Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olenko psykopaatti, empatikyvytön hirviö vai sittenkin normaali?
23.05.2018 |
Olen huomannut itsessäni piirteen, jota ei oikein kenelläkään tuntemallani ihmisellä tunnu olevan.
Jos olen tyytymätön johonkin ihmissuhteeseen, lopetan sen. Erityisen helposti lopetan ihmissuhteen jos toinen tekee jatkuvasti huonoja, irrationaalisia päätöksiä ja sitten sen päätä pitää silittää kun asiat menee päin honkia. Samoin lopetan ihmissuhteen, jos toinen toistaa samoja virheitä eikä koskaan opi niitä. En yksinkertaisesti jaksa sitä että minun pitäisi tukea ihmistä joka ei edes yritä toimia kuten vastuullinen, järkevä aikuinen.
Olen kuitenkin huomannut olevani aika yksin tämän ominaisuuden kanssa. Päädyn toistuvasti tilanteeseen jossa ystäväni valittaa kuinka hänen toinen tai kolmas ystävänsä sössii jatkuvasti jollain tavalla, eikä ystäväni "vaan jaksaisi sitä enää". Ehdotan, että lakkaa olemasta sen kanssa tekemisissä sitten. Mutta sepä ei tietenkään käy laatuun, oi ei. Loppuloksena on sitten se, että olen joutunut rajoittamaan yhteydenpitoa ystävääni koska en jaksa kuunnella sitä märinää muista ystävistä. Kun minä näen tuollaisessa tilanteessa kaksi vaihtoehtoa: ystävä mäkeen tai sitten voisi edes olla hiljaa turhautumisestaan, jos ei sille aio mitään tehdä.
Tuntuu että päädyn jatkuvasti tilanteisiin missä ihmiset haluavat vain käyttää minua oksennusämpärinä ongelmilleen. Mitään ne eivät kuitenkaan halua ongelmilleen tehdä, ja samoja virheitä toistetaan kerta toisensa jälkeen ja sitten taas vingutaan. Nuorempana olin muutamaan otteeseen jumissa tuollaisessa ystävyyssuhteessa, nykyään osaan tarvittaessa hyvinkin jyrkästi panna välit poikki kun käy ilmi että ihmisellä on tuollainen luonne.
Mutta tosiaan en tunne ketään muuta ihmistä joka toimisi tavallani. Ihmiset takertuu jopa sukulaisiinsa silkan sentimentaalisuuden takia, vaikka ihminen olisi kuinka rasittava hyvänsä. Ja sitten taas kuormitetaan muita sillä miten rasittava se sukulainen on, mutta ei kuitenkaan olla valmiita ottamaan etäisyyttä. On niin paljon parempi tuhlata kolmannen osapuolen energiaa märisemällä sille.
Olenko nyt sitten jotenkin poikkeuksellisen tunnekylmä ihminen, kun itse kykenen feidaamaan elämästäni ne ihmiset jotka eivät anna minulle mitään?
Kommentit (76)
Moni kyllä pitää huonoa seuraa parempana vaihtoehtona kuin yksinäisyyttä. Ei se yksinäisyyskään niin herkkua ole.
Mutta ymmärrän tuon sinun pointtisikin. Olet ehkä auttamishaluinen eli kuuntelet ja keskustelet ongelmasta mielelläsi, jos siitä on toiselle osapuolelle apua. Kun mikään ei muutu, niin turhaudut, kun auttamisesi tuntuu menevän hukkaan.
Moni ei kuitenkaan taida kaivata varsinaisesti apua silloin, kun he purkavat murheitaan. He käyttävät sinua vain purkukanavanaan ja heitä helpottaa vain se, kun he saavat asian ulos itsestään. He eivät siis varsinaisesti haluakaan muutosta asioihin, vaan he vain päästävät ylimääräistä painetta ulos.
Roskakorina oleminenkin on tärkeää. Mutta ehkä siinä ei ole vastavuoroisuutta, koska koet sen huonona asiana. Ja jos ystävyydestä puuttuu vastavuoroisuus, niin ei se ole kovin hyvää ystävyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta ymmärrän tuon, mutta toisaalta vaikutat hieman ylimieliseltä. Osaatko itse tehdä aina oikeat valinnat ja eikö sinulla itselläsi ole koskaan tarvetta ns. purkaa sydäntäsi?
Itsekkyytesi on vain alkanut kasvamaan, ja tietoisesti hyväksyt sen. Miksi, sitä on vaikea sanoa. Olet erittäin ehdoton, etkä anna armoa muille, et varmasti itsellesikään.
Joskus vain menee niin että naiset odottavat olevansa suu sanallisesti niskan päällä ja se viimeinen sana ja mies on odottamattoman taitava josta helposti psykopaatti leimaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta ymmärrän tuon, mutta toisaalta vaikutat hieman ylimieliseltä. Osaatko itse tehdä aina oikeat valinnat ja eikö sinulla itselläsi ole koskaan tarvetta ns. purkaa sydäntäsi?
Ihan yhtä ylimielistä on väittää, että yksilö tietää aina itse parhaiten mikä on hänelle hyvä päätös. Kyllä sen ihan useinkin näkee sivusta paremmin, että nyt menee metsään ja pahasti. Silti yksilön on yleensä kantapään kautta opittava, että pieleen meni.
Täällä on toinen tunnevammainen. Eroista olen aina päässyt yli ennätysnopeasti, enkä ikävöi ihmisiä jotka ovat tärkeitä vaikka en näkisi heitä pitkään aikaan. Ainoastaan omat lapseni ovat poikkeus tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, oon just samanlainen kuin sinä. Oletkohan ihan vaan introvertti, kuten minä olen? Tai muuten sellainen, joka satsaa ihmissuhteissa mielummin laatuun kuin määrään?
En yhtään jaksa kuunnella turhan päiväistä jankkausta, enkä jaksa kantaa toisten turhan oloisia , itseaiheutettuja, tunnekuormia. Muuten ihan pidän ihmisistä, ei siinä mitään, olen myötätuntoinen ja kaikkea. Tarvitsen vain todella paljon omaa rauhaa, ja mieluiten olen yksin kuin vähänkään rasittavassa seurassa.
Älä pode huonoa omaatuntoa, mun mielestä olet vaan tavallista fiksumpi ihminen.
Ap, muistutan sinua paljon toimintatavaltani. Olet ihan normaali ihminen, mutta sinulla on mustavalkoinen ajatusmaailma (kuten minullakin). Toivon, että terapian avulla kehityn ihmisenä joustavammaksi ja vähemmän ehdottomaksi. Asiat eivät ole aina joko tai. Pitäisi olla käytössä monenlaisia eri käytös malleja ihmisten suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm, en tiedä - minäkin lopetan herkästi ihmissuhteen tai etäännytän itseni fyysisesti tai henkisesti ihmisistä, jotka aiheuttavat minulle pahaa oloa. Ja olen kokenut itseni kylmäksi tämän takia. Mutta mä en kärsi tuollaisesta, että ihminen tekee jatkuvasti samaa virhettä omassa elämässään ja valittaa siitä, voin kyllä kuunnella, varsinkin hyvää ystävää. Mua rasittaa muut asiat ihmissuhteissa (esim. jatkuva itsen ja oman erityisyyden korostaminen, vastavuoroisuuden puute, epäreiluus).
Ai aikuiset ihmiset? Luovutat heti, kun tulee pieni vastoinkäyminen. Ainakin kuulostat siltä, että et paljoa ystävistäsi välitä. Asiasta voisi ainakin keskustella ennen koko suhteen päättämistä. Et kuulosta aikuiselta vaan päin vastoin ala-astelaiselta kakaralta, joka menee mykkäkouluun. Ei ole vielä oppinut sosiaalisia sääntöjä ja se on siinä iässä ok, joten jos olet ala-aste ikäinen niin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hankala kommentoida, kun en ihan saanut kokonaistilanteesta selvää. Eli miten paljon ihmiset valittavat, mistä valittavat, kuinka kauan keskimääräisesti kuuntelet, ovatko ihmissuhteesi vaihtuneet useinkin tämän seurauksena jne.? On tietysti hyvä valikoida seuraansa, mutta jos tuntuu, että jatkuvasti ihmissuhteet katkeavat ja muuttuvat ja olet toistuvasti saman ongelman edessä muiden kanssa, niin vikaa on luultavasti paljon myös sinussa. Mitä oikeastaan haet tällä aloituksella? Muita maailman ihmisiä et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi.
Minä olen ratkaisukeskeinen ihminen, myös omassa elämässäni. En loputtomiin jaksa kuunnella valitusta miehestä, ylipainosta, anopista, töistä, esimiehestä, mökistä jne. jos ihmisellä ei ole aikomustakaan tehdä asialle mitään. Olen kyllä moneen kertaan saanut kuulla kunniani kun yritän tarjota ongelmaan ratkaisuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ratkaisukeskeinen ihminen, myös omassa elämässäni. En loputtomiin jaksa kuunnella valitusta miehestä, ylipainosta, anopista, töistä, esimiehestä, mökistä jne. jos ihmisellä ei ole aikomustakaan tehdä asialle mitään. Olen kyllä moneen kertaan saanut kuulla kunniani kun yritän tarjota ongelmaan ratkaisuja.
Se ei ole sinun elämäsi! Anna toisen elää kuten parhaaksi sillä hetkellä näkee.
Vierailija kirjoitti:
Hankala kommentoida, kun en ihan saanut kokonaistilanteesta selvää. Eli miten paljon ihmiset valittavat, mistä valittavat, kuinka kauan keskimääräisesti kuuntelet, ovatko ihmissuhteesi vaihtuneet useinkin tämän seurauksena jne.? On tietysti hyvä valikoida seuraansa, mutta jos tuntuu, että jatkuvasti ihmissuhteet katkeavat ja muuttuvat ja olet toistuvasti saman ongelman edessä muiden kanssa, niin vikaa on luultavasti paljon myös sinussa. Mitä oikeastaan haet tällä aloituksella? Muita maailman ihmisiä et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi.
Järkeviä sanoja! Mielen solmujen avaaminen on silti vuosia kestävä prosessi. Siihen tarvitaan paljon kärsivällisyyttä.
Ap, millainen oli lapsuutesi ja kasvatuksesi? Millaiset eväät sait ihmissuhteita varten?
Et psykopaatti, mutta jos pystyt katkaisemaan välisi noin vaan keneen tahansa läheiseesi, puuttu sinulta kyky luoda läheisiä tunnesuhteita/tunnesuhteita lainkaan.
Ei tuo minusta välttämättä liity introverttiyteen, kuten joku täällä ehdotti. Itse olen introvertti, ja minusta tuollainen ihmissuhteiden konmaritus vaikuttaa kylmältä. Minusta ap vaikuttaa kylmältä. Eniten korvaani särähti, miten hän ei kuvannut aloituksessa näiden ihmissuhteiden tuovan elämäänsä mitään hyvää, pahaa oloa vain. Tietysti on selvää, että pelkkää pahaa oloa tuottavat ihmiset kannattaa jättää taakseen - mutta mitä se kertoo, jos jatkuvasti törmää ihmisiin, joissa ei näe juuri muuta kuin negatiivista?
Itse pyrin aina tekemään valintoja rationaalisesti, ja olen ehkä jopa vähän laskelmoiva. Erityisesti sukulaisina minulla on näitä ns. tunneihmisiä, jotka ovat niin pahasti tunteidensa vietävissä, että minun on vaikea uskoa, että ystävystyisin koskaan heidän kanssaan, jos ei sukulaisuussuhdetta olisi. Silti he ovat minulle todella rakkaita, ja he ovat opettaneet minulle paljon. Vaikka en läheskään aina ymmärrä heidän ajatuksenjuoksuaan, ymmärrän ihmisten erilaisuutta kuitenkin paljon paremmin ja syvemmin kuin siinä tapauksessa, jos olisin ympäröinyt itseni vain itseni kaltaisilla. Toki he välillä ärsyttävät, mutta ovat tuoneet elämääni myös paljon hyviä ja hauskoja hetkiä. Minusta ihmisen kyky kiintyä toiseen ihmiseen on upea asia. Minusta on kiehtovaa, miten useimmat pystyvät rakastamaan ihmistä, jonka äiti vaan sattui tutustumaan omaan äitiin molempien ollessa 4-vuotiaita, tai joka sattui syntymään samaan sukuun. Minusta on hienoa, miten yleensä ihminen pystyy kiintyä myös niihin ihmisiin, joita eivät ole itse "valinneet". Se on minun kokemukseni mukaan ihmislajille luontaista käytöstä.
Ap ei ole kuitenkaan tuon asian kanssa yksin. Itse tunnen myös monia, jotka katkaisevat välejä melko helposti. Etenkin "sukulaisissa roikkuminen" (kuten joku asian ilmaisi) on nykyään tosi epämuodikasta. Pääasia kai, että jokainen on itse onnellinen tekemiensä ratkaisujen kanssa, vaikka minusta tuo kuulostaa kylmältä ja ihmissuhteiden pintapuoliselta kokemiselta.
Vaikka olen itse introvertti, minulle yhteisöllisyys on arvo, joka tuo turvaa, lämpöä ja tarkoituksenmukaisuutta elämään. Se tarkoittaa myös vastuuta toisista ihmisistä. Ehkä useimpien nykynuorten mielestä olen vain jämähtänyt pelkuri.
Vierailija kirjoitti:
Et psykopaatti, mutta jos pystyt katkaisemaan välisi noin vaan keneen tahansa läheiseesi, puuttu sinulta kyky luoda läheisiä tunnesuhteita/tunnesuhteita lainkaan.
Tai sitten tuolla tavalla toimiva ihminen pyrkii suojelemaan itseään ihmissuhteisiin liittyviltä vaikeilta tunteilta, koska keinot käsitellä niitä ovat riittämättömät.
Alue: Aihe vapaa
Olen yrittänyt IRL:kin keskustella aiheesta, mutta ihmiset vastaa yleensä latteuksilla tyyliin "mutta kaikkihan tekee virheitä". Ehkä niin, mutta toiset tekevät niitä merkittävästi enemmän ja typerämpiä kuin toiset, joten valitsen seurani mieluummin siitä joukosta joka tekee niitä mahdollisimman vähän ja pyrkii oppimaan niistä.
Tai toinen: "Jos on niin kovin valikoiva seuransa suhteen, saa olla yksinään." Mutta eikö jokainen normaali ihminen ole mieluummin yksin kuin huonossa seurassa? Jos seura on niin huonoa että siitä märisemällä pitää muutkin ihmissuhteet pilata, katsoisin yksinäisyyden paljon paremmaksi vaihtoehdoksi.
-ap-