Sinä joka ihan aidosti oikeasti pyrit olevaan hyväntahtoinen ja mukava kaikille ihmisille. Mitä teet työksesi?
Kysymys otsikossa. Eli siis te, jotka ihan oikeasti pyritte olemaan aina hyvällä mielellä ja ensisijaisesti mukava kaikille. Toki eri asia jos joku on itsellekin inhottava niin ei toki huvita olla mukava.
Kommentit (896)
Varastotyöntekijä, eli ei kauheesti hyötyä hyväntahtoisuudesta. Työkaverit tosin kehuu että on kivaa kun oon aina niin mukava ja positiivinen.
Olen lastenhoitajana päiväkodissa.
Olen työkyvytön koska ainainen miellyttäminen vei mielenterveyden 😀
Sosionomi, työskennellyt kehitysvammaisten parissa.
Kaikkia kollegoita en kyllä kuvaisi hyväntahtoisiksi. Alalle mahtuu paljon ihmisiä, joilla on jäänyt jonkinlainen kehityksen kohta käymättä, on koulukiusaajamaista toimintaa jne, joka ei mielestäni alalle kuulu eikä ole osoitus ihmisen hyvästä kehityksestä.
Koen olevani otsikossa kuvailtu henkilö. Olen asiantuntijana konsulttiyhtiössä.
Kotihoitaja. En edes pyri, on osa persoonallisuutta.
Lähihoitaja vammaistyössä, perhehoitaja, tukiperhe lapsille
Onko oikeesti yleistakin, että jotkut ei ole lähtökohtaisesti mukavia ja hyväntahtoisia muille?? Millä perusteella ne ilkeän kohtelun ansaitsevat sitten valitaan? Olen terveydenhoitaja..
Vierailija kirjoitti:
Onko oikeesti yleistakin, että jotkut ei ole lähtökohtaisesti mukavia ja hyväntahtoisia muille?? Millä perusteella ne ilkeän kohtelun ansaitsevat sitten valitaan? Olen terveydenhoitaja..
Valitettavasti näitä on. En mäkään oikein tiedä mikä saa ihmisen olemaan ilkeä. Hauskuuskin on ivallista sellaista. Ehkä kateus, tai oma paha olo ja tarve siirtää sitä muualle, jne...?
Sosionomi, Lastensuojelu.