Olenko psykopaatti, empatikyvytön hirviö vai sittenkin normaali?

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut itsessäni piirteen, jota ei oikein kenelläkään tuntemallani ihmisellä tunnu olevan.

Jos olen tyytymätön johonkin ihmissuhteeseen, lopetan sen. Erityisen helposti lopetan ihmissuhteen jos toinen tekee jatkuvasti huonoja, irrationaalisia päätöksiä ja sitten sen päätä pitää silittää kun asiat menee päin honkia. Samoin lopetan ihmissuhteen, jos toinen toistaa samoja virheitä eikä koskaan opi niitä. En yksinkertaisesti jaksa sitä että minun pitäisi tukea ihmistä joka ei edes yritä toimia kuten vastuullinen, järkevä aikuinen.

Olen kuitenkin huomannut olevani aika yksin tämän ominaisuuden kanssa. Päädyn toistuvasti tilanteeseen jossa ystäväni valittaa kuinka hänen toinen tai kolmas ystävänsä sössii jatkuvasti jollain tavalla, eikä ystäväni "vaan jaksaisi sitä enää". Ehdotan, että lakkaa olemasta sen kanssa tekemisissä sitten. Mutta sepä ei tietenkään käy laatuun, oi ei. Loppuloksena on sitten se, että olen joutunut rajoittamaan yhteydenpitoa ystävääni koska en jaksa kuunnella sitä märinää muista ystävistä. Kun minä näen tuollaisessa tilanteessa kaksi vaihtoehtoa: ystävä mäkeen tai sitten voisi edes olla hiljaa turhautumisestaan, jos ei sille aio mitään tehdä.

Tuntuu että päädyn jatkuvasti tilanteisiin missä ihmiset haluavat vain käyttää minua oksennusämpärinä ongelmilleen. Mitään ne eivät kuitenkaan halua ongelmilleen tehdä, ja samoja virheitä toistetaan kerta toisensa jälkeen ja sitten taas vingutaan. Nuorempana olin muutamaan otteeseen jumissa tuollaisessa ystävyyssuhteessa, nykyään osaan tarvittaessa hyvinkin jyrkästi panna välit poikki kun käy ilmi että ihmisellä on tuollainen luonne.

Mutta tosiaan en tunne ketään muuta ihmistä joka toimisi tavallani. Ihmiset takertuu jopa sukulaisiinsa silkan sentimentaalisuuden takia, vaikka ihminen olisi kuinka rasittava hyvänsä. Ja sitten taas kuormitetaan muita sillä miten rasittava se sukulainen on, mutta ei kuitenkaan olla valmiita ottamaan etäisyyttä. On niin paljon parempi tuhlata kolmannen osapuolen energiaa märisemällä sille.

Olenko nyt sitten jotenkin poikkeuksellisen tunnekylmä ihminen, kun itse kykenen feidaamaan elämästäni ne ihmiset jotka eivät anna minulle mitään?

Vaikutat mustavalko ajattelijalta ja kylmältä, myös ylimieliseltä. Diagnosoin sinulle epävakaanpersoonallisuushäiriön

Et ole psykopaatti, vaan sinulla on selvästi narsistinen persoonallisuushäiriö.

Minä olen samanlainen, ja olen myöskin miettinyt että onkohan tämä ns. normaalia. Toisaalta olen itse onnellinen, koen elämäni tasapainoiseksi ja merkitykselliseksi, minulla ei ole pahantahtoisia tai negatiivisia tunteita eikä ajatuksia, ja nautin ihmisten seurasta yleisesti.

Mielestäni tästä voisi päätellä etten voi olla kovin häiriintynyt, sillä käsittääkseni mielenterveyden ongelmat ja persoonallisuushäiriöt aiheuttavat henkilölle itselleen suurtakin subjektiivista kärsimystä ja ongelmia arkeen ja ihmissuhteisiin(?).

Minä pyrin aktiivisesti olemaan läheisilleni heidän hyvinvointiaan ja elämäniloaan lisäävä ihminen, ja tästä syystä harkitsen tarkoin esimerkiksi sen, valitanko asioistani vai en. Mielestäni itselleni on parempi ylläpitää positiivisuutta ja iloa ihmissuhteissa, yhdessä nauraminen vie ajatukset pois niistä omista ongelmista, ja kun niistä saa vähän taukoa niin on heti helpompi käsitellä niitä itsekseen ja etsiä ratkaisua. Ja näitä ratkaisuvaihtoehtoja kyllä pohdin muiden kanssa, mutta en vyörytä negatiivisia tunteita kenenkään päälle, enkä valita. Olen itse vastuussa tunteistani, en odota kenenkään kantavan niitä puolestani. Toki tilanne olisi varmasti eri jos itseä kohtaisi joku suuri suru oikeasti, kuten vakava sairaus tai läheisen kuolema. Tuntuu vain siltä että monilta puuttuu nykyään perspektiiviä, ja kykyä käsitellä ihan normaaleja vastoinkäymisiä joille ei voi mitään. Odotetaan että kaikki menee oman mielen mukaan, ja kun näin ei käy, niin otetaan se tosi raskaasti. Esimerkkinä vaikka sairastuminen huonona ajankohtana tai sade pihajuhlissa jne. Ei kivaa, mutta juuri sellaisia asioita joilla ei kannata kuormittaa itseään eikä varsinkaan läheisiään. Ajatuksemme ohjaavat tunteitamme, ja tunteet puolestaan vaikuttavat elimistön hormoneihin ja sitä kautta ihan fyysiselläkin tasolla muuttavat meitä.

Ja jos huomaan että joku on jatkuvassa negatiivisessa mielentilassa, ja että se tarttuu minuun, niin vähennän yhteydenpitoa. Kun itse pyrin siihen että seurassani on hyvä olla, niin toivon samaa myös muilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ratkaisukeskeinen ihminen, myös omassa elämässäni. En loputtomiin jaksa kuunnella valitusta miehestä, ylipainosta, anopista, töistä, esimiehestä, mökistä jne. jos ihmisellä ei ole aikomustakaan tehdä asialle mitään. Olen kyllä moneen kertaan saanut kuulla kunniani kun yritän tarjota ongelmaan ratkaisuja.

Se ei ole sinun elämäsi! Anna toisen elää kuten parhaaksi sillä hetkellä näkee.

Jos hän näkee sen parhaaksi niin miksi hän sitten jaksaa valittaa siitä vuodesta toiseen? Se on se kohta, joka menee yli minun ymmärrykseni. Onko se pelkkää huomiohakuisuutta ja säälin kerjäämistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ratkaisukeskeinen ihminen, myös omassa elämässäni. En loputtomiin jaksa kuunnella valitusta miehestä, ylipainosta, anopista, töistä, esimiehestä, mökistä jne. jos ihmisellä ei ole aikomustakaan tehdä asialle mitään. Olen kyllä moneen kertaan saanut kuulla kunniani kun yritän tarjota ongelmaan ratkaisuja.

Se ei ole sinun elämäsi! Anna toisen elää kuten parhaaksi sillä hetkellä näkee.

Jos hän näkee sen parhaaksi niin miksi hän sitten jaksaa valittaa siitä vuodesta toiseen? Se on se kohta, joka menee yli minun ymmärrykseni. Onko se pelkkää huomiohakuisuutta ja säälin kerjäämistä?

Sinä hakedut väärään seuraan. Koska et sen enempää kykene kuin haluakaan tunnepuhetta, suosittelen että pysyttelen ihmissuhteissa, jotka keskittyvät vaikkapa yhteiseen tekemuseen ja tekemisen aiheesta keskusteluun - mitä se ikinä onkaan. Jätä syvemmät ihmissuhteet ja tunteet muille.

Minäkin pistän välit poikki jos suhde ei anna yhtään mitään. Olen huomannut, että itsenäinen ja mielipiteitä omaava henkilö on sellainen, jonka kanssa tavallaan jaan elämää.

Ja mielellään kuuntelen itseäni viisaampia.

Senkin olen huomannut, että kun tavallaan on kuuntelijan roolissa niin todellakin sinulta ei odoteta ohjeita tai mielipiteitä. Ja jos sitten sanot jotain niin ei ihmiset kuuntele.

Itsellä on myös sellainen ongelma, ettäen osaa pitää rajoja. Sitten olenkin ”auttaja” ja lopulta lopetan koko ”ystävyyden”.

Ap, olet keskimääräistä fiksumpi ja rationaalisempi ihminen. Uskon, että me kaksi sopisimme hyvin ystäviksi. Minäkin tyydyn mieluumminn omaan hötkyilemättömään seuraani, jos vaihtoehtona on kuunnella (nimenomaan kuunnella, kun käytännön apua ja ohjeita toinen ei kykene vastaanottamaan) loputonta vellontaa omatekoisissa ongelmissa.

Ap:n kaltaisia ihmisiä tarvitaan esim johtajina tai muissa vaativissa tehtävissä.

He omaavat kyvyn nähdä pintaa syvemmälle.

Ehkäpä siksi sinuun turvaudutaan kun olet järkevä yms.

Ei se tunnekylmyys tarkoita että olisit joku psykopaatti. Jos olisit psykopaatti, näyttelisit kaverille sympatiaa, taka-ajatuksena että voit manipuloida häntä myöhemmin, teeskentelisit kaveruutta samalla kun sulla on taka-ajatuksena jokin kaverista röyhkeästi hyötyminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ratkaisukeskeinen ihminen, myös omassa elämässäni. En loputtomiin jaksa kuunnella valitusta miehestä, ylipainosta, anopista, töistä, esimiehestä, mökistä jne. jos ihmisellä ei ole aikomustakaan tehdä asialle mitään. Olen kyllä moneen kertaan saanut kuulla kunniani kun yritän tarjota ongelmaan ratkaisuja.

Ratkaisukeskeisyys toimii vain oman elämän suhteen. Muiden kohdalla ratkaisu pitää tulla heiltä itseltään, muiden ongelmia kun ei voi ratkaista heidän puolestaan sinun näkövinkkelistäsi käsin. Ratkaisukeskeisyys ei ole muiden neuvomista tai muiden ongelmien ratkaisua, se ei vain toimi niin.

Juuri näin! On narsistinen ajatus kuvitella itse olevansa sillä tavalla esimerkiksi älykkyydeltään toisten yläpuolella, että osaa paljon paremmin ratkaista asiat toisten puolesta. Ihmisten on saatava itse elää oma elämänsä ja heidän ratkaisujaan on kunnioitettava.

Mä en kokenut että ap tuntisi olevansa muiden yläpuolella, aika ikävästi sanottu itse asiassa. Se että hänelle tulee mieleen esittää ratkaisuja muille ei tee ihmisestä ylemmyydentuntoista. Se on vaan merkki siitä että me ihmiset ollaan erilaisia ja ajatellaan asioita eri kanteilta.

Mulle on myös sanottu että olen tunnekylmä ihminen. Se tuntuu aika pahalta koska mulla on paljon ja voimakkaitakin tunteita, en vaan osaa näyttää niitä kovin hyvin ulospäin. Itse taas koen että monet itseään tunne-ihmisinä pitävät eivät osaa usein ajatella ketään muuta kuin itseään. Mutta se on minun kokemus, asiahan ei välttämättä näin ole.

Tunneihmisistä tunnetuin lienee Jari Sillanpää. Ja mitä hänelle onkaan elämässä käynyt?

Rangaistuksen saaneeseen huumeidenkäyttäjään verrattuna aika moni ihminen pystytään helposti esittämään liioitellun edullisessa valossa. Olisit nyt hyvä ihminen yrittänyt nähdä vähän enemmän vaivaa esimerkin keksiäksesi!

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kaltaisia ihmisiä tarvitaan esim johtajina tai muissa vaativissa tehtävissä.

He omaavat kyvyn nähdä pintaa syvemmälle.

Ehkäpä siksi sinuun turvaudutaan kun olet järkevä yms.

Ei tarvita! Johtajan pitää kyetä myös eläytymään ihmisten tilanteisiin eri näkökulmista ja kyetä käyttäytymään empaattisesti.

Vierailija kirjoitti:

Minusta sinä vain ystävystyt omituisten ihmisten kanssa jo alkaa päälle. Minulla ei ole koskaan ollut tuollaisia ihmisiä ympärilläni, joten ihmissuhteita ei ole myöskään tarvinnut katkoa. Ja olen jo viisikymppinen.

Joten sinun suurin ongelmasi ei ole se, oletko tunteeton vai et. Vaan se, millaisissa porukoissa kuljet.

Tätä ajattelin itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta sinä vain ystävystyt omituisten ihmisten kanssa jo alkaa päälle. Minulla ei ole koskaan ollut tuollaisia ihmisiä ympärilläni, joten ihmissuhteita ei ole myöskään tarvinnut katkoa. Ja olen jo viisikymppinen.

Joten sinun suurin ongelmasi ei ole se, oletko tunteeton vai et. Vaan se, millaisissa porukoissa kuljet.

Tätä ajattelin itsekin.

Harmillista, ettei ap ole avannut taustojaan. Ne usein alitajuisesti vaikuttava siihen, millaista seuraa aikuisena pitää tutun oloisena ja millaisen käytöksen mieltää normaaliksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ratkaisukeskeinen ihminen, myös omassa elämässäni. En loputtomiin jaksa kuunnella valitusta miehestä, ylipainosta, anopista, töistä, esimiehestä, mökistä jne. jos ihmisellä ei ole aikomustakaan tehdä asialle mitään. Olen kyllä moneen kertaan saanut kuulla kunniani kun yritän tarjota ongelmaan ratkaisuja.

Se ei ole sinun elämäsi! Anna toisen elää kuten parhaaksi sillä hetkellä näkee.

Jos hän näkee sen parhaaksi niin miksi hän sitten jaksaa valittaa siitä vuodesta toiseen? Se on se kohta, joka menee yli minun ymmärrykseni. Onko se pelkkää huomiohakuisuutta ja säälin kerjäämistä?

Sinä hakedut väärään seuraan. Koska et sen enempää kykene kuin haluakaan tunnepuhetta, suosittelen että pysyttelen ihmissuhteissa, jotka keskittyvät vaikkapa yhteiseen tekemuseen ja tekemisen aiheesta keskusteluun - mitä se ikinä onkaan. Jätä syvemmät ihmissuhteet ja tunteet muille.

Ei, vaan ap voi tarvita ihmissuhteita, joissa puhutaan vaikka älyllisistä asioista tai mistä hän onkaan kiinnostunut. Ei ole välttämättä niin, että ei pysty mihinkään syvälliseen.

Minkä ikäinen ap on? Meneekö käytös osittain nuoruuden piikkiin?

Ap on Susanna Koski.

Mulla ei ainakaan ole niin paljon ystäviä että niistä olisi varaa tahallaan ketään jättää pois. Enkä kyllä tunne ketään tuollaista mitä ap kuvaili... Siis mitä kauheita virheitä ne ihmiset koko ajan tekee ja mitä ne märisee? Mun tuttavat ja sukulaiset elää normaalia elämää eikä ne mitään mokaile koko ajan, kuulostaa oudolta että ap:lla on tuollaisia ihmisiä ympärilleen ongelmaksi asti.

Vierailija kirjoitti:

Ap on Susanna Koski.

Mulla ei ainakaan ole niin paljon ystäviä että niistä olisi varaa tahallaan ketään jättää pois. Enkä kyllä tunne ketään tuollaista mitä ap kuvaili... Siis mitä kauheita virheitä ne ihmiset koko ajan tekee ja mitä ne märisee? Mun tuttavat ja sukulaiset elää normaalia elämää eikä ne mitään mokaile koko ajan, kuulostaa oudolta että ap:lla on tuollaisia ihmisiä ympärilleen ongelmaksi asti.

Ap:n kaltaisilla ihmisillä on yleensä eri asteisia ongelmia oman mielenterveytensä kanssa. Tasapainoisella ihmisellä ihmissuhteet eivät ole jatkuvaa heiluriliikettä.

Mulla oli ongelma, että ystäväni olivat liian tyhmiä. Tätä ei oikein suoraan voi sanoa, mutta se pidemmän päälle teki suhteesta aika yksipuolisen - en voinut puhua aidoista ajatuksistani tai ongelmistani, koska ystävät ei tuoneet niihin keskusteluihin mitään. Esimerkiksi kirjojani kommentoi "onpa tässä vaikeita sanoja, mä en pysty lukeen mitään tuollaista" ja keskustelun lomassa latteudet, kuten "Mut mehän ollaan kaikki erilaisia" eivät olleet mitenkään harvinaisia. Ystävyydessä ei ollut oikein mitään kompensoivaa tekijää, että ystävä olisi kunnollisen keskustelun lisäksi tuonut mulle mitään muuta. Useimmiten ihmisten kannattaa olla aika samantyyppisten ja sama tasoisten ihmisten kanssa, vaikka erilaisistakin voi löytää jotakin hyvää. Pidemmän päälle ei ole harmittanut jättää tällaista ystävyyttä, koska nyt on enemmän aikaa. Minulla on pari toistaiseksi nettikaveria jotka ovat enemmän kaltaisiani, ja uskon löytäväni vielä joskus oikeat ihmiset elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on ratkaisukeskeinen ihminen ja tympääntyy kun muut eivät saa aikaiseksi vaan vellovat ongelmissaan. On ihmisiä joita ovat ratkaisukeskeisiä ja sitten on niitä jotka puhuvat eivätkä tee mitään asioiden eteen.

Ratkaisukeskeiseksi ihmiseksi ap tuntuu vellovan tämän saman ongelman kanssa kerta toisensa jälkeen. Miksi hän ei ole kyennyt ratkaisemaan tätä ongelmaa, vaan kohtaa omien sanojensa mukaan ihmissuhteissaan toistuvasti tätä samaa problematiikkaa?

Koska suuri osa varsinkin naisista on juuri tuommoisia. Enpä usko, että miehet niin ruikuttavat elämäänsä ja virheratkaisujaan/-valintojaan. Samoin ylipainoinen mies ei valita eikä laihduta, toisin kuin useat naiset, vaan elää tasapainoisesti omissa kiloissaan.

Tämä "keskustelu" osoittaa jällen kerran, miten akat kaakattavat lähes yhteen ääneen millainen ihmisen pitää olla (= samanlainen kuin he itse) ettei olisi henkisesti sairas (= tunnekylmä narsisti, jonka pitäisi mennä terapiaan).

Hohhoijaa, minä Nainen olen tyytyväinen elämään yksinäni enkä siedä toisten tunnepohjaista vatvontaa yhtään. Kolme lasta olen kasvattanut aikuisiksi, muutama avioliittokin käyty. Nyt haluan elää rauhassa.

Kuulostat erittäin ikävältä ihmiseltä sinäkin. Kyllä ihmisen pitää vähän miettiä onko sun seurassa kellään hyvä olla. Ja jos sulla on takana monta avioeroa, niin ihmettelen vaan sitä, että miten kukaan on sun kanssa mennyt naimisiin.

Kyllä miehet marisee yhtä lailla. Tällä palstallakin miehet vinkuu jatkuvasti jostain miten heitä muut ovat kohdelleet väärin vaikka eivät itse tee asioilleen yhtään mitään. Se että miehet ei valita lihavuudestaan johtuu siitä että he eivät välitä ulkonäöstään, eikä heidän tarvitsekaan, mies saa olla lihava tässä yhteiskunnassa, nainen ei.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ongelma, että ystäväni olivat liian tyhmiä. Tätä ei oikein suoraan voi sanoa, mutta se pidemmän päälle teki suhteesta aika yksipuolisen - en voinut puhua aidoista ajatuksistani tai ongelmistani, koska ystävät ei tuoneet niihin keskusteluihin mitään. Esimerkiksi kirjojani kommentoi "onpa tässä vaikeita sanoja, mä en pysty lukeen mitään tuollaista" ja keskustelun lomassa latteudet, kuten "Mut mehän ollaan kaikki erilaisia" eivät olleet mitenkään harvinaisia. Ystävyydessä ei ollut oikein mitään kompensoivaa tekijää, että ystävä olisi kunnollisen keskustelun lisäksi tuonut mulle mitään muuta. Useimmiten ihmisten kannattaa olla aika samantyyppisten ja sama tasoisten ihmisten kanssa, vaikka erilaisistakin voi löytää jotakin hyvää. Pidemmän päälle ei ole harmittanut jättää tällaista ystävyyttä, koska nyt on enemmän aikaa. Minulla on pari toistaiseksi nettikaveria jotka ovat enemmän kaltaisiani, ja uskon löytäväni vielä joskus oikeat ihmiset elämääni.

Miten ihmeessä teistä tuli ystäviä tuollaisessa tilanteessa? Vai olitteko sittenkään mitään ystäviä, vaan lähinnä tuttavia?