Lue keskustelun säännöt.
Opiskeluhaaveet + vaikea paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Ahdistaa.
23.05.2018 |
Onko kokemuksia, miten voi koskaan selviytyä opiskeluista, kun on vaikea paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko? Tämä ei ole sellainen vaiva, joka menee harjoittelulla tai kokemuksella ohi. Olen kärsinyt kummastakin yli 20 vuotta ja tavallaan oppinut hyväksymään, että ne tulevat olemaan aina osa elämääni. Olen opiskellut ammattikoulussa pienemmässä ryhmässä, jossa muillakin oli eri diagnooseja. Selvisin niistä opinnoista ihan hyvin, koska minulla oli omia erityisjärjestelyitä, eikä tarvinut esim. esiintyä.
Olen alkanut viime aikoina harkita alan vaihtamista, mutta ahdistaa ihan hirveästi ajatus palaamisesta kouluun. Kouluajoista on kamalat traumat paniikkihäiriön ja sosiaalisten tilanteiden pelon takia. Yhteen aikaan en puhunut sanaakaan koulussa muutamaan vuoteen. Olin kyllä hyvä koulussa ja yläasteella keskiarvoni oli vielä 9. Olin kiinnostunut monista aineista. Lukioaikana sairastuin masennukseen ja lintsasin suurin piirtein puolet kouluajasta enkä jaksanut lukea kertaakaan kokeisiin. Lukion jälkeen pidin muutaman välivuoden ennen ammattikouluun menoa.
Yritin nyt lyhesti selostaa taustaani. Uskaltaako tällaisella historialla harkitakaan opiskeluja? Olen ajatellut varsinkin jotain korkeakouluopintoja, mutta se taitaa olla tuhoon tuomittu ajatus. Olen kuullut, että siellä opiskelu on enimmäkseen ryhmätöitä ja esitelmiä.
Tällä hetkellä syön vain Propralia, mutta se ei auta pahimmissa tilanteissa. En pystyisi esiintymään edes rauhoittavien lääkkeiden voimin. SSRI-lääkityksen lopetin muutama vuosi sitten.
Tätä kirjoittaessani tajusin itsekin, että on varmaan parempi unohtaa ajatukset opiskeluista kokonaan. :( Ahdistaa ihan HIRVEÄSTI tämä tilanteeni. Ei kai tässä voi muuta kuin unohtaa opiskelut kokonaan. Aloitan silti tämän keskustelun, jos löytäisi vaikka vertaistukea.
Kommentit (22)
Kävin ennen psykiatrian poliklinikalla juttelemassa hoitajan kanssa, mutta en ole koskaan käynyt missään varsinaisessa terapiassa. En ole koskaan oikein kunnolla käsitellyt menneisyyteni traumoja kenenkään kanssa. Olen monesti miettinyt, että pitäisi varmaan mennä lääkäriin.
Ehkä vaan pitäisi joku kerta laittaa hakupaperit menemään johonkin kouluun ja katsoa, mitä tulee. On lohduttavaa lukea näitä viestejänne. Jos sitä jotenkin selviäisi koulusta hengissä. Kouluun hakeminen ei ole vielä ajankohtaista, kun hakuajatkin meni jo. Iski vaan kauhea ahdistus päälle, kun aloin miettiä elämääni.
Kiitos kaikille tsemppaavista viesteistänne ja kokemustenne kertomisesta. Onneksi en ole yksin ongelmani kanssa.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistaa vaan tämä tilanteeni niin kauheasti. Pystyn tehdä nykyistä työtäni, mutta haluaisin ehkä jotain muuta. Kiitos teille tsemppaavista viesteistä ja rohkaisusta.
Mielestäni olen mennyt eteenpäin aika paljon, jos vaikka vertaan 10 vuoden takaiseen. Silloin en sanonut koskaan mitään kenellekään, mutta nykyään voin vaihtaa muutaman lauseen naapureiden kanssa säästä tms. Olin ennen paljon eristäytyneempi kaikesta elämästä. Olen rohkaistunut monessakin arkipäivän asiassa ja voin esim. mennä yksin kauppaan, mutta jotenkin tuo koulu on mielessäni aivan hirveä ja ylitsepääsemätön ajatus. Tiedän tilanteeni niin hyvin, että en ikinä pystyisi pitämään minkäänlaista esitelmää tai puhetta.
ap.