Lue keskustelun säännöt.
Miten kukaan voi olla kotiäiti?
21.05.2018 |
Joutuu olemaan vain kotona ja lasten kanssa koko ajan. Sama viikonloppuisin ja lomilla. Miten kukaan voi kestää sellaista selväjärkisenä? Hirveää elämää.
Kommentit (62)
Meidän äiti oli kotiäiti kun olimme pieniä ja oon ollu tosi kiitollinen siitä, että se on itse pitänyt meistä huolta, eikä lykännyt vaippaikäisiä tenaviaan kahdeksaksi tunniksi viidentoista mölyapinan sekaan päiväkotiin. (Tämä ei ole parjausta niille, jotka ovat tiukan rahatilanteen takia joutuneet mennä töihin ja laittamaan lapset hoitoon.) Äiti ei viettänyt kotiäitivuosiaan sohvalla maaten tai tupakkaa poltellen, vaan antoi hoivaa, rakkautta ja opetti tärkeitä asioita.
Äiti oli tosi tarkka, että syödään terveelliesti ja hän on ottanut meidän ruoanlaittoon mukaan ihan kasvimaalta, leipomisesta ja sienimetsästä lähtien. Me käytiin usein puistossa, uimahallissa, erilaisissa kerhoissa ja äiti on pitänyt huolta meidän lasten kodin ulkopuolisista ystävyyssuhteista. Hän on opettanut meille käytöstapoja, lukenut valtavasti satukirjoja, opettanut värit, numerot, kuukaudet, viikonpäivät jne.
Äiti palasi työelämään (opettajaksi) kun nuorin meistä meni eskariin, ja silti hänellä oli aikaa ja kiinnostusta tarkastaa läksymme ja päntätä kanssamme koealueeseen. Tietenkin meillä oli isä, joka olisi varmaan suoriutunut myös mallikkasti, mutta isä on työnteollaan mahdollistanut äidin toteuttaa itseään äitinä ja vanhempana. Kunnoitan ja rakastan isääni, mutta esim. meidän terveys ja koulumenestys on kyllä kokonaan äitimme ansiota.
Kotiäitiys on yksi hedelmällisimmistä elämäntavoista, jos siihen on minkäänlaista kiinnostusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aivot on menneet istukan mukana biolaitokselle. Ja kyllähän sitä ihminen tottuu elämään vaikka 7 neliön vankikopissa koko elämänsä.
Ei niistä kotiäideistä kyllä muut mitään enää irti saa muutaman vuoden jälkeen. 24/7 pikkulasten kanssa, joten ei siinä paljon kerrottavaa muille ole muuta kuin mitä meidän pikku nassikat on syöneet, tai millainen kakka on tullut.
Ovikin on keksitty. Kyllä ne äidit pääsee ovesta pihalle ja lapset voi aina välillä jättää isän hoitoon, että pääsee tapaamaan muitakin ihmisiä. Ja ne jotka ovat kotiäitejä varmaankin nauttivat siitä. Miksi puuttua toisten valintoihin? Itselläni on 2 lasta ja töihin olen mennyt, kun lapset ovat olleet 1 vuoden ikäisiä. Pidempäänkin olisin kotona viihtynyt, mutta rahat eivät riittäneet. En nyt tiedä, onko tämä työelämäkään niin mukavaa. Jutut pyörivät aina samoissa työjutuissa. Oma oikea elämäni on jossain muualla kuin työssä eli harrastuksissa. Lapseni ovat jo teinejä, joten eivät niin hirveästi enää vaadi. En tiedä, kuka tätä työelämää kestää selväjärkisenä, hirveää elämää. Tätä vaan on kestettävä eläkeikään asti ellei lottovoittoa tule. Raha on ainoa motiivi tehdä töitä.
Ei oo mullekaan ollut koskaan se juttu.
Odotusaikana kuvittelin että musta tulisi pullantuoksuinen kotiäiti, mutta herrajjessus miten tylsää aikaa se äitiyslomalla olo oli. Ja aikuiskontaktit olivat aika tarkkaan samanikäisten lasten vanhempien kanssa joten keskustelut pyöri aina paskavaipoissa tai siinä kuka on kenetkin laittanut potalle.
Silloin ei vielä välinevarustelu ollut kunnolla alkanut, mutta teki tuloaan jo: ticket to heavenit alkoi tulla markkinoille tuolloin.
Ja kun päätin että pitää saada jotain muuta, älyllistä seuraa, ja lähdin kansalaisopiston kurssille, ni eikös siellä ollut ne samat tuulipukumammojen perkeleet oppimassa kieltä.
Kai se sit vaan vaatii jonkun muunlaisen ihmistyypin kuin minut, että viitsii olla palkatta kotona ja hiekkalaatikoilla, ilman älyllistä seuraa.
Mulla on kaksi lasta ja kummastakaan en ollut kotona kuin äitiysloman ja vanhempainvapaan, sit lähdin töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy olla kyllä aika yksinkertainen jos lasten seura riittää. Outoa ettei halua mitään "järkevää" seuraa...
Tietysti, jos ajattelee, että lapset ovat sulle seuraa... Itse ajattelin kasvattavani uusia ihmisiä tähän maailmaan. Ne askartelut, samat kirjat, ulkoilut, laulut, leikit saavat ihan eri sisällön, kun ajattelee, mitä ne tekee sille pienelle kehittyvälle olennolle, jota rakastat yli kaiken. "Järkevää" seuraa saa toisista työtään rakastavista kotiäideistä.
Yksinkertainen on se, joka luulee, että kotona vain "ollaan", eikä näe asioissa mitään syvempää merkitystä.
Siis järkevää seuraa toisista kotiäideistä? Anna mun kaikki kestää! Painajainen!
No, riippuu tietysti millaisia kotiäitejä tuntee. Itse tunnen vain pitkälle kouluttautuneita, hyvinkin erilaisista asioista kiinnostuneita äitejä. Lasten leikkiessä hiekkalaatikolla keskustelut rönsysivät pitkin ja poikin. Tehtiin myös suunnitelmia yritystä varten yms. Voin vakuuttaa, että seura oli paljon järkevämpää, kuin mitä työpaikallani kohtasin.
Minä en ymmärrä miten joku voi olla kaupassa töissä. Siellä istuu kassalla ja kun kauppa on kii istuu oven edessä ja odottaa että aukeaa ja mitään ei voi tehdä kun vaan istuu kassalla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei oo mullekaan ollut koskaan se juttu.
Odotusaikana kuvittelin että musta tulisi pullantuoksuinen kotiäiti, mutta herrajjessus miten tylsää aikaa se äitiyslomalla olo oli. Ja aikuiskontaktit olivat aika tarkkaan samanikäisten lasten vanhempien kanssa joten keskustelut pyöri aina paskavaipoissa tai siinä kuka on kenetkin laittanut potalle.
Silloin ei vielä välinevarustelu ollut kunnolla alkanut, mutta teki tuloaan jo: ticket to heavenit alkoi tulla markkinoille tuolloin.Ja kun päätin että pitää saada jotain muuta, älyllistä seuraa, ja lähdin kansalaisopiston kurssille, ni eikös siellä ollut ne samat tuulipukumammojen perkeleet oppimassa kieltä.
Kai se sit vaan vaatii jonkun muunlaisen ihmistyypin kuin minut, että viitsii olla palkatta kotona ja hiekkalaatikoilla, ilman älyllistä seuraa.
Mulla on kaksi lasta ja kummastakaan en ollut kotona kuin äitiysloman ja vanhempainvapaan, sit lähdin töihin.
:D kaikki muut äidit ovat tuulipukumammoja joista ei älyllistä keskustelua irtoa, mutta sinä olet erilainen.
Siitä on jo vuosia aikaa, kun olin kotiäitinä kolmen vuoden ajan. Se oli elämäni parasta aikaa.
Voi pikku polonen - ei minua kotiin sidottu eikä edes lapsiin, ehdin tehdä paljon muutakin kuin olla lasten kanssa kotona, mutta olihan se aivan ihanaa sekin. En vaihtaisi kokemusta mistään hinnasta, mihinkään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän äiti oli kotiäiti kun olimme pieniä ja oon ollu tosi kiitollinen siitä, että se on itse pitänyt meistä huolta, eikä lykännyt vaippaikäisiä tenaviaan kahdeksaksi tunniksi viidentoista mölyapinan sekaan päiväkotiin. (Tämä ei ole parjausta niille, jotka ovat tiukan rahatilanteen takia joutuneet mennä töihin ja laittamaan lapset hoitoon.) Äiti ei viettänyt kotiäitivuosiaan sohvalla maaten tai tupakkaa poltellen, vaan antoi hoivaa, rakkautta ja opetti tärkeitä asioita.
Äiti oli tosi tarkka, että syödään terveelliesti ja hän on ottanut meidän ruoanlaittoon mukaan ihan kasvimaalta, leipomisesta ja sienimetsästä lähtien. Me käytiin usein puistossa, uimahallissa, erilaisissa kerhoissa ja äiti on pitänyt huolta meidän lasten kodin ulkopuolisista ystävyyssuhteista. Hän on opettanut meille käytöstapoja, lukenut valtavasti satukirjoja, opettanut värit, numerot, kuukaudet, viikonpäivät jne.
Äiti palasi työelämään (opettajaksi) kun nuorin meistä meni eskariin, ja silti hänellä oli aikaa ja kiinnostusta tarkastaa läksymme ja päntätä kanssamme koealueeseen. Tietenkin meillä oli isä, joka olisi varmaan suoriutunut myös mallikkasti, mutta isä on työnteollaan mahdollistanut äidin toteuttaa itseään äitinä ja vanhempana. Kunnoitan ja rakastan isääni, mutta esim. meidän terveys ja koulumenestys on kyllä kokonaan äitimme ansiota.
Kotiäitiys on yksi hedelmällisimmistä elämäntavoista, jos siihen on minkäänlaista kiinnostusta.
No herranjestas ei varmaan muutkaan istu sohvalla tupakkaa poltellen. Kotiäitiyden voi suorittaa oikein hyvin ja kunnolla vaikkei siihen sydämen paloa olekaan. Kyllä minäkin syötin lapseni terveellisesti, ulkoilutin, luin, opetin lukemaan, laskemaan, pyöräilemään, vein uimaan, kerhoon, luistelemaan, hiihtämään, kirjastoon, taidenäyttelyihin, opetin käytöstavat, evoluution, arkkitehtuurin ja maailmanhistorian. You name it. Sellaista virikettä ei olekaan mitä en olisi lapsille tarjonnut, eikä kukaan rakasta lapsiaan enemmän kuin minä. Ihan varmasti olin ihan mahtava kotiäiti ja lapsilta ei puuttunut mitään.
Mutta nautinko siitä? No enpä juuri. En jaksa jatkuvaa vänkäämistä, kiukuttelua ja melua. Kaipaan älyllistä seuraa vaikka 4-vuotias voi olla ihan hauska juttukumppani. Kaipaan työelämän haasteita. Ja silti pänttään koealueet ja tarkistan läksyt, kyselen kuulumiset ja vien harrastuksiin. Luotan niinhin aikuisiin ammatilaisiin jotka huolehtivat lapsistani päivän mittaan. Päiväkodin henkilökunta, opettajat, iltapäiväkerhon ohjaajat ja harrastusten vetäjät. Ja lasten ISÄ. En ole korvaamaton ja ainoa aikuinen heidän elämässään, onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Mikä voisi voittaa oman lapsen kanssa vietetyn ajan,ei mikään.
Oma lapseni on nyt vanhempana sanonut minulle että: "kiitos äiti kun et vieny mua päiväkotiin".
Miten sun lapsi tietää millaista on olla päiväkodissa jos ei ikinä ole ollut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivot on menneet istukan mukana biolaitokselle. Ja kyllähän sitä ihminen tottuu elämään vaikka 7 neliön vankikopissa koko elämänsä.
Ei niistä kotiäideistä kyllä muut mitään enää irti saa muutaman vuoden jälkeen. 24/7 pikkulasten kanssa, joten ei siinä paljon kerrottavaa muille ole muuta kuin mitä meidän pikku nassikat on syöneet, tai millainen kakka on tullut.
Se on niin hirvittävää. Biologia on julmaa. Moni kotiäiti on muutama vuosi sitten ollut normaali, menestynyt nuori nainen, jolla on aivot päässä. Sitten hänestä tulee äiti ja kaikki menee pilalle. Äitiys on todella väärin ihmistä kohtaan. Voi vain olla onnellinen niiden puolesta, jotka jäävät lapsettomiksi.
Näin oli varmaan viime vuosisadalla mutta 2000-luvulla jokainen nainen päättää ihan itse, mitä aivoillaan tekee. Toiset jää kotiin ja toiset ei.
Vierailija kirjoitti:
Meidän äiti oli kotiäiti kun olimme pieniä ja oon ollu tosi kiitollinen siitä, että se on itse pitänyt meistä huolta, eikä lykännyt vaippaikäisiä tenaviaan kahdeksaksi tunniksi viidentoista mölyapinan sekaan päiväkotiin. (Tämä ei ole parjausta niille, jotka ovat tiukan rahatilanteen takia joutuneet mennä töihin ja laittamaan lapset hoitoon.) Äiti ei viettänyt kotiäitivuosiaan sohvalla maaten tai tupakkaa poltellen, vaan antoi hoivaa, rakkautta ja opetti tärkeitä asioita.
Äiti oli tosi tarkka, että syödään terveelliesti ja hän on ottanut meidän ruoanlaittoon mukaan ihan kasvimaalta, leipomisesta ja sienimetsästä lähtien. Me käytiin usein puistossa, uimahallissa, erilaisissa kerhoissa ja äiti on pitänyt huolta meidän lasten kodin ulkopuolisista ystävyyssuhteista. Hän on opettanut meille käytöstapoja, lukenut valtavasti satukirjoja, opettanut värit, numerot, kuukaudet, viikonpäivät jne.
Äiti palasi työelämään (opettajaksi) kun nuorin meistä meni eskariin, ja silti hänellä oli aikaa ja kiinnostusta tarkastaa läksymme ja päntätä kanssamme koealueeseen. Tietenkin meillä oli isä, joka olisi varmaan suoriutunut myös mallikkasti, mutta isä on työnteollaan mahdollistanut äidin toteuttaa itseään äitinä ja vanhempana. Kunnoitan ja rakastan isääni, mutta esim. meidän terveys ja koulumenestys on kyllä kokonaan äitimme ansiota.
Kotiäitiys on yksi hedelmällisimmistä elämäntavoista, jos siihen on minkäänlaista kiinnostusta.
Joutuneet mennä? Meidän terveys?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikille korkeastikoulutetuille naisille kotiin vuosiksi jääminen ei sovi ja se on ihan ok. Tämä olisi hyvä muistaa tässä viime aikojen keskusteluilmapiirissä, joka ennemminkin haluaa pakottaa jokaisen äidin kotiin. (Koska Hoitovapaa. Koska Hyvinvointivaltio. Koska Perheiden oikeus päättää itse.)
Silti olen sitä mieltä, että alle 3-vuotiaiden paikka ei ole päiväkodissa. Mikä ei tarkoita automaattisesti sitä, että äiti jää vuosiksi kotiäidiksi vaan että lasten hoitovastuu jaetaan perheessä niin, että myös isä jää omalla vuorollaan kotiin tai lapsen hoito järjestetään jollain muulla tavalla, esim. tekemällä osa-aikatyötä.
Toisaalta tässä(kään) keskustelussa ei ole hyvä asettaa meitä naisia vastakkain taistelemaan siitä, mikä on oikein ja mikä ei. Me ollaan samalla puolella.
Olen parhaillaan kotiäitinä, enkä malta odottaa tämän vaiheen loppumista! Syrjäyttävää, masentavaa, lamauttavaa. Ei sovi kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo mullekaan ollut koskaan se juttu.
Odotusaikana kuvittelin että musta tulisi pullantuoksuinen kotiäiti, mutta herrajjessus miten tylsää aikaa se äitiyslomalla olo oli. Ja aikuiskontaktit olivat aika tarkkaan samanikäisten lasten vanhempien kanssa joten keskustelut pyöri aina paskavaipoissa tai siinä kuka on kenetkin laittanut potalle.
Silloin ei vielä välinevarustelu ollut kunnolla alkanut, mutta teki tuloaan jo: ticket to heavenit alkoi tulla markkinoille tuolloin.Ja kun päätin että pitää saada jotain muuta, älyllistä seuraa, ja lähdin kansalaisopiston kurssille, ni eikös siellä ollut ne samat tuulipukumammojen perkeleet oppimassa kieltä.
Kai se sit vaan vaatii jonkun muunlaisen ihmistyypin kuin minut, että viitsii olla palkatta kotona ja hiekkalaatikoilla, ilman älyllistä seuraa.
Mulla on kaksi lasta ja kummastakaan en ollut kotona kuin äitiysloman ja vanhempainvapaan, sit lähdin töihin.:D kaikki muut äidit ovat tuulipukumammoja joista ei älyllistä keskustelua irtoa, mutta sinä olet erilainen.
Minä halusin olla erilainen. Minä olin edelleen kiinnostunut mm. tekniikasta ja sen kehittymisestä, itseni huolenpitämisestä ja siitä että pukeuduin muihinkin vaatteisiin kuin verkkareihin. Kun huomasin että olin liukumassa siihen että mietin "pitääkö mun oikeasti laittaa farkut jalkaan kun meen vaan käymään äkkiä Citymarketissa, miksen vois mennä näissä lökäreissä", niin havahduin että kohta en tunnista itseäni.
Hiekkalaatikoilla äideillä oli yllä ne samat verkkarit jotka heillä oli yllä myös kun heillä kävi kylässä. Hiukset oli miten sattuu ja puheet pyörivät vain lastenhoidossa. Suihkussa _käymättömyys_ tuntui olevan normi, "kun ei millään ehdi".
En ole todellakaan mikään korkokengissä ja täydessä pakkelissa lehteä postilaatikosta hakeva rouva vieläkään, mutta jotenkin se millaiseksi olin liusumassa koska ympärillä eivät muutkaan nähneet vaivaa, oli sen verran masentava etten siihen halunnut.
Totta kai nykyään myös äidit panostavat enemmän itseensä, mutta valitettavan paljon näkee edelleen niitä lökähousuisia kotiäitejä homssuisine olemuksineen ja väkisinkin mietin että millaisen kuvan HE sitten taas lapsilleen antavat? Ja tässä kohtaa pitää huomata etten puhu alkoholiongelmaisista, vaan ihan tavallisista kotiäideistä.
Vierailija kirjoitti:
Siitä on jo vuosia aikaa, kun olin kotiäitinä kolmen vuoden ajan. Se oli elämäni parasta aikaa.
Voi pikku polonen - ei minua kotiin sidottu eikä edes lapsiin, ehdin tehdä paljon muutakin kuin olla lasten kanssa kotona, mutta olihan se aivan ihanaa sekin. En vaihtaisi kokemusta mistään hinnasta, mihinkään!
Minäkin olin 3v kotiäitinä, elämäni parasta aikaa, ehdin rakentaa omakotitalonkin niiden vuosien aikana. Opettelin ompelemaan koneella, uuden kielen, vatsatanssin ja joogaamaan, sain pari elinikäistä ystävää niistä paskavaippa äideistä, 25 vuoteen ei ole puhuttu paskavaipoista ennen kuin nyt kun ensimmäisestä meistä on tullut isoäiti.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy olla kyllä aika yksinkertainen jos lasten seura riittää. Outoa ettei halua mitään "järkevää" seuraa...
Olin kotiäiti 8 vuotta, ihan parasta aikaa elämässä! Lapset ovat ajattelevia, kekseliäitä ja uteliaita ja katsovat maailmaa virkistävän erilaisesta näkövinkkelistä. Samaa ei voi sanoa suurimmasta osasta työkavereitani, vaikka koulutettua porukkaa ovatkin. Suurin osa aikuisista on lähes pystyyn kuolleita jankkaajia, joita ei kiinnosta mikään oman kuplan ulkopuolelta. Ja se kupla on kuulkaa pieni!
Vierailija kirjoitti:
Voisin aina olla kotiäiti, jos rahat riittäisi! Ihan parasta aikaa elämässäni!
Tämä!
Ihmiset ovat erilaisia ja arvostavat erilaisia asioita. Monesti kotiäideillä on aikaa kasvattaa lapsensa ymmärtämään, ettei kaikkien tarvitse olla samanlaisia kuin he itse.
Ei ne ole selväjärkisiä alkujaankaan. Pidän aina ihmisiä jotka pitää lapsista enemmän kuin aikuista jotenkin kummallisina. Ja yleensä ne onkin luonnevikaisia, selkäänpuukottajia, juoruilijoita ja muutenkin ikäviä ihmisiä. Eli se lapsirakkaus on oikeasti sitä, että jonkun pitää olla aina heidän alapuolellaan ja mielivallan kohteena, koska eivät kestä kommunikointia ja elämistä aikuisten kanssa.
Ai niinkö sun lapsi sanoi? :D Kyllä sitten varmasti teit oikein..eiku hei, sähän olet kasvattanut sen! Sen on imenyt sulta kaiken oppinsa! Se ei varsinaisesti ole kovin objektiivinen taho arvoimaan olisiko päiväkodista ollut jotain haittaa.