Sinä joka ihan aidosti oikeasti pyrit olevaan hyväntahtoinen ja mukava kaikille ihmisille. Mitä teet työksesi?
Kysymys otsikossa. Eli siis te, jotka ihan oikeasti pyritte olemaan aina hyvällä mielellä ja ensisijaisesti mukava kaikille. Toki eri asia jos joku on itsellekin inhottava niin ei toki huvita olla mukava.
Kommentit (896)
Tällä hetkellä työtön. Olen tehnyt monenlaista toimistohommia sekä vapaaehtoistöitä.
Entinen taksikuski, nykyinen eläkeläinen.
Toimitusjohtaja, minut on kasvatettu kohtelemaan ihmisiä kunnioittavasti, kohteliaasti ja arvostavasti.
Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa. Tosin tarkennan että vaikka pyrin olemaan hyväntahtoinen ja mukava, en ole asettanut itselleni odotusta että pitäisi olla aina hyvällä mielellä. Toki yritän valita missä sen pahan mielensä purkaa ja miten, aina sekään ei onnistu täydellisesti vaan tulee vaikka tiuskittua omille lapsille. Ja sitten pyydettyä anteeksi (sanoin tai elein). Mutta en voisi kuvitella esim. rähiseväni asiakaspalvelijalle, vastaantulijalle tai työkaverille, tai olevani auttamatta jos näen tilaisuuden eikä siitä ole itselle oleellista haittaa (en ole marttyyri tai kynnysmatto). Tai haukkuvani vaikkapa täällä jotain ihmistä/ihmisryhmää, ei mulla ole mitään tarvetta sellaiseen.
Onko meillekin ketju, jotka emme yritä olla mukavia?
En minä töissä ole erityisen mukava, tai pyri siihen. Pyrin siellä tehokkuuteen ja ammatillisuuteen. Muuten elämänfilosofiani on hyvin joviaali toisia kohtaan.
Toimin talousasiantuntijatehtävissä.
Kosmetologi.
Elämä on helpompaa itsellekin kun on positiivinen ja mukava.
Välillä kyllä on päiviä jolloin en tahdo nähdä ihmisiä enkä jaksa olla kiinnostunut kenenkään asioista.
Elokuva- ja TV-ala.
Kusipäisyys on totaalista epäammattimaisuutta, oli ala mikä hyvänsä.