainen kuin hänen, tai puoliso rakkaastaan. 

Kuulostat ap vähän mun serkulta. Hän perheenäitinä ottaa asiakseen arvostella meidän muiden erilaista elämäntapaa. Ei millään mene ymmärrykseen, miksi päätin muuttaa niin kauas ja en aina ehdi osallistumaan lapsiensa synttäreille tai muihin tilaisuuksiin/kutsuille joita järjestää. Pienenä mekin oltiin kuin paita ja peppu, mutta ei enää ja tietty hän elää omanlaistaan elämää, mutta tuota toisten arvostelua ja sättimistä en ymmärrä. En minäkään niin tee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh. Sama aloitus ollut täällä aiemminkin vain vähän muunneltuna. Lopeta ystävyys tai lopeta provoilu, riippuen siitä, kuinka vakavissasi näitä aloituksia tänne postaat.

Ai, oliko? Tämä on kyllä ensimmäiseni. Olisipa mielenkiintoista löytää tuo toinen ketju, voisin lukea niitä vastauksia.   Minä tunnistin tuon. Sain kyllä täältä keljuilua "vastauksiksi". Itse pohdiskelin että annanpa tuon ihmisen elellä elämäänsä. Kun en ole itse aktiivinen "suhteessamme" niin kyllä se siitä hiipuu. Ei ihmisen tarvitse viettää aikaansa sellaisen kanssa jolla on aivan erilainen tapa elää.

ap

Jos sinusta tuntuu ettet halua olla ystävän kanssa, älä ole. Näin tapahtuu kaikille, itsekin olen feidannut ystäviä jotka ovat olleet esim.katkeroituneita, halunneet puhua enää vain töistä tms. Itselläni ei ole ollut kyllä pokkaa sanoa että "joo vaikutat nykyään niin katkeralta ja kyttäät vaan mitä muilla on ja sinulla ei" tai " tylsistyn nykyään seurassasi kun puhut vain töistä ja utelet minun töistäni". Olen vain lakannut itse ehdottomasta tapaamisia eikä kukaan ole jäänyt roikkumaan. Toisen ehdottomaan tapaamiseen olen sanonut että nyt on kiireitä. Jos ystävyyden loppuminen olisi johtunut ilkeydestä tms. ikävästä käytöksestä, ehkä olisin voinut selittääkin. Mutta jos joku on vain oma itsensä eikä kelpaa, ei ole ehkä kiva sanoa siitä.

Minäkin neuvon että hiivutat vain sen ystävyyden kuoliaaksi. Et suostu sopimaan uusia tapaamisia, jos jotenkin joudun samaan tilanteeseen kaverin kanssa ehdottelet hänelle esim. kursseja tai harrastuspiirejä joihin hän voisi liittyä tms.

Minä yritin kertoa entiselle ystävälle, että en enää halua käyttää vapaa-aikaani baareissa istuen. Asia ei mennyt mitenkään perille. Yritin keksiä kaikenlaista muuta yhteistä tekemistä kun ne baarit, mutta kaveria ei kiinnosta kirpparit, antikvariaatit, museot, minua kiinnostavat elokuvat, ei mikään muu kuin baarit. Kahviloissakin on terassit joissa voi lipittää kaljaa keskellä päivää. Itseäni taas on alkanut kiinnostaa terveet elämäntavat, ja kehostani huolehtiminen.

Ystävän näkökulmasta olen julmasti hylännyt hänet, minun näkökulmastani säästän tuhansia euroja vuodessa kun en enää istu baareissa lipittämässä ylihintaisia juomia joita en halua edes juoda, mutta kun minulla on niin tylsää ja siellä ei ole muutakaan tekemistä.

Minua ihmetyttää nämä aloitukset joissa halutaan päästä eroon ystävistä, jotka eivät ole millään tavalla loukanneet... Tunnekylmyys, empatiakyvyttömyys, itsekkyys jne, tulee mieleen.

Minä kelpuutan downinsyndroomaisen ystäväkseni, jos meillä on jotakin kivoja yhteisiä juttuja. Olen älyltäni ja mieltymyksiltäni mukautuva ja utelias. Minusta on ihana ettei ystäväpiirini muodostu samanlaisista ihmisistä, vaan he ovat jokainen ihan erilaisia. On pehmolelu-, tatska-, rokki jne. tyyppejä. Ei mun mieltymykset ole monenkaan kanssa samoja, mutta mikä meitä yhdistää on suvatsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen. 

Surullisia nämä ystävyyden lopettamiset. Eihän aina ole aikaa kaikille. Joskus nähdään jonkun ystävän kanssa kerran vuoteen ja se on ihan ok. Siltikin ollaan ystäviä.

Pehmoleluista pitäminen ei tee kenestäkään outoa. Olen reilusti keski-ikäinen mies, ihan tavallinen ja puolison kanssa kaksin elävä. Minulla on lipaston päällä kaksi pehmolelua, jotka liittyvät harrastuksiini. Mielestäni ne sopivat huoneen sisustukseen paljon paremmin kuin vaikka puukot tai haulikot. :)

Pitäisiköhän tästä aloituksesta päätellä, että näin nelikymppisenä yksiössä yksin elävänä lapsettomana ja suht vähän työkokemusta omaavanakin, ei kannata tutustua samanikäiseen ihmiseen, joka on naimisissa, jolla on lapsia, joka on menestynyt työelämässä ja joka vielä sisustaakin eri tavalla kuin minä. 

Jotenkin keksityltä tämä ap:n juttu kuulostaa. Onko se henkilö, joka tehtailee tällaisia tänne. Ajankulu kai sekin?

Aito ystävyys perustuu tasa-arvoisuuden tunteisiin ja teidän kahden välillä sellaisia tunteita ei enää ole, joten ehkä sinun olisi hyvä keskittää huomiosi sellaisiin ystäviin, joiden kanssa tunnet tasa-arvoisuutta. Mitä taas tulee ystäväsi oletettuun "lapsellisuuteen", niin mielestäni on outoa että liität ihmisen kypsyyden suhteessa ulkoisiin olosuhteisiin. Ihmisen elämä voi olla täyttä huijausta, vaikka esittäisi kuinka "emotionaalisesti menestynyttä".

#26

Pyri ihmeessä terapiaan

#26

Siis sopivaan terapiaan. Sorry

Minulla oli tuollainen kaveri kuin sinä. Kun hän tuli kylään, jouduin piilottamaan pehmolelut koska pelkäsin ikävää kommentointia :D Emme tosiaan olleet samalla aaltopituudella. Hän eli keski-ikäisen elämää, minä nuoren aikuisen. Ihan vertailun vuoksi, minulla on yksi toinen ystävä jonka kanssa ollaan yhdessä naureskeltu ja ihasteltu meidän hassuja maskotteja mitä ollaan kerätty matkoilta. Olemme molemmat ihan aikuisia, mutta itse olen tietyllä tapaa kyllä lapsenmielinen. Ja niin sen haluan pitääkin.