Lue keskustelun säännöt.
Miten kukaan voi olla kotiäiti?
21.05.2018 |
Joutuu olemaan vain kotona ja lasten kanssa koko ajan. Sama viikonloppuisin ja lomilla. Miten kukaan voi kestää sellaista selväjärkisenä? Hirveää elämää.
Kommentit (62)
Minä en ikinä voisi alkaa kotiäidiksi! Koti-isänä voisin toki olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en ikinä voisi alkaa kotiäidiksi! Koti-isänä voisin toki olla.
Sukupuolenvaihtoleikkaus?
Lasketaanko se äidiksi jos ensin hankkii lapsia ja sitten vaihtaa sukupuolensa naiseksi?
Kuka sitä nyt kotona tahtoisikaan olla!
Et ole tosissaan? Ehkä sun on huono olla kotona jos noin on.
Jos puhutaan kotona lasten hoitamisesta niin kotona oleminen on parasta mitä tapahtuu ihmiselle. Jos sinulla ei ole kokemusta edes perheellisenä viedä lapsia hoitoon niin olet täysin väärä ihminen miettimään asioita.
Kun saa lapsen, sen kanssa valtaosa ihmisistä tahtoo viettää aikaa.
Olet ymmärtänyt sanan kotiäiti väärin. Kotiäiti saa poistua kotoa. Useimmat poistuvat monta kertaa päivässä. Ja kotiäiti saa matkustaa. Kotiäiti on kotiäiti, vaikka olisi Lontoossa, New Yorkissa tai Pariisissa. Ja ne lapsetkin saavat matkustaa. Meillä on kaikille lapsille myönnetty jo vauvana passi, eikä koskaan ole rajoilla pysäytetty. Olemme yhden lapsen vauvana ollessa jopa muuttaneet ulkomaillekin. Ja olin kotiäiti. Ja oli hyvin mielenkiintoista aikaa. Kuten nytkin, mutta eri maassa. Ja ihan kohta aion taas poistua kotoa!
Olin useamman vuoden kotiäitinä. Kyllä siinä aika yksin saa olla. Ilman tukiverkostoa ja mies jatkuvasti matkatöissä, jouduin tavallaan kasvamaan siihen vastuuseen ja hoitamaan asioita niin, että ne sai joustavasti luistamaan. Tämä ei varmasti sovi kaikille, mutta itse olen sen verran voimakastahtoinen, että puskin eteenpäin vaikka sisulla. Perheen kakksoauto ei meille ole ylellisyys, vaan ehdoton välttämättömyys.
En tiedä, tekisinkö saman ratkaisun nyt, jos uudestaan olisi pakko valita kotiäidin rooli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin aina olla kotiäiti, jos rahat riittäisi! Ihan parasta aikaa elämässäni!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä voisi voittaa oman lapsen kanssa vietetyn ajan,ei mikään.
Oma lapseni on nyt vanhempana sanonut minulle että: "kiitos äiti kun et vieny mua päiväkotiin".
Olin lähes 10 vuotta kotiäitinä, välissä muutama työpätkä. Olin kuolla henkisesti. Toki kotona on ihanaa ja leppoisaa ja lapset ovat rakkaita. Mutta tarvitsen muutakin elämääni kuin x kertaa päivässä lapsille ruuan laittoa ja tuputusta, ulos pukemista (mihin menee kauemmin kuin mitä ulkona ollaan kun jollain on jo kakkahätä), askartelua, samoja kirjoja, samoja levyjä, samoja pelejä ja leikkejä, jankutusta siitä sun tästä. Aamusta alkavaa "milloin isi tulee?" -kyselyä, perhekerhon umpimielisiä eukkoja ja piittaamattomia vanhempia puistoissa.
Tietysti kivaa oli kun ei tarvitse herätä aamulla aikaisin eikä tarvitse aina olla siististi pukeutunut ja tukka puhtaana. Myös harrastaa sai rajattomasti ilman huonoa omaatuntoa, mies sai luvan hoitaa pesueen iltaisin.
Mutta ei, silti ei kiitos minulle. Nyt olen vakitöissä ja elämä on ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy olla kyllä aika yksinkertainen jos lasten seura riittää. Outoa ettei halua mitään "järkevää" seuraa...
Vierailija kirjoitti:
Olin lähes 10 vuotta kotiäitinä, välissä muutama työpätkä. Olin kuolla henkisesti. Toki kotona on ihanaa ja leppoisaa ja lapset ovat rakkaita. Mutta tarvitsen muutakin elämääni kuin x kertaa päivässä lapsille ruuan laittoa ja tuputusta, ulos pukemista (mihin menee kauemmin kuin mitä ulkona ollaan kun jollain on jo kakkahätä), askartelua, samoja kirjoja, samoja levyjä, samoja pelejä ja leikkejä, jankutusta siitä sun tästä. Aamusta alkavaa "milloin isi tulee?" -kyselyä, perhekerhon umpimielisiä eukkoja ja piittaamattomia vanhempia puistoissa.
Tietysti kivaa oli kun ei tarvitse herätä aamulla aikaisin eikä tarvitse aina olla siististi pukeutunut ja tukka puhtaana. Myös harrastaa sai rajattomasti ilman huonoa omaatuntoa, mies sai luvan hoitaa pesueen iltaisin.
Mutta ei, silti ei kiitos minulle. Nyt olen vakitöissä ja elämä on ihanaa.
Just.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lähes 10 vuotta kotiäitinä, välissä muutama työpätkä. Olin kuolla henkisesti. Toki kotona on ihanaa ja leppoisaa ja lapset ovat rakkaita. Mutta tarvitsen muutakin elämääni kuin x kertaa päivässä lapsille ruuan laittoa ja tuputusta, ulos pukemista (mihin menee kauemmin kuin mitä ulkona ollaan kun jollain on jo kakkahätä), askartelua, samoja kirjoja, samoja levyjä, samoja pelejä ja leikkejä, jankutusta siitä sun tästä. Aamusta alkavaa "milloin isi tulee?" -kyselyä, perhekerhon umpimielisiä eukkoja ja piittaamattomia vanhempia puistoissa.
Tietysti kivaa oli kun ei tarvitse herätä aamulla aikaisin eikä tarvitse aina olla siististi pukeutunut ja tukka puhtaana. Myös harrastaa sai rajattomasti ilman huonoa omaatuntoa, mies sai luvan hoitaa pesueen iltaisin.
Mutta ei, silti ei kiitos minulle. Nyt olen vakitöissä ja elämä on ihanaa.
Just.
Mitä just? Ei sitä työpäivän päätteeksi viitsi hirveän montaa iltaa olla harrastuksissa jos on perhe. Kotona olleessa oli varmasti jo ollut tarpeeksi lasten kanssa päivän mittaan. Vai mikä tässä niin nyppi?
Aivot on menneet istukan mukana biolaitokselle. Ja kyllähän sitä ihminen tottuu elämään vaikka 7 neliön vankikopissa koko elämänsä.
Ei niistä kotiäideistä kyllä muut mitään enää irti saa muutaman vuoden jälkeen. 24/7 pikkulasten kanssa, joten ei siinä paljon kerrottavaa muille ole muuta kuin mitä meidän pikku nassikat on syöneet, tai millainen kakka on tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täytyy olla kyllä aika yksinkertainen jos lasten seura riittää. Outoa ettei halua mitään "järkevää" seuraa...
Kyllä. Samaa voi sanoa päiväkodin tädeistä. En voi ymmärtää, miten kukaan voi mennä sellaiseen ammattiin.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy olla kyllä aika yksinkertainen jos lasten seura riittää. Outoa ettei halua mitään "järkevää" seuraa...
Tietysti, jos ajattelee, että lapset ovat sulle seuraa... Itse ajattelin kasvattavani uusia ihmisiä tähän maailmaan. Ne askartelut, samat kirjat, ulkoilut, laulut, leikit saavat ihan eri sisällön, kun ajattelee, mitä ne tekee sille pienelle kehittyvälle olennolle, jota rakastat yli kaiken. "Järkevää" seuraa saa toisista työtään rakastavista kotiäideistä.
Yksinkertainen on se, joka luulee, että kotona vain "ollaan", eikä näe asioissa mitään syvempää merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Aivot on menneet istukan mukana biolaitokselle. Ja kyllähän sitä ihminen tottuu elämään vaikka 7 neliön vankikopissa koko elämänsä.
Ei niistä kotiäideistä kyllä muut mitään enää irti saa muutaman vuoden jälkeen. 24/7 pikkulasten kanssa, joten ei siinä paljon kerrottavaa muille ole muuta kuin mitä meidän pikku nassikat on syöneet, tai millainen kakka on tullut.
Se on niin hirvittävää. Biologia on julmaa. Moni kotiäiti on muutama vuosi sitten ollut normaali, menestynyt nuori nainen, jolla on aivot päässä. Sitten hänestä tulee äiti ja kaikki menee pilalle. Äitiys on todella väärin ihmistä kohtaan. Voi vain olla onnellinen niiden puolesta, jotka jäävät lapsettomiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy olla kyllä aika yksinkertainen jos lasten seura riittää. Outoa ettei halua mitään "järkevää" seuraa...
Tietysti, jos ajattelee, että lapset ovat sulle seuraa... Itse ajattelin kasvattavani uusia ihmisiä tähän maailmaan. Ne askartelut, samat kirjat, ulkoilut, laulut, leikit saavat ihan eri sisällön, kun ajattelee, mitä ne tekee sille pienelle kehittyvälle olennolle, jota rakastat yli kaiken. "Järkevää" seuraa saa toisista työtään rakastavista kotiäideistä.
Yksinkertainen on se, joka luulee, että kotona vain "ollaan", eikä näe asioissa mitään syvempää merkitystä.
Siis järkevää seuraa toisista kotiäideistä? Anna mun kaikki kestää! Painajainen!
Juu juu pienelle kehittyvälle olennolle on ihan hyvä olla pari vuotta kotona, mutta sen jälkeen ei. Ihan kokemuksesta sanon, omista lapsistani kaikkein reippain ja sosiaalisin on se joka meni parivuotiaana päiväkotiin. Toiset kaksi olivat eskari-ikäiseksi kotona ja vaikeuksia oli olla porukassa ja saada kavereita. Lapsen todellisuus ja sosiaalinen ympäristö on kuitenkin se päiväkoti ja kouluryhmä, eikä siellä ole äiti siloittelemassa tietä joka välissä. Ei naapurustossa ja puistoissakaan ole kuin alle parivuotiaita lapsia kun kaikki ovat päiväkodissa, eli isompi lapsi ei löydä kavereita eikä opi kaveritaitoja äidin kanssa kotona.
Missään muussa maassa ei nysvätä lasten kanssa kotona niin pitkään kuin Suomessa. Toki siitä voi joku äiti nauttia mutta ei se lapselle silti parasta ole.
Vierailija kirjoitti:
Juu juu pienelle kehittyvälle olennolle on ihan hyvä olla pari vuotta kotona, mutta sen jälkeen ei. Ihan kokemuksesta sanon, omista lapsistani kaikkein reippain ja sosiaalisin on se joka meni parivuotiaana päiväkotiin. Toiset kaksi olivat eskari-ikäiseksi kotona ja vaikeuksia oli olla porukassa ja saada kavereita. Lapsen todellisuus ja sosiaalinen ympäristö on kuitenkin se päiväkoti ja kouluryhmä, eikä siellä ole äiti siloittelemassa tietä joka välissä. Ei naapurustossa ja puistoissakaan ole kuin alle parivuotiaita lapsia kun kaikki ovat päiväkodissa, eli isompi lapsi ei löydä kavereita eikä opi kaveritaitoja äidin kanssa kotona.
Missään muussa maassa ei nysvätä lasten kanssa kotona niin pitkään kuin Suomessa. Toki siitä voi joku äiti nauttia mutta ei se lapselle silti parasta ole.
Ja kaikki lapset ovat samanlaisia kuin sinun lapset. Hohhoi.
Oletko koskaan ollut? Ei nyt ihan kuulosta siltä.